perjantai 26. syyskuuta 2014

Teinikoiran elämää ja treenejä

Viime viikolla osallistuimme taas Kipin kanssa BH-ryhmän tottistreeneihin Puolarmaarissa. Menin sillä periaatteella, että jos mikään muu ei onnistu, niin sitten vain leikitään. Leikitin treenin aluksi Kipiä patukalla ja lähdin siitä sitten kävelemään eteenpäin, ja kun Kipi oma-aloitteisesti tuli oikeaan seuraamiskohtaan, annoin seuruukäskyn. Kipi seurasi iloisella asenteella kontaktia pitäen ja saatiin muutama hyvä pätkä tehtyä, myös henkilöryhmän läpi. Otettiin myös luoksetuloasentoa pompputreeninä ja kaksi vauhtiluoksetuloa. Kyllä Kipi kovaa tulikin. Se sulki nyt ympäristön hyvin pois, häiriötäkin oli vähemmän kuin edellisellä kerralla.

Eilen BH-ryhmä treenasi BH-kokeen kaupunkiosuutta Espoon keskustassa. Otimme kaikki kokeen osiot. Kipi suoritti asiallisesti, mitä nyt pari pientä sivuloikkaa kerkesi tekemään. Läpi olisi mennyt, jos olisi oikea koe ollut, siihen tottisosuuteen tuo ei vaan ole vielä valmis valovuosiin :D

Kokeenomaisen treenin jälkeen olikin sitten vähän jännempää settiä, kun mentiin kaikki yhdessä citykävelylle. Koiria oli kahdeksan ja ohjaajia kuusi. Kipin lisäksi otin kävelylle mukaan myös Vinskin. Käveltiin kadulla, ohjattiin koiria erilaisten esteiden läpi ja yli, mm. käskettiin ne maahan aaltopeltialustalle. Molemmat pojat menivät peltialustalle epäröimättä, Kipi meni myös rennosti maahan, Vinskiä sen verran epäilytti, että kyynärpäät piti jättää vähän ilmaan.

Sitten kiivettiin ylös kapeita portaita ja sen jälkeen ritiläportaita. Kipi viuhtoi ritiläportaatkin epäröimättä ja innokkaasti ylös, Vinski meinasi tehdä tenän, mutta tuli sitten, kun rauhallisesti tein sille selväksi, että ylös olisi nyt muiden perässä tultava. Puikkelehdimme myös juna-aseman käytävillä ihmisten seassa. Sitten teimme hissimatkan, kaikki kahdeksan koiraa ja ohjaajat samassa hississä, ja hienosti meni. Vinski ja Kipi eivät maalaispoikina ole ennen hissillä matkustaneet, mutta ihan ongelmitta ne hissiin tulivat. Vielä vähän seurautettiin koiria käytävällä läpi koira-ihmiskujan ja laskeuduttiin lopulta alas portaita asemalaiturille ihmisvilinään, juna oli juuri saapunut laiturille. Olipas hauska treeni ja todellista vaihtelua landepaukuille.

Tällainen joukko citykävelyllä oli, kuva on Gabin:


Maanantaina oli jännä päivä, kun oltiin Kipin kanssa paimentamassa Somerolla. Sää ei suosinut, satoi ihan penteleesti, eikä yhtään kuvaakaan tullut otettua. Aloitimme ensin pyöröaitauksesta, jonne Kipi meni vähän vastahakoisesti. Menin itse kävelemään lampaiden kanssa saadakseni ne liikkumaan, mutta Kipiä koko homma silti epäilytti. Mietin jo, että kestääköhän pitkäänkin saada se uudestaan syttymään lampaille, se on kuitenkin ollut aika pieni, kun on viimeksi niitä entisillä kotikonnuillaan nähnyt.

Mentiin sitten isolle laitumelle ja päästin Kipin irti kaukana lammaslaumasta. Reunimmaiset lampaat liikkuivat juuri silloin ja kiinnittivät Kipin huomion, ja se oli menoa, Kipi lähti juoksemaan lampaiden luokse ja kaarsi lauman taakse. Se sai hetken kaarrella laumaa ja sitten se meni tauolle. Uusintakierrokselle tullessamme Kipi tuli laitumelle hyvin määrätietoisesti, mielenkiinto oli todellakin herännyt. Aloitimme tämän kierroksen isolta laitumelta ja Kipi kiersi lampaita innolla, mutta haukkui välillä ja häntä oli ylhäällä, eli ei kovin ammattimaista toimintaa vielä. Sitten mentiin takaisin pyöröaitaukseen ja siellä Kipi liikkui yhä varovaisemmin kuin laitumella. Yritin itse pitää lampaat liikkeellä koko ajan, ja pyörryttämäänhän se ympyrän kiertäminen sitten rupesi...Katsotaan josko päästäisiin syksyn mittaan käymään uudemmankin kerran lampailla.

Kotitreeneissä Kipi aina välillä osaa seurata hyvin ja välillä ei. Olen tullut siihen tulokseen, että sillä on ikäkriisi. Yksivuotiaana ei uroskoira useinkaan ole fiksuimmillaan...Kipi on myös löytänyt sisäisen vahtikoiransa. Se on aina jonkun verran haukkunut auton ikkunasta näkemiään koiria, mutta nyt se haukkuu jokaikisen, ja monet ihmiset myös. Varmuuden vuoksi se myös aina haukkuu, kun lähdemme kotipihalta liikkeelle autolla ja vilkuilee samalla Vinskiä ja Snoopya, että saako niiltä taustatukea. No yleensä ei saa. Tämä tapa varmaan juontaa siitä, kun Kipi kerran näki kotitiemme lähellä vihollissakemannilauman auton ikkunasta, aika pian sen jälkeen, kun yksi sakuista oli metsässä hyökännyt Snoopyn päälle. Kipi nosti hirveän äläkän lauman nähdessään (itsekin huolissani katsoin, ettei nuori ulkoiluttaja näytä kunnolla pärjäävän kolmelle sakulle...) ja nyt sitten ennakoi lauman aina olevan siellä.

Kipi on myös pari kertaa reagoinut aika ärhäkästi, kun on läheltä kohdannut jonkun mielestään provosoivan koiran. Toivottavasti se ei mitään remmirähjän uraa nyt olisi aloittamassa...Eilen ohitimme lauman kanssa lenkillä nuoren, vähän aran narttukoiran, joka pysähtyi emäntänsä kanssa polun viereen odottamaan, muutaman sanankin siinä vaihdoimme. Pojat ohittivat tosi nätisti. Tänään tuli vastaan cairnterrieri, joka ohitustilanteessa rähähti, ja sekä Snoopy että Kipi vastasivat sille. No pöh, kun nyt eivät sentään ainakaan ilman syytä alkaisi päätä aukoa...Hyvä ja huono puoli asiassa on se, ettemme välillä päivä- tai viikkokausiin kohtaa yhtään ainoaa koiraa lenkillä. Kun toisaalta niitä tilanteita pitäisi treenata, mutta toisaalta ei sitten tule liikaa niitä huonoja kokemuksiakaan.

Uimakauden lopetimme jo, mutta metsälenkkejä yritämme tehdä sitäkin enemmän. Jäljestyksen suhteen pitäisi ottaa joku loppukiri ennen talvitaukoa. Nyt emme hetkeen ole jälkiä ajaneetkaan, kun olemme keskittyneet enemmän tokoon. Tänäänkin eksyimme kentälle tokoilemaan, mutta kivaa oli kaikilla pojilla ja emännällä myös, teinikoirakin oli hyvässä vedossa.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Uudenmaan piirinmestaruustokot

Jep, meille kävi äkkiä niin, että meillä olikin Vinskin kanssa Ihan Oikea Tavoite. Hiiden Haukkujen osallistuminen tokon piirinmestaruuskisoihin näytti peruuntuvan, koska alempiin luokkiin oli ilmoittautunut vain yksi koirakko. Tuumasin, että miksei me Vinskin kanssa voitaisi mennä joukkueeseen, kun ollaan AVO-luokassa. Olin jo muutenkin pohtinut, että voisimme joskus vielä AVO-luokassa käydä, kun sinne ylempiin ei juuri asiaa ole, ja mikäs sen mukavampaa kuin päästä samalla tällaiseen vähän spesiaalimpaan kisaan. Meidän lisäksi vielä yksi ALO-luokan koira saatiin viime hetkillä joukkueeseen, joten joukkue oli täysi, mutta ilman varakoiria.

Treeniaikaa jäi himppasen vajaa pari viikkoa. Edellisestä tokokokeesta Vinskin kanssa (ja minkään koiran kanssa) oli aikaa lähes pari vuotta. Arvelin Vinskin silti AVO-liikkeet osaavan, sentään ollaan välillä tokoa treenailtukin, vaikkakin harvakseltaan. Kokeilin AVO-liikkeet läpi kotipihalla ja hups, ei kaikki ihan putkeen mennytkään. Vinski ei osannut mennä liikkeestä maahan, se jäi joko seisomaan tai meni puolittain maahan, kyynärpäät ylhäällä. Tämä on näitä koirankoulutuksen arvoituksia, Vinskillä ei ole ikinä ennen ollut ongelmia maahanmenossa... Annoin tietenkin lisäkäskyjä, mutta Vinski ei niitäkään aina noudattanut, se ahdistui kun tajusi mokanneensa. Liikkeestä seisomisessa oli vähän päinvastainen ongelma, Vinski kuvitteli sitä eteenmenoliikkeeksi. Jääviä sitten työstettiin seuraavat päivät naksun avulla ja ajatuksella, että lisäkäskyjä ei anneta, vaan korjataan eleettömästi koko liike alusta asti, jos se epäonnistuu. Näin saatiin taas jäävät kuntoon.

Matkan varrella sitten muihin liikkeisiin tuli välillä ongelmia. Yhdessä vaiheessa kaukokäskyjen istuminen jumitti, vaikka Vinski oli siihen asti tehnyt kaukot sikahyvin. Juuri ennen kisaa Vinski ei enää osannut istua hypyn jälkeen, se istui vasta kolmannella käskyllä jos silloinkaan. Tätä työstettiin vielä kisa-aamuna kotipihalla, taaskin ajatuksella, että ohjaajan pitää ne lisäkäskyt unohtaa ja purkaa asia muulla tavalla.

Tänään oli sitten se päivä, kun ajeltiin kisoihin Askolaan. Marika ja bc Raw olivat jo aamusta vetäisseet VOI-luokasta huikeat 303 pistettä. Sitten Anna-Leena ja bc Neo saivat ALO-luokasta 190,5 pistettä, joten joukkueen tilanne oli erinomainen. Me starttasimme ihan päivän viimeisten joukossa, ja meitä ennen ehtivät vielä Lilu ja pumi Teppo saada ykkösen AVO-luokasta, joten saatoimme mennä Vinskin kanssa kehään aika rennolla mielellä.

Tuomarina meidän kehässä oli Carina Savander-Ranne ja liikkeet tehtiin putkeen. Näin ne sitten menivät:

Paikkamakuu: 10. Vinski oli sopivassa mielentilassa, hyvä suoritus.

Seuruu: 8. Aika kivasti meni, itse sain noottia siitä, etten kävellyt aivan suoraan koko ajan.

Maahanmeno: 10. Jess, tämä saatiin kuntoon!

Luoksetulo: 8,5. Vauhti ei ollut mikään huimaava, mutta stoppi oli hyvä. Sain noottia ensimmäisen luoksetulokäskyn venyttämisestä, loppuvokaali tuli kuulemma liian pitkänä ;)

Seisominen: 10. Saatiin ne jäävät sitten kuntoon.

Nouto: 8,5. Vauhti ei taaskaan huimaava ollut, mutta ihan asiallisesti suoritti muuten, vähän olisi voinut kapulan mielestäni ottaa voimakkaammin.

Kauko-ohjaus: 10. Tämäkin meni sitten ihan sillä tasolla, jolla Vinski sen osaa.

Estehyppy: 10. Jess, tämäkin onnistui, vaikka hirvitti etukäteen etenkin se istuminen.

Kokonaisvaikutus: 9. Tuomari sanoi pitäneensä yhteistyöstämme. Minä sain vinkkejä ja noottia koskien yllämainittuja seuruuta ja luoksetulon käskyjä.

Tulos 187,5 pistettä, KP, 2. sija.

Olin hyvin tyytyväinen suoritukseen, Vinski oli hieno, keskittyi hyvin ja teki hyvällä ilmeellä.

Ja joukkue voitti ylivoimaisesti piirinmestaruuskultaa! Mukana oli kolme bortsua, aussie ja pumi.

                                                               
Voittoisa joukkue
                                           
AVO-luokan palkintojenjako
                                                       
Mä olin hyvä!

Kotipihalla palkintokassien kanssa

sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Alkusyksyn tunnelmia

Kovin on ollut kauniita ja lämpöisiä syyspäiviä. Ollaan vielä jatkettu uimakauttakin, koska vedet ovat pysyneet lämpiminä, eikä palella tarvitse ilmankaan puolesta. Kipi on edelleen uinut pelastusliivien kanssa, mutta viimeksi kokeiltiin ilman ja uintiasento näytti silti aika kivalta, ehkä se liivien käyttö on auttanut.






Kipi on saanut ajaa muutaman jäljen, sekä metsässä että nurmipohjalla. Viikon takainen metsäjälki Nummelassa oli ylivoimaisesti vaikein tähänastisista. Metsässä oli varmasti talsinut porukkaa pitkin päivää, ja jäljen tehtyäni näin sinne painelevan lisää ihmisiä ja koiria. Todella paljon haasteita nuorelle, melko kokemattomalle jälkikoiralle. Itse jälki oli noin 400-500 metriä pitkä, kulmia ja polunylityksiä kolme, keppejä neljä. Kipi lähti hyvällä motivaatiolla jäljestämään ja ilmaisi ensimmäisen kepin hyvin. Sen jälkeen tuli ensimmäinen sotkettu kohta jäljellä. Annoin Kipin käydä aluetta läpi liinanmitan säteellä, enkä millään lailla neuvonut sitä. Löytyihän se oma jälki sieltä sitten. Vielä tuli kaksi muuta sotkettua kohtaa ja toinen oli erityisen hankala, Kipi oli jo lyömässä hanskoja tiskiin, mutta lähetin sen uudestaan tulosuuntaan etsimään jälkeä ja se löysi sen. Välikeppejä se ei ilmaissut kunnolla, polut ylitti varmasti, vaikka niillä oli varmasti liikuttu paljon. Tuo olisi ollut tosi vaikea jälki Snoopylle tai Vinskillekin, koska emme ole treenanneet harhajälkiä mitenkään systemaattisesti.

Tuon jälkeen ollaankin sitten ajettu helpompia palauttavia jälkiä. Helpoilla jäljillä nyt myös jatketaan, että saataisiin onnistumisia eikä Kipi menettäisi itseluottamusta jäljestäessään. Pahiten sotkettuja metsiä yritetään vältellä, mutta eipä sitä aina voi ennakoida, miten ihmiset ovat metsissä poukkoilleet. Syksy on aina sen suhteen hankalaa aikaa. Onneksi voi aina mennä pellolle tai nurmelle, niin välttää ainakin sienestäjät.

Kaikki pojat ovat päässeet treenaamaan tokoa/tottista. Kipillä alkoi taas ryhmätreenitkin viime viikolla Puolarmaarissa. Aluksi kokoonnuimme nurtsille rinkiin juttelemaan koirat mukanamme. Kipi oli rento, makoili siinä vieressäni tai sylissäni rauhassa, välillä vaan hieman ihmeissään vilkaisi vieressään olevaa haukkuvaa ja levotonta koiraa. Treeneissä ensin ilmoittauduttiin parin kanssa tuomarille, mikä meni Kipiltä hyvin. Sitten pieniä seuruupätkiä ja henkilöryhmää. Kontakti oli ajoittain hakusessa ja Kipi vilkuili ympäristöä, mutta teki kelvollisesti sitten kun kontakti löytyi. Häiriötä oli todella paljon, aukealla alueella oli paljon kulkijoita, muita koiria ja jalkapallon pelaajia muutaman metrin päässä. Lopuksi Kipi otti viiden minuutin paikkamakuun, jossa ei ollut ongelmia.

Tämän treenin jälkeen Kipin seuruu meni kotitreeneissä huonompaan suuntaan, mutta alkaa nyt palautua. Tiedä sitten johtuiko liiasta häiriöstä vai olisiko notkahdus tullut muutenkin. Joka tapauksessa jätimme suosiolla tämänviikkoiset ryhmätreenit väliin. Liian isossa häiriössä ei pidä vaatia koiralta liikkeitä, jos se ei ole siihen valmis. Silloin otetaan mieluummin vaikka vaan kontaktia ja leikkimistä. Rakennan mieluummin perustat ensin kuntoon ja vasta sitten etenen treeneissä pidemmälle, vaikka siihen menisi miten kauan aikaa tahansa. Kipi on kuitenkin aika pentu vielä. Tai sellainen hieman ailahtelevainen murkku, vaikkei sille mitään pahaa murkkuikää ole tullutkaan.

Ulkona olemme tietenkin viihtyneet paljon muutenkin. Yhtenä päivänä katsoin hajamielisenä lenkkipolulla, että mikä narunpätkä siinä Snoopyn tassun vieressä oli. Sitten tarkensin katsettani ja huomasin, että sehän olikin pieni ruskea kyynpoikanen. Ja sen vieressä oli toinen samanlainen. En ole ennen nähnyt niin pieniä eläviä kyynpoikasia, mutten kuitenkaan jäänyt kaivamaan kameraa esiin tai katselemaan oliko poikasia vielä enemmänkin, mentiin siitä sitten silleen aika rivakasti ohi...Lähiseudun kyykanta voi ilmeisen hyvin, glups.

Tällä viikolla oltiin menossa autolla lenkille ja uimaan, kun vastaan tuli kummallisesti hidasteleva ja mutkitteleva auto. Hidastin itsekin vauhtia reilusti ja huomasin syyn autoilijan käytökseen, siinä tien keskiviivalla seisoi pieni mäyräkoira. Eihän sitä siihen voinut jättää. Pysäytin heti auton, hyppäsin ulos ja menin tienreunaan kutsumaan koiraa iloisesti, mutta koira vain tuijotti jäyhästi eteensä. Kaivoin taskujani, joista ei harmikseni löytynyt nameja, mutta vinkuva tennispallo löytyi. Vingutin sitä ja jatkoin kutsumista, ja nyt mäyris tulikin pois tieltä. Nappasin sen kainalooni, ettei se enää karkaisi tielle. Siitä ei mäyris pitänyt, vaan nappasi kiinni käteen.

Tässä vaiheessa olin havainnut metsänreunassa jyrkän penkereen alla vanhemman naishenkilön ja huikkasin oliko koira hänen, oli kuulemma. Hän ei ollut päässyt itse sen perään, koska ei päässyt kiipeämään pengertä ylös. Hän ei myöskään osannut houkutella koiraa luokseen, oli ehkä tilanteesta lamaantunut tai ei ollut ollenkaan koiraihminen, koira kuului hänen tyttärelleen. Kannoin koiran hänelle ja pitelin sitä kiinni, kunnes hän sai sen vihdoin kytkettyä. Epäkiitollinen pelastettava näykki minua sillä välin vielä vähän lisää. Ei se kovaa purrut, loppujen lopuksi vain pikkurilliin tuli reikä. Ajelin sitten sormi verta vuotaen lenkkimaastoomme, mutta hyvin tyytyväisenä, että sain pikkukoiran pois Vanhalta Porintieltä. Ei ollut ensimmäinen koira, jonka kyseiseltä tieltä pyydystin. Tie on kapea, mutkainen ja vilkas ja siitä menee paljon rekkoja, jotka eivät takuulla koiria väistele.

Ja meidän koirat eivät suinkaan aina pönötä lenkillä paikoillaan, mutta liikekuvat eivät tällä kameralla tahdo onnistua koskaan, eikä sillä muutenkaan mitään loistotason kuvia saa, mutta näillä mennään sitten siis ;)






Tässä pojat siristelevät silmiään syysauringossa Salmen lenkillä. Tuossa järvessä ne eivät päässeet uimaan, koska rehevöitynyt järvi on yhä sinilevän vallassa.


tiistai 2. syyskuuta 2014

Treenejä ja vaikka mitä

Kipi ulkoili pari päivää kytkettynä Piiralla käynnin jälkeen. Kun ensimmäisen kerran päästin sen taas irti, juoksi se heti täysiä hepulissa pitkin metsää ja pientä rinnettä alas juostessaan heitti kuperkeikan. Sen mielestä ilmeisesti jumiton kroppa on yliarvostettua. Eivät kaikki käsittelyn hyödyt kai sentään vielä hukkaan valuneet ole. Kipi on muutamaan otteeseen venytellyt takapäätään, mitä se ei moneen viikkoon ennen Piiralla käyntiä tehnyt, ja se myös seisoo paremmassa asennossa kuin ennen käsittelyä ja takaliikkeet ovat paremmat.

Viikonloppuna Kipi oli Luukissa tottistelemassa Repen kanssa. No otettiin me vähän tokoakin kyllä, ruutuun lähetyksiä ja kaukojen tekniikkaa. Ja pojat ottivat taas paikkamakuun vierekkäin. Kiva treeni, Kipi keskittyi kivasti eikä häiriintynyt, vaikka viereiseen aitaukseen tuli vipukoita juoksemaan.

Treenin jälkeen Kipi ja Repe pääsivät leikkimään keskenään. Ne löysivät kentältä myös lätäkön, jossa oli kiva läiskytellä. Repe viihtyi lätäkössä vähän paremminkin, se taitaa olla jotain kalojen sukua. Kipillä taas on usein jalat ilmassa ja se tykkää huitoa tassuillaan, oikea Kipi Kenguru. Kuten Pirjokin totesi, niin on meillä kyllä hauskat koirat.





Kaikki pojat ovat saaneet välillä tottistella kotipihalla. Kipi on edistynyt treeneissä pikkuhiljaa ja Riitalta saadut vinkit ovat myös kantaneet hedelmää. Kipi esimerkiksi istuu luoksetulossa eteeni napakammin kuin ennen, kun ollaan nyt treenattu pompputekniikkaa. Kipin kanssa on kiva tehdä, koska se on innokas ja vastaanottavainen. Ja kyllä Snoopy ja Vinskikin ovat innokkaita kotipihatottistelijoita.

Eilen Kipi pääsi Nummelan reissulla ajamaan myös jäljen. Kaksi kulmaa, kolme keppiä, ikää tunti. Hienosti ajoi. Tänään pääsi koko poppoo jäljestämään Velskolaan. Kipillä oli taas kaksi kulmaa ja kolme keppiä ja sen jälki kulki osittain kallioisessa maastossa. Otimme myös lyhyen janalähetyksen, joka meni hienosti. Kipi pysyi taas jäljellä hyvin, hieman se teki siksakkia jäljen päällä, jälki oli noissa olosuhteissa sille ilmeisen tuore vielä tunnin ikäisenäkin. Kulmat otti hyvin ja kepit huomasi, myös sen, jonka alla ei ollut namia. Keppien jälkeen se haluaisi heti jatkaa matkaa ja joudun erikseen pyytämään, että se jäisi ilmaisemaan paremmin. Sitten jäädään kepille hetkeksi syömään taskusta löytyviä herkkuja.

Vinskin jälki kulki vaihtelevassa metsämaastossa, kulmia oli neljä ja mutkittelua jonkun verran, kolme juuri maasta otettua keppiä. Vinski oli kovin innokas ja jäljesti kerrassaan hienosti, kaikki kepitkin ilmaisi. Yhdellä suoralla se joutui hetken hakemaan jälkeä, mutta hyvin todennäköisesti metsässä oli liikkunut lasteittain muitakin ihmisiä, joten sotkettuja jälkiä osasin kyllä odottaa.

Snoopyn jälki alkoi suolta korkeiden suopursujen keskeltä ja sinne se myös päättyi, välissä oli aika paljon kallioista maastoa. Keppejä kolme, juuri maasta otettuja silläkin. Snoopy jäljesti kiihkeästi ja piti hienosti jäljen koko ajan, ensimmäinen keppi siltä jäi.

Hienoja jälkikoiria! Kyllä oli niin kiva pitkästä aikaa jäljestää kaikkien kanssa ja koiratkin nauttivat ihan täysillä. Kaikkiin maastoihin ei saa sopimaan useampaa jälkeä, mutta täytyy nyt ottaa asiaksi ajaa vähän useammin sellaisiin maastoihin, joihin saa.

Kotimatkalla uitin koirat. Kyllä se uimakausi taitaa viimeisiään vedellä, Kipi ja Snoopy tärisivät välillä. Vinski ei, koska se ui ilman taukoja. Snoopy tuli aina kepin noudettuaan rantaan kuten yleensäkin. Kipi ei rantaan välillä tule, mutta sille on nyt tullut sellainen tapa, että se käy välillä rantavedessä seisoskelemassa tai kellumassa. Uinnin jälkeen pojat saivat kotona kuivatella ja lämmitellä loimet päällä, sitten lähdettiin lenkille.

Kyllä koirat, niiden kanssa puuhailu ja luonto ovat ihan elintärkeitä henkireikiä. Ilman niitä en varmaan jaksaisi olla ihmisenä tässä ihmisten maailmassa. Uutisista suuri osa on masentavia ja arjessakin turhan usein tulee vastaan kaikenlaista keljua ihmisten taholta. Viimeksi viikonloppuna tyrmistyin, kun pihatiemme varrelta turhan läheltä taloa oli joku kerännyt kaikki puolukat. Ne eivät olleet edes kunnolla kypsiä vielä ja olin kovasti odottanut, milloin pääsen keräämään ne. Ja meidän pihatielle ei voi kuin sokea tulla vahingossa, koska tien alussa on yksityistiestä ja koirista informoivat kyltit. Ihmiset vaan ovat niin röyhkeitä. Vaikka tämä on aika syrjäinen paikka eikä täällä yleensä juuri ihmisiä liiku, niin marjastus- ja sienestysaikaan tämä on välillä villi länsi. Heinäkuussa oli jopa yksi auto pysäköitynä keskelle pihatietäni enkä päässyt ajamaan kotiin. Auton haltijat sattuivat olemaan siinä vieressä ja kun pyysin siirtämään auton pois, mulkoilivat he minua ihan kuin minä olisin se pahantekijä...En useinkaan ymmärrä ihmisiä ja niiden aivoituksia.

Olen haaveillut, että hankkisin rotikan tai jonkun laumanvartijan tänne pitämään kutsumattomat vieraat loitolla. Se voisi suojella meitä myös lähimetsässä sakemanneilta, jotka siellä vapaana ja vailla hallintaa temmeltävät. Olen aika paljon vähentänyt siellä liikkumista etenkin sen jälkeen, kun yksi sakuista tuli aggrella Snoopyn päälle, joka oli siinä etulinjassa. Ja sakujen ulkoiluttajaa ei ikinä näy missään... Mutta en oikeastaan halua rotikkaa enkä laumanvartijaa, tykkään näistä leppoisista ja vähän pienemmistä koirista, joiden kanssa arki on helppoa. Näiden kanssa voi liikkua missä vain ja hallita ne yhdellä kädellä. Juuri pujottelimme lenkillä hurjana rähjäävän pystistyyppisen koiran ja sen epätoivoisen isännän sekä lenkkipolun toisella puolella olevien emännän, kävelevän taaperon ja rattaiden ohi. Arvostan sitä, että pystyn kolmen uroksen kanssa menemään tuollaisestakin paikasta kaikessa rauhassa läpi, ilman että joudun taistelemaan niiden kanssa tai kiertämään kohteen kilometrin päästä. Kiihtyivät nekin hieman tilanteesta, mutta nätisti kuitenkin kävelivät siitä ohi.

Ja sitten muutama kuva metsälenkiltä.




                                                                   
                                                                      Kotiinpaluu