perjantai 29. syyskuuta 2017

Hyvän mielen treenejä

Mihin madonreikään tuo aika oikein katoaa, kun muka se meidän neljän kerran kilpatokokurssikin jo oli ja meni, ja viimeinen kerta oli jo viime viikolla? Ja kohta on jo lokakuu.

Ensimmäinen kurssikerta oli elokuun lopussa ja aiheena oli seuraaminen. Draama seurasi aika nätisti, mutta käännöksissä vähän ylityöskenteli, pieni hidastus ennen käännöksiä auttoi tähän. Näpsimistä on saatu vähemmälle, mutta joissain tilanteissa sitä vielä saattaa ilmetä, joten skarppina saa olla. Myös liiallista tiiviyttä ja painamista ilmenee joskus. Seuratessa peruuttaminen on vielä vähän vaiheessa, sitä saa työstää melko alkeista.

Toinen kurssikerta ajoittui samaan päivään, jolloin Draamalla oli pitkästä aikaa visiitti Piiran luokse. Missään muuallakaan ei Draama ollut huollossa ihan hetkeen käynyt, mutta ilahduttavasti se oli kropastaan melko hyvässä kunnossa, ei erityisen toispuoleinenkaan tällä kertaa. Tyyppikohdissa kyllä pientä kireyttä oli.

Käsittelyn takia Draama oli sen päivän treenikiellossa, joten kurssille sitä paikkaamaan pääsi Kipi. Aiheena oli noudon eri osa-alueet. Ekalla kierroksella heitimme kapulan, mutta koira ei saanut sitä noutaa, vaan palkka tuli kontaktista ja maltista. Kipi toimi tässä kivasti, oli aktiivinen minua kohtaan eikä varastanut kapulalle. Vauhtinoutoa tehtiin siten, että heitettyäni kapulan kävi Hanna heittämässä sen vielä pidemmälle, ja sitten koira perään ja irrotus vauhdista. Aika kivasti tämäkin meni, vaikkei Kipi ihan huippuvauhtia kiitänytkään, mutta ihan ripeästi noin niin kuin Kipiksi kyllä. Pitotreeniä tehtiin myös erikseen, ja se oli Kipin mielestä tylsää. Se on aina inhonnut pitoa. Kun siltä ottaa kapulan pois huonon otteen takia ja laittaa yrittämään uudestaan, ei se aina meinaa edes suostua tarttumaan kapulaan uudestaan. Se ottaa kovasti itseensä, jos huono suoritus sen inhokkiliikkeestä ei kelpaa, mikä ei niinkään johdu ohjaajapehmeydestä (sehän on enimmäkseen ohjaajakova koira) vaan siitä, ettei sillä riitä motivaatio korjauksiin ja se on sitä mieltä, että pidä sitten tunkkisi.

Ryhmäpaikallaolokin meni Kipiltä mallikkaasti. Lopulta oli ihan kiva olla myös sen kanssa kerran kurssilla, vaikka harmittelin etukäteen sitä, ettei Draama voinut itse käyttää kaikkia kurssikertoja.

Kolmannella kurssikerralla oli taas vetovastuussa Anna-Leena. Katsoimme pikaisesti ruutua ja sitten kiertonoudon alkeita. Ruudussa pitää vieläkin työstää Draaman ajatusta oikeasta paikasta varmemmaksi, yhä se toisinaan alkaa himmailla jo ruudun etualalla. Saimme neuvoksi mm. ottaa välillä ruutuun lähetyksiä ihan läheltä. Näitä ollaankin tehty ja olen suorapalkannut Draaman ilman pysäyttämistä.

Kiertonoudossa oli agilityesteiden siivekkeet toimittamassa hyppyjen virkaa, ja Draama sitten lähtikin kiertämään siivekettä tötsän sijasta. Entiselle aksakoiralle siiveke oli liian kova houkutus. On se joskus siivekkeellä tainnut kiertoakin ottaa, eikä ehkä osaa vielä erotella muita kiertoja eri asiaksi kuin tötsän kiertoa, vaikka tötsään on oma käskynsä. Täytyy jatkaa vielä tötsän yleistämistä, ja myös luopumistreenejä tietenkin. Kierto itsessään on hyvällä mallilla.

Neljännellä kerralla taas Hannan huomassa treenasimme kisamaisuutta ja teimme useamman liikkeen putkeen. Kivalla asenteella Draama teki, joitain tyyppivirheitä sieltä kyllä läpi putkahteli. Tarkkana saa olla mm. siinä, ettei salli puolinaisia istuma-asentoja. Ja tarkkana saa olla miljoonasta muustakin asiasta. Erikseen katsoimme vielä kaukokäskyjä, ja Hanna piti Draaman takajaloista kiinni. Kiva oli päästä tätäkin kokeilemaan, kun aiemmin ei kukaan ole jaloista kiinni pitänyt. Hyvin Draama tähän suhtautui, ja nyt oli seisomisessakin tapahtunut edistystä edelliseen kurssiin nähden, jolloin Draama ei käytännössä sitä ollenkaan osannut. 

Työtä riittää yllin kyllin niin uusien liikkeiden opettelemisessa kuin virheiden karsimisessa, mutta ei ainakaan lopu tekeminen kesken! Oli kiva olla taas kurssilla, mutta harmittaa, kun taas joudutaan treenaamaan melkein aina yksin, pöh. Viikonlopuksi sentään päästään yhdelle kurssille tunnetiloja ja viettejä opiskelemaan.



Kipi ja Vinski pääsevät välillä myös tokoilemaan Draaman treenien yhteydessä, vähän omien ja niiden fiilisten mukaan. Eräänäkin päivänä minulla oli aikomuksena treenata vain Draaman kanssa, mutta kun palautin sen kivasti menneen treenin jälkeen pihalta sisälle, oli eteisessä Kipi vastassa niin iloisesti ja toiveikkaasti etujaloillaan hyppien, että pakkohan se oli ottaa myös pihalle tokoilemaan. Kun palkkasin sen lelulla, jäin odottamaan, että se tapansa mukaan rallattelisi yksin sen kanssa hyvän tovin. Mutta sepä tulikin melkein heti tarjoamaan lelua minulle ja halusi leikkiä minun kanssani. Muutenkin treeni sujui iloisissa tunnelmissa, me teimme hommia yhdessä, meillä oli kivaa ja Kipi oli motivoitunut. Nämä ovat hetkiä, joiden avulla jaksaa ne huonommatkin treenit, joita vääjäämättä tulee.

Vinski kärkkyi myös sisällä omaa vuoroaan ja oli kuin lentoon lähdössä, kun sai tokoilla. Sillä on tosi kivasti intoa, kun se saa tehdä itselleen mieluisia liikkeitä. Lopulta oli treenijonoon asettunut myös Snoopy, joka ei yleensä toko/tottistreeneihin osallistu. Se ei enää kuule käskyjä, joten se on lähinnä joskus tehnyt satunnaisia temppuja tai saanut jäljestää. Mutta kun se kerran oli tulossa, niin toki sekin pääsi. Käsimerkeillä pystyy hyvin tekemään joitain liikkeitä, eikä tarvitse kuin noutokapulaa heittää, niin Snoopy kyllä automaattisesti ja nopeasti noutaa sen.

Niin hienot koirat <3






Viime sunnuntaina oli Myytin paimennuspäivä, jonne lähdin Draaman kanssa mukaan. Oli kiva nähdä sukulaiskoiria omistajineen. Paikalla oli lähisuvusta Nyyti-äiti, Myy-mummo ja Neo-veli. Muita Draaman sisaruksia en vieläkään ole koskaan tavannut. Tietenkin paikalla oli myös tilan oma paimenkoira, Liv-täti. Draama on kyllä monessa suhteessa ihan äitiinsä tullut. Nyyti yritti tarjota minulle keppiä heitettäväksi tismalleen samanlaisin elkein kuin Draama tekee, ja kun en tarttunut tarjoukseen, tehosti se pyyntöään täysin identtisellä, kärsimättömällä äännähdyksellä kuin tyttärensäkin noissa tilanteissa.

Nyyti
Nyyti paimentaa


Draaman paimennustaipumuksista minulla ei ollut etukäteen mitään käsitystä, koska en ollut koskaan nähnyt sitä lampailla. Pentuna se kuuleman mukaan oli kerran käynyt lampailla ja syttynyt, mutta siitä oli kulunut jo aikaa. Kipikin syttyi paimentamiseen synnyinkodissaan, jossa asui lampaiden parissa nelikuiseksi, mutta kun se seuraavan kerran vuoden iässä pääsi lampaille, oli tilanne sille jännä, eikä se mitenkään automaattisesti lähtenyt paimentamaan.

Ensimmäisellä kierroksella Draama jännitti lampaita, minkä se purki ryntäilemällä niitä kohti ja haukkumalla. Pysähdyin aina, kun se ryntäsi, jotta se tajuaisi, ettei siten pääse mihinkään päämäärään, eteenpäin pääsi silloin kun kulki rynnimättä ja haukkumatta. Ja liinassa Draama tietenkin oli.

Toisella kierroksella en itse ohjannut Draamaa, mutta olin aluksi mukana aitauksessa, loppuajan aidan ulkopuolella. Osaavampi ohjaaja kun tiesi paremmin, miten asiaa kannatti viedä eteenpäin. Ja edistystä tapahtuikin, lopuksi Draama kulki jo paljon siivommin, vaikkei vielä ehkä ihan paimenkoiralta näyttänytkään, kun häntä pysyi koko ajan ylhäällä. Aluksi Draama oli vähän hämmentynyt ja vilkaisi minua aina ryntäilyn jälkeen kysyvästi, odottaen hyväksyntää käytökselleen. Kun se alkoi vähän päästä jyvälle, että sen nimenomaan ei odotettu tekevän noin ja alkoi rauhoittua, lakkasi se myös vilkuilemasta minua. Se osaa olla melkoisen omapäinen, joten sinänsä oli kivakin nähdä, että se kyllä myös kyselee asioita minulta. Jos pääsisimme syksyn aikana vielä uudestaan lampaille, niin sitten näkisi, lähtisikö homma vielä tuosta etenemään. Vähän kyllä kutkuttaisi kokeilla.

Tämä kuva todistaa sen, että kävihän se Draaman häntä sittenkin ainakin kerran alhaalla.


Alla olevat kuvat otti Taina Laakso.




Eilen Draama pääsi ajamaan pitkän nurtsijäljen. Jätin nyt purkit pois keppien alta ja palkka tuli taskusta. Maahanmenoa kepeillä sai joskus vähän muistutella vielä, joskus se tapahtui jo ihan automaattisesti. Välillä Draama maahanmenon yhteydessä myös otti kepin suuhun. FH-jäljellähän tämä on virhe, mutta mitä enemmän asiaa mietin, niin sitä vähemmän luulen, että koskaan FH-puolelle olisin sen kanssa menossa. Joten en kiellä, jos keppi menee suuhun, enkä yritä estää kaikkia muitakaan metsäjälkimäisyyksiä tai suurpiirteisyyksiä. Siihen olen tyytyväinen, että keppien ilmaisu on selvästi rauhoittunut, turha sählääminen on jäänyt pois. On sillä vielä kiire päästä jatkamaan jälkeä keppien jälkeen, mutta malttaa kuitenkin hetkeksi rauhoittua kepille eikä lennätä keppejä tai pure niitä säpäleiksi. Kulmat menivät eilen hyvin, yhden kohdalla tosin tuli metsäjälkimäinen tarkistelu ja oikaisu.