Terveysjuttuja ja ulkoilua

Juuri ennen vappua ajelimme pitkästä aikaa osteopaatille. Aluksi kävimme läpi kuulumiset. Kerroin, ettei Kipi ole ontunut ja että se lenkkeilee edelleen suurella innolla. Se ei venyttele takaosaansa ollenkaan, mutta etuosaa kyllä toisinaan. Aina sen venyttely on ollut keskivertoa vähäisempää ja takaosaa se on venytellyt hyvin harvoin. Sellainen jäykkä tapaus on hän, vaikka usein muistuttaakin löysää makaronia.

Liikkumisessa olin pannut merkille, että toisinaan Kipi reipasta ravia mennessään teki takajaloilla vähän tanssahtelevaa askellusta. Näytin tästä videopätkänkin osteopaatille. Hän sanoi sen johtuvan todennäköisesti selästä kuten itsekin olin arvellut, eipä siihen paljon muitakaan selityksiä ole.

Kipi rauhoittui taas hyvin nauttimaan käsittelystä, mutta kun käsittely eteni alaselkään, niin siinä vaiheessa se vähän nosteli päätään ja kertoi, että nyt ei ole kauhean kivaa. Oikealla puolella SI-nivelessä oli lukko ja psoas-lihas oli kireä. Hyvä kun ne saatiin hoidettua ennen ongelman pitkittymistä. Muuta erityistä ei ollut, kroppa oli aika kivassa kunnossa. Ikä tietenkin on tehnyt temppujaan ja osteopaattikin totesi Kipin takapään käyneen pienemmäksi. Ei selkävikakaan varmaan syytön asiaan ole. Kyllä Kipiltä silti vielä lihaksiakin löytyy.

Osteopaattireissulla koukkasimme vielä pienelle nostalgiatripille Salon keskustaan. Ennen ajoimme aina keskustan ohi näillä reissuilla ja usein pysähdyimme siellä, mutta osteopaatin muutettua vastaanottonsa eri suunnalle olemme ohittaneet keskustan vähän kauempaa. Kävimme jaloittelemassa tutussa jokirannassa, ja kävin myös syömässä. Sitten jaksoimme taas hyvin kököttää autossa vielä kotimatkankin ajan.

Hain Salosta myös paikallisesta eläinkaupasta Kipille lisää kuivaruokaa, jonka etukäteen tilaamalla sain tarjoushintaan. Kyseinen ruoka on kallista ja harvoin missään tarjouksessa, joten hyödynsin tilaisuuden. Lisäksi ruokaa on saatavilla vain harvoissa paikoissa. Kotiinkaan en sitä viitsi tilata, kun siihen tulee toimituskulut päälle eikä koskaan voi tietää miten kauan toimitus kestää. Kilohinnaltaan edullisempi iso säkkikään ei ole vaihtoehto, koska sisältö ehtisi härskiintyä ennen kuin Kipi saisi sen syötyä. Niinpä kyseisen ruoan perässä saa lennellä tasaisin väliajoin sinne tänne.

Enemmän Kipi kotiruokaa syö kuin kuivaruokaa, ja joskus on käynyt mielessä luopua kuivaruoasta kokonaan. Ei ole vielä tullut niin tehtyä, ja tämä nykyinen eläinlääkärin ehdottama kuivaruoka on myös sopinut Kipille paremmin kuin edellinen, jonka aikana ulosteen laatu ei ollut hyvä. Kuivaruoka on myös kätevä vararuoka siltä varalta, etten vaikkapa kipeänä jaksaisi tai kiireen takia ehtisi joskus laittaa ruokaa tai olisimme reissussa. Nappuloita on myös kätevä heitellä lattialle etsittäväksi.

Osteopaattireissun jälkeen Kipiltä jäi melkein kokonaan pois takajalkojen tanssiva liike ravissa. Lenkit ja retket sujuivat hyvin. 

Kun ilma sitten taas alkoi lämmetä viileämmän kauden jälkeen, niin huomasin, että Kipi oli joissain tilanteissa rauhallisempi kuin yleensä ja se myös tuntui lepäävän enemmän. Lämpimään säähän totuttelu vähän verotti voimia, ja vanhemmiten voi lämmönsietokyky muutenkin heiketä. 

Sitten Kipi halusi kääntyä yhdeltä lenkiltä pian takaisin kotiin, mikä on ennenkuulumatonta, mutta päivä oli kevään siihen asti lämpimin. Parin päivän ajan Kipi myös sai muutamia läähätyskohtauksia kotona, vaikkei meillä ollut sisällä vielä sen lämpimämpää kuin aiemminkaan. Pari kertaa se kesken lenkin hetken hidasteli ja vilkuili minua jännästi. Aloin miettiä, ettei kaikki ehkä liittynyt vain sään lämpenemiseen, vaan esimerkiksi kipuun.

Tarkkailin myös Kipin lepohengitystä. Se pysyi ihan hyvällä tasolla, mutta kävi kerran hyväksyttävän asteikon ylärajalla. Lepohengitys on asia, jota sydänvikaisen koiran kohdalla pitää tarkkailla ja reagoida jos sen taso nousee liikaa. 

Mietin, että olisi joka tapauksessa hyvä tarkistuttaa Kipin sydämen nykykunto, koska lämpörasitus ja sydän vaikuttavat toisiinsa. Meidän oli joka tapauksessa määrä mennä sydänultraan heinäkuussa, mutta nyt päätin aikaistaa sitä hieman. Olisi tärkeää tietää kesän kynnyksellä, oliko sydänsairaus edennyt. Saisi sitten lääkityksen tarvittaessa kohdalleen ja tietäisi onko rasitusta syytä varoa enemmän kuin ennen. Ajankohta oli sikälikin nyt toukokuun loppupuolella hyvä, ettei ollut vielä helteitä, joiden aikana ei ultraan kannata mennä. Onnekkaasti sää muutenkin taas viileni ennen meidän ultra-aikaa. 

Meillähän on ollut ohjeena vain, että kovaa ja pitkäkestoista rasitusta pitää välttää, muuten saa liikkua vapaasti. Viimeksi kardiologi kysyi, harrastaako Kipi paimennusta, ja siitä olisi varmaan tullut sanomista jos näin olisi ollut. Koska mitään yltiöpäistä liikuntaa ei olla selkäviankaan takia harrastettu, niin siihen ei tarvinnut sydämen takia muutoksia tehdä.

Toissa viikon keskiviikkona sitten menimme ultraan. Paikka oli tällä kertaa ihan uusi, mutta kardiologi sama, joka tutki Kipin ensimmäisellä kerralla ja diagnosoi sen sydänsairauden. Hän jätti pian sen jälkeen kokonaan meidän vakiklinikan ja oli välillä kokonaan pois töistä erikoistumisen takia, mutta oli nyt töissä uudella klinikalla. Minua ilahdutti se, ettei kyseinen klinikka kuulu Evidensiaan. Ei kuulu Evidensiaan sekään klinikka, jossa olimme tällä välin käyneet kahdesti sydänultrassa, ja ammattitaitoinen ja paljon suositeltu on senkin klinikan kardiologi. Hänelle vain ei nyt ollut aikoja tarpeeksi nopeasti, ja muutenkin oli ihan kiva mennä tällä kertaa meidän alkuperäiselle kardiologille. Hän huomioi myös koiran ja on kokonaisvaltaisempi.

Ennen ultraa juttelimme Kipin oireilusta ja lääkäri tutki sen päällisin puolin. Huomioiksi tuli mm. että Kipi oli ikäisekseen virkeä ja reipas. Sydämen kuuntelussa kuului systolinen, melodinen sivuääni 2-3/6, syke oli rauhallinen ja rytmi normaali. Hengitysäänet ok. Silmissä oli samentumaa kuten on ollut jo jonkin aikaa, ja se voi vaikuttaa hämäränäköön. Hieman hoikaksi Kipi myös todettiin. Se olikin juuri laihtunut 200 grammaa siitä lukemasta, missä olin saanut sen painon pysymään jonkin aikaa. Kipi on aina ollut vähän haastava pitää hyvässä lihassa. Nykyään pitää myös varoa liikaa rasvaa ruoassa, eikä ihan hurjia ruoka-annoksiakaan uskaltaisi tuolle kerralla mättää.  

Ruokavaliostakin keskusteltiin ja eläinlääkäriä kiinnosti sen koostumus, että saako Kipi siitä kaiken tarvitsemansa. Totesi sitten, että pitäisi kyllä saada. Omegoita hän suositteli antamaan sekä nivelten että sydämen takia, ja onhan Kipi niitä saanutkin. Selän lääkäri myös tunnusteli ja kokeili asennonkorjausreaktiot takajaloista, ne olivat normaalit. 

Sitten Kipi kellautettiin kyljelleen ultrauspöydälle. Tapansa mukaan se makasi siinä rauhallisena ja hievahtamatta koko tutkimuksen ajan. Välillä se vain keikautettiin toiselle kyljelle. Olisivatpa kaikki näin helppoja, huokaisi kardiologi, ja antoi Kipille välillä nameja. 

Ultrassa selvisi, että vasemmalla eteiskammioläpässä oli pitkälle edenneet läppärappeumamuutokset. Tai olivathan ne jo tiedossa muutenkin, sitä vain en tiedä, ovatko ne nykyään entistä pahemmat. Lääkäri osoitti ne minullekin ruudulta, ja oli helppo havaita ne paksut ja röpelöiset vaaleat kohdat, joiden olisi kuulunut näyttää pelkältä valkoiselta viivalta. 

Arvostan sitä, että eläinlääkäri näytti ja selitti minulle asioita, toisin kuin toinen kardiologi, joka ei koskaan ultraamisen aikana puhu mitään. Jälkikäteen hän sitten lyhyesti toteaa löydöksistä jotain ja kirjaa asiat kotiutusohjeisiin. Erilaisia sydämen toimintaan liittyviä lukemia on liitteenä kaksi aanelosta, ja niitä taas tämä toinen kardiologi ei liitä ohjeisiin mukaan ollenkaan. Enhän minä niillä mitään sinänsä tee, mutta ne ovat siinä vaiheessa käteviä, jos menee seuraavaksi eri kardiologille ja hän haluaa nähdä tarkat tiedot edellisestä käynnistä ja verrata lukemia nykytilanteeseen.

Sydämen vasen puoli on juuri se, joka tekee suurimman osan työstä, ja siellä ne isommat muutokset Kipilläkin ovat. Läppävuoto oli kuitenkin edelleen vain kohtalainen, ja oikealla puolella vähäinen. Keuhkoverenpaine oli normaali. Vasen eteinen oli kohtalaisesti laajentunut, kammio normaalin ylärajalla. Sydänlihaksen toiminta oli normaalia eikä vajaatoimintaa edelleenkään ollut. Aortassa oli pieni fysiologinen läppävuoto. 

Koska sydämen tila oli stabiili, niin se ei selittänyt Kipin oireita. Lääkitys jäi ennalleen, eli Cardisure, Cardalis ja Furovet jatkuivat entisillä annoksilla, ainoana erona se, että Furovet jaetaan jatkossa kahteen annoskertaan, koska sen vaikutusaika on lyhyt.

Eläinlääkäri arveli, että Kipin oireilu voisi johtua kivusta. Hän määräsikin Kipille Rimadyl-kuurin, jotta voisimme kokeilla kipulääkityksen tehoa. Koska veriarvoja ei ollut katsottu sitten syyskuun, niin nekin otettiin. UREA oli edelleen hieman viiterajan yläpuolella kuten aiemminkin. Se on kuulemma läppärappeumassa tavallista. Kaikki muut arvot olivat viitteissä, mutta kalium alarajalla. 

Verinäyte otettiin tällä kertaa takajalasta, ja hauskasti ja huomaavaisesti hoitaja varoitti minua etukäteen, että lattia saattaa hetken päästä hieman muistuttaa teurastamoa (kuten sitten muistuttikin), jos minulle vaikka tulisi siitä huono olo. No eipä ole koskaan veren tai piikkien näkeminen tehnyt pahaa, ja kerroin hoitajalle ja eläinlääkärille, että kaikkea on tullut nähtyä, myös omille eläimille tehtyjä leikkauksia. Ei minua silloin taannoin niillä pienillä klinikoilla useimmiten lähetetty pois esimerkiksi sterkkojen ajaksi. Ja voihan nykyäänkin omistaja joutua jopa avustamaan leikkauksessa, jos ell on yksin, vaikka muuten eläinlääkintä on mennyt ihan huimasti eteenpäin ja on paljon huippuvarusteltuja klinikoita, joissa on aina myös hoitajia.

Toukokuussa vihreys lisääntyi ihan silmissä

Kipillä meni ell-käynnin jälkeen hyvin ja kävimme taas retkelläkin. Vakireitille lähtiessämme sitten kävikin niin, että alle puolen kilometrin jälkeen Kipi seisahtui ja muuttui epäröiväksi, ihan kuin ei olisi tiennyt mihin suuntaan siitä lähtisi, eteen vai taakse. Pysähdyin odottamaan, tekisikö Kipi selkeän päätöksen. Ei tehnyt, se vain odotti siinä ja vilkuili minua. Päätin sitten sen puolesta, että palaamme takaisin. 

Kipi on aina kulkenut tuon reitin alusta loppuun suurella innolla, joten jokin sitä nyt vaivasi. Lämpö tuskin oli syynä, koska sää ei kovin kuuma ollut ja edeltävien päivien lenkit Kipi oli jaksanut mainiosti. Olin ajomatkan aikana yhdessä vaiheessa pannut merkille, että Kipi hetken näytti närästävältä, joten vahva veikkaus oli, että tämäkin käytös johtui vatsavaivoista. Takaisin Kipi kulki ihan hyväntuulisena ja reippaana. Koska lenkki jäi melkein kokonaan tekemättä, niin tein sille vielä pienen jäljen ennen kotiinlähtöä. Sen se ajoi suurella innolla.

Siinä oli kulma

Olenkin nyt tilannetta pidempään tarkkailtuani tullut siihen tulokseen, että nimenomaan vatsavaivat ja osittain lämpenevän sään aiheuttamat oireet ovat olleet Kipin oireilun taustalla. Lämmönsietokyky ei kuitenkaan ole mitenkään romahtanut, ja ainakin osa läähätysoireista on johtunut vatsapuolen vaivoista. Viime viikolla läähätyksiä tuli taas lyhyesti kahtena päivänä, tällä viikolla ei ole tullut ollenkaan.

En heti yhdistänyt oireita vatsaan, koska Kipillä oli ollut närästelyn suhteen hiljainen kausi ja nuo muut oireet olisivat voineet olla muutakin kipua. Suostuin Rimadyl-kuuriinkin, vaikka se voi ärsyttää ruoansulatuselimistöä. Kipin viime aikoina lisääntynyt närästysoireilu saattaa johtua siitä. Mistä nuo muut, ennen kuuria alkaneet oireet sitten johtuvat, niin sitäpä en tiedä. Stressi on vahva veikkaus, ja lämpenevään säähän totuttelu on ollut elimistölle stressitekijä. 

Vanhalla koiralla voi myös olla kaikenlaisia kolotuksia, ja siksi Kipi sen Rimadyl-kuurinkin sai, ja itsekin aluksi pohdin nivelperäisten vaivojen mahdollisuutta. Olen kuitenkin nyt sitä mieltä, ettei Kipillä tällä hetkellä ole mitään isompia nivelperäisiä kipuja, kun en mistään sellaista vaikutelmaa saa. Osteopaattikäynnistäkin on vasta lyhyt aika, eikä Kipi osteopaatinkaan mielestä silloin ilmentänyt kipua.  

Kysyin ell-käynnillä, että voisiko kipulääkkeeksi antaa jotain muuta kuin tulehduskipulääkettä, kun Kipillä on vähän närästystaipumusta. Eläinlääkäri kuitenkin sanoi, että nimenomaan tulehduskipulääke on tärkeä ja tehoaa nivelvaivoihin paremmin kuin esimerkiksi parasetamoli. Viimemainittua Kipi söi kuurin viime kesänä oman lääkärimme ehdotuksesta, nimenomaan vatsaongelmien välttämiseksi. On joskus hankalaa, kun koiraa hoitavat eri lääkärit ristiin. Kaikki katsovat asioita vähän eri vinkkelistä, eikä heillä ole täysin yhteneväistä ja kattavaa terveyshistoriaa käytössään. 

Kipillä on ollut ajoittaista närästystä jo viime vuoden puolelta lähtien. Useimmiten lievää ja sekunneissa ohimenevää. Välillä on mennyt pitkään niin, ettei oireita juurikaan ole ollut, ja sitten taas on ollut enemmän, erityisesti iltaisin levon aikana. Silloin Kipi äkkiä havahtuu, nostaa pään ja kaulan ylös ja jähmettyy siihen hetkeksi katse ja hengitys terävänä, vähän ehkä nieleskelee. Lopuksi se usein haukottelee ja saattaa nuolla hetken tassujaan. Joskus oireita on ollut kerran päivässä, joskus useamman kerran, joskus ei ollenkaan.

Nyt Kipi on saanut koko ajan vatsansuojaksi Kaoliinia ja/tai Siliceaa. Taannoin kokeiltiin närästykseen Pepcid-kuuria, mutta kuuri jäi kesken, kun lääke ei sopinut Kipille. Sillä on näitä herkkyyksiä muutamille lääkkeille. Tällä hetkellä närästelyä ei juurikaan ole ja Rimadyl-kuurin päättymisestä on jo aikaa. 

Närästyksen aiheuttaja on jäänyt epäselväksi. Mahdollisia syitä on useita. Ruokintaan on kiinnitetty huomiota, mutta siitä ei ole vielä löytynyt selittävää tekijää. Jokin lääkkeessä oleva makuainekin voisi aiheuttaa närästystä, eikä sydänlääkkeitä voi antamattakaan jättää. Sapessa näkyi sakkaa viime syyskuun ultrassa, muttei niin paljon, että sen pitäisi oireita aiheuttaa. Mahanportin sulkijalihas ei ultran aikana sulkeutunut, mutta se on ennemmin seuraus kuin syy. Stressi on pari kertaa laukaissut normaalia pahemman närästelyn, ja samoin se laukaisi joskus ripulin silloin, kun Kipillä sitä vielä säännöllisemmin oli. Ja kyseessä on näinä kertoina ollut jokin ihan kiva tapahtuma, josta Kipi on intoillut.

Tähystys ehkä antaisi vastauksia, mutta se ei ole ihan ensimmäinen vaihtoehto, koska Kipillä on jo ikää ja anestesiariski on hieman kohonnut sydänsairauden takia. Ja yleisimmin oireilu on myös ollut lievää, harvakseltaan tulevaa ja sekunneissa ohimenevää eikä ole haitannut arkea.

Tätä tämä koirien kanssa on, usein saa ihmetellä ja arvailla. Kaiken koetun jälkeen huomaan erilaiset oireet ja poikkeavan käytöksen herkästi, mutta en todellakaan aina tiedä mistä ne johtuvat. Eivät tiedä aina lääkäritkään. En sentään mitenkään sataprosenttisen varmasti aina oireitakaan huomaa. Jotkin niistä tulevat niin hiipimällä, ettei niitä heti tajua. Joitain voi luulla viattomiksi jutuiksi ja sitten taas oikeasti viattomia oireita merkiksi jostain ongelmasta.

Se vähän jänskättää, että päästäänkö koko ajan normaalisti lenkkeilemään ja retkeilemään kesän aikana. Kipi saa tietenkin itse aina määrittää sen, pystyykö ja haluaako tehdä pidempiä lenkkejä. Retkelle on sikäli aina helppo mennä, että rannalla voi meidän vakiretkipaikalla kyllä hengailla, vaikka pidemmät lenkit eivät onnistuisi. Rannalle on vain neljän minuutin kävelymatka parkkipaikalta. Siellä on kiva tarkkailla luontoa ja viettää aikaa. Hienosti on Kipi kuitenkin viime aikoina halunnut ja jaksanut mennä reitillekin ja on muutenkin lenkkeillyt reippaasti.

Reitillä

Suunnitteilla on retkeillä jatkossa taas välillä muuallakin, mutta vakiretkipaikka pysyy samana. Se on meille molemmille rakas, onhan se myös entinen pitkäaikainen kotipaikkamme, ja siellä toteutuu moni meille tärkeä asia. Siellä on rauhallisempaa kuin muilla ulkoilualueilla. On paljon taukopaikkoja, joissa voi syödä eväät mukavasti pöydän ääressä ja joissa Kipi saa hyvin levättyä. Löytyy reitti, joka on Kipille sopivan mittainen ja minulle sopivan ihmisvapaa. Viime retkillä ei ole ketään tullut vastaan, ja keskimääräinen saldo on 0-2 vastaantulijaa. Yleisin vastaantulija on entinen naapuri, jota on ihan kiva nähdä.

Tuolla on myös kiva ihan vaan hengailla ja maadoittua maalaismiljöössä ja puuhastella jotain pientä. Nurtseille voi tehdä jälkiä. Löytyy myös pieni kenttä, jossa voi vaikka tottistella, jos oikein villiksi heittäytyy. Lähimmässä järvessä ei nykyään viitsi koiraa uittaa, mutta vain parin kilometrin päässä on lemppariuimapaikkamme, jonne ei tule edes sinilevää. Siellä Kipi korkkasi uintikauden alkuviikosta. 

Uimajärven viereinen alue tunnetaan nimellä Paratiisi, ja tunnetusti paratiisissa on myös käärme. Järveltä oli kolmen hengen seurue juuri poistumassa hiekkarannalta, joten jäin uittamaan Kipiä siihen viereen vähän matkan päähän. Yksi seurueen jäsen sitten tuli varoittamaan minua, että järvessä oli ollut käärme uimassa. Todennäköisesti rantakäärme, mutta voivathan nekin purra. Uidessa vastaan tuleva käärme on jotenkin aika puistattava ajatus muutenkin. Pidin silmät auki, mutta käärme ei siihen meidän kohdalle tullut. En ole itse koskaan tuolla järvellä tai sen välittömässä läheisyydessä käärmeitä nähnyt, mutta muuten kyllä kyitä eri kohdissa meidän reittejä alueella. Ei niitäkään usein kyllä osu näkemään, mutta siellä ne jossain aina ovat, usein kasvillisuuden suojassa.

Viime viikolla rannalla ollessamme ja lintuja kuunnellessani latasin hetken mielijohteesta kännykkään sovelluksen, jonka avulla voi äänittää lintuja ja selvittää, että keitä he oikein ovat. En tunnista kuin murto-osan itse. Ja mielenkiintoinen maailma siitä aukenikin, kun selvisi, mitä kaikkia lajeja läsnä oli. Sen retken aikana sovellus tunnisti 23 lajia, joiden lisäksi itse havaitsin muutaman muun. Kaikki sovelluksen tunnistukset eivät toki ole satavarmoja. Hauska juttu tuossa on, että sovellusta käyttämällä voi samalla hyödyttää tiedettä. 

Seuraavilla käynneillä löytyi joitain uusiakin lajeja entisten jatkoksi. On ollut lehtokerttu ja muita kerttuja, kuusitiainen, nummikirvinen, huuhkaja, kurki, peippo, viherpeippo, sinitiainen, laulujoutsen, lehtopöllö, kuhankeittäjä, useampi kyyhkylaji ja vaikka mitä.

Kanadanhanhia tuolla myös on, ja nyt niillä on kaksi poikuetta. Toisen poikueen varttumista olen saanut seurata jo jonkin aikaa, mutta toinen poikue ilmaantui rannalle vasta vähän aikaa sitten ja poikaset ovat ihan pieniä untuvikkoja vielä. Emot ovat kovin varuillaan, joten pysymme sellaisella etäisyydellä, ettemme hätyytä lintuja karkuun.

Viime reissulla reittimme ristesi aikuisten hanhien kanssa, jotka sitten peräkanaa marssivat siitä rantaan päin meidät havaittuaan. Kipi suhtautuu yleensä lintuihin ja muihin eläimiin täysin välinpitämättömästi, mutta nyt hänen sisäinen paimenkoiransa heräsi sen verran, että hän jäi katsomaan hanhien marssia.

Samalla reissulla seurasin, miten sinitiaiset lentelivät puunkoloon ruokkimaan poikasia, ja kävi yksi poikasista roikkumassa siinä suuaukollakin. Järvellä oli vähän kahakkaa lintujen kesken ja läheisellä pellolla juoksi kaksi peuraa kuin henkensä edestä pakoon, vaikkei niitä ajanut kukaan takaa. Mitä lie säikähtäneet, myöhemmin ne jatkoivat laukkaa vielä kaukaisemmallakin pellolla.

Haluaisin tosi paljon mennä välillä pitkille reiteille tai jonnekin metsään samoilemaan oikein pitkän lenkin, mutta Kipin kanssa ei ihan uskalla. Harmi kun mistään ei saa vuokrata koiraa retkiseuraksi! Ilman koiraa on tylsää lähteä. Ei tietenkään olisi kiva myöskään jättää Kipiä yksin kotiin.

Kun Vinski vielä eli eikä sen kanssa enää voinut tehdä pitkiä lenkkejä, niin lähdin joskus yksin pitkälle lenkille jonnekin luontoon. Kipi sai myös jäädä kotiin Vinskin seuraksi. Ihan tyhmältä ja orvoltahan se tuntui ilman koiria ulkoilla. Se oli luonnotonta, jotain hyvin oleellista tuntui koko ajan puuttuvan ja kokemus jäi vajaaksi.

Omille reissuille silloin taannoin en koskaan ottanut eväitä mukaan, vain pelkän vesipullon. Koirat olisivat heti huomanneet, että alan tehdä eväitä, ja olisivat hinkuneet vimmaisesti mukaan. Jos jatkossa joskus päätän lähteä ilman Kipiä retkelle, niin täytyy kyllä tarkkaan miettiä miten eväät saa mukaan Kipin huomaamatta. Luultavasti ne joutuu hakemaan matkan varrelta kaupasta.😀 Viimeksikin Kipi huomasi retkivalmistelut heti siinä vaiheessa, kun tyyliin vasta kävelin kahvinkeittimen luokse ja avasin jääkaapin oven. Sitten se taas sieppasi pehmolelun suuhunsa ja juoksi sitä vimmaisesti riepottaen ja viskellen ympäri kämppää ja välillä hyppeli, silmät loistaen ja täynnä odotusta. Ja jatkoi intoilua siihen asti, kunnes viimein lähdettiin.

On tosi sääli, ettei Kipin kanssa voi enää lähteä oikeasti pitkiä lenkkejä kiertämään. Mutta samalla saa olla kiitollinen siitä, että se on näin pitkään pärjännyt ja saanut elää täyttä elämää. Kipin tausta huomioiden voisi olla paljon huonomminkin.

Terveysjuttuja ja muita kuulumisia

Uimavedet ensin lähtivät kylmenemään jo elokuussa, mutta sitten ne alkoivat lämmetä uudestaan ilmojen myötä. Syyskuun 9. päivänä olimme Kipin kanssa uintireissulla ja minulla oli mittari mukana. Vaikka osasin odottaa, ettei vesi ole kovin kylmää, niin yllätyksenä tuli rantaveden hieman yli 20 asteen lämpötila kyllä. Uimme molemmat.

Kaksi päivää myöhemmin vesi oli vielä yhtä lämmintä ja taaskin uimme molemmat. 17. päivänä vesi oli jo lähtenyt jäähtymään, mutta oli vielä lähes 18-asteista tuossa meidän uimapaikassa, johon aurinko paistaa koko päivän. Olisin hyvin voinut vielä itsekin uida, mutta ei ollut uimapukua edes mukana, joten tällä kertaa vain Kipi ui. Kun uinnin jälkeen ajelimme parin kilometrin matkan meidän eväs- ja lenkkipaikalle, niin Kipi oli koko sen matkan tosi levoton ja vinkui koko ajan. Ihmettelin tätä, kun se ei ollut millään lailla normaalia käytöstä Kipille, eikä sillä pitänyt olla hätäkään, kun se oli juuri kävellyt puoli kilometriä rannasta autolle ja toimittanut tarpeensa. Evästauolla se melko hyvin rauhoittui, mutta lenkin aikana se pisteli kovaa vauhtia rauhattoman oloisena menemään, nosti koipeaan vähän väliä ja pissasi vain vähän kerrallaan.

Mieleen tuli tietenkin virtsatietulehdus, mutta ihmettelin, miksi se välittömästi uinnin jälkeen olisi alkanut. Jospa syy olikin jossain muussa ja uinti oli sen laukaissut. Soitin meidän klinikalle, eikä meidän omalle eläinlääkärille tietenkään ollut aikoja. Jäin seuraamaan tilannetta, että pitääkö meidän lähteä jonnekin eri klinikalle. Pissaaminen kuitenkin rauhoittui, joten emme lähteneet minnekään vaan soitin uudestaan meidän klinikalle ja pyysin välittämään tiedon oireista meidän lääkärille.

Seuraavana aamuna oma lääkärimme soitti minulle. Hän arveli, että oireet olivat liittyneet uintiin ja johtuivat joko eturauhasen tai virtsaputken kramppaamisesta ja totesi, että vedet ovat jo aika viileitä. Kerroin ettei meidän uimapaikalla ollut. Jännä, että Kipi reagoi noinkin lämpimään veteen. Se uinti jäi kauden viimeiseksi. Eläinlääkäri sanoi, että meidän pitää nähdä ja antoi ajan seuraavaksi päiväksi. Joka tapauksessa olisimme lähiaikoina menneet tutkimuksiin, koska Kipi oli myös jonkin aikaa juonut tavallista enemmän. Sehän on aina ollut hyvä juomaan, mutta nyt määrä oli entisestään selvästi lisääntynyt.

Niinpä Kipi pääsi seuraavana päivänä tutkimuksiin. Rakko ultrattiin ja virtsanäyte otettiin samalla suoraan rakosta. Rakossa ei mitään ihmeempää näkynyt, hieman sakkaa vain, mutta eturauhanen oli kovasti suurentunut ja ympäröi virtsarakon kaulaosaa. Sepä sitten oli syyllinen uinnin jälkeiseen oireiluun. 

Vatsaonteloon kurkattiin myös pikaisesti ultralla. Kaikki siellä suht ok, sapessa sakkaa, muttei vielä huolestuttavan paljon. Mahanportin sulkijalihas oli koko ajan auki, ja on Kipillä aivan lievää närästystä kyllä harvakseltaan ollutkin.

Veriarvot katsottiin uudestaan, vaikka ne oli vasta heinäkuussa katsottu edellisen kerran. Ei isoja muutoksia niissä, UREA oli vähän noussut. Se oli jo heinäkuussa täpärästi yli viitteiden, mikä minulta silloin aluksi meni ohi, kun kaikki muuten oli viitteissä ja tuokin niin vähän yli. CREA oli yhä viitteissä, muttei kaukana ylärajasta.

Sydänkuuntelussa eläinlääkäri meni vähän vakavan näköiseksi, koska sydän kuulosti nyt hakkaavammalta ja kumisevammalta kuin heinäkuussa. Se säikäytti, ja pelkona oli, että läppärappeuma oli mennyt näin nopeasti pahempaan suuntaan, vaikkei se ole ihan tyypillistä että niin käy eikä Kipi ollut oireillut. Pelkän kuuntelun perusteella ei kuitenkaan voinut mitään varmaa sanoa, joten uutta sydänultraa oli syytä aikaistaa.

Hoidon suhteen oltiin sitten vähän pattitilanteessa. Eturauhasen takia Ypozane olisi ollut tarpeellinen, mutta haastavan sydän- ja lihaskunnon takia siinä oli riskinsä. Kipin lihakset ovat nyt vanhemmiten surkastuneet kohtalaisen paljon, ja lisäksi se oli kesästä lähtien menettänyt painoa ja oli turhan hoikka. Taaskin ilman selvää syytä, koska ruokintaa ei ollut vähennetty. Aiemmin antitestosteronihoitona käytettiin Tardakia, jonka Kipikin kerran nuorempana sai. Enää se ei ole markkinoilla, vaikka olisi kätevämpikin kuin tablettikuurina annettava Ypozane. Kastraatio tai implantti ei Kipillä ole ihan ensimmäinen hoitovaihtoehto, ja eläinlääkäri kertoi Ypozanen vaikutusten olevan näitä pienemmät.

Ypozanen kanssa päätettiin vielä odottaa, mutta jossain vaiheessa se varmasti täytyy tuolle antaa. Meillä oli syyskuussa naapurustossa kaksi juoksuista mäyräkoiraa ja Kipi vouhotti sen takia hajujen perässä, joten siinäpä se eturauhanenkin pään lisäksi sitten sekosi. Ihme kun ei jo tätä aiemmin. 

Kipi sai kotiin Cerenia-kuurin tilannetta rauhoittamaan. Virtsanäyte jäi viljelyyn, eikä siinä kasvanut mitään, hitusen valkuaista siinä oli ja se oli turhan laihaa. Juominen jatkui käynnin jälkeenkin liiallisena, mutta viime aikoina se on hieman laantunut, joskaan ei se ihan pientä ole vieläkään. Nyt vain seurataan oireita päivä kerrallaan ja mietitään, milloin on tarve Ypozanelle tai muulle lääkitykselle. Hajujen perässä vouhottaminen on jo laantunut normaalille tasolle.

Syyskuun alkupuolella Kipi kävi osteopaatilla. Ajomatka sinne on pitkä, mutta en ole halunnut meidän pitkäaikaisesta osteopaatista luopua. Harvakseltaan vain käydään, ja tarvittaessa käydään väliaikoina kraniohoitajilla lähempänä. Kipi ei ollut erityisen pahassa kunnossa, jotain paikallista kireyttä oli esimerkiksi niskassa. Juttelimme osteopaatin kanssa liikkumisesta ja kimppalenkeistä, ja käynnin jälkeen päätin, ettei Kipi enää lenkkeile hyvin fyysisten ja varomattomien koirien kanssa törmäysvaaran takia edes varovaisuusperiaatteella. Eivät tällaiset koirat välttämättä tarkoituksella töni, ne vain eivät vauhdin hurmassa malta keskittyä sivuseikkoihin. Olin pitänyt Kipiä kimppalenkeillä tarvittaessa kytkettynä ja koko ajan tarkkaillut tilannetta, mutta olin itsekin tullut siihen tulokseen, ettei tönimistilanteita pysty satavarmasti silti estämään. Osteopaatti sanoi vaarana olevan, että yksi ainoa tönäisy voi aiheuttaa uuden välilevytyrän ja Kipin taru oli sitten siinä.

Kesän jälkeen emme ole kimppalenkeillä olleet, ja kesän aikanakin vain harvoin. Harmi kun ei oikein ole sopivaa lenkkiseuraa. Ennen kun käytiin silloisen lauman kanssa kimppalenkeillä, niin huomasin, miten tärkeää se koirille oli. Vaikka niillä oli kotona koiraseuraa, niin ne rakastivat kimppalenkkejä ja saivat niistä itselleen jotain sellaista mitä eivät muuten saaneet. Lenkit saattoivat jopa olla pääosin remmilenkkejä ainakin osalle laumaa, ja silti ne olivat koirien mielestä ihan parasta. 

Meillä oli yksi tietty lenkkipaikka, jossa ennen kävimme kimppalenkeillä usein, mutta pelkästään oman lauman kesken emme juuri koskaan. Koirat olivat ihan pitelemättömissä paikalle saavuttaessa ja alkoivat heti rynniä ja tähyillä, että missä ne lenkkikaverit odottivat, ja riemastuivat valtavasti bongattuaan ne. Sittemmin aloimme käydä kyseisessä paikassa lenkillä keskenämme, ja samalla tavalla koirat aina riemastuivat ja lähtivät intopinkeinä ja toiveikkaina etsimään, että missä ne lenkkikaverit ovat. Tuli vähän paha mielikin katsoa niiden odotusta ja sitten sen tajuamista, että ei täällä ketään olekaan.  Sittemmin käytös sammui, kun tarpeeksi monta kertaa oli saanut pettyä. 

Kovin reipas Kipi vielä on lenkeillä ja muutenkin. Kotona se on jatkanut ruokaillessa käytöstä, joka alkoi Vinskin poismenon jälkeen. Se syö paljon hitaammin kuin ennen, nostelee välillä päätä kupilta ja tarkkailee minua. Jos liikun jonnekin, niin se saattaa lopettaa syömisen hetkeksi kokonaan ja jää tarkkailemaan. Sillä on aiemmin aina ollut lauma ympärillä, joten se varmaan kokee tilanteen nyt oudoksi. Ihan kuin se pelkäisi, että minäkin häippäisen sillä aikaa kun se syö. Olisi kiva päästä sen pään sisään, että mitä se tarkalleen ottaen tuntee.

Viime viikolla sitten mentiin sinne sydänultraan. Koska Kipillä ei ollut mitään uusia oireita sydämeen liittyen paitsi nuo sydänkuunteluäänet, niin olin jo rauhoittunut ja mietin, ettei tilanne välttämättä täysi katastrofi ole. Eikä se ollutkaan, rappeumamuutokset tietenkin olivat aika ennallaan, mutta jotkut arvot olivat jopa parantuneet viime käynnin jälkeen, jolloin aloitettiin tehostettu lääkitys. Se, että sydän kuulosti erilaiselta, johtui todennäköisesti Kipin laihtumisesta. Oli se kuukaudessa saanut peräti 200 grammaa lisää painoa. Tämä sydänultrakäynti oli Kipille antoisampi kuin edellinen, koska hoitaja huomioi sen ja antoi paljon rapsutuksia.

Jossain vaiheessa pitäisi kerätä rohkeutta viedä Kipi hammashoitoon. Anestesiassa pitää huomioida sekä sydänsairaus että munuaiset, joten ei se ihan läpihuutojuttu ole. Terveysasioita saa miettiä koko ajan ja eläinlääkärissä on käyty niin paljon, että vakuutuskatto on lähellä täyttyä. Jonkunhan täytyy pitää perinteitä yllä, pääsisi muuten emäntäkin liian helpolla. En varmaan enää edes osaisi olla terveen koiran kanssa.

Tässä asuinpaikassa harmillista on se, ettei kävelymatkan päässä ole mitään tarpeeksi isoa metsää, jossa saisi kunnollisen lenkin tehtyä. Niinpä metsälenkeille ja retkille pitää lähteä erikseen autolla, vaikka muuten meillä on kivat lenkkimaastot kotonakin. Yksi meidän lenkkimetsä on entinen treenimetsäni, jossa olen usein treenannut jälkeä ja esineitä, vetänyt monet jälkitreenit muille, ja myös hakuryhmän treenejä siellä pidettiin. Siellä on vieläkin umpipiilo, jossa olen maalimiehenä itsekin kökkinyt kauan kauan sitten. Kipin mielestä se ei ole kovin kiinnostava, eikä se muutenkaan hakuhommista mitään tiedä. Jälkeä kyllä olemme tuolla joskus vieläkin tehneet, joten ei se tavallaan pelkästään entinen treenimetsä ole, mutta on sitten kuitenkin, koska ei meidän satunnainen höntsäily minusta treenaamista ole.

Lähipuistossa käymme usein parikin kertaa päivässä, ja se kuuluu selvästi Kipin lempipaikkoihin, kuten kuului myös Vinskin ja Draaman. 

Meillä on toinenkin puisto melko lähellä, siellä käydään ihan satunnaisesti. Sieltä löytyi näin hieno penkki.

Retket harvenevat näin talvea kohti mentäessä, mutta vielä ollaan päästy retkeilemään. Retket ovat sellainen arjen kohokohta ja tarpeellinen hengähdyshetki välillä. Harmaa, sateinen ja kolea sää vaan ei inspiroi samalla tavalla kuin parempi sää ja valoisampi ja lämpimämpi vuodenaika, ja tauot ovat kylmällä ilmalla vähän haastavia.

Ihana sammalmetsä vakireitillä

Sepä

 

Huomenna on pyhäinpäivä ja aika sytyttää kynttilä edesmenneiden muistoksi. Tänä vuonna muisteltavia on tullut kaksi lisää, yksi neli- ja yksi kaksijalkainen. Joskus näissä alla olevissa portaissakin käytiin kuvaamassa kolmen koiran laumaa, sitten kahta koiraa, ja nyt näkymä on tämä. Ikävä on 💓 Jonain päivänä portaat jäävät tyhjiksi, mutta sitä näkyä en aio kuvata. Laitetaan vielä Kipin porraskuvan alle kuva triosta päivälleen seitsemän vuotta aikaisemmin samoissa portaissa. Molemmissa kuvissa on lokakuun 10. päivä, vuosiluvut ovat 2018 ja 2025. Molempina päivinä oli aurinkoinen ja lämmin sää. Kuvauspaikka on lähellä entistä asuinpaikkaamme, jossa vielä vanhemman kuvan aikaan asuimme. Paljon on sen jälkeen muuttunut.

Kevät pikakelauksena

Meidän elämä on keväänkin aikana pyörinyt paljon terveysasioiden ympärillä. Maaliskuussa Vinskillä oli välillä huonoja lenkkejä, ja ihmetystä oli jo aiemmin herättänyt se, ettei se vastannut huoltoon enää niin hyvin kuin ennen. Talven ja alkukevään aikana se kävi kraniohoidossa, laserissa ja ultrakylmähoidossa ja samat jumit tuntuivat aina vain pysyvän. Tilanne vaati mielestäni osteopaattia, mutta meillä oli aika omalle osteopaatille vasta huhtikuun loppupuolella. Kyselin peruutusaikaa, mutta sellaista emme koskaan saaneet, osteopaattimme on hyvin kysytty ja on myös vähentänyt työtunteja.

Niinpä sitten kiikutin Vinskin maaliskuun loppupuolella uudelle osteopaatille, jolle ei ollut pitkä matkakaan. Tämän käynnin jälkeen sen tilanne parani merkittävästi, joten nuo muut hoitomuodot eivät kaikissa tilanteissa ole sille yhtä tehokkaita. Kuukauden päästä sitten jo olimme omalla osteopaatilla, jolla tykkään käydä pitkästä matkasta huolimatta, koska hän tuntee koirat pitkältä ajalta ja on taitava. Tenttasin häneltä tarkat tiedot Vinskin kropasta ja kokonaisuudesta. Ei tilanne hänestä kovin kehno ollut, Vinskin kroppa oli kuulemma ollut huonommassakin jamassa aiemmin, silloin kun spondyloosi oli akuutissa vaiheessa. Kipi sai oman käsittelyn osteopaatilla ja sen kroppa oli melko hyvässä kunnossa.

Maaliskuun alussa Vinski käväisi myös eläinlääkärissä kontrollissa. Veriarvot otettiin ja maksa-arvo oli vähän taas noussut. Niskassa oli jäykkyyttä, reiden kasvain oli isompi muttei aristava eikä liikkumista haittaava. Eläinlääkäri lähetti meidät vielä kotiin jatkamaan tassuttelua.

Kipi puolestaan kävi eläinlääkärissä sydänkontrollissa tämän kuun alussa. Vakiklinikkamme kardiologi oli lopettanut työt, joten menimme toiseen paikkaan. Ultrassa selvisi, että sydänsairaus oli edennyt, mikä oli pettymys, kun edellinen kardiologi oli ollut positiivinen ja sanonut että eteneminen voi lääkityksen ansiosta pysähtyä. Etenevä tuo läppärappeuma joka tapauksessa on, joten olihan se odotettavissa että se jossain vaiheessa etenee, harmi vain että näin pian. Läppävuotoa on nyt vähän enemmän ja sivuääni on luokkaa 4/6.

Kipille tuli entisen sydänlääkkeen rinnalle toinenkin sydänlääke ja lyhytvaikutteinen nesteenpoistolääke. Eläinlääkäri hetken mietti aloitetaanko nesteenpoisto jo nyt, kun on kuulemma vähän rajatapaus, mutta päätti aloittaa. Ei kokonaistilanne mitenkään huolestuttava vielä ole eikä Kipi oireile näkyvästi.

Kipi yritti käynnin aikana kovasti kertoa, että hän toivoisi saavansa huomiota ja nameja. Edellisen sydänultran aikana se sai paljon rapsutuksia, kehuja ja nameja ja suorastaan pahastuin itsekin, kun nyt hoitaja ja eläinlääkäri eivät sitä paljon edes huomioineet eivätkä antaneet yhtään namia. Itse sitten annoin. Kyllä koiraa vähän voisi huomioida henkilökunnan taholtakin, jotta käynti olisi mukava asia. Ja kun toinen sitä niin kovasti odottaa.

Kipin lääkitys ei ole mikään helpoin nakki. Toinen sydänlääke pitää antaa tyhjään mahaan, yli kolme tuntia aterian jälkeen tai 0,5-1 tuntia ennen ateriaa. Aamulla pitää lääkkeen jälkeen odottaa ennen kuin voi antaa ruoan ja illalla pitää ehtiä antaa iltaruoka ajoissa ja muistaa, ettei sen jälkeen anna mitään. Nesteenpoistolääkkeen kanssa saa miettiä sitä, että sen jälkeen on kohtuullisessa ajassa päästävä pissalle. 

Vinskiä olen ollut hautaamassa matkan varrella jo monta kertaa, kun on tullut huonompi hetki tai uusi diagnoosi, mutta aina se on vaan porskuttanut eteenpäin ja tilanne on muuttunut parempaan. Osteopaatilta olen aina varannut ajan kuukausia etukäteen ja joka kerta sanonut, että varataan nyt vielä kahden koiran aika, vaikka ei minulla käynnin aikaan ehkä kahta koiraa enää ole, muutan sen sitten tarvittaessa yhden koiran ajaksi. Kun olen ostanut koirille ison pullon effeöljyä, niin olen jo muutamankin kerran ajatellut, että tämä on nyt ehkä viimeinen iso pullo, jonka ostan. Kipille yksin ei voi ostaa isoa pulloa, kun säilyvyys tulee vastaan. Jne. Mutta tällä hetkellä on lähtölaskenta oikeasti alkanut. Kiitollinen olen saatuani kulkea Vinskin kanssa yli 15 vuotta siitäkin huolimatta, että sillä on ollut selkävikakin pennusta asti.

Asuntoja en ole enää aktiivisesti etsinyt. Ei kuitenkaan kannata muuttaa minnekään jos kokonaisuus ei ole selvästi parempi, ja pelkkä maan tasalla asuminen ei siihen riitä. Muuttorumbakaan ei houkuttele. Olen miettinyt, kannattaako minun edes muuttaa tämän kaupungin sisällä enää. En halua jäädä tänne pysyvästi, niin miksen sitten kerralla muuttaisi kokonaan täältä pois. Nyt vielä jotkut asiat sitovat minua tänne, mutta joskus vielä haluan takaisin vähän pienemmälle paikkakunnalle. Entiselle tai ihan uudelle.

Sitä en sitten tiedä, miten muuttohaluihin vaikuttaa se, jos viimeinenkin koira ehtii kuolla ennen kuin muutto olisi ajankohtainen. Onko sitten enää mitään väliä sillä, miten ja missä asuu. Ei missään ole sitten enää mitään itua. Autiolle saarellekin ottaisin mieluummin mukaan koiran tai useamman kuin ihmisen,  jos valita pitäisi. Elämässä kuuluu olla koira. Piste. En ole minä ilman koiria. 

Kevään mittaan koirat ovat joutuneet pienimuotoisten terrierihyökkäysten kohteiksi. Kipi oli lenkillä ilman Vinskiä, kun sen luokse juoksi ulkoiluttajalta irti päässyt pieni valkoinen terrieri, vähän parsonin näköinen. Se tuli suoraan rähisemään ja hampaitaan esittelemään, Kipikään ei jäänyt sanattomaksi ja koirat pyörivät väkkäränä ympyrää rähjäten. Koska terrierin omistaja vain katsoi tilannetta sivusta, niin yritin itse häätää terrierin pois, jolloin se kävi kiinni hihaan. Varo se puree, sanoi omistaja siinä vaiheessa. No älä. Sattui olemaan kylmä päivä ja minulla toppatokki päällä, joten vain takkiin jäivät hampaankuvat muistoksi mutta iho säilyi ehjänä. Lopulta omistaja sai otettua terrierinsä kiinni, ja ilmeisesti sen hyökkäyksessä oli enemmän ääntä ja uhoa kuin todellista hampaiden käyttöä, koska en ainakaan löytänyt Kipistä vammoja. Hyvä niin, että osumaa otti vain hihani. 

Kipi palautui välikohtauksesta välittömästi ja jatkoi lenkkiä hyväntuulisena. Menimme puistoon, jossa tuli muita koiria vastaan, eikä Kipi reagoinut niihin eikä ole sen jälkeenkään suhtautunut muihin koiriin eri tavalla. Uroksille se joskus muutenkin voi jotain sanoa, mutta ei aina niillekään. Viime aikoina on lenkkireiteillä ollut niin paljon huumaavia narttutuoksuja, että Kipi äskettäin lenkillä vikisi haikeana jopa kahden russelipojan perään. Niiden omistaja kertoi, että sekaisin ovat russelitkin, olivat ensimmäisen kerran sinä päivänä jättäneet jopa syömättä.

Puistossa on taas näyttely

Kaksi russelipoikaa asuu myös meidän rapussa, ja viime viikolla ne olivat tulossa ulkoa rappuun, kun me taas olimme menossa ulos. Omistaja ei huomannut meitä ulko-ovelta ja päästi koirat pitkällä hihnalla hissin ovelle. Olin juuri lähtenyt väistämään kellarin ovelle (ja ehdin liian myöhään hihkaista että täällä muuten on koiria) ja pojat olivat siinä nokka kellarin ovelle ja takapuolet hissin suuntaan. Mitään rähinää ei tullut, mutta toinen russeli tarttui muina koirina Vinskin häntään ja jäi siihen roikkumaan. Reikiä en jälkeenpäin hännästä löytänyt, mutta eihän niitä aina karvan seasta löydäkään. Vinski-raasu, hännästä vetäminen ei tee mitenkään hyvää selkävaivaiselle koiralle tai ole muutenkaan kovin mukavaa. Vinski ei reagoinut millään lailla hännässä roikkuvaan terrieriin, odotti vain rauhassa että avaan kellarin oven ja matka jatkuu.

Viime viikolla kävimme pienimuotoisella retkellä meidän entisillä kulmilla, sillä pitihän Vinskin vielä päästä siellä käymään. Retki tehtiin Vinskin ehdoilla, joten kävelimme ensin lyhyen matkan rantaan ja pidimme evästauon, minkä jälkeen hengailimme nurtsilla, katselimme lintuja ja nautimme auringosta ja tuulesta. Sitten kävelimme autolle ja pidimme siellä pienen lepotauon, minkä jälkeen ajoimme ulkoilureitin varteen ja teimme siellä ihan pienimuotoisen lenkin. Kävelymatka parkkipaikalta sinne olisi ollut Vinskille turhan pitkä, mutta näin se pääsi fiilistelemään tuttua reittiä, jossa ennen kuljimme joka päivä. Kotimatkalla pysähdyimme vielä jaloittelemaan metsään. Kotona oli retken jälkeen väsyneitä ja onnellisia koiria. 

Sydänultrassa

Viime maanantaina oli Kipin sydänultra. Paikka oli tuttu, mutta eläinlääkärinä tämän alan spesialisti. On tullut tuolla kyllä käytyä kevään ja kesän mittaan niin usein ja muutama soittopyyntökin on tullut eläinlääkärille jätettyä, että meidät tunnetaan jo hyvin. 

Käynti klinikalla alkaa aina pysäköintiluvan noutamisella tiskiltä. Vaihtoehtona on maksaa pysäköinti itse tai saapua julkisilla. Ennen minulta parkkilupaa pyytäessäni usein varmistettiin millä nimellä ajanvaraus on, ettei lupa joutuisi vääriin käsiin. Kevään mittaan minun ei tarvinnut lupaa edes pyytää, kun hoitaja totesi heti minut nähtyään, että parkkilupaa varmaan olet vailla. Ultrakäynnillä hoitaja tiskin takana ojensi minulle parkkiluvan mitään sanomatta heti naamatauluni nähtyään, enkä taaskaan ehtinyt edes suutani avata. Kun myöhemmin toin Kipin sisälle, niin ei minun tietenkään tarvinnut erikseen edes ilmoittaa sitä saapuneeksi. Näin se homma etenee, mutta ei se nyt pelkästään iloinen asia ole, että kuuluu klinikalla jo vakikalustoon...

Sydänlääkäri kuunteli ensin Kipin sydämen, ja saman sivuääänen hän kuuli kuin meidän oma lääkärikin. Sitten Kipi vietiin ultraan. Ensin siltä ajettiin karvat pieneltä alueelta molemmista kyljistä kainaloiden läheltä, että saatiin kurkistusaukot. Niin tuuheaturkkinen tuo tyyppi on, ettei kaljuja laikkuja edes huomaa ellei tiedä etsiä niitä.

Kipi makasi kiltisti ja hievahtamatta pöydällä vuorotellen molemmilla kyljillään tutkimuksen ajan. Välillä eläinlääkäri ojensi sille makupalan, joka kelpasi mainiosti, joten siitäkin näki, ettei stressiä ollut sille liikaa.

Syy sivuääneen selvisi. Lainaan tähän tekstiä kotiutusohjeista:

"Kipillä on todettu sydämen sivuääni, oireeton.

Yleistutkimuksessa Kipi virkeä ja reipas. Sydämen kuuntelussa systolinen sivuääni 3/6, syke rauhallinen ja sydämen rytmi normaali. Sydämen ultraäänitutkimus ja tutkimuksen aikainen sydänsähkökäyrä. Normaali eteisrytmi. Todetaan molemmilla puolilla eteisten ja kammioiden välisissä läpissä rappeumaa ja paksuuntumista, vasemmalla selkeämmät muutokset. Muutosten vuoksi läpät eivät enää sulkeudu normaalisti ja vasemmalla läppien väliin jää selvä rako. Läppävuoto on vasemmalla kohtalainen, oikealla pieni. 

Sydämen vasen puoli on läppävuodon seurauksena alkanut muokkautua, vasen eteinen on laajentunut ja vasen kammio pyöristynyt. Sydän on vielä kompensoinut tilannetta eikä vajaatoimintaa ole, mutta Kipin laihtuminen voi olla osaltaan tähän liittyvää. 

Aortta ja keuhkovaltimot ovat normaalit.

Aloitetaan Kipille sydänlääkitys ohjeen mukaan heti tänään illalla. "

Eli niin tuli Kipillekin sitten loppuiän lääkitys ja uusi diagnoosi. Lääkityksen on tarkoitus hidastaa sairauden etenemistä. Se saattaa myös parantaa sydämen tilaa niin, että seuraavassa ultrassa muutokset ovat lieventyneet. Kontrollitutkimusta eläinlääkäri suositteli ensi kevääseen. 

Kipi oli koko käynnin ajan reipas ja iloinen poika ja sai paljon rapsutuksia eläinlääkäriltä ja hoitajalta. Se kyllä osaa nauttia huomiosta ja vaatiakin sitä. Välillä se heittäytyi selälleen lattialle pyytämään maharapsuja. Muiden koirien perään se odotustiloissa välillä vinkui haikeasti ja olisi halunnut mennä tervehtimään. Hämmästyin, kun huomasin osan niistä olevan uroksia. Onko Kipillä polla noin sekaisin tyttöhuolien takia. Voi olla niinkin, että ne urokset olivat kastraatteja, eivätkä niin vahvasti haisseet uroksilta sen takia, ja Kipi opportunistisesti oletti kaikki koirat nartuiksi. 

Onpa hyvä juttu, että Kipin sydänsairaus saatiin kiinni ennen kuin se ehti edetä vajaatoiminnaksi. Jos vajaatoimintaa olisi ollut, niin Kipi olisi saanut myös nesteenpoistolääkityksen. Läppärappeuma ilmaantuu koirille ikääntymisen myötä, mutta alttius on lähes aina perinnöllinen. Tulevaa ei tämänkään parantumattoman vaivan suhteen voi tietää, mutta päivä kerrallaan tässä muutenkin elellään.

Lääkkeeksi Kipille tuli Cardisure, ja se aloitettiin ohjeen mukaan jo samana päivänä. Vähän hankalaa lääkityksessä on se, että lääke pitää antaa tyhjään vatsaan kaksi kertaa päivässä. Pitää siis miettiä, miten ruokailut ajoittaa. 

Nyt on sitten laumassa kaksi koiraa, joita pitää lääkitä noin 12 tunnin välein. Ensimmäisenä aamuna, kun pojat olivat lääkityksen suhteen vielä ihan eri rytmissä, niin tajusin illalla unohtaneeni Vinskin aamulääkkeet kokonaan. Olin niin keskittynyt Kipin vasta alkaneeseen lääkitykseen ja aamupalan ajoitukseen suhteessa lääkkeeseen, että unohdin antaa Vinskille aamupalan jälkeen sen omat lääkkeet. Nyt siirsin pojat samaan aikatauluun lääkkeiden suhteen, mutta se ei välttämättä jatkossa aina onnistu. Ihan riippuu omista aikatauluista ja Kipin ruokinnan aikataulusta. 

Isot poikkeukset päiväohjelmassa ovat se kompastuskivi, joka voi joskus pakottaa antamaan lääkkeet ns. väärään aikaan. Ja Vinskin kanssa saattaa joskus tulla eteen tilanne, missä Neurontin annetaan kolme kertaa päivässä, mikä onkin sitten jo huomattavasti sitovampaa ja haastavampaa. 

Kipi on tosiaan taas turhankin hoikassa kunnossa. Kun punnitsin sen ultrakäynnillä, niin paino oli tullut alas 700 grammaa rokotuskäynnin jälkeen eli alle kolmessa viikossa. Toki Kipi oli myös paastonnut varmuuden vuoksi ultraa varten (jos olisi pitänyt rauhoittaa tai ottaa verikokeita) ja syönyt hetken aikaa kevyemmin ripulin takia, mutta se ei varmaan kaikkea selitä. Onhan se iso ero silti noin lyhyessä ajassa noin kevyelle koiralle.

Eläinlääkäri sanoi laihtumisen voivan olla yhteydessä sydämeen. Vaillinaisesti toimiva sydän vie paljon energiaa. Tällainen vaihtoehto ei tietenkään ollut käynyt mielessä aiemmin, vaan olin ajatellut laihtumisen johtuvan Kipin yleisestä taipumuksesta hoikkuuteen hyvästä ruokahalusta huolimatta, ripuleista ja vilkkaasta hormonitoiminnasta. On niilläkin varmaan osuutta asiaan. Se viime vuoden poikkeuksellinen lihomisepisodi on jo pitkään ollut historiaa. 

Ruokaa pitäisi tietenkin antaa vielä selvästi enemmän. Hankalaksi asian tekee Kipin ajoittainen taipumus ripuleihin. Se oli tässä välissä kaksi kuukautta ripuloimatta, mikä oli pisin tauko ripuloinnissa sen jälkeen kun se taas loppusyksyllä alkoi. Sitten sille taas tuli kolmen päivän ripuli. Ei mikään sellainen kuin kunnon mahataudissa, se vain teki joka päivä yhden ripuliulosteen. Mutta ruokintaa piti tietenkin taas keventää, eikä ruoka ripulin aikana niin hyvin edes imeydy. Ja pahimmillaan ripulia on ollut jopa viikoittain.

Hirvittääkin nyt se, että miten ripuleita jatkossa esiintyy ja miten Kipin vatsa reagoi ruoan määrän lisäämiseen. Joskus on näyttänyt siltä, että isompi ruokamääräkin aiheuttaa löysyyttä. Ripulin syy on edelleen mysteeri, sitä nyt vaan välillä tulee noille molemmille. Ehkä jokin ympäristötekijä aiheuttaa sen, ehkä niiden bakteerikanta on hieman epätasapainossa.

Vinskilläkin oli tauko ripuleissa keväällä, mutta sitten sillä oli yksi ripuliepisodi jo ennen Kipiä.  Eläinlääkärin tutkimuksissa molempien mahat ovat tuntuneet hyviltä, ei aristusta tai mitään poikkeavaa suolistossa, mikä on tietenkin helpotus, kun kokemukset suolistosairaan koiran kanssa elämisestä kummittelevat taustalla. Ja meidän eläinlääkärillä kyllä on tarkat näpit, ja hän on juuri näihin ongelmiin erikoistunut. Ei kyllä poikien oireilusta muutenkaan voi puhua edes samana päivänä Draaman kanssa. 

Kipi on nyt myös jo kolmas koirani putkeen, jonka kohdalla anestesia ei ole mikään läpihuutojuttu, jos sekin pitäisi viedä esimerkiksi hammashoitoon. Vielä nyt sillä on eläinlääkärinkin mukaan vain vähän hammaskiveä.