maanantai 25. tammikuuta 2016

Hallitokoa, ulkotokoa ja mietteitä

Ei olla ihan hirveästi treenattu. Ulkona on ollut liian kylmä, mutta ei sisälläkään olla paljon mitään tehty. No ihan jokunen kerta keittiötokoa kyllä. Kipin kanssa olemme keskittyneet mm. jäävien erotteluun, kapulan pitoon ja kaukokäskyihin sisätreeneissä. Jäävät ovat menneet pääasiassa hyvin, joku satunnainen hairahdus on mukaan mahtunut kyllä. Kaukoissa istu-maahan-istu vaihdot sujuvat lähietäisyydeltä hyvin, seisominen on edelleen alkeissa ja sitä tehdään ilman etäisyyttä. Riitan aikanaan neuvoma pomppusysteemi näyttäisi tässä toimivan sikäli parhaiten, että siitä sekä Kipillä että minulla on jonkinlainen haju. Hissitekniikalla en näköjään itse osaa opettaa oikein. No, aikaa on vielä opetella sekin, jos siltä tuntuu, koska liike on niin totaalisen keskeneräinen, eikä olla sitä treenattu kuin harvakseltaan, koska Kipi ei edelleenkään käytä takapäätään tässä liikkeessä riittävän hyvin.

Perjantaina sitten oltiin hallitokossa. Aamulla oli ollut karmaisevat 26 astetta pakkasta, enkä niissä lukemissa olisi treeneihin lähtenyt, mutta illaksi pakkanen lauhtui yli kymmenellä asteella. Hallissa nyt ei muutenkaan ulkolämpötila ole, mutta tuollainen pakkanen olisi kuitenkin muuten tehnyt elämän turhan hankalaksi.

Hallissa huomasin jättäneeni namit kotiin, taskusta löytyi vain pari vanhaa ja homeista lihapullaa. No, treenattiin sitten kokonaan ilman namipalkkaa, paitsi loppupalkkana oli taas iltaruoka.

Vinski aloitti taas, ja pakkasen takia Kipi odotti hallissa kytkettynä sen suoritusvuoron ajan. Vinski oli innokas ja palkkautui sosiaalisesta palkasta ja köysilelusta hyvin. Sitten se sai syödä iltaruokansa poikkeuksellisesti hallissa, eikä vasta autolla kuten yleensä.  Kipi tietenkin näki tämän ja tiesi oman ruokansa odottavan siinä vieressä myös. Odotin, että tämä olisi saattanut vaikuttaa sen keskittymiskykyyn negatiivisesti ja tehdä siitä malttamattoman, mutta mitä vielä, se pystyi hyvin luopumaan ruokakupista, keskittymään ja työskentelemään pitkäjänteisesti.

Tehtiin taas alo-liikkeitä ja lisäksi ruutua ja tötsän kiertoa. Seuraaminen tuntui hyvältä ja Kipi piti paikkansa hyvin. Liikkeestä maahanmenossa tarjosi taas istumista, en tiedä miksi tämä on niin vaikea liike. Otettiin sitten pari uusintaa ja nämä menivät hyvin. Luoksetulossa meinasi tulla suoraan sivulle, mutta keskeytin tämän ja ohjasin istumaan eteen kuten kuuluu. Sitten otettiin eteen istumisia lyhyeltä matkalta peruuttaen ja ne menivät hyvin. Voisihan tuon opettaa tulemaan aina suoraan sivulle, kuten suurin osa tokokoirista tekee, mutta edelleen vierastan ajatusta...Nykysäännöillä ei edes haittaa, jos kokeessa tulee vahingossa suoraan sivulle, ennen siitäkin sakotettiin, mikäli koiran oli ilmoitettu tulevan ensin eteen.

Kapulan pitoon on taas enemmän tullut sellaista hienoista mälväystä, töitä saa tässäkin tehdä vielä. Hyppy oli hyvä. Sitten kokeilimme hyppyä siten, että jätin Kipin vähän esteen sivuun ja menin myös itse vastaanottamaan toiselle puolelle esteen sivuun. Nyt Kipi haki hyvin hypyn, vaikka joskus on ohituksiakin tässä tullut.

Ruudussa tehtiin ensin pelkkää seisomista ja siitä vahvistamista, sitten ruutuun lähetyksiä. Ruudussa ei ollut targettia ja Kipi jäi vähän turhan etualalle, mutta oli aina kuitenkin ruudun sisällä. Seisomassa malttoi pysyä vain hetken ja alkoi sitten steppailla minua vastaan, joten tuota takaperin ketjuttamista pitää tehdä vielä paljon. Tötsän kierrot ok, mutta vauhtia saisi tähän tulla lisää.

Lopuksi oli ryhmäpaikallaolot, ja Kipi oli taas reunassa, täytyy kyllä huolehtia, että se joskus pääsee myös keskelle! Istuminen meni hyvin, sen päätteeksi meni nopeasti käskystä maahan ja pysyi hyvin, paikkamakuun lopussa käänteli vähän päätä. Kipi kutsuttiin ensimmäisenä luokse.

Palkkasin liikkeistä ensin kunnolla sosiaalisella palkalla ja sitten köysilelulla. Kipi vastasi tosi hyvin molempiin, ilahtui selkeästi kehuista ja revitteli kunnolla lelulla. Virheitä tuli liikkeissä treenin aikana, mutta asenne oli loistava!

Paikkaistuminen meneillään

Viikonloppuna sää lauhtui ja oli kiva lenkkeillä vähän pidemmän kaavan mukaan ja ilman koirien pukemista, lenkin jälkeen sitten vaan botit niskaan. Tänään sain yllättäen vapaapäivän, ja otimme siitä kyllä kaiken irti lähtemällä retkelle Vaakkoihin. Oli ihana lauha poutasää ja metsä edelleen niin kaunis. Loskasäätä ja vesisadetta on luvattu jatkossa, niisk.







Illansuussa vielä kävin Kipin kanssa kahdestaan Salmen parkkiksella tokoilemassa. Kontaktin pitäminen perusasennossa ennen liikkeitä oli nyt haasteellista, ja Kipin pää kääntyili kovasti ympäristön häiriöiden suuntaan. Liikkeissä oli hyviä pätkiä ja sitten niitä vähemmän hyviä. Ruutuun Kipi esimerkiksi osasi oikein hyvin mennä, mutta vauhti oli koko ajan sellaista hällä väliä-jolkottelua. Loppuun otimme seuraamista ja tarkoitus oli palkata rasiallisella kissanruokaa, kun Kipi on hetken aikaa seurannut hyvin. Se seurasi periaatteessa aluksi hyvin, mutta kuitenkin hieman pliisusti, ja odotin, tulisiko asennetta vielä vähän lisää, ja sitten Kipi keksikin taas jätättää. Lopetimme seuraamisen siihen ja hetken päästä yritimme uudestaan. Sama juttu. Kun niin kävi kolmannenkin kerran, lähdimme kotiin.

Kipille on selkeästi muodostunut halliin hyvä toimintamalli ja se työskentelee siellä pitkäjänteisesti iltaruokansa eteen. Kun sen nyt vielä saisi yleistämään tämän muihinkin ympäristöihin, niin hyvä. Siitä ollaan vielä kaukana, ja liikkeissäkin on paljon työstämistä. On tärkeää päästä mahdollisimman moniin ympäristöihin treenaamaan, ei olla hetkeen oltukaan muualla kuin kotona tai hallissa.

Kyllä tämä tokosavotta välillä tuntuu vähän liiankin työläältä ja lopputulos epävarmalta. Mutta katsotaan nyt, mitä tästä tulee, kun ei meillä muitakaan harrastuslajeja Kipin kanssa ole ainakaan tällä hetkellä.

Ne nuorena kipujen takia opitut väärät tunnetilat ovat aivan varmasti yksi jarruttava tekijä, mutta tuskin ainoa. Seilaan itse varmaan huomaamattani liikaa harmaalla alueella, vaikka pitäisi olla mustavalkoinen. Olen luultavasti ollut liian kiltti silloin, kun olisi pitänyt osata vaatia. Kipi kun osaa olla pänkki, ja vaikka sillä on herkät hetkensä, niin se on melko ohjaajakova koira. Enemmän ne herkät hetketkin kohdistuvat jotain ympäristötekijää kohtaan. Ei ole helppoa, ei. Pitäisi osata nostaa Kipin motivaatiotasoa ja samalla vaatia siltä enemmän, jos se meinaa mennä siitä mistä aita on matalin, vaikka osaisi asian. Pitäisi tietää, milloin kannattaa vain helpottaa tehtävää ja humputella koulutuksessa enemmän ja milloin pitäisi vaatia. Toisinaan tämä on kohtuullisen helppo päätellä, toisinaan taas kaipaisin ulkopuolisia silmiä, jotka nopeasti lukisivat tilanteen ja tulkitsisivat koiran käytöstä. Tai sellainen suomi-Kipi-suomi-sanakirja voisi myös olla kätevä ;)

Odotin Vinskinkin kanssa aiemmin koulutuksissa käydessäni, että joku osaisi lukea sitä minua paremmin ja tulkita minullekin, miten sitä kannattaisi kouluttaa, että siitä saisi enemmän irti. Mutta eivät kouluttajat, ne huiputkaan, osanneet tulkita Vinskiä minulle, he hämmentyivät sen kanssa. Se vaan on niin omanlaisensa hömppä. Ja nyt minulla on jo toinen bc putkeen, jonka kanssa pähkäilen osittain samoja asioita, kun se ei joissain asioissa toimi ollenkaan kuten keskiverto bc. Ilmeisesti en ole näitä juttuja vielä tarpeeksi pähkäillyt Vinskin kanssa ja tarpeeksi lyönyt päätäni seinään, kun sain toisen samantyyppisen koiran, vieläpä selkäongelmineen kaikkineen?!? Elämä on välillä kummallista...Kipi kyllä irtoaa paljon Vinskiä paremmin ja sillä on enemmän omaa yritteliäisyyttä niin halutessaan, joten eivät ne siinä suhteessa samanlaisia ole.

Itse se varmaan pitää oppia Kipiäkin vielä paremmin kouluttamaan ja tajuamaan. Tänään sain sentään aikaiseksi aloittaa treenipäiväkirjan, joten ehkä jotain järjestelmällisyyttä on tiedossa!

Kun aiemmin tässä kuussa käytiin Piiralla, niin Kipin hoidon aikana siellä kävi myös Vetcaren edustaja haastattelemassa Piiraa heidän E-vitamiinivalmisteensa käyttökokemuksista. Kipi sitten pääsi kuvaan Piiran kanssa ja saimme kuvauspalkkana E-vitamiinia kotiinviemisiksi. Linkki juttuun tässä.

Ja vielä muutama kuva menneiden pakkaspäivien ulkoilusta.




sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Huoltoa, pakkasta ja koulua

Heti loppiaisen jälkeen viime viikon torstaina reissasimme Piiran vastaanotolle. Se olikin sitten varsinainen naparetki, kun pakkasta oli tuollaiset 25 astetta, ja auto on jostain mystisestä syystä johtuen ihan hirvittävän kylmä pakkasilla. Olin jo melkein perumassa reissua pakkasen takia, kun arvelin, että hoidon hyödyt valuvat osittain hukkaan, kun koirat joutuvat kököttämään kylmässä autossa lähes puolitoista tuntia kestävän kotimatkan ajan. Menimme sitten kuitenkin, koska seuraavaa vapaata aikaa olisi saanut taas monen monta kuukautta jonottaa, ja Kipin huoltoväli oli jo venähtänyt tarpeeksi pitkäksi muutenkin.

Niinpä heitin autoon täkkejä, lampaantaljan ja kuumalla vedellä täytettyjä pulloja, sekä puin koirille takit päälle ja itselle myös kunnon varustuksen. Auton sisälämpötila oli kymmenen asteen korvilla lähdettäessä, koska auto oli ollut piuhassa, mutta laski nopeasti alas eikä ollut enää paljonkaan plussan puolella. Vasta loppumatkasta lämpötila vähän nousi. Onneksi auton sai perillä taaas piuhaan kiinni ja sisätilalämppärin päälle. Koirat pääsivät tietenkin kaikki sisälle lämpimään.

Tällä kertaa käsittelyyn pääsivät Snoopy ja Kipi. Kerroin Snoopyn takapään ongelmista, ja siltä käsiteltiinkin selkää. Selässä oli jäykkyyttä, mutta Piira sai hoidettua sen joustavammaksi. Muuta erityistä ei ollut, taitaa tämä lähinnä jotain iän tuomaa rappeumaa olla eikä välttämättä ollenkaan liity nuorempana hoidettuihin selkävaivoihin. Snoopyn asentotuntoa olen välillä testannut kääntämällä takatassut nurin ja nopeasti Snoopy asennon korjaa, eli hermotus näyttäisi pelaavan. Nivelravinteita Snoopy on syönyt jo vuosia, Neurobion-kuuri jatkuu yhä, ja Norocarpia on tarkoitus kuureittain antaa. Toivottavasti pärjätään näillä eväillä mahdollisimman pitkään.

Sitten oli Kipin vuoro. Se oli lantiosta suora, eikä selässä ollut mitään ihmeellistä, vaikka olin havainnut sen takaliikkeissä ajoittaista outoutta. Rintarangasta se sitten kyllä oli vinossa ja jumissa. Yhdessä vaiheessa Kipi työnsi itsensä osittain hoitoalustan ulkopuolelle ja venytti etupäänsä tosi pitkälle kaarelle. Katsoin jo valppaana, että aikooko se seuraavaksi ujuttautua karkuteille, mutta Piira kielsi puuttumasta asiaan, Kipi kuulemma juuri auttoi lukon avaamisessa. Seuraavaksi hän totesikin, että no niin, nyt lukko aukesi. Kipi oli tästä ja varmaan omasta pätevyydestään niin tohkeissaan, että häntä alkoi vispata ja se olisi kovasti halunnut nousta ylös jakamaan pusuja Piiralle. Suostuttelin sen vielä pysymään aloillaan, mutta pusujen aika tuli kyllä myöhemmin. Piira kertoi jo aiemmin päivällä kastuneensa bordercolliepusuista :D

Piira totesi, ettei Kipi vielä ole kropaltaan aikuinen. Senkin takia se menee jumiin niin helposti uudestaan, sen kroppa vain ei anna anteeksi mitään pikku toilauksiakaan, koska lihaksisto ei ole valmis. Tämä nyt varmaankin selittää myös sen, miksi Vinskin jumitukset ovat helpottaneet iän myötä. Toivottavasti Kipille käy samoin, mutta sen kohdalla on pelkona, että spondyloosi saattaa edetä, ja se tietää huonoa jumitilanteelle :(

Kysyin, mitä kaikkea voisin tehdä, ettei Kipi menisi jumiin ihan niin äkkiä, koska toivoisin, että huoltovälin voisi pitää jonkinlaisissa järkevissä mittasuhteissa. Osittain ihan tuttuja juttuja sain neuvoksi, mutta hyvä näitä on kerrata. Koska Kipi edelleen on toispuoleinen, niin voisimme treenata ylämäkikävelyä siten, että Kipi on oikealla puolellani. Se voisi myös kiertää minua vastapäivään. Voin itse hieroa sitä välillä hellästi, tai harjata kumisualla. Lämpö on tärkeää, eli vaatetta päälle kun sää sitä vaatii. Joskus voisi myös kokeilla, miten Kipi viihtyy saunassa.

Kotiinpaluu naparetkeltä oli vähän ankea, kun taloon ei enää tullut vettä, ja pakkanenkin vain kiristyi illan mittaan. Jäässähän se vesiputki oli, ensimmäistä kertaa täällä asuessa, ja viikko oltiin sitten ilman juoksevaa vettä. Onneksi oli vettä varastossa, mutta joutui sitä viikon mittaan lisääkin paikalle roudaamaan.

Käsittelyn jälkeen oli taas tylsät pari päivää, kun sai lenkkeillä vain kytkettynä ja kovien pakkasten takia hyvin lyhyiksi jäivät ne lenkit. Voi sitä riemua, kun taas pääsi irti.





Kovat pakkaset tulivat aika yllättäen lämpimän ajanjakson perään, ja koirat jopa välillä nostelivat ulkona jalkojaan, vaikka ovat aiemmin hyvin tarenneet pakkasilla. Nyt vain ei ehtinyt tottua pakkasiin pikkuhiljaa, kun mentiin ääripäästä toiseen. Niinpä puinkin koirille takit päälle ulos. Toppatakkeja oli vain yksi, ja se alkoikin olla ongelma, koska vähintään kaksi olisi ollut tarpeen. Snoopylle yksi, koska se on vanha ja takapään jäljellä olevat lihakset on syytä suojata hyvin. Kipille toinen, koska se menee jumiin niin herkästi ja lämpö on sille tärkeää.

Back on Trackit on kaikilla, Snoopylla perusloimi, Vinskillä verkkoloimi ja Kipillä fleece. Verkkoloimi ei paljon pakkasilla lämmitä eikä fleecekään ihan ehkä riitä, lisäksi siihen tarttuu lumi, joten se kastuu. Eikä se paksuinkaan BoT mielestäni vaikuta kovin lämpöiseltä tällaisiin oloihin. Oli siis syytä suunnistaa kauppaan. Harmillisesti sieltä oli myyty hirveästi loppuun koirien talviasusteita. Yhden loimen sitten otin kotiin Kipille sovitettavaksi. Se oli kuitenkin liian iso etuosasta ja vailla säätömahdollisuutta, lisäksi siinä oli lahkeet etujaloille, eikä Kipi olisi sen kanssa kyennnyt kunnolla liikkumaan huonon istuvuuden takia. Niinpä loimi meni palautukseen, eikä kaupassa ollut enää muuta jäljellä kuin yksi tosi suolaisen hintainen malli. Myyjä kuitenkin lupasi siihen vähän alennusta, koska se oli muutenkin tulossa lähiaikoina alennusmyyntiin. Maksoi se silti yli kaksi kertaa enemmän kuin itselleni viimeksi ostamani toppatakki. On tämä koiraharrastus vaan metkaa. En myöskään ole koskaan itse ollut fyssarilla tai osteopaatilla, vaikka aihetta kyllä olisi. Yöt sentään nukun mukavasti Back on Trackin minipeitot niskan ja selän alla, mikä helpottaa kivasti jumeja. Toki minipeitotkin on alun perin ostettu koirille :D Koirat vain eivät juurikaan hakeutuneet niiden päälle nukkumaan, ja yksittäinen peitto on niille aika pienikin, joten tällä verukkeella sain kaapattua peitot omaan käyttööni.

Nyt on sitten Kipillä ja Snoopylla omat toppaloimet, mutta Vinskikin saa niitä joskus lainata, ja Botit ovat myös jatkuvassa ulko- ja sisäkäytössä. Ei koiria ihan joka säällä pueta, mutta kovalla pakkasella tai kovassa tuulessa ainakin, ja silloin, jos joutuvat autossa vähänkään viileällä säällä odottelemaan. Kipin toppaloimi on ollut kivan tuntuinen käytössä ja suojaa hyvin myös kaulan ja koko takaosan.









Koulu alkoi taas tämän viikon keskiviikkona. Sitä ennen piti tehdä etätehtävä siitä, miten voi tunnistaa koiran kivun. Omaa kokemusta aiheesta on kertynyt valitettavankin paljon, joten olisin voinut kirjoittaa tehtävän valmiiksi vaikka yhdeltä istumalta ja omasta päästä. Kertasin kuitenkin aihetta eri lähteistä ja jututin Piiraakin sen tiimoilta ja hyvä niin, jutusta tuli varmasti kattavampi ja monipuolisempi siten.

Tällä viikolla olemme koulussa perehtyneet mm. koirien ruokintaan ja ravintosisällön laskemiseen. Oma-aloitteisesti en tuohon laskemispuoleen varmaan olisi tullut perehtyneeksi, mutta nyt mielenkiinto heräsi ja laskin omien koirieni energian tarpeen ja sen, mitä ne ruoasta todellisuudessa saavat. Ei ollut mikään yksinkertainen tehtävä se, koska koirat syövät niin monipuolisesti, joten ravintoarvoja joutui laskemaan monesta lähteestä. Kuivamuonaa menee vain pieniä määriä täydennysravinnoksi eikä edes päivittäin, kuivamuonasäkistä nuo ravintoarvot olisi paljon helpompi laskea. Nyt joutui miettimään esim. sellaisia asioita, että minkä painoisia kananmunia koirat syövät, jotta pystyi laskemaan niiden ravintoarvon. Esimerkkilaskelman perusteella koirien energian tarve täyttyy hyvin. Silti ne ovat melko laihoja poikia. Niihin vain ei tartu mikään. Pitäisi vielä vähän lisäenergiaa niille jostain kehittää, ja lisääväthän nämä pakkasetkin nyt kulutusta. Lohdutan itseäni sillä, ettei pojilla ainakaan ole ylipainoa rasittamassa niveliä ja selkää.

Koirat pääsivät mukaan kouluun, ja Snoopy oli esimerkkikoirana näyttämässä, miten opetetaan epäsäännöllistä vahvistamista paikalla istumisessa.


Pitihän muidenkin sitten päästä kokeilemaan, koska kyllä ne jo niin meinasivat mielensä pahoittaa. Takana näkyvällä ruokapussilla saattaa olla jotain tekemistä asian kanssa :D


Koululla ryhdyin myös kouluttamaan koirilta erästä ongelmakäytöstä pois. Omassa arjessa se ei ole mikään erityisen suuri ongelma tähän asti ollut, joten siksi en ole sitä kovin pontevasti ryhtynyt karsimaan pois. Koirat siis riehaantuvat hirveästi ulos lähtemisestä, haukkuvat ja hyppivät eteisessä odottaessaan oven aukeamista. En nyt erityisesti pidä tästä käytöksestä, mutta olen kuitenkin sietänyt sitä ja ollut laiska paneutumaan asiaan perusteellisest, joskus vähän yrittänyt koiria hillitä, mutta kuuroille korvillehan se on kaikunut. Mielessä on kyllä käynyt, että jos joskus muutamme jonnekin, missä on naapureita ihan vieressä, niin tuollainen käytös ei voi jatkua enää siellä. Mutta nyt tuli ilmeiseksi, että olisi syytä puuttua asiaan hetimmiten, kun koirat koulullakin pistivät ulos lähtiessä härdellin pystyyn.

Ensimmäisen koulupäivän jälkeen treenasin asiaa kotona siten, että poistuin eteisestä heti, kun koirat alkoivat haukkua ja palasin vasta, kun ne hiljenivät. Snoopy ja Vinski eivät tarvinneet montaa toistoa kun ne jo älysivät pysyä koko ajan hiljaa. Mutta Kipi, tuo sinnikäs pikku pirulainen, vaati ainakin 20 toistoa, se vain jatkoi räkyttämistä yksinään. Valitin asiasta opettajalle, ja treenasimmekin sitten koululla hänen valvovan silmänsä alla toisella tavalla, eli koirat tuotiin kahdessa erässä ovelle ja pyydettiin istumaan tai maahan ja odottamaan ja palkittiin namilla hyvästä käytöksestä. Harjoitukseen meni vaivaiset pari minuuttia ja koirien mielentila muuttui hallituksi ja hillityksi, Kipi ei edes ulos päästessään riehaantunut samalla tavalla kuin yleensä. Miten ne ratkaisut usein ovatkin niin simppeleitä ja nenän edessä, mutta niitä ei näe. Ulko-ovea en ole aiemminkaan avannut ennen kuin koirat ovat hiljaa ja aloillaan, mutta ne ovat haukkuneet sillä aikaa, kun olen pukenut, etsinyt remmejä ja tehnyt muita lähtövalmisteluita.

Tänään oli aivan ihana ilma, aurinko paistoi, oli tyyntä eikä pakkasta ollut paljon, joten koirat saivat pitkästä aikaa ulkoilla ilman vaatteita.







maanantai 4. tammikuuta 2016

Vuosikatsaus

Meillähän ei mitään ihmeempiä tavoitteita ole viime vuosina ollut, mutta tykkään silti summata menneen vuoden ja miettiä tulevaa.

Eniten toivoin koirille terveyttä viime vuodelle, ja se toteutuikin muiden osalta aika hyvin, mutta Kipin diagnoosi heitti synkän varjon koko vuoden ylle. Vinskin tavoitteiksi terveyden niin salliessa asetin TK2 ja BH-tittelit. Nämä saavutettiin. Vuosi sitten tuskailin huonoja treenimahdollisuuksia erityisesti häiriötreenien suhteen. Tähän tuli viime vuoden aikana parannusta, kun olimme mukana kilpatokokurssilla, aloitimme ihan uuden lajin, olimme mukana tottisryhmässä, ja syksyksi otin meille hallitreenipaikan. Toiveissa on, että treenimahdollisuudet edelleen paranevat ensi vuonna. Ainakin meillä on jo tiedossa, että piiitkän jonottamisen jälkeen saamme ensi kaudeksi tuurauspaikan seuran tokoryhmään, eli jonkun muun estyessä pääsemme treeniin mukaan.

Summataan nyt vielä koirakohtaisesti, miten se viime vuosi meni ja mitä alkaneelta vuodelta toivotaan.

Snoopy vietti leppoisaa eläkeläiselämää lenkkeineen ja pääsi välillä myös treenaamaan, kaikessa elossa se vielä on mukana pyörinyt. Sen terveys pysyi ilahduttavan hyvänä. Takapään osalta tapahtui heikkenemistä, mutta muita ongelmia ei ollut.

Vuodelle 2016 toivon Snoopylle paljon lisää onnellisia ja mahdollisimman terveitä päiviä.

Vinski sai myös olla terveenä koko vuoden 2015, ellei lasketa sitä, että lievä selkävika sillä on ja pysyy. Jo toisen vuoden peräkkäin se pärjäsi aiempaa harvemmalla huollolla, ei saanut pahoja jumeja eikä ontunut kertaakaan.

Treenasimme Vinskin kanssa vuoden mittaan jonkin verran pk-tottista ja jälkeä. Keväällä osallistuimme BH-kokeeseen, jonka Vinski onnistuneesti läpäisi.

Treenasimme Vinskin kanssa myös tokoa ja osallistuimme joukkue-SM-kisoihin avoimessa luokassa, josta saimme kolmannen ykkösen ja TK2-tunnuksen. Joukkue sijoittui hienosti 7. sijalle.

Vinski alkoi myös treeneissä tehdä ylempien luokkien liikkeitä aiempaa varmemmin ja innokkaammin, josta heräsi ajatus jatkaa sen tokouraa vielä ainakin voittajaluokkaan. Syksyllä osallistuimme möllitokoon voittajaluokassa, ja sen jälkeen kuitenkin oli todettava, että kilpailumielessä ylemmät luokat eivät edelleenkään Vinskin juttu ole. Niinpä se saikin jäädä tokosta eläkkeelle ja SM-joukkuetoko jäi sen viimeiseksi kisasuoritukseksi lajissa.

Ihan ex tempore aloitimme Vinskin kanssa uuden lajin elokuussa. En ollut koskaan ajatellut ryhtyä harrastamaan vepeä, mutta jotenkin se mielenkiinto sitten heräsi muiden vepetarinoita kuullessa ja vaihtoehtolajeja miettiessä. Yllätys oli suuri, kun sain meille treenipaikan heti, ja ehdimme päästä hyvään alkuun lajissa ennen talvitaukoa. Vinski tykästyi lajiin heti, ja niin tein itsekin! Vinski on aina ollut vedessä kuin kotonaan, ja edistyi treeneissä hyvin.

Vuoden 2016 osalta toivon, että Vinskin terveys jatkuisi yhtä hyvänä. Tokon tai pk:n suhteen ei tosiaan enää tavoitteita ole, mutta kyllä niiden parissa silti on tarkoitus kotitarpeiksi puuhastella.

Vepeä on tarkoitus jatkaa. Sen näyttää aika, voiko vepestä myös tulla tavoitteellinen laji edes johonkin pisteeseen asti, vai muodostuvatko tokokummitukset tässä riesaksi.

Kipin vuoteen 2015 sisältyi synkkiäkin sävyjä. Kesäkuussa kävimme luustokuvissa, ja lonkat ja kyynärät olivat priimaa, mutta selkä ei. Jatkuvien jumitusten syyksi paljastui spondyloosi, joka Kipillä on ollut jo kauan ja jonka taustasyyksi epäillään kroonista välilevytyrää ja traumaa. Diagnoosi selitti paljon sen outoja oireita ja ailahtelua treeneissä. Kuitenkin pysyvän ja todennäköisesti etenevän sairauden löytyminen oli yllätys ja järkytys ja heitti varjon tulevaisuuden ylle. Olin kovasti haaveillut, että saisin Kipistä pk-koiran, mutta diagnoosi murskasi ne haaveet.

Syksyllä Kipi lisäksi loukkasi häntänsä autossa treenien jälkeen ja sai erittäin pahan kipukohtauksen, jonka takia se söi kipulääkkeitä, kävi akupunktiossa ja kraniohoidossa.

Vuoden mittaan Kipi treenasi tokoa, tottista ja jälkeä. Selkädiagnoosin ja häntävamman jälkeen alkoi ohjaajan into ohjattuja pk-treenejä kohtaan laantua, ja treeneissä käynti sai jäädä. Tokon suhteenkin into on välillä ollut koetuksella, kun treeneissä ja koiran asenteessa on ollut ajoittain ongelmia, ja lisäksi syksyinen möllitoko osoitti, että kisavalmius on vielä kaukana. Aina sitten kuitenkin on jostain löytynyt intoa vielä jatkaa, vaikka sitten vähän harvakseltaan ja yskähdellen.

Viime vuoden aikana myös opin tuntemaan Kipiä paremmin. Pentu- ja murkkuajat alkoivatkin olla taakse jäänyttä elämää, kun Kipi elokuussa täytti kaksi vuotta. Kipi on aina ollut reipas ja avoin koira, mutta joissain tilanteissa se saattaa olla myös herkkä ja paineistuva. Toisaalta se monissa tilanteissa on hyvinkin kovapäinen ja sinnikäs. Jonkin verran terävä ja omistushaluinen. Arjessa iloinen ja tuulennopea, tokossa toisinaan vähän tosikko ja vauhtia säästelevä, mutta parhaimmillaan siinäkin iloinen ja innokas. Kaiken kaikkiaan koira, jolla on monia puolia, rakas ja joskus raivostuttavakin pieni ruskea <3

Vuodelle 2016 toivon tietenkin eniten, että Kipi pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa. Toivon myös, että suhteemme syvenee edelleen ja opin vieläkin paremmin tuntemaan Kipin sielun syövereitä. Jälkeä ja tottista puuhastellaan omaksi iloksi silloin kun siltä tuntuu, tokoa yritetään treenata hieman systemaattisemmin.

Tokon osalta jatkamme hallitreeneissä käymistä talvikauden ajan, ja toivottavasti myös pääsemme mahdollisimman usein tuuraamaan seuran ohjattuihin treeneihin. Treenikavereita muutenkin toivottavasti välillä saamme. Tavoitteena on työstää hyvää mielentilaa, liikkeiden osia ja kokonaisuuksia sekä häiriönsietoa, eli siis kaikkea ;) Kiva ylläri olisi, jos jossain vaiheessa vuotta saisimme alo-luokan korkattua.

Entäs sitten ne henkilökohtaiset tavoitteet? Toivon, että opin ja oivallan uutta eläimistä, erityisesti koirista, ja kouluttamisesta. Olen siitä onnellisessa asemassa, että pakostikin opin ainakin jotain uutta jo opiskelujen ansiosta. Toivoakseni voin hyödyntää oppeja omassakin arjessa omien eläinten kanssa ja opin ja oivallan niistä lisää. Tavoitteena on myös suunnitella treenit entistä paremmin ja kirjata ne treenipäiväkirjaan. Enkä panisi yhtään pahaksi, jos tämä vuosi toisi tullessaan laumaan uuden pennun. Mutta se ei ole minun vallassani oleva asia, että sopivaan pentueeseen syntyy sopivana ajankohtana sopiva määrä sopivaa sukupuolta.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Hullut treenaajat ja muita lomakuulumisia

Jouluaaton vietimme lähisuvun kesken. Illalla kotiin tultuamme koirat saivat avata omat pakettinsa. Vinski ja Snoopy avasivat paketit tottuneesti, mutta Kipi ei heti tiennyt mitä omallaan olisi tehnyt, ei näköjään kahden joulun harjoittelu vielä ollut riittänyt sille taidon oppimiseksi!

Kissat saivat joululahjaksi uuden kiipeily- ja raapimispuun. Tai ei se kyllä aluksi yhtään puuta muistuttanut, kun hieman epätoivoisena katsoin niitä kaikkia pieniä osia, joista puu piti koota. Niin vain hetken aherruksen jälkeen puu jo muistutti aika lailla alkuperäismallia, mitä nyt yksi ruuvi jäi yli, vaikka ihan taatusti jokaiseen löytämääni koloon ruuvin lykkäsin.



Joulupäivänä oli tarkoitus ihan vaan oleilla kotona rauhassa koko päivä. Hallivuoromme osui juuri joulupäivälle, mutta olin etukäteen ajatellut, että se saa jäädä käyttämättä. Nautiskeltuamme rauhallisesta joulutunnelmasta illansuuhun asti juolahti kuitenkin mieleeni, että pitäisikö sittenkin lähteä hallille. Tulisi muuten pitkä tauko hallitreeneihin, kun vuoro on muutenkin vain joka toisena perjantaina. Koirille olisi mieluinen joululahja päästä treenaamaan, kun kotona saa talviaikaan muutenkin möllöttää niin paljon, ja itsekin aloin vähän kaivata jotain tekemistä.

Tuumasta toimeen, pakkasin koirien iltaruoat mukaan, ja ajelimme hallille täysikuuta katsellen ja tuulen ujeltaessa. Perillä oli aika hiljaista, mutta oli siellä yhdellä kentällä juuri pari tyyppiä lopettanut treeninsä. Tulivat uteliaina tervehtimään, kun piti kuulemma nähdä kuka hullu tulee treenaamaan joulupäivänä :D Totesin, etten näköjään ollut edes ainoa ;) Tyypit lähtivät pois ja sammuttivat valot mennessään. Yhtään seurakaveria ei paikalle ilmaantunut, eikä yhtään ketään muutakaan koko halliin, joten molemmat päätykentät olivat pimeinä ja saimme olla ihan ylhäisessä yksinäisyydessä. Häiriötä ei siis ollut, mutta tilaa ja rauhaa senkin edestä. Ja tosi kivat treenit, kannatti lähteä! Vinski teki töitä innokkaasti ja irtosi jälleen kerran itsenäisesti ja varmasti ruutuun ja voi-luokan ohjattuun noutoon. Seuruun yhteydessä otimme myös peruuttamista, ja Vinski oli siinä ihailtavan suora.

Kipi oli hyvässä vireessä ja jaksoi hyvin keskittyä pitkän treenin ajan. Ensin teimme alo-luokan liikkeet läpi kisamaisesti ja vain sosiaalisella palkalla palkaten. Maahanmenossa jäi ensin istumaan ja sen otimme uusiksi, luoksetulon eteen istuminen oli hieman vino. Ei muita huomattavia virheitä ja asenne oli hyvä, vastasi sosiaaliseen palkkaan hyvin. Lopuksi sitten otimme ruutua, voi-luokan ohjattua noutoa ja tötsän kiertoa vähemmän kisamaisesti. Tötsän kiertoon yhdistettiin sitten myös asentoon pysähtyminen ja sen jälkeen esteelle hakeutuminen, eli kiertonoudon alkeita, kun halusin nähdä miten onnistuu. No ei nyt ihan huonostikaan, mutta pitää varmaan malttaa palastella liike vielä pienemmiksi paloiksi ja vahvistaa paljon pelkkää tötsän kiertoa, kun ei sekään mikään supervarma liike vielä ole.

Mutta tosi hyvä fiilis jäi tästä treenistä, pojat saivat iltaruokansa loppupalkaksi ja olivat hyvin tyytyväisiä, kun vihdoinkin pääsivät treenaamaan.

Joulun jälkeen Kipi pääsi pitkästä aikaa lenkille Repen kanssa. Vihdoin oli tullut pakkasta ja hitunen luntakin ja vedet alkoivat jäätyä kohinalla.


Uudenvuoden aattona teimme pitkän lenkin päivällä ja pienemmän taajamalenkin klo 17 maissa asiointireissun yhteydessä. Tietenkin raketteja paukkui jo silloin, kuten oli paukkunut jo monta päivää siellä täällä. Turhan paljon on vatipäitä, jotka eivät muista piittaa ja kylvävät ympärilleen aivan turhaa hätää ja kauhua. Kyllä esim. päivätöissä käyvän koiranomistajan pitäisi voida luottaa siihen, että saa rauhassa ulkoiluttaa koiransa vielä klo 17, koska silloin ei vielä saa ampua raketteja. Mutta kun ei. Meidän pojat eivät raketteihin mitään reagoineet, onneksi. Yhden vauhkoontuneen oloisen pupun näin säntäilemässä pitkin poikin autotietä ja hämmästelin sen pientä kokoa, kun ei tähän aikaan vuodesta enää poikasia pitäisi olla. Kun se säntäsi vähän lähemmäs, huomasin, että se oli kääpiökani. Liekö karannut jostain vai onko täällä päinkin jo citykaneja, mene tiedä. Olisin talteen poiminut, mutta se katosi, eikä muutenkaan olisi kiinni takuulla antanut.

Kotona uusi vuosi sujui rauhallisesti, pauke kantautui vain ajoittain radion ja telkkarin äänen yli. Koirat eivät korvaansa lotkauttaneet, vain Kipi kerran puolittain nosti päänsä ja katsoi kysyvästi, kunnes jatkoi uniaan. Puolenyön molemmin puolin pauke oli kovempaa ja silloin Kipi havahtui murisemaan raketeille. Kun eivät ymmärtäneet lopettaa paukkumista, tassutteli Kipi keittiön ikkunalle haukkumaan ja ilmaisemaan närkästystään. Kun pauke yhä vain jatkui, antoi Kipi periksi ja palasi nojatuoliin nukkumaan. Klo 1.30 pisulenkillä alkoi taas yllättäen paukkua, mutta siitä ei Kipi tai kukaan muukaan mitään välittänyt.

Uudenvuodenpäivänäkin paukkui vielä. Lenkin aikana tuli yksi tosi kova jysäys, mutta koirat eivät siihenkään reagoineet. Mutta todella epäreilua sellaista eläintä tai ihmistä kohtaan, joka on jo koko aaton jännittänyt, eikä vieläkään saa olla rauhassa, eikä voi ollenkaan ennakoida, milloin ja missä seuraavaksi pamahtaa!

Uudenvuodenpäivän iltana löysimme itsemme taas hallista, kun sieltä vapautui vuoro ja päätin tarttua tilaisuuteen. Ensi viikolla emme välttämättä omalle vuorollemme pääse, joten siksikin oli kiva hyödyntää tämä tilaisuus.

Vinski aloitti taas. Ideanahan tässä on se, että Kipi on vielä astetta innokkaampi, kun joutuu ensin odottamaan omaa vuoroaan. Vaikka luulen, että sen motivaattoriksi hyvinkin riittäisi se mukaan otettu iltaruoka ;) Vinski meni taas kivasti. Onhan se sääli, ettei sille voi/kannata asettaa enää tavoitteita tokossa, kun se treeneissä toimii yleensä ihan hyvin, mutta pääasia, että sillä on treeneissä kivaa.

Kipin suhteen suunnitelma oli sama kuin viime kerralla, eli ensin kisamainen setti alo-liikkeitä ja sitten ylempien luokkien liikkeitä palastellen ja palkaten. Tällä kertaa paikalla oli kolme muutakin koirakkoa meidän kentällä ja aksaajia viereisellä kentällä, ruuhkaa suorastaan! Kipi sitten reagoi tähän häiriöön sen verran, että loittoni seuruussa eikä keskittynyt kunnolla, jolloin muutin suunnitelman lennosta. Ei kisamaista treeniä sentään asenteen kustannuksella ole tarkoitus ottaa. Otettiin sitten seuruuta eri pituisina pätkinä ja palkaten. Hyvin meni, mutta yhdessä kohtaa minusta tuntui, että Kipi jätätti ja mietin, että alkaako sen asenne nyt lässähtää. Vilkaisin sitä sivusilmällä, ja ilme oli iloinen ja paikkakin taisi olla suht oikea, ei ainakaan pahasti takana.

Jostain syystä Kipi ei taaskaan osannut ensimmäisellä yrittämällä mennä maahan. Alo-luokan liikkeistä tehtiin muut paitsi kaukot ja paikkamakuu. Sitten työstettiin ruutua, tunnaria ja kiertoa. Eniten keskityimme nyt tunnariin. Väärät tunnarit olivat läjässä ja laitoin oman ensin kasan eteen, sitten viereen, ja molemmilla kerroilla Kipi toi oikean. Sitten laitoin oman kasan taakse ja sepä olikin vaikeaa, Kipi nosteli ja kantoi vääriä ennen kuin löysi oman. Toistettiin tämä kahdesti niin, että lähetin Kipin ihan kasan vierestä etsimään, ja nyt se ei vääriä enää nostellutkaan. Väärissä ei ollut vahvaa hajua, koska niitä ei kukaan ollut pitkään aikaan koskenut, joten annoin ne tässä vaiheessa treenikaverille hajustettaviksi ja sitten otettiin vielä pari toistoa. Laitoin tunnarit kahteen vierekkäiseen riviin ja oman paikkaa vaihdettiin. Hieman enemmän Kipi ensin haisteli vääriä nyt, kun niissä oli tuore haju, mutta oma löytyi sieltä kyllä, eikä se enää toisella kierroksella haistellut väärien hajua samalla mielenkiinnolla.

Häiriötä Kipi otti pari kertaa ihan kunnolla. Kerran se esimerkiksi lopetti tunnareiden haistelun kesken, kun läheisestä ovesta juuri silloin tuli koirakko sisälle halliin. Kyllä se hetken päästä taas jatkoi haistelua, löysi oman ja sai kunnon kehut. Keskityin nyt enemmän kehumaan, kannustamaan ja palkkaamaan, kun olosuhteet olivat haastavat. Jännä kun ei Kipi ole ennen tässä hallissa noin isosti häiriötä ottanut, vaikuttiko se viime kerran yksin treenaaminen nyt näin isosti sen häiriönsietoon?! Todistaa vain sitä, miten tärkeää häiriötreeni on! Kyllä se nytkin toisaalta välillä sieti hyvin varsin isoakin häiriötä, esim. toisen koiran palkan lentämistä viereen ja erään ohjaajan kohti kävelyn samalla, kun se odotti hyppykäskyä.

Loppuun pääsimme vielä ottamaan ryhmäpaikallaolot. Ensin istuminen, joka meni hyvin. Siitä kaukokäskynä maahan. Kipi käskytettiin ensimmäisenä, joten ei päästy kokeilemaan sitä, olisiko se reagoinut muiden käskyihin. Se meni välittömästi käskystä maahan, mutta jätti toisen tassun alleen, mitä se välillä tekee, ja yleensä korjaan sen heti. Nytkin ensimmäinen ajatus oli lähteä korjaamaan se, mutta päätin sitten olla häiritsemättä vieruskaveria, ja halusin myös pitää liikkeen mahdollisimman kisamaisena. Saa nähdä, kostautuuko tämä lisääntyneenä tassun alle jättämisenä...Paikkamakuu meni hyvin, ja sen päätteeksi koirat kutsuttiin luokse. Tällä kertaa Kipi oli se, joka kutsuttiin viimeisenä, eikä se reagoinut muiden kutsuihin ollenkaan, jes!

Lopuksi Kipi sai vielä ottaa muutaman askeleen seuraamista ja sitten heiteltiin narupalloa palkaksi, että saatiin päätettyä treeni iloisiin tunnelmiin. Sen jälkeen mentiin autolle ja Kipi sai vielä palkaksi iltaruokansa. Hyvin jaksoi Kipi työskennellä pitkäkestoisesti. Aina ei ole tarkoitus treenata näin pitkää treeniä, mutta iltaruoan mukana ollessa on hyvä tilaisuus treenata kestoa, kokonaisuuksia ja kisamaisuutta. Kipi malttaa hyvin odottaa ruokaansa ja tehdä töitä sen eteen. Vireeseen ruoalla on erittäin positiivinen vaikutus.

Nyt pitäisikin tehdä parannus ja ryhtyä taas treenaamaan kotonakin, ja keskittyä myös liikkeiden osiin enemmän. Jos vaikka joskus saataisiin kokonaisuus sellaiseksi, että uskaltaisi kokeeseenkiin mennä. Paljon viilattavaa löydän vielä liikkeiden osissa, ja on myös liikkeitä, joita emme lainkaan vielä osaa. Asenteen jatkuva ylläpito on myös hirmuisen tärkeää. Kipi ei todennäköisesti tule koskaan tekemään tiettyjä liikkeitä millään räjähtävällä innolla tai nopeudella, mutta tarkoitus on päästä sellaiseen lopputulokseen kuin sille mahdollista on. Tärkein päämäärä on, että Kipi aidosti tykkäisi siitä, mitä se tekee.

Tänään satoi lisää lunta ja oli kiva lenkkeillä.