maanantai 11. helmikuuta 2019

Rally-toko korkattu!

Nyt on tosiaan sitten Draaman kanssa korkattu rally-toko. Ennen ensimmäisiä kisoja meillä oli edeltävänä päivänä hallitreenit, joissa tokon lisäksi treenasimme myös rallya. Hups vaan, Draamalla nousivat kierrokset välillä vähän liikaa, ja se innostuksissaan mm. tarttui pari kertaa leikkisästi kiinni hihnaan kesken treenin. Osan treenistä Draama teki hihnassa, koska rallyssa alo-luokka suoritetaan kytketyn koiran kanssa. Ja kehässä ollessa koira ei saa ollenkaan tarttua kiinni hihnaan, ei edes maalin jälkeen, vaan vasta kokonaan kehästä poistuttuaan, muuten tulee armoton hylky. Hihnaan tarttuminen kun katsotaan palkkaamiseksi, ja ainoastaan sosiaalinen palkka on kehässä sallittu. Ja palkkana Draama hihnan todellakin ottaa, ja ohjaaja oli lievästi kauhuissaan, että mitenköhän kisoissa nyt sitten käy, kun hallioloissa kierrokset nousevat suuresti.

Kylttejä Draama oli nähnyt vain kahdesti ennen kisoja, mutta kun se ei silloin ottanut kylteistä mitään häiriötä, niin luotin siihen, ettei se tee niin kisoissakaan. Lähinnä keittiössä olemme rallya opetelleet, joten mitään kunnollisia ratoja emme juurikaan ole tehneet. Alo-liikkeet Draama kyllä osaa hyvin.

2.2. sitten suuntasimme Janakkalan tuplakisoihin. Ennen kisoja Draama mitattiin virallisesti, ja tulokseksi saatiin 51,5 cm, mikä tarkoittaa sitä, että Draaman hyppykorkeus rallyssa tulee olemaan 40 cm sitten kun hypyt tulevat mukaan kuvioihin, alo-luokassahan niitä ei vielä ole. Puolitoista senttiä matalampi säkäkorkeus olisi tarkoittanut 30 cm hyppykorkeutta, mikä olisi ollut varsin mukavaa, mutta kyllä tuo 40 senttiäkin lienee varsin ok. Piira on näyttänyt vihreää valoa sille, että Draama voi hypätä säkäkorkeutensa verran (kunhan ei määrällisesti liikaa hyppele), ja eihän rallyssa paljonkaan hyppäämistä tule.

Draama tietenkin kiihtyi, kun huomasi, mihin ollaan tultu, ja yritti hypätä aidan yli radalle melkein ensi töikseen. Ja tarttui se taas hihnaankin taistelumielessä. Meidän valmistautuminen olikin lähinnä sitä, että ajoin Draaman kierroksia alas treenaamalla rauhallisesti ja vähäeleisesti muutamia rallyjuttuja ja syöttämällä sille nameja.

Rataan tutustuminen oli jännää ja hahmottamiseen meni hetki, pari kertaa meinasin jättää yhden kyltin välistä. Tällainen se A-rata oli.



Suunnitelmana radalla oli ohjata Draamaa korostetun rauhallisesti, etteivät kierrokset nousisi liikaa ja ettei esim. hihna alkaisi kiinnostaa liikaa. Rallyssa koiraa saa kehua radalla, ja tuomarit oikein kannustavatkin siihen, he mielellään näkevät mahdollisimman iloista suorittamista. Minä en kuitenkaan uskaltanut kehua Draamaa juuri ollenkaan radalla enkä vielä maalissakaan, vain pari kertaa kehuin sitä rauhoittavaan äänensävyyn. Kehukoot he kunnolla, jotka voivat ;D

Rata meni varsin kivasti ilman isompia katastrofeja, ja maalissa oli vähän pöllämystynyt olo, että tässäkö se nyt oli. Mieltä lämmittävää oli maaliin tultua kuulla toimitsijan kuiskaavan tuomarille "sairaan hyvä". Itsellä ei siinä vaiheessa ollut oikein mitään mielikuvaa yksityiskohdista radalla, mutta myöhemmin iski epäily, että olinkohan muistanut pysähtyä Draaman viereen siinä kohtaa, kun olin kiertänyt sen. Jostain syystä minun on alusta asti ollut vähän hankalaa muistaa tehdä niin, varmaan siksi, kun esim. tokon jäävissä liikkeissä jatketaan suoraan matkaa koiran viereen tultaessa. Ja niinhän siinä oli käynyt, että olin unohtanut pysähtyä, mistä lähti 10 pistettä. Lisäksi yksi piste lähti yhden liikkeen vinoudesta, mitä en ollut radalla huomannut. Pistesaalis ensimmäisestä rally-kisasta siis 89, ja lopputuloksissa olimme kolmantena.



B-kisan radalla oli sama liike, jossa A-kisassa unohdin pysähtyä, ja tällä kertaa todellakin muistin, että siihen kuuluu pysähdys. Rata oli vähän lyhyempi ja yksinkertaisempi kuin ensimmäinen. Draama pysyi hyvin kasassa tälläkin radalla. Radan jälkeen minulla ei taaskaan ollut täysin selkeää kuvaa siitä, mitä siellä tapahtui, että muistinko varmasti tehdä kaiken ja niin pois päin. Kun jäähkälenkin jälkeen vilkaisin tuloslistaa, niin leukahan siinä melkein loksahti, kun näin meidän saaneen täydet sata pistettä. Muita sadan pisteen suorituksia ei tullut, ja voitimme luokan. Olipas kiva rally-uran aloitus!

Rallyssa on hauska tapa laittaa arvostelulomakkeeseen myös sanallista palautetta. Ekalta radalta saimme palautetta, että kauniisti ohjattu koiraa, nätti kontakti. Tokalta, että hieno seuraaminen.


Jo seuraavana viikonloppuna osallistuimme seuraaviin rally-kisoihin Vantaalla. Rataantutustumisessa hämmästelin taas sitä, kun melkein kaikki muut liukenivat radalta ennen määräaikaa. Itse en koskaan ollut aksa-aikoinakaan mikään nopea oppimaan ratoja.

Meidän lähtövuoro oli heti toisena. En juuri seurannut ensimmäisen koirakon rataa, mutta pistin merkille, että ohjaaja kiersi kahdeksikon mielestäni väärään suuntaan. Kauhukseni tajusin, että minulla oli täydellinen blackout liikkeen suhteen, vaikka rataantutustumisessa olin sujuvasti sen muistanut. Kaikissa meidän kolmessa kisassa on kahdeksikko ollut mukana, ja jokaisessa se on suoritettu eri tavalla, joten liikkeen täsmällistä suoritustapaa ei voi edes opetella ulkoa. Ja nyt en kerta kaikkiaan muistanut, miten tuomari oli ohjeistanut sen kiertämään. Asialle ei myöskään enää voinut tehdä mitään. Tuomarilta ei rallyssa voi enää rataantutustumisen jälkeen kysyä mitään, eikä oikein muiltakaan, koska kehän ulkopuolinen avustaminen on kiellettyä ja johtaa hylkyyn. Tämä on näitä lajin kummallisuuksia, tokossa tai pk-tottiksessa voi vielä ennen suoritusta neuvoa kysyä.

Oli vähän paska fiilis lähteä radalle, ja päätin vain suorittaa kahdeksikon niin kuin se mielestäni oli loogista tehdä, meni syteen tai saveen. Kiersin sen eri suuntaan kuin edellinen kisaaja, vaikka olin suhteellisen varma, että väärin meni. Hirveän loogista toimintaa joo... Saksalaisen käännöksen jälkeen lisäksi hihnaa toiseen käteen vaihtaessani vedin sen liian lyhyeksi, ja Draama sai hihnasta nykäyksen. Kahdessa ekassa kisassa onnistuin välttämään virheet hihnan käsittelyssä, mutta nyt se kämmi sitten kävi.

Radan jälkeen olin jo aivan varma, että kahdeksikko oli väärin suoritettu. Epäilin meidän saaneen sen takia hylyn. Säännöt eivät ole vielä niin hyvin hallussa, että olisin tiennyt, oliko kyseessä hylkäävä virhe vai vain kymmenen pisteen virhe. Myöhemmin selvisi, että kymmenen pistettä siitä lähti ja hihnan kiristymisestä kaksi, joten jäljelle jäi vielä 88 pistettä. Ja sehän riitti hyväksyttyyn tulokseen ja koulariin. Ei tarvitse enää alokasluokkaan mennä. Ohjaaja kämmäsi siis 12 pistettä, Draama ei yhtään. Draama on suoriutunut niin hienosti kaikista kolmesta kisasta <3 Kierroksetkin ovat radalla pysyneet aisoissa.



RTK1 Draama


Olen antanut itseni hieman innostuakin rallysta :) Silleen ihan vähän vaan. Kai sitä voi mennä joskus avointa luokkaakin kokeilemaan. Ja ainahan pääsen takaisin alokasluokkaankin, jos vien joskus pojat sinne! On kivaa, kun voi opetella jotain uutta ja tähdätä johonkin, vaikka sitten muutaman alempien luokkien tempun oppimiseen. Ylemmät luokat tuntuvat tässä vaiheessa vielä vähän kaukaiselta ajatukselta. Haasteet lisääntyvät, arvostelu tiukkenee, ja ohjaajalla on vielä enemmän mahdollisuuksia unohtaa liikkeet ja eksyä radalle... Ylemmissä luokissa myös on pari liikettä, jotka ovat minulle aivan hämärän peitossa, eikä me toki niitä muitakaan vielä osata. Draama kyllä esim. seuraa oikealla puolella, mutta siinä on vielä tekemistä, että se olisi aina suora eri liikkeissä ja perusasennoissa oikealla ollessaan.

Vähän yllätyksenä on tullut se, miten paljon aggressiivista käyttäytymistä olen koirilla rallykisoissa nähnyt. Ekoissa kisoissa ei mitään isompaa tapahtunut, pientä koirien välistä provoamista lähinnä. Viimeksi sitten meidän kehä alkoi myöhässä siksi, että tuomaria kuulemma puri koira meidän rataantutustumisen jälkeen. En itse tapahtumaa nähnyt, mutta epäilen syylliseksi muuatta haastavasti käyttäytynyttä koiraa, jota olin hetkeä aiemmin ihmetellyt. Ekoissa kisoissa tuomari alkupuhuttelussa kehotti kaikkia huolehtimaan koiristaan, ettei taas tarvitse tehdä ilmoitusta aggressiivisesta koirasta eteenpäin. Ei tämäkään sitten vissiin ollut pelkästään kilttien pikku seurasessejen laji... Pk-kokeissahan aina oli pelkona se, millaisen parin saisi tottikseen, ettei se vain tulisi oman koiran päälle. Omille koirille ei niin koskaan käynyt, mutta näin niitä tapauksia kyllä omin silmin, ja puskaradio kertoi lisää. Ja onhan niitä tokossakin sattunut. Aina voi tulla yllätyksiä, kun eläinten kanssa toimitaan, ja kilttikin koira voi käyttäytyä tilapäisesti vihaisesti erinäisistä syistä johtuen. Mutta sitä ei kyllä voi mitenkään ymmärtää, että myös ennalta aggressiiviseksi tiedettyjä ja potentiaalisesti vaarallisia koiria tuodaan kokeisiin.

Draaman kanssa olisi nyt tarkoitus keskittyä erityisesti avoimen luokan liikkeisiin seuraavaksi. Ne eivät vielä kauhean hankalilta vaikuta. Jee, Draama saa jatkossa olla radalla ilman hihnaa! Maalin jälkeen se toki pitää taas kytkeä, joten siinä on yksi opettelun paikka, ettei se silloin palkkaa itseään hihnalla... Poikien kanssa taas opetellaan vielä alo-liikkeitä. Paremmin pääsemme treenaamaan vasta sitten joskus, kun maa tuolta lumen, jään ja sohjon alta paljastuu. Ja ohjausta kaipaisin joskus kovasti tähänkin lajiin, mutta se on vähintäänkin yhtä kiven alla kuin tokossakin... Yksityisen koirakoulun asiakkaaksi kun en mene, ja se taas näyttää nykyään olevan varmin tapa päästä harrastamaan ohjatusti. Niin on maailma muuttunut.

maanantai 28. tammikuuta 2019

Ympäri mennään

Hrrr, johan on ollut kylmä ilma ja kaikenlaisia ylimääräisiä rajoituksia ja kommervenkkejä meidän elämässä. Pukemisrumbaa, jalkojen nostelua ja ontumista ulkona, lyhennettyjä lenkkejä. Draama on herkin palelemaan, se saattaa jo muutamassa pakkasasteessa nostella jalkojaan, ja lisäksi sitä kiusaavat tassuihin kertyvät lumipaakut, joita pitää koko ajan olla jyrsimässä pois. Vinski alkaa myös  kovalla pakkasella nostella jalkojaan tai liikkua toinen takajalka ilmassa. Kipi on kaikkein kylmänkestävin, mutta kyllä sekin viikonlopun tosi kovien pakkasten aikana kerran nosti toisen takajalkansa ilmaan hetkeksi.

Käytiin oikein tossukaupoilla, että pystyttäisiin paremmin ulkoilemaan näissä arktisissa olosuhteissa. Viime talvena Draama ei enää halunnut liikkua fleecetossuissa, joita se aiemmin oli hirmupakkasilla käyttänyt, mutta nyt kävin ostamassa sille kevyemmät ja istuvammat tossut. Draama silti vähän pahoitti mielensä niistäkin, mutta se suostui kuitenkin heti liikkumaan niiden kanssa. Mielipahakin unohtui pian, ja ulkoilut ovat sujuneet normaalisti. Ai että on kyllä kiva liikkua ulkona, kun Draama ei enää nostele tassuja eikä pysähdy jyrsimään lumipaakkuja! Ostin kaksi settiä tossuja, ja Vinski sai myös viikonlopun kovilla pakkasilla kokeilla niitä. Se ei ollut tossuista moksiskaan. Ehkä pitäisi Kipillekin hankkia omat, vaikkei se ole niin kova palelemaan. Paakkuja sillekin tulee, kuten myös Vinskille, vaikka eniten paakut vaivaavat juuri Draamaa.

Tänään lumimyräkässä
Ennen tossuja, kun paakut vielä vaivasivat

Vuodenvaihteesta meinasi tulla vähän mielenkiintoinen, kun Draama teki uudenvuodenaattona iltapäivän aikana kahdesti läjän ihan aitoa täysin juoksevassa olomuodossa ollutta ripulikakkaa. Ikinä ennen se ei moista ole tehnyt, löysääkin kakkaa on ollut vain harvoin. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt se on saanut mahataudin, sitä oli liikkeellä. Jippii, saisimme varmaan ravata koko illan ulkona rakettien räiskeessä. Ruokintaperäiseksi en vaivaa suoriltaan uskonut, koska ruokinnassa ei ollut muuttunut mikään muu kuin ruokaan varovasti lisätty kalsiumsitraatti.

Draama ei ulospääsyä ollut vaatimassa, mutta käytiin sitten varmuuden vuoksi kahdesti rakettien aikana lenkillä, vaikka tarkoitus oli ollut linnoittautua illaksi sisälle. Klo 23-23.30 oli suorastaan epätodellista lenkkeillä, kun pitkään aikaan ei kuulunut mitään mistään, vasta lenkin lopussa pari paukahdusta jostain kauempaa. Alkuillasta paukkui paljon enemmän. Huono sää kai ajoi ihmiset välillä sisälle. Kakalla ei Draama enää käynyt, joten tuskin se mikään tauti sitten oli kuitenkaan. Seuraavana päivänä kakka oli taas kiinteää.

Jätin kalsiumsitraatin tauolle, mutta jonkin ajan päästä kokeilin taas varovasti lisätä sitä ruokaan. Muutaman päivän päästä kakka oli taas satunnaisesti löysää, muttei juoksevaa. Sen jälkeen en ole kalsiumsitraattia antanut, vaikken ole aivan vakuuttunut, että löysyys juuri siihen liittyy. Mistä ihmeestä Draama nyt sitten kalsiumin saa..? Löysyyttä on ollut vielä pariin otteeseen, mutta enimmäkseen kakka on ollut kiinteää.

Ihanan monimutkaista tämä Draaman ruokkiminen ja erilaisten ongelmien pähkäily. Ehkä se on syönyt ulkona jotain, tai ehkä sen suolisto reagoi johonkin muuhun. Draamaa kyllä tulee kytättyä kaiken koetun jälkeen paljon tarkemmin kuin poikia. On oireita, joille poikien kohdalla lähinnä viittaan kintaalla, mutta Draaman kohdalla huokaan, että mikä sillä nyt on.

Imeytymistekijöiden tutkiminen verikokeella oli ollut listalla jo ennestään, koska edellisestä kontrollinäytteestä oli jo lähes vuosi, ja nyt uusien oireiden takiakin oli hyvä hetki saada tietää, oliko kaikki siltä osin kunnossa. Niinpä kävimme eläinlääkärissä, jossa Draaman yleiskunto todettiin varsin hyväksi. Vaaka kuitenkin osoitti sen laihtuneen 800 grammaa edellisestä punnituksesta, vaikkei se liian laiha ollutkaan. Verestä tutkittiin B12, folaatti,  haimalipaasi ja TLI. Tuloksissa sitten kaikki muu oli viitearvojen sisällä, mutta TLI oli 40,6, kun viitearvot ovat 5-34. Alle viitearvojen oleva tulos viittaisi haiman vajaatoimintaan, kohonnut arvo puolestaan todennäköisesti johtuu Draaman tapauksessa sen suolisto-oireista. Eläinlääkäri ei ollut arvosta ollenkaan huolissaan.

Jotenkin nuo ripulit, laihtuminen, koholla ollut TLI-arvo ja jotkut hetkittäiset outoudet saivat minut varpailleen, että ollaanko kohta taas jonkun mysteerin edessä ja eläinlääkärikierteessä kuten viime vuonna samaan aikaan. Se oli todella kaameaa aikaa, ja kun siitä päästiin selvemmille vesille, niin tulivat kroppaongelmat ja pitkä tokotauko. Tein jo päätöksen tokon lopettamisesta kokonaan, mutta tilanteen parannuttua jatkoimme treenaamista harvakseltaan. Kovin oli meidän harrastusvuosi repaleinen ja tokon osalta melko onneton. Niin no, koko meidän yhteinen taival on ollut terveyden ja harrastamisen osalta repaleista menoa ja monesta asiasta luopumista.

Nyt nousi mieleen huoli, että saadaanko me tänäkään vuonna harrastaa edes vähän enemmän kuin viime vuonna. Mieleen nousi myös haikeus siitä, miten mahtavaa Draaman kanssa olisikaan harrastaa, jos se olisi täysin terve, ja miten toisenlaista meidän elämä silloin olisikaan. Kaiken aikaa en tuollaisia mieti, ihan turhaahan se on, ja kyllä sitä väkisinkin sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin. Mutta huonoina hetkinä se kaivelee, että pk-jälki olisi sopinut Draamalle kuin nenä päähän, ja tokoakin voisimme treenata paljon vapaammin ilman tilanteen vaatimia rajoituksia. Emme me koskaan tule etenemään tokossa pitkälle, kun treenaamista on pakko rajoittaa. Ja Draama on sen tyyppinen koira, että se tarvitsisi enemmän treeniä. Eikä kukaan nyt muutenkaan treenaamatta jotain kiertonoutoa esimerkiksi opi. On monia liikkeitä, joista vain yksinkertaisesti pitää tyytyä ottamaan pistevähennyksiä, jos kokeeseen joskus vielä menemme, kun kropan säästämiseksi niitä ei viitsi hirveitä määriä hinkata. Mutta onhan se jo saavutus sinänsä, jos joskus vielä kokeeseen pääsee, se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys.

Tärkeintä ilman muuta on, että pystyy elämään arkea mahdollisimman täysillä. Draaman mielestä kyllä hyvään arkeen ehdottomasti kuuluu myös treenaaminen, ja emäntä on samoilla linjoilla. Ja käsi kädessä arki ja harrastukset usein kulkevat, eli jos joutuu paljon rajoittamaan harrastuksia, niin yleensä arjessakin on silloin jotain rajoitteita. Mutta eletään niin täysillä kuin vallitsevissa olosuhteissa kulloinkin voidaan, harrastetaan mitä voidaan, ja jos terveys sallii, niin käydään joskus kokeissakin.



Korvikelajissamme rally-tokossa olen nyt yrittänyt perehtyä vähän enemmän nimenomaan alo-luokan kyltteihin, kun aiemmin olen treenannut liikkeitä vähän sieltä ja täältä fiiliksen mukaan, enkä ole niinkään luokkakohtaisiin kyltteihin perehtynyt. Mutta jos vaikka kokeeseen asti selviäisi, niin olisi varmaan hyvä ajatus suunnilleen tietää alo-kyltit. Jossain määrin hämäräperäistä rally vielä itselleni on, enkä edes ole päässyt ohjatusti treenaamaan, joten varmaan teen iloisesti kaikenlaisia vääriä juttuja radalla. Tai sitten kadotan koko radan :D

Paljon tuntuu rallyssakin olevan sellaisia sääntöjä ja tulkintoja, joita ei välttämättä sääntökirjasta suoraan löydy, joten kantapään kautta monet jutut varmaan vasta selviävät. Jotkut jutut tuntuvat turhan pikkutarkalta nipotukselta, kun toisaalta lajissa sallitaan asioita, joita ei tokossa sallita. Eipä ole ainakaan ohjaajalla helppoa.

Jos Draama voisi tokoilla vapaasti tai harrastaa pk:ta, niin tuskin rallattelisin ollenkaan sen kanssa, tai enintään huvin vuoksi kotitarpeiksi muiden lajien vastapainoksi. Lajiin kuitenkin liittyy itselleni haastavia elementtejä, enkä muutenkaan ihan täysin koe sitä omaksi jutukseni. Omaan silmään sitä ei ole myöskään yhtä mielenkiintoista seurata kuin vaikka tokoa. Tykkään silti kovasti siitä, kun voi opettaa koirille uusia temppuja ja kokea molemminpuolista oppimisen iloa. Ja onhan se hienoa, kun on tällainen laji, joka on tokoa kroppaystävällisempi ja jossa on mukana elementtejä myös tokosta.

Rallattelut rajoittuvat vallitsevan sään takia keittiöön, jossa treenaaminen noin yleisesti ottaen sujuu vähän rauhallisemmin kuin kentällä tai hallissa, mutta kyllä sielläkin kierrokset välillä nousevat ja kaikenlaista pikku sähläystä tapahtuu. Draama on tietenkin syttynyt myös tähän lajiin, ja ottaa treenit samaan aikaan sekä suurella vakavuudella että intohimolla. On se hassu ja ihana treenikoira :)

Tajusin myös, että rallyn eteentuloissa on lukuisia mahdollisuuksia pistemenetyksiin, kun Draama tulee niin lähelle ja talloo usein varpailleni. Kuonollakin se tökkii, mutten löytänyt säännöistä tietoa, että rokotetaanko siitäkin. Mutta kiva kun Draamalla on kivaa :) Olen yrittänyt viestiä sille, ettei varpaille tallaaminen ole soveliasta, mutta tuo ei taida olla Draamalle mikään helppo rasti, ei se niin kovin tietoisesti varpailleni astu. Ja on vaikeaa äkkiä muuttaa kriteeriä etäisyyden suhteen, kun se on aina saanut tulla tosi lähelle.

Poikienkin kanssa rallatellaan pienimuotoisesti, ihan huvin ja aktivoinnin vuoksi. Kyllä rally niillekin sopisi vaikka kisalajiksi ainakin alemmissa luokissa, mutta katson nyt ensin Draaman kanssa, miten itse sopeudun lajiin, ja teen sen jälkeen päätöksiä jatkon suhteen. Draaman kanssa noin ylipäätään on tärkeämpää treenata edes jotain kunnolla, kun se on niin työhullu, the harrastuskoira. Kyllä pojatkin nauttivat meidän treenihetkistä ja tarvitsevat jotain tekemistä, mutta niille riittää paljon vähempi kuin Draamalle.



Draama kävi aiemmin tässä kuussa myös Piiralla. Lantiossa oli taas lukko ja rintarangassa jäykkyyttä, mutta saatiin hyvin auki. Juttelimme taas Draaman harrastuksista, arjesta ja kropan kotihuollosta. Draama voisi kotipihalla treenata tikapuiden yli kävelyä, hitaassa vauhdissa ja vaikkapa nameja askelmien välistä poimien, jolloin se joutuu miettimään jalkojaan.  Piiralla oli myös ehdotuksia treenejä ajatellen. Draamalle voisi opettaa vahvan taukokäytöksen, jolloin se pötköttelisi välillä täysin rentona treenien aikana. Draamallahan on jo taukokäytös olemassa, vihjeestä "käy" se asettuu vapaamuotoisesti maahan odottamaan. Voisihan sille opettaa vielä rennomman ja selkeämmän taukokäytöksen, vaikka jotain alustaa apuna käyttäen.

Piira ehdotti myös omaehtoisuuden käyttämistä Draaman treeneissä. Se voisi itse oppia kertomaan, kun haluaa tauolle. Ja sen voisi myös opettaa kertomaan, mitä liikettä se on valmis treenaamaan. Epäilin vähän, ettei noin työhullu koira kieltäydy mistään liikkeestä tai halua pitää omaehtoisia taukoja, mutta Piira oli luottavainen, että se hyvinkin oppisi niin tekemään. Tämä avaisi kyllä mielenkiintoisia näkymiä treenaamiseen, jos Draama ihan oikeasti osaisi kertoa minulle, mitä se juuri sillä hetkellä on valmis tekemään, ja osaisi seurata myös kroppansa tuntemuksia. Draama vain nousee treeneissä niin korkeaan viettiin, etten ihan oikeasti tiedä, kykeneekö se silloin ajattelemaan ollenkaan kroppansa parasta vai pisteleekö se vaan menemään vaikka pää kainalossa. Siksi oma tehtäväni on edelleen pitää järki mukana treeneissä ja tehdä isot päätökset. Vaihtoehtona ei ole valita kymmentä kiertonoutoa peräkkäin!

Keittiötreeneissä Draama kyllä sai itse juuri valita yhden liikkeen ihan spontaanisti. Se loikkasi innokkaana tason päällä ollutta noutokapulaa kohti, ja päätinkin antaa sen tehdä noudon. Eipä ole tullut sitä aikoihin kotona tehtyä. Draama teki ihan täydellisen noudon ja pitokin oli niin kaunis, että ällistyin. Se oli sen treenin ehdoton kohokohta. Draama oli tainnut kaivata noutoliikettä ja pisteli parastaan. Täytyy kyllä jossain vaiheessa kokeilla valinnan lisäämistä treeneihin, ja myös uudenlaista taukokäytöstä. Myös pojilla voisi joskus kokeilla samaa, ties vaikka ne saisivat lisää motivaatiota. Treenin aiheet eivät ainakaan lopu kesken!