tiistai 23. joulukuuta 2014

Yksi yö nyt jouluun on

Viimeisen reilun viikon aikana olemme treenanneet Kipin kanssa vain kahdesti vähän pidemmän kaavan mukaan tokoa. Muuten ollaan vain lenkkeilty ja välillä vähän temputeltu kaikkien kanssa, joululoma se saa koirillakin olla.

Ekat tokoilut tehtiin omalla pihalla ja kun lopuksi otettiin seuruupätkiä, oli Kipi ihan kuutamolla. Ei kontaktia, ei pitänyt oikeaa paikkaa. Kipi oli ehkä treenin alussa joutunut käyttämään aivojaan liikaa uuden oppimiseen, ei ollut enää kapasiteettia jäljellä ;)

Sunnuntaina oltiin Luukissa ja siellä meni paremmin, kontaktitreenikin onnistui kivasti. Eilen käveltiin Kipin kanssa vilkkaalla ja isolla parkkipaikalla kun odoteltiin liha-autoa. Häiriötä oli tosi paljon, yksi iso rekka lastia purkamassa, meluisa remontti ym. Kipi ei välittänyt häiriöistä mitään. Ihan sen verran treenattiin, että kontaktia otettiin, ja hienosti onnistui. Kävellessä Kipi äkkäsi peilikuvansa liikerakennuksen ikkunassa ja meni katsomaan sitä, vilkaisi minua kysyvästi, mutta tuumi sitten vain, että well, ja jatkoi matkaa :)



Eilen tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä kun Kipi tuli meille. Vauhdikas vuosi on takana. On kyllä hienoa, että Kipi on ottanut paikkansa laumassa niin hyvin ja pojat tulevat kivasti toimeen keskenään! Etenkin Kipi ja Vinski ovat ihan kavereitakin ja välillä painivat keskenään. Snoopyn ja Kipin välillä on joskus pientä nokkapokkaa resursseista, mutta hienosti ovat kuitenkin toimeen tulleet, kumpikaan ei hirveän tosissaan ole resurssien suhteen.

Jälkitreeneissä Kipi on edennyt vuoden aikana hienosti, tottis/toko on vielä aika alkeissa ja välillä vielä sellaista vuoristorataa. Riitan kanssahan juteltiin, että Kipi on Vinskiä intensiivisempi ja tekee hyvällä ilmeellä. Ei sen intensiteetti ja tekemisen palo kuitenkaan samaa luokkaa ole kuin Jipolla oli, enkä sitä odottanutkaan. Sellaisia koiria kuin Jippo on oikeasti tosi harvassa. Kipillä on se itseriittoinen puolensa myös. Ja vaikka sillä on hyvä keskittymiskyky silloin kun se haluaa, niin ei se aina malta keskittyä kunnolla, helposti se uppoaa esimerkiksi hajujen maailmaan. Olisi jännä tietää, miten paljon pidemmälle olisimme edenneet, jos Kipi olisi tullut minulle heti seitsenviikkoisena. Nyt sille tuli murkkuikä aika pian vastaan.

Jännityksellä odotan, miten Kipi kehittyy kun teinivaihe jää taakse, vai onko se jo nyt lähellä aikuisminäänsä. Aika pänkkihän se myös osaa olla, eikä vaikuta ollenkaan ohjaajapehmeältä tapaukselta. Se on toistaiseksi vain kahdesti paineistunut selkeästi, eli silloin kun se juoksi täysiä minua päin ja satutti itsensä ja vielä kaaduinkin sen päälle, ja silloin kun paimenessa kouluttaja joutui säikäyttämään sen rauhallisemmaksi lampaiden kanssa. Muuten se ei ole mistään ottanut itseensä, vaikka välillä on joutunut tiukastikin huomauttamaan jostain hölmöilystä tuota ehtiväistä tyyppiä.

Yhteistyöhaluinen Kipi on. Innosta rupeaa pomppimaan, kun on treeniä tiedossa :) Samoin aamuisin kun nousen ylös, pomppii Kipi riemuissaan omalla hassulla tyylillään. En ole kenenkään nähnyt pomppivan samalla tavalla. Järkeäkin on jonkun verran pieneen päähän kertynyt vuoden kuluessa, enää ei Kipi ole kotona sellainen pyörremyrsky kuin alkuaikoina.

Kurakelejä ehti taas olla viime viikolla, mutta onneksi saimme uuden lumipeitteen. Kuviakin tuli otettua, taattua huonoa kännykkälaatua, mutta tässä näitä nyt kumminkin.

Meidän poppoo hiljentyy nyt joulunviettoon ja toivottaa kaikille:

                             Tunnelmallista ja Hyvää Joulua!







sunnuntai 14. joulukuuta 2014

Tokokatsausta ja lunta

Treenirintamalla on ollut suhteellisen hiljaista, mutta jotain pientä ollaan jossain välissä tehty. Temppuja ja keittiötokoa, yksi helppo palauttava jälki.

Maanantaina kävimme Kipin kanssa näyttämässä Riitalle, missä mennään tokon suhteen. Oli niin ankea, viheliäinen ja masentava sadepäivä, etten ilman sovittua menoa takuulla olisi puuhastellut ulkona mitään muuta kuin pakolliset lenkit. Mutta treenin aikana sitä sadetta ei enää huomannutkaan.

Aloitimme kontaktitreenillä. Riitta häiriköi meitä välillä ja huomautin Kipille jos kontakti tipahti, nyt ei tippunut ollenkaan niin paljon kuin jossain isommassa häiriössä. Paljon tarvitaan kyllä häiriötreeniä lisää.

Seuruuta otettiin useampi pätkä. Edistystä oli kuulemma viime kerrasta tapahtunut. Palkkauksen suuntaan pitää kiinnittää huomiota, nyt annoin ekan palkan väärin ja jatkossa Riitta muistutti palkkaushetkellä kääntymään vasemmalle palkkaamaan. Juu-u, ihan tiedän, että pitäisi, mutta selkäytimestä usein tulee vanha huoleton palkkaustyyli vielä läpi. Ei sitä nääs ennen vanhaan palkkauksen suuntaan mitään huomiota kiinnitetty... Otettiin myös tekniikkatreeniä namilla ja sain ohjeeksi ohjata Kipiä vasemmalle kääntyessä namilla taakse, ettei rupea keulimaan.

Ruututreenissä toivoisin Kipiin vähän lisää vauhtia ja nyt kokeilimme, auttaisiko namikuppipalkkaus tässä. Huomattavaa eroa ei lelupalkkaan verrattuna vielä saatu, mutta jatkossa voisi kokeilla jotain vielä parempaa namipalkkaa. Riitta myös huomasi, että Kipi käyttää silmää ruutuun mennessä, joten siksi se ei ihan kiitolaukkaa mene, mutta laukalla kumminkin.

Noutoa tehtiin pitotreeninä, vauhtinoutona ja maassa olevan kapulan noutona. Pitotreenissä kapulan voisi antaa alempaa. Ja noudoissakin Riitta totesi Kipin käyttävän silmää. Ekassa vauhtinoutoyrityksessä kävi vähän hassusti, kun kentän viereen oli tullut auto, josta juuri silloin tuli ulos kaksi valkkaria, ja Kipi äkkäsi ne juuri kun oli aikeissa ottaa kapulan. Ja sehän unohti kapulan ja lähti. Sain sen seisahtumaan käskystä ja kutsuin luokse. Valkkarit lähtivät kävelylle ja Kipi vielä ilmasta haisteli niiden hajuja. Taisivat olla neitokoiria. Ja Kipi on niin kovasti nenänsä vietävänä. On ihan viime aikoina alkanut tosisaan kiinnostua riistastakin, vaikka luulin sen olevan tässä suhteessa vaivaton koira. Ärr ja murr!!

Ei ole Kipi ennen kesken treenin karannut muiden koirien luokse. Ei hallissakaan välittänyt, vaikka joku teki vauhtiliikettä vieressä. Todettiin Riitan kanssa, että nyt oli vähän eri tilanne, kun kentällä ei alun perin ollut muita koiria ja sitten yllättäen tuli. Paljon vaan pitäisi koirahäiriöitäkin treeneihin saada. Ja kaikkea muutakin häiriötä, kuten erilaisia merkkejä treenikentälle. Nyt Kipi meni yhdessä vaiheessa leikkimään palloleikkiä merkin kanssa, joka kyllä olikin ihan puolipallon muotoinen. En saanut sitä siltä heti pois ja sitten minua rupesi huvittamaan sen suuri riemu pallonsa kanssa. Mitähän tälle toivottomalle ohjaajalle olisi tehtävissä...

Muita liikkeitä ei ehditty tällä kertaa ottaa, ehkäpä ensi kerralla. Riitta sanoi, että Kipi tekee intensiivisesti ja on avoin koira. Juu, kovasti yritti alussa Riittaa moikkailla. Riitalla oli yllään sadetamineet ja iso sateenvarjo, joita moni nuori koira kuulemma ensin arastelee, mutta Kipin mielestä asiassa ei mitään outoa ollut. Eikä se ole sateenvarjoihin tottunut, en itse moisia käytä, kun ovat koirien kanssa epäkäytännöllisiä.

Ja huomionarvoista on sekin, että Kipi vietti tärkeimmän sosiaalistumisikänsä syvällä maaseudulla. Sille ei esitelty Stockmannia tai lentokentän vilinää, se ei  käynyt treenikentälläkään. Itse asiassa se ei käynyt missään ennen kuin nelikuisena lähti Saaran matkassa etelään ja sitten meille. Kertoo aika hyvää sen perusluonteesta :) Ja landellahan se nytkin asuu, joskus menee muutama päivä niin, ettei se näe muita ihmisiä kuin minut.

Eilen oli kiva herätä uuteen päivään, kun kurainen harmaa maailma oli vaihtunut puhtaanvalkoiseen.








Tänään olimme Luukissa ja Kipi vähän treenasi parkkiksella. Muita koiria oli älyttömän paljon. Koira-aitauksen suunnalta lappoi koiralaumoja, muita kävelijöitä koirineen hiihteli ohi, shelteillä oli meneillään jotkut omatekoiset agilitytreenit siinä vieressä ja räkytys oli jatkuvaa. Otimme kontaktia, seuruuta ja vähän jääviä ja kapulan pitoa ja noutoa, Kipi oli hihnassa koko ajan. Vauhtiliikkeitä ei otettu, parkkis oli luminen ja liukas. Luukin parkkis on rauhallisempanakin aikana Kipille vaikea treenipaikka, koska siellä on tosi iso aukea. Pää tahtoo siellä kääntyillä paljon. Niin nytkin, mutta Kipi teki liikkeet pääasiassa kivasti. Joitain koiria se vähän vilkaisi, joitain ei tuntunut huomaavan ollenkaan. Ketään kohti ei ryntäillyt eikä mitään sanonut kuin yhdelle koiralle. Vanhaenglanninlammaskoira tuli tuijottamaan Kipiä vähän turhan lähelle ja sille piti sitten murista. En sinänsä ihmettele, eihän kyseiseltä koiralta voinut lukea edes naamanilmeitä, kun koko naama oli karvojen peitossa. Ja kyllä Kipillä on jonkun verran terävyyttä koiria kohtaan.

Kotimatkalla alkoi aurinko pikkuhiljaa laskea, allaolevat kuvat ovat matkan varrelta.  Ehdin silti kotipihalla ennen pimeän tuloa vielä ampua koirille. Laitoin niille pikkupurkit kissanruokaa nenän eteen ja annoin luvan syödä hetkeä ennen kuin ammuin kaksi laukausta. Ei mitään reaktiota. Olikin jo pitkä aika edellisestä paukkutreenistä.



sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Ihan pimeetä touhua

Ei ole helppoa harrastaa koirien kanssa tähän aikaan vuodesta. Lunta ja liukasta ei ole vielä paljon ollut, mutta meidän piha on ihan mutavelliä, tokoile siinä sitten. Ja suuren osan vuorokautta on pimeää, joten tehollinen harrastusaika on hyvin rajallinen. Kun ikkunasta tuijottaa vastaan säkkipimeys, niin ei minulle oikein iske edes inspis lähteä ajamaan jonnekin valaistuun paikkaan treenaamaan kuin joskus harvoin.

Moneen päivään ei kyllä muutenkaan päästy autolla minnekään. Auto oli vaihteeksi hajalla. Sama juttu jokaisen auton kanssa, minulla on kai joku huono karma autojen suhteen. Asuinpaikat vaan ovat pikkaisen eronneet sen suhteen miten pahassa motissa autotta on ollut. Täällä asuessa eristys muusta maailmasta on melko täydellinen ilman autoa.

Lenkille sentään pääsee ilman autoakin. Marraskuun loppupuolella käväisi taas talvikin hetken kylässä.




Tällä viikolla treenasimme kaksi kertaa esineitä. Vinski ja Snoopy olivat kovasti päteviä ja Kipikin teki aika kivasti. Vein esineet sen kanssa ruutuun mielikuvana yksi kerrallaan ja lähetin sitten hakemaan. Ensimmäisen se haki aina tosi vikkelään. Seuraavien kohdalla oli pientä varmistelua, se saattoi esineen lähellä vilkaista minua kysyvästi. Kannustin sitä tuomaan esineen ja sen se tekikin. Ei se ehkä kuitenkaan pelkästään lyhytjänteinen esineillä ole, ei vaan vielä kunnolla osaa ja vaatii rutiinia ja toistoja etenkin useamman esineen kanssa. Esineitä on niin vähän treenattukin, että ihmekös tuo, jälkeä on tehty paljon enemmän ja se on ihan eri mallilla.

Perjantaina pääsimme treenaamaan Lägin halliin, kun seurakaveri ei treeniin päässyt ja saimme hänen vuoronsa. Omaa vuoroakaan en meille tuolta tai mistään muualtakaan ottanut, joten kiva oli päästä halliin edes tämän kerran. Toivottavasti päästään joskus toistekin, jos joku on poissa.

Treenasin tällä kertaa vain Kipin. Hallissa pyöri kahdella kentällä tokoa ja yhdellä agilityä, joten häiriötä riitti. Kipi vilkuili välillä ympärilleen, mutta keskittyi kuitenkin liikkeiden tekemiseen hyvin ja oli pitkiä aikoja vilkuilemattakin. Otimme perusjuttuja; kontaktia, seuruuta, luoksetulon, noutoja, kaukoja. Tunnarin sai myös etsiä, se oli piilossa esteen takana seinustalla. Ja ruutuunkin sai mennä kerran näyttöruutuna ja kerran pallolle, meni ihan kivasti. Muutenkin teki mukavaa settiä, hiomista liikkeissä on vielä paljon, mutta edistystäkin on tapahtunut. Se jo on hienoa, että Kipi pystyi tekemään liikkeitä (tai lähinnä tietenkin niiden osia) näinkin isossa häiriössä. Välillä joku toinen koira touhusi ihan vieressä, mutta Kipi ei tästä välittänyt. Lopuksi oli vielä paikkamakuu ryhmässä liikkuroituna. Kipi makasi rivin reunassa kolmeminuuttisen ja oli rauhallinen.

Tänään oli kiva poutasää ja tehtiin pitkä lenkki koirien kanssa. Iltapäivällä sain vielä inspiraation lähteä jäljestämään. Tein jäljen vain Kipille, koska lähestyvän pimeän takia en muille ehtinyt. Ja jos jäljen tekee vähän ennen kolmea ja lähtee ajamaan sitä vähän vaille neljä ja palaa autolle lähempänä puoli viittä, niin kyllä silloin melko pimeää jo on.

Viime päivityksen jälkeen emme ole ajaneet yhtään jälkeä ennen tätä. Paikka oli sama kuin viimeksi eli Vaakkoin metsä ja jälki taas melko pitkä ja useita kulmia sisältävä. Maastona metsää, kalliota, pätkä suotakin. Viisi keppiä ja purkit alla. Lyhyt janalähtö, joka meni hienosti. Kakkoskepille asti Kipi jäljesti oikein hyvin, vähän sen jälkeen se mielestäni meni kohdasta josta en ollut itse mennyt. Yritin ehdottaa, että se palaisi takaisin etsimään oikeaa jälkeä, mutta se oli vakuuttunut, että jälki oli oikea. Päätin seurata sitä, koska olen ennenkin ollut väärässä enkä pääsääntöisesti halua puuttua koiran työskentelyyn, vaikka toisaalta en halua antaa jäljestää pitkiä matkoja väärääkään jälkeä.

Kipi jäljesti edelleen nenä maassa ja häntä heiluen, mutta pian kävi ilmeiseksi, että se todellakin oli vaihtanut jäljen johonkin toiseen, koska maasto oli minulle aivan outoa. Menin kuitenkin perässä ja tultiin isolle polulle, jonka itsekin olin jälkeä tehdessäni ylittänyt, mutta ainakin 15 metriä kauempaa. Tässä kohtaa Kipi lopetti jäljestämisen ja oli ihan kysymysmerkkinä. Kävelin sen kanssa ilman käskyä sinne missä tiesin oman jälkeni olevan ja se nosti sen sieltä.

Tässä vaiheessa oli jo niin pimeää, että laitoin otsalampun päälle ja yritin olla kompastumatta. En ihan onnistunut vaan mätkähdin kerran kunnolla maahan ja Kipi-raukka sai nykäisyn valjaisiin ja joutui hetken odottamaan, että pääsin pystyyn. Ei se ollut millänsäkään ja hyvin sillä riitti taistelutahto läpi jäljen muutenkin, ei lannistanut eksyminen tai pimeä. Kolmoskeppi jäi eksymisen takia, muut löytyivät. Täytyy se jäänyt keppi ja purkki mennä päivänvalolla joskus etsimään.

Jos on pimeää ulkona, niin on meidän olkkarikin aika pimeä ja siellä otetut kuvat tähän aikaan vuodesta hämäriä. Tässä ovat Snoopy ja Nella nokosilla sohvalla.



perjantai 21. marraskuuta 2014

Treenejä ja huoltoa

Tämän viikon aikana olemme vähän tokoilleet kotosalla kaikkien kanssa ja Kipi pääsi kerran myös Luukin kentälle ottamaan pk-tottista. Tottiskentältä mentiinkin suoraan Vaakkoin metsään ajamaan aiemmin tallaamani jälki, joka oli siinä vaiheessa parituntinen.

Jälki oli pisin tähänastisista. Tarkkaan en sen pituutta laskenut, mutta lähelle kilometri luultavasti. Kulmia oli useita ja toiseksi viimeinen kulma oli hieman tavallista terävämpi. Yhdellä kallionkielekkeellä jouduin tekemään väistöliikkeen  vasemmalle, ettei tulisi liian jyrkkä pudotus alas, ja alhaalla palaamaan takaisin kulkusuuntaan, eli siihen tuli pieni piikki. Maasto oli normimetsää ja paikoin avointa sammalpeitteistä kalliomaastoa. Keppejä laitoin viisi enkä merkannut niitä enkä mitään muutakaan paitsi jäljen alkukohdan.

Otimme lyhyen janalähdön ja Kipi nosti jäljen heti oikein. Ja se jäljesi hienosti, keskittyneesti ja nenä maassa. Tuuli oli kohtalaisen navakkaa, mutta nenä pysyi maassa avoimessakin maastossa kalliolla. Kepit Kipi huomasi kaikki. Uskoni oli koetuksella ennen neloskeppiä ja olin varma, että se on jäänyt ja harmittelin, että nyt jäi sitten purkkikin maastoon ja pitää mennä se jonkun toisen koiran kanssa etsimään. Mutta hetken päästä Kipi jo neloskepin ilmaisikin. Kielekkeellä näytti hetken, että Kipi aikoo jatkaa suoraan, mikä olisi ollut se luonteva suunta, mutta se huomasi kulman ja kääntyi, samoin se kääntyi heti alhaalla hyvin sinne minne jälkikin. Kulmia ei nyt muutenkaan tarkistellut, sen hieman terävämmänkin suoritti epäröimättä ihan täydellisesti. Yksi kaatuneen puun alituskin oli loppusuoralla, Kipi tosin mahtui menemään siitä lähes suorana, minä jouduin ryömimään.

Miten mahtava pieni jälkikoira <3

Keskiviikkona Kipi pääsi Piiran käsittelyyn. Tarpeeseen tuli, selässä oli taas jumeja ja toispuoleisuutta. Käsittelyn jälkeen oli taas lantio suora. Etuosaan oli nyt hyvin kehittynyt voimaa, mutta takaosaan valitettavasti ei, ja selän syvät lihakset ovat vielä olemattomat. Kotiläksyksi saimme remmikävelyä metsässä kolme kertaa viikossa 10-15 minuuttia kerrallaan siten, että Kipi kulkee tasapuolisesti sekä oikealla että vasemmalla puolellani. Tuon ikäinen uros on usein vielä hyvin keskentekoinen ja koska Kipi on myös pitkäselkäinen koira, niin se tuo omat haasteensa kehitykseen.

Olen kyllä nähnyt, että Kipin takaosa on sellainen aika löperö vielä. Sen makuu- ja seisomisasennot ovat myös kielineet siitä, että syvätuki on vielä puutteellinen. Silti vähän ihmetytti, ettei mitään kehitystä ole takaosan suhteen tapahtunut, vaikka olemme tehneet myös kävelylenkkejä ja osan niistä metsässä, uimistakin harrastettiin niin pitkään kuin pystyttiin. Nyt täytyy entistä enemmän kiinnittää huomiota oikeanlaiseen ja monipuoliseen liikuntaan. Vapaana liikkuessa ne syvät lihakset tai takaosa eivät kehity, silloin Kipi melkein aina laukkaa. Netistä löysin myös jumppaohjeita syvien lihasten kehittämiseksi, joten otetaan myös ne käyttöön.

Jossain vaiheessa pitäisi uskaltaa kuvauttaa selkä ja lonkat. Ja kyynärät myös, tällä kertaa virallisesti, nehän onkin jo välikuvattu terveiksi. Hui. En ehkä uskalla. Kyllähän se mietityttää, että jos takapään huonompi kehittyminen kuitenkin johtuu esim. lanneselän viasta tai huonoista lonkista. Lanneselän ongelmat ovat liiankin tuttuja jo, noilla muilla kahdella niitä on jo ollut. Snoopylla ohimeneviä ja lieviä, se on tällä hetkellä hyvin liikkuva 11-vuotias. Vinskillä lieviä mutta pysyvämpiä ja enemmän harrastuksia haittaavia. Vaikka on sekin nyt ollut pitkään paremmassa kunnossa kuin oli nuorempana (no ei ole varmaan enää kauan kun tämän erehdyin sanomaan...).  Kipi kyllä hyppäsi sulavasti korkeankin hypyn, kun sitä kokeiltiin, eli ei sen ponnistusvoima ihan nollatasolla sentään ole. Mutta nyt ei kyllä korkeita hyppyjä oteta, eikä kovin paljon mataliakaan, ennen kuin syvätuki on parempi ja ehkä ne kuvatkin otettu.

Piira antoi ohjeeksi pitää Kipi kolme päivää levossa ja remmiliikunnalla käsittelyn jälkeen. Minulle nousi parahiksi lähes 39 asteen kuume vielä samana iltana ja seuraavan päivän olin tosi kipeä. Mikä ihastuttava lähtökohta remmilenkkeilylle. Vastaavassa tilanteessa yleensä hoidan lenkkeilyn pitämällä koiria irti tuossa viereisessä pöpelikössä ja tallustamalla itse siellä hissukseen perässä. Nyt oli pakko vääntäytyä remmilenkille, yhtään pissatuskäyntiäkään ei voinut ilman remmiä hoitaa. Ja Kipi lisäksi veti paljon enemmän kuin yleensä ja jouduin koko ajan sitä estelemään. Argh, ei tuollaista kipeänä jaksaisi. Onneksi tänään tauti on jo helpottamaan päin.

Tänään satoi luntakin ja oli vaikea pidellä innokasta koiraa, joka tietenkin olisi halunnut telmiä vapaammin. Huominen vielä olisi remmilenkkipäivä, sitten päästään onneksi taas menemään vapaammin.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Jälkiä ja esineitä

Viime viikolla tuli treenattua jälkeä melkein joka päivä, kun sääkin sen salli. Keskiviikkona tein Kipille peltojäljen Luukkiin. Namittoman, koska tarkoitus oli treenata etenkin keppien ilmaisua. Opin siitä ainakin, että Kipille ei kannata tehdä namittomia peltojälkiä. Sillä oli turhan paljon vauhtia ja huoleton asenne, osasta kulmia se ryysäsi pitkälle yli ennen kuin huomasi mitään outoa. Ihan kaikkia keppejä se ei myöskään viitsinyt ilmaista. Jonkun kepin se saattoi osoittaa pienellä eleellä havainneensa kyllä, muttei kuitenkaan viitsinyt edes hidastaa vauhtiaan yhtään.

Pohdinkin sitten, että mihinkäs suuntaan minä keppien treenaamista nyt veisin. Muutaman kerran olin harrastanut kepeillä pysähtymistä, jos Kipi ei keppiä ilmaissut, ja jäänyt odottamaan, että se tajuaa tehdä kepille jotain. Mutta en oikein tykkää tuollaisesta treenistä, haluan koiran oppivan ilmaisemaan kepit omaehtoisesti. Tuossa on sekin vaara, ettei koira opi itse pitämään kepeistä huolta, kun se oppii luottamaan siihen, että mamma kyllä hoitelee ne, tai vähintäänkin vinkkaa niistä. Kokeiltua tuli silti, koska Kipi mielestäni osasi kepit, se ei vain halunnut pysähtyä niiden kohdalle. Mutta ei treeni siitä hirveästi edistynyt, enkä tosiaan itsekään kokenut sellaista treeniä hyväksi.

Päätin, että keppimotivaatiota ja rutiinia pitää yksinkertaisesti saada lisää. Päätin laittaa keppien alle jatkossa pienet purkit, joissa on lihaa, kissanruokaa tai muuta herkkua. Ja viimeisen kepin alle kokonaisen kissanruokarasian merkiksi siitä, että jälki loppuu siihen.

Torstaina olimme treenaamassa jälkeä ja esineitä Leean kanssa. Minä tallasin jäljet Kaikulle ja Jackille, Leea Kipille ja Vinskille. Jälkien vanhetessa talloimme vielä täysikokoisen esineruudun. Kipi pääsi ensimmäisenä ruutuun ja Leea vei sille esineen sen nähden etukulmaan. Hienosti haki sen. Se sai hakea vielä kaksi muuta esinettä takaa eri kohdista ja jouduin vähän auttamaan sitä. Se kyllä juoksi esineiden lähelle ja luultavasti sai niistä vainunkin, muttei ihan viitsinyt nähdä vaivaa paikallistaakseen ne kunnolla. Esineet olivat vähän pienempiä kuin ensimmäinen, ja toinen vähän haastavammassa kohdassakin puiden välissä. Kävelin itse esineitä kohti ja kyllähän Kipi sitten nekin esineet haki.

Leean analyysi Kipistä oli, että se on itseriittoinen ja itsenäinen eikä työskentele hirveän pitkäjänteisesti. Sellainen koira, jolta ehkä myöhemmin pitää osata vaatia asioita oikealla tavalla. Ja kyllähän se pitkälti juuri sellainen tällä hetkellä on omastakin mielestäni, tiedä sitten meneekö osa vielä teinivaiheen piikkiin. Joka tapauksessa nyt vielä opetellaan asioita ja luodaan pohjia.

Vinski oli aika pätevä esineruudussa ja sai etsiä kolme esinettä. Snoopy ei ruutuun eikä jäljelle nyt päässyt, mutta sai treenien jälkeen etsiä sekin esineen maastosta.

Kipi ajoi jälkensä parituntisena. Jälki oli puolisen kilometriä pitkä, keppejä kolme, kulmia muutama. Ensimmäisestä kulmasta ajoi vähän yli, mutta kääntyi sitten selvittämään sen. Muissa kulmissa ei juuri tarkistellut ja jäljen ajoi muutenkin hyvin. Kyllä se jäljellä on ihan pitkäjänteinen, paitsi keppien suhteen ei aina ole ollut. Nyt se ilmaisi kaikki kepit ja ilahtui purkeista niiden yhteydessä. Leean tallustaminen perässämme ei sitä enää näyttänyt millään lailla haittaavan.

Vinski ajoi jälkensä yli kaksituntisena. Pituutta silläkin se puolisen kilometriä, erilaisia haasteita, kuusi keppiä. Ensimmäinen keppi jäi, kun keppinenä ei ollut kunnolla auki vielä. Neloskeppi jäi, koska juuri siinä kohdassa Vinski ei ollut aivan jäljen päällä. Kerran se joutui etsimään jäljen uudestaan, maastossa oli liikkunut joku ihminen ja/tai riistaa, sen huomasi muutenkin Vinskin käytöksestä. Mutta ihan hyvin selvitti jäljen loppuun asti.

Perjantaina Kipi ajoi jäljen Nummelassa. Keppejä oli neljä, kerran jälki ylitti metsätien. Tosi hyvin ajoi jäljen eikä tienylitys taaskaan ollut mikään ongelma. Kepeistä ilmaisi kolme. Sen yhdenkin kohdalla pyörähti, mutta jatkoi sitten matkaa, enkä sitä estellyt, kun kerran olin päättänyt olla tekemättä niin. Olisi pitänyt vahvistaa sitä heti kun se reagoi keppiin, mutta myöhästyin sen asian suhteen.

Sunnuntaina olimme jäljestämässä Karkkilassa ja tein jäljet kaikille. Kipillä oli aika pitkä jälki, useita kulmia ja neljä keppiä. Janan tapainenkin otettiin, nosti jäljen ensin oikein mutta kääntyi sitten takajäljelle ja meni sitä pitkälle, se olikin uutta. Itse jälki meni taas hienosti ja kaikki kepitkin Kipi ilmaisi. Laitan purkit esim. sammaleen alle piiloon aina kun voin ja kepit siihen päälle. Kipi kaivaa purkit heti esiin, mutta ihan pyytämättä se ilmaisee myös kepit. Tämä tapa näyttää nyt toimivan kivasti. Ja kyllä Kipi on jäljellä edistyneempi kuin tokossa, pk-tottiksessa tai esineillä. Jälkimmäistä ollaan tehty määrällisesti hävyttömän vähän.

Vinskillä oli myös aika pitkä jälki ja erilaisia haasteita, kuten kulmia rinteessä, ja keppejä neljä. Hienosti suoritti janan ja hienosti ajoi jäljen, kaikki kepit ilmaisi. Snoopylla oli vähän lyhyempi kahden kepin jälki. Sen haasteena oli, että keppeinä toimivat ohuet tikut ja ensimmäinen siltä jäikin, toisen se ilmaisi. Ja yhtä innokas ja vauhdikas se oli kuin on aina ollut, ei se edes tiedä mitä hidastelu tarkoittaa...

Pääsääntöisesti koirat ajavat merkkaamattomia jälkiä. Kipillä on toistaiseksi ollut merkit keppien kohdalla, kun olen halunnut tarkkailla sen käytöstä kepeillä, enkä myöskään ole halunnut purkkien jäävän maastoon, mutta eiköhän aika ole jo kypsä keppimerkkienkin pois jättämiseen. Enpä sitten vahingossakaan tule hidastaneeksi omaa vauhtiani ennen keppejä, tietoisesti en sitä muutenkaan tee. Joissain treeneissä voi toki olla joku syy käyttää merkkejä, enkä minä kuulu niihin, jotka ehdottomasti vastustavat merkkien käyttöä kaikissa olosuhteissa.

Saa nähdä, miten kauan vielä sään puolesta voi jäljestää. Joka päivä ei muutenkaan ehdi, kun valoisaa aikaa ei niin pitkään ole. Täällä saa ikkunastakin tuijottaa pelkkää säkkipimeää suuren osan vuorokautta, kun ei täällä landella mitään katuvaloja ole, ja ainoasta pihavalostakin paloi lamppu joskus, öh, vuosi tai pari sitten ehkä..? Ilmankin pärjää, mutta voisihan siitä jotain iloa olla, on vaan vähän monimutkaisempi tapaus vaihtaa.

Keittiötokot varmaan tulevat talven aikana tutuiksi. Tänään olimme iltahämärissä lenkillä Luukissa ja Kipi myös tottisteli hetken parkkiksella. Parkkis oli melko huonosti valaistu, joten aika pimeää touhua se tottis sitten olikin. Ympäristö kiinnitti aika paljon Kipin huomiota ja tein treenin helpoksi. Liikoja ei voi vielä vaatia, mutta tarkkana saa olla siitä, että vahvistaa oikeita asioita.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Samoja latuja

Ihan sitä samaa ollaan viime ajatkin puuhailtu. Ulkoiltu, jokunen jälki ajettu, välillä vähän tottisteltu.



Kipin osalta tottikset ja tokoilut ovat olleet vuoristorataa. Välillä se tekee hienosti, edistyy harppauksilla ja on hyvin vastaanottavainen. Välillä tuntuu, ettei se osaa edes alkeita vielä eikä jaksa keskittyä kunnolla. Kai se on murkkuikä, mikä välillä nostaa päätään.

Viime päivinä tottistelut ovat menneet pääosin hyvin. Sunnuntaina oltiin Luukin kentällä Repen ja Pirjon kanssa ja Kipi keskittyi hienosti töihin, vaikka Repe touhusi samaan aikaan. Töiden jälkeen se pääsi metsään juoksemaan ja leikkimään Repen kanssa ja pojilla oli taas niin kivaa. Ihanaa, että ne vielä tulevat niin hyvin toimeen keskenään. Kipillä on hauska tyyli käydä joskus läppäisemässä Repeä, jos se on aloillaan, ihan selvästi se hihkaisee sille "hippa!" ja pinkaisee karkuun, ja kyllä Repekin on heti juonessa mukana ja lähtee takaa-ajoon.

Tänään ja eilen ollaan otettu noutoa vähän kokonaisempana liikkeenä, kun muuten ollaan tehty enimmäkseen pitoja ja vauhtinoutoja, joissa kapulan saa myös irrottaa lennosta. Olipa kiva huomata, että Kipi osaa jo luovuttaa suorassa asennossa, se kun aina ennen jostain syystä hakeutui vinoon. Sujuu myös metallikapulan nouto ja kaksikiloisen pk-kapulan nouto.

Kahdesti ollaan treenattu hyppyä. Hyppyytin Kipiä säädettävän pk-hypyn yli eri korkeuksilta lentävän patukan perään ja houkuttelin sen takaisin toisella patukalla. Se hyppäsi tosi hyvin, joten nostin korkeuden 80 senttiin. Ihan kepoisasti meni sekin. Mikä ihmeellinen fiilis. Muistaakseni kaikki koirat ennen Vinskiä ovat pk-hypyn oppineet helposti, mutta kun tässä välissä on muutaman vuoden katsellut vain koiraa, jolle korkeiden hyppyjen hyppääminen on lähes mahdotonta, niin ihmeeltä tuollainen vaivaton hyppääminen rupeaa tuntumaan.

Vinskikin sai tehdä hyppytreeniä eri korkeuksilta. 80 sentistä se hyppäsi ihan kohtuullisen menohypyn, paluuhyppyä ei millään houkuttelullakaan. En jäänyt hinkkaamaan enempää enkä seuraavaan hyppytreeniin enää ottanut Vinskiä mukaan. Ulkoisesti Vinskillä on kaikki hyppäämiseen tarvittavat avut. Hyvä rakenne ja mukavasti kokoakin. Mutta pinnan alla piilee muuta. Vinski ei koskaan ole käyttänyt takaosaansa täysipainoisesti lievän selkäongelmansa takia, se on aika etupainoinen. Rikki se ei hyppäämisestä mene, mutta jos se kokee hyppäämisen jotenkin epämukavana tai pelottavana, niin en todellakaan sitä pakota. Hyvin harvoin sitä muutenkaan hyppyytän.

Yritän muistaa jossain välissä ottaa Kipilläkin niitä hyppytekniikkatreenejä erikseen. Varmasti niistä on hyötyä, vaikka Kipi tällä hetkellä näyttää aika luontaiselta hyppääjältä. Kun taas ongelmahyppääjälle, kuten Vinskille, eivät tekniikkatreenitkään välttämättä auta. Vinskiä edeltävät koirat eivät koskaan mitään tekniikkatreenejä tehneet, koska ei sellaisista ennen edes tiedetty, ja hypätä osasivat kaikki, erityisesti Jippo oli täydellinen luonnonlahjakkuus mitä hyppytyyliin tulee.

Oikein hätkähdin kun sain itseni joissain treeneissä kiinni todella typeristä alkeistason virheistä. Me niiiin tarvittaisiin niitä ylimääräisiä silmiä välillä katsomaan tekemistämme. Mutta tokoryhmään emme mahtuneet mukaan ollenkaan. BH-ryhmän treeneissä olemme päässeet käymään aika huonosti ja nyt treenit jo päättyivätkin tältä kaudelta.  Ei ole edes hallivuoroa mistään talveksi. Surkeaa.

Jälkiäkin ollaan tosiaan ajettu. Kerran pellolla, jokunen metsäjälki. Kipiltä ovat jäljet sujuneet hyvin edelleen, mutta kepeille se on taas välillä haistattanut pitkät, ihan turhia hidasteita sen mielestä. No, tämä on minulle tuttua, kautta aikain koirani ovat pitäneet jälkeä ykkösprioriteettina ja keppejä toisarvoisina, tuollaisiksi minä ne aina koulutan...Enkä ole edes varma, miten sen teen, kun kuitenkin yritän kiinnittää huomiota myös keppien treenaamiseen.

Reilu viikko sitten Kipi pääsi ajamaan Leean tekemän jäljen. Se oli ihmeissään, kun Leea myös käveli jäljen perässämme, ja jäljesti hitaammin ja vähemmän määrätietoisesti kuin koskaan ennen, mutta kyllä se jäljen ihan hyvin selvitti kuitenkin. Sille ei näköjään Pirjon tekemä jälki ole mikään vieraan tekemä jälki, kun Pirjo on sille niin tuttu! Ja nyt tuli sitten se oikeasti ensimmäinen vieras jälki sen mielestä.

Myös Vinski pääsi ajamaan Leean tekemän jäljen ja selvitti sen hyvin. Se ei ole koskaan ollut moksiskaan vieraista jäljentekijöistä.

Viime viikolla satoi lunta ja oli pienen hetken postikorttimaisemat.


Muuten ollaan lenkkeilty vähemmän valkoisessa ympäristössä. Vinski tutki metsälenkillä todella pitkään ja hartaasti puroa, ei ole tainnut turhan usein näin iloisesti solisevaan puroon törmätä.


Lampi houkutteli koiria myös, mutta uimaan ne eivät menneet, ne ymmärtävät että uimakausi on ohi. Niin no, yhdessä vaiheessa Kipi kyllä vähän pulahti lammessa, mutta ehdin kutsua sen takaisin kuivalle maalle ennen kuin se ehti  varsinaisesti uimaan.






lauantai 25. lokakuuta 2014

Kuvapainotteista päivitystä

Viime viikolla Kipi pääsi leikkimään pitkästä aikaa Vilin kanssa. Se leikkii yhä mielellään Vilin ja Repen kanssa, vaikka nekin ovat uroksia ja Repe lisäksi samanikäinenkin. Mutta se onkin tuntenut ne jo ennen tätä nykyistä vaihetta, jossa sen suhde muihin koiriin on muuttunut, se ei enää automaattisesti ajattele kaikkia leikkikavereinaan. Kuten vaikkapa omaa veljeään, jota se ei ollut tavannut pentuaikojen jälkeen...Vilin kanssa sillä synkkaa hyvin, mutta ei se kyllä oikein ymmärrä, miksi Vili räkyttää paljon leikkiessäänkin.



Repenkin kanssa Kipi on leikkinyt monta kertaa viime aikoina, mutta niistä ottamani leikkikuvat ovat laadultaan vieläkin huonompia kuin nuo ylläolevat, joten laitan tähän kuvan niiden yhteisestä paikkamakuutreenistä ja kaverikuvan (eikä niidenkään kuvanlaatu toki mikään huima ole...). On hieman erilainen paikkamakuutyyli näillä pojilla!



Tässä kuussa on tullut otettua läjäpäin ulkoilukuvia, joten lisätään niitäkin tänne vielä. Nämä kuvathan ovat jo ihan nostalgisia, vaikka ovat niinkin tuoreita, mutta eipä puissa enää paljon lehtiä ole jäljellä.





Edellinen kuva on Kokkokalliolta, josta oli huima pudotus alas, joten siksipä Kipillä on kuvassakin varmuuden vuoksi valjaat ja hihna päällään. Sen liikkuminen on kyllä järkevämpää kuin aiemmin ja se osaa vauhdissakin katsoa mihin astuu, mutta ihan täysin en silti siihen luota. Aikamoinen huimapää se kuitenkin on. Pari päivää sitten se juoksi täysiä alas töyrästä ja siinä polulla töyrään alla seisoi poikittain Snoopy. No ei Kipi toki päin juossut, muttei kiertänytkään, vaan hyppäsi sulavasti ja edelleen täydestä vauhdista Snoopyn yli. Eräänä päivänä kävin nostamassa tämän wannabe-vuorikiipeilijän pois tiskialtaasta. Sieltä käsin on nimittäin kätevä syödä viereiseltä tasolta kissojen ruokia. Yritteliäs ja ketterä nuori mies ;)

maanantai 20. lokakuuta 2014

Jälkeä, paimennusta ja sukulaisia

Olemme ottaneet loppukirin jäljestyksen suhteen ennen talvitaukoa. Kipi ajoi ensin muutaman nurmikkojäljen ja sitten olimme kahdesti pellolla. Kipi selvitti nurmikkojäljet muuten hyvin, mutta meno oli hieman hektistä, eivätkä kepit hirveästi kiinnostaneet. Peltojäljet namitin paremmin ja Kipi jäljesti ne tarkasti ja enimmäkseen rauhallisesti. Sillä oli myös ollut muita aktiviteetteja ennen peltojälkiä, mikä ehkä vaikutti siihen, ettei se ollut niin hektinen. Siirsin nyt myös loppupalkan tulemaan taskustani eikä enää jäljen lopusta.


Tämmöinen löytyi!

Metsäjälkien suhteen meillä oli pitkä tauko, koska metsät ovat olleet niin täynnä sienestäjiä. Viikko sitten maanantaina olimme pitkästä aikaa metsäjäljillä Velskolassa Pirjon kanssa ja teimme jäljet kaikille koirille. Minä talloin jäljet Repelle ja Inalle, Pirjo Kipille ja Vinskille ja minä vielä lyhyen jäljen Snoopylle. Kaikki jäljestivät hienosti. Kipin kanssa keppien eteen tehty työkin alkoi kantaa hedelmää, se ilmaisi oma-aloitteisesti kaikki paitsi yhden kepin. Sienestäjiltä emme täysin välttyneet nytkään, Vinskin jäljellä niitä oli vieraillut ja se hetken jäljestikin väärää jälkeä, mutta oli muuten varsin pätevä suolla ja metsässä kulkevalla jäljellään.

Tiistaina olimme Somerolla paimentamassa ja menomatkalla pysähdyimme metsään Somerniemellä. Tein ensin Kipille jäljen. Tilaa olisi ollut tehdä muillekin jäljet, mutta aika ei harmillisesti riittänyt. Jäljen vanhetessa koirat saivat juosta metsässä. Ne huumaantuivat, kun avaraa metsämaastoa riitti silmänkantamattomiin. Minä taas jouduin ison ongelman eteen. Niin paljon suppilovahveroita ja puolukoita, niin vähän aikaa poimia ne...

Kipillä oli ihan isojen poikien jälki. Pituutta oli useita satoja metrejä, metsätien ylityksiä kaksi, kulmia useita, keppejä neljä. Kipi jäljesti taas erittäin motivoituneesti ja selvitti kulmat ja tienylitykset hienosti, kepeistä nosti kolme.


Tuolla metsässä olisi mieluusti viettänyt koko päivänkin. On tilaa koirille juosta, on maastoa tehdä vaikka useampi voittajaluokan jälki, täysimittaisen esineruudunkin voi tekaista mihin kohtaan vain. Eikä muita kulkijoita näy. Tällaiselle suuntavaistottomalle on myös suunnaton etu, että auto näkyy satojen metrien päähän. Nytkin olisin muuten jo kertaalleen suunnan kadottanut ;D Olen minä tuonne kerran ihan kunnolla eksynytkin, kun ahneus kasvoi jälkeä tehdessä liikaa. Vuosituhannen vaihteessa tuolla tuli liikuttua paljon, koska asuin silloin lähistöllä. Oi niitä aikoja, kun laumassa vaikuttivat ensimmäiset neljä koiraani Netta, Jessi, Jason ja Nasta.

Paimentamaan Kipi pääsi siis nyt toista kertaa. Se oli innolla hommassa mukana päästessään isoon pyöröaitaukseen. Lammaslaumassa tapahtui sitten vähän hajaannusta ja Kipi ryhtyi jahtaamaan lampaita, jolloin Marika kävi säikäyttämässä sen. Se otti sitten sen verran nokkiinsa, ettei enää paimentanut ollenkaan. Yritin innostaa sitä ja hetkittäin se osoitti jotain mielenkiintoa, mutta sitten taas keskittyi syömään lampaankakkaa ja katselemaan yleisöä. Toisen kierroksen lopussa se jo vähän innostui kaartamaan lampaita. On siinä kuitenkin herkkyyttä, vaikkei se arjessa kovin herkältä vaikuta.

Torstaina olimme Pirjon ja Repen kanssa Vaakkoissa jäljestämässä. Kipi ajoi Pirjon tallaaman jäljen, joka ehti vanheta lähes pari tuntia. Jäljen alussa oli selkeästi käynyt joku hemaiseva narttukoira ja Kipi nosti elämänsä ensimmäistä kertaa jalkaakin jäljellä. Se harhautui alussa kerran jäljen ohi ylös kalliolle ja oli tulossa sieltä alas tosi jyrkästä kohdasta, mutta onneksi ehdin estää. Muuten se jäljesti hyvin, maastotyypin vaihtuminenkaan ei vaikuttanut sen työskentelyyn ja into oli kova selvittää jälki.

Perjantaina treenasimme esineitä ja tottista Luukissa Pirjon ja Repen seurassa. Teimme metsään kapean esineruudun, jonne tositoimiin pääsivät ensin Snoopy ja Vinski, joille esineet vietiin valmiiksi, ja hyvinhän ne palautuivat. Juniorit pääsivät siten hyvin sotkettuun ruutuun ja saivat treenata valmiiksi limaisilla esineillä. Pirjo vei Kipille ensin yhden esineen sen nähden ja kun se palautti sen hyvin, niin se sai hakea vielä toisenkin. Kipi vaikuttaa aika pätevältä esinekoiralta, vaikkei olla esineitä paljon treenattu. Ei tottiskaan ihan huonosti mennyt, Kipi on viime aikoina mennyt paljon eteenpäin, paikallaoloissa ja jäävissä liikkeissä on enemmän malttia, ja edistystä on muutenkin lähes joka rintamalla.

Lauantaina olikin jännä päivä, kun pääsimme Keuruulle Kipin kasvattajan luokse tapaamaan sukulaiskoiria omistajineen. Olin jo oikeastaan päättänyt olla menemättä ja odottaa mieluummin jotain kesäistä tapaamista, mutta päätinkin sitten lähteä. Kipi pääsi käymään entisellä kotiseudullaan, josta se kymmenen kuukautta sitten lähti, ja minä pääsin näkemään sen kotiseudun ensimmäistä kertaa. Mitä kaikkea lie koirapojan päässä liikkunut, mutta kyllä se ainakin kasvattajan nähdessään vähän höpsähti.

Ohjelmaan kuului mm. paimennusta. Paimennettavana oli vain yksi talutuksessa oleva lammas, millä estettiin lauman hajaantuminen ja koirien ryhtyminen jahtaamaan. Se olikin Kipille varsin passelia treeniä viime tiistain jälkeen. Se oli aluksi varsin varovainen lampaan kanssa, mutta alkoi pikkuhiljaa innostua asiasta taas, jopa siinä määrin, että sitä sai muutaman kerran kieltää näykkimisestä. Kasvattaja totesi, että kieltona Kipille toimii hyvin murahdus ja kehut heti perään, kun se tottelee. Toisella kierroksella talutin itsekin lammasta ja Kipi oli hyvin hommassa mukana. Enpä tiennytkään, että yhtäkin lammasta pystyy niinkin hyvin paimentamaan!





Lähisukulaisista paikalla oli yksi veli ja yksi sisko samasta pentueesta, sekä eno. Veljekset eivät kovasti toisiinsa tykästyneet, siskon kanssa Kipillä oli pientä painiakin. Oli hauska nähdä, miten Proosa-sisko huitoi etutassuilla samaan tyyliin kuin Kipikin leikkiessään.

Tässä sisarukset Kipi, Proosa ja Dodo


                                                                 
                                                                       Dodo-veli

                                                                        Roni-eno                                  


Kiva reissu, vaikka menomatkalla suoritin yhden pakollisen eksymisnumeron ja paluumatkalla jouduin ajamaan osan matkaa lumisateessa kesärenkailla!

Nyt olemme taas palanneet arkeen, ja tänään Kipi sai ajaa kotimetsässä aika pitkän jäljen. Kivalla mallilla on jäljestys nyt, ei haittaa vaikka talvitauko vaanii ovella.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tavoitepohdintaa ja syysulkoilua

Olemme aina välillä vähän tokoilleet ja tottistelleet. Kipin seuraaminen on ollut usein vähän turhan tiivistä, mutta kivasti on teinikoira keskittynyt tekemiseen.

Vinskin kanssa ollaan palattu tavalliseen arkeen tokokokeen jälkeen. Oli hirmu kivaa treenata tavoitteellisesti sen kanssa ennen koetta. Ja niin hirmu erilaista. Treenin määrä ja laatu lisääntyivät kummasti. Oli palkitsevaa ratkoa ongelmia ja nähdä niiden ratkeavan. Helpostihan siinä kokeen jälkeen nousi taas mieleen sellainen miete, että ovatko ne ylemmät luokat todella niin mahdoton tavoite sen kanssa...

Mutta tietenkin tosiasia on se, että Vinski on ihan sama koira kuin ennenkin. Koira, joka treenaa mielellään ja josta on tullut entistä aktiivisempi minua kohtaan. Koira, joka tykkää lähiliikkeistä. Koira, joka ei niin hirveästi pidä irtoavista ja itsenäisistä liikkeistä. Tässä suhteessa se on vähän erilainen bordercollie, koska bortsut usein rakastavat irtoavia liikkeitä, ne on jalostettu tekemään työtä kaukanakin ohjaajasta.

Yksi päivä oltiin kentällä ja kierrätin Vinskiä puun ympäri. Kotipihalla Vinski kiertää puuta hyvin, mutta nyt uudessa paikassa se ei irronnut, joten menin tassusta pitäen näyttämään sille sen puun. Sitten lähetin Kipin kiertämään samaa puuta. Puun vieressä oli myös roskapönttö ja Kipi kiersi luovasti sen, se myös irtosi heti hyvin. Vinskiltä tällainen oma-aloitteisuus ja luovuus puuttuu. Kyllä sekin seuraavalla kerralla samalla kentällä jo kiersi sen puun kauempaakin, kun tilanne oli tutumpi.

Ei huippukouluttajillakaan ole ollut eväitä siihen, miten Vinskin saisi suorittamaan irtoavia liikkeitä nopeammin, varmemmin ja motivoituneemmin. Joten en aseta sille jatkossakaan kummempia tavoitteita kuin mahdollisesti TK2 ja BH, joissa ei sinänsä ole paljon tavoiteltavaa, koska osaaminen niihin on jo olemassa. En sano silti ehdotonta eitä ylemmille luokille, kyllä me niitä liikkeitä välillä treenaamme, ja yritän tehdä ne mahdollisimman helpoiksi ja motivoiviksi Vinskille. En kuitenkaan halua laittaa Vinskiä koetilanteessa niiden liikkeiden eteen, ellei mikään muutu, koska se ei ole reilua koiraa kohtaan, eikä se kivaa olisi itsellenikään.

En ole huippukouluttaja enkä himokisaaja, mutta tavoitteet ovat minulle silti tärkeitä. Ne tuovat treenaamiseen enemmän järkeä - ja sitä määrää ja laatua. Kipin suhteen en vielä voi tietää, tuleeko siitä kisakoiraa, mutta sen kanssa on nyt tavoitteena vain oppia koko ajan uutta. Ja se on hyvin mielekäs tavoite tällä hetkellä.

Ennen Vinskiä minulla oikeastaan olikin aika hyvä tuuri koirien kanssa. Kaikki kuusi sitä edeltävää koiraa mm. pääsivät pk:ssa kolmosluokkaan, kukaan ei ollut rikkinäinen tai paukkuarka. Vinski ei välttämättä pk-puolenkaan kokeisiin koskaan pääse, sen kanssa kaikki on epävarmaa. Mutta kaikki on suhteellista. Vinskin pentuesisaruksista kahdella oli vakava ja erittäin harvinainen sairaus, joka koitui niiden kohtaloksi. Kaikkein eniten kuitenkin toivon koirilleni, ja muillekin koirille, mahdollisimman tervettä ja täyttä koiranelämää, mikä tässä maailmassa toteutuu aivan liian harvoille. Luontokin tekee välillä tepposet, mutta ihmiset ovat myös ihan itse jalostaneet monet rodut sairaiksi. Eikä koiria todellakaan edes kohdella hyvin monissa maissa.

Ehkä Vinskin uran huippu oli tuo joukkuepiirinmestaruus. Oli tosi kiva olla mukana. Vinskillä on tärkeä tehtävä olla meidän laumassa se kiltti ja hömppä, sovitteleva ja tasapainoittava keskimmäinen koira. Ja onhan se myös hyvin kuvauksellinen tyyppi.




On ollut aivan upeita syyspäiviä ja olemme ulkoilleet paljon. Yksi retkistä suuntautui soiseen metsään, josta tuli saaliiksi vähän puolukkaakin. Kipi päätti myös jatkaa vielä uimakautta polskimalla lampareessa, minulta taas petti maa jalkojen alta ja jalka solahti pohjattomaan vetiseen aukkoon. Oli pikkaisen haasteellista päästä siitä irti, ja märkänä jatkoin retkeä. Jälkeenpäin Vinski tutki aukkoa hyvin hartaasti.


Etenkin Kipi oli ihan elementissään, kun sai läträtä suolla, mutta tosi kivaa oli muillakin.


 

                                                                Retkellä Salmessa


Koirien uimajärvi syysasussa