Maanantaina kävimme Kipin kanssa näyttämässä Riitalle, missä mennään tokon suhteen. Oli niin ankea, viheliäinen ja masentava sadepäivä, etten ilman sovittua menoa takuulla olisi puuhastellut ulkona mitään muuta kuin pakolliset lenkit. Mutta treenin aikana sitä sadetta ei enää huomannutkaan.
Aloitimme kontaktitreenillä. Riitta häiriköi meitä välillä ja huomautin Kipille jos kontakti tipahti, nyt ei tippunut ollenkaan niin paljon kuin jossain isommassa häiriössä. Paljon tarvitaan kyllä häiriötreeniä lisää.
Seuruuta otettiin useampi pätkä. Edistystä oli kuulemma viime kerrasta tapahtunut. Palkkauksen suuntaan pitää kiinnittää huomiota, nyt annoin ekan palkan väärin ja jatkossa Riitta muistutti palkkaushetkellä kääntymään vasemmalle palkkaamaan. Juu-u, ihan tiedän, että pitäisi, mutta selkäytimestä usein tulee vanha huoleton palkkaustyyli vielä läpi. Ei sitä nääs ennen vanhaan palkkauksen suuntaan mitään huomiota kiinnitetty... Otettiin myös tekniikkatreeniä namilla ja sain ohjeeksi ohjata Kipiä vasemmalle kääntyessä namilla taakse, ettei rupea keulimaan.
Ruututreenissä toivoisin Kipiin vähän lisää vauhtia ja nyt kokeilimme, auttaisiko namikuppipalkkaus tässä. Huomattavaa eroa ei lelupalkkaan verrattuna vielä saatu, mutta jatkossa voisi kokeilla jotain vielä parempaa namipalkkaa. Riitta myös huomasi, että Kipi käyttää silmää ruutuun mennessä, joten siksi se ei ihan kiitolaukkaa mene, mutta laukalla kumminkin.
Noutoa tehtiin pitotreeninä, vauhtinoutona ja maassa olevan kapulan noutona. Pitotreenissä kapulan voisi antaa alempaa. Ja noudoissakin Riitta totesi Kipin käyttävän silmää. Ekassa vauhtinoutoyrityksessä kävi vähän hassusti, kun kentän viereen oli tullut auto, josta juuri silloin tuli ulos kaksi valkkaria, ja Kipi äkkäsi ne juuri kun oli aikeissa ottaa kapulan. Ja sehän unohti kapulan ja lähti. Sain sen seisahtumaan käskystä ja kutsuin luokse. Valkkarit lähtivät kävelylle ja Kipi vielä ilmasta haisteli niiden hajuja. Taisivat olla neitokoiria. Ja Kipi on niin kovasti nenänsä vietävänä. On ihan viime aikoina alkanut tosisaan kiinnostua riistastakin, vaikka luulin sen olevan tässä suhteessa vaivaton koira. Ärr ja murr!!
Ei ole Kipi ennen kesken treenin karannut muiden koirien luokse. Ei hallissakaan välittänyt, vaikka joku teki vauhtiliikettä vieressä. Todettiin Riitan kanssa, että nyt oli vähän eri tilanne, kun kentällä ei alun perin ollut muita koiria ja sitten yllättäen tuli. Paljon vaan pitäisi koirahäiriöitäkin treeneihin saada. Ja kaikkea muutakin häiriötä, kuten erilaisia merkkejä treenikentälle. Nyt Kipi meni yhdessä vaiheessa leikkimään palloleikkiä merkin kanssa, joka kyllä olikin ihan puolipallon muotoinen. En saanut sitä siltä heti pois ja sitten minua rupesi huvittamaan sen suuri riemu pallonsa kanssa. Mitähän tälle toivottomalle ohjaajalle olisi tehtävissä...
Muita liikkeitä ei ehditty tällä kertaa ottaa, ehkäpä ensi kerralla. Riitta sanoi, että Kipi tekee intensiivisesti ja on avoin koira. Juu, kovasti yritti alussa Riittaa moikkailla. Riitalla oli yllään sadetamineet ja iso sateenvarjo, joita moni nuori koira kuulemma ensin arastelee, mutta Kipin mielestä asiassa ei mitään outoa ollut. Eikä se ole sateenvarjoihin tottunut, en itse moisia käytä, kun ovat koirien kanssa epäkäytännöllisiä.
Ja huomionarvoista on sekin, että Kipi vietti tärkeimmän sosiaalistumisikänsä syvällä maaseudulla. Sille ei esitelty Stockmannia tai lentokentän vilinää, se ei käynyt treenikentälläkään. Itse asiassa se ei käynyt missään ennen kuin nelikuisena lähti Saaran matkassa etelään ja sitten meille. Kertoo aika hyvää sen perusluonteesta :) Ja landellahan se nytkin asuu, joskus menee muutama päivä niin, ettei se näe muita ihmisiä kuin minut.
Eilen oli kiva herätä uuteen päivään, kun kurainen harmaa maailma oli vaihtunut puhtaanvalkoiseen.
Tänään olimme Luukissa ja Kipi vähän treenasi parkkiksella. Muita koiria oli älyttömän paljon. Koira-aitauksen suunnalta lappoi koiralaumoja, muita kävelijöitä koirineen hiihteli ohi, shelteillä oli meneillään jotkut omatekoiset agilitytreenit siinä vieressä ja räkytys oli jatkuvaa. Otimme kontaktia, seuruuta ja vähän jääviä ja kapulan pitoa ja noutoa, Kipi oli hihnassa koko ajan. Vauhtiliikkeitä ei otettu, parkkis oli luminen ja liukas. Luukin parkkis on rauhallisempanakin aikana Kipille vaikea treenipaikka, koska siellä on tosi iso aukea. Pää tahtoo siellä kääntyillä paljon. Niin nytkin, mutta Kipi teki liikkeet pääasiassa kivasti. Joitain koiria se vähän vilkaisi, joitain ei tuntunut huomaavan ollenkaan. Ketään kohti ei ryntäillyt eikä mitään sanonut kuin yhdelle koiralle. Vanhaenglanninlammaskoira tuli tuijottamaan Kipiä vähän turhan lähelle ja sille piti sitten murista. En sinänsä ihmettele, eihän kyseiseltä koiralta voinut lukea edes naamanilmeitä, kun koko naama oli karvojen peitossa. Ja kyllä Kipillä on jonkun verran terävyyttä koiria kohtaan.
Kotimatkalla alkoi aurinko pikkuhiljaa laskea, allaolevat kuvat ovat matkan varrelta. Ehdin silti kotipihalla ennen pimeän tuloa vielä ampua koirille. Laitoin niille pikkupurkit kissanruokaa nenän eteen ja annoin luvan syödä hetkeä ennen kuin ammuin kaksi laukausta. Ei mitään reaktiota. Olikin jo pitkä aika edellisestä paukkutreenistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti