perjantai 13. toukokuuta 2016

Molskis!

Kyllä vaan, uimakausi on korkattu tältä vuodelta! Niin kesäisen lämmintä oli ja nuo pienemmät järvetkin jo sen verran lämmenneet, että tohdin päästää koirat uimaan jo 4.5. Samana päivänä kuulin ensimmäistä kertaa käen kukkuvan. Ja ovat pojat sen jälkeenkin uimaan päässeet.






Jälkikausi korkattiin sitten seuraavana päivänä uimakauden aloituksen jälkeen. Entisessä elämässä olisin kärkkynyt maan sulamista kieli pitkällä kevättalvesta alkaen ja aloittanut kauden heti, kun tarpeeksi paljon sulaa maata olisi näkyvissä ollut. Nyt ei ollut niin kiire, mutta olisi tuon kauden tietenkin vähän aiemmin voinut aloittaa, ihan siksi kun jäljestys on koirille niin mielekästä ja tärkeää puuhaa. Kovin onnellisia olivat, kun huomasivat, mitä ollaan menossa tekemään, ja valtavan suurella motivaatiolla jälkensä ajoivat. Ja ihan hirmu tyytyväisiä olivat jälkeenpäinkin. Jäljestäminen on koirille ihan mahtavaa henkistä liikuntaa, koska siinä ne saavat samalla tehdä hajutyötä ja käyttää aivojaan, se on jotenkin niin paljon kokonaisvaltaisempaa kuin moni muu puuha. Tekisi tosi hyvää monille turhautuneille ja stressaantuneille koirille.

Tein jäljet lähimetsään ja vähänkö hämmästyin, kun löysin sieltä vielä jäässä olevan ojan!



Vinskin ja Kipin jäljet olivat muutaman sadan metrin pituisia viidellä kepillä, Snoopylla lyhyempi ja kahdella kepillä. Kipi meni janan hienosti ja nosti jäljen heti oikeaan suuntaan. Jäljesti myös hyvin ja nosti ihan suvereenisti kepit yhtä lukuunottamatta. Vinski meni myös janan hyvin ja nosti jäljen oikein, mutta sitten sillä heräsi epäilys ja se kävi tarkistamassa takajäljen. Annoin tarkistaa ja se kääntyi liinanmitan mentyään takaisin. Sekin jäljesti hyvin, mutta jätti ryökäle kaksi keppiä. Eipä sillä niin väliä ole, miten kepit nousevat, kun emme kokeita varten treenaa, mutta mihin sitä tavoistaan pääsisi, totta kai sitä silti samoihin asioihin kiinnittää huomiota kuin ennenkin.

Snoopy myös ajoi jäljen tosi hienosti ja nosti molemmat kepit, se siis oli ainoa, jolta ei yhtään keppiä jäänyt!

Kukahan kehittäisi kansallisista pk-lajeista sellaisen alalajin, josta puuttuvat esteet tai jossa olisi nykyistä matalampi hyppyeste ja loivempi A-este tai ei A-estettä ollenkaan? Niin hirveän monen koiran pk-ura kariutuu vain esteiden takia, monien muidenkin kuin omien koirieni. Ja tällaisia koiria on myös perinteisissä pk-roduissa, vaikka pk-harrastajat usein vetoavat siihen, että koiran nyt vain pitää fysiikkansa puolesta päästä esteiden yli, eikä lajia pidä jokaiselle pikku fifille avata. Minulla taas ei olisi mitään sitä vastaan, että hienoja kansallisia pk-lajeja voisi harrastaa kaikilla sellaisilla koirilla, jotka selviävät maastosuorituksesta fyysisesti.

Haikeana muistelen aikaa, jolloin pk-kokeissa ei ykkösluokassa ollut A-estettä. Jos niin olisi yhä, niin voisin mennä kokeisiin Vinskin ja Kipin kanssa, kun olisi mahdollista saada tulos vaikka estenouto nollaantuisi. Nyt se ei ole mahdollista, kun esteissä on kiinni 30 pistettä ja kaikesta muusta pitäisi sitten saada täydet, puoltakaan pistettä ei olisi varaa menettää, mikä on ajatuksena utopistinen. Pitäisikö muuttaa pakolaiseksi johonkin naapurimaahan, muissa Pohjoismaissahan ei kansainvälisten IPO-sääntöjen mukaista pk-tottista ole, vaan oma kansallinen, tokomaisempi tottis, joka sopisi meille.



Viime viikon perjantaina Kipi pääsi taas Marin kraniosakraalihoitoon. Käsittelyväli venähti lähes kuuteen viikkoon aiotun neljän viikon sijasta, kun ei aiemmin aikaa saatu. Mutta ei Kipin jumitilanne niin paha ollut kuin pelkäsin, itse asiassa Marin mukaan kroppa oli Kipiksi ihan hyvä. Jumia oli oikeassa etujalassa, mistä sitä heijastui myös vasemmalle puolelle niskaa. Selän tilanne oli ilahduttavan rauhallinen, mutta häntä oli jumissa. Liekö taas pomppinut häntänsä päällä tai jotain...Ja yksi jännä mutta hyvä juttu oli, ettei tämän tai myöskään edellisen käsittelyn jälkeen tapahtunut tutuksi tullutta vedenpaisumusta, eli Kipi ei ole pissannut enempää kuin muutenkaan eikä vahinkoja ole tullut sisällekään.

Viime lauantaina oli kolmannet ja viimeiset vepen kuivatreenit. Ihan hyvin olisi jo voinut olla oikeat vesitreenit sään puolesta, mutta ne alkavat sitten ensi viikolla. Treenasin Vinskin kanssa vientiä, ja kiinnitimme erityishuomiota luovutuksiin, että Vinski malttaisi luovuttaa nätisti ja oppisi mielellään oikein tyrkyttämäänkin esinettä. Kokeilin sille nyt myös vaihtopalkaksi kokonaista ruokarasiaa, jonka se sai esineen avustajalle luovutettuaan tuoda minulle ja avasin sen sille. Näytti toimivan hyvin!


Muutama päivä ennen Kipin käsittelyä olimme sen kanssa Salmen parkkiksella treenaamassa vähän tokoa. Alku meni aika hyvin, jos nyt ei ihan hirvittävän suurella innolla kuitenkaan. Lyhyen treenin loppu meni sitten ihan läskiksi, kun Kipi piti kontaktia entistä huonommin ja vilkuili koko ajan ympärilleen, eikä myöskään osannut enää käskystä tulla kunnolla sivulle. Hetken odotin, muuttuuko asenne, mutta kun ei, niin laitoin Kipin autoon ja mentiin kotiin.

Tuo oli taas niitä hetkiä, kun mieleen hiipi ajatus, että tämän koiran kanssa emme pääse koskaan edes alokastokoon. Mielessä kävi, että ehkä jumitilanne oli syynä huonoon keskittymiseen, mutta kun jumitilanne ei ollut erityisen paha, niin vaikuttiko se todella noin paljon? Vai onko ympäristössä Kipille vain toisinaan liikaa ärsykkeitä, eikä se siksi pysty keskittymään kunnolla? Tuo koira on minulle arvoitus, josta en pääse perille. Toisinaan se kyllä tokoilee hyvällä innolla ja keskittyy paremmin. Johtuuko kaikki kuitenkin selkävaivojen takia opituista vääristä tunnetiloista, vaikka se välillä väläytteleekin parempaa? Ja esimerkiksi jälkeä se tekee aina innolla. Eikö se sitten vain pidä tokosta tarpeeksi? Ei voi tietää, kun ei pääse koiran pään sisään.

Tuon jälkeen ei treenattu pitkään aikaan muuta kuin pari lyhyttä pihatreeniä iltaruoan aikaan. Kyllä se syö omaa motivaatiota, kun koira ei vastaa treeniin ja kun yhteys koiraan katoaa täysin treenin aikana. Päässä on soinut biisin sanoin: ei yhteyttä, linja on huono... Pähkäilin, mitä minun pitäisi vastaavassa tilanteessa jatkossa tehdä. Namia vilauttamalla yhteys saattaisi palautua hetkeksi, mutta tässä kohtaa en haluaisi turvautua houkutteluun. Kipi pitäisi saada aktivoitumaan itse jollain muulla konstilla.

Tänään sitten palasimme samalle parkkikselle treenaamaan. Nyt oli paljon parempi treeni, yhteys ei mennyt kertaakaan poikki ja vire oli melko hyvä, joskaan ei huippu. Yhteinen tokomatkamme siis jatkukoon vielä vaikka vähän vaappuenkin. Vaihtoehtoisia lajejakin olen kyllä taas ruvennut miettimään, jos jonain päivänä kuitenkin päätän luopua tokosta Kipin kanssa.



Mutta minullapa on ihan uusi oma harrastus :) Nyt on löytynyt sellainen tosi-tv, josta minäkin varauksetta pidän. Ihana Norppalive <3 Että voikin olla koukuttavaa katsella, kun norppa kellii, kääntää kylkeä, rapsuttelee itseään tai ui kiven ympäri. Kerran juutuin silmä kovana katsomaan, että lähteekö se kohta kiveltä uimaan, ja koirat jo hieman turhautuneina odottivat eteisessä lenkille lähtöä. Lopulta sitten lähdin, mutta katselin lenkin alussa norpan uimaan lähtöä kännykän näytöltä ;D On koirien onni, että norppakamera on päällä vain toukokuun ajan, mutta minä saan varmaan vieroitusoireita sen jälkeen ;)

                                                                  Siinä se nyt on!

Tässä se köllöttelee autuaana ja taustalla on sen kaverikin


maanantai 2. toukokuuta 2016

Koulutuksia

Toissa viikon perjantaina pitkästä aikaa koulutimme koululla koiria. Tällä kertaa vaihdoimme koiria päittäin Minnan kanssa, joten pääsin nyt sitten kouluttamaan vierasta koiraa. Tai eihän Telma-staffi minulle aivan vieras koira ollut, mutta en ennen ollut sitä kouluttanut. Olin kyllä ihaillut sen äärimmäisen nopeaa ja innokasta menoa mm. tokokentällä. Haastavaa olikin kyetä naksauttamaan juuri oikeassa kohdassa temppua ja toisaalta huomata ajoissa, milloin ei pidä naksauttaa, ettei tule palkanneeksi samalla jostain ylimääräisestä toiminnosta. Käsittämättömän nopeahan se oli, hauska otus!




Kipikin oli aika vikkelä ja Minna sai hetken hakea oikeaa rytmiä sen kanssa, kuten minäkin Telman kanssa, oman ja tutun koiran rytmissä on aina niin paljon helpompaa. Mutta hienosti eteni tassutemppu. Kuvaan en saanut temppua hitaalla kännykameralla vangittua, mutta tästä kuvasta ainakin huomaa, että oppilas on innokas :)



Toissa viikon sunnuntaina sitten oli vuorossa koulutus seuran kentällä, kun Timo Rannikko tuli kouluttamaan koulutusohjaajia. Ryhmässä treenaavilla on myös koulutusvelvollisuus, ja minullekin se jossain vaiheessa napsahtaa, joten pääsin osallistumaan koulutukseen. Suunnittelimme treenit pienryhmissä etukäteen esimerkkikoirakoille, ja Timo sitten kommentoi treenejä ja antoi parannusohjeita toiselle kierrokselle, joissain tapauksissa otti itse vetovastuun.

Koulutus oli mielenkiintoinen ja tein jonkin verran muistiinpanoja, että muistaisin jotain jälkeenpäinkin. Paljon jäi silti kirjaamattakin valitettavasti.

Yksi koulutettavista koirista oli pentu, jolle opetettiin ensimmäistä kertaa ruutua. Timo ottaa jo pennulle heti ruutuun lähetystä pitkältä matkalta, jotta liikkeeseen saadaan vauhtia. Ruutuun lähetetään viritysten jälkeen ja varmistetaan, että pentu myös katsoo lähetyshetkellä ruutua. Palkka on alusta asti takarajan tuntumassa, jotta koiralla on aina fokus sinne ja korjaaminen on tarvittaessa helpompaa. Koetilanteessa sitten pysäytyskäskyn pystyy antamaan ajoissa, jolloin näyttää siltä, että koira pysähtyy käskystä eikä hakeudu itse tiettyyn kohtaan, vaikka kaikkihan sen tietävät, että itse se sen kohdan kuitenkin hakee... Tämä on näitä tokon älyttömyyksiä.

Timo kertoi opettavansa pennulle aktiivisuutta ohjaajaa kohtaan mm. ruokakupilla. Pentu saa hyppiä vasten ja saa ruokakupin siitä palkaksi. Näin sille alkaa rakentua myös sosiaalinen palkka. Lelusta luopumisessakin Timo odottaa koiralta aktiivisuutta, eli hän opettaa koirat luopumaan lelusta taaksepäin menemällä. Oikeita mielentiloja eri tilanteissa myös rakennetaan heti, eikä koira esim. pääse lenkillä irti ennen kuin sen mielentila on oikea.

Opetusvaiheessa Timon mielestä koiraa tulee mieluummin auttaa kuin korjata sen suoritusta.

Kapulan pidossa nuorta koiraa voi auttaa pitämällä leuan alta kiinni. Hyvää otetta voi opettaa esim. vetämällä laipatonta kapulaa sivusuunnassa koiran suussa, jolloin kapula pääsee vapaasti tippumaan, jos ote ei ole hyvä. Kapulaa pitää ensin osata pitää istuen ja seisten ja vasta sen jälkeen voi alkaa miettiä tuomista. Tuomista voi treenata niin, että kapula on maassa aivan koiran edessä ja ohjaajalla on lelupalkka näkyvissä melko ylhäällä.

Yhdellä koiralla oli ongelmia kiertonoudon tötsän hahmottamisessa. Tässä ohjeeksi tuli opettaa koira oikeasti lukitsemaan kohteet ennalta. Koiralla ei ollut selkeää kriteeriä sen suhteen, kuuluuko sen lukita tötsä vai ottaa kontakti. Treenissä voi olla useampi tötsä eri kohdassa ja houkutuksena myös vääriä kohteita, jotta koira oppii myös vaihtamaan kohteita ja toisaalta luopumaan vääristä kohteista. Sen ei välttämättä tarvitse olla perusasennossa, kun lukitsemista treenataan. Palkkasanan kohtaa kiertotreenissä kannattaa myös vaihdella, ettei aina sanota sitä juuri tötsän kierron jälkeen, koska silloin koira helposti jää kyselemään.

Kaukokäskyihin taas liittyy monta liikkuvaa osaa. Tekniikka, kropan käyttö, ajatus, asenne, painonsiirto, asentojen vakaus, puhtaus, takajalkojen hahmotus. Timo treenaa ensin niin, että koiralla on takajalat tiiliskiven päällä eikä se saa liikkua. Kun tämä on kunnossa, liitetään tähän painonsiirto taakse paikalta liikkumatta tarjoamisen kautta. Sitten treenataan vakautta niin, ettei koira liikuta jalkoja vaikka sitä taputellaan ja kehutaan. Vilkasta koiraa voi opettaa tekniikka edellä, treenata istumassa ja maassa pysymistä palkan ollessa valmiina ja seisomaan voi ohjata laittamalla namin koiran nenän eteen.

Koulutuksessa puitiin myös osaavan koiran seuruuta, joka oli muuten hienoa ja innokasta, mutta välillä tapahtui pientä keulimista, löysiä käännöksiä ja painamista. Tässä Timo halusi tietää, mikä ohjaajan kriteeri oli seuraamispaikan suhteen. Koska ohjaaja halusi koiran seuraavan vasenta jalkaa, niin ryhdyttiin selvittämään, oliko kriteeri koiralle selvä. Ohjaaja siirsi oikeaa jalkaansa askeleen eteen ja katsottiin, mitä koira tekee. Ohjaaja myös pyöri paikallaan ympyrää vasemman jalan pysyessä ympyrän keskellä ja oikean liikkuessa ja koiran piti seurata. Voi myös treenata sitä, että koira seuraa heiluvaa jalkaa. Käännöksiä on turha lähteä korjaamaan, jos koiran paikka on vähänkin väärä. On osattava puolikas askel ennen kuin edetään. Ja kriteerin on oltava tässä kuten muussakin koulutuksessa selvä koiralle. On huono juttu kieltää koiraa, kun se noudattaa kriteeriä, vaikkei se kriteeri olisi juuri se, mitä ohjaaja tarkoittaa, mutta minkä hän kuitenkin itse on koiralle opettanut.

Koulutuksen punainen lanka kuuluu yksinkertaisesti niin, että päätä mitä haluat, kerro se koiralle ja pidä kiinni kriteeristä sekä huolehdi motivaatiosta. Jaa koulutettavat asiat tarpeeksi pieniin paloihin ja treenaa palasia.

Lopuksi Timo muistutti koulutusohjaajia siitä, että koulutettavat ovat erilaisia tavoitteiltaan ja se pitää muistaa. Joku tähtää korkealle ja on valmis tekemään paljon työtä. Joku taas haluaa harrastella vain omaksi huviksi silloin tällöin, eikä tällaiselle ohjaajalle anneta samanlaisia ohjeita ja kotiläksyjä. Jokaisella on oikeus harrastaa sillä tasolla kuin haluaa, ja koirathan eivät muutenkaan ruusukkeita itse tavoittele!

Olen kyllä niin samaa mieltä tuosta äskeisestä (ja monesta muustakin koulutuksessa esiin tulleesta asiasta!). Itsekin tällä hetkellä harrastan tokoa lähinnä hupailutasolla. Työtä olisin valmis tekemään enemmänkin ja olemaan tavoitteellisempi, mutta koiran mukaan mennään. Monet muut bc:t ja muunkin rotuiset ovat Kipin iässä vaikka missä, mutta Kipi ei ole startannut edes alo-luokassa. Mutta tässäkin mennään koiran ehdoilla ja muistetaan, että meilläkin on oikeus harrastaa omalla tasollamme ja omilla ehdoillamme!

Uteliaana kokeilin itsekin tuota paikalla pyörimistä ja puoliaskeleita ja miten Kipi minua niissä seuraa. Yllättävän hyvin, vain muutaman sentin keuli välillä. Koulutuksessa heräsi kyllä ajatus siitä, että täytyy itsekin miettiä, ovatko kriteerit Kipille selvät kun tarkemmin mietitään, vai ovatko ne selvät vain minulle...

Pitkästä aikaa testasin myös Vinskin ja Kipin laukausten sietoa. Ammuin pihalla aika läheltä, kun ne söivät iltaruokaa, eikä kummallakaan korvat lotkahtaneet vähääkään. Vaikkei niistä pk-koiria ole tulossa, niin aina joskus haluan tarkistaa, missä mennään paukkujen suhteen.

Nyt ovat aurinko ja lämpö hellineet pari päivää, ehkä koirat voi lähiaikoina päästää uimaankin! Vappupäivän lenkin jälkeen laitoin koirat poseeraamaan pihalla, mikä oli niiden mielestä taas hieman tylsää...