tiistai 28. huhtikuuta 2015

Treenejä ja treenipohdintaa

Ollaan ulkoiltu paljon ja ihasteltu erilaisia kevään merkkejä. Valkovuokkoja, peippoja, västäräkkejä, kurkia, joutsenia ja vaikka mitä. Valitettavasti ikävämpiäkin kevään ilmiöitä olemme kohdanneet. Koirista on nypitty muutama punkki jo maaliskuusta alkaen. Viime vuoden viimeisen punkin poimin Snoopysta 3.12., eli tämähän on jo miltei ympärivuotinen ilmiö! Viime viikolla myös kohtasimme lenkillä kyyn, huolestuttavan lähellä kotiamme. Se luikerteli metsästä meidän lenkkitielle ja jäi tielle loikoilemaan. Koska väitetään, että kyyt aistivat maan tärähdykset, ovat arkoja ja väistävät aina kun voivat, niin tömistelin maata, että kyy olisi häipynyt muualle. No eihän se liikahtanutkaan. Koska emme mahtuneet turvallisesti sitä ohittamaan, niin pakitimme ja menimme kotiin metsän kautta. No joo, saattoihan siellä metsässä olla sata sen kyyn kaveria, mutta mukavampi sieltä oli mennä, kun yhtään ei omaan silmään osunut. On noita kyitä tullut vuosien varrella täällä bongattua erinäisiä, sekä elävänä että kuolleena. Ja joka kerta eri yksilö, koska ovat hyvinkin erinäköisiä olleet. En silti liiemmin iloitse täkäläisen kyykannan monimuotoisuudesta ja elinvoimaisuudesta...

Jonkun verran ollaan taas treenattukin niin kotosalla kuin muuallakin, ja nytpä tylsästi ja pitkästi muistelen joitain treenejä. Viime torstaina meillä oli tottistreenit Talissa. Kipi otti alkuun nopean kontaktitreenin, parin askeleen seuruun ja vetoleikin. Sitten tehtiin vauhtiluoksetulo, minkä jälkeen siirryimme treenaamaan esteitä. Ensin Kipi kokeili vauva-A-esteen kiipeämistä, mikä ei ollut temppu eikä mikään. Siitä siirryttiinkin isolle mutta loivalle A-esteelle, jota Kipi myös hyvin kiipesi, ihan ensimmäistä kertaa elämässään. Ohjasin sen namilla tulemaan alas nätisti, aika vauhdikkaasti ja iloisesti suoritti. Sitten kokeiltiin vauvakokoisella hyppyesteellä hyppynoutoa. Ensi yrittämällä Kipi kiersi esteen, joten kävelin itse esteen sivusta ja ohjasin Kipin hyppäämään. Se otti esteestä tukea, mitä ei ennen ole tapahtunutkaan. Seuraavaksi otettiin kutsuhyppy, mikä menikin nätisti. Ja sitten kaksi hyppynoutoa, jotka olivat lennokkaita ja noudotkin onnistuivat, annoin irrottaa kapulan lennosta. Loppuun uusi vauhtiluoksetulo, jossa tuli taas tosi kovaa vauhtia. Siitä lelun kanssa autolle ja autolla vielä loppupalkaksi iltaruoka.

Oikein kiva treeni, Kipi oli hyvässä vireessä ja vapautuneempi kuin edellisviikon tottistreeneissä, vaikka kenttä oli sille vieras. Sille teki varmasti hyvää se, että ennen treeniä lämmittelin sen, liikutin sitä eri nopeuksissa, heitin vähän palloakin ja otettiin vähän kontaktia. Näin Kipi ehti saada tuntumaa ympäristöön, sille tuli hyvä fiilis ja se oli kuulolla minuun päin. Se ei aina ole parhaimmillaan suoraan autosta otettuna.

Varsinaisten treenien jälkeen jäin vielä treenaamaan Vinskin kanssa. Vähän seuruuta, luoksetulo ja sitten loivaa A-estettä. Ekalla yrittämällä Vinski kieltäytyi, toisella ylitti esteen hyvin molempiin suuntiin. Otettiin myös nouto A-esteen yli ja sehän onnistui hienosti. Ei tämä loiva pk-A niin kammottava Vinskin mielestä olekaan kuin jyrkkä A, agility-A:kin on sen mielestä ihan kiva este. Sääli vain, kun loivaa A-estettä ei yleensä treenaamaan pääse. Luukissa ja Nummelan kentällä on vain jyrkät A-esteet, Talissa päästään treenaamaan vain harvakseltaan. Vierailla kentillä usein tuppaa olemaan porttikielto muille kuin oman seuran jäsenille. Sitä pitäisi joko liittyä useisiin seuroihin jäseneksi tai uhmata kielto- ja uhkailukylttejä voidakseen treenata vierailla esteillä joskus...

Lauantaina tein Kipille jäljen Nummelassa. Useampi kulma, yksi pienen hiekkatien ylitys, kuusi keppiä. Maastona kangasmetsä, josta osa oli aivan rutikuivaa. Ennen jälkeä heittelin Kipille jälkikeppiä ja muistutin, että tällaisia pitäisi metsästä löytää. Janan Kipi meni tosi hyvin, olisi kelvannut ihan koesuoritukseksi, ja nosti oikealle lähtevän jäljen hyvin. Ja nättiä työtä teki jäljellä ja ilmaisi kepit kerrassaan hienosti. Ennen neloskeppiä tuli kova tuulenpuuska, jolloin Kipi nosti nenää vähän ylemmäs ja ajautui jäljeltä pari metriä sivuun juuri ennen keppiä. Keppihän siinä jäi sitten, mutta kutsuin Kipin takaisin, että se jäljestäisi kohdan tarkemmin, minkä se tekikin ja ilmaisi myös kepin tällä kertaa. Samoin kuin loputkin kepit. Eivätkä rutisevan kuivat maaston kohdat aiheuttaneet sille mitään ongelmia. Kyllä se aika hieno pieni jälkikoira on <3

Sunnuntaina oltiin Vinskin kanssa treenaamassa tokoa SM-joukkueen kanssa. Taas tuli uusia oivalluksia muita katsomalla ja saatiin vinkkejä myös meidän luoksetuloon. Kipi pääsi myös pyörähtämään kentällä virallisen osuuden jälkeen ja hyödynsin tilaisuuden saada sille kiinnipitäjä vauhtiluoksetuloon. Kyllä harmittaa vietävästi, ettei olla näitäkään päästy tekemään koko meidän treeniuran aikana kuin muutama hassu. Olisi varmasti luoksetulo ihan eri mallilla muuten. Perjantaiaamuna kun otettiin pihalla kisamainen luoksetulo, niin Kipillä oli hyvin muistissa edellisen illan treenit ja se teki kerrassaan upean ja vauhdikkaan suorituksen.

Eilen mentiin metsään Vihtijärvelle. Tein kaikille jäljet ja sitten mentiin metsälenkille. Sielu lepäsi avarassa metsässä pehmeillä mättäillä kulkiessa ja koirat olivat tietenkin onnessaan. Välillä piti vähän huilia, kun tuli juostua niin kovaa.



Snoopy pääsi lenkin jälkeen ensimmäisenä jäljestämään. Sillä oli hevosenkengän muotoinen lyhyehkö jälki kolmella kepillä. Suurella innolla se taas jälkensä selvitti ja ilmaisi kaikki kepit. Lopussa tuli vähän pyörimistä, jotain häiriöhajuja siellä selvästi oli, mutta oikea jälki ei joutunut hukkaan.

Vinskin jälki oli vajaan kilometrin pituinen, pari tuntia vanha, useita kulmia sisältävä, keppejä kuusi. Janan meni hyvin ja jäljesti hienosti, parissa kulmassa teki parin metrin pyörähdyksen. Kaikki kepit ilmaisi.

Kipin jälki oli myös vajaan kilometrin ja kulmia oli useita, keppejä seitsemän ja ikää pari tuntia. Otettiin lyhyt janalähetys ja Kipi eteni hyvin, mutta porhalsi pari metriä jäljen yli, pyörähti käymään takajäljellä ja kääntyi sitten vasemmalle, jonne jälki meni. Ensimmäinen keppi tuli vastaan aika pian ja Kipi ilmaisi sen hyvin. Huomasin tässä vaiheessa, että olin unohtanut palkaksi aikomani kissanruoat autolle. Onneksi taskussa oli lihapullaa, joten ilman palkkaa ei tarvinnut olla. Halusin kuitenkin antaa kepeiltä spesiaalipalkan, joten mentiin hakemaan ne kissanruoat autolta, minkä jälkeen lähetin Kipin uudestaan jäljelle siitä mihin jäätiin. Hyvin nosti jäljen ja selvitti sen motivoituneesti ja hienosti loppuun asti, ilmaisi kaikki kepit, eikä tarkistellut kulmiakaan.

Metsäreissun jälkeen minulla oli lauma onnellisia ja väsyneitä koiria. Taitavat ja hienot jälkikoirat <3

Tänään oltiin seuran kentällä tottistelemassa omatoimisesti. Otin Kipillä vain parin askeleen seuruupätkiä, jotenkin tuntui jähmeältä. Luoksetulon vauhtikin oli taas hidastunut. Treenattiin sitten vauhtiluoksetuloa siten, että jätin Kipin istumaan, juoksin karkuun, pysähdyin kutsumaan ja annoin suorapalkan kun Kipi tuli. Kyllä se vauhtia nosti, mutta ei ole ollenkaan sama asia treenata tuota yksin kuin siten, että on avustaja pitämässä koiraa kiinni. Silloin vauhti nousee ihan eri sfääreihin. Yksin treenatessa ei voi niin innostavasti edes juosta karkuun, eihän Kipi silloin malta odottaa kutsua.

Treenattiin myös kapulaan tarttumisia ja hyppyä. Kipi hyppäsi ensin 60-70 sentin korkeudelta ja otti myös hyppynoudon. Yhden menohypyn se sai tehdä vieläkin korkeammalta, tarkkaa korkeutta en tiedä, kun ei mittanauhaa ollut. Hyppäsi sulavasti senkin. Kentällä oli myös pelastuskoirien pitkä putki, jota edellisellä kerralla ensimmäistä kertaa kokeilin Kipillä siten, että taittelin putkea pienemmäksi ja olin putken toisessa päässä houkuttelemassa. Nyt ihan huvikseni kokeilin, meneekö se täyspitkään putkeen pelkällä käskyllä ja käsimerkillä. Meni se ja oli ihan innoissaan. Pelastuskoirien tikapuitakin vähän kokeiltiin. Erilaisten esteiden suhteen meidän pikku rämäpää on ennakkoluuloton. Onhan se pienestä pitäen rakastanut erilaisiin kohteisiin kiipeämistä.

Tuon korkeuden Kipi kepoisasti ylitti

Pk:ssa Kipi olisi jäljen ja esineruudun suhteen hyvinkin jo valmis ykkösluokan kokeeseen, mutta tottiksen suhteen ei vielä pitkään, pitkään aikaan. Olen tämän ennenkin sanonut, mutta toivottavasti terveys tulee sallimaan täysipainoisen pk-harrastuksen! Toko taas on suuri kysymysmerkki ja murheenkryyni. Olen yrittänyt päästä paremmin sisälle tokon maailmaan, mutta laji näyttää vastustelevan meitä. Ei olla vieläkään päästy mukaan seuran tokotreeneihin. Eikä muuallekaan ohjattuihin treeneihin, vaikka suorastaan uhkarohkeasti kokeilin kepillä jäätä. Ei ole myöskään löytynyt mitään seurojen ulkopuolista porukkaa, jonka kanssa voisi säännöllisesti treenata.

Yksäreilläkään ei voi koko ajan ravata, eikä Kipi edes ole vielä kertaakaan näyttänyt Riitalle huonoimpia puoliaan, että oltaisiin päästy pureutumaan niihin paremmin. Yksärillä ei myöskään voi ottaa paikallaoloja vieraiden koirien kanssa, mikä olisi hirmu tärkeää. Ei se ihan riitä, että Kipi treenaa paikallaoloja oman lauman tai Repen kanssa.

Yksin treenaten ei vain voi päästä yhtä hyvään lopputulokseen kuin jos olisi treeniseuraa. Helposti kangistun kaavoihin ja pysyn mukavuusalueella, jos treenaan yksin. Yksin teen virheitä, joita en edes huomaa. Joskus en keksi ratkaisua johonkin treeniongelmaan ennen kuin joku ulkopuolinen sen ratkaisun tarjoaa, vaikka jälkikäteen ajateltuna se ratkaisu olisi ollut ilmeinen. Muiden tekemistä katsomalla myös oppii paljon. Luulenpa, että olisimme jo Kipinkin kanssa ainakin pikkuisen pidemmällä, jos olisimme jossain hyvässä treeniryhmässä olleet.

Turhauttava tilanne, mutta minkäs teet. Treenit silti jatkuvat, ja onneksi meillä tottiksessa on ryhmäpaikkakin. Treenisuunnitelmiakin on. Kipin kanssa tehdään nyt lähiaikoina enemmän maastotreenejä ja vähemmän toko/tottistreenejä. Välillä voisi pitää useamman päivän treenitaukoja tottistelussa ja katsoa sitten, onko Kipi tauon aikana työstänyt asioita päässään. Vinskin kanssa taas treenataan vielä yhteen tokokokeeseen ja BH-kokeeseen. Sen jälkeen saattaakin Vinskin koko koeura olla paketissa, saa nähdä, mutta ainakin kotitarpeiksi treenaamme sen jälkeenkin. Kuten treenaa vielä Snoopykin.

Kyllä minussa yhä myös asuu se pieni kapinallinen, joka kyseenalaistaa joitain tokojuttuja. Lähinnä liian pitkälle vietyä nipotusta. Alkujaan tokon tarkoitus on ollut opettaa koirille hallittua ja miellyttävää käytöstä, joten hyvin kauas siitä ollaan tultu. Ei sillä millintarkalla suorittamisella paljon hallinnan kanssa tekemistä ole ;D No, nipottamisella tietenkin saadaan jotain eroja nykyisiin huippukoirakoihin, jotka muuten vetäisivät pelkkiä kymppejä. Välillä olen miettinyt, onko toko ollenkaan minun lajini, mutta on se toisaalta tosi kivaa ja haastavaakin.

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Tokopainotteista

Eniten ollaan tosiaan tokoiltu viime aikoina. Snoopy on tehnyt pikku treeninsä aina yhtä pettämättömällä innolla, mutta hieman keulien välillä. Joskus sitä vaan toivoisi, että nuo muutkin olisivat aina yhtä hyvässä vietissä yhtä vähällä vaivalla! Itse asiassa Snoopylle ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin ottaa se esille, se on heti käyttövalmis ja hyvässä vireessä ja painaa hommia samalla innolla niin kauan kuin niitä riittää.

Kipi ei ole enää vajonnut samalle tasolle kuin missä se meidän pikku tokokriisin aikana oli, mutta vireen kanssa on välillä ailahtelua. Ilahduttavaa on se, että sen kanssa kyllä pystyy nyt treenaamaan pitkääkin treeniä ja kontaktitreenit häiriössä ovat edistyneet.

Vinskin kanssa tokoillaan nyt taas enemmän, kun sen kanssa olisi tarkoitus käydä vielä yhdet joukkuekisat avoimessa luokassa. Hiomistahan noissa avoimen liikkeissä löytyy loputtomiin, vaikka sinänsä Vinski ne liikkeet jo osaakin. Vaihtelun vuoksi olemme välillä ottaneet myös ylempien luokkien liikkeitä. Enää ei Vinski ole väläytellyt sellaista vauhtia kuin taannoin vaan on palannut aika lailla omaksi itsekseen. Tällä viikolla se kerran jopa jumitti ihan kunnolla kotipihatreeneissä. Lähetin sen ruutuun ja se lähti, mutta pysähtyi muutaman metrin päähän. Odotin, ei mitään. Annoin uuden käskyn, ei mitään. Joten kävin sitten viemässä sen ruutuun, minkä jälkeen lähetin sen uudestaan. Taas se eteni muutaman metrin ja pysähtyi. Laitoin sen tauolle ja hain sen myöhemmin takaisin, tällä kertaa se meni ruutuun ihan ok. Tuollainen on sille ihan tyypillistä, vaikkei se toki aina noin tee. Ruutu tai muutama muukaan liike nyt vaan eivät kuulu sen ykkösprioriteetteihin elämässä.



Maanantaina meillä oli Riitan yksäri. Otin ensin pikatreenin Vinskillä. Alkuun seuruuta, jossa Riitta häiriköi meitä eri tavoilla. Vinski ei piitannut Riitan käskyistä eikä muusta häiriköinnistä, ainoastaan lähelle heitetty noutokapula sai Vinskin katseen hetkeksi kääntymään, mutta se myös korjasi kontaktin salamana ennen kuin ehdin itse edes reagoida asiaan. Kaukokäskyt ok, ensimmäinen istumaan nouseminen nyt ei ihan ryhdikäs tosin ollut. Suora luoksetulo ja ruutuun lähetys tehtiin vielä, ihan kiva vauhti Vinskiksi, eli ei nyt mikään räjähtävä kuitenkaan. Juteltiin Riitan kanssa, että Vinskille voisi vaikka ruokakupin laittaa ruutuun silloin, kun treenataan ruutua vieraalla paikalla, että sillä olisi hyvä motivaatio ja varmuus sinne mennä. Nimenomaan ruoka toimii sille hyvänä motivaattorina. Eihän meillä kisatavoitteita ylempien luokkien suhteen edes ole, mutta jos treenataan näitä välillä, niin ehkä Vinski jo 15-vuotiaana on kisavalmis voittajaluokkaan ;D Ihan kivassa vireessä kyllä treenasi ja oli aktiivinen.

Kipi otti ensin kontaktia häiritysti. Sitten seuraamista. Tässä kun ei olla viime aikoina niinkään keskitytty tekniikkaan, niin Riitta huomasikin, ettei Kipi nyt käyttänyt takapäätään kovin hyvin. Treenattiinkin seuraavaksi vasemmalle käännöksiä ja perusasentoja.

Kisamainen luoksetulo oli muuten aika hyvä, mutta vauhtia olisi saanut olla enemmänkin. Heti perään tehtiin vauhtiluoksetulo ja siinä tuli kovaa. Kisamaisena ei olla tätä vielä paljon tehty ja liike onkin aivan keskeneräinen. Aika paljon ollaan treenattu erikseen vauhtia ja suoraa vapautusta kierron kautta ja erikseen eteen istumista, eivätkä vauhti ja eteen asti tuleminen vielä aina kohtaa.

Liikkeestä maahanmeno oli hyvä, Kipi putoaa maahan yleensäkin nopeasti. Kaukokäskyissä istu-maahan sujuvat ihan lähietäisyydeltä, seisomaan nousemiseen nyt haimme sitä oikeaa ohjaustekniikaa, kun käsiliikkeeni suuntautui jotenkin liian ylös ja taakse, mutta kovin on vielä keskeneräinen liike kaikkiaan, kun Kipin takapään kehitys on ollut hidasta eikä juurikaan olla tätä edes treenattu.

Nouto on kivalla mallilla, vaikka eri osa-alueissa vielä treenaamista riittääkin. Ruutuun lähetyksiä otettiin myös. Ensimmäinen ei ollut kovin hyvä, mutta parani toistoilla, tähän tarvitaan ihan yksinkertaisesti paljon rutiinia, koska on turhan vähäisellä treenaamisella ollut tämäkin. Lopuksi katsottiin vielä hyppyä ja otettiin yksi hyppynoutokin, joka meni hyvin. Paljon on tekemistä ja hyvin keskeneräisiä ollaan, mutta työtä me ei pelätä!

Torstaina Kipi oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella treenaamassa pk-tottista ryhmässä, joten pelkkää tokoa ei koko viikkoa treenattu. Saatiin siis ryhmäpaikka tottikseen, mutta jälkiryhmään ei taaskaan paikkaa saatu. Emmekä edelleenkään ole saaneet paikkaa toisen seuramme tokotreeneihin, vaikka tosi kauan ollaan sinnekin jonossa oltu. Harmittaa erityisesti, kun ei päästä treenaamaan ryhmäpaikallaoloja, grrr!! Olisi niin tärkeää treenata vieraiden koirien kanssa välillä.

Aloitettiin treeni ihan meidän leikkimistä näyttämällä. Sen jälkeen vähän seuruuta ja vauhtiluoksetulo. Leikkiessä voisin kuulemma enemmän haastaa Kipiä ja antaa sen nähdä vaivaa lelun saamiseksi. Mihinkään korkeaan viettiin Kipi ei noussut, mutta toisaalta keskittyi hyvin eikä juuri vilkuillut ympäristöä, vaikka oltiin ihan uudessa paikassa. Muuten treenistä jäi mieleen, että siellä oli KYLMÄ. Hirvittävän kylmä tuuli eikä montaa lämpöastetta, enkä ole koskaan kestänyt paikallaan oloa kylmässä, ja aloin ilmeisesti ulkoisestikin muistuttaa jääkalikkaa, koska treenikaveritkin jo asiasta huomauttelivat.

Eilen Kipi pääsi lenkille Repen kanssa, kun tavattiin Repe ja Pirjo Kaitalammen tienoilla. Pojat pääsivät metsään ja suolle juoksemaan ja intoutuivat leikkimäänkin. Kipistä oli myös kerrassaan loistojuttu, kun suolta löytyi vettä ja se läträsi innoissaan. Sitten hetken päästä se hyppelikin surkean näköisenä kolmella jalalla, toinen takajalka ilmassa. Kun tutkimuksessa ei ihmeempää löytynyt ja se hetken päästä taas käytti kaikkia jalkojaan, niin tulimme siihen tulokseen, että vesi vain oli niin jäätävän kylmää, että jalan ilmassa pitäminen johtui siitä. Kaikkea kauheaa ehti silti jo mielessä liikkua. Kipiä ei jalan palelu kauaa hetkauttanut, vedellä piti läträtä uudestaankin. Kipin mielestä suo yleensäkin on ympäristönä hyvin inspiroiva.

Tuollapa Kipi kylmässä vedessä läträsi


Lenkin jälkeen otettiin esineruutu. Meille se oli kauden ensimmäinen, koska ohjaaja on tämän suhteen ollut laiska ja saamaton. Tehtiin aika kapea ruutu, jossa oli kolme esinettä, molemmissa takakulmissa plus etualalla yksi. Kipi tiesi jo parkkiksella mitä oltiin menossa tekemään ja nenä oli hyvin auki. Hyvin lähti ruutuunkin ja löysi nopeasti molemmat takaesineet, etummaista en enää haetuttanut. Vinskikin oli autossa mukana ja pääsi myös ruutuun. Hyvin teki sekin, vähän ehkä haahuili rajojen ulkopuolella välillä, mutta löysi esineet hyvin ja sai hakea kaikki.

Sitten otettiin vielä tokoa parkkiksella. Kipi pääsi paikkamakuunkin ottamaan Repen kanssa.



Tänään treenattiin kotipihalla. Leikitin kunnolla sekä Vinskiä että Kipiä ja olipas ilahduttavaa, kun Vinski tarjosi lelua minulle leikin toivossa uudestaan, kun irrotin otteeni. Sille kun on tyypillistä menettää mielenkiinto leluun välittömästi, kun päästän irti. Sellaista se treenaaminen on, välillä tulee takapakkia ja välillä yllättäviäkin hyviä hetkiä, pysyy ainakin mielenkiinto yllä!

tiistai 7. huhtikuuta 2015

Iloisia treenejä ja huoltoa

On mukavaa nähdä Nellan palautuneen leikkauksesta täysin omaksi itsekseen. Se käy taas yläkerrassa päivittäin, muttei jää sinne asumaan. Leikkaushaava on kadonnut olemattomiin. Jo viikko leikkauksen jälkeen se oli niin hyvällä mallilla, ettei mitään tarvetta pitää suojapukua enää ollut.



Koirien kanssa ollaan hiljakseen treenailtu ja sitäkin enemmän lenkkeilty. Lauantaina olimme Kipin kanssa Salmessa 10,7 kilometrin lenkillä kera Pirjon ja Repen. Pojat olivat osan matkaa kiinni ja osan vapaana. Kutsuimme niitä aina välillä luokse ja melkein joka kerta kävi niin, että Repe tuli minun luokseni ja Kipi meni Pirjon luokse, ilmeisesti molemmat ajattelivat, että kaverin emännältä löytyy paremmat herkut! Mietimme jo, että pitääkö vaihtaa koiria kokonaan ;)  Lenkin jälkeen tokoilimme parkkiksella pari minuuttia ja Kipi keskittyi kivasti.

Myöhemmin lauantai-iltana treenasimme vielä vähän tokoa keittiössä, ja treeni sujui siihen malliin kuin keittiötokot yleensäkin, eli Kipi keskittyi tosi hyvin, oli täysillä mukana, naama yhtä naurua, ja liikkeiden välissä pomppi innoissaan, kun odotti lisää tekemistä. Häiriötreeneissä asenne ei useinkaan ole ihan samanlainen ollut, vaikka parhaimmillaan ollaankin lähelle päästy. Toivoinkin mielessäni, että tämä sama ilme, vire ja into siirtyisivät ulkotreeneihin.

Seuraavana päivänä, pääsiäissunnuntaina, lenkkeilimme Luukissa ja sen jälkeen Kipi otti tokoa nurmikkojen välisellä hiekkatiellä. Paikka oli aukea ja kulkijoita lähistöllä riitti, joten olin varautunut siihen, että treenistä voi tulla haastava. Vielä mitä. Kipi piti kontaktin hyvin ja teki samalla ilmeellä kuin edellisenä päivänä keittiössä, myöskin pomppi välillä liikkeiden välissä innoissaan ja pyysi lisää tekemistä <3 Otimme ihan perusjuttuja, kontaktia, seuruuta, luoksetuloa, noutoa ja jääviä siten, että peruutin ja pyysin aina Kipiä ottamaan jonkun asennon. Liikkeet onnistuivat nekin hyvin, mutta hienointa oli se asenne :)

Eilen lenkkeilimme Salmessa ja siellä myös Kipi otti lyhyen tokohetken parkkipaikalla. Asenne oli edelleen yhtä hyvä. Voi että oli hienoa nähdä Kipin häriössäkin olevan mukana treenissä täydellä sydämellä, sulkien ympäristön täysin pois. Välillä kannattaa vähän kriiseillä, niin voi sitäkin enemmän nauttia tällaisista hetkistä!

Eilen myös tein koirille jäljet kotimetsään. Kaikki ajoivat jälkensä reilun parin tunnin ikäisinä. Vinskin jäljelle osui pari lumilaikkua, muilla oli täysin lumeton maasto. Kipin jäljellä oli viisi keppiä ja loppuesineenä lelu. Janalla Kipi eteni vähän mutkitellen, mutta nosti jäljen ihan tikkana, kunnes sitten pyörähtikin takajäljelle tekemään pienen tarkistusliikkeen. Jäljellä ei ollut mitään ongelmia, puoliterävä kulmakin meni hyvin. Kepeillä sen sijaan oli vähän ongelmia, kun Kipi jätti kaksi niistä huomiotta. Loppuesineen se merkkasi, mutta oli pokkana jatkamassa matkaa. Minun sitten piti kertoa sille, että ihan voi lelunkin ilmaista ja sillä voi palkaksi jopa leikkiä. Keppien alla ei nyt ollut purkkeja ja pitääkin miettiä, ottaako purkit takaisin vai keksiikö jotain muuta, kun keppi-ilmaisu on näköjään mennyt huonompaan suuntaan.

Vinski meni janan hyvin ja nosti hienosti jäljen, joka leikkasi janan n. 30 metrissä. Sen jäljellä oli kolme keppiä ja poikkeuksellisesti myös kaksi erilaista esinettä, lasten hanska ja kävelysauvan käsilenkki. Se ilmaisi epäröimättä kaikki ja selvitti jäljen muuten hyvin, mutta yhdessä kohtaa se seilasi, koska alueella oli selkeästi häiriöjälkiä. Snoopyn jälki oli lyhyempi kuin muilla ja keppejä kaksi, ihan nappisuorituksen teki.

Ruoka-aikoina koirat ovat saaneet tehdä jotain pientä ruokansa eteen, pätkän seuruuta tai jotain muuta. Vinski on ruokakuppitreeneissä ihan eri koira kuin muuten, se kuumenee ja haukkuu odottaessaan tehtäväänsä, mitä se ei yleensä todellakaan tee.

Niin jännän erilaisia nuo ovat. Snoopylla ei koskaan ollut näkyvää murkkuikää ja kaikki treenit elämänsä aikana se on treenannut sata lasissa. Vinskille ja Kipille teini-iän ailahteluja tuli, mutta muuten nekin ovat keskenään aika erilaisia. Kaikkien kanssa sitä parasta treenitapaa juuri tälle yksilölle on saanut miettiä ja etsiä, kaikilla on omat hyvät ja huonot puolet. Kaikkien koirieni suhteen koen, että olen tuntenut ne kunnolla vasta vanhemmalla iällä. Olen leikitellyt ajatuksella, että jos nyt saisin edesmenneet koirani takaisin pentuina, niin osaisin kouluttaa ne alusta asti paljon paremmin. Mutta toisaalta se on osa yhteisen matkan viehätystä, että saa tutustua uuteen persoonaan pikkuhiljaa ja rakentaa yhteistyötä yritysten ja erehdysten kautta, uutta oivaltaen.


Tänään pääsivät kaikki koirat Marin käsittelyyn. Päätin, että nyt on aika Snoopynkin päästä tsekkaukseen, kun se ei muutamaan vuoteen ole missään huollossa käynyt. Olen vähän vältellytkin sen viemistä, koska se ei kovin hoitomyönteinen ollut silloin, kun sai iskiasvaivaansa akupunktiota ja kävi myös kerran Piiralla. Mutta se olikin silloin oikeasti kipeä, mikä vaikutti sen asenteeseen. Tällä kertaa se oli hyvinkin leppoisa ja vastasi hoitoon hyvin, osasi miettiä, miten sen kannattaa käsiteltävä kohta asetella edistääkseen hoitotapahtumaa. Eikä se mitenkään hirveässä kunnossa ollut, vaikka laittamista löytyikin mm. alimmista kaulanikamista ja ristiluun kohdalta. Kaikkiaan Mari totesi, että Snoopysta saa terveen ja elinvoimaisen vaikutelman.

Vinskissä oli laittamista mm. ranteissa ja selässä. Kipi oli ilahduttavasti taas mennyt eteenpäin viime kerrasta. Mari totesi sen olevan ihan eri koira kuin se törmäilyistään jumiutunut tyyppi vuosi sitten. Hän myös sanoi, että sen laatuiset jumit saavat aikaan sen, ettei koira pysty silloin oppimaan uutta. Joten eipä ihme, jos ei olla Kipin kanssa vielä valmiita edes ALO-tokoon, kun se ensin tuli minulle vähän isompana pentuna ja sitten poti jumeja ja murkkuikää.