sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Normimenoa

Ihan tavallista tylsää arkea ollaan tosiaan elelty viime ajat. Meidän arkeen nyt vaan sattuu kuulumaan, että asiat usein menevät pieleen, ja kaikenlaista on taas tapahtunut. Vajaat pari viikkoa sitten oltiin koirien kanssa lähdössä pakkaspäivänä autolla asioille ja yritin juuri avata pakkasen jäädyttämää takaluukkua, kun takalasi hajosi nenäni edessä tuhansiksi sirpaleiksi. Tuollaista kuulemma joskus pakkasessa sattuu. Ei sitten lähdetty minnekään. Sittemmin laitoin takaluukun suojaksi pahvin ja peiton ja ollaan taas ajeltu. Uutta takalasia tuohon rotiskoon ei tule, mutta katsotaan löytyykö joskus jostain käytetty versio vai ajellaanko ilman vaan.

Kauheasti lasinsiruja ja hyvin ilmastoitu takaluukku

Onneksi koirien kanssa ei ole viime aikoina mitään isompia ongelmia ollut, kun suunnilleen kaikki muu onkin sitten kaiken aikaa päin p:tä. Koirien kannalta on eniten ärsyttänyt tämä sään jatkuva vaihtelu ja sitä myötä jäisiksi muuttuneet tiet ja hankaloitunut lenkkeily. Kotitie on jäinen pihasta alkaen, metsään tallomamme polut sentään vähän vähemmän jäisiä. 

Muutama päivä meni niin, että koirat kävivät vain lenkillä, yhtään mitään ei treenattu. Sitten otettiin taas pieni toko- ja tempputreeni ja kyllä oli onnellisia koiria. Kipi ihan nauroi koko olemuksellaan <3 Tänään Kipi treenasi lyhyesti Prisman parkkiksella, joka ei ollut erityisen liukas. Ihan remmissä silti treenattiin vaan, ja Kipi keskittyi hyvin. Sitten käytiin vielä taajamakävelyllä ja harvinaisesti nähtiin kaksi koiraakin. Yleensä koiria näkyy vain auton ikkunasta, ja ihan riesaksi asti, koska Kipillä on tapana haukkua niille. Sitten kun otan Kipin autosta ulos ja oikein haluaisin, että niitä koiria tulee vastaan, niin noup, ei yleensä koiran koiraa missään. Ei nytkään ihan nokatusten vastaan tullut, mutta vähän matkan päästä nähtiin, eikä Kipi niille haukkunut. Kotosalla lenkkeillessäkin muita koiria tulee vastaan tosi harvoin ja sitten ne vähätkin usein ovat tulossa päälle, joten pelkään, että Kipin maailmankuva muodostuu vähän oudoksi. Olisi tarpeen nähdä muita koiria vähän useammin ja mielellään niin, etteivät ne kaikki rähjää tai yritä tulla päälle.

Kipi on ilmoitettu kevään pk-treeneihin, toivottavasti se myös saa paikan. Tokoryhmiin on myös muistuteltu olemassaolostamme, mutta tilanne ei vaikuta lupaavalta. Todella ärsyttävää ja turhauttavaa. Lueskelin uusia tokosääntöjä, ja ryhmätreenien merkitys vain korostuu uusien sääntöjen valossa. Jo alokasluokassa koirat käskytetään paikkamakuuseen ja siitä ylös yksitellen, jolloin on syytä treenata sitä, etteivät koirat reagoi muiden kuin oman ohjaajan käskyihin. EVL:ssä sitten koirat myös kutsutaan paikkamakuusta luokse. Olen tutkaillut ja ihmetellyt, että minne muualle sitä voisi päästä tokoa treenaamaan, mutta vielä en ole keksinyt mitään. 

Eilen päivän jo pimetessä ja lumisateessa otin kännykuvia, kun Kipi ja Vinski leikkivät pellolla. Kuvien laatu on sen mukainen, mutta ihme, että niissä sentään jotain näkyy. Snoopy tyytyi vahtimaan toisten menoa.




torstai 8. tammikuuta 2015

Katsahdus taakse ja eteen

Niin on juhlittu joulu, uusi vuosi ja loppiainen ja tylsä arki alkakoon. Jouluaattona lenkkeilimme mitä jouluisimmassa säässä sankassa lumisateessa ja sen jälkeen olikin sitten häikäisevän kauniita, aurinkoisia pakkaspäiviä.





Uusi vuosi meni ihan mukavasti. Välipäivinä säästyimme kuulemasta paukkuja kertaakaan, vaikka kuuleman mukaan monessa paikassa paukkui jo. Huoh, kunpa tuo olisi jotenkin vahdittavassa oleva asia, ettei laillisen paukutusajan ulkopuolella tuliteta, kyllä sen kahdeksan tunnin laillisen paukuttelun pitäisi riittää...Laittomia paukkuja jouduimme silti kuuntelemaan aattona klo 13 alkaen, kun olimme lenkillä ja jossain lähitienoolla alkoi paukkua. Koirat olivat silloin irti, mutta kukaan ei paukuista välittänyt.

Ulkona käytiin uudestaan klo 16 jälkeen ja sitten klo 21 maissa. Olkkariin asti ei silloin vielä paukuttelu kantautunut, mutta eteiseen kuului hyvin, ja Kipi haukkui pari kertaa raketeille. Koirat kävivät vain lyhyesti pisulla remmissä, ja Kipi kuunteli aika valppaana pauketta, muttei osoittanut pelkoa, ja pissan teki ihan normaalisti myös. Leikitin sitä vielä nopeasti pihalla ennen sisälle paluuta ja hyvin pystyi leikkimään.

Pauke kantautui sitten satunnaisesti olkkariinkin ja Kipi höristeli pari kertaa korviaan ja taisi pari kertaa haukahtaakin, vilkas ja huomiokykyinenhän tuo on muutenkin. Vuoden vaihtuessa se kyllä nukkui nojatuolissa ketarat pystyssä. Ulos mentiin seuraavan kerran yhden maissa, jolloin oli melko rauhallista. Snoopy ja Vinski eivät kertaakaan kiinnittäneet raketteihin mitään huomiota ja olisi tietenkin mukavaa, että Kipi olisi yhtä täydellisen välinpitämätön, mutta hyvä noinkin, kun suurimpaan osaan ei reagoinut ollenkaan eikä missään vaiheessa osoittanut pelkoa.

Näin vuodenvaihteessa monilla on tapana kerrata menneen ja tulevan vuoden tavoitteita. Meillä ei ollut viime vuodelle tavoitteita eikä ihmeemmin ole tällekään vuodelle, mutta tässä kuitenkin pieni katsaus menneestä vuodesta ja pohdintoja alkaneesta vuodesta.

Viime vuoden alussa oli Kipi uusi tulokas laumassa ja vuosi menikin siihen tutustuessa ja sen kanssa uusia juttuja opetellessa. Olisi kyllä ollut paljon tylsempi vuosi ilman pientä ruskeaa tuulispäätämme! Yhden pissatulehduksen Kipi poti keväällä, jumien takia kävi huollattamassa itseään muutaman kerran ja etupää välikuvattiin terveeksi.

Maaliskuu toi suuren surun, kun rakas, maailman paras Jippo päätti maallisen vaelluksensa. Siihen päättyi yksi aikakausi ja laumaan jäi valtava aukko.

Vinskillä oli alkuvuodesta hyvin lieväoireinen kennelyskä ja silmätulehdus. Selkävaivan suhteen sillä oli paras vuosi tähän astisista, se ei ontunut kertaakaan. Erot takajalkojen lihaksistossa myös tasaantuivat ensimmäistä kertaa sen elämän aikana. Lievää pupulaukan tapaista sillä on edelleen esiintynyt ja tulee varmaan aina olemaankin, mutta ennen sitä esiintyi määrällisestikin enemmän. Vinskiä on huollettu säännöllisesti alle vuotiaasta asti, joten ehkä se nyt vihdoin on saatu hyvään tasapainoon, tai sitten sillä on muuten vaan parempi kausi. Huoltoa on nyt harvennettu reippaasti, kun tilanne on ollut parempi. Mitään kisatavoitteita ei Vinskin suhteen viime vuodelle ollut, mutta osallistuimme sitten kuitenkin kerran tokokokeeseen, kun joukkue kaipasi täydennystä piirinmestaruuskisoihin. Vinski sai toisen ykköstuloksensa avoimesta luokasta ja Hiiden Haukkujen joukkueelle napsahti piirinmestaruus.

Snoopy vietti leppoisaa eläkeläiselämää lenkkeillen, uiden ja välillä vähän treenatenkin. Se sai olla terveenä koko vuoden.

Alkuvuodesta elimme kirppusirkuksessa, kun koirista löytyi lintukirppuja, jotka olivat melko sitkeitä pikku pirulaisia. Näin jälkikäteen ajateltuna en kyllä välttämättä enää aivan vastaavaan pesu- ja siivousrumbaan lähtisi, koska lintukirput eivät jää pysyvästi koiraan asumaan muutenkaan. Mistä lie helmikuussa tulleet, kun se ei ole niille tyypillistä aikaa, mutta ovathan ne maailmankirjat muutenkin olleet vähän sekaisin.

Tälle vuodelle ehdottomasti tärkein toive on terveys, ihan kaikkien kohdalla. Kipi olisi tarkoitus viedä luustokuviin. Kisatavoitteita ei vieläkään ihmeemmin ole. Jos Vinskillä riittää terveyttä, niin sen tavoitteena voisi olla BH ja TK2. Tokosäännöt ovat muuttumassa tänä vuonna, mutta tuskin uudet säännöt ovat Vinskille niin suotuisat, että sitä vieläkään kannattaisi ylempiin luokkiin viedä. Snoopy tietenkin jatkaa eläkeläiseloaan joka tapauksessa.

Kipin osalta tavoitteena on edelleen oppia lisää. Niin arkielämässä kuin tokossa, tottiksessa, jäljellä ja esineruudussa. Kisavalmis se ei lähimainkaan ole. Jälki on se, josta toivoisin meille päälajia, mutta se jää nähtäväksi, toteutuuko toive kisamielessä. Luustokuvilla on oma merkityksensä asiaan. Ja ainahan muitakin muuttuvia tekijöitä on, joista vähäisin ei ole se, miten treenit toteutuvat.

Olen tässä viime aikoina miettinyt, miten vaikeaa kunnollinen treenaaminen voikaan olla. En voisi esimerkiksi kuvitella vieväni koiraani pk-kokeeseen ilman, että sille on koskaan treeneissä ammuttu seuruun ja paikkamakuun aikana. Kipille ei ole. Itse olen ampunut silloin tällöin pihalla ja satunnaisesti on jossain muuten vaan paukkunut, mutta treeneissä se ei ole paukkuja kuullut. Toinen juttu on riittävässä häiriössä treenaaminen, nimenomaan siten, että olisi häiriökoiria paikalla. Kolmas tärkeä juttu on, että saisi joskus liikkurin käyttöön. Ja neljäs, että joskus joku katsoisi sitä tekemistä ja antaisi palautetta. Meillä nämä kaikki mainitut ovat toteutuneet huonosti tai eivät ollenkaan. Liikkuri on ollut tasan kaksi kertaa, kun ollaan käyty Riitan luona, ylimääräinen silmäpari vain muutaman kerran ja häiriökoiria niitäkin aivan liian harvoin.

Kuulun kahteen koiraseuraan, joista toisessa olisi tarkoitus treenata tokoa ja toisessa pk-tottista ja jälkeä. Hah. Viime vuonna ei saatu ollenkaan paikkaa tokotreeneihin ja edelleen ovat ryhmät täysiä, ei mitään tietoa, saadaanko tänäkään vuonna missään vaiheessa treenipaikkaa. Toiseen seuraan ehkä on mahdollisuuksia saada tottispaikka, ainakin viime vuosi saatiin olla BH-ryhmässä siellä. Mutta se ei yksin mieltä lämmitä. Treenejä on vuositasolla aika vähän, koska yksi treenikausi on niin lyhyt. Pienen ryhmän koirat tulevat myös äkkiä tutuiksi, eikä niistä enää ole samalla tavalla häiriötä. Ja sitä häiriötä tällainen korpiasukki kuin Kipi todella tarvitsee. Arjessa törmäämme muihin koiriin aika harvakseltaan ja silloinkin kohtaamiset turhan usein ovat negatiivisia, vastaantulevat koirat rähisevät tai jopa tulevat päälle. Ei ole kauan siitä, kun lenkillä viimeksi tuli vapaana ollut koira päälle.

Ja sitten se ampuminen. Vaikka pääsisimme tottisryhmään, niin se ei takaa ensimmäistäkään ampumistreeniä. Treenit eivät useinkaan ole alueella, missä saa ampua, eikä suurimmalla osalla kouluttajista edes ole asetta käytössään. Ja sitten on ne uudet säännöksetkin, että starttiaseisiinkin tarvitsee luvat. Tosin hirveän ristiriitaista tietoa asiasta liikkuu, että mikä on sallittua ja mikä ei. Poliisitkin ovat neuvoneet kysyjiä eri tavoin. Oma aseeni on lähinnä lelu, eikä siihen edes lupaa voisi hakea, kun se ei ole mikään numeroitu ase.

On turhauttavaa, jos ei pysty treenaamaan kunnolla. Pilkkua en välitä liiaksi viilata enkä liian totisesti muutenkaan viitsi treenata, mutta tietyt asiat haluan kuitenkin tehdä edes suhteellisen kunnolla. Ei se vaan näytä onnistuvan. Jälkiryhmäänkin ollaan jonotettu jo koko viime vuosi, ja kun tilanne on niin toivoton, niin en ehkä enää viitsi siellä jonossa roikkua. Osaan kyllä ilman ryhmää kouluttaa jälkeä, mutta kovin mielelläni antaisin Kipin ajaa säännöllisesti vieraan tekemiä jälkiä. Ja ryhmässä olisi muutenkin kiva olla ja nähdä muita koiria ja ohjaajia. Ongelma ratkeaisi, kun ottaisin oman jälkiryhmän vedettäväksi. Monet vuodet olinkin vetäjänä enkä vielä koskaan ole ollut missään jälkiryhmässä rivijäsenenä, olisi ollut kiva edes yhdeksi kaudeksi päästä sellainen ihme kokemaan...Viime aikoina en vaan ole sitä vetovastuuta oikein voinut/halunnut muusta elämäntilanteesta johtuen ottaa.

Ihmetellen olen lukenut joistain muista blogeista, miten tyypit treenaavat vaikka missä seuroissa ja porukoissa monta kertaa viikossa. Parhaimmillaan on porukkatreenejä jopa kahdesti päivässä. Minä olisin onnellinen paljon vähemmästäkin ja koirillekin riittää vähempi. On minullakin joskus ollut treeniasiat vähän paremmin, mutta vain hetkittäin. Kaikkein paras olisi kun olisi joku kaveriporukka, joka treenaa yhdessä säännöllisesti ja myös katsoo vähän toisten tekemisiä. Sellaista odotellessa...Kiva, että ollaan kumminkin jokunen vieras jälki ja muutama ryhmätreeni tottiksessa saatu Kipille viime vuodelle. Yleisesti ottaen kai sijaitsemme maantieteellisesti katsottuna jotenkin väärässä paikassa, kun ei koiraseurojen treeneihin meinaa millään päästä mukaan.

Siihen tulokseen olen kyllä tullut, että jos treeniasiat eivät yhtään tästä parane, niin sitten kisatavoitteet saavat olla. En täältä perämetsästä raahaa kisoihin koiraa, joka ei ole edes paukkuja päässyt treeneissä kuulemaan tai joka ei ole päässyt treenaamaan tarpeeksi paljon vieraskoirahäiriöitä ja myös ryhmäpaikallaoloja jne. Sitten treenataan vain omaksi iloksi sen verran kuin sattuu huvittamaan ja keskitytään enemmän lenkkeilyyn.