maanantai 11. helmikuuta 2019

Rally-toko korkattu!

Nyt on tosiaan sitten Draaman kanssa korkattu rally-toko. Ennen ensimmäisiä kisoja meillä oli edeltävänä päivänä hallitreenit, joissa tokon lisäksi treenasimme myös rallya. Hups vaan, Draamalla nousivat kierrokset välillä vähän liikaa, ja se innostuksissaan mm. tarttui pari kertaa leikkisästi kiinni hihnaan kesken treenin. Osan treenistä Draama teki hihnassa, koska rallyssa alo-luokka suoritetaan kytketyn koiran kanssa. Ja kehässä ollessa koira ei saa ollenkaan tarttua kiinni hihnaan, ei edes maalin jälkeen, vaan vasta kokonaan kehästä poistuttuaan, muuten tulee armoton hylky. Hihnaan tarttuminen kun katsotaan palkkaamiseksi, ja ainoastaan sosiaalinen palkka on kehässä sallittu. Ja palkkana Draama hihnan todellakin ottaa, ja ohjaaja oli lievästi kauhuissaan, että mitenköhän kisoissa nyt sitten käy, kun hallioloissa kierrokset nousevat suuresti.

Kylttejä Draama oli nähnyt vain kahdesti ennen kisoja, mutta kun se ei silloin ottanut kylteistä mitään häiriötä, niin luotin siihen, ettei se tee niin kisoissakaan. Lähinnä keittiössä olemme rallya opetelleet, joten mitään kunnollisia ratoja emme juurikaan ole tehneet. Alo-liikkeet Draama kyllä osaa hyvin.

2.2. sitten suuntasimme Janakkalan tuplakisoihin. Ennen kisoja Draama mitattiin virallisesti, ja tulokseksi saatiin 51,5 cm, mikä tarkoittaa sitä, että Draaman hyppykorkeus rallyssa tulee olemaan 40 cm sitten kun hypyt tulevat mukaan kuvioihin, alo-luokassahan niitä ei vielä ole. Puolitoista senttiä matalampi säkäkorkeus olisi tarkoittanut 30 cm hyppykorkeutta, mikä olisi ollut varsin mukavaa, mutta kyllä tuo 40 senttiäkin lienee varsin ok. Piira on näyttänyt vihreää valoa sille, että Draama voi hypätä säkäkorkeutensa verran (kunhan ei määrällisesti liikaa hyppele), ja eihän rallyssa paljonkaan hyppäämistä tule.

Draama tietenkin kiihtyi, kun huomasi, mihin ollaan tultu, ja yritti hypätä aidan yli radalle melkein ensi töikseen. Ja tarttui se taas hihnaankin taistelumielessä. Meidän valmistautuminen olikin lähinnä sitä, että ajoin Draaman kierroksia alas treenaamalla rauhallisesti ja vähäeleisesti muutamia rallyjuttuja ja syöttämällä sille nameja.

Rataan tutustuminen oli jännää ja hahmottamiseen meni hetki, pari kertaa meinasin jättää yhden kyltin välistä. Tällainen se A-rata oli.



Suunnitelmana radalla oli ohjata Draamaa korostetun rauhallisesti, etteivät kierrokset nousisi liikaa ja ettei esim. hihna alkaisi kiinnostaa liikaa. Rallyssa koiraa saa kehua radalla, ja tuomarit oikein kannustavatkin siihen, he mielellään näkevät mahdollisimman iloista suorittamista. Minä en kuitenkaan uskaltanut kehua Draamaa juuri ollenkaan radalla enkä vielä maalissakaan, vain pari kertaa kehuin sitä rauhoittavaan äänensävyyn. Kehukoot he kunnolla, jotka voivat ;D

Rata meni varsin kivasti ilman isompia katastrofeja, ja maalissa oli vähän pöllämystynyt olo, että tässäkö se nyt oli. Mieltä lämmittävää oli maaliin tultua kuulla toimitsijan kuiskaavan tuomarille "sairaan hyvä". Itsellä ei siinä vaiheessa ollut oikein mitään mielikuvaa yksityiskohdista radalla, mutta myöhemmin iski epäily, että olinkohan muistanut pysähtyä Draaman viereen siinä kohtaa, kun olin kiertänyt sen. Jostain syystä minun on alusta asti ollut vähän hankalaa muistaa tehdä niin, varmaan siksi, kun esim. tokon jäävissä liikkeissä jatketaan suoraan matkaa koiran viereen tultaessa. Ja niinhän siinä oli käynyt, että olin unohtanut pysähtyä, mistä lähti 10 pistettä. Lisäksi yksi piste lähti yhden liikkeen vinoudesta, mitä en ollut radalla huomannut. Pistesaalis ensimmäisestä rally-kisasta siis 89, ja lopputuloksissa olimme kolmantena.



B-kisan radalla oli sama liike, jossa A-kisassa unohdin pysähtyä, ja tällä kertaa todellakin muistin, että siihen kuuluu pysähdys. Rata oli vähän lyhyempi ja yksinkertaisempi kuin ensimmäinen. Draama pysyi hyvin kasassa tälläkin radalla. Radan jälkeen minulla ei taaskaan ollut täysin selkeää kuvaa siitä, mitä siellä tapahtui, että muistinko varmasti tehdä kaiken ja niin pois päin. Kun jäähkälenkin jälkeen vilkaisin tuloslistaa, niin leukahan siinä melkein loksahti, kun näin meidän saaneen täydet sata pistettä. Muita sadan pisteen suorituksia ei tullut, ja voitimme luokan. Olipas kiva rally-uran aloitus!

Rallyssa on hauska tapa laittaa arvostelulomakkeeseen myös sanallista palautetta. Ekalta radalta saimme palautetta, että kauniisti ohjattu koiraa, nätti kontakti. Tokalta, että hieno seuraaminen.


Jo seuraavana viikonloppuna osallistuimme seuraaviin rally-kisoihin Vantaalla. Rataantutustumisessa hämmästelin taas sitä, kun melkein kaikki muut liukenivat radalta ennen määräaikaa. Itse en koskaan ollut aksa-aikoinakaan mikään nopea oppimaan ratoja.

Meidän lähtövuoro oli heti toisena. En juuri seurannut ensimmäisen koirakon rataa, mutta pistin merkille, että ohjaaja kiersi kahdeksikon mielestäni väärään suuntaan. Kauhukseni tajusin, että minulla oli täydellinen blackout liikkeen suhteen, vaikka rataantutustumisessa olin sujuvasti sen muistanut. Kaikissa meidän kolmessa kisassa on kahdeksikko ollut mukana, ja jokaisessa se on suoritettu eri tavalla, joten liikkeen täsmällistä suoritustapaa ei voi edes opetella ulkoa. Ja nyt en kerta kaikkiaan muistanut, miten tuomari oli ohjeistanut sen kiertämään. Asialle ei myöskään enää voinut tehdä mitään. Tuomarilta ei rallyssa voi enää rataantutustumisen jälkeen kysyä mitään, eikä oikein muiltakaan, koska kehän ulkopuolinen avustaminen on kiellettyä ja johtaa hylkyyn. Tämä on näitä lajin kummallisuuksia, tokossa tai pk-tottiksessa voi vielä ennen suoritusta neuvoa kysyä.

Oli vähän paska fiilis lähteä radalle, ja päätin vain suorittaa kahdeksikon niin kuin se mielestäni oli loogista tehdä, meni syteen tai saveen. Kiersin sen eri suuntaan kuin edellinen kisaaja, vaikka olin suhteellisen varma, että väärin meni. Hirveän loogista toimintaa joo... Saksalaisen käännöksen jälkeen lisäksi hihnaa toiseen käteen vaihtaessani vedin sen liian lyhyeksi, ja Draama sai hihnasta nykäyksen. Kahdessa ekassa kisassa onnistuin välttämään virheet hihnan käsittelyssä, mutta nyt se kämmi sitten kävi.

Radan jälkeen olin jo aivan varma, että kahdeksikko oli väärin suoritettu. Epäilin meidän saaneen sen takia hylyn. Säännöt eivät ole vielä niin hyvin hallussa, että olisin tiennyt, oliko kyseessä hylkäävä virhe vai vain kymmenen pisteen virhe. Myöhemmin selvisi, että kymmenen pistettä siitä lähti ja hihnan kiristymisestä kaksi, joten jäljelle jäi vielä 88 pistettä. Ja sehän riitti hyväksyttyyn tulokseen ja koulariin. Ei tarvitse enää alokasluokkaan mennä. Ohjaaja kämmäsi siis 12 pistettä, Draama ei yhtään. Draama on suoriutunut niin hienosti kaikista kolmesta kisasta <3 Kierroksetkin ovat radalla pysyneet aisoissa.



RTK1 Draama


Olen antanut itseni hieman innostuakin rallysta :) Silleen ihan vähän vaan. Kai sitä voi mennä joskus avointa luokkaakin kokeilemaan. Ja ainahan pääsen takaisin alokasluokkaankin, jos vien joskus pojat sinne! On kivaa, kun voi opetella jotain uutta ja tähdätä johonkin, vaikka sitten muutaman alempien luokkien tempun oppimiseen. Ylemmät luokat tuntuvat tässä vaiheessa vielä vähän kaukaiselta ajatukselta. Haasteet lisääntyvät, arvostelu tiukkenee, ja ohjaajalla on vielä enemmän mahdollisuuksia unohtaa liikkeet ja eksyä radalle... Ylemmissä luokissa myös on pari liikettä, jotka ovat minulle aivan hämärän peitossa, eikä me toki niitä muitakaan vielä osata. Draama kyllä esim. seuraa oikealla puolella, mutta siinä on vielä tekemistä, että se olisi aina suora eri liikkeissä ja perusasennoissa oikealla ollessaan.

Vähän yllätyksenä on tullut se, miten paljon aggressiivista käyttäytymistä olen koirilla rallykisoissa nähnyt. Ekoissa kisoissa ei mitään isompaa tapahtunut, pientä koirien välistä provoamista lähinnä. Viimeksi sitten meidän kehä alkoi myöhässä siksi, että tuomaria kuulemma puri koira meidän rataantutustumisen jälkeen. En itse tapahtumaa nähnyt, mutta epäilen syylliseksi muuatta haastavasti käyttäytynyttä koiraa, jota olin hetkeä aiemmin ihmetellyt. Ekoissa kisoissa tuomari alkupuhuttelussa kehotti kaikkia huolehtimaan koiristaan, ettei taas tarvitse tehdä ilmoitusta aggressiivisesta koirasta eteenpäin. Ei tämäkään sitten vissiin ollut pelkästään kilttien pikku seurasessejen laji... Pk-kokeissahan aina oli pelkona se, millaisen parin saisi tottikseen, ettei se vain tulisi oman koiran päälle. Omille koirille ei niin koskaan käynyt, mutta näin niitä tapauksia kyllä omin silmin, ja puskaradio kertoi lisää. Ja onhan niitä tokossakin sattunut. Aina voi tulla yllätyksiä, kun eläinten kanssa toimitaan, ja kilttikin koira voi käyttäytyä tilapäisesti vihaisesti erinäisistä syistä johtuen. Mutta sitä ei kyllä voi mitenkään ymmärtää, että myös ennalta aggressiiviseksi tiedettyjä ja potentiaalisesti vaarallisia koiria tuodaan kokeisiin.

Draaman kanssa olisi nyt tarkoitus keskittyä erityisesti avoimen luokan liikkeisiin seuraavaksi. Ne eivät vielä kauhean hankalilta vaikuta. Jee, Draama saa jatkossa olla radalla ilman hihnaa! Maalin jälkeen se toki pitää taas kytkeä, joten siinä on yksi opettelun paikka, ettei se silloin palkkaa itseään hihnalla... Poikien kanssa taas opetellaan vielä alo-liikkeitä. Paremmin pääsemme treenaamaan vasta sitten joskus, kun maa tuolta lumen, jään ja sohjon alta paljastuu. Ja ohjausta kaipaisin joskus kovasti tähänkin lajiin, mutta se on vähintäänkin yhtä kiven alla kuin tokossakin... Yksityisen koirakoulun asiakkaaksi kun en mene, ja se taas näyttää nykyään olevan varmin tapa päästä harrastamaan ohjatusti. Niin on maailma muuttunut.

maanantai 28. tammikuuta 2019

Ympäri mennään

Hrrr, johan on ollut kylmä ilma ja kaikenlaisia ylimääräisiä rajoituksia ja kommervenkkejä meidän elämässä. Pukemisrumbaa, jalkojen nostelua ja ontumista ulkona, lyhennettyjä lenkkejä. Draama on herkin palelemaan, se saattaa jo muutamassa pakkasasteessa nostella jalkojaan, ja lisäksi sitä kiusaavat tassuihin kertyvät lumipaakut, joita pitää koko ajan olla jyrsimässä pois. Vinski alkaa myös  kovalla pakkasella nostella jalkojaan tai liikkua toinen takajalka ilmassa. Kipi on kaikkein kylmänkestävin, mutta kyllä sekin viikonlopun tosi kovien pakkasten aikana kerran nosti toisen takajalkansa ilmaan hetkeksi.

Käytiin oikein tossukaupoilla, että pystyttäisiin paremmin ulkoilemaan näissä arktisissa olosuhteissa. Viime talvena Draama ei enää halunnut liikkua fleecetossuissa, joita se aiemmin oli hirmupakkasilla käyttänyt, mutta nyt kävin ostamassa sille kevyemmät ja istuvammat tossut. Draama silti vähän pahoitti mielensä niistäkin, mutta se suostui kuitenkin heti liikkumaan niiden kanssa. Mielipahakin unohtui pian, ja ulkoilut ovat sujuneet normaalisti. Ai että on kyllä kiva liikkua ulkona, kun Draama ei enää nostele tassuja eikä pysähdy jyrsimään lumipaakkuja! Ostin kaksi settiä tossuja, ja Vinski sai myös viikonlopun kovilla pakkasilla kokeilla niitä. Se ei ollut tossuista moksiskaan. Ehkä pitäisi Kipillekin hankkia omat, vaikkei se ole niin kova palelemaan. Paakkuja sillekin tulee, kuten myös Vinskille, vaikka eniten paakut vaivaavat juuri Draamaa.

Tänään lumimyräkässä
Ennen tossuja, kun paakut vielä vaivasivat

Vuodenvaihteesta meinasi tulla vähän mielenkiintoinen, kun Draama teki uudenvuodenaattona iltapäivän aikana kahdesti läjän ihan aitoa täysin juoksevassa olomuodossa ollutta ripulikakkaa. Ikinä ennen se ei moista ole tehnyt, löysääkin kakkaa on ollut vain harvoin. Ensimmäinen ajatus oli, että nyt se on saanut mahataudin, sitä oli liikkeellä. Jippii, saisimme varmaan ravata koko illan ulkona rakettien räiskeessä. Ruokintaperäiseksi en vaivaa suoriltaan uskonut, koska ruokinnassa ei ollut muuttunut mikään muu kuin ruokaan varovasti lisätty kalsiumsitraatti.

Draama ei ulospääsyä ollut vaatimassa, mutta käytiin sitten varmuuden vuoksi kahdesti rakettien aikana lenkillä, vaikka tarkoitus oli ollut linnoittautua illaksi sisälle. Klo 23-23.30 oli suorastaan epätodellista lenkkeillä, kun pitkään aikaan ei kuulunut mitään mistään, vasta lenkin lopussa pari paukahdusta jostain kauempaa. Alkuillasta paukkui paljon enemmän. Huono sää kai ajoi ihmiset välillä sisälle. Kakalla ei Draama enää käynyt, joten tuskin se mikään tauti sitten oli kuitenkaan. Seuraavana päivänä kakka oli taas kiinteää.

Jätin kalsiumsitraatin tauolle, mutta jonkin ajan päästä kokeilin taas varovasti lisätä sitä ruokaan. Muutaman päivän päästä kakka oli taas satunnaisesti löysää, muttei juoksevaa. Sen jälkeen en ole kalsiumsitraattia antanut, vaikken ole aivan vakuuttunut, että löysyys juuri siihen liittyy. Mistä ihmeestä Draama nyt sitten kalsiumin saa..? Löysyyttä on ollut vielä pariin otteeseen, mutta enimmäkseen kakka on ollut kiinteää.

Ihanan monimutkaista tämä Draaman ruokkiminen ja erilaisten ongelmien pähkäily. Ehkä se on syönyt ulkona jotain, tai ehkä sen suolisto reagoi johonkin muuhun. Draamaa kyllä tulee kytättyä kaiken koetun jälkeen paljon tarkemmin kuin poikia. On oireita, joille poikien kohdalla lähinnä viittaan kintaalla, mutta Draaman kohdalla huokaan, että mikä sillä nyt on.

Imeytymistekijöiden tutkiminen verikokeella oli ollut listalla jo ennestään, koska edellisestä kontrollinäytteestä oli jo lähes vuosi, ja nyt uusien oireiden takiakin oli hyvä hetki saada tietää, oliko kaikki siltä osin kunnossa. Niinpä kävimme eläinlääkärissä, jossa Draaman yleiskunto todettiin varsin hyväksi. Vaaka kuitenkin osoitti sen laihtuneen 800 grammaa edellisestä punnituksesta, vaikkei se liian laiha ollutkaan. Verestä tutkittiin B12, folaatti,  haimalipaasi ja TLI. Tuloksissa sitten kaikki muu oli viitearvojen sisällä, mutta TLI oli 40,6, kun viitearvot ovat 5-34. Alle viitearvojen oleva tulos viittaisi haiman vajaatoimintaan, kohonnut arvo puolestaan todennäköisesti johtuu Draaman tapauksessa sen suolisto-oireista. Eläinlääkäri ei ollut arvosta ollenkaan huolissaan.

Jotenkin nuo ripulit, laihtuminen, koholla ollut TLI-arvo ja jotkut hetkittäiset outoudet saivat minut varpailleen, että ollaanko kohta taas jonkun mysteerin edessä ja eläinlääkärikierteessä kuten viime vuonna samaan aikaan. Se oli todella kaameaa aikaa, ja kun siitä päästiin selvemmille vesille, niin tulivat kroppaongelmat ja pitkä tokotauko. Tein jo päätöksen tokon lopettamisesta kokonaan, mutta tilanteen parannuttua jatkoimme treenaamista harvakseltaan. Kovin oli meidän harrastusvuosi repaleinen ja tokon osalta melko onneton. Niin no, koko meidän yhteinen taival on ollut terveyden ja harrastamisen osalta repaleista menoa ja monesta asiasta luopumista.

Nyt nousi mieleen huoli, että saadaanko me tänäkään vuonna harrastaa edes vähän enemmän kuin viime vuonna. Mieleen nousi myös haikeus siitä, miten mahtavaa Draaman kanssa olisikaan harrastaa, jos se olisi täysin terve, ja miten toisenlaista meidän elämä silloin olisikaan. Kaiken aikaa en tuollaisia mieti, ihan turhaahan se on, ja kyllä sitä väkisinkin sopeutuu vallitseviin olosuhteisiin. Mutta huonoina hetkinä se kaivelee, että pk-jälki olisi sopinut Draamalle kuin nenä päähän, ja tokoakin voisimme treenata paljon vapaammin ilman tilanteen vaatimia rajoituksia. Emme me koskaan tule etenemään tokossa pitkälle, kun treenaamista on pakko rajoittaa. Ja Draama on sen tyyppinen koira, että se tarvitsisi enemmän treeniä. Eikä kukaan nyt muutenkaan treenaamatta jotain kiertonoutoa esimerkiksi opi. On monia liikkeitä, joista vain yksinkertaisesti pitää tyytyä ottamaan pistevähennyksiä, jos kokeeseen joskus vielä menemme, kun kropan säästämiseksi niitä ei viitsi hirveitä määriä hinkata. Mutta onhan se jo saavutus sinänsä, jos joskus vielä kokeeseen pääsee, se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys.

Tärkeintä ilman muuta on, että pystyy elämään arkea mahdollisimman täysillä. Draaman mielestä kyllä hyvään arkeen ehdottomasti kuuluu myös treenaaminen, ja emäntä on samoilla linjoilla. Ja käsi kädessä arki ja harrastukset usein kulkevat, eli jos joutuu paljon rajoittamaan harrastuksia, niin yleensä arjessakin on silloin jotain rajoitteita. Mutta eletään niin täysillä kuin vallitsevissa olosuhteissa kulloinkin voidaan, harrastetaan mitä voidaan, ja jos terveys sallii, niin käydään joskus kokeissakin.



Korvikelajissamme rally-tokossa olen nyt yrittänyt perehtyä vähän enemmän nimenomaan alo-luokan kyltteihin, kun aiemmin olen treenannut liikkeitä vähän sieltä ja täältä fiiliksen mukaan, enkä ole niinkään luokkakohtaisiin kyltteihin perehtynyt. Mutta jos vaikka kokeeseen asti selviäisi, niin olisi varmaan hyvä ajatus suunnilleen tietää alo-kyltit. Jossain määrin hämäräperäistä rally vielä itselleni on, enkä edes ole päässyt ohjatusti treenaamaan, joten varmaan teen iloisesti kaikenlaisia vääriä juttuja radalla. Tai sitten kadotan koko radan :D

Paljon tuntuu rallyssakin olevan sellaisia sääntöjä ja tulkintoja, joita ei välttämättä sääntökirjasta suoraan löydy, joten kantapään kautta monet jutut varmaan vasta selviävät. Jotkut jutut tuntuvat turhan pikkutarkalta nipotukselta, kun toisaalta lajissa sallitaan asioita, joita ei tokossa sallita. Eipä ole ainakaan ohjaajalla helppoa.

Jos Draama voisi tokoilla vapaasti tai harrastaa pk:ta, niin tuskin rallattelisin ollenkaan sen kanssa, tai enintään huvin vuoksi kotitarpeiksi muiden lajien vastapainoksi. Lajiin kuitenkin liittyy itselleni haastavia elementtejä, enkä muutenkaan ihan täysin koe sitä omaksi jutukseni. Omaan silmään sitä ei ole myöskään yhtä mielenkiintoista seurata kuin vaikka tokoa. Tykkään silti kovasti siitä, kun voi opettaa koirille uusia temppuja ja kokea molemminpuolista oppimisen iloa. Ja onhan se hienoa, kun on tällainen laji, joka on tokoa kroppaystävällisempi ja jossa on mukana elementtejä myös tokosta.

Rallattelut rajoittuvat vallitsevan sään takia keittiöön, jossa treenaaminen noin yleisesti ottaen sujuu vähän rauhallisemmin kuin kentällä tai hallissa, mutta kyllä sielläkin kierrokset välillä nousevat ja kaikenlaista pikku sähläystä tapahtuu. Draama on tietenkin syttynyt myös tähän lajiin, ja ottaa treenit samaan aikaan sekä suurella vakavuudella että intohimolla. On se hassu ja ihana treenikoira :)

Tajusin myös, että rallyn eteentuloissa on lukuisia mahdollisuuksia pistemenetyksiin, kun Draama tulee niin lähelle ja talloo usein varpailleni. Kuonollakin se tökkii, mutten löytänyt säännöistä tietoa, että rokotetaanko siitäkin. Mutta kiva kun Draamalla on kivaa :) Olen yrittänyt viestiä sille, ettei varpaille tallaaminen ole soveliasta, mutta tuo ei taida olla Draamalle mikään helppo rasti, ei se niin kovin tietoisesti varpailleni astu. Ja on vaikeaa äkkiä muuttaa kriteeriä etäisyyden suhteen, kun se on aina saanut tulla tosi lähelle.

Poikienkin kanssa rallatellaan pienimuotoisesti, ihan huvin ja aktivoinnin vuoksi. Kyllä rally niillekin sopisi vaikka kisalajiksi ainakin alemmissa luokissa, mutta katson nyt ensin Draaman kanssa, miten itse sopeudun lajiin, ja teen sen jälkeen päätöksiä jatkon suhteen. Draaman kanssa noin ylipäätään on tärkeämpää treenata edes jotain kunnolla, kun se on niin työhullu, the harrastuskoira. Kyllä pojatkin nauttivat meidän treenihetkistä ja tarvitsevat jotain tekemistä, mutta niille riittää paljon vähempi kuin Draamalle.



Draama kävi aiemmin tässä kuussa myös Piiralla. Lantiossa oli taas lukko ja rintarangassa jäykkyyttä, mutta saatiin hyvin auki. Juttelimme taas Draaman harrastuksista, arjesta ja kropan kotihuollosta. Draama voisi kotipihalla treenata tikapuiden yli kävelyä, hitaassa vauhdissa ja vaikkapa nameja askelmien välistä poimien, jolloin se joutuu miettimään jalkojaan.  Piiralla oli myös ehdotuksia treenejä ajatellen. Draamalle voisi opettaa vahvan taukokäytöksen, jolloin se pötköttelisi välillä täysin rentona treenien aikana. Draamallahan on jo taukokäytös olemassa, vihjeestä "käy" se asettuu vapaamuotoisesti maahan odottamaan. Voisihan sille opettaa vielä rennomman ja selkeämmän taukokäytöksen, vaikka jotain alustaa apuna käyttäen.

Piira ehdotti myös omaehtoisuuden käyttämistä Draaman treeneissä. Se voisi itse oppia kertomaan, kun haluaa tauolle. Ja sen voisi myös opettaa kertomaan, mitä liikettä se on valmis treenaamaan. Epäilin vähän, ettei noin työhullu koira kieltäydy mistään liikkeestä tai halua pitää omaehtoisia taukoja, mutta Piira oli luottavainen, että se hyvinkin oppisi niin tekemään. Tämä avaisi kyllä mielenkiintoisia näkymiä treenaamiseen, jos Draama ihan oikeasti osaisi kertoa minulle, mitä se juuri sillä hetkellä on valmis tekemään, ja osaisi seurata myös kroppansa tuntemuksia. Draama vain nousee treeneissä niin korkeaan viettiin, etten ihan oikeasti tiedä, kykeneekö se silloin ajattelemaan ollenkaan kroppansa parasta vai pisteleekö se vaan menemään vaikka pää kainalossa. Siksi oma tehtäväni on edelleen pitää järki mukana treeneissä ja tehdä isot päätökset. Vaihtoehtona ei ole valita kymmentä kiertonoutoa peräkkäin!

Keittiötreeneissä Draama kyllä sai itse juuri valita yhden liikkeen ihan spontaanisti. Se loikkasi innokkaana tason päällä ollutta noutokapulaa kohti, ja päätinkin antaa sen tehdä noudon. Eipä ole tullut sitä aikoihin kotona tehtyä. Draama teki ihan täydellisen noudon ja pitokin oli niin kaunis, että ällistyin. Se oli sen treenin ehdoton kohokohta. Draama oli tainnut kaivata noutoliikettä ja pisteli parastaan. Täytyy kyllä jossain vaiheessa kokeilla valinnan lisäämistä treeneihin, ja myös uudenlaista taukokäytöstä. Myös pojilla voisi joskus kokeilla samaa, ties vaikka ne saisivat lisää motivaatiota. Treenin aiheet eivät ainakaan lopu kesken!




lauantai 29. joulukuuta 2018

Draama 6 vuotta ja joulukuuta

Draama täytti aiemmin tässä kuussa kuusi vuotta. Synttärin kunniaksi menimme kentälle ottamaan tokoa, mitä emme talvikaudella yleensä juurikaan harrasta. Nyt ei onneksi ollut liukasta eikä juurikaan lunta, joten pystyimme treenaamaan, ja se oli varmaankin todellinen toivelahja Draamalle.  Illalla treenin, lenkin ja ruoan jälkeen saattoi sitten tyytyväisenä vaipua uneen. Niin se aika menee, Draama ei ole ihan nuori tytönhupakko enää ja vietti jo kolmannet synttärinsä meillä ollessa.





Hallissakin ollaan taas käyty tokoilemassa kahdesti tämän kuun aikana. Aika vähiinhän treenit näin talvikaudella jäävät, kun ei edes kerran viikossa päästä tokoilemaan kunnolla, mutta kivaahan se on, että edes joskus. Liikkeet eivät tällä treenimäärällä etene kovin huimaa vauhtia, mutta keskitymme erityisesti nauttimaan treeneistä. Välillä joku yksityiskohta saattaa jopa edistyäkin. Samalla sitten joku toinen juttu saattaa hajota, koska sellaista toko on, ongelmien määrä on vakio.

Eilen pääsimme sitten halliin ottamaan rallya ja nosea. Rallya otti lähinnä Draama, nosea koko lauma. Kokeilimme myös laatikkoetsintää, mitä ei olla aiemmin paljon tehty. Draama oli ainoa, joka ilmaisi oikean laatikon heti, pojat varmistelivat ensin. Muut piilotetut hajut löytyivät nopeasti kaikilta. Oli kiva saada kokemusta sisäetsinnästä koirille aiemmin vieraasta paikasta.

Draama sitten pääsi ottamaan rallya toisen kerran ikinä kylttiradalla. Ensimmäiset yritykset olivat sähläystä, kun Draamalla oli turhan paljon kierroksia ja ohjaaja oli joillain kylteillä vähän pihalla. Kolmas kierros samalla radalla oli sitten jo ihan kelpo suoritus. En ole vielä perehtynyt kyltteihin likimainkaan tarpeeksi, joten epäselvyyksiä suoritustavoista on vaikka millä mitalla, ja kylttejä on hirmu paljon. Toko- ja pk-ihmisen taustalla on myös hankalaa joskus hahmottaa, että milloin pitää ottaa perusasento ja milloin sitä ei saa ottaa, kun se tuntuisi sekä koiran että ohjaajan mielestä joskus loogiselta tilanteessa, jossa sitä ei kuitenkaan saa tehdä, ja joskus päinvastoin. Sain myös palautetta, että laskin peruuttaessani omat askeleeni väärin. Hyvä että tuli tämäkin selväksi, mutta paljon on vielä muuta epäselvää ja paljon mahdollisuuksia mokailuun.

Tyytyväinen olen ollut siihen, että olen meidän keittiötreeneissä saanut Draaman oikealta puolelta seuraamista ja oikean puolen perusasentoa suoremmaksi. Kivasti Draama myös tekee liikkeitä yhtä lailla oikealla kuin vasemmallakin puolella, ja tämähän on kropan kannalta aivan erinomainen juttu. Ja tämä on rallyn ehdoton etu tokoon verrattuna, että liikkeitä tehdään molemmilta puolilta, eivätkä ne muutenkaan kuormita kroppaa yhtä paljon kuin tokoliikkeet. Joten jatkamme tällä tiellä, joka samalla tarjoaa ohjaajalle paljon mahdollisuuksia tuntea itsensä tumpeloksi ;D

Tein Draamalle kaksi ruokakokeiluakin. Ensin kokeilin sille hapanmaitotuotteita. En siksi, että ne olisivat tärkein tai oleellisin osa koiran ruokavaliota, mutta meillä ne kuitenkin ovat aina kuuluneet täydennysravintona koirien ruokavalioon. Pojat saavat silloin tällöin kreikkalaista jogurttia ja piimää, joskus raejuustoakin, ja käytetäänhän niitä jopa mahaongelmien hoitoon, jos koira niitä muuten sietää. Kokeilun tulos jäi meillä avoimeksi, kun reilun viikon päästä kokeilun aloittamisesta Draama eräänä aamuna melkein yökkäili. Vain pari kertaa, eikä muuta oireilua tullut, mutta lopetin kokeilun kuitenkin varmuuden vuoksi siihen. Pieniä määriä ja satunnaisesti Draama varmaan maitotuotteita sietää, mutta nyt en ole sille niitä yhtään antanut. Kiva olisi, kun voisi joskus antaa vaikka jogurttipurkin nuoltavaksi kuten entisinä aikoina, mutta saa nyt nähdä, ilmankin pärjää.

Seuraavaksi kokeilin Draamalle uutta kuivamuonaa. Pitkällisen etsinnän ja vertailun jälkeen vihdoin valitsin sille ruoan, joka koostui kalkkunasta ja bataatista. Oli siinä myös yrttejä, marjoja ja hieman hernettä, koska valmistusaineiltaan yksinkertaisia, kalaöljyttömiä ja kalkkunapohjaisia tai sellaisia, joissa proteiinina on joku harvinainen liha, ei vain millään löydy. Yrtit ja marjat eivät välttämättä ole isoin allergiariski ruoassa, ja onhan Draama aika ongelmitta maistellut erilaisia kasveja ulkonakin ja syönyt joskus myös mustikoita. Ruoan sisältämä tomaatti sen sijaan aiheutti enemmän kulmien kohottelua, koska se on ainakin ihmisillä aika yleinen allergeeni, ja ruokaa kuitenkin markkinoitiin allergisille sopivana. Mikähän sen tomaatinkin funktio ruoassa oikein on...

Lisäsin uutta ruokaa hyvin varovasti ja määrää vähitellen nostaen vanhan joukkoon. Kahden viikon päästä uutta ruokaa oli noin neljännes ruoan määrästä. Silloin annoin Draamalle myös tauon jälkeen jäniksen korvan. Sen jälkeen Draaman kakka muuttui osittain löysäksi ja limaiseksi. Lopetin uuden ruoan heti, enkä ole varmuuden vuoksi antanut jäniksen korviakaan hetkeen. Kahden viikon rajapyykkihän on se, milloin uuden ruoan sopivuuden pitäisi olla selvillä, ja nyt reaktio tuli vasta tämän rajapyykin kohdalla. Harmi kun tulin samalla sen jäniksen korvankin antaneeksi, kun ei voi olla täysin varma, kumpaan se nyt reagoi, mutta ei se aiemmin ole silloin tällöin saamiinsa korviin reagoinut.

On selvää, ettei kyseistä ruokaa enää uudestaan kokeilla. Kokeilenko mitään muutakaan, se jää nähtäväksi. Ihan hetkeen en ainakaan kokeile mitään, enkä missään tapauksessa tee montaa kokeilua. Ei tee mieli altistaa Draamaa oireilulle, vaikka kakka muuttuikin muutamassa päivässä taas hyväksi. Jos se sitten syö loppuikänsä allergiaruokaa, kalkkunaa ja munia, niin sitten syö. Tilanne voisi olla huonompikin, ja toivon vain, ettei se jonain päivänä herkisty jollekin noista ruoista. Tein alustavia laskelmia, mitä nykyisestä ruoasta jää puuttumaan, ja ainakin kalkkia ja D:tä pitäisi lisätä. D-vitamiinia Draama on jo pitempään saanutkin, ja nyt aloin antaa sille myös kalsiumsitraattia. Kalkkivalmisteet ovat usein ongelmallisia esim. närästelyyn taipuvaisille, joten saa nähdä. Harmi, kun Draamalle ei nyt sitten käynyt tuo kokeiltu kuivamuona, jonka lisänä ei edes 50/50 mallilla tarvitsisi kalkkia syöttää.

Pojat ovat jakselleet hyvin. Kipi oli tuossa kotva sitten kyllä aika kovilla, kun meidän lähimmässä naapurissa muutaman sadan metrin päässä selvästi oli narttu juoksussa. Lenkit olivat aika kaameita, kun Kipi kaahotti menemään nenä maassa hullun kiilto silmissään ja halusi välillä pysähdellä tutkimaan hajuja pidemmän kaavan mukaan. Välillä se kotipihankin lähellä nosti kuononsa ilmaan ja veti haaveellisen näköisenä tuulen tuomia sulotuoksuja nokkaansa. Aika paljon lenkkeiltiinkin sitten muualla kuin kotona, eikä etenkään menty lähelle naapurin taloa. Kipi ei muuten ole mikään karkailija, mutta naapurin koiran juoksuaikoina sitä täytyy pitää tarkemmin silmällä, koska se on silloin pari kertaa häippäissyt lyhyeksi hetkeksi omille teilleen.

Snoopyn poismenosta tuli kuluneeksi vuosi vähän ennen joulua. Arki on asettunut uomiinsa nykyisellä porukalla, mutta onhan se haikeaa, kun yksi on joukosta lopullisesti poissa. Snoopy oli niin upea koira ja suuri persoona, eikä unohdu koskaan. Nyt on kokonaan uusi aikakausi, kun Snoopya ei enää ole, eikä muitakaan sen aikalaisia eikä entisiä harrastuksia. Viisi suurta ovat poissa, mutta minulla oli ilo saada kulkea niiden kanssa pitkä matka ja kokea kaikenlaista.

Viime vuoden joulu oli melko ankea, kun Draama oli kipeä ja Snoopy kuoli. Tämä joulu oli parempi, ja saimme nauttia joulun tunnelmasta ja valkeudesta.



tiistai 27. marraskuuta 2018

Jälkeä ja muita puuhia

Toissa sunnuntaina päättyivät tältä vuodelta ohjatut tokotreenit. Muutamat ehdittiin käydä syksyn mittaan ja kivaa oli. Draama pääsi pitkästä aikaa ottamaan myös ryhmäpaikallaoloja, jotka tehtiin joka kerta EVL-tyyliin. Draama on näissä muuten oikein pätevä, mutta istumisen jälkeinen maahanmeno on sille tosi hankala, ei yleensä koskaan mene ensimmäisestä käskystä. Ei vaan pysty ottamaan ohjeita vastaan siinä tilanteessa. Olenkin nyt mennyt ihan sen lähelle antamaan käskyn, mikä yleensä toimii, mutta viimeksi ei silti jostain syystä mennyt ekalla käskyllä maahan ja tokallakin epäröi vielä. Tätä ollaan treenattu myös yksin, mutta silloin se on huomattavasti helpompaa kuin ryhmässä. Joten tarvittaisiin paljon juuri niitä ryhmäpaikallaoloja.

Toivottavasti hallissa välillä tällä kaudella otetaan myös paikallaoloja ryhmässä, viime kaudellahan niitä ei otettu. Hallikausikin alkoi jo, ollaan kaksi kertaa käyty treeneissä. Onneksi otin sittenkin meille vuoron, on se niin kiva päästä lämpimään halliin edes joka toinen viikko ja saada samalla häiriötreeniä ja vähän enemmän tilaa kuin meidän keittiössä. Tällä kaudella myös Draaman velipoika Neo on samoissa hallitreeneissä, ja pitihän sisaruksista toki kaverikuva ottaa.




Meillä on tokossa ihan hirmuinen työmaa suunnilleen kaiken mahdollisen kanssa. Nyt ollaan työstetty esimerkiksi noutoesineen pitoa, siinä kun tuppaa välillä olemaan isoja ongelmia, vaikka jo meidän yhteisen treenihistorian alussa tehtiin sen eteen paljon työtä. Kiertoa ei olla otettu sitten kevään, mutta kyllä kai sitä uskaltaa joskus taas ottaa. Esteet pidän pääsääntöisesti matalalla silloin harvoin kun niitä otetaan.

Kerran pääsimme jopa treenaamaan lyhyen radan rally-tokoa ihan kylttien kanssa. Tein sen läpi kaikkien koirien kanssa. Eivät nuo alokasluokan liikkeet koirille vaikeita ole, mutta ohjaajalla on suoritustavoissa ja säännöissä opittavaa. Ja entä sitten kun listataan yhteen kaikki mahdolliset rallyssa tapahtuvat käännökset ja pyörähdykset, joita ylemmissä luokissa tehdään myös oikealta puolelta, niin siinä menee kyllä pää pyörälle...Puhumattakaan siitä, että alokasluokassa suoritukset tehdään koira kytkettynä, ja tämä ohjaaja ihan taatusti sotkee sekä itsensä että koiransa hihnaan ja muutenkin keksii satayksi tapaa käyttää hihnaa väärin. Ja sitten on sekin haaste, että rata on kisoissa joka kerta erilainen. Tokossa liikkeet sentään tietää ennalta, ja lisäksi siellä on liikkurikin ohjeistamassa, pk-tottis puolestaan on aina saman kaavan mukainen ja simppeli. Ratojen opettelusta, hahmottamisesta, muistamisesta ja rytmittämisestä luulin jo päässeeni eroon, kun lopetin agilityn, höh.

Oikeastaan rally tuntuu vieläkin vähän kummalliselta lajilta, mutta yritän nyt pikkuhiljaa perehtyä siihen, kun se nyt kuitenkin on lajina sopiva kaikille meidän lauman koirille. Kyllä se ihan kivaakin on, mutta silti kummallista.

En tiedä, menenkö koskaan rallyssa ylempiin luokkiin asti minkään koiran kanssa (kun nyt joskus selviäisi edes sinne alokasluokkaan), mutta Draamahan periaatteessa jo osaa oikealta seuraamisenkin, kun ollaan sitä kropan takia tehty. Tosin en ole opettanut sitä samalla tavalla tarkaksi liikkeeksi kuin vasemmalta seuraaminen, kun en alun perin arvannut meille voivan mitään tavoitteita liikkeen suhteen tulevan. Niinpä Draama istuu oikealla puolella herkästi tosi vinoon ja takapää taitaa muutenkin aueta herkästi. Kokeilin huvikseni myös ottaa jääviä liikkeitä oikealta, ja Draama jäi joka kerta tosi vinoon asentoon.



Sain meille uudet Nose Work-hajut. Eukalyptuksen, joka on se tuttu perushaju, ja uutena laakerinlehden. Laakerinlehti piti tietenkin heti ottaa kokeiluun treeneissä, eikä siinä koirien mielestä mitään ihmeellistä ollut. Ekalla kerralla ne saivat etsiä eukalyptuksen ja laakerinlehden yhdistelmähajua, tokalla pelkkää laakerinlehteä. Otin alkuun kaikilla pelkän ilmaisutreenin, ja kaikki ilmaisivat uuden hajun kuin se olisi vanha tuttu. Ei etsiessäkään mitään ongelmia ollut. 

Tärkeintä itselleni nosessa on, että koirat pääsevät tekemään nenätyötä, ja että se on helppo tapa aktivoida niitä vaikka kotona kesken arkipuuhien. Ei haittaa pimeys, lumihanget, pakkaset tai helteet, ei tarvitse järjestää mitään ihmeellistä treenipaikkaa. Ja tätä lajia voi harrastaa vanha tai saikullakin oleva koira, Draaman ekan saikun aikanahan ensimmäisen kerran opetin sille kanelin etsimisen. Tätä lajia jaksan hyvin harrastaa vaikka ilman tavoitteitakin, eivätkä tavoitteet ainakaan tällä hetkellä ole ajankohtaisia. Katsotaan sitten, kun laji reilun vuoden päästä virallistetaan, että mikä fiilis silloin on asian suhteen. Voi kyllä olla, ettei kisoihin edes helpolla mahdu mukaan, kun nytkin on jo tunkua.



Ja tosiaan me kävimme jäljestämässä ensimmäistä kertaa tänä syksynä toissa viikolla. Saa nähdä jääkö tuo myös ainoaksi kerraksi, sää ainakin on muuttunut jo talvisempaan suuntaan. Kävimme samalla ekaa kertaa tänä vuonna Vihtijärven metsässä, jossa olen aina viihtynyt hyvin ja josta on paljon harrastusmuistoja. Siellä olen treenannut jälkeä ja esineruutua niin yksin kuin kavereiden kanssa, siellä on myös tullut vedettyä muutamat treenit koulutusohjaajan ominaisuudessa. Muutama koetuloskin tuli sikäläisistä metsistä Jipon kanssa hankittua.

Tein kaikille ensin jäljet, jotka saivat vanheta sillä aikaa, kun teimme metsälenkin. Tuo kuuluu niin omiin kuin koirienkin suosikkilenkkipaikkoihin, kun siellä riittää avaraa pehmeäpohjaista metsää joka suuntaan. Lenkin jälkeen sitten oli jälkien vuoro, ja kyllä olivat koirat onnellisia päästessään pitkästä aikaa jäljelle. Kaikilla oli hurjan hyvä motivaatio ja kaikki suoriutuivat hienosti.

Vähän ex tempore me jäljestämään lähdimme, enkä löytänyt lähtiessä edes meidän jälkimerkkejä mistään. No kunhan sain janat jollain merkattua, niin ei muulla väliä ollutkaan. Kuivia jälkikeppejä ei myöskään kotoa löytynyt kuin pari kappaletta, joten poimin sitten märkiä keppejä maasta samalla kun lähdin jälkiä tallomaan. Ei se ole niin justiinsa, vaikka kepit jäisivät maastoon, kun mitään tavoitteita ei enää lajissa ole. Koirat kuitenkin ilmaisivat kepit hyvin, vain Kipiltä jäi ensimmäinen keppi ilmaisematta.

On se vaan niin kiva laji. Onneksi tuli lähdettyä, kun ehti jo kulua pitkä aika ilman yhtään jälkitreeniä. Kyllä lajin taika vielä olemassa on, vaikka koskaan enää se ei tule merkitsemään samaa kuin ennen. Aktiiviajat ovat ollutta ja mennyttä. Vaikka olen henkisesti jo etääntynyt pk-maailmasta, niin erityisesti koirien puolesta edelleen harmittaa, kun ne soveltuisivat juuri tähän lajiin hyvin, mutta esteet torppaavat lajin tavoitteellisen harrastamisen. Draamankin kanssa se olisi helpompaa kuin toko, koska sille olisi paljon helpompi rakentaa hyvä pk-tottis (tai melkein valmiinahan se jo olisikin) kuin sellainen ylempien luokkien tokosuoritus, jossa yhdistyvät liikkeiden tarkka suorittaminen ja sopiva vire jokaiseen liikkeeseen. Ja kaikki nuo ovat maastossa hyviä. Mutta kun mitään varsinaista päämäärää ei lajissa ole, niin aktiivinen harrastaminen ei enää ole mielekästä.

Aktiivinen pk-harrastus myös suurella todennäköisyydellä herättäisi taas henkiin surun siitä, ettei tavoitteita enää voi olla, ja ruokkisi sitä jatkuvasti. Joten siksikin on parempi harrastaa vain harvakseltaan ja fiiliksen mukaan, koska luopumisen tuskaa ei jaksa potea kaiken aikaa. Menneeseen ei kuitenkaan voi palata, ja siihen on helpompi ottaa etäisyyttä, kun ei edes yritä jatkaa samalla kaavalla. Muiden lajien suhteen mennään myös omien fiilisten, realiteettien ja koirien terveyden ehdoilla, joten mikään ei ole kovin varmalla pohjalla. Vaan sellaista se elämä on.






lauantai 20. lokakuuta 2018

Aktiivinen syksy

Ollaan treenailtu viime aikoina kolmea lajia, yhtä niistä tosin vain hyvin vähän. Nose Work on tietenkin pysynyt meidän ohjelmassa. Nyt ehkä pidämme taukoa, kunnes saan hankittua uuden hajun, koska onnistuin säilyttämään meidän eukalyptuspulloa ensin muutaman päivän kuumassa ja sitten jäädyttämään sen. Hajulle luvataan muutenkin vuoden säilymisaika, jonka meidän haju on jo saavuttanut, joten nyt on monta syytä hankkia uusi haju. Vaikka kai nuo hajut yleensä pysyvät käyttökelpoisina paljon kauemmin kuin vuoden.

Liityin myös uuteen yhdistykseen nosen myötä, ja olimme mukana yhdistyksen järjestämissä kimppatreeneissä. Osallistuin Draaman kanssa, ja hyvin se löysi sokkopiilot. Kiviaitaan piilotettua hajua se joutui vähän kauemmin etsimään, meni pari kertaa hajusta ohi havaitsematta sitä. Näitä joskus sattuu, kyllä tässä lajissa haasteita riittää. Joku koira oli myös pissannut aitaan, vaikkei ihan hajun viereen sentään, mutta Draama ei siitä näyttänyt häiriötä ottavan, nuuskaisi kyllä kohdan.

Draama odotti treeneissä omaa vuoroa muiden koirien ja häiriöiden keskellä, ja kyllä se vaan on niin työorientoitunut koira. Hartaana ja keskittyneenä se odotti vuoroaan, eikä piitannut ympäristöstä mitään, vaikka jotkut koirat välillä käyttäytyivät levottomasti. Töihin se ryhtyi heti täysillä, kuten yleensäkin. Sitä ei tarvitse virpoa ja varpoa, naps vaan ja se on työmoodissa, laji kuin laji niin sama juttu.

Opin treeneissä sellaisenkin asian, että eri valmistajien hajut ovat hieman erilaisia. Päätinkin, että jatkossa kun treenaamme muulla kuin omalla hajulla, niin annan koirille lähtöhajun, että ne tietävät varmasti mitä ovat etsimässä. Joidenkin valmistajien hajuista myös on tutkimuksissa löytynyt epäpuhtauksia, joita ei hydrolaateissa pitäisi olla.

Kipi on ollut viime aikoina tosi kiva, taitava ja sinnikäs nosen kotitreeneissä, mutta ulkotreeneissä tällä viikolla se oli vaikeuksissa ja motivaatio notkahti. Vinski löysi hajut kaikkein nopeimmin, ja se on muutenkin tehnyt viime aikoina hyvää työtä ja ollut motivoitunut. Draama joutui tavallista kauemmin etsimään hajuja, mutta viimeisen se löysi jo salamana. Se on jännä, miten välillä olosuhteet vaikuttavat haastavilta jollekin koiralle ja sitten taas toiselle eivät niinkään.



Draama on tehnyt tokokokeen jälkeen tunnarin monta kertaa liikkuroituna, kun olen kivasti saanut kavereita avustamaan. Aluksi tuli monta oikein hyvää suoritusta putkeen, mutta viime aikoina sitten taas pari kertaa väärien nostelua ja huolimattomuutta. Ei hajuakaan, mistä moinen, kun se kuitenkin näyttää liikkeen osaavan. Mielentilajuttuja kai, vaikka mielentila on liikkeen alussa vaikuttanut ihan hyvältä. Homma on niin pienestä kiinni.

Pari kertaa ollaan saatu tokotreeniseuraa ihan kokonaiseen useamman liikkeen treeniin, jee!  Niin ja sitten otin Draamalle paikan seuran tokotreeniryhmästä, kun siellä oli sellainen harvinaislaatuinen tilanne, että jonoa ei ollut. Kahdet treenit ollaan jo siellä käyty. Että ollaan me aika aktiivisia oltu siihen nähden, että ollaan jääty tokosta eläkkeelle ;) :D

Eivät nuo ryhmätreenit edelleenkään erityisen eteenpäin vieviä ole, mutta saadaan ainakin treenattua häiriötä ja ryhmäpaikallaoloja. Saattaa sieltä joskus joku hyvä vinkkikin tarttua hihaan, mutta kun kouluttaja ja aihe vaihtuu joka viikko, treeniaikaa on tunti koko ryhmää kohti, eikä kukaan tunne koiria kovin hyvin, niin eihän sellainen koulutus kovin syväluotaavaa voi olla. Tavoitteellisimmat tokoilijat treenaavat omissa ympyröissään, ja harmillisesti paras tietotaito pysyy myös siellä.

Draaman kanssa todella tarvitsisin jonkun osaavan katsomaan meidän treenejä säännöllisesti. Olisi kiva edistyä liikkeiden suhteen, mutta tuntuu, että omat eväät on aika pitkälti jo käytetty. Tai osaahan Draama monet liikkeet oikeastaan tosi hyvinkin, mutta turhia virheitä tulee myös paljon. Kuten vaikka se kokeessa tapahtunut ohjattu noutaminen, joka oli muuten tosi hyvä, mutta kapulan pureminen laski arvosanaa monta pykälää. Muissakin liikkeissä joskus joku yksityiskohta saattaa pilata muuten hyvän liikkeen. Paljon olisi vielä tekemistä mielentilan, kuuntelemisen ja luopumisen suhteen.

Me tietenkin nautimme nyt Draaman kanssa siitä, että ylipäätään voimme tällä hetkellä treenata tokoa. Sitä ei tiedä, milloin tämä taas loppuu, joten todellakin otamme nyt ilon irti. Rajallisuuden takia toisaalta olisi kiva myös nähdä liikkeiden edistyvän ja selättää muutama treeniongelma. Että ehtisi saada koirasta irti edes vähän sitä potentiaalia, mitä siinä on. Draaman kohdalla itselleni on haasteena sen kiihkeys ja mielentiloihin vaikuttaminen, jotta turhia virheitä saataisiin vähennettyä. Vaikka Draama on todella yhteistyöhaluinen, niin se kuitenkin on melko ohjaajakova. Pehmeämpi ja ohjaajanöyrempi koira olisi siinä mielessä helpompi, että se reagoisi hienovaraisiinkin ohjeisiin suuremmalla herkkyydellä ja nopeudella. Sellainen koira olisi omaan käteen melko ideaali, kaksi sen tyyppistä minulla on ollutkin.

Draaman kanssa edelleen etsin parhaita keinoja vaikuttaa sen tunnetiloihin ja muihin juttuihin, ja pätevä ja säännöllinen opastus olisi enemmän kuin tarpeen. Rahallahan tuo ratkeaisi, mutta jatkuva yksäreillä ramppaaminen ei meidän tilanteessa ole mahdollista. Osaavia tokotreenikavereita taas ei taivaalta tipu, eikä itselläni toki edes ole huipputavoitteellisille mitään annettavaa, sen verran eri sfääreissä he harrastavat. Tulee vähän ikävä entisiä aikoja, jolloin juopa eritasoisten harrastajien välillä ei ollut niin suuri. Tosin ei toko silloin ollut niin huippuunsa viritetty laji muutenkaan, se oli melkein kuin eri laji. Kun jotain saa, niin jotain myös menettää. Aina olen tottunut treenaamaan enimmäkseen yksin ja opettelemaan asiat kantapään kautta, mutta nykyään sillä pääsee vielä huonommin tuloksiin kuin ennen. No, meidän tilanteessa sinänsä on ylellistä päästä harmittelemaan treenijuttuja, kun vielä hetki sitten kuvittelin tokon olevan lopullisesti ohi!

Rallya ollaan ihan pikkuriikkisen joskus tehty, mutta en vielä ole opetellut edes kaikkia alo-luokan kylttejä. Yksin pähkäilemällä en myös oikein pääse selville kaikkien kylttien syvimmästä olemuksesta. Että niin kuin mitä missä milloin? Kyllä tarvitaan välillä joku, jolta kysyä, että mitä tuokin omituinen nuolikuvio varsinaisesti tarkoittaa tai miten käännytään 270 astetta. Hiljattain katsoin vierestä, kun kaveri teki koiransa kanssa saksalaista käännöstä, enkä tajunnut siitä mitään. Hassuahan asiassa on se, että ennen kuin ryhdyin pk-tottiksessa tekemään täyskäännöksen niin, että koira kääntyy mukana kiertämättä ohjaajaa, niin tein sen nimenomaan saksalaisittain :D Ja nyt olin ihan kuutamolla. Kun yritin tehdä perässä, niin pari ensimmäistä yritystä karahti kiville, mutta alkoi se sitten sujua. Nyt jo tuntuu, että joo, ehkä siinä jotain etäisesti tuttua on ;)

Pk-jutut kyllä ovat lopullisesti historiaa. Useampi vuosi on jo kulunut siitä, kun olen pk-kokeessa viimeksi ollut. Näinä vuosina olen yrittänyt viritellä harrastusta uudestaan Kipin ja Draaman tultua laumaan, mutta haaveeksi se jäi, kuten myös Vinskin kanssa. Aika raskasta oli, kun useamman kerran toiveet heräsivät ja aloitin alusta uuden koiran kanssa, mutta sitten taas matto vedettiin alta. Nyt olen jo pk-maailmasta niin hyvin vieroittunut, etten edes haikaile takaisin. Jälkeäkään emme ole edes huvin vuoksi viime aikoina harrastaneet. Ehkä ja toivottavasti joskus sen teemme, mutta olen päättänyt olla itselleni armollinen. Vaikka jälki on koirallisen elämäni alusta asti ollut säännöllisesti kuvioissa mukana, enkä uskonut koskaan tästä ykköslajistani luopuvani, niin ei sitä silti ole pakko harrastaa. Ei vain ole enää samaa fiilistä ja paloa tehdä sitä, kun ei ole mitään tavoitteita. Onneksi on Nose Work, jolloin koirat pääsevät kuitenkin nenätyötä tekemään säännöllisesti, mitä pidän todella tärkeänä asiana.


Siitä on kulunut jo vuosi, kun Draaman mahaongelmat äkkiä räjähtivät käsiin. Tilanne on onneksi nyt pysynyt ainakin päällisin puolin melko hyvänä, mutta joka lenkillä Draama maistelee ruohoa, kuten se on aina tehnyt. Että kertooko tuo nyt närästyksestä tai muusta jatkuvasta mahan ärsytyksestä vai onko se vaan tapa...Vaikka on hyvä juttu, ettei Draamalla ole taipumusta oireilla oksentelulla tai ripulilla, niin toisaalta sen oireita taas sitten on sitäkin vaikeampi tulkita, ja pelkona on tilanteen yllättävä paheneminen taas jonain päivänä. Se kun voi tapahtua niin huomaamatta.

Eliminaatiodieetin altistusvaihe on keväästä asti ollut jäissä sen jälkeen, kun Draama reagoi silakkaan. Kesäkuisella eläinlääkärikäynnillä juteltiin myös mahavaivoista, ja eläinlääkäri ehdotti, että Draama voisi pysyvästi syödä samaa ruokaa mitä silloin söi, koska kyseinen ruoka tuntui sopivan, eikä kaikille koirille meinata löytää sopivaa ruokaa vuosienkaan etsinnällä. Mahan tilanne oli tutkittaessakin silloin hyvä, ei aristanut mahaa palpoitaessa, ja selkäkuvissa näkyneet suolisto ja sisäelimet näyttivät normaaleilta. Draama oli myös saanut normaalipainonsa takaisin.

Ilmaisin huoleni siitä, ettei Draama ollut pitkään aikaan saanut mitään lisäravinteita kroppansa tueksi. Kalaöljyä en sille enää edes uskalla kokeilla, koska se reagoi paitsi silakkaan, niin huomattavasti sitäkin voimakkaammin ensimmäisenä kokeiltuun lohiriisipohjaiseen allergiaruokaan. Eläinlääkäri näytti vihreää valoa jonkun kasvisöljyn ja nivelravinnevalmisteen aloittamiselle. Pellavansiemenöljyn aloitinkin Draamalle silloin heti. Nivelravinnetta en vielä uskaltanut aloittaa, kun kaikessa on kaikkea, ja moni herkkämahainen saattaa saada oireita. Olen kyllä haarukoinut valmisteita, joten suunnilleen tiedän, mitä lähden kokeilemaan, jos niin päätän tehdä.

Draama on nyt jo pitkään jatkanut 50/50-tyylistä ruokavaliotaan, joka koostuu allergiaruoasta (Hill's z/d) ja kypsennetystä kalkkunasta. Silloin tällöin kananmunaa. Treeninameina joko oma kuivanappula tai kalkkuna. Osan ruoasta se on joka päivä saanut kongista, mutta harmitti, kun se ei ole saanut mitään kovaa purtavaa vuoteen. Niinpä ostin kokeeksi jäniksen korvia, joita se on saanut nyt pari kertaa maistella. Jänikselle se tuskin on aiemmin altistunut, vaikka onhan se papanoita aina syönyt kyllä :)

Viime aikoina sitten olen herännyt entistä enemmän siihen tosiasiaan, että Draaman syömä allergiaruoka on ravitsemuksellisesti puutteellista ravintoa. Eikä se muutenkaan ole parasta mahdollista ruokaa, kun se on sellaista erittäin käsiteltyä höttöä. Eli nyt kerään rohkeutta siihen, että kokeilen vielä jotain uutta. Mahdollisesti jotain kuivamuonaa, joka voisi korvata allergiaruoan osana ruokavaliota. Ongelmana näissä vain on, että melkein kaikissa on kalaöljyä tai jotain muuta, mikä on nou nou. Muutaman melko lupaavan olen löytänyt, joissa ei kalaöljyä tai muuta ehdottomasti kartettavaa ole, mutta kaikissa niissä on jotain kysymyksiä herättävää. Monia erilaisia yrttejä, palkokasveja tai iso määrä bataattia tai perunaa, jotka tärkkelyspitoisuutensa vuoksi saattavat olla ongelma. Kokeilemallahan se vain selviää, sopiiko joku ruoka, mutta se on ärsyttävää, kun oireilua saattaa sitten kestää monta kuukauttakin.

Toinen vaihtoehto olisi kokeilla lihapohjaista kotiruokaa ja testata erikseen lisäravinteet yksi kerrallaan, koska ilman lisiä sellaista ruokaa ei voi syöttää. Kolmas vaihtoehto sitten on pitäytyä nykyisessä ruokavaliossa, mutta laskea tarkkaan, mitä siitä jää puuttumaan ja testata ja lisätä tarvittavat lisät ruokaan. Ihan yksinkertaista ei tämä laskeminenkaan ole, koska tuon allergiaruoan tuoteseloste on jossain määrin puutteellinen.

Sitten pitäisi vielä tietää, miten suhtautua mihinkin tietoon ja kehen asiantuntijaan luottaa...Kun sisätautilääkäri sanoo yhtä, toinen eläinlääkäri toista, jotkut taas ovat sitä mieltä, että tuon allergiaruoan syöminen on suora tie turmioon jne. Huoh, kyllä sitä osaa arvostaa, että edes pojille voi syöttää mitä vaan, ruokavammaisuus on tosi syvältä!

Syksystä olemme tietenkin treenien lisäksi nauttineet myös ulkoilemalla.







lauantai 29. syyskuuta 2018

Kipi luonnetestissä ja pohdintaa testaamisesta

Kipi kävi vetämässä läpi koirien oman temppuradan Tuusulassa viime sunnuntaina. En ollut ensimmäisen bordercollieni jälkeen ajatellut enää viedä muita koiriani testiin, koska en varsinaisesti tarvitse sitä mihinkään, eikä testi edes ole mikään aukoton totuus koirasta. Kipin kohdalla pyörsin päätöksen ihan siksi, että siitä jäisi edes jotain faktaa historiaan, kun sillä ei ole ainakaan vielä mitään koetuloksia.

Isompia yllätyksiä ei testissä tullut, itsensä näköisen suorituksen Kipi siellä teki. Tuomari yritti aluksi leikittää Kipiä kepillä, mutta Kipiä ei huvittanut. Tämän melkein arvasin ennalta, ei Kipi ole aikuisiällä ollut kepeistä kovin kiinnostunut. Eikä sitä ole koskaan leikittänyt vieras ihminen. Sitten esiin otettiin pehmeä patukka, ja leikitin Kipiä ensin itse, jolloin se heti ryhtyikin taistelemaan. Sitten tarttui tuomari patukkaan ja Kipi taisteli yhä, mutta murisi kovasti, ja kun tuomari irrotti patukasta, niin Kipi menetti heti mielenkiinnon siihen.

Kelkkaa Kipi ei erityisesti pelännyt tai väistänyt, ja kelkka pystyttiin vetämään sen luokse melko nopeasti. Kipi ei kelkan kohdalla ollessakaan pelännyt tai väistänyt kelkkaa tai hahmoa, mutta tuli vasta kehotuksesta nuuskimaan hahmon hihaa lähemmin. Kuten tuomarikin totesi, niin ei siksi, että olisi pelännyt. Se nyt vaan ei pitänyt asiaa erityisen tarpeellisena tai kiinnostavana.

Haalaria Kipi väisti voimakkaasti, mutta palautui heti ja ohitti haalarin uudestaan ihan reippaasti. Tynnyriin reagoi vähemmän.

Puolustusosiossa Kipi väisti hyökkääjää takaviistoon, eipä sillä puolustushalua tai -tarvetta ole arjessakaan näkynyt.

Pimeään huoneeseen Kipi lähti hyvin ja tuli melkein perälle asti, muttei ihan luokseni asti heti, vaan jäi katselemaan tuomaria. Sain ohjeeksi niistää, jolloin Kipi lähtikin etsimään minua sieltä perältä asti ja tuli luokseni.

Seinään kiinnitettynä Kipi sitten ei katsonut tarpeelliseksi puolustaa myöskään itseään, oli kuulemma ollut ihan sen näköinen, että voitteko jo lopettaa. Tästä osiosta olin etukäteen miettinyt, että ottaakohan Kipi sitä yhtään tosissaan. Toisaalta tiesin kyllä, että painostukseen se saattaa reagoida esimerkiksi väistämällä.

Loppuarvostelussa sitten kuulimme, miten tuomarit olivat eri osiot arvioineet.

Toimintakyky: +1b kohtuullisen pieni. Kipi on kuulemma kivan rohkea koira. Juu, eipä tuo arjessakaan arkuutta ole osoittanut. Jotkut yksityiskohdat sitten vetivät arvion tuonne ykköseen, ettei toimintakykyä suureksi kuitenkaan katsottu.

Terävyys: +1b. Koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä. (Arjessa terävyyttä joskus löytyy, mutta testitilanteessa en odottanutkaan sitä olevan.)

Puolustushalu: -1 haluton.

Taisteluhalu: -1 pieni. Kipi sekä osoitti taisteluhalua että ei erityisesti osoittanut. Tämä on yksi keskeinen seikka, mikä vaikuttaa siihen, ettei sillä ole harrastuskoirana suurta moottoria. Sillä ei ole suurta sisäsyntyistä tarvetta taistella päämäärän saavuttamiseksi, eikä se palkkaannu leikistä aina kyllin hyvin.

Hermorakenne: +1b hermostunein pyrkimyksin. Aika tavallinen tulos bordercollielle.

Temperamentti: +2 kohtuullisen vilkas. Kipi ei osoittanut erityisen suurta vilkkautta testissä, vaan sen reaktiot olivat melko loivia. Arjessa se joissain tilanteissa on hyvinkin vilkas, mutta sen perusolemus kyllä hyvinkin vastaa luonnetestin arviota, ja joskus menee jopa rauhallisen puolelle.

Kovuus: +1 hieman pehmeä. Kipi ei jäänyt hirveästi miettimään pelotteita, mutta ei ihan kokonaan unohtanutkaan niitä. Se myös reagoi siihen, jos hihna välillä kiristyi.

Luoksepäästävyys: +2a luoksepäästävä, hieman pidättyväinen. Tämä oli kyllä se testin suurin yllätys ja suoranainen oikeusmurha. Hieman pidättyväinen, meidän Kipi, joka rakastaa kaikkia ihmisiä! Joka pelkästään riemastuu, kun pusikosta äkkiä pölähtää joku sienestäjä, ja joka heiluttaa iloisesti häntää ja haluaa päästä moikkaamaan, jos kohti juoksee joku kiljuva vieras lapsi. Tämä pidättyväisyys tuli arvioon, kun Kipi alussa tervehti tuomaria niin, että tarjosi takapäänsä ensin rapsutettavaksi. Ja jostain toisesta kohdasta testiä, joka meni minulta ohi. Tätä lausuntoa en todellakaan allekirjoita, koska en siitä koiraani tunnista, avoimuus on hyvin keskeinen osa Kipiä. Pidättyväisyyttä tai välttelevää käytöstä sillä on esimerkiksi koulutukseen tai hoitotoimenpiteisiin liittyvissä tilanteissa, jos sitä ei kyseinen juttu satu huvittamaan, mutta avoimuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Vähän harmittaa, että historiaan jää nyt elämään lausunto, joka ei vastaa sitä, mitä koira yleensä ilmentää, mutta eipä tuo nyt sinänsä maata kaada. Etenkään, kun kyse ei ole tuon suuremmasta asiasta, ei sentään salakavalaksi väitetty ;) Luonnetestiin mennessä joutuu sen riskin ottamaan, etteivät kaikki arviot tunnu oikeilta.

Laukauspelottomuus: +++ laukausvarma. Kipi ei välittänyt vähääkään paukuista.

Ja se oli sitten hyväksytty luonnetesti ja 108 pistettä. Ei suurta yllätystä tässäkään, koska arvelinkin Kipin kyllä selvittävän testin hyväksytysti läpi. Parissa kohdassa jäin vähän miettimään arvostelua, että olisiko arvosana voinut yhtä hyvin olla pykälää korkeampi, mutta en ole niin perehtynyt asiaan, että tietäisin, miten pienet jutut arvosteluun vaikuttavat.

Kipi myös palautui testistä heti eikä kuormittunut testin aikana liikaa, mikä on tosi hyvä juttu. Ihan hyvässä järjestyksessä palikat päässä ovat. Harrastuksia ajatellen testissä näkyy pari juttua, jotka vaikuttavat harrastusominaisuuksiin. Taisteluhalua saisi olla enemmän, ja myös vilkkautta voisi olla vähän enemmän. Nämä seikat juuri osaltaan vaikuttavat siihen, ettei Kipi välttämättä heittäydy treeneihin täysillä, ja ettei sen työskentely ole hirmu nopeaa tai näyttävää eikä välttämättä aina päämäärähakuista.

Testi juuri suoritettu ja puumerkki historiaan jätetty!

Sinänsä mitään uusia eväitä en esimerkiksi kouluttamiseen testistä saanut. Se onkin yksi syy, miksen enää ole ollut luonnetesteistä kovin kiinnostunut. Tunnen koirani itse parhaiten, eikä testi kerro kaikkia oleellisia juttuja ollenkaan. Tiedän, millainen koulutettavuus koirillani on ja millaista niiden kanssa on elää arkea, eikä joku testitulos sitä asiaa muuta. Vaikka se antaa suuntaa joillekin harrastuksissakin tärkeille ominaisuuksille, niin ei se välttämättä kerro paljon siitä, miten koira niitä ilmentää oikeassa tilanteessa. Eikä se kerro sitä, miten se tekee yhteistyötä, miten paljon se ottaa työskennellessään häiriötä eri jutuista, miten hyvin se oppii asioita, miten intensiivinen tai ohjaajakova tai -pehmeä se on. Testi mittaa lähinnä ympäristöpehmeyttä, joka on eri asia. Pehmeäksi testattu koira saattaa osoittaa ohjaajakovuutta, ja se saattaa töitä tehdessä unohtaa myös ympäristöpehmeytensä. Bordercollieissa on tällaisia koiria, meillä kotonakin muuan mustavalkoinen. Testissä vahvaluonteisuutta osoittanut koira taas voi olla herkkä koulutettava. Kun se pelkkä testi nyt vaan ei kerro kaikkea. Eri ominaisuudet ilmenevät eri tilanteissa hyvin vaihtelevalla tavalla, niin se on meillä ihmisilläkin.

Arkielämä myös on eri asia kuin testitilanne, koska koirat harvoin joutuvat tosielämässä testin kaltaisiin olosuhteisiin, missä ne kokevat vastaavaa paineistusta monen osion verran. Joku herkkä koira saattaa kestää arjen paineet reippaasti ja olla töitä tehdessään  hyvinkin sinnikäs ja ympäristön pois sulkeva, mutta luonnetesti sitten onkin sille liikaa. Ja arjessa se koira kuitenkin elämäänsä elää, ei luonnetestin kaltaisissa oloissa.

Rotukin vaikuttaa, ja nykyään ymmärretäänkin, että eri roduilla on luonnetestiprofiilin suhteen erilainen ihanne. Ei se kaikille tarkoita mahdollisimman korkeaa pistemäärää. Toivottavasti ihanneprofiilejakaan ei oteta pilkuntarkasti, koska luonnetesti on arvostelulaji ja koira on kokonaisuus.

Kauan sitten eräs luonnetestituomari hämmästeli, miten bordercollieista löytyy koiria, jotka ovat pehmeitä mutta silti toimintakykyisiä, kun sen kuulemma piti olla lähes mahdoton yhtälö, pehmeys ja huono toimintakyky kun kulkevat käsi kädessä. Rodun alkuperän ymmärtäminen saattaa avata syytä siihen, miksi näin voi olla.

Moni on sitä mieltä, ettei luonnetesti ole bordercollielle kovin sovelias tai tärkeä testi. Ei jotain lampuria kiinnosta vähääkään, miten hänen koiransa pärjäisi luonnetestissä, tärkeää on vain se, miten se pelittää töissä. On myös esitetty, että bordercollielle paras luonnetesti olisi paimennuskoe, koska se mittaa nimenomaan rodunomaisia ominaisuuksia. Siinä myös todella kysytään koiralta ominaisuuksia. Koska kaikilla ei ole mahdollisuutta paimennukseen, niin sikäli on kyllä hyvä, että koiralle voi hankkia koetuloksia myös muista lajeista ja saada tietoa koiran koulutettavuudesta. Tai että sen voi myös käyttää luonnetestissä tai MH-kuvauksessa, jolloin saa ainakin faktaa ääniherkkyydestä, joka on rodulle tärkeää tietoa. On harmillista, että siitä asiasta on turhan vähän mustaa valkoisella. Pakkohan ei ole mistään mitään tuloksia hankkia, mutta itse kyllä näen tulokset rotua ja jalostusta palvelevina asioina.

 Arvostan työuraa tai koetuloksia paljon enemmän kuin luonnetestitulosta, koska ne osoittavat, että koirasta oikeasti on käyttöön. Ja bc on käyttörotu. Jotkut lajit toki ovat parempia mittareita kuin toiset, eli lajilla kyllä on väliä. Eivätkä koetuloksetkaan kaikkea kerro. Arvostan myös tietoa siitä, millainen koira on arkielämässä. Ei luonnetesti kerro vaikkapa sitä, haluaako koira syödä kaikki vastaantulevat vieraat koirat tai pikkulapset. Tai sählääkö se kaiken aikaa tai onko sillä paljon viirauksia.

Luonnetestissä on sekin ongelma, että testitulokset eivät ole vertailukelpoisia keskenään, koska tuomareissa on niin valtavan suuria eroja. Jotkut tuomarit keskeyttävät testejä paljon herkemmin kuin muut, joiltain tulee paljon herkemmin hylky tai matalat pisteet, jotkut antavat huomattavasti keskivertoa korkeampia pisteitä kautta linjan. Vääriä tulkintojakin testeissä tulee ihan kaikissa osioissa ja kaikille tuomareille joskus. Olen ollut mm. näkemässä, miten itselleni tutun, erittäin toimintakykyisen koiran toimintakyky tuomittiin miinukselle yksin sen takia, ettei sitä huvittanut heti lähteä pimeään huoneeseen. Asialla ei ollut mitään tekemistä toimintakyvyn kanssa, vaan koira yksinkertaisesti oli täysin tyytyväinen hengaillessaan muiden ihmisten kanssa, eikä sitä kiinnostanut lähteä ohjaajan perään. Kertoo enemmän koiran suhteesta ohjaajaan ja sen itsenäisyydestä ja vahvaluonteisuudesta kuin toimintakyvystä. Muissa testin osioissa se osoitti suurta toimintakykyä.

Aina välillä myös törmää jonkun paukkuaran koiran omistajan kertomukseen siitä, miten koira on testissä tulkittu paukkuvarmaksi, koska se on jähmettynyt reagoimattomaan tilaan kuormittavan testin päätteeksi. Ei voi odottaakaan, että kukaan ihminen pystyisi aina tulkitsemaan kaiken oikein. Luonnetestitulos onkin tuomareiden tulkinta siitä, mitä he juuri sillä hetkellä koirasta näkevät (tai uskovat näkevänsä), ei enempää eikä vähempää. Koiralla voi olla huono päivä, tuomarilla voi olla huono päivä. Tuomareilla myös usein on omat ennakkoasenteensa, jotka vaikuttavat tuomarointiin, kaikenlaista rotuennakkoluuloista alkaen.

Kahteen kertaan luonnetestatun koiran arvioon saattaa tulla mielenkiintoisia muutoksia. Vinskin isoäidille kävi näin. Ensimmäisen testin mukaan sen taisteluhalu oli suuri +3, temperamentti häiritsevän vilkas -1a ja kovuus pehmeä -2. Toisessa testissä sitten taisteluhalu olikin pieni -1, temperamentti +2 kohtuullisen vilkas ja kovuus +1 hieman pehmeä. Mielenkiintoisia muutoksia...Toki koiran kokemukset, vireystaso, terveys jne. vaikuttavat testiin ja tulos voi siksikin eri hetkinä olla erilainen, mutta tuomaroinnilla on myös iso osuus. En tiedä, miten tässä tapauksessa.

Kun aikoinaan testautin Jessin, niin valitsin tuomarit sillä perusteella, että heidän arvostelussaan näkyi selkeää hajontaa, koska uskoin testituloksen silloin olevan totuudenmukaisempi. Onhan koirien luonteissakin isoa hajontaa. Kipin kohdalla en tehnyt mitään taustatyötä tuomareiden suhteen, vaan päätin yksinkertaisesti vain viedä sen seuraavaan rotuyhdistyksen järjestämään testiin ja olettaa, ettei sinne kaikkein dilleimpiä tyyppejä pyydetä tuomaroimaan. En yhtään tiedä, millaista linjaa ko. tuomarit yleensä vetävät tai onko heillä mitään linjaa. Muutama tuomari kyllä on jo ennestään mustalla listallani epäreilun linjansa takia, enkä heille olisi Kipiä vienyt, enkä mitään muutakaan koiraa veisi. Etenkään sille, joka keksii ihan omia sääntöjään. Jessin kohdalla jännitin testiä ja tulosta, vaikka tiesin koiran vahvuuden ja uskalsin ja halusin sen heti nuorena testiin viedä (se oli testihetkellä 1v9kk). Mutta se oli ensimmäinen kerta ja hirveän jännää, ja silloin myös annoin luonnetesteille paljon suuremman arvon kuin nykyään. Kipin kohdalla en enää pitänyt testiä tai sen tulosta kovin mullistavana asiana, joten suhtauduin asiaan paljon rennommin.

                                                  Historian havinaa, Jessi luonnetestissä




Minullahan on laumassa myös toinen luonnetestattu koira Kipin lisäksi, ja se on myös yksi syy lisää luonnetestikriittisyyteeni. Kyseessä on tietenkin Draama. Itse en sitä ole testissä käyttänyt, mutta se testattiin kuukausi ennen minulle tuloa. En ole sen testiä nähnyt enkä ole sitä tuntenut ennen kuin se muutti meille, joten olen kuulopuheiden varassa. Draamalle oli odotettu hyviä pisteitä, koska se oli aina ollut reipas ja mitään väistelemätön koira, mutta testissä sitten kävi toisin. Draama jähmettyi kelkkaosiossa, eikä palautunut siitä koko testin aikana. Testi vietiin silti loppuun, vaikka koiran kannalta olisi ollut parempi keskeyttää testi. Testin jälkeen Draamalle jäi mörköjä, ja se alkoi toisinaan reagoida arjessa asioihin, joihin ei ennen ollut reagoinut.

Kun kerroin Draaman kokemuksesta muille koiraihmisille, niin poikkeuksetta kuulin aina muistakin koirista, joille oli jäänyt testistä pelkoja. Niitä on jäänyt joskus jopa korkeilla pisteillä hyväksytysti testatuille koirille. Muistan jo kauan sitten lukeneeni luonnetestiä käsitelleestä jutusta, että testi mitoitetaan aina koiran mukaan, eikä sille jää testistä mitään mörköjä. Tämähän siis on täyttä puppua, sen verran yleistä testin jälkeinen mörköily näyttää olevan. Kaikkia koiria ei todellakaan kannata testillä kiusata, mutta ei omistaja aina pysty sitä ennalta arvioimaan, eikä edes tiedä, että näin voi käydä.

Kipin kohdalla tärkein miettimäni seikka olikin juuri se, että kestäisikö se mielestäni testin ilman jäljelle jääviä mörköjä. Koska olin melkoisen varma, että se hyvinkin kestäisi testauksen ilman mielenrauhansa järkkymistä, niin uskalsin sen ilmoittaa. Jos arvioni olisi mennyt pieleen ja se olisi paineistunut testissä liikaa, niin olisin itse keskeyttänyt testin, elleivät tuomarit sitä olisi tehneet. Ei ole reilua asettaa koiraa tilanteeseen, missä se ahdistuu liikaa pääsemättä tilanteesta edes pois.

Joillekin herkemmille koirille testissä on ikävää myös se, että niiden luottamus ohjaajaan voi kokea kolauksen. Ohjaajan pitäisi olla se, joka suojelee koiraa eikä aseta sitä mahdottomaan tilanteeseen, mutta testissä koiraa uhataan moneen kertaan, eikä ohjaaja sitä voi suojella.

Draaman kohdalla jäljelle jääneet möröt ovat ajoittain näkyneet arjessa, vaikka yleisesti ottaen meidän arki sujuu tosi hyvin ja Draama käyttäytyy reippaasti. Kun kokeilimme vepeä ensimmäisenä kesänä, niin Draaman mielestä poiju oli mörkö. Veneeseen nostettuna se ei ollut pelottava, mutta vedessä kelluessaan vähintäänkin epäilyttävä. Draama oli alkuaikoina myös välillä mukana koululla, jossa oli pyörätuolilla liikkuva henkilö. Pyörätuoli oli myös aluksi mörkö, jota piti väistää ja haukkua, mutta tutustumisen jälkeen Draama sopeutui siihen hyvin ja suhtautui siihen luottavaisesti. Pojat eivät koskaan pyörätuoliin reagoineet.

Lenkkimaastoissamme tulee muita kulkijoita vain harvoin vastaan, ja Draama kyllä tiedottaa mahdolliset puskissa kykkivät sienestäjät tai yllättäen vastaantulevat tyypit. Paitsi jos ehdin kertoa sille, että tilanne on ok, ennen kuin se ehtii reagoida. Läheskään aina en ehdi, se on sentään bordercollie ;)  Viimeksi kun pari sienestäjää kulki odottamattomassa paikassa melkein meidän takapihalla, niin Draama vain kävi nätisti moikkaamassa heitä, mutta se olikin silloin vapaana. Hihnassa ollessa helpommin tulee tunne, ettei voi itse vaikuttaa asioihin, kun ei pääse halutessaan karkuun. Kuten ei luonnetestissäkään pääse. Vilkkaammilla paikoilla liikkuessamme Draama ei reagoi ihmisiin eikä hälinään. Ei pelota meluisa rakennustyömaa, ei hetkauttanut sekään, kun hiljattain kesken tokotreenin tuli kaksi pientä lasta melkein jalkoihin pyörimään. Ja ystävällinen koirahan se kuitenkin on (saihan se luonnetestissäkin Kipiä korkeamman arvosanan luoksepäästävyydestä ;), eivätkä satunnaiset mörköilytkään sillä ole päälle jääneet.

Luonnetestin ajatuksenahan on alun perin ollut, että mitä korkeammat pisteet, sitä paremmin koulutukseen sopiva koira. Testi kehitettiin Ruotsin armeijassa koulutukseen valittavien koirien karsintaan, mutta saman on ajateltu pätevän myös harrastuksiin. Näin ollen Kipin pitäisi olla Draamaa paremmin harrastuksiin sopiva, koska sen pisteet ovat selvästi korkeammat, vaikka eivät mitenkään huiput. Mutta ei se kyllä niin mene. Kun katsoo osa-alueita, niin löytyy kyllä syykin sille, miksi Draamalla on isompi moottori. Sen taistelutahto on Kipiä isompi (+2a kohtuullinen, ja olisi varmaan ollut vieläkin suurempi ilman kelkkaosiota), ja se on vilkas (+3).

Testin mukaan Draama on pehmeä (-2), ja kyllähän se on pohjimmiltaan herkkä koira, mutta työtä tehdessä se on kestävä ja sinnikäs, eikä se ole ohjaajapehmeä. Toimintakyvyn Draamalla on arvioitu olevan riittämätön (-2). Tämä vaihtelee, kyllä se osaa hyvin toimintakykyinenkin olla. Pari päivää minulle tulon jälkeen se oli mukanani vieraalla hallilla, jossa oli menossa suursiivous. Hengailimme pihalla, kunnes Draama päätti kävellä sisään halliin avoimesta ovesta ja kävi moikkaamassa siellä olevia ihmisiä, joista toinen käsitteli juuri silloin kovaäänistä teollisuusimuria. Kyllä se on myös utelias ja asioista selvää ottava. Silloinkin, kun se ei ole varma, onko joku juttu mörkö, niin se on silti valmis tutkimaan asian. Ja se on testituloksestaan riippumatta hieno koira.

Korrin Pekkahan jo taannoin totesi, ettei joku +250 pisteen koira ole välttämättä mikään helppo ja hyvä harrastuskoira. Se on usein elämäänsä ja itseensä niin tyytyväinen, ettei sillä ole suurta tarvetta tehdä yhteistyötä ihmisen kanssa harrastuksissa. Poikkeuksia varmaan on tässäkin. Eivätkä koirat, joilla on sama tulos jostain testin osa-alueesta, silti välttämättä käytännössä ilmennä tätä ominaisuutta ollenkaan samalla tavalla. Niin moni eri asia vaikuttaa koiran luonteeseen ja käytökseen eri tilanteissa. Draama ja Kipikin ovat paljon monimutkaisempia kokonaisuuksia kuin luonnetestiarvionsa. Ja vaikka testissä näkyy yksi syy Kipin vähän vaillinaiseen moottoriin, eli sen pieni taistelutahto, niin silti saman arvion saaneista koirista voi löytyä hyvän moottorin omaavia. Luonnetestiin ei koskaan pidä uskoa sokeasti.

Draama arvioitiin testissä laukausvarmaksi kuten Kipikin. Ja kyllä se taas tuli todennettua, että laukausvarmoja ovat kaikki kolme. Draama ja Vinski olivat autossa odottamassa Kipin luonnetestin ajan, ja olin autolla kaikkien kanssa, kun edelliselle koiralle ammuttiin. Kukaan ei korvaansa lotkauttanut. Tästä olen kyllä varsin iloinen! Ei se mikään itsestäänselvyys ole, että onnistuu saamaan useamman paukkuvarman koiran rodusta, josta ääniherkkyyttäkin löytyy.

torstai 13. syyskuuta 2018

Pillit pussista pois?

Vietimme Draaman kanssa viime lauantain tokon piirinmestiksissä, kun olimme mukana joukkueessa. On tietenkin höperöä lähteä mukaan joukkueeseen keskeneräisellä koiralla, enkä todellakaan ollut alun perin sinne lähdössä. Sitten joukkueeseen huhuiltiin ylempien luokkien koiria, kun niitä ei ollut ilmoittautunut mukaan, ja mietin, että tärkeintähän on saada joukkue kasaan. Mutta jos joku muu myös ilmoittautuisi ylempiin luokkiin, niin saisi ehdottomasti mennä meidän sijasta. Helpotus olikin suuri, kun voittajaluokkaan sitten ilmoittautui toinen, osaavampi koirakko. Saimme silti kuitenkin myös mahdollisuuden lähteä mukaan, ja tuumin, että miksei. Joukkuekisat ovat kivoja tapahtumia, ja samalla pääsisimme pitkästä aikaa fiilistelemään kisatunnelmaa.

Treeneissä Draama väläytteli välillä oikein kivaa tekemistä, mutta kisojen lähestyessä monet liikkeet hajosivat. Erityisesti ruutu ja tunnari, joihin tuli yllättäen epävarmuutta. Pari koemaista treeniä taisivat tätä takapakkia aiheuttaa. Näitä liikkeitä sitten erityisesti työstettiin, mutta aika ei ihan riittänyt, juuri niistä tuli kisoissa nollat. Tunnari vieläpä oli meille ikävästi ensimmäisenä liikkeenä. Draama nosti heti oman, mutta päätti sitten tarkistella, pudotti oman maahan, käytti väärää suussa ja otti sitten taas oman ja toi sen. Ruudussa se kävi kääntymässä etualalla, mutta juoksi sieltä saman tien takaisin, enkä ehtinyt tehdä asialle mitään. Saman se teki pari kertaa treeneissä ennen koetta, mutta aiemmin se ei vastaavaa ole tehnyt. Sain sen uudestaan lähetettyä ruutuun, ja suoritus oli oikein mallikelpoinen. Tuomari sanoi, että harmi, kun ei voi laittaa nollan eteen ykköstä.

Muita nollia ei tullut, mutta ei kyllä mitään kovin hyviä pisteitäkään, joten tulosta emme saaneet. Pisteiden valossa olemme vielä keskeneräisempiä kuin luulinkaan. Ihme kun noilla pistemenetyksillä saimme kokonaisvaikutelmasta silti 8,5. Loppupalautteessa tuomari myös sanoi, että erityisesti EVL:ää varten kannattaa karsia kapulan pureskelu pois, Draama kun puri ohjatussa noudossa kapulaa tosi voimakkaasti, mitä se ei treeneissä ole kertaakaan viime aikoina tehnyt. Mutta jotenkin niin positiivinen asenne tuomarilta puhua EVL:ään menosta itsestäänselvyytenä, kun ei ole edes tulosta voittajaluokasta vielä :D

Joihinkin liikkeisiin olin kyllä ihan tyytyväinen, vaikka pisteitä ropisikin yksityiskohtien takia. Oli vinoja perusasentoja, ja pari kertaa jouduin antamaan lisäkäskyn perusasennon ottamiseksi. Suhteellisen vähäinen seuraamisen ja perusasentojen treenaaminen taisi tässä nyt kostautua. Mutta hei, Draama ei törmäillyt luoksetuloissa eikä näpsinyt seuraamisessa! Ja vaikka se puri ohjatun kapulaa, niin tunnaria ja metallikapulaa se piti nätisti.

Asenne Draamalla oli kisoissa hyvä, se oli ihan täpinöissään päästessään kehään ja kuitenkin hyvin kuulolla. Itsellänikin oli kiva päivä kisoja seuraten, ja hieno fiilis saada tehdä pitkästä aikaa kokonainen koesuoritus Draaman kanssa. Ainakin saatiin taas eväitä jatkoon. Joukkueen jäsenille tuli kivoja suorituksia, ja piirinmestaruushopeaa sieltä sitten joukkueelle pätkähti.

Joukkueen koirat Benji, Draama, Vola ja Rover. Lina-kelpie puuttuu kuvasta.



Viime viikolla pääsivät Draama ja Kipi Piiran käsittelyyn. Kipillä oli lukko ja jäykkyyttä lanneselässä, mutta se saatiin hyvin auki. Yllätyksenä tuo ei tullut, koska Kipi oli hiljattain taas pitkästä aikaa alkanut liikkua takapäätään keikuttaen, ja lisäksi se oli ajoittain kirputtanut itseään lanneselästä. Tällaisesta tietenkin heti herää huoli, että eihän vaan spondyloosi ole leviämässä. Ihan leppoisa Kipi on kuitenkin ollut, eikä se Piirankaan mukaan ollut kivuliaan oloinen.

Vinskille tehtiin pikatarkistus, ja se oli suora, mutta jotain pientä laittoa senkin lanneselässä saattaa olla. Täytyy viedä sekin jossain vaiheessa jonnekin hoidettavaksi.

Draamalla myös oli lukko lanneselässä ja vähän kireyttä tyyppikohdissa. Muuten sen kroppa oli ilahduttavasti rennompi kuin keväällä, ja se on liikkunut hyvin. Juttelimme Draaman harrastuksista ja arjesta ja siitä, mitä sen kroppa nykytilanteen valossa kestää. Ai että ilahduin ja oikeastaan yllätyinkin, kun Piiran mielestä Draama voi vielä harrastaa tokoa! Treenejä vain ei saa olla turhan usein, ja lepo on äärimmäisen tärkeää. Mitään kiellettyjä liikkeitä ei ole, oman säkäkorkeutensa verran Draama voi hypätä, ja kiertoakin voi harvakseltaan ottaa, kunhan ei tee montaa toistoa. No nyt on kyllä maailmankirjat sekaisin, kun olin jo päättänyt luopua kiertoliikkeen treenaamisesta lopullisesti!

Arkiliikunnasta puhuttiin myös. Metsä on tunnetusti mainio jumppapaikka, ja siellä on hyvä liikkua sekä vapaana että kytkettynä. Kysyin myös lenkkien pituudesta, ja Piira totesi tunnin lenkin olevan varsin riittävä määrä, sitä pidempään ei kannata turhan usein lenkkeillä. Tämä vähän aiheutti nieleskelyä, sillä vaikka usein teemme juuri tunnin lenkkejä, niin usein teemme myös pidempiä lenkkejä. Kurjalta tuntuisi jättää Draama kotiin tai jättää pidemmät lenkit tekemättä, mutta onneksi niitä voi välillä kuitenkin tehdä. Pisimpien lenkkien rasitusta voi myös vähentää pitämällä tauon lenkin aikana, joten ehkä tästä selvitään. Tehdään eniten niitä tunnin lenkkejä tai lyhyempiä (mutta hysteerisenä ei tuijoteta kelloa kuitenkaan), pidemmillä lenkeillä sitten pidetään taukoja. Mitään tuntikausien marsseja ei harrasteta. Rajuja leikkejä koirien kesken myös pitäisi rajoittaa ihan minimiin.



Rally-tokon sopivuudestakin juteltiin. Esteitä senkään harrastamiselle ei pitäisi olla. Joku 360 asteen käännös voi olla takaosalle vähän haasteellinen, mutta hyvä puoli asiassa on, että ei sitä juuri treenata tarvitse ja siten takapäätä rasittaa, eiköhän Draama osaa sivullani melko sujuvasti käännöksiä ja pyörähdyksiä tehdä muutenkin. Jos siis rallya harrastamaan päädymme.

Vinkiksi Piira antoi myös, että tokotreenejä kannattaa videoida ja seurata videolta Draaman takapään käyttöä. Juu, ja hyvä olisi samalla saada faktaa tokoliikkeiden sujumisestakin!

Piiran mielipiteisiin uskallan luottaa, koska hän ei treenilupia lepsusti jakele. Niinpä näyttää ihan siltä, ettemme vielä jätä jäähyväisiä tokolle, ja voimme treenata jopa vähän vapaammin kuin mitä kuvittelin mahdolliseksi. Ihan mahtavaa. Minä kun todella olin jo niitä pillejä pussiin laittamassa, mutta näköjään tein turhan äkkinäisiä päätöksiä.

Tulostavoitteita en tässä vaiheessa mieti, eikä se lopulta tunnu edes niin hirmu tärkeältä. Jos saadaan vielä tokoilla yhdessä ja ehkä käydä vielä joskus kokeessakin, niin se on jo tosi hieno juttu. Sen verran toki voisi tavoitella, että sieltä voittajaluokasta olisi joskus kiva saada muutama pojo enemmän! Jos vaikka ihan tuloksen saisi. Tulevaa terveyttä ei kuitenkaan voi ennustaa, ja siitä on paljon kiinni. Nyt kuitenkin nautitaan tästä hetkestä.

Jo ennen kuin saimme vapauttavan tuomion tokon suhteen, niin päätin sittenkin ottaa meille omatoimitokon hallivuoron talveksi. Oli niin kivaa taas treenata tokoa tauon jälkeen ennen kisoja, etten halunnut kokonaan luopua siitä. Draama oli treeneistä niin onnellinen, ja niin minäkin. Tuumin, että hiisi vieköön, mehän voisimme treenata vaikka koko talven tunnaria ja mielentilaa, jos kroppa ei muuta kestäisi! Ja vaikka kyseessä on tokovuoro, niin tuskin kukaan meitä naulaisi, vaikka välillä ottaisimme rallya tai nosea. Ja voisihan Kipikin välillä tulla mukaan treeneihin. Ja miksi pitäisi luopua kaikesta, mikä tuo iloa. Eivät kaksi edellistäkään hallikautta sujuneet kuin Strömsössä, kun Draaman treenejä välillä piti rajoittaa saikkujen takia, mutta treenit toivat silti iloa ja hengähdystaukoa meidän arkeen. Siitäkin huolimatta, etten silloinkaan voinut aina tietää, voiko meillä enää olla tavoitteita.

Vinskin kanssa vedin pihalla yhtenä päivänä tokon voittajaluokan liikkeet läpi. Vuosiin ei niitä olla tehty, paitsi ruutua ja joitain perusjuttuja ihan satunnaisesti. Hyvin olivat liikkeet muistissa, ja Vinski teki ne omaan harkitsevaan tapaansa mutta melko pätevästi, mitä nyt kaukokäskyissä oli ihan kuutamolla. Hitsi jos se vain siirtäisi tuon osaamisen myös kotipihan ulkopuolelle, niin veisin sen vielä kokeeseen! Vinski on aika jännä persoona.

Nosessa Vinski on tosiaan myös välillä väläytellyt hyvää osaamista. Sen työskentely on siinäkin hienovaraista eikä kovin näyttävää tai aktiivisen oloista. Se saattaa näyttää vähän kuin päiväkävelyllä olevalta hajamieliseltä professorilta, ja sitten se kuitenkin nopeaan tahtiin löytää ja ilmaisee hajut. Nose on sille tosi kiva laji, josta se saa onnistumisen kokemuksia.

Kipikin toisinaan jaksaa olla nosessa ihan pitkäjänteinen, ja tokossa se on tosiaan viime aikoina ollut iloinen työskentelijä. Ehkä pitää poistua omalta mukavuusalueelta ja kokeilla rallyakin sen kanssa, kuin myös Draaman ja Vinskin.

Me harrastelemme sitä mitä voimme ja mikä milloinkin huvittaa, tavoitteilla tai ilman, tilanteen mukaan. Ei tästä matkasta näiden koirien kanssa tullut juuri sellaista kuin olisin alun perin halunnut, mutta teemme tätä matkaa omista lähtökohdistamme, jotka ovat ihan erilaiset kuin jonkun muun. Itse varmasti opin myös jotain sellaista, joka muuten olisi jäänyt oppimatta. En tiedä, olisinko edes tutustunut lähemmin Nose Workiin, jos olisin nykyisten koirien kanssa voinut jatkaa entisiä lajejani. Meillä kaikilla on vajavuuksia  (ohjaajalla varmaan kaikkein eniten! :D), mutta entäs sitten.

Yritän keskittyä enemmän siihen, mitä meillä on kuin siihen, mitä meillä ei ole. Sen tämä kokeeseen ilmoittautuminen ja treenaaminen sai aikaan, että löysin taas treenaamisen ilon myös muista jutuista kuin tavoitteellisesta tokon treenaamisesta. Näin taas paremmin kaikki pienet, mutta arvokkaat jutut. Toivottavasti muusta puuhastelusta tulee vähitellen niin kiinteä ja luonteva osa meidän arkea, ettei sitten enää niin kovasti kirpaise, kun tokosta jonain päivänä kuitenkin joutuu luopumaan.

Mun jengi <3