Heti ei Draaman suolistoa kiusattu uudella kokeilulla, mutta tänään aloitettiin hyvin varovasti Royal Canin Hypoallergenic. Epäilen sen sopivuutta, koska siinä on riisiä, jota oli myös Specificissä, joka sille ei taannoin sopinut, ja kalaöljyä, jonka sopivuutta erittäin vahvasti epäilen. Ilahdun, jos olen väärässä. Jotainhan tuolle täytyisi saada menemään nykyisen ruoan lisäksi ravinteiden turvaamiseksi, ja lisäravinteet näyttävät sopivan ihan erityisen huonosti. Kokeeksi annoin Draamalle joku aika sitten kahtena päivänä yhden tipan D-vitamiinia, ja suolisto näytti ottavan siitäkin itseensä, vaikka aiemmin se on ongelmitta samaa valmistetta saanut.
Muuten Draama on voinut hyvin. Kesäkuun lopussa kokeilimme vähän pidempää retkeäkin. Sitten vielä kävi niin, että lähdimme Pirjon kanssa vahingossa yhdestä risteyksestä väärään suuntaan, kun piti valita nimenomaan se lyhyempi reitti takaisin. Kovasti olimme vakuuttuneita, että juuri se reitti oli oikea, kun se oli niin tutun oloinenkin. Jep, se oli toki tuttu niiltä ajoilta, kun olimme kiertäneet sitä kaikkein pisintä reittiä... Käännyimme takaisin erehdyksen tajuttuamme, mutta pari ylimääräistä kilometriä siitä retkeen tuli, ja kilometrejä kertyi yhteensä melkein kymmenen. Koirille sitäkin enemmän, ja uinti vielä sen päälle. Tarkkailin Draamaa, että miten se jaksaa, kun muistissa olivat vielä liiankin hyvin ne lenkit, kun se muuttui jossain vaiheessa perässä vedettäväksi ja näytti myrtsiä naamaa. Mutta sellaista hetkeä ei tullut, vaan Draama porskutti energisenä menemään, juoksenteli innoissaan ylimääräistä lenkkiä metsän puolella ja haastoi Miioa leikkiin. Ai että nautin sen katsomisesta.
Sen jälkeenkin olemme välillä tehneet myös pidempiä lenkkejä ja retkeilleet. Miten sitä voikaan tulla iloiseksi, kun pääsee tekemään tuollaisia periaatteessa ihan normaaleja juttuja, jotka eivät kuitenkaan ole mitään itsestäänselvyyksiä. Ja miten hienoilta ovat monet pienet tuokiot tuntuneet muutenkin. Kuten vaikka se, kun Draama metsässä on silmät tuikkien heittänyt minulle kävyn ja odottanut minun heittävän sen takaisin. Kun se illalla on asettunut täysin rentona selälleen nukkumaan nojatuoliin. Tällaiset pienet jutut ovat niin sanomattoman tärkeitä. Kaikkein huonoimpina hetkinä niitä ei tapahdu.
Kun Draama alkoi taas olla dopingvapaa, niin päätin ilmoittaa sen tokokokeeseen. Sitten vain jäin odottamaan, että missä vaiheessa joudun perumaan myös sen kokeen. Olin vakuuttunut, että vointi notkahtaisi jossain välissä huonompaan, tai eläinlääkäri haluaisi kokeilla jotain uutta lääkettä suoliston tueksi. Tai jotain muuta tapahtuisi. Kisojen perumisesta oli jo tullut rutiinia. Kun koepäivä sitten lähestyi eikä mitään perumisen aihetta vieläkään ollut ilmaantunut, niin aloin olla suorastaan epäuskoinen. Voisiko olla niin, että ihan oikeasti pääsisimme kokeeseen?
Muutamaa päivää ennen koetta treeneissä meni moni asia pieleen. Erityisesti noudot, kun Draama sylki noutoesineet ennen luovutusta ja pureskeli niitä sitä ennen. Klups. Ja niin kuin me olimme pitoa ja luovutusta treenanneet, ja ihan kohtuullisen hyvin tuloksinkin. Mutta kokonaisuutta olisi näköjään pitänyt ottaa enemmän, koska pelkkien osa-alueiden vahvistaminen ei riitä Draamalle. Ja tietenkin kaikki lähtee mielentilasta, eikä siihen vaikuttamiseen vieläkään ole löytynyt kaikkia mahdollisia työkaluja. Draamalla on niin selkäytimessä hieman väärä ja erittäin kiihkeä asenne noutoliikkeitä kohtaan, ja sille on palkitsevaa purkaa itseään noutoesineisiin. Ja nyt oltiin lisäksi otettu takapakkia ihan reippaasti.
Treeniaikaa oli hyvin vähän jäljellä eikä siinä ihmeitä tehtäisi. Olisi ollut ehkä järkevää ajatella, että kisoja tulee aina uusia ja liikkeet kannattaa ensin treenata parempaan kuosiin. Mutta ei Draaman kanssa voi niin ajatella, koska sille ei seuraavaa kisaa välttämättä tule. Jos vain Draama olisi kisakunnossa vielä kisapäivänäkin, niin mehän menisimme kisaan ihan vaan siitä ilosta, että voisimme niin tehdä, ja ottaisimme kisan maksettuna treeninä.
Koepäivä valkeni viime torstaina ja Draaman vointi oli pysynyt hyvänä, joten pääsimme osallistumaan. Yksilöliikkeet olivat ensin putkeen ja lopuksi paikallolo. Osallistujia voittajaluokassa oli viisi, ja tuomaroimassa oli Mari Väänänen. Draama oli tietenkin ihan innoissaan, kun saavuimme helmikuun rallykisoista tuttuun paikkaan. Meidän suoritusvuoro oli heti ensimmäisenä, ja sitä ennen ehdin juuri sopivasti lenkittää Draamaa ja vähän muistutella mieleen liikkeiden osia ja mielentilaa.
Kehässä Draaman suoritus pysyi hyvin kasassa. Se oli iloinen ja hallittu, vaikka kauneusvirheitäkin suoritukseen mahtui. Heti ensimmäisenä oli kaksi noutoliikettä, metallihyppynouto ja tunnari. Hyppynouto sujui hienosti 9,5 pisteen edestä, mistä olin kovin iloinen nouto-ongelmien jälkeen. Tunnareille Draama lähti vauhdilla, haisteli hetken ja sitten vaan nappasi oikealta puolelta reunimmaisen ja toi sen vinoon sivulleni ja pudotti siihen. Se olikin kokeen ainoa nolla. Meidän murheenkryyniliikkeemme.
Kauko-ohjauksen ensimmäinen istuminen oli vähän vajaa ja hieman Draama tuli eteen, mutta treenimäärään ja osaamistasoon nähden liike meni tosi hienosti. Draama oikein tsemppasi välillä paikkansa pitämistä. Ällä meni muuten oikein kivasti, mutta kun piti istua niin Draama jäi seisomaan.
Luoksetulo oli hieno. Stoppiahan emme ole paljon treenanneet kropan takia, ja Draamalle on luontaista valua tosi pitkä matka ennen pysähtymistä. Nyt se pysähtyi ihan harvinaisen hyvin ja oli muutenkin pätevä. Tuomari nillitti siitä, että olisi voinut pysähtyä vieläkin nopeammin ja antoi ysin, mutta itse olin älyttömän tyytyväinen.
Seuruussa tarvittiin yhteen perusasentoon ylimääräinen käsky, ja peruuttamisessa olin itse vähän kuutamolla, kun liikkuri käskytti eri tavalla kuin olin odottanut. Nämä laskivat arvosanaa, mutta muuten kokonaisuus oli sujuva. Tuomarikin sanoi, että tykkäsi seuraamisesta kovasti. Draama ei nyt painanut tai näpsinyt minua, jotain ollaan siis tehty oikein!
Ruutuun Draama lähti hyvin, mutta meinasi sitten kääntyä takaisin. Sain sen hyvin käskytettyä jatkamaan ja tosi hyvin Draama ruutuun sitten meni ja loppukin sujui hienosti. Ehkä ollaan vähän liikaa treenattu lyhyttä matkaa? Tämäkin kropan takia.
Ohjattu nouto oli tosi hyvä, kapulaa tosin vähän pureskeli, mutta olin tosi tyytyväinen, kun ei sylkenyt sitä eikä säpäleiksi purrut.
Paikkamakuu oli muuten mallikelpoinen, mutta jostain syystä jouduin antamaan sekä maahanmenoon että ylösnousemiseen tuplakäskyt, ja pisteitä tuli vain kuusi, eli sen yhden nollan jälkeen huonoimmat pisteemme tästä kokeesta.
Kokonaisvaikutelmasta tuomari antoi ysin ja sanoi, että hyvää ja iloista yhteistyötä ja hyvä koira, vähän vielä hiomista. Se lämmitti mieltä, koska kyllä me tiiminä siellä kehässä olimme ja molemmat iloisina siitä, että saimme siellä olla.
Palkintojenjaossa tuomari vielä harmitteli meidän tunnaria. Meinasihan se hetken itseäkin harmittaa, että olisimme saaneet ykköstuloksen, jos tunnari olisi onnistunut kohtuullisen hyvin. Mutta palkintojenjaossa ei harmittanut enää yhtään. Olin vain aidosti onnellinen siitä, että olimme päässeet osallistumaan ja olimme tehneet hyvää yhteistyötä. Ja olimme vieläpä petranneet meidän tulosta edelliseen kisaan nähden rutkasti. Viime syksyn kisaan osallistuimme, kun Draama oli ollut pitkään lähes pois pelistä rankavaivojen takia ja luulin sen jo jääneen eläkkeelle. Nyt oltiin podettu pitkään suolistovaivoja, ja taas arvelin meidän koeuran ehkä olevan lopullisesti ohi. Että eipä näistä lähtökohdista tule liiemmin harmiteltua ohimennyttä ykköstulosta. Olimme voittajia, kun pääsimme osallistumaan ja tekemään meidän taustaan nähden kelpo tuloksen.
Saimme siis kakkostuloksen ja sijoituimme toiselle sijalle. Ajattelin ottaa Draamasta palkintokuvan A-esteen vieressä, mutta kun Draama näki esteen, otti se välittömästi 2on2off-asennon ja jäi siihen topakasti poseeraamaan. Niin ovat vielä selkäytimessä agilityjututkin, vaikkei Draama ole harrastanut lajia enää kolmeen vuoteen. Viime kuussa tuli tosiaan kuluneeksi kolme vuotta siitä, kun Draama tuli meille. Sain elämääni sen myötä vähän enemmän draamaa kuin olisin oikeastaan jaksanut ottaa vastaan, mutta koirana Draama on ihana. Niin läheinen ja rakas <3
