lauantai 25. lokakuuta 2014

Kuvapainotteista päivitystä

Viime viikolla Kipi pääsi leikkimään pitkästä aikaa Vilin kanssa. Se leikkii yhä mielellään Vilin ja Repen kanssa, vaikka nekin ovat uroksia ja Repe lisäksi samanikäinenkin. Mutta se onkin tuntenut ne jo ennen tätä nykyistä vaihetta, jossa sen suhde muihin koiriin on muuttunut, se ei enää automaattisesti ajattele kaikkia leikkikavereinaan. Kuten vaikkapa omaa veljeään, jota se ei ollut tavannut pentuaikojen jälkeen...Vilin kanssa sillä synkkaa hyvin, mutta ei se kyllä oikein ymmärrä, miksi Vili räkyttää paljon leikkiessäänkin.



Repenkin kanssa Kipi on leikkinyt monta kertaa viime aikoina, mutta niistä ottamani leikkikuvat ovat laadultaan vieläkin huonompia kuin nuo ylläolevat, joten laitan tähän kuvan niiden yhteisestä paikkamakuutreenistä ja kaverikuvan (eikä niidenkään kuvanlaatu toki mikään huima ole...). On hieman erilainen paikkamakuutyyli näillä pojilla!



Tässä kuussa on tullut otettua läjäpäin ulkoilukuvia, joten lisätään niitäkin tänne vielä. Nämä kuvathan ovat jo ihan nostalgisia, vaikka ovat niinkin tuoreita, mutta eipä puissa enää paljon lehtiä ole jäljellä.





Edellinen kuva on Kokkokalliolta, josta oli huima pudotus alas, joten siksipä Kipillä on kuvassakin varmuuden vuoksi valjaat ja hihna päällään. Sen liikkuminen on kyllä järkevämpää kuin aiemmin ja se osaa vauhdissakin katsoa mihin astuu, mutta ihan täysin en silti siihen luota. Aikamoinen huimapää se kuitenkin on. Pari päivää sitten se juoksi täysiä alas töyrästä ja siinä polulla töyrään alla seisoi poikittain Snoopy. No ei Kipi toki päin juossut, muttei kiertänytkään, vaan hyppäsi sulavasti ja edelleen täydestä vauhdista Snoopyn yli. Eräänä päivänä kävin nostamassa tämän wannabe-vuorikiipeilijän pois tiskialtaasta. Sieltä käsin on nimittäin kätevä syödä viereiseltä tasolta kissojen ruokia. Yritteliäs ja ketterä nuori mies ;)

maanantai 20. lokakuuta 2014

Jälkeä, paimennusta ja sukulaisia

Olemme ottaneet loppukirin jäljestyksen suhteen ennen talvitaukoa. Kipi ajoi ensin muutaman nurmikkojäljen ja sitten olimme kahdesti pellolla. Kipi selvitti nurmikkojäljet muuten hyvin, mutta meno oli hieman hektistä, eivätkä kepit hirveästi kiinnostaneet. Peltojäljet namitin paremmin ja Kipi jäljesti ne tarkasti ja enimmäkseen rauhallisesti. Sillä oli myös ollut muita aktiviteetteja ennen peltojälkiä, mikä ehkä vaikutti siihen, ettei se ollut niin hektinen. Siirsin nyt myös loppupalkan tulemaan taskustani eikä enää jäljen lopusta.


Tämmöinen löytyi!

Metsäjälkien suhteen meillä oli pitkä tauko, koska metsät ovat olleet niin täynnä sienestäjiä. Viikko sitten maanantaina olimme pitkästä aikaa metsäjäljillä Velskolassa Pirjon kanssa ja teimme jäljet kaikille koirille. Minä talloin jäljet Repelle ja Inalle, Pirjo Kipille ja Vinskille ja minä vielä lyhyen jäljen Snoopylle. Kaikki jäljestivät hienosti. Kipin kanssa keppien eteen tehty työkin alkoi kantaa hedelmää, se ilmaisi oma-aloitteisesti kaikki paitsi yhden kepin. Sienestäjiltä emme täysin välttyneet nytkään, Vinskin jäljellä niitä oli vieraillut ja se hetken jäljestikin väärää jälkeä, mutta oli muuten varsin pätevä suolla ja metsässä kulkevalla jäljellään.

Tiistaina olimme Somerolla paimentamassa ja menomatkalla pysähdyimme metsään Somerniemellä. Tein ensin Kipille jäljen. Tilaa olisi ollut tehdä muillekin jäljet, mutta aika ei harmillisesti riittänyt. Jäljen vanhetessa koirat saivat juosta metsässä. Ne huumaantuivat, kun avaraa metsämaastoa riitti silmänkantamattomiin. Minä taas jouduin ison ongelman eteen. Niin paljon suppilovahveroita ja puolukoita, niin vähän aikaa poimia ne...

Kipillä oli ihan isojen poikien jälki. Pituutta oli useita satoja metrejä, metsätien ylityksiä kaksi, kulmia useita, keppejä neljä. Kipi jäljesti taas erittäin motivoituneesti ja selvitti kulmat ja tienylitykset hienosti, kepeistä nosti kolme.


Tuolla metsässä olisi mieluusti viettänyt koko päivänkin. On tilaa koirille juosta, on maastoa tehdä vaikka useampi voittajaluokan jälki, täysimittaisen esineruudunkin voi tekaista mihin kohtaan vain. Eikä muita kulkijoita näy. Tällaiselle suuntavaistottomalle on myös suunnaton etu, että auto näkyy satojen metrien päähän. Nytkin olisin muuten jo kertaalleen suunnan kadottanut ;D Olen minä tuonne kerran ihan kunnolla eksynytkin, kun ahneus kasvoi jälkeä tehdessä liikaa. Vuosituhannen vaihteessa tuolla tuli liikuttua paljon, koska asuin silloin lähistöllä. Oi niitä aikoja, kun laumassa vaikuttivat ensimmäiset neljä koiraani Netta, Jessi, Jason ja Nasta.

Paimentamaan Kipi pääsi siis nyt toista kertaa. Se oli innolla hommassa mukana päästessään isoon pyöröaitaukseen. Lammaslaumassa tapahtui sitten vähän hajaannusta ja Kipi ryhtyi jahtaamaan lampaita, jolloin Marika kävi säikäyttämässä sen. Se otti sitten sen verran nokkiinsa, ettei enää paimentanut ollenkaan. Yritin innostaa sitä ja hetkittäin se osoitti jotain mielenkiintoa, mutta sitten taas keskittyi syömään lampaankakkaa ja katselemaan yleisöä. Toisen kierroksen lopussa se jo vähän innostui kaartamaan lampaita. On siinä kuitenkin herkkyyttä, vaikkei se arjessa kovin herkältä vaikuta.

Torstaina olimme Pirjon ja Repen kanssa Vaakkoissa jäljestämässä. Kipi ajoi Pirjon tallaaman jäljen, joka ehti vanheta lähes pari tuntia. Jäljen alussa oli selkeästi käynyt joku hemaiseva narttukoira ja Kipi nosti elämänsä ensimmäistä kertaa jalkaakin jäljellä. Se harhautui alussa kerran jäljen ohi ylös kalliolle ja oli tulossa sieltä alas tosi jyrkästä kohdasta, mutta onneksi ehdin estää. Muuten se jäljesti hyvin, maastotyypin vaihtuminenkaan ei vaikuttanut sen työskentelyyn ja into oli kova selvittää jälki.

Perjantaina treenasimme esineitä ja tottista Luukissa Pirjon ja Repen seurassa. Teimme metsään kapean esineruudun, jonne tositoimiin pääsivät ensin Snoopy ja Vinski, joille esineet vietiin valmiiksi, ja hyvinhän ne palautuivat. Juniorit pääsivät siten hyvin sotkettuun ruutuun ja saivat treenata valmiiksi limaisilla esineillä. Pirjo vei Kipille ensin yhden esineen sen nähden ja kun se palautti sen hyvin, niin se sai hakea vielä toisenkin. Kipi vaikuttaa aika pätevältä esinekoiralta, vaikkei olla esineitä paljon treenattu. Ei tottiskaan ihan huonosti mennyt, Kipi on viime aikoina mennyt paljon eteenpäin, paikallaoloissa ja jäävissä liikkeissä on enemmän malttia, ja edistystä on muutenkin lähes joka rintamalla.

Lauantaina olikin jännä päivä, kun pääsimme Keuruulle Kipin kasvattajan luokse tapaamaan sukulaiskoiria omistajineen. Olin jo oikeastaan päättänyt olla menemättä ja odottaa mieluummin jotain kesäistä tapaamista, mutta päätinkin sitten lähteä. Kipi pääsi käymään entisellä kotiseudullaan, josta se kymmenen kuukautta sitten lähti, ja minä pääsin näkemään sen kotiseudun ensimmäistä kertaa. Mitä kaikkea lie koirapojan päässä liikkunut, mutta kyllä se ainakin kasvattajan nähdessään vähän höpsähti.

Ohjelmaan kuului mm. paimennusta. Paimennettavana oli vain yksi talutuksessa oleva lammas, millä estettiin lauman hajaantuminen ja koirien ryhtyminen jahtaamaan. Se olikin Kipille varsin passelia treeniä viime tiistain jälkeen. Se oli aluksi varsin varovainen lampaan kanssa, mutta alkoi pikkuhiljaa innostua asiasta taas, jopa siinä määrin, että sitä sai muutaman kerran kieltää näykkimisestä. Kasvattaja totesi, että kieltona Kipille toimii hyvin murahdus ja kehut heti perään, kun se tottelee. Toisella kierroksella talutin itsekin lammasta ja Kipi oli hyvin hommassa mukana. Enpä tiennytkään, että yhtäkin lammasta pystyy niinkin hyvin paimentamaan!





Lähisukulaisista paikalla oli yksi veli ja yksi sisko samasta pentueesta, sekä eno. Veljekset eivät kovasti toisiinsa tykästyneet, siskon kanssa Kipillä oli pientä painiakin. Oli hauska nähdä, miten Proosa-sisko huitoi etutassuilla samaan tyyliin kuin Kipikin leikkiessään.

Tässä sisarukset Kipi, Proosa ja Dodo


                                                                 
                                                                       Dodo-veli

                                                                        Roni-eno                                  


Kiva reissu, vaikka menomatkalla suoritin yhden pakollisen eksymisnumeron ja paluumatkalla jouduin ajamaan osan matkaa lumisateessa kesärenkailla!

Nyt olemme taas palanneet arkeen, ja tänään Kipi sai ajaa kotimetsässä aika pitkän jäljen. Kivalla mallilla on jäljestys nyt, ei haittaa vaikka talvitauko vaanii ovella.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Tavoitepohdintaa ja syysulkoilua

Olemme aina välillä vähän tokoilleet ja tottistelleet. Kipin seuraaminen on ollut usein vähän turhan tiivistä, mutta kivasti on teinikoira keskittynyt tekemiseen.

Vinskin kanssa ollaan palattu tavalliseen arkeen tokokokeen jälkeen. Oli hirmu kivaa treenata tavoitteellisesti sen kanssa ennen koetta. Ja niin hirmu erilaista. Treenin määrä ja laatu lisääntyivät kummasti. Oli palkitsevaa ratkoa ongelmia ja nähdä niiden ratkeavan. Helpostihan siinä kokeen jälkeen nousi taas mieleen sellainen miete, että ovatko ne ylemmät luokat todella niin mahdoton tavoite sen kanssa...

Mutta tietenkin tosiasia on se, että Vinski on ihan sama koira kuin ennenkin. Koira, joka treenaa mielellään ja josta on tullut entistä aktiivisempi minua kohtaan. Koira, joka tykkää lähiliikkeistä. Koira, joka ei niin hirveästi pidä irtoavista ja itsenäisistä liikkeistä. Tässä suhteessa se on vähän erilainen bordercollie, koska bortsut usein rakastavat irtoavia liikkeitä, ne on jalostettu tekemään työtä kaukanakin ohjaajasta.

Yksi päivä oltiin kentällä ja kierrätin Vinskiä puun ympäri. Kotipihalla Vinski kiertää puuta hyvin, mutta nyt uudessa paikassa se ei irronnut, joten menin tassusta pitäen näyttämään sille sen puun. Sitten lähetin Kipin kiertämään samaa puuta. Puun vieressä oli myös roskapönttö ja Kipi kiersi luovasti sen, se myös irtosi heti hyvin. Vinskiltä tällainen oma-aloitteisuus ja luovuus puuttuu. Kyllä sekin seuraavalla kerralla samalla kentällä jo kiersi sen puun kauempaakin, kun tilanne oli tutumpi.

Ei huippukouluttajillakaan ole ollut eväitä siihen, miten Vinskin saisi suorittamaan irtoavia liikkeitä nopeammin, varmemmin ja motivoituneemmin. Joten en aseta sille jatkossakaan kummempia tavoitteita kuin mahdollisesti TK2 ja BH, joissa ei sinänsä ole paljon tavoiteltavaa, koska osaaminen niihin on jo olemassa. En sano silti ehdotonta eitä ylemmille luokille, kyllä me niitä liikkeitä välillä treenaamme, ja yritän tehdä ne mahdollisimman helpoiksi ja motivoiviksi Vinskille. En kuitenkaan halua laittaa Vinskiä koetilanteessa niiden liikkeiden eteen, ellei mikään muutu, koska se ei ole reilua koiraa kohtaan, eikä se kivaa olisi itsellenikään.

En ole huippukouluttaja enkä himokisaaja, mutta tavoitteet ovat minulle silti tärkeitä. Ne tuovat treenaamiseen enemmän järkeä - ja sitä määrää ja laatua. Kipin suhteen en vielä voi tietää, tuleeko siitä kisakoiraa, mutta sen kanssa on nyt tavoitteena vain oppia koko ajan uutta. Ja se on hyvin mielekäs tavoite tällä hetkellä.

Ennen Vinskiä minulla oikeastaan olikin aika hyvä tuuri koirien kanssa. Kaikki kuusi sitä edeltävää koiraa mm. pääsivät pk:ssa kolmosluokkaan, kukaan ei ollut rikkinäinen tai paukkuarka. Vinski ei välttämättä pk-puolenkaan kokeisiin koskaan pääse, sen kanssa kaikki on epävarmaa. Mutta kaikki on suhteellista. Vinskin pentuesisaruksista kahdella oli vakava ja erittäin harvinainen sairaus, joka koitui niiden kohtaloksi. Kaikkein eniten kuitenkin toivon koirilleni, ja muillekin koirille, mahdollisimman tervettä ja täyttä koiranelämää, mikä tässä maailmassa toteutuu aivan liian harvoille. Luontokin tekee välillä tepposet, mutta ihmiset ovat myös ihan itse jalostaneet monet rodut sairaiksi. Eikä koiria todellakaan edes kohdella hyvin monissa maissa.

Ehkä Vinskin uran huippu oli tuo joukkuepiirinmestaruus. Oli tosi kiva olla mukana. Vinskillä on tärkeä tehtävä olla meidän laumassa se kiltti ja hömppä, sovitteleva ja tasapainoittava keskimmäinen koira. Ja onhan se myös hyvin kuvauksellinen tyyppi.




On ollut aivan upeita syyspäiviä ja olemme ulkoilleet paljon. Yksi retkistä suuntautui soiseen metsään, josta tuli saaliiksi vähän puolukkaakin. Kipi päätti myös jatkaa vielä uimakautta polskimalla lampareessa, minulta taas petti maa jalkojen alta ja jalka solahti pohjattomaan vetiseen aukkoon. Oli pikkaisen haasteellista päästä siitä irti, ja märkänä jatkoin retkeä. Jälkeenpäin Vinski tutki aukkoa hyvin hartaasti.


Etenkin Kipi oli ihan elementissään, kun sai läträtä suolla, mutta tosi kivaa oli muillakin.


 

                                                                Retkellä Salmessa


Koirien uimajärvi syysasussa