lauantai 29. syyskuuta 2018

Kipi luonnetestissä ja pohdintaa testaamisesta

Kipi kävi vetämässä läpi koirien oman temppuradan Tuusulassa viime sunnuntaina. En ollut ensimmäisen bordercollieni jälkeen ajatellut enää viedä muita koiriani testiin, koska en varsinaisesti tarvitse sitä mihinkään, eikä testi edes ole mikään aukoton totuus koirasta. Kipin kohdalla pyörsin päätöksen ihan siksi, että siitä jäisi edes jotain faktaa historiaan, kun sillä ei ole ainakaan vielä mitään koetuloksia.

Isompia yllätyksiä ei testissä tullut, itsensä näköisen suorituksen Kipi siellä teki. Tuomari yritti aluksi leikittää Kipiä kepillä, mutta Kipiä ei huvittanut. Tämän melkein arvasin ennalta, ei Kipi ole aikuisiällä ollut kepeistä kovin kiinnostunut. Eikä sitä ole koskaan leikittänyt vieras ihminen. Sitten esiin otettiin pehmeä patukka, ja leikitin Kipiä ensin itse, jolloin se heti ryhtyikin taistelemaan. Sitten tarttui tuomari patukkaan ja Kipi taisteli yhä, mutta murisi kovasti, ja kun tuomari irrotti patukasta, niin Kipi menetti heti mielenkiinnon siihen.

Kelkkaa Kipi ei erityisesti pelännyt tai väistänyt, ja kelkka pystyttiin vetämään sen luokse melko nopeasti. Kipi ei kelkan kohdalla ollessakaan pelännyt tai väistänyt kelkkaa tai hahmoa, mutta tuli vasta kehotuksesta nuuskimaan hahmon hihaa lähemmin. Kuten tuomarikin totesi, niin ei siksi, että olisi pelännyt. Se nyt vaan ei pitänyt asiaa erityisen tarpeellisena tai kiinnostavana.

Haalaria Kipi väisti voimakkaasti, mutta palautui heti ja ohitti haalarin uudestaan ihan reippaasti. Tynnyriin reagoi vähemmän.

Puolustusosiossa Kipi väisti hyökkääjää takaviistoon, eipä sillä puolustushalua tai -tarvetta ole arjessakaan näkynyt.

Pimeään huoneeseen Kipi lähti hyvin ja tuli melkein perälle asti, muttei ihan luokseni asti heti, vaan jäi katselemaan tuomaria. Sain ohjeeksi niistää, jolloin Kipi lähtikin etsimään minua sieltä perältä asti ja tuli luokseni.

Seinään kiinnitettynä Kipi sitten ei katsonut tarpeelliseksi puolustaa myöskään itseään, oli kuulemma ollut ihan sen näköinen, että voitteko jo lopettaa. Tästä osiosta olin etukäteen miettinyt, että ottaakohan Kipi sitä yhtään tosissaan. Toisaalta tiesin kyllä, että painostukseen se saattaa reagoida esimerkiksi väistämällä.

Loppuarvostelussa sitten kuulimme, miten tuomarit olivat eri osiot arvioineet.

Toimintakyky: +1b kohtuullisen pieni. Kipi on kuulemma kivan rohkea koira. Juu, eipä tuo arjessakaan arkuutta ole osoittanut. Jotkut yksityiskohdat sitten vetivät arvion tuonne ykköseen, ettei toimintakykyä suureksi kuitenkaan katsottu.

Terävyys: +1b. Koira joka ei osoita lainkaan terävyyttä. (Arjessa terävyyttä joskus löytyy, mutta testitilanteessa en odottanutkaan sitä olevan.)

Puolustushalu: -1 haluton.

Taisteluhalu: -1 pieni. Kipi sekä osoitti taisteluhalua että ei erityisesti osoittanut. Tämä on yksi keskeinen seikka, mikä vaikuttaa siihen, ettei sillä ole harrastuskoirana suurta moottoria. Sillä ei ole suurta sisäsyntyistä tarvetta taistella päämäärän saavuttamiseksi, eikä se palkkaannu leikistä aina kyllin hyvin.

Hermorakenne: +1b hermostunein pyrkimyksin. Aika tavallinen tulos bordercollielle.

Temperamentti: +2 kohtuullisen vilkas. Kipi ei osoittanut erityisen suurta vilkkautta testissä, vaan sen reaktiot olivat melko loivia. Arjessa se joissain tilanteissa on hyvinkin vilkas, mutta sen perusolemus kyllä hyvinkin vastaa luonnetestin arviota, ja joskus menee jopa rauhallisen puolelle.

Kovuus: +1 hieman pehmeä. Kipi ei jäänyt hirveästi miettimään pelotteita, mutta ei ihan kokonaan unohtanutkaan niitä. Se myös reagoi siihen, jos hihna välillä kiristyi.

Luoksepäästävyys: +2a luoksepäästävä, hieman pidättyväinen. Tämä oli kyllä se testin suurin yllätys ja suoranainen oikeusmurha. Hieman pidättyväinen, meidän Kipi, joka rakastaa kaikkia ihmisiä! Joka pelkästään riemastuu, kun pusikosta äkkiä pölähtää joku sienestäjä, ja joka heiluttaa iloisesti häntää ja haluaa päästä moikkaamaan, jos kohti juoksee joku kiljuva vieras lapsi. Tämä pidättyväisyys tuli arvioon, kun Kipi alussa tervehti tuomaria niin, että tarjosi takapäänsä ensin rapsutettavaksi. Ja jostain toisesta kohdasta testiä, joka meni minulta ohi. Tätä lausuntoa en todellakaan allekirjoita, koska en siitä koiraani tunnista, avoimuus on hyvin keskeinen osa Kipiä. Pidättyväisyyttä tai välttelevää käytöstä sillä on esimerkiksi koulutukseen tai hoitotoimenpiteisiin liittyvissä tilanteissa, jos sitä ei kyseinen juttu satu huvittamaan, mutta avoimuuden kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Vähän harmittaa, että historiaan jää nyt elämään lausunto, joka ei vastaa sitä, mitä koira yleensä ilmentää, mutta eipä tuo nyt sinänsä maata kaada. Etenkään, kun kyse ei ole tuon suuremmasta asiasta, ei sentään salakavalaksi väitetty ;) Luonnetestiin mennessä joutuu sen riskin ottamaan, etteivät kaikki arviot tunnu oikeilta.

Laukauspelottomuus: +++ laukausvarma. Kipi ei välittänyt vähääkään paukuista.

Ja se oli sitten hyväksytty luonnetesti ja 108 pistettä. Ei suurta yllätystä tässäkään, koska arvelinkin Kipin kyllä selvittävän testin hyväksytysti läpi. Parissa kohdassa jäin vähän miettimään arvostelua, että olisiko arvosana voinut yhtä hyvin olla pykälää korkeampi, mutta en ole niin perehtynyt asiaan, että tietäisin, miten pienet jutut arvosteluun vaikuttavat.

Kipi myös palautui testistä heti eikä kuormittunut testin aikana liikaa, mikä on tosi hyvä juttu. Ihan hyvässä järjestyksessä palikat päässä ovat. Harrastuksia ajatellen testissä näkyy pari juttua, jotka vaikuttavat harrastusominaisuuksiin. Taisteluhalua saisi olla enemmän, ja myös vilkkautta voisi olla vähän enemmän. Nämä seikat juuri osaltaan vaikuttavat siihen, ettei Kipi välttämättä heittäydy treeneihin täysillä, ja ettei sen työskentely ole hirmu nopeaa tai näyttävää eikä välttämättä aina päämäärähakuista.

Testi juuri suoritettu ja puumerkki historiaan jätetty!

Sinänsä mitään uusia eväitä en esimerkiksi kouluttamiseen testistä saanut. Se onkin yksi syy, miksen enää ole ollut luonnetesteistä kovin kiinnostunut. Tunnen koirani itse parhaiten, eikä testi kerro kaikkia oleellisia juttuja ollenkaan. Tiedän, millainen koulutettavuus koirillani on ja millaista niiden kanssa on elää arkea, eikä joku testitulos sitä asiaa muuta. Vaikka se antaa suuntaa joillekin harrastuksissakin tärkeille ominaisuuksille, niin ei se välttämättä kerro paljon siitä, miten koira niitä ilmentää oikeassa tilanteessa. Eikä se kerro sitä, miten se tekee yhteistyötä, miten paljon se ottaa työskennellessään häiriötä eri jutuista, miten hyvin se oppii asioita, miten intensiivinen tai ohjaajakova tai -pehmeä se on. Testi mittaa lähinnä ympäristöpehmeyttä, joka on eri asia. Pehmeäksi testattu koira saattaa osoittaa ohjaajakovuutta, ja se saattaa töitä tehdessä unohtaa myös ympäristöpehmeytensä. Bordercollieissa on tällaisia koiria, meillä kotonakin muuan mustavalkoinen. Testissä vahvaluonteisuutta osoittanut koira taas voi olla herkkä koulutettava. Kun se pelkkä testi nyt vaan ei kerro kaikkea. Eri ominaisuudet ilmenevät eri tilanteissa hyvin vaihtelevalla tavalla, niin se on meillä ihmisilläkin.

Arkielämä myös on eri asia kuin testitilanne, koska koirat harvoin joutuvat tosielämässä testin kaltaisiin olosuhteisiin, missä ne kokevat vastaavaa paineistusta monen osion verran. Joku herkkä koira saattaa kestää arjen paineet reippaasti ja olla töitä tehdessään  hyvinkin sinnikäs ja ympäristön pois sulkeva, mutta luonnetesti sitten onkin sille liikaa. Ja arjessa se koira kuitenkin elämäänsä elää, ei luonnetestin kaltaisissa oloissa.

Rotukin vaikuttaa, ja nykyään ymmärretäänkin, että eri roduilla on luonnetestiprofiilin suhteen erilainen ihanne. Ei se kaikille tarkoita mahdollisimman korkeaa pistemäärää. Toivottavasti ihanneprofiilejakaan ei oteta pilkuntarkasti, koska luonnetesti on arvostelulaji ja koira on kokonaisuus.

Kauan sitten eräs luonnetestituomari hämmästeli, miten bordercollieista löytyy koiria, jotka ovat pehmeitä mutta silti toimintakykyisiä, kun sen kuulemma piti olla lähes mahdoton yhtälö, pehmeys ja huono toimintakyky kun kulkevat käsi kädessä. Rodun alkuperän ymmärtäminen saattaa avata syytä siihen, miksi näin voi olla.

Moni on sitä mieltä, ettei luonnetesti ole bordercollielle kovin sovelias tai tärkeä testi. Ei jotain lampuria kiinnosta vähääkään, miten hänen koiransa pärjäisi luonnetestissä, tärkeää on vain se, miten se pelittää töissä. On myös esitetty, että bordercollielle paras luonnetesti olisi paimennuskoe, koska se mittaa nimenomaan rodunomaisia ominaisuuksia. Siinä myös todella kysytään koiralta ominaisuuksia. Koska kaikilla ei ole mahdollisuutta paimennukseen, niin sikäli on kyllä hyvä, että koiralle voi hankkia koetuloksia myös muista lajeista ja saada tietoa koiran koulutettavuudesta. Tai että sen voi myös käyttää luonnetestissä tai MH-kuvauksessa, jolloin saa ainakin faktaa ääniherkkyydestä, joka on rodulle tärkeää tietoa. On harmillista, että siitä asiasta on turhan vähän mustaa valkoisella. Pakkohan ei ole mistään mitään tuloksia hankkia, mutta itse kyllä näen tulokset rotua ja jalostusta palvelevina asioina.

 Arvostan työuraa tai koetuloksia paljon enemmän kuin luonnetestitulosta, koska ne osoittavat, että koirasta oikeasti on käyttöön. Ja bc on käyttörotu. Jotkut lajit toki ovat parempia mittareita kuin toiset, eli lajilla kyllä on väliä. Eivätkä koetuloksetkaan kaikkea kerro. Arvostan myös tietoa siitä, millainen koira on arkielämässä. Ei luonnetesti kerro vaikkapa sitä, haluaako koira syödä kaikki vastaantulevat vieraat koirat tai pikkulapset. Tai sählääkö se kaiken aikaa tai onko sillä paljon viirauksia.

Luonnetestissä on sekin ongelma, että testitulokset eivät ole vertailukelpoisia keskenään, koska tuomareissa on niin valtavan suuria eroja. Jotkut tuomarit keskeyttävät testejä paljon herkemmin kuin muut, joiltain tulee paljon herkemmin hylky tai matalat pisteet, jotkut antavat huomattavasti keskivertoa korkeampia pisteitä kautta linjan. Vääriä tulkintojakin testeissä tulee ihan kaikissa osioissa ja kaikille tuomareille joskus. Olen ollut mm. näkemässä, miten itselleni tutun, erittäin toimintakykyisen koiran toimintakyky tuomittiin miinukselle yksin sen takia, ettei sitä huvittanut heti lähteä pimeään huoneeseen. Asialla ei ollut mitään tekemistä toimintakyvyn kanssa, vaan koira yksinkertaisesti oli täysin tyytyväinen hengaillessaan muiden ihmisten kanssa, eikä sitä kiinnostanut lähteä ohjaajan perään. Kertoo enemmän koiran suhteesta ohjaajaan ja sen itsenäisyydestä ja vahvaluonteisuudesta kuin toimintakyvystä. Muissa testin osioissa se osoitti suurta toimintakykyä.

Aina välillä myös törmää jonkun paukkuaran koiran omistajan kertomukseen siitä, miten koira on testissä tulkittu paukkuvarmaksi, koska se on jähmettynyt reagoimattomaan tilaan kuormittavan testin päätteeksi. Ei voi odottaakaan, että kukaan ihminen pystyisi aina tulkitsemaan kaiken oikein. Luonnetestitulos onkin tuomareiden tulkinta siitä, mitä he juuri sillä hetkellä koirasta näkevät (tai uskovat näkevänsä), ei enempää eikä vähempää. Koiralla voi olla huono päivä, tuomarilla voi olla huono päivä. Tuomareilla myös usein on omat ennakkoasenteensa, jotka vaikuttavat tuomarointiin, kaikenlaista rotuennakkoluuloista alkaen.

Kahteen kertaan luonnetestatun koiran arvioon saattaa tulla mielenkiintoisia muutoksia. Vinskin isoäidille kävi näin. Ensimmäisen testin mukaan sen taisteluhalu oli suuri +3, temperamentti häiritsevän vilkas -1a ja kovuus pehmeä -2. Toisessa testissä sitten taisteluhalu olikin pieni -1, temperamentti +2 kohtuullisen vilkas ja kovuus +1 hieman pehmeä. Mielenkiintoisia muutoksia...Toki koiran kokemukset, vireystaso, terveys jne. vaikuttavat testiin ja tulos voi siksikin eri hetkinä olla erilainen, mutta tuomaroinnilla on myös iso osuus. En tiedä, miten tässä tapauksessa.

Kun aikoinaan testautin Jessin, niin valitsin tuomarit sillä perusteella, että heidän arvostelussaan näkyi selkeää hajontaa, koska uskoin testituloksen silloin olevan totuudenmukaisempi. Onhan koirien luonteissakin isoa hajontaa. Kipin kohdalla en tehnyt mitään taustatyötä tuomareiden suhteen, vaan päätin yksinkertaisesti vain viedä sen seuraavaan rotuyhdistyksen järjestämään testiin ja olettaa, ettei sinne kaikkein dilleimpiä tyyppejä pyydetä tuomaroimaan. En yhtään tiedä, millaista linjaa ko. tuomarit yleensä vetävät tai onko heillä mitään linjaa. Muutama tuomari kyllä on jo ennestään mustalla listallani epäreilun linjansa takia, enkä heille olisi Kipiä vienyt, enkä mitään muutakaan koiraa veisi. Etenkään sille, joka keksii ihan omia sääntöjään. Jessin kohdalla jännitin testiä ja tulosta, vaikka tiesin koiran vahvuuden ja uskalsin ja halusin sen heti nuorena testiin viedä (se oli testihetkellä 1v9kk). Mutta se oli ensimmäinen kerta ja hirveän jännää, ja silloin myös annoin luonnetesteille paljon suuremman arvon kuin nykyään. Kipin kohdalla en enää pitänyt testiä tai sen tulosta kovin mullistavana asiana, joten suhtauduin asiaan paljon rennommin.

                                                  Historian havinaa, Jessi luonnetestissä




Minullahan on laumassa myös toinen luonnetestattu koira Kipin lisäksi, ja se on myös yksi syy lisää luonnetestikriittisyyteeni. Kyseessä on tietenkin Draama. Itse en sitä ole testissä käyttänyt, mutta se testattiin kuukausi ennen minulle tuloa. En ole sen testiä nähnyt enkä ole sitä tuntenut ennen kuin se muutti meille, joten olen kuulopuheiden varassa. Draamalle oli odotettu hyviä pisteitä, koska se oli aina ollut reipas ja mitään väistelemätön koira, mutta testissä sitten kävi toisin. Draama jähmettyi kelkkaosiossa, eikä palautunut siitä koko testin aikana. Testi vietiin silti loppuun, vaikka koiran kannalta olisi ollut parempi keskeyttää testi. Testin jälkeen Draamalle jäi mörköjä, ja se alkoi toisinaan reagoida arjessa asioihin, joihin ei ennen ollut reagoinut.

Draaman kohdalla olen vakuuttunut, että sen terveydentila on osaltaan testitulokseen vaikuttanut. Sillähän on jo silloin ollut selkävika olemassa, vaikkei se ole tiedossa ollut, ja hyvin todennäköisesti myös IBD on jollain asteella ollut olemassa jo silloin.

Kun kerroin Draaman kokemuksesta muille koiraihmisille, niin poikkeuksetta kuulin aina muistakin koirista, joille oli jäänyt testistä pelkoja. Niitä on jäänyt joskus jopa korkeilla pisteillä hyväksytysti testatuille koirille. Muistan jo kauan sitten lukeneeni luonnetestiä käsitelleestä jutusta, että testi mitoitetaan aina koiran mukaan, eikä sille jää testistä mitään mörköjä. Tämähän siis on täyttä puppua, sen verran yleistä testin jälkeinen mörköily näyttää olevan. Kaikkia koiria ei todellakaan kannata testillä kiusata, mutta ei omistaja aina pysty sitä ennalta arvioimaan, eikä edes tiedä, että näin voi käydä.

Kipin kohdalla tärkein miettimäni seikka olikin juuri se, että kestäisikö se mielestäni testin ilman jäljelle jääviä mörköjä. Koska olin melkoisen varma, että se hyvinkin kestäisi testauksen ilman mielenrauhansa järkkymistä, niin uskalsin sen ilmoittaa. Jos arvioni olisi mennyt pieleen ja se olisi paineistunut testissä liikaa, niin olisin itse keskeyttänyt testin, elleivät tuomarit sitä olisi tehneet. Ei ole reilua asettaa koiraa tilanteeseen, missä se ahdistuu liikaa pääsemättä tilanteesta edes pois.

Joillekin herkemmille koirille testissä on ikävää myös se, että niiden luottamus ohjaajaan voi kokea kolauksen. Ohjaajan pitäisi olla se, joka suojelee koiraa eikä aseta sitä mahdottomaan tilanteeseen, mutta testissä koiraa uhataan moneen kertaan, eikä ohjaaja sitä voi suojella.

Draaman kohdalla jäljelle jääneet möröt ovat ajoittain näkyneet arjessa, vaikka yleisesti ottaen meidän arki sujuu tosi hyvin ja Draama käyttäytyy reippaasti. Kun kokeilimme vepeä ensimmäisenä kesänä, niin Draaman mielestä poiju oli mörkö. Veneeseen nostettuna se ei ollut pelottava, mutta vedessä kelluessaan vähintäänkin epäilyttävä. Draama oli alkuaikoina myös välillä mukana koululla, jossa oli pyörätuolilla liikkuva henkilö. Pyörätuoli oli myös aluksi mörkö, jota piti väistää ja haukkua, mutta tutustumisen jälkeen Draama sopeutui siihen hyvin ja suhtautui siihen luottavaisesti. Pojat eivät koskaan pyörätuoliin reagoineet.

Lenkkimaastoissamme tulee muita kulkijoita vain harvoin vastaan, ja Draama kyllä tiedottaa mahdolliset puskissa kykkivät sienestäjät tai yllättäen vastaantulevat tyypit. Paitsi jos ehdin kertoa sille, että tilanne on ok, ennen kuin se ehtii reagoida. Läheskään aina en ehdi, se on sentään bordercollie ;)  Viimeksi kun pari sienestäjää kulki odottamattomassa paikassa melkein meidän takapihalla, niin Draama vain kävi nätisti moikkaamassa heitä, mutta se olikin silloin vapaana. Hihnassa ollessa helpommin tulee tunne, ettei voi itse vaikuttaa asioihin, kun ei pääse halutessaan karkuun. Kuten ei luonnetestissäkään pääse. Vilkkaammilla paikoilla liikkuessamme Draama ei reagoi ihmisiin eikä hälinään. Ei pelota meluisa rakennustyömaa, ei hetkauttanut sekään, kun hiljattain kesken tokotreenin tuli kaksi pientä lasta melkein jalkoihin pyörimään. Ja ystävällinen koirahan se kuitenkin on (saihan se luonnetestissäkin Kipiä korkeamman arvosanan luoksepäästävyydestä ;), eivätkä satunnaiset mörköilytkään sillä ole päälle jääneet.

Luonnetestin ajatuksenahan on alun perin ollut, että mitä korkeammat pisteet, sitä paremmin koulutukseen sopiva koira. Testi kehitettiin Ruotsin armeijassa koulutukseen valittavien koirien karsintaan, mutta saman on ajateltu pätevän myös harrastuksiin. Näin ollen Kipin pitäisi olla Draamaa paremmin harrastuksiin sopiva, koska sen pisteet ovat selvästi korkeammat, vaikka eivät mitenkään huiput. Mutta ei se kyllä niin mene. Kun katsoo osa-alueita, niin löytyy kyllä syykin sille, miksi Draamalla on isompi moottori. Sen taistelutahto on Kipiä isompi (+2a kohtuullinen, ja olisi varmaan ollut vieläkin suurempi ilman kelkkaosiota), ja se on vilkas (+3).

Testin mukaan Draama on pehmeä (-2), ja kyllähän se on pohjimmiltaan herkkä koira, mutta työtä tehdessä se on kestävä ja sinnikäs, eikä se ole ohjaajapehmeä. Toimintakyvyn Draamalla on arvioitu olevan riittämätön (-2). Tämä vaihtelee, kyllä se osaa hyvin toimintakykyinenkin olla. Pari päivää minulle tulon jälkeen se oli mukanani vieraalla hallilla, jossa oli menossa suursiivous. Hengailimme pihalla, kunnes Draama päätti kävellä sisään halliin avoimesta ovesta ja kävi moikkaamassa siellä olevia ihmisiä, joista toinen käsitteli juuri silloin kovaäänistä teollisuusimuria. Kyllä se on myös utelias ja asioista selvää ottava. Silloinkin, kun se ei ole varma, onko joku juttu mörkö, niin se on silti valmis tutkimaan asian. Ja se on testituloksestaan riippumatta hieno koira.

Korrin Pekkahan jo taannoin totesi, ettei joku +250 pisteen koira ole välttämättä mikään helppo ja hyvä harrastuskoira. Se on usein elämäänsä ja itseensä niin tyytyväinen, ettei sillä ole suurta tarvetta tehdä yhteistyötä ihmisen kanssa harrastuksissa. Poikkeuksia varmaan on tässäkin. Eivätkä koirat, joilla on sama tulos jostain testin osa-alueesta, silti välttämättä käytännössä ilmennä tätä ominaisuutta ollenkaan samalla tavalla. Niin moni eri asia vaikuttaa koiran luonteeseen ja käytökseen eri tilanteissa. Draama ja Kipikin ovat paljon monimutkaisempia kokonaisuuksia kuin luonnetestiarvionsa. Ja vaikka testissä näkyy yksi syy Kipin vähän vaillinaiseen moottoriin, eli sen pieni taistelutahto, niin silti saman arvion saaneista koirista voi löytyä hyvän moottorin omaavia. Luonnetestiin ei koskaan pidä uskoa sokeasti.

Draama arvioitiin testissä laukausvarmaksi kuten Kipikin. Ja kyllä se taas tuli todennettua, että laukausvarmoja ovat kaikki kolme. Draama ja Vinski olivat autossa odottamassa Kipin luonnetestin ajan, ja olin autolla kaikkien kanssa, kun edelliselle koiralle ammuttiin. Kukaan ei korvaansa lotkauttanut. Tästä olen kyllä varsin iloinen! Ei se mikään itsestäänselvyys ole, että onnistuu saamaan useamman paukkuvarman koiran rodusta, josta ääniherkkyyttäkin löytyy.

torstai 13. syyskuuta 2018

Pillit pussista pois?

Vietimme Draaman kanssa viime lauantain tokon piirinmestiksissä, kun olimme mukana joukkueessa. On tietenkin höperöä lähteä mukaan joukkueeseen keskeneräisellä koiralla, enkä todellakaan ollut alun perin sinne lähdössä. Sitten joukkueeseen huhuiltiin ylempien luokkien koiria, kun niitä ei ollut ilmoittautunut mukaan, ja mietin, että tärkeintähän on saada joukkue kasaan. Mutta jos joku muu myös ilmoittautuisi ylempiin luokkiin, niin saisi ehdottomasti mennä meidän sijasta. Helpotus olikin suuri, kun voittajaluokkaan sitten ilmoittautui toinen, osaavampi koirakko. Saimme silti kuitenkin myös mahdollisuuden lähteä mukaan, ja tuumin, että miksei. Joukkuekisat ovat kivoja tapahtumia, ja samalla pääsisimme pitkästä aikaa fiilistelemään kisatunnelmaa.

Treeneissä Draama väläytteli välillä oikein kivaa tekemistä, mutta kisojen lähestyessä monet liikkeet hajosivat. Erityisesti ruutu ja tunnari, joihin tuli yllättäen epävarmuutta. Pari koemaista treeniä taisivat tätä takapakkia aiheuttaa. Näitä liikkeitä sitten erityisesti työstettiin, mutta aika ei ihan riittänyt, juuri niistä tuli kisoissa nollat. Tunnari vieläpä oli meille ikävästi ensimmäisenä liikkeenä. Draama nosti heti oman, mutta päätti sitten tarkistella, pudotti oman maahan, käytti väärää suussa ja otti sitten taas oman ja toi sen. Ruudussa se kävi kääntymässä etualalla, mutta juoksi sieltä saman tien takaisin, enkä ehtinyt tehdä asialle mitään. Saman se teki pari kertaa treeneissä ennen koetta, mutta aiemmin se ei vastaavaa ole tehnyt. Sain sen uudestaan lähetettyä ruutuun, ja suoritus oli oikein mallikelpoinen. Tuomari sanoi, että harmi, kun ei voi laittaa nollan eteen ykköstä.

Muita nollia ei tullut, mutta ei kyllä mitään kovin hyviä pisteitäkään, joten tulosta emme saaneet. Pisteiden valossa olemme vielä keskeneräisempiä kuin luulinkaan. Ihme kun noilla pistemenetyksillä saimme kokonaisvaikutelmasta silti 8,5. Loppupalautteessa tuomari myös sanoi, että erityisesti EVL:ää varten kannattaa karsia kapulan pureskelu pois, Draama kun puri ohjatussa noudossa kapulaa tosi voimakkaasti, mitä se ei treeneissä ole kertaakaan viime aikoina tehnyt. Mutta jotenkin niin positiivinen asenne tuomarilta puhua EVL:ään menosta itsestäänselvyytenä, kun ei ole edes tulosta voittajaluokasta vielä :D

Joihinkin liikkeisiin olin kyllä ihan tyytyväinen, vaikka pisteitä ropisikin yksityiskohtien takia. Oli vinoja perusasentoja, ja pari kertaa jouduin antamaan lisäkäskyn perusasennon ottamiseksi. Suhteellisen vähäinen seuraamisen ja perusasentojen treenaaminen taisi tässä nyt kostautua. Mutta hei, Draama ei törmäillyt luoksetuloissa eikä näpsinyt seuraamisessa! Ja vaikka se puri ohjatun kapulaa, niin tunnaria ja metallikapulaa se piti nätisti.

Asenne Draamalla oli kisoissa hyvä, se oli ihan täpinöissään päästessään kehään ja kuitenkin hyvin kuulolla. Itsellänikin oli kiva päivä kisoja seuraten, ja hieno fiilis saada tehdä pitkästä aikaa kokonainen koesuoritus Draaman kanssa. Ainakin saatiin taas eväitä jatkoon. Joukkueen jäsenille tuli kivoja suorituksia, ja piirinmestaruushopeaa sieltä sitten joukkueelle pätkähti.

Joukkueen koirat Benji, Draama, Vola ja Rover. Lina-kelpie puuttuu kuvasta.



Viime viikolla pääsivät Draama ja Kipi Piiran käsittelyyn. Kipillä oli lukko ja jäykkyyttä lanneselässä, mutta se saatiin hyvin auki. Yllätyksenä tuo ei tullut, koska Kipi oli hiljattain taas pitkästä aikaa alkanut liikkua takapäätään keikuttaen, ja lisäksi se oli ajoittain kirputtanut itseään lanneselästä. Tällaisesta tietenkin heti herää huoli, että eihän vaan spondyloosi ole leviämässä. Ihan leppoisa Kipi on kuitenkin ollut, eikä se Piirankaan mukaan ollut kivuliaan oloinen.

Vinskille tehtiin pikatarkistus, ja se oli suora, mutta jotain pientä laittoa senkin lanneselässä saattaa olla. Täytyy viedä sekin jossain vaiheessa jonnekin hoidettavaksi.

Draamalla myös oli lukko lanneselässä ja vähän kireyttä tyyppikohdissa. Muuten sen kroppa oli ilahduttavasti rennompi kuin keväällä, ja se on liikkunut hyvin. Juttelimme Draaman harrastuksista ja arjesta ja siitä, mitä sen kroppa nykytilanteen valossa kestää. Ai että ilahduin ja oikeastaan yllätyinkin, kun Piiran mielestä Draama voi vielä harrastaa tokoa! Treenejä vain ei saa olla turhan usein, ja lepo on äärimmäisen tärkeää. Mitään kiellettyjä liikkeitä ei ole, oman säkäkorkeutensa verran Draama voi hypätä, ja kiertoakin voi harvakseltaan ottaa, kunhan ei tee montaa toistoa. No nyt on kyllä maailmankirjat sekaisin, kun olin jo päättänyt luopua kiertoliikkeen treenaamisesta lopullisesti!

Arkiliikunnasta puhuttiin myös. Metsä on tunnetusti mainio jumppapaikka, ja siellä on hyvä liikkua sekä vapaana että kytkettynä. Kysyin myös lenkkien pituudesta, ja Piira totesi tunnin lenkin olevan varsin riittävä määrä, sitä pidempään ei kannata turhan usein lenkkeillä. Tämä vähän aiheutti nieleskelyä, sillä vaikka usein teemme juuri tunnin lenkkejä, niin usein teemme myös pidempiä lenkkejä. Kurjalta tuntuisi jättää Draama kotiin tai jättää pidemmät lenkit tekemättä, mutta onneksi niitä voi välillä kuitenkin tehdä. Pisimpien lenkkien rasitusta voi myös vähentää pitämällä tauon lenkin aikana, joten ehkä tästä selvitään. Tehdään eniten niitä tunnin lenkkejä tai lyhyempiä (mutta hysteerisenä ei tuijoteta kelloa kuitenkaan), pidemmillä lenkeillä sitten pidetään taukoja. Mitään tuntikausien marsseja ei harrasteta. Rajuja leikkejä koirien kesken myös pitäisi rajoittaa ihan minimiin.



Rally-tokon sopivuudestakin juteltiin. Esteitä senkään harrastamiselle ei pitäisi olla. Joku 360 asteen käännös voi olla takaosalle vähän haasteellinen, mutta hyvä puoli asiassa on, että ei sitä juuri treenata tarvitse ja siten takapäätä rasittaa, eiköhän Draama osaa sivullani melko sujuvasti käännöksiä ja pyörähdyksiä tehdä muutenkin. Jos siis rallya harrastamaan päädymme.

Vinkiksi Piira antoi myös, että tokotreenejä kannattaa videoida ja seurata videolta Draaman takapään käyttöä. Juu, ja hyvä olisi samalla saada faktaa tokoliikkeiden sujumisestakin!

Piiran mielipiteisiin uskallan luottaa, koska hän ei treenilupia lepsusti jakele. Niinpä näyttää ihan siltä, ettemme vielä jätä jäähyväisiä tokolle, ja voimme treenata jopa vähän vapaammin kuin mitä kuvittelin mahdolliseksi. Ihan mahtavaa. Minä kun todella olin jo niitä pillejä pussiin laittamassa, mutta näköjään tein turhan äkkinäisiä päätöksiä.

Tulostavoitteita en tässä vaiheessa mieti, eikä se lopulta tunnu edes niin hirmu tärkeältä. Jos saadaan vielä tokoilla yhdessä ja ehkä käydä vielä joskus kokeessakin, niin se on jo tosi hieno juttu. Sen verran toki voisi tavoitella, että sieltä voittajaluokasta olisi joskus kiva saada muutama pojo enemmän! Jos vaikka ihan tuloksen saisi. Tulevaa terveyttä ei kuitenkaan voi ennustaa, ja siitä on paljon kiinni. Nyt kuitenkin nautitaan tästä hetkestä.

Jo ennen kuin saimme vapauttavan tuomion tokon suhteen, niin päätin sittenkin ottaa meille omatoimitokon hallivuoron talveksi. Oli niin kivaa taas treenata tokoa tauon jälkeen ennen kisoja, etten halunnut kokonaan luopua siitä. Draama oli treeneistä niin onnellinen, ja niin minäkin. Tuumin, että hiisi vieköön, mehän voisimme treenata vaikka koko talven tunnaria ja mielentilaa, jos kroppa ei muuta kestäisi! Ja vaikka kyseessä on tokovuoro, niin tuskin kukaan meitä naulaisi, vaikka välillä ottaisimme rallya tai nosea. Ja voisihan Kipikin välillä tulla mukaan treeneihin. Ja miksi pitäisi luopua kaikesta, mikä tuo iloa. Eivät kaksi edellistäkään hallikautta sujuneet kuin Strömsössä, kun Draaman treenejä välillä piti rajoittaa saikkujen takia, mutta treenit toivat silti iloa ja hengähdystaukoa meidän arkeen. Siitäkin huolimatta, etten silloinkaan voinut aina tietää, voiko meillä enää olla tavoitteita.

Vinskin kanssa vedin pihalla yhtenä päivänä tokon voittajaluokan liikkeet läpi. Vuosiin ei niitä olla tehty, paitsi ruutua ja joitain perusjuttuja ihan satunnaisesti. Hyvin olivat liikkeet muistissa, ja Vinski teki ne omaan harkitsevaan tapaansa mutta melko pätevästi, mitä nyt kaukokäskyissä oli ihan kuutamolla. Hitsi jos se vain siirtäisi tuon osaamisen myös kotipihan ulkopuolelle, niin veisin sen vielä kokeeseen! Vinski on aika jännä persoona.

Nosessa Vinski on tosiaan myös välillä väläytellyt hyvää osaamista. Sen työskentely on siinäkin hienovaraista eikä kovin näyttävää tai aktiivisen oloista. Se saattaa näyttää vähän kuin päiväkävelyllä olevalta hajamieliseltä professorilta, ja sitten se kuitenkin nopeaan tahtiin löytää ja ilmaisee hajut. Nose on sille tosi kiva laji, josta se saa onnistumisen kokemuksia.

Kipikin toisinaan jaksaa olla nosessa ihan pitkäjänteinen, ja tokossa se on tosiaan viime aikoina ollut iloinen työskentelijä. Ehkä pitää poistua omalta mukavuusalueelta ja kokeilla rallyakin sen kanssa, kuin myös Draaman ja Vinskin.

Me harrastelemme sitä mitä voimme ja mikä milloinkin huvittaa, tavoitteilla tai ilman, tilanteen mukaan. Ei tästä matkasta näiden koirien kanssa tullut juuri sellaista kuin olisin alun perin halunnut, mutta teemme tätä matkaa omista lähtökohdistamme, jotka ovat ihan erilaiset kuin jonkun muun. Itse varmasti opin myös jotain sellaista, joka muuten olisi jäänyt oppimatta. En tiedä, olisinko edes tutustunut lähemmin Nose Workiin, jos olisin nykyisten koirien kanssa voinut jatkaa entisiä lajejani. Meillä kaikilla on vajavuuksia  (ohjaajalla varmaan kaikkein eniten! :D), mutta entäs sitten.

Yritän keskittyä enemmän siihen, mitä meillä on kuin siihen, mitä meillä ei ole. Sen tämä kokeeseen ilmoittautuminen ja treenaaminen sai aikaan, että löysin taas treenaamisen ilon myös muista jutuista kuin tavoitteellisesta tokon treenaamisesta. Näin taas paremmin kaikki pienet, mutta arvokkaat jutut. Toivottavasti muusta puuhastelusta tulee vähitellen niin kiinteä ja luonteva osa meidän arkea, ettei sitten enää niin kovasti kirpaise, kun tokosta jonain päivänä kuitenkin joutuu luopumaan.

Mun jengi <3