Kävimme vaihteeksi eläinlääkärissä. Kipi ei ollut aikoihin ripuloinut muuten kuin yhden yksittäisen kerran, mutta eikös se nyt sitten kehittänyt itselleen sitkeämpää sorttia olevan ripulin, joka ei kunnolla vastannut tukihoitoihin. Hetkeksi uloste saattoi kiinteytyä, mutta sitten samana päivänä tai viimeistään seuraavana aamuna jo saattoi tulla löysää ulostetta tai ihan vesiripulia kuin paloruiskusta. Ulostustarve ei kuitenkaan ollut mitenkään tihentynyt, joten vatsataudilta tilanne ei vaikuttanut. Ja huhheijaa, miten kalliita nuo käsikauppavalmisteet niin vatsaongelmiin kuin muihinkin vaivoihin ovat, ihan heittämällä saa kolminumeroisenkin summan menemään jos tarvitsee enemmän kuin yhtä valmistetta.
Mielessä oli muutenkin ollut, että olisi hyvä käydä eläinlääkärissä katsastamassa missä nykyään mennään vatsan tilanteen kanssa. Lisäksi Kipille oli vajaat kolme viikkoa aiemmin ilmaantunut patti kintereeseen ihan tyhjästä. Aamulla se ei (ainakaan kovin näkyvästi) ollut siinä ja illalla oli. Patti oli pehmeä ja aristamaton, joten jäimme seuraamaan tilannetta. Nyt sitten tuli sopiva sauma tarkistaa pattikin samalla.
Viime torstaina siis suuntasimme pitkästä aikaa meidän omalle lääkärille. Ripulia oli siinä vaiheessa takana viisi päivää. Yleistutkimuksessa todettiin, että takavatsa oli rauhallinen ja pehmeä, ohutsuoli normaalin tuntuinen, mutta sisältö löysää ja kaasuakin hieman. Etuvatsa oli jännittynyt mutta ei kamalan kivulias.
Kintereen patti todettiin bursiitiksi, mitä itsekin olin välillä syyksi epäillyt. Kipillä on muutenkin useampi pieni patti siellä täällä kuten vanhoilla koirilla usein on, ja ne ovat Kipin tapauksessa talirauhasadenoomaa. Bursiitin takia sain kehotuksen kannustaa Kipiä käyttämään enemmän petejä, ettei se lepää liian kovalla alustalla. Tuo kyllä lepää missä haluaa. Ei sitä kannustamalla saa kauan pedillä pysymään. Joskus se nukkuu pitkään pedillä, mutta paljon se viettää aikaa pelkkien mattojen päällä tai jopa paljaalla lattialla, vaikkei meillä paljon paljasta lattiapinta-alaa edes ole. Ja pehmeitä nukkumispaikkoja on useampi valittavana.
Perusveriarvoja ei nyt tarvinnut tarkistaa, kun ne oli juuri kardiologin toimesta katsottu, mutta suolistoparametrit otettiin. Eli siis B12 ja folaatti, joista tulee tulokset myöhemmin. Kipi jostain syystä hermostui verikokeen ottamisesta, mitä se ei koskaan ennen ole tehnyt. Nyt se murisi ja hieman vastusteli, mutta kun rauhallisesti pidin siitä kiinni niin homma saatiin hyvin tehtyä. Jo sitä ennen Kipi oli hermostunut korvien katsomisesta siinä vaiheessa. kun ell nuuhkaisi korvia. Sitäkään se ei koskaan ennen ole tehnyt, joten tuo käytös kyllä herättää kysymyksiä. Oliko Kipillä nyt normaalia selvästi hankalampi olo? Miksi reaktiot tulivat juuri noissa tilanteissa?
Anaalit olivat aivan täynnä ja ell tyhjensi ne, mutta sen Kipi antoi ihan rauhassa tehdä. Rauhassa se antoi myös muut kopeloinnit ja nostelut tehdä kuten yleensäkin antaa ja oli muuten koko käynnin ajan oma iloinen ja seurallinen itsensä. Kyllä se joskus minullekin ärähtää, kun esimerkiksi harjaan siltä pohjavillaa irti kohdasta joka sen mielestä tuntuu ikävältä. Yritän aina ottaa sellaisen kohdan hyvin hellävaraisesti, ja joskus Kipin mielestä onnistun ja joskus en. Omien rajojen kertominen ei ole Kipille mitenkään outoa toimintaa, mutta aiemmin sitä ei vain ole tapahtunut samoissa tilanteissa kuin nyt.
Vatsaontelon ultraus päätettiin myös tehdä siltä varalta, että jotain erikoista sattuisi löytymään. Ensimmäinen löydös tapahtui heti karvojen ajelun jälkeen, kun rintalastan vierestä mahan alta löytyi 2 cm kokoinen massa, todennäköisesti rasvamassa. Ell sanoi etukäteen, ettei suolistosta välttämättä saa oikeaa käsitystä, kun se voi olla ripulin takia suttuinen ja paksuuntumaa voi myös sen takia olla. Suolisto oli kuitenkin yllättävän siisti eikä paksuuntumaa ollut, pientä supistavaa liikettä ja kaasua näkyi ja ohutsuolen seinä oli paikoin pilkullinen. Mahalaukun seinämä sen sijaan oli ruokatorven puolella normaalia paksumpi ja vähän viiruinen, ja se on asia, jota täytyy hoitaa. Refluksia ohutsuolesta mahalaukkuun ei havaittu.
Sappirakossa oli 30% sappisakkaa eli enemmän kuin edellisessä ultrassa, ja sakka oli nyt enimmäkseen geelimäistä. Siihen ei vielä aloitettu lääkitystä, mutta uusi ultraus tehdään 2-3 kuukauden päästä, niin nähdään onko närästyksen ja suoliston hoito muuttanut tilannetta. Muuten ei merkittäviä löydöksiä ultrassa ollut, joitain pieniä seurattavia juttuja kyllä. Eturauhanen ei ollut kovin suuri eikä tulehtunut, mutta hieman laikukas, hyvä tilanne siis tällä hetkellä.
Lääkkeiksi Kipi sai närästykseen ja suolen liikuttamiseen kolmen viikon Zitac-kuurin, ripuliin viiden päivän Tylosin-kuurin ja lisäksi Kaoliinia, jota se on paljon muutenkin vatsaongelmiin käyttänyt.
Nykyään kai useimmat eläinlääkärit ovat tosi nihkeitä antamaan ripuliin Tylosinia antibioottiresistenssin takia, vaikka asiakkaat miten itkisivät ja anelisivat. Onhan se ollut monille tuttu ja tehokas luottotuote, mutta eläinlääkäreiden hoitovaihtoehdoissa se nykyään usein on aivan vihoviimeinen keino. Kipi sai sitä pitkälti sydänsairautensa ja vallitsevan sään takia. Sydänsairaus jo sinänsä voi aiheuttaa laihtumista, eikä Kipillä ole varaa laihtua lisää ripulin pitkittymisen takia. Lisäksi jatkuva ripuli tietenkin vaikuttaa sairauden hoitoon, kun sydänlääkkeet imeytyvät silloin huonommin. Kosteanlämmin sää voi ylläpitää ripulia, eikä välttämättä ole sattumaa sekään, että ripuli alkoi juuri sellaisen sään aikana.
Olimme lähteneet ajamaan klinikalle tosi etuajassa, koska olin suunnitellut, että kävisimme kävelyllä jossain merenrannassa ennen käyntiä. Sitten kävi niin, että heti alkumatkasta alkoi rankkasade, joka ei ottanut loppuakseen. Niin kovaa sadetta ei ennusteissa ollut näkynyt. Sittenpä kökötimme perillä autossa odottamassa ja aikaa tappamassa sateen huuhdellessa autoa, kun en niin paljon etuajassa viitsinyt klinikalle sisälle mennä. Käynnin aikana säässä tapahtui huima parannus, ja kun Kipi lisäksi anaalirauhasten tyhjennyksen jäljiltä tuoksahti anaalieritteeltä, niin ajattelin käydä heittämässä sen mereen. Pääsisimme samalla vihdoinkin myös kävelylle.
Rajasaari ei ollut kaukana, joten menimme ensin sinne. Mutta voihan pettymys, aitauksen ulkopuolella ei ollut paikkaa, josta olisi voinut päästää koiran uimaan. Ei ollut ihan lähistöllä muutenkaan. Joka paikassa vain jyrkät ja louhikkoiset penkereet alas mereen. Tunsin suurta houkutusta mennä portista sisään aidatulle alueelle ja päästää Kipi siellä uimaan. Eihän sillä mitään tarttuvaa sairautta ollut, vaikkei sitä toki koskaan voi täysin terveenäkään koirana pitää. Ei sitten kuitenkaan sinne muiden koirien sekaan menty.
Ei Kipiä ihan noin vain kannata heittää tuollaiseen tilanteeseen. Ei se ole koskaan käynyt koirapuistoissa ja tilanne olisi sille uusi ja stressaava. Toisaalta hyvällä tuurilla tuolla saisi olla rauhassakin, kun tilaa riittää. Ihan todennäköistä on silti sekin, että joku tai jotkut muista koirista tulevat ottamaan kontaktia. Kipi suhtautuu yleensä hyvin suopeasti narttuihin ja leikattuihin uroksiin, mutta leikkaamattomista tuntemattomista uroksista se ei useinkaan hirveästi välitä. Turha ottaa riskiä epämieluisista kohtaamisista puolin ja toisin. Tuolla muutenkin näytti olevan isokokoisia koiria, jolloin on olemassa tönityksi tulemisen vaarakin.
Rajasaaresta on ihania muistoja menneiltä ajoilta. Kävin siellä erityisesti ensimmäisen koirani Netan kanssa välillä. Hauskin muisto on se, kun eräänä lämpimänä kesäpäivänä menin itsekin siellä uimaan. Sitten kävi niin, että rannalla ollut nöffi tuli veteen ja lähti määrätietoisesti uimaan minua kohti. Sen emäntä huusi rannalta, että ota siitä kiinni kun se tulee, se tuo sinut rantaan. Tein työtä käskettyä ja palasin rantaan nöffikyydillä. En siis missään hädässä ollut, mutta mainio nöffi toimi tavalla joka oli sen perimään koodattu.
Tällä kertaa ei auttanut kuin mennä etsimään uimapaikkaa jostain muualta eli tässä tapauksessa Seurasaaresta. Hyvä uimapaikka löytyikin heti sillan tältä puolen. Kipi ei koskaan ennen ollut uinut meressä. Uinnin jälkeen käppäilimme hetken uimapaikan lähistöllä, mutta pitihän meidän sitten siltaa pitkin sinne saareenkin lenkille mennä. Kello oli jo yli 21, mutta oli valoisa ja kaunis ilta. Tunsin itseni siinä vaiheessa lomaturistiksi, ja Kipi tietenkin myös nautti uusista paikoista ja hajuista ja vähän haikaili menevänsä mereenkin uudestaan. Kotimatkalla takapenkillä sitten nukkui reissusta väsynyt mereltä tuoksuva koira.
Pääsin ehkä turhankin hyvin irti arjesta, kun vasta lenkin loppuvaiheessa tajusin, että Kipin yksi sydänlääke myöhästyy reippaasti, kun me vain täällä leikimme turisteja ja kello tulee jo kymmenen. Kyseinen lääke annetaan kahdesti päivässä ja se olisi hyvä antaa tasaisin välein. Muut kaksi sydänlääkettä olivat vielä reippaammin myöhässä, mistä kyllä olin tietoinen. Toinen niistä on annettava ruoan kanssa, mutta Kipi ei paaston takia saanut ennen lähtöä syödä mitään, joten lääke myöhästyi sinä päivänä yhtä paljon kuin iltaruokakin. Se on kerran päivässä annettava lääke, eikä yhden kerran iso heitto aikataulussa ehkä maata kaada. Toinen oli nesteenpoistolääke, josta sinä päivänä sitten vain jäi toinen puolikas antamatta, kun yötä vasten sitä ei ollut järkevää enää antaa eikä oikein ennen reissuakaan. Ensin mainittu lääke myöhästyi lähes kahdella tunnilla, mutta satunnainen tunnin parin heitto nyt vielä menettelee.
Tuommoista se lääkkeiden kanssa on. Muutokset päivärytmissä herkästi sekoittavat pakkaa. Sen yhden kanssa joutuu vielä huomioimaan senkin, että se pitäisi antaa tyhjään mahaan, joten ruokinta-aikatauluja saa miettiä. Ja nyt on nämä kaikki muutkin lääkkeet. Kaoliinin kanssa pitää huomioida, että se annetaan aina vähintään kahden tunnin erolla muista lääkkeistä. Zitacissa ja Tylosinissa ei onneksi rajoituksia ole.
Tällä viikolla emme ole käyneet retkillä Kipin oireilun ja alkuviikon helteiden takia, mutta kävihän tuo eläinlääkärireissu kyllä ihan retkestä. Ja kun pelkkä eläinlääkärireissu jo aiheuttaa stressiä, niin arvelin, ettei pieni uintireissu ja lenkki siihen päälle enää tilannetta kauheasti pahenna. Eikä mitään lisääntynyttä oireilua ole nyt näkynytkään. Aikamoista, että nykyään saa Kipinkin kanssa miettiä näitä asioita, aivan kuten Draaman kanssa aikoinaan. Niin vain on Kipilläkin nykyään kroonisia mahasuolikanavan ongelmia.
Menneillä viikoilla kyllä olemme tehneet tosi kivoja retkiä. Kävimme myöskin paikallisella koirarannalla kahden kilometrin päässä. Löysin tämän vähän piilossa olevan rannan viime kesänä, mutta kävimme siellä silloin vain kerran. Se on tosi pieni ranta, mikä tuottaa omat ongelmansa. Viime kesänä samaan aikaan uimassa oli vain yksi hihnassa ollut labbis, mutta paikalta oli juuri poistunut pari koiraa ja joku uusi oli jo tulossa metsäpolkua pitkin. Uitin Kipin vain tosi pikaisesti, että se sai helpotusta hellepäivään ja sitten lähdettiin alta pois. Tällä kertaa siellä ei ollut muita ja Kipi sai uida rauhassa. Vakipaikaksi tuosta ei meille ole, mutta kiva että se on olemassa hellepäivän helpotukseksi, kun silloin ei välttämättä viitsi minnekään kauemmas lähteä ajamaan.
Retkillä olemme saaneet olla rauhassa niin reitillä kuin rannassakin. Reitillä ei ole muita näkynyt ja rannassa vain pari kertaa ohimennen. Kohtasimme siellä viime viikolla aussien omistajineen ja jäimme hetkeksi juttelemaan. Juttelimme mm. aussien ja bortsun eroista ja harrastuksista. Aussie oli tyttö, ja koirat kaveerasivat myös jutustelun ajan. Aussien omistaja kysyi, onko Kipi jo kovinkin vanha koira, ja ihan hätkähdin kysymystä. Kukaan ei koskaan ole sellaista kysynyt. Siitä ei ole kauan, kun joku vastaantulija taas kerran totesi Kipistä, että se on varmaan ihan nuori koira vielä. Aussien omistaja huomasi harmaan värin Kipin naamassa, muut ovat huomanneet vain riehakkaan käytöksen.
Tajusin taas, miten olen kaivannut tällaisia hetkiä, kun saa jutella toisen koiraihmisen kanssa ja molemmat tietävät mistä puhutaan. Se on nykyään hirvittävän harvinaista, kun en enää liiku missään koirapiireissä. Kaikki koiranomistajat eivät varsinaisesti ole koiraihmisiä.
Monet retket menivät ongelmitta ja oireitta, mutta sitten viime viikolla viimeisimmän retken jälkeen Kipin närästysoireilu voimistui. Voihan se olla sattumaakin, mutta kyllä stressin osuus on hyvin todennäköinen. Toivottavasti tilanne tasaantuu ja voimme vielä retkiäkin tehdä. Tämä viikko on otettu eläinlääkärireissua lukuun otamatta rauhallisesti. Antaa nyt lääkkeidenkin purra hetken ja katsotaan sitten. Turhan laaja kirjo Kipillä kyllä on erilaisia vaivoja. Niiden ehdoilla elellään. Jos pitää oireiden takia tyytyä lenkkeilemään vain lähistöllä, niin sitten tehdään juuri niin.
Liian kuumalla säällä emme ole retkillä käyneet, ja kohtuullisen lämmön Kipi on kestänyt hyvin. Jos sää on ollut aurinkoinen ja lämmin, niin Kipi on menomatkan varrella päässyt pulahtamaan tien vieressä olevaan lampeen. Siellä koirat ennen kävivät usein uimassa, kun asuimme vain viiden kilometrin päässä.
Ripuli on nyt rauhoittunut, mutta saa nähdä, miten jatkossa. Nämä terveysasiat kyllä alati pitävät varpaillaan.
