Terveysjuttuja ja koulutusmietteitä

Terveyspäivitystä alkuun taas ihan vaan vaihteeksi. Kipin suolistoparametrit valmistuivat ja folaatti oli oikein hyvällä tasolla 45,57 (normaaliviite 21,14 - 54,09), mutta B12 oli 206,58 (normaaliviite 172,65 - 599,09). B12 siis kyllä juuri meni viitearvojen sisään, mutta oli silti liian matala. Eläinlääkäri sanoi, että arvon halutaan olevan vähintään 350 ja mielellään lähemmäs 400. Kipin matala arvo viittaa imeytymisongelmaan ja ohutsuolen lopun bakteeriepätasapainoon. Käy kyllä järkeen oireet huomioiden, enkä ole yhtään yllättynyt asiasta. 

Ei ihme, että on ollut vähän haastavaa saada pidettyä Kipi tasaisesti hyvässä painossa, kun sillä on sekä sydänsairaus että imeytymisongelma, ja se on muutenkin aina ollut luonnostaan hoikkuuteen taipuvainen. Nyt se on saanut B12-lisää purkista ja kuuri jatkuu vähintään kolme kuukautta. Se saa Betolvexia kuten Draamakin aikoinaan. 

Tylosin-kuurin päättyminen viiden päivän jälkeen vähän jännitti, koska Draamalla joskus kuurin jälkeen ripuli uusi jo aika pian. Kipille niin ei heti käynyt, mutta kahden viikon päästä eli viime viikon alkupuolella ripulia taas ilmaantui. Huoh. Ensin sitä tuli kerran ja se helpotti heti kerta-annoksella Dia-Tabia. Aloin myös antaa Inupektiä tupla-annoksella. Kaoliinia meni myös, mutta sillä ei Kipin kohdalla ole juurikaan vaikutusta ripuliin, vaikka Draamalle se usein auttoi siihen. Siitä lienee kuitenkin hyötyä suolistolle ja närästystä se tuntuu vähän lievittävän. Lähes pari vuorokautta meni hyvin, mutta sitten alkoi uloste muuttua ensin pehmeämmäksi ja seuraavana päivänä tuli taas silkkaa vesiripulia. Nyt uloste on taas ollut kiinteää.

Närästys näytti lääkekuurien alkamisen jälkeen jo muutaman päivän päästä loppuneen lähes kokonaan, mutta sitten taas tuli vähän enemmän oireilua. Sellaisia lyhyitä hetkiä, kun ikäviä tuntemuksia selvästi oli, mutta ne hetket kestivät kerrallaan muutamia sekunteja kuten useimmiten muutenkin eikä oireilua päivän aikana yhteensä montaa minuuttia ollut. Sitten oireet taas vähenivät entisestään, kunnes viime lauantaina Kipillä oli illalla tavallista pitkäkestoisempaa oireilua. Zitac-kuurin päättymisestä oli silloin kolme päivää. Närästyksen helpottamiseen lääkekuurien alussa on voinut vaikuttaa myös Tylosin. Draamalla se auttoi myös kaikkeen muuhun oireiluun kuin ripuliin ja se usein ihan kukoisti Tylosinia syödessään.

Viime sunnuntaina Kipi sitten oksensi iltaruokansa puolisen tuntia syömisen jälkeen. Olin juuri antanut sille palan keitettyä munanvalkuaista makupalaksi ja oksennus tuli välittömästi sen jälkeen, aivan kuin makupala olisi sen provosoinut. Se oli sillä tavalla muutenkin astetta ikävämpi juttu, että ruoan mukana Kipi oli saanut Betolvexin, Furovetin ja Cardaliksen. Ensinmainittujen kanssa ei niin vaarallista ole, jos yksi annos jää väliin. Furovetia oli jo toinen puolikas mennyt aamulla eikä se maata kaada, jos yhtenä päivänä toinen puolikas jää väliin, kun ei Kipin terveys vielä niin riippuvainen juuri nesteenpoistolääkkeestä ole. Yksi väliin jäänyt Betolvex ei sekään kokonaisuutta haittaa. Cardalis oli sitten vähän eri asia, sitä menee vain kerran päivässä ja se on tärkeä lääke, jota pitäisi olla elimistössä tasaisesti.

Siinä sitten sunnuntai-iltana pähkäilin, että mitäpä teen. Ihan ensin kävin tonkimassa oksennusta, että löytäisinkö siitä ne lääkkeet kokonaisina, jolloin tietäisin, että voin antaa uudet annokset turvallisesti. En löytänyt, mutta en ihan millintarkasti oksennusta läpi käynytkään. Kokonainen, vain pinnasta hieman liuennut punainen Betolvex-tabletti sieltä kyllä erottui. 

Siinäpä ihmettelin, että olisiko pienempi paha antaa uusi annos Cardalista vai jatkaa antamista vasta seuraavana päivänä normaalisti. Ei huvittanut minnekään päivystykseen sen takia soittaa ja kysyä. Laitoin sitten sähköpostia meidän vakilääkärille, hän usein vastailee sähköposteihin myöhään sunnuntai-iltaisin. Parhaassa tapauksessa hän vastaisi muutaman tunnin päästä, mutta tiesin, että ihan hyvin voisi mennä päiväkausiakin, kun sähköpostiruuhka on melkoinen.

Eläinlääkäri sitten vastasikin jo alle tunnin päästä, oli varmaan huomannut otsikosta akuutin tilanteen.😌 Jos lääkkeen antamisesta olisi kulunut yli puoli tuntia, niin uudestaan ei olisi tarvinnut  antaa, muuten kyllä. Ongelma oli siinä, etten tiennyt aivan tarkkaa aikaa, koska en minuutilleen tiennyt moneltako ruoan olin antanut. Mistäpä ruokaa antaessani olisin tiennyt, että tarvitsen sitä tietoa. Siitä olin silti melkoisen varma, että väliä oksentamiseen oli hieman vajaat puoli tuntia. Ell sanoi, että voisin hyvin antaa Cardaliksen uudestaan samana päivänä. Kertaluonteinen tuplaus ei muutenkaan mitään katastrofia aiheuttaisi. Niin sitten tein. 

Keskustelimme eläinlääkärin kanssa myös Kipin muusta oireilusta. Ell ohjeisti jatkamaan Zitacia vielä kaksi viikkoa, jos sen lopettaminen oli nyt vaikuttanut oireisiin. Aaltoilevaan ripuliin saimme ohjeeksi jatkaa tukihoitoja ja entisten valmisteiden lisäksi antaa Enteromicroa vähintään 3-4 viikkoa. Tämä vähän huokailutti minua, koska tuollaiseen kuuriin menee Kipillä kaksi pakkausta Enteromicroa, joka maksaa lähes 40 euroa pakkaus. Tilattuna saa noin kympin edúllisemmin, mutta tulee siihen sitten toimituskulut päälle, ja mieluummin piti päästä aloittamaan heti eikä jäädä odottamaan milloin tilaus saapuu. Kipin kaikki reseptilääkkeet jo tulevat melkoisen hintaviksi, mutta käsikauppavalmisteet ovat viime aikoina maksaneet kuukausitasolla vielä enemmän, ja nyt sitten vielä tämä.

Kipin tilanne vatsavaivojen suhteen on alkanut koko ajan enemmän muistuttaa Draaman tilannetta aaltoiluineen sun muine lieveilmiöineen. Suolenseinämät sillä kuitenkin olivat vielä ultrassa aika normaalin paksuisia, kun Draamalla ei todellakaan niin ollut. Mahalaukun seinämä ruokatorven puolella Kipillä kyllä oli normaalia paksumpi. Kysyin nyt eläinlääkäriltäkin, että voiko myös Kipillä olla enteropatia. Ell sanoi, ettei ihan vielä voi niin sanoa etenkään ultralöydösten perusteella, mutta kyllä matala B12-taso ja oireiden aaltoilu siihen vähitellen viittaavat. 

Ei Kipillä ole onneksi ihan sellaisia oireita vielä ollut kuin Draamalla pahimmillaan oli. Saa nähdä, miten tilanne kehittyy tämän ja muidenkin vaivojen osalta. Sekin ero Draamaan Kipillä on, että se on saanut jo elää vanhaksi. Mutta vahvasti tulee nyt se olo, että tämän kaiken olen jo ennenkin elänyt läpi. Suolistovaivojen aaltoilu, yllättävät käänteet, stressin miettiminen, oireiden ihmettely, lääke- ja ruokakokeilut, eläinlääkärikäynnit ja yhteydenpito lääkäriin käyntien välissä, alati laihtuva lompakko... Jep, tämän olen kokenut ennenkin. Ruokavaliotakin olisi jatkossa tarkoitus vähän viilata, jos Kipi vaikka reagoi johonkin ruoka-aineeseen.

Kintereen patti on hävinnyt, eli on sentään yksi ongelma ainakin toistaiseksi hoitunut. Närästyskin lähes hiipui lauantain jälkeen, mutta eilen sitä sitten taas enemmän esiintyi. Aaltoilu siis jatkuu aina vaan. Ripuli on pysynyt poissa, mutta uloste on ollut välillä vähän turhan pehmeää.

Neljä kertaa eli aika harvakseltaan olemme heinäkuun aikana käyneet retkellä ja kaikki on sujunut hyvin. Olen antanut Kipille varuiksi vielä Siliceaa tai Kaoliinia ennen retkeä ja usein sen jälkeenkin. En tiedä, minkä verran niistä on ollut apua, kun oireet muutenkin aaltoilevat, mutta ehkä jotain kuitenkin.

Luulen, että melkeinpä pahin stressin aiheuttaja retkipäivinä on valmisteluvaihe, kun Kipi käy niin kierroksilla huomatessaan minun tekevän eväitä ja pakkaavan kamoja. Siihen täytyy kehittää jokin toimintamalli, että intoilua olisi vähän hillitymmin. Viimeksi ihan vaan laitoin Kipin hetkeksi toiseen huoneeseen, niin se rauhoittui sinne. Retkistä on niin paljon iloa meille molemmille, että niistä olisi ikävää luopua. Ja niin kauan ei luovutakaan, kun retket eivät automaattisesti joka kerta oireita lisää tai oireet eivät mene pahoiksi.

On ollut ilahduttavaa nähdä, miten hyvää vauhtia ja innokkaasti Kipi on retkillä pistellyt reitillä menemään. Tekee se samaa myös kotona lenkkeillessä, mutta retkillä liikutaan yhteensä vähän enemmän. Olen joitain pätkiä saanut pistellä puolijuoksua perässä. Sää ei ole viime aikoina ollut liian kuuma, joten sekin on siivittänyt Kipin menoa. Tänään kyllä lämpöasteet kävivät helteen puolella ja pari päivää on taas ollut hyvin kosteaa ja hautovaa. Sisällä oleva säämittarikin huutaa taas punaisena ja varoittaa, että kämppä homehtuu ihan justiinsa. 

Kuuntelin tuossa jokin aika sitten muutaman koira-aiheisen luennon. Niissä oli asiaa mm. omaehtoisuudesta, ja se on herättänyt paljon ajatuksia. Olisi mielenkiintoista tietää, millainen ero Kipissä näkyisi, jos olisin rakentanut sille aikoinaan pohjat yksityiskohtaisemmin ja omaehtoisuuden kautta. Olisin opettanut sille startti- ja stoppinappuloiden käytön, jolloin se olisi itse saanut kertoa milloin haluaa tauolle ja tauolta pois. Olisin voinut myös opettaa sen kertomaan, mitä liikkeitä se on toko/tottistreeneissä valmis treenaamaan. Ehkä se olisi sitten ailahdellut treeneissä vähemmän. 

Tokokoiraa Kipistä ei varmaankaan olisi silti tullut, mutta olisin ehkä nopeammin oppinut sen rajat, heikkoudet ja vahvuudet ja älynnyt nopeammin suuntautua johonkin muuhun lajiin tai ihan vain höntsäilyyn, mihin sitten lopulta päädyimmekin. Kipin keskittymiskyvyssä ja joissain muissa ominaisuuksissa kuitenkin on ihan todellisia haasteita ja ne näkyivät selvimmin juuri toko/tottistreeneissä. Olen ennenkin pohtinut, että se on oikeastaan vähän sellainen ADHD-piirteinen. Suuremmasta omaehtoisuudesta olisi joka tapauksessa varmasti ollut hyötyä monessa asiassa ja kokonaisuuden kannalta. 

Toko ei tosiaan ollut se omin laji Kipille, vaikka se parhaimmillaan oli treeneissä innostunut ja osaava. Miksi olisin loputtomasti yrittänyt tunkea sitä sellaisen muottiin mihin se ei sopinut vain siksi, että itse halusin harrastaa edes tokoa, kun pk-jäljestä ei tavoitteelliseksi lajiksi ollut. Haluan, että koira itse myös täysillä haluaa samaa, että sille valittu laji on juuri sille sopiva ja että koulutuksen pystyy toteuttamaan mahdollisimman koiralähtöisesti. Melko ohjaajakeskeisesti silti alkuaikoina meidän harrastuksia välillä mietin ja halusin uskoa, että edes toko voisi olla meille sopiva laji. Kipi vähitellen opetti minut tästä ajatusmallista pois. Kuten myös Vinski, ja Draamakin terveyshaasteidensa takia. 

Joku vanhan liiton kouluttaja älähtäisi tähän, ettei koiraa eikä etenkään Kipin kaltaista koiraa voi kouluttaa omaehtoisesti, vaan sille pitää näyttää kaapin paikka. Onhan Kipi myös melko itseriittoinen koira eikä se ole ohjaajanöyrä. Mutta juuri tuon tyyppisen koiran kohdalla on tosi hyödyllistä saada se itse haluamaan asioita ja olemaan aktiivinen toimija koulutuksessa ja itseään koskevissa asioissa. Silloin sillä myös on isompi motivaatio kuunnella ja kommunikoida, kun se tietää, että myös sitä kuullaan ja se saa vaikuttaa asioihin. Kaikki lähtee kuitenkin yhteistyöstä, eikä omaehtoisuus tarkoita sitä, että koira voi tehdä ihan mitä lystää. Päämäärää kohti vain mennään vähän eri reittiä.

Lenkeillä Kipi on saanut jo pidempään usein olla hyvin omaehtoinen ja valita reittejä itse, ja sillä on ollut vain positiivisia vaikutuksia. Ei se suinkaan lennätä minua minne sattuu minusta mitään välittämättä, vaan kommunikoi kanssani enemmän kuin ennen ja toimii järkevästi. Joskus minäkin päätän jonkin lenkin alusta loppuun asti itse tai puutun Kipin reittivalintaan jossain tietyssä risteyksessä. Silloin Kipi joskus vilkaisee minua kysyvästi, että oikeastiko? Kun sanon, että joo, niin se ihan tyytyväisenä seuraa minua valitsemaani suuntaan. Toki sillä myös on takana pitkä oppimishistoria ajalta, jolloin enimmäkseen päätin lenkit koirien puolesta.

Hiljattain kun menimme puistossa joen ohi, niin Kipi pysähtyi joen kohdalla ja katsoi minua kysyvästi. Että voidaanko mennä rantaan asti, voisin käydä kahlaamassa. Ja niin sitten mentiin. Minua jotenkin liikutti, että se kysyi lupaa eikä vain marssinut rantaan, ja se harrastaa tätä kysymistä muutenkin välillä.

Hiljattain Kipi myös pitkästä aikaa vei minut lenkin alussa autolle ja katsoi anovasti. Josko vaikka metsään tai retkelle lähdettäisiin? Kerroin, ettei tällä kertaa mennä, ja se mukinoitta tyytyi siihen. Kerran olen ex tempore sen ehdotuksesta lähtenyt ajamaan metsään ja voin tehdä niin uudestaankin, jos se tilanteeseen muuten sopii. Miksikäs ei vanhaa koiraa voisi vähän hemmotella asioilla joista se pitää.

Olen oppinut, minkä pituisia lenkkejä Kipi kulloinkin aidosti haluaa tehdä ja mistä reiteistä ja paikoista se erityisesti pitää. Terveyden kannalta ensinmainittu on tärkeää. Kyllä sen toki pystyy lukemaan koirasta yleensä muutenkin, ja olen menneessäkin elämässä huomannut, jos lenkkiä on pitänyt lyhentää jonkun koiran oireilun takia. Jotenkin on silti vielä luottavaisempi olo, että Kipi viestii näistä asioista aktiivisemmin ja selvemmin nykyään.

Kipi myös noudattaa vapaana ollessaan tosi hyvin kehotuksia pysähtyä tai tulla luokse, joten hänestä ei ole tullut lainkaan anarkistisempaa, ja kuulokin pelittää vielä hyvin. Olemme nykyään lenkeillä entistä enemmän yhteistyössä keskenämme, enkä voi olla ajattelematta olisiko niin voinut olla silloin vuosia sittenkin kun tokotreenit välillä takkusivat.

Jälkiviisaudella tekisin tietyt asiat toisin jokaisen koiran kohdalla, jos voisin. Kipin kohdalla omaehtoisuuden lisäksi muitakin asioita. Lähtisin esimerkiksi ryhmätreeneistä vaikka kesken pois, jos Kipillä ei juuri sillä hetkellä olisi valmiuksia sellaiseen treeniin. Ryhmätreeneistä oli paljon iloa ja hyötyä, mutta aina ne eivät kohdanneet juuri Kipin tarpeita.

Kuten Smartdog-testaajakin sanoi, niin Kipi on hyvin mielenkiintoinen koira. Vanhasta blogitekstistä luin, että jonain hetkenä olen pitänyt sitä silti jossain suhteessa perusbortsuna, mutta ei se kyllä sellainen ole. Tai voi joskus jossain asiassa hetken ollakin, onhan hänessä monia puolia, muttei noin yleisesti ottaen kuitenkaan. Bordercolliet esimerkiksi yleensä ovat keskivertoa taitavampia lukemaan eleitä Smartdog-testissä, mutta Kipi ei ollut siinä laisinkaan hyvä. Hänellä sitten on muita vahvuuksia. Hän on hyvin sosiaalinen, ympäristövarma, iloinen ja sinnikäs koira.

Viime aikoina olemme treenanneet pari kertaa nosea kotona ja jälkeä retkellä. Näissä Kipi on ollut taitava, motivoitunut ja ihan täysillä mukana kuten yleensäkin. Hyvin sujuvat myös vielä harvinaisemmat ja pikaiset toko/tottistreenit nykyään. Niissä ei mitään pilkuntarkkaa suorittamista todellakaan mietitä. Arki sujuu muutenkin kivasti. Asiat loksahtivat kohdalleen, kun lakkasin miettimästä koetavoitteita. 

Kuvien ottamisesta Kipi ei kyllä pidä, se yleensä aloittaa välttelevän käytöksen heti kun kaivan kännykän esiin, ellei ole tekemässä jotain mikä vie sen huomion. Pahinta on, jos pyydän sen istumaan ja poseeraamaan. Se luimii ja katsoo vuoroin vasempaan ja oikeaan eikä vahingossakaan kameraan.😁 Ei ole kaikkein kuvauksellisin koirani hän. No ei kyllä muutenkaan saa tuolla kännykameralla kuin kehnoja kuvia, mutta sillä mennään.

Vähän mutkien kautta osuin koulutusluentoja kuuntelemaan, eikä niitä asioita tule muutenkaan hirmu paljon pohdittua nykyään. Mielenkiintoista kyllä oli, ja taas tajusin sen, miten hirveän paljon olisi opittavaa. Aina välillä jokin ihan yksinkertainen asia saattaa saada aikaan ahaa-elämyksen. Olisipa kyllä mielenkiintoista vielä saada aloittaa koulutuspolku jonkun uuden koiran kanssa. Tekisin jotkin asiat vähän toisin, mutta tekisin myös uusia virheitä, joita joskus myöhemmin harmittelisin. Sellaista se on, mutta oppisin samalla valtavasti taas uutta. 

Koiran oppii tuntemaan aina vain paremmin matkan varrella, eikä alussa välttämättä tiedosta ihan kaikkea, mitä juuri tämän yksilön kanssa kannattaisi tai ei kannattaisi tehdä. Kouluttamisessa ei koskaan tule valmiiksi. Huomaan, etten enää täysin tunnista joitain ajatuksiani vanhoista blogiteksteistä, vaikka monista asioista ajattelen yhä aika samalla tavalla. Varmasti ajatteluni saisi taas uusia sävyjä, jos koirien parissa pääsisin jatkossakin puuhailemaan. Matka jokaisen koiran kanssa on huikea seikkailu.

Löydettiin kantarelleja ja kakkapussi tuli tarpeeseen

Tänään vilvoittelemassa

Terveysjuttuja, osa 372

Kävimme vaihteeksi eläinlääkärissä. Kipi ei ollut aikoihin ripuloinut muuten kuin yhden yksittäisen kerran, mutta eikös se nyt sitten kehittänyt itselleen sitkeämpää sorttia olevan ripulin, joka ei kunnolla vastannut tukihoitoihin. Hetkeksi uloste saattoi kiinteytyä, mutta sitten samana päivänä tai viimeistään seuraavana aamuna jo saattoi tulla löysää ulostetta tai ihan vesiripulia kuin paloruiskusta. Ulostustarve ei kuitenkaan ollut mitenkään tihentynyt, joten vatsataudilta tilanne ei vaikuttanut. Ja huhheijaa, miten kalliita nuo käsikauppavalmisteet niin vatsaongelmiin kuin muihinkin vaivoihin ovat, ihan heittämällä saa kolminumeroisenkin summan menemään jos tarvitsee enemmän kuin yhtä valmistetta.

Mielessä oli muutenkin ollut, että olisi hyvä käydä eläinlääkärissä katsastamassa missä nykyään mennään vatsan tilanteen kanssa. Lisäksi Kipille oli vajaat kolme viikkoa aiemmin ilmaantunut patti kintereeseen ihan tyhjästä. Aamulla se ei (ainakaan kovin näkyvästi) ollut siinä ja illalla oli. Patti oli pehmeä ja aristamaton, joten jäimme seuraamaan tilannetta. Nyt sitten tuli sopiva sauma tarkistaa pattikin samalla.

Viime torstaina siis suuntasimme pitkästä aikaa meidän omalle lääkärille. Ripulia oli siinä vaiheessa takana viisi päivää. Yleistutkimuksessa todettiin, että takavatsa oli rauhallinen ja pehmeä, ohutsuoli normaalin tuntuinen, mutta sisältö löysää ja kaasuakin hieman. Etuvatsa oli jännittynyt mutta ei kamalan kivulias.

Kintereen patti todettiin bursiitiksi, mitä itsekin olin välillä syyksi epäillyt. Kipillä on muutenkin useampi pieni patti siellä täällä kuten vanhoilla koirilla usein on, ja ne ovat Kipin tapauksessa talirauhasadenoomaa. Bursiitin takia sain kehotuksen kannustaa Kipiä käyttämään enemmän petejä, ettei se lepää liian kovalla alustalla. Tuo kyllä lepää missä haluaa. Ei sitä kannustamalla saa kauan pedillä pysymään. Joskus se nukkuu pitkään pedillä, mutta paljon se viettää aikaa pelkkien mattojen päällä tai jopa paljaalla lattialla, vaikkei meillä paljon paljasta lattiapinta-alaa edes ole. Ja pehmeitä nukkumispaikkoja on useampi valittavana.

Perusveriarvoja ei nyt tarvinnut tarkistaa, kun ne oli juuri kardiologin toimesta katsottu, mutta suolistoparametrit otettiin. Eli siis B12 ja folaatti, joista tulee tulokset myöhemmin. Kipi jostain syystä hermostui verikokeen ottamisesta, mitä se ei koskaan ennen ole tehnyt. Nyt se murisi ja hieman vastusteli, mutta kun rauhallisesti pidin siitä kiinni niin homma saatiin hyvin tehtyä. Jo sitä ennen Kipi oli hermostunut korvien katsomisesta siinä vaiheessa, kun ell nuuhkaisi korvia. Sitäkään se ei koskaan ennen ole tehnyt, joten tuo käytös kyllä herättää kysymyksiä. Oliko Kipillä nyt normaalia selvästi hankalampi olo? Miksi reaktiot tulivat juuri noissa tilanteissa? 

Anaalit olivat aivan täynnä ja ell tyhjensi ne, mutta sen Kipi antoi ihan rauhassa tehdä. Rauhassa se antoi myös muut kopeloinnit ja nostelut tehdä kuten yleensäkin antaa ja oli muuten koko käynnin ajan oma iloinen ja seurallinen itsensä. Kyllä se joskus minullekin ärähtää, kun esimerkiksi harjaan siltä pohjavillaa irti kohdasta joka sen mielestä tuntuu ikävältä. Yritän aina ottaa sellaisen kohdan hyvin hellävaraisesti, ja joskus Kipin mielestä onnistun ja joskus en. Omien rajojen kertominen ei ole Kipille mitenkään outoa toimintaa, mutta aiemmin sitä ei vain ole tapahtunut samoissa tilanteissa kuin nyt.

Vatsaontelon ultraus päätettiin myös tehdä siltä varalta, että jotain erikoista sattuisi löytymään. Ensimmäinen löydös tapahtui heti karvojen ajelun jälkeen, kun rintalastan vierestä mahan alta löytyi 2 cm kokoinen massa, todennäköisesti rasvamassa. Ell sanoi etukäteen, ettei suolistosta välttämättä saa oikeaa käsitystä, kun se voi olla ripulin takia suttuinen ja paksuuntumaa voi myös sen takia olla. Suolisto oli kuitenkin yllättävän siisti eikä paksuuntumaa ollut, pientä supistavaa liikettä ja kaasua näkyi ja ohutsuolen seinä oli paikoin pilkullinen. Mahalaukun seinämä sen sijaan oli ruokatorven puolella normaalia paksumpi ja vähän viiruinen, ja se on asia, jota täytyy hoitaa. Refluksia ohutsuolesta mahalaukkuun ei havaittu.

Sappirakossa oli 30% sappisakkaa eli enemmän kuin edellisessä ultrassa, ja sakka oli nyt enimmäkseen geelimäistä. Siihen ei vielä aloitettu lääkitystä, mutta uusi ultraus tehdään 2-3 kuukauden päästä, niin nähdään onko närästyksen ja suoliston hoito muuttanut tilannetta. Muuten ei merkittäviä löydöksiä ultrassa ollut, joitain pieniä seurattavia juttuja kyllä. Eturauhanen ei ollut kovin suuri eikä tulehtunut, mutta hieman laikukas, hyvä tilanne siis tällä hetkellä. 

Lääkkeiksi Kipi sai närästykseen ja suolen liikuttamiseen kolmen viikon Zitac-kuurin, ripuliin viiden päivän Tylosin-kuurin ja lisäksi Kaoliinia, jota se on paljon muutenkin vatsaongelmiin käyttänyt.

Nykyään kai useimmat eläinlääkärit ovat tosi nihkeitä antamaan ripuliin Tylosinia antibioottiresistenssin takia, vaikka asiakkaat miten itkisivät ja anelisivat. Onhan se ollut monille tuttu ja tehokas luottotuote, mutta eläinlääkäreiden hoitovaihtoehdoissa se nykyään usein on aivan vihoviimeinen keino. Kipi sai sitä pitkälti sydänsairautensa ja vallitsevan sään takia. Sydänsairaus jo sinänsä voi aiheuttaa laihtumista, eikä Kipillä ole varaa laihtua lisää ripulin pitkittymisen takia. Lisäksi jatkuva ripuli tietenkin vaikuttaa sairauden hoitoon, kun sydänlääkkeet imeytyvät silloin huonommin. Kosteanlämmin sää voi ylläpitää ripulia, eikä välttämättä ole sattumaa sekään, että ripuli alkoi juuri sellaisen sään aikana.

Olimme lähteneet ajamaan klinikalle tosi etuajassa, koska olin suunnitellut, että kävisimme kävelyllä jossain merenrannassa ennen käyntiä. Sitten kävi niin, että heti alkumatkasta alkoi rankkasade, joka ei ottanut loppuakseen. Niin kovaa sadetta ei ennusteissa ollut näkynyt. Sittenpä kökötimme perillä autossa odottamassa ja aikaa tappamassa sateen huuhdellessa autoa, kun en niin paljon etuajassa viitsinyt klinikalle sisälle mennä. Käynnin aikana säässä tapahtui huima parannus, ja kun Kipi lisäksi anaalirauhasten tyhjennyksen jäljiltä tuoksahti anaalieritteeltä, niin ajattelin käydä heittämässä sen mereen. Pääsisimme samalla vihdoinkin myös kävelylle.

Rajasaari ei ollut kaukana, joten menimme ensin sinne. Mutta voihan pettymys, aitauksen ulkopuolella ei ollut paikkaa, josta olisi voinut päästää koiran uimaan. Ei ollut ihan lähistöllä muutenkaan. Joka paikassa vain jyrkät ja louhikkoiset penkereet alas mereen. Tunsin suurta houkutusta mennä portista sisään aidatulle alueelle ja päästää Kipi siellä uimaan. Eihän sillä mitään tarttuvaa sairautta ollut, vaikkei sitä toki koskaan voi täysin terveenäkään koirana pitää. Ei sitten kuitenkaan sinne muiden koirien sekaan menty. 

Ei Kipiä ihan noin vain kannata heittää tuollaiseen tilanteeseen. Ei se ole koskaan käynyt koirapuistoissa ja tilanne olisi sille uusi ja stressaava. Toisaalta hyvällä tuurilla tuolla saisi olla rauhassakin, kun tilaa riittää. Ihan todennäköistä on silti sekin, että joku tai jotkut muista koirista tulevat ottamaan kontaktia. Kipi suhtautuu yleensä hyvin suopeasti narttuihin ja leikattuihin uroksiin, mutta leikkaamattomista tuntemattomista uroksista se ei useinkaan hirveästi välitä. Turha ottaa riskiä epämieluisista kohtaamisista puolin ja toisin. Tuolla muutenkin näytti olevan isokokoisia koiria, jolloin on olemassa tönityksi tulemisen vaarakin.

Rajasaaresta on ihania muistoja menneiltä ajoilta. Kävin siellä erityisesti ensimmäisen koirani Netan kanssa välillä. Hauskin muisto on se, kun eräänä lämpimänä kesäpäivänä menin itsekin siellä uimaan. Sitten kävi niin, että rannalla ollut nöffi tuli veteen ja lähti määrätietoisesti uimaan minua kohti. Sen emäntä huusi rannalta, että ota siitä kiinni kun se tulee, se tuo sinut rantaan. Tein työtä käskettyä ja palasin rantaan nöffikyydillä. En siis missään hädässä ollut, mutta mainio nöffi toimi tavalla joka oli sen perimään koodattu.

Tällä kertaa ei auttanut kuin mennä etsimään uimapaikkaa jostain muualta eli tässä tapauksessa Seurasaaresta. Hyvä uimapaikka löytyikin heti sillan tältä puolen. Kipi ei koskaan ennen ollut uinut meressä. Uinnin jälkeen käppäilimme hetken uimapaikan lähistöllä, mutta pitihän meidän sitten siltaa pitkin sinne saareenkin lenkille mennä. Kello oli jo yli 21, mutta oli valoisa ja kaunis ilta. Tunsin itseni siinä vaiheessa lomaturistiksi, ja Kipi tietenkin myös nautti uusista paikoista ja hajuista ja vähän haikaili menevänsä mereenkin uudestaan. Kotimatkalla takapenkillä sitten nukkui reissusta väsynyt mereltä tuoksuva koira. 

Pääsin ehkä turhankin hyvin irti arjesta, kun vasta lenkin loppuvaiheessa tajusin, että Kipin yksi sydänlääke myöhästyy reippaasti, kun me vain täällä leikimme turisteja ja kello tulee jo kymmenen. Kyseinen lääke annetaan kahdesti päivässä ja se olisi hyvä antaa tasaisin välein. Muut kaksi sydänlääkettä olivat vielä reippaammin myöhässä, mistä kyllä olin tietoinen. Toinen niistä on annettava ruoan kanssa, mutta Kipi ei paaston takia saanut ennen lähtöä syödä mitään, joten lääke myöhästyi sinä päivänä yhtä paljon kuin iltaruokakin. Se on kerran päivässä annettava lääke, eikä yhden kerran iso heitto aikataulussa ehkä maata kaada. Toinen oli nesteenpoistolääke, josta sinä päivänä sitten vain jäi toinen puolikas antamatta, kun yötä vasten sitä ei ollut järkevää enää antaa eikä oikein ennen reissuakaan. Ensin mainittu lääke myöhästyi lähes kahdella tunnilla, mutta satunnainen tunnin parin heitto nyt vielä menettelee.

Tuommoista se lääkkeiden kanssa on. Muutokset päivärytmissä herkästi sekoittavat pakkaa. Sen yhden kanssa joutuu vielä huomioimaan senkin, että se pitäisi antaa tyhjään mahaan, joten ruokinta-aikatauluja saa miettiä. Ja nyt on nämä kaikki muutkin lääkkeet. Kaoliinin kanssa pitää huomioida, että se annetaan aina vähintään kahden tunnin erolla muihin lääkkeisiin. Zitacissa ja Tylosinissa ei onneksi rajoituksia ole. 

Tällä viikolla emme ole käyneet retkillä Kipin oireilun ja alkuviikon helteiden takia, mutta kävihän tuo eläinlääkärireissu kyllä ihan retkestä. Ja kun pelkkä eläinlääkärireissu jo aiheuttaa stressiä, niin arvelin, ettei pieni uintireissu ja lenkki siihen päälle enää tilannetta kauheasti pahenna. Eikä mitään lisääntynyttä oireilua ole nyt näkynytkään. Aikamoista, että nykyään saa Kipinkin kanssa miettiä näitä asioita, aivan kuten Draaman kanssa aikoinaan. Niin vain on Kipilläkin nykyään kroonisia mahasuolikanavan ongelmia.

Menneillä viikoilla kyllä olemme tehneet tosi kivoja retkiä. Kävimme myöskin paikallisella koirarannalla kahden kilometrin päässä. Löysin tämän vähän piilossa olevan rannan viime kesänä, mutta kävimme siellä silloin vain kerran. Se on tosi pieni ranta, mikä tuottaa omat ongelmansa. Viime kesänä samaan aikaan uimassa oli vain yksi hihnassa ollut labbis, mutta paikalta oli juuri poistunut pari koiraa ja joku uusi oli jo tulossa metsäpolkua pitkin. Uitin Kipin vain tosi pikaisesti, että se sai helpotusta hellepäivään ja sitten lähdettiin alta pois. Tällä kertaa siellä ei ollut muita ja Kipi sai uida rauhassa. Vakipaikaksi tuosta ei meille ole, mutta kiva että se on olemassa hellepäivän helpotukseksi, kun silloin ei välttämättä viitsi minnekään kauemmas lähteä ajamaan.

Retkillä olemme saaneet olla rauhassa niin reitillä kuin rannassakin. Reitillä ei ole muita näkynyt ja rannassa vain pari kertaa ohimennen. Kohtasimme siellä viime viikolla aussien omistajineen ja jäimme hetkeksi juttelemaan. Juttelimme mm. aussien ja bortsun eroista ja harrastuksista. Aussie oli tyttö, ja koirat kaveerasivat myös jutustelun ajan. Aussien omistaja kysyi, onko Kipi jo kovinkin vanha koira, ja ihan hätkähdin kysymystä. Kukaan ei koskaan ole sellaista kysynyt. Siitä ei ole kauan, kun joku vastaantulija taas kerran totesi Kipistä, että se on varmaan ihan nuori koira vielä. Aussien omistaja huomasi harmaan värin Kipin naamassa, muut ovat huomanneet vain riehakkaan käytöksen. 

Tajusin taas, miten olen kaivannut tällaisia hetkiä, kun saa jutella toisen koiraihmisen kanssa ja molemmat tietävät mistä puhutaan. Se on nykyään hirvittävän harvinaista, kun en enää liiku missään koirapiireissä. Kaikki koiranomistajat eivät varsinaisesti ole koiraihmisiä.

Monet retket menivät ongelmitta ja oireitta, mutta sitten viime viikolla viimeisimmän retken jälkeen Kipin närästysoireilu voimistui. Voihan se olla sattumaakin, mutta kyllä stressin osuus on hyvin todennäköinen. Toivottavasti tilanne tasaantuu ja voimme vielä retkiäkin tehdä. Tämä viikko on otettu eläinlääkärireissua lukuun otamatta rauhallisesti. Antaa nyt lääkkeidenkin purra hetken ja katsotaan sitten. Turhan laaja kirjo Kipillä kyllä on erilaisia vaivoja. Niiden ehdoilla elellään. Jos pitää oireiden takia tyytyä lenkkeilemään vain lähistöllä, niin sitten tehdään juuri niin. 

Liian kuumalla säällä emme ole retkillä käyneet, ja kohtuullisen lämmön Kipi on kestänyt hyvin. Jos sää on ollut aurinkoinen ja lämmin, niin Kipi on menomatkan varrella päässyt pulahtamaan tien vieressä olevaan lampeen. Siellä koirat ennen kävivät usein uimassa, kun asuimme vain viiden kilometrin päässä. 

Ripuli on nyt rauhoittunut, mutta saa nähdä, miten jatkossa. Nämä terveysasiat kyllä alati pitävät varpaillaan.