Jippo

FIN KVA FI TVA JK3 BH Tending Blueberry "Jippo"
Bordercollie narttu 23.4.2002-6.3.2014
i. S KVA S TVA Tonedo's Black Flash "Swippo"
e. FIN KVA VK3 JK3 FH1 Tending True-Blue Troll "Rölli"
Lonkat C-C, kyynärät 0-0, silmät ok aikuisena


Jippo tuli lauman neljänneksi koiraksi kesällä 2002 ja oli kymmenen vuoden tauon jälkeen ensimmäinen ulkopuoliselta kasvattajalta hankittu koira. Valintani oli selvä, halusin työlinjaisen koiran. Työlinjaiset olivat silloin jo tehneet Suomessa läpimurtonsa harrastuskoirina, mutta sen jälkeen on niiden voittokulku eri lajeissa ollut suorastaan huikeaa ja olen sitä saanut olla aitiopaikalla seuraamassa.





Jippo oli kontaktihakuinen, reipas, hyvähermoinen, iloisesti ja sitkeästi työskentelevä koira. Se oli myös hyvin intensiivinen ja pitkäjänteinen työntekijä ja erittäin yhteistyöhaluinen. Sen työskentelyominaisuudet olivat ihan huippua ja voin vain olla nöyrän kiitollinen, että pääsin kokemaan yhteistyön sellaisen koiran kanssa.

Arjessa Jippo oli aina helppo, kotona suorastaan huomaamaton muuten paitsi ruoka-aikoina. Se oli ahne ja yritti viimeiseen iltaan saakka varastaa ruokansakin etukäteen. Se ei arastellut mitään paikkoja tai ääniä ja piti kovasti ihmisistä. Se oli nöyrä koira, jolla kuitenkin oli myös omia mielipiteitä ja oma tahto, jota se ei tietyissä tilanteissa arastellut näyttää. Se rakasti uimista kuten lauman muutkin koirat. Se suhtautui aina lämpimästi lauman kissoihin ja pentukoiriin.



Lajivalintani Jipolle olivat jälki ja toko. Agilityä se myös opetteli alkeiden verran ja myös hakua kokeiltiin, mutta treeniryhmä ei pysynyt niin kauan kasassa, että olisimme päässeet kisaamaan. Lampaille Jippo pääsi vain pari kertaa nuorena ja paimennusvaistoa näytti kyllä olevan. Jäljellä Jippo oli alusta asti todella hyvä, intensiivisesti ja motivoituneesti työskentelevä. Yksittäisiä keppejä joskus jäi, Jipolle nimenomaan sen jäljen selvittäminen oli suuri intohimo.

PK-tottis ja toko sujuivat myös alusta asti hyvin motivoituneesti ja se motivaatio säilyi elämän loppuun asti. Jippo oppi PK-esteet helposti ja oli luonnostaan erittäin hyvä hyppääjä ja kiipeäjä ja osasi ajoittaa ponnistukset juuri oikein. Hypyt olivat ilmavia, vaikka monille bordercollieille on tyypillistä hypätä estettä nuollen, jopa esteestä tukea ottaen. Jipon hyvä rakenne tietenkin edesauttoi asiaa.

Porvoon kisoissa vuonna 2008
kuvat Tom Isaksson





Jippo siirtyi jäljellä kolmosluokkaan kahdella kokeella. Kolmosluokassa sitten sattui vaikka mitä seikkailuja maastoissa, eikä ykköstuloksia heti irronnut. Yksi asia, mikä minun piti itse oppia, oli Jipon nesteyttäminen ennen kisoja ja niiden aikana. Jippo ei vapaaehtoisesti tarjottua vettä juonut, mutta tonnikalalla maustetun veden se joi, ja johan parani suorituskyky maastossa. Nelivuotiaana Jiposta tuli käyttövalio jäljellä.

Nelivuotiaana vuonna 2006 Jippo myös osallistui ensimmäisiin SM-kisoihinsa jäljellä. Valitettavasti näissä Kuusankosken SM-kisoissa oli liukkaat A-esteet. Ei mattoa tai muuta pitoa. Jippo teki tottiksessa loistavaa työtä, mutta sen, kuten monen muunkin, kohtaloksi koitui A-esteeltä tippuminen. Siltä loppui pito kapulan kanssa ylös tullessa, kovasti se kyllä yritti. Maastoon emme päässeet, vaikkei raja kauas jäänyt. Harmitus oli iso, kun Jippo olisi todella ansainnut päästä maastoon hienon tottiksen jälkeen, mutta koki noin epäreilun kohtalon A-esteellä. Koko elämänsä aikana Jippo ei muuten liukastellut esteillä kertaakaan. En tule koskaan ymmärtämään, miten ne esteet ovat seulan läpi päässeet, ettei kukaan ole suunnittelu- tai rakennusvaiheessa asiaan puuttunut, että joku ihan oikeasti on rakentanut esteistä liukkaat, ja tuomarikin on esteet hyväksynyt. Kyllä koirien turvallisuutta ja reiluja olosuhteita kisaajille pitäisi arvostaa enemmän. Pitäisi myös kyetä oppimaan tapahtuneesta, mutta koirien liukastumisia SM-kisoissa ei katsottu edes maininnan arvoiseksi asiaksi esim. tuomareiden kisakertomuksissa tai muissa lehtijutuissa. Tapahtuman aikaan en sitä vielä tiennyt, mutta Jippo myös loukkasi itsensä ja tapaus loi varjon sen loppuelämän terveyteen, ja sen rinnalla harmistus jostain maastoon pääsystä on täysin merkityksetöntä. Koiran terveyttä en vaihtaisi edes maailmanmestaruuteen. Jos voisin muuttaa Jipon historiassa vain yhden asian, niin en koskaan veisi sitä Kuusankosken SM-kisoihin.

Kävimme sittemmin vielä kolmesti SM-kisoissa, mutta enää emme yltäneet yhtä hyvään tottikseen kuin ensimmäisissä. Alitajuisesti varmaan itse odotin aina jotain katastrofia ja kämmäsin tottikset. Paimiossa vuonna 2010 tosin teimme aika kivan tottiksen ja pääsimme maastoon, mutta sinä vuonna kisoissa oli hyvin erikoiset trooppiset olosuhteet, eikä tulosta maastosta tullut, kuten ei tullut muutenkaan kuin vain kahdelle koirakolle.

Jippo oli hyvin luotettava koira tottiksessa, sen huonoimmiksi tottispisteiksi kautta aikojen jäivät noiden Kuusankosken kisojen pisteet, 79,5. Ironista, että se oli oikeasti yksi sen parhaita tottiksia ikinä ja pisteitä olisi tullut 15 enemmän ilman sitä onnetonta A:ta. Jipon tottiksessa ja tokoilussa oli sellaista tarkkuutta, intensiivisyyttä ja paloa mitä ei samassa mittakaavassa ole muilla koirillani ollut, ja sen kanssa oli aina mahtavaa olla kentällä.

Jippo Paimion SM-kisoissa
Kuvat Birgit Halkio





Ja tässä ainoa oikea osoite SM-maaston jälkeen!

Piirinmestaruuskisoihin Jippo osallistui jäljellä muutaman kerran ja oli neljästi mitaleilla, saavuttaen kaikkea pronssista kultaan.

Piirinmestaruuskisat vuonna 2010 Porvoossa, tuloksena piirinmestaruus
Kuvat Anna-Mari Matikainen





Tokoa treenasimme sivulajinamme. Joukkue-SM-kisoissa olimme mukana kahdesti, vuonna 2004 SBCAK:n joukkueessa ALO-luokassa ja vuonna 2006 T-Teamin joukkueessa AVO-luokassa.  Molemmilla kerroilla tuli joukkuekultaa ja Jippo sai ykköstuloksen. Treenasimme alusta asti myös jonkun verran ylempien luokkien liikkeitä, mutta selvitettyämme alemmat luokat päätinkin lopettaa tokoilun kokonaan. Jälki oli minulle lajeista se mieluisampi ja koirallekin monipuolisempaa tekemistä, enkä myöskään ollut innokas ratkomaan Jipon ennakoimisongelmia tokon ylempien luokkien liikkeissä. Jippo kehitti ennakoinnista suorastaan taiteen, se halusi näyttää olevansa aina tilanteen tasalla tai vähän ylikin. PK-tottiksessa ennakointi oli vähäisempää.

Hämeenlinnan SM-joukkuekisassa 2006
Kuva Riitta Jantunen-Korri


Jipon vanhemmalla iällä toko alkoi taas puolivahingossa kiinnostaa minuakin. Se olisi vähemmän fyysinen jäähdyttelylaji koiralle ja antaisi sille tilaisuuden vielä opetella ihan uusia juttuja. PK-tottis kun oli jo aika rutinoitunutta. Tuumasta toimeen siis. Ennakointi tuotti edelleen ongelmia, mutta ratkesi lopulta hyvin simppelisti, kun lamppu syttyi ohjaajan päässä. Kymmenvuotiaana Jiposta tuli tottelevaisuusvalio. Ei kaikkea tarvitse saavuttaa nuorella iällä. Jipolla oli valtavan hauskaa tokoillessaan ja oli hienoa, että se vielä vanhana pääsi aloittamaan tokon uudestaan ja kehittymään siinä eteenpäin. Jipossa olisi epäilemättä ollut ainesta vaikka terävimmälle huipulle asti molemmissa lajeissaan, mutta minä en ole huippuohjaaja, enkä ole sinne huipulle pyrkinytkään.

Jippo viimeisessä tokokokeessaan Vihdissä 16.6.2012, tuloksena EVL1
Kuvat: Lukk ry.




Kymmenvuotiaana uintireissulla Hämeenlinnassa
Kuva Carina Wikman


Viimeisenä kesänä 11-vuotiaana rakkaiden harrastusten parissa




Terveys: Alle vuoden ikäisenä Jipolla oli kennelyskä. Nelivuotiaana sille tuli paha kipuilukierre, jota hoidettiin nielurisatulehduksena, koska se oli ainoa selkeä löydös. Yksi eläinlääkäri tosin silloin huomasi spasmin niskassa ja oli eniten oikeilla jäljillä. Vasta vuosien päästä todellinen diagnoosi selvisi minulle, eli Jipolla on oireiden perusteella ollut välilevytyrä niskassa, ja syynä tähän oli liukastuminen Kuusankosken SM-kisojen A-esteellä.  Kisoissa en liukastumista itse nähnnyt ja luulin pitkään, että Jippo oli siististi luisunut alas esteeltä, eikä se myöskään oireillut kuin vasta viikkojen päästä.

Kun pahimman kipuilun vähän hellitettyä kävimme vielä osteopaatilla, löysi tämä Jiposta iältään ja laadultaan täysin A-esteonnettomuuteen sopivan vamman. Varmistin vielä silminnäkijältä, ettei Jippo sittenkään ihan siististi ollut alas tullut. Mutta sitä en heti tajunnut, että koko kipuilu johtui vain ja ainoastaan tästä onnettomuudesta ja nieluvaiva oli vain sekundaarinen, koska hoitava eläinlääkäri piti Jippoa nieluvaivaisena. Muillakin lääkäreillä käytiin, kun halusin epätoivoisesti selvittää, mikä noin pahaoireisen risatulehduksen aiheutti tai oliko kyse sittenkin muusta, mutta mitään ei selvinnyt. Paljon myöhemmin sitten akupunktiolääkärimme ja kipuspesialisti (jonka asiakkaita emme harmillisesti tapahtuma-aikaan vielä olleet) sanoi, ettei nielu ole voinut olla syynä kipuiluun, se ei aiheuta niin pahaa kipua. Hän nimesi välilevytyrän kivun aiheuttajaksi ja itsekin siinä vaiheessa osasin sitä jo epäillä, myös osteopaatti/fyssari allekirjoitti diagnoosin.

Jos olisin tiennyt todellisen diagnoosin aikanaan, en olisi uskaltanut jatkaa Jipon PK-uraa enää. Pitkä tauko tuli nytkin. Pahinta kipuilua kesti jokusen viikon ja Jippo oli silloin niin kipeä, että käänteli päätään levottomana sekunnin välein ympäri vuorokauden, eikä saanut edes nukutuksi, enkä saanut minäkään. Aloin miltei toivoa, että Jippo loputtoman pitkän yön aikana joko paranisi tai kuolisi, kunhan vain se kauhea kärsimys, jota kukaan ei edes osannut diagnosoida, päättyisi. Onneksi se lopulta päättyikin, mutta ajoittaista, epämääräistä lievempää oireilua kesti pidempään. Samoja oireita, millä koko homma alkoikin, Jippo mm. roikotti päätään autossa, tavoistaan poiketen veti hihnassa ja kulki ulkona suu auki siksakkia, ilmeet olivat välillä pahoinvoivia ja pään asento esim. levossa poikkeava. Jossain vaiheessa ne lievätkin oireet viimein loppuivat, mutta koko vuoden 2007 pidimme varmuuden vuoksi kisataukoa. Vuonna 2008 palasimme kisakentille ja Jipolla oli edessään hyviä ja terveitä vuosia, joiden aikana tosin niska pari kertaa ohimennen oireili.

Syksyllä 2011 Jipolta leikattiin märkäkohtu. Leikkaus ja toipuminen sujuivat hyvin. Kuten odottaa saattoi, niin vanhalla iällä traumaperäiset rankaongelmat alkoivat taas pikkuhiljaa vaivata, ongelmia oli niskassa, rintarangassa ja ajoittain myös selässä. Jippoa hoidettiin akupunktiolla, osteopatialla, fysioterapialla, joskus myös laserilla ja se söi kuureittain Norocarpia ja viimeisen vuotensa säännöllisesti Neurontinia. Ja tietenkin myös nivelravinteita, sekä Neurobion Fortea ja magnesiumia kuureina.

Vajaan 12 vuoden iässä Jippo menehtyi vuotavaan pernakasvaimeen, jonka olemassaolosta ei sitä ennen ollut mitään tietoa. Jippo ei koskaan ulkoisesti ehtinyt vanheta kovin paljon, harmaata ei juuri ollut. Aistit säilyivät terävinä loppuun asti.

Lonkat Jipolla lausuttiin Kennelliitossa C:ksi, vaikka kuvannut, kokenut eläinlääkäri piti niitä terveinä. Kysyin asiasta lausujalta ja kuulemma pientä löysyyttä oli ja malja olisi saanut olla vähän syvempi. Oireita lonkat eivät koskaan aiheuttaneet.



Ei kommentteja: