i. C.I.B FIN MVA EE MVA EEV-97 Draisha Reece "Reece"
e. FIN MVA JK3 Pikkupaimenen Lamb-A-Da "Jessi"
Bordercollie narttu 30.3.1998-12.11.2012
Lonkat A/A, silmät terveet pentuna ja aikuisena
Nasta jäi kotiin toisesta kasvattamastani pentueesta. Tällä kertaa sain haluamani narttupennun ja valinnanvaraakin oli, koska pentuja syntyi kahdeksan, neljä kumpaakin sukupuolta. Nastalla oli pennuista eniten emänsä Jessin ilme ja sehän oli oivallinen peruste jättää juuri se kotiin kasvamaan :D
Nastalla oli hyvin paljon emänsä ominaisuuksia. Se oli avoin, reipas, hyväntuulinen, se osasi jutella ulvomalla kuten Jessikin ja oli monipuolinen ja yhteistyöhaluinen harrastuskoira. Se oli myös ohjaajanöyrä, mitä sen emä ei samalla tavalla ollut. Muutenkin se oli hieman pehmeämpi, mutta ei pätkääkään nössö, vaan hyvin toimintakykyinen ja hermorakenteeltaan hyvä. Nasta oli perinyt jotkut emästään poikkeavat ominaisuutensa britti-isältään, jonka sukutaulussa työkoirat eivät olleet monenkaan sukupolven takana. Nastan olemus viehätti minua kovasti ja helposti se valloitti muutkin ihmiset.
Nasta rakasti uimista intohimoisesti. Sen huvituksiin kuului myös kissojen paimentaminen. Kerran se paimensi pihalla kyykäärmettä, se aivan tanssahteli kerällä pää koholla olevan kyyn ympärillä ja tuijotti lumoutuneena tätä mielestään kiehtovinta ilmestystä ikinä. Tein kyllä hommasta lopun heti kun huomasin mitä se paimensi... Lampaita se pääsi pari kertaa moikkaamaan ja sillä oli selkeitä paimennustaipumuksia niidenkin suhteen.
Nasta suhtautui asioihin kärsivällisesti ja luottavaisesti. Eläinlääkäri pystyi tutkimaan sen nielun ilman rauhoitusta, ultrassa se makasi rennosti ja hievahtamatta selällään koko tutkimuksen ajan. Kun se leikkauksen jälkeen joutui pitämään kauluria, suhtautui se siihenkin kuin se olisi ihan jokapäiväinen juttu, eikä ollut moksiskaan, jos kauluri välillä juuttui oviaukkoon.
Harrastimme Nastan kanssa jälkeä, tokoa, agilityä ja hakua. Haussa se oli erittäin lupaava ja ehti lähes kisavalmiiksi, mutta hakuryhmä ei pysynyt kasassa niin kaun, että olisimme kisaamaan ennättäneet. Jälkikoirana se oli taitava ja sen normaali saldo kokeista oli täydet pisteet janalta ja kepeistä. Se siirtyi kolmosluokkaan kahdella kokeella, mutta siinä luokassa emme sitten paljon kisanneet. Päälajiksemme valitsin lopulta tokon, vaikken ollut aikonut siinä lajissa ylempiin luokkiin asti mennä. Nasta aloitti tokouransa suoraan joukkue-SM-kisoista vain 14 kuukauden iässä. Muut koirani ovat kehittyneet aika hitaasti eikä niillä ole yhtä nuorena kisattu, mutta Nasta vaikutti valmiilta. Ja kyllä se sitä olikin, sillä se voitti hellesäässä hyvillä pisteillä n. sadan koiran alokasluokan. Seuraavana vuonna olimme taas mukana joukkuekisassa Kirkkonummen Kennelkerhon joukkueessa avoimessa luokassa, jossa ykköstulos meni harmillisesti tuomarin virheeseen, kun tämä sääntöjen vastaisesti nollasi meiltä kaukokäskyt, mutta joukkueena saavutimme SM-kultaa.
Tokosta tuli kokeissa päälajimme tosiaan vähän varkain, enkä todellakaan treenannut Nastaa pennusta asti tokon ylemmät luokat mielessä. Aloimme treenata ylempien luokkien liikkeitä vasta aikuisiällä ja minun oli opeteltava ne kantapään kautta itsekin, koska mitään aiempaa kokemusta ei ollut. En myöskään juurikaan saanut mistään apua tai neuvoja ylempien luokkien liikkeiden treenaamiseen.Tokoon kallistuin lähinnä siksi, että jälkikokeisiin oli niin vaikea päästä ja vielä vaikeampaa meille sopivana aikana. Huomasin Nastan kanssa sen, ettei sitä kannattanut viedä kokeisiin (myöskään tokossa) kahteen kuukauteen juoksujen jälkeen. Silloin se oli vähän turhan herkkä. Maastoissa ja aglityssä se silloinkin toimi normaalisti. Tokossa saavutimme lopulta valionarvon, mutta eivät ne ylemmät luokat heti ihan putkeen menneet. Jälkeä emme koskaan jättäneet, vaan Nasta pääsi jäljestämään säännöllisesti läpi elämänsä ja oli erittäin motivoitunut. Loppujen lopuksi jälki taisikin olla todellinen päälajimme, kun unohdetaan koekäyntien määrä.
Agilityssä Nasta oli intohimoinen, ketterä ja erittäin nopea. Ehdimme saada siirto-oikeuden kakkosluokkaan, mutta siellä emme koskaan startanneet - ohjaaja totesi olevansa lajiin lahjaton ja kiinnostus lajia kohtaan alkoi muutenkin hiipua pikkuhiljaa. Tajusin, että minulla oli käsissäni todellinen kultakimpale, mutten itse koskaan voisi olla koiran arvoinen ohjaaja. Sen koommin en ole agilityssä kisannut yhdelläkään koiralla. Vanhaksi asti Nasta kuitenkin joskus pääsi esteille, koska se siitä niin piti.
Nasta oli äänivarma, koko elämänsä aikana se ei reagoinut esimerkiksi ilotulitukseen tai ukkoseen. Myöskään laukauksia se ei koskaan pelännyt, mutta saattoi ensimmäisen laukauksen aikana laskea hetkeksi hännän alas, toimintakykynsä säilyttäen.
Nastalla oli yhdet pennut. Se oli emona erilainen kuin Jessi. Se hoiti kyllä pennut täysin moitteetta ensimmäisten viikkojen ajan, mutta vierotti pennut melko aikaisin ja muutti sitten nojatuoliin asumaan. Sen mielestä se oli hommansa jo hoitanut, vaikka pennut olivat reilusti alle luovutusikäisiä. Välillä Nasta vain loi nojatuolista pentuihin syrjäsilmällä hieman tympääntyneen katseen. Jessi-mummo sitä vastoin oli elementissään päästessään hoivaamaan pentuja. Nastan pentujen isäksi valitsin työlinjaisen koiran. Nastan myötä alkoi kohdallani kehitys, joka muutti käsityksiäni eri linjoista ja koirien ominaisuuksista melko radikaalisti.
Terveys: Nasta oli hyvin terve koira reilun 12 vuoden ikään asti, sillä oli nuorempana vain pari lievää korva- ja silmätulehdusta. Vanhemmiten sille tuli sydämen vajaatoimintaa sekä virtsatietulehduksia juoksuaikojen yhteydessä. 13-vuotiaana se sairastui märkäkohtuun ja minulla oli epäilyjä, kannattiko sitä korkean iän ja sydänvaivojen takia leikata. Eläinlääkäri sai minut vakuuttumaan asiasta, Nasta toipui leikkauksesta hyvin ja eli reilusti yli puolitoista vuotta leikkauksen jälkeen.
 |
| Reilun 13 vuoden iässä |
 |
| 13-vuotispäivänä |
Ei kommentteja:
Uudet kommentit eivät ole sallittuja.