perjantai 21. marraskuuta 2014

Treenejä ja huoltoa

Tämän viikon aikana olemme vähän tokoilleet kotosalla kaikkien kanssa ja Kipi pääsi kerran myös Luukin kentälle ottamaan pk-tottista. Tottiskentältä mentiinkin suoraan Vaakkoin metsään ajamaan aiemmin tallaamani jälki, joka oli siinä vaiheessa parituntinen.

Jälki oli pisin tähänastisista. Tarkkaan en sen pituutta laskenut, mutta lähelle kilometri luultavasti. Kulmia oli useita ja toiseksi viimeinen kulma oli hieman tavallista terävämpi. Yhdellä kallionkielekkeellä jouduin tekemään väistöliikkeen  vasemmalle, ettei tulisi liian jyrkkä pudotus alas, ja alhaalla palaamaan takaisin kulkusuuntaan, eli siihen tuli pieni piikki. Maasto oli normimetsää ja paikoin avointa sammalpeitteistä kalliomaastoa. Keppejä laitoin viisi enkä merkannut niitä enkä mitään muutakaan paitsi jäljen alkukohdan.

Otimme lyhyen janalähdön ja Kipi nosti jäljen heti oikein. Ja se jäljesi hienosti, keskittyneesti ja nenä maassa. Tuuli oli kohtalaisen navakkaa, mutta nenä pysyi maassa avoimessakin maastossa kalliolla. Kepit Kipi huomasi kaikki. Uskoni oli koetuksella ennen neloskeppiä ja olin varma, että se on jäänyt ja harmittelin, että nyt jäi sitten purkkikin maastoon ja pitää mennä se jonkun toisen koiran kanssa etsimään. Mutta hetken päästä Kipi jo neloskepin ilmaisikin. Kielekkeellä näytti hetken, että Kipi aikoo jatkaa suoraan, mikä olisi ollut se luonteva suunta, mutta se huomasi kulman ja kääntyi, samoin se kääntyi heti alhaalla hyvin sinne minne jälkikin. Kulmia ei nyt muutenkaan tarkistellut, sen hieman terävämmänkin suoritti epäröimättä ihan täydellisesti. Yksi kaatuneen puun alituskin oli loppusuoralla, Kipi tosin mahtui menemään siitä lähes suorana, minä jouduin ryömimään.

Miten mahtava pieni jälkikoira <3

Keskiviikkona Kipi pääsi Piiran käsittelyyn. Tarpeeseen tuli, selässä oli taas jumeja ja toispuoleisuutta. Käsittelyn jälkeen oli taas lantio suora. Etuosaan oli nyt hyvin kehittynyt voimaa, mutta takaosaan valitettavasti ei, ja selän syvät lihakset ovat vielä olemattomat. Kotiläksyksi saimme remmikävelyä metsässä kolme kertaa viikossa 10-15 minuuttia kerrallaan siten, että Kipi kulkee tasapuolisesti sekä oikealla että vasemmalla puolellani. Tuon ikäinen uros on usein vielä hyvin keskentekoinen ja koska Kipi on myös pitkäselkäinen koira, niin se tuo omat haasteensa kehitykseen.

Olen kyllä nähnyt, että Kipin takaosa on sellainen aika löperö vielä. Sen makuu- ja seisomisasennot ovat myös kielineet siitä, että syvätuki on vielä puutteellinen. Silti vähän ihmetytti, ettei mitään kehitystä ole takaosan suhteen tapahtunut, vaikka olemme tehneet myös kävelylenkkejä ja osan niistä metsässä, uimistakin harrastettiin niin pitkään kuin pystyttiin. Nyt täytyy entistä enemmän kiinnittää huomiota oikeanlaiseen ja monipuoliseen liikuntaan. Vapaana liikkuessa ne syvät lihakset tai takaosa eivät kehity, silloin Kipi melkein aina laukkaa. Netistä löysin myös jumppaohjeita syvien lihasten kehittämiseksi, joten otetaan myös ne käyttöön.

Jossain vaiheessa pitäisi uskaltaa kuvauttaa selkä ja lonkat. Ja kyynärät myös, tällä kertaa virallisesti, nehän onkin jo välikuvattu terveiksi. Hui. En ehkä uskalla. Kyllähän se mietityttää, että jos takapään huonompi kehittyminen kuitenkin johtuu esim. lanneselän viasta tai huonoista lonkista. Lanneselän ongelmat ovat liiankin tuttuja jo, noilla muilla kahdella niitä on jo ollut. Snoopylla ohimeneviä ja lieviä, se on tällä hetkellä hyvin liikkuva 11-vuotias. Vinskillä lieviä mutta pysyvämpiä ja enemmän harrastuksia haittaavia. Vaikka on sekin nyt ollut pitkään paremmassa kunnossa kuin oli nuorempana (no ei ole varmaan enää kauan kun tämän erehdyin sanomaan...).  Kipi kyllä hyppäsi sulavasti korkeankin hypyn, kun sitä kokeiltiin, eli ei sen ponnistusvoima ihan nollatasolla sentään ole. Mutta nyt ei kyllä korkeita hyppyjä oteta, eikä kovin paljon mataliakaan, ennen kuin syvätuki on parempi ja ehkä ne kuvatkin otettu.

Piira antoi ohjeeksi pitää Kipi kolme päivää levossa ja remmiliikunnalla käsittelyn jälkeen. Minulle nousi parahiksi lähes 39 asteen kuume vielä samana iltana ja seuraavan päivän olin tosi kipeä. Mikä ihastuttava lähtökohta remmilenkkeilylle. Vastaavassa tilanteessa yleensä hoidan lenkkeilyn pitämällä koiria irti tuossa viereisessä pöpelikössä ja tallustamalla itse siellä hissukseen perässä. Nyt oli pakko vääntäytyä remmilenkille, yhtään pissatuskäyntiäkään ei voinut ilman remmiä hoitaa. Ja Kipi lisäksi veti paljon enemmän kuin yleensä ja jouduin koko ajan sitä estelemään. Argh, ei tuollaista kipeänä jaksaisi. Onneksi tänään tauti on jo helpottamaan päin.

Tänään satoi luntakin ja oli vaikea pidellä innokasta koiraa, joka tietenkin olisi halunnut telmiä vapaammin. Huominen vielä olisi remmilenkkipäivä, sitten päästään onneksi taas menemään vapaammin.

maanantai 17. marraskuuta 2014

Jälkiä ja esineitä

Viime viikolla tuli treenattua jälkeä melkein joka päivä, kun sääkin sen salli. Keskiviikkona tein Kipille peltojäljen Luukkiin. Namittoman, koska tarkoitus oli treenata etenkin keppien ilmaisua. Opin siitä ainakin, että Kipille ei kannata tehdä namittomia peltojälkiä. Sillä oli turhan paljon vauhtia ja huoleton asenne, osasta kulmia se ryysäsi pitkälle yli ennen kuin huomasi mitään outoa. Ihan kaikkia keppejä se ei myöskään viitsinyt ilmaista. Jonkun kepin se saattoi osoittaa pienellä eleellä havainneensa kyllä, muttei kuitenkaan viitsinyt edes hidastaa vauhtiaan yhtään.

Pohdinkin sitten, että mihinkäs suuntaan minä keppien treenaamista nyt veisin. Muutaman kerran olin harrastanut kepeillä pysähtymistä, jos Kipi ei keppiä ilmaissut, ja jäänyt odottamaan, että se tajuaa tehdä kepille jotain. Mutta en oikein tykkää tuollaisesta treenistä, haluan koiran oppivan ilmaisemaan kepit omaehtoisesti. Tuossa on sekin vaara, ettei koira opi itse pitämään kepeistä huolta, kun se oppii luottamaan siihen, että mamma kyllä hoitelee ne, tai vähintäänkin vinkkaa niistä. Kokeiltua tuli silti, koska Kipi mielestäni osasi kepit, se ei vain halunnut pysähtyä niiden kohdalle. Mutta ei treeni siitä hirveästi edistynyt, enkä tosiaan itsekään kokenut sellaista treeniä hyväksi.

Päätin, että keppimotivaatiota ja rutiinia pitää yksinkertaisesti saada lisää. Päätin laittaa keppien alle jatkossa pienet purkit, joissa on lihaa, kissanruokaa tai muuta herkkua. Ja viimeisen kepin alle kokonaisen kissanruokarasian merkiksi siitä, että jälki loppuu siihen.

Torstaina olimme treenaamassa jälkeä ja esineitä Leean kanssa. Minä tallasin jäljet Kaikulle ja Jackille, Leea Kipille ja Vinskille. Jälkien vanhetessa talloimme vielä täysikokoisen esineruudun. Kipi pääsi ensimmäisenä ruutuun ja Leea vei sille esineen sen nähden etukulmaan. Hienosti haki sen. Se sai hakea vielä kaksi muuta esinettä takaa eri kohdista ja jouduin vähän auttamaan sitä. Se kyllä juoksi esineiden lähelle ja luultavasti sai niistä vainunkin, muttei ihan viitsinyt nähdä vaivaa paikallistaakseen ne kunnolla. Esineet olivat vähän pienempiä kuin ensimmäinen, ja toinen vähän haastavammassa kohdassakin puiden välissä. Kävelin itse esineitä kohti ja kyllähän Kipi sitten nekin esineet haki.

Leean analyysi Kipistä oli, että se on itseriittoinen ja itsenäinen eikä työskentele hirveän pitkäjänteisesti. Sellainen koira, jolta ehkä myöhemmin pitää osata vaatia asioita oikealla tavalla. Ja kyllähän se pitkälti juuri sellainen tällä hetkellä on omastakin mielestäni, tiedä sitten meneekö osa vielä teinivaiheen piikkiin. Joka tapauksessa nyt vielä opetellaan asioita ja luodaan pohjia.

Vinski oli aika pätevä esineruudussa ja sai etsiä kolme esinettä. Snoopy ei ruutuun eikä jäljelle nyt päässyt, mutta sai treenien jälkeen etsiä sekin esineen maastosta.

Kipi ajoi jälkensä parituntisena. Jälki oli puolisen kilometriä pitkä, keppejä kolme, kulmia muutama. Ensimmäisestä kulmasta ajoi vähän yli, mutta kääntyi sitten selvittämään sen. Muissa kulmissa ei juuri tarkistellut ja jäljen ajoi muutenkin hyvin. Kyllä se jäljellä on ihan pitkäjänteinen, paitsi keppien suhteen ei aina ole ollut. Nyt se ilmaisi kaikki kepit ja ilahtui purkeista niiden yhteydessä. Leean tallustaminen perässämme ei sitä enää näyttänyt millään lailla haittaavan.

Vinski ajoi jälkensä yli kaksituntisena. Pituutta silläkin se puolisen kilometriä, erilaisia haasteita, kuusi keppiä. Ensimmäinen keppi jäi, kun keppinenä ei ollut kunnolla auki vielä. Neloskeppi jäi, koska juuri siinä kohdassa Vinski ei ollut aivan jäljen päällä. Kerran se joutui etsimään jäljen uudestaan, maastossa oli liikkunut joku ihminen ja/tai riistaa, sen huomasi muutenkin Vinskin käytöksestä. Mutta ihan hyvin selvitti jäljen loppuun asti.

Perjantaina Kipi ajoi jäljen Nummelassa. Keppejä oli neljä, kerran jälki ylitti metsätien. Tosi hyvin ajoi jäljen eikä tienylitys taaskaan ollut mikään ongelma. Kepeistä ilmaisi kolme. Sen yhdenkin kohdalla pyörähti, mutta jatkoi sitten matkaa, enkä sitä estellyt, kun kerran olin päättänyt olla tekemättä niin. Olisi pitänyt vahvistaa sitä heti kun se reagoi keppiin, mutta myöhästyin sen asian suhteen.

Sunnuntaina olimme jäljestämässä Karkkilassa ja tein jäljet kaikille. Kipillä oli aika pitkä jälki, useita kulmia ja neljä keppiä. Janan tapainenkin otettiin, nosti jäljen ensin oikein mutta kääntyi sitten takajäljelle ja meni sitä pitkälle, se olikin uutta. Itse jälki meni taas hienosti ja kaikki kepitkin Kipi ilmaisi. Laitan purkit esim. sammaleen alle piiloon aina kun voin ja kepit siihen päälle. Kipi kaivaa purkit heti esiin, mutta ihan pyytämättä se ilmaisee myös kepit. Tämä tapa näyttää nyt toimivan kivasti. Ja kyllä Kipi on jäljellä edistyneempi kuin tokossa, pk-tottiksessa tai esineillä. Jälkimmäistä ollaan tehty määrällisesti hävyttömän vähän.

Vinskillä oli myös aika pitkä jälki ja erilaisia haasteita, kuten kulmia rinteessä, ja keppejä neljä. Hienosti suoritti janan ja hienosti ajoi jäljen, kaikki kepit ilmaisi. Snoopylla oli vähän lyhyempi kahden kepin jälki. Sen haasteena oli, että keppeinä toimivat ohuet tikut ja ensimmäinen siltä jäikin, toisen se ilmaisi. Ja yhtä innokas ja vauhdikas se oli kuin on aina ollut, ei se edes tiedä mitä hidastelu tarkoittaa...

Pääsääntöisesti koirat ajavat merkkaamattomia jälkiä. Kipillä on toistaiseksi ollut merkit keppien kohdalla, kun olen halunnut tarkkailla sen käytöstä kepeillä, enkä myöskään ole halunnut purkkien jäävän maastoon, mutta eiköhän aika ole jo kypsä keppimerkkienkin pois jättämiseen. Enpä sitten vahingossakaan tule hidastaneeksi omaa vauhtiani ennen keppejä, tietoisesti en sitä muutenkaan tee. Joissain treeneissä voi toki olla joku syy käyttää merkkejä, enkä minä kuulu niihin, jotka ehdottomasti vastustavat merkkien käyttöä kaikissa olosuhteissa.

Saa nähdä, miten kauan vielä sään puolesta voi jäljestää. Joka päivä ei muutenkaan ehdi, kun valoisaa aikaa ei niin pitkään ole. Täällä saa ikkunastakin tuijottaa pelkkää säkkipimeää suuren osan vuorokautta, kun ei täällä landella mitään katuvaloja ole, ja ainoasta pihavalostakin paloi lamppu joskus, öh, vuosi tai pari sitten ehkä..? Ilmankin pärjää, mutta voisihan siitä jotain iloa olla, on vaan vähän monimutkaisempi tapaus vaihtaa.

Keittiötokot varmaan tulevat talven aikana tutuiksi. Tänään olimme iltahämärissä lenkillä Luukissa ja Kipi myös tottisteli hetken parkkiksella. Parkkis oli melko huonosti valaistu, joten aika pimeää touhua se tottis sitten olikin. Ympäristö kiinnitti aika paljon Kipin huomiota ja tein treenin helpoksi. Liikoja ei voi vielä vaatia, mutta tarkkana saa olla siitä, että vahvistaa oikeita asioita.

tiistai 11. marraskuuta 2014

Samoja latuja

Ihan sitä samaa ollaan viime ajatkin puuhailtu. Ulkoiltu, jokunen jälki ajettu, välillä vähän tottisteltu.



Kipin osalta tottikset ja tokoilut ovat olleet vuoristorataa. Välillä se tekee hienosti, edistyy harppauksilla ja on hyvin vastaanottavainen. Välillä tuntuu, ettei se osaa edes alkeita vielä eikä jaksa keskittyä kunnolla. Kai se on murkkuikä, mikä välillä nostaa päätään.

Viime päivinä tottistelut ovat menneet pääosin hyvin. Sunnuntaina oltiin Luukin kentällä Repen ja Pirjon kanssa ja Kipi keskittyi hienosti töihin, vaikka Repe touhusi samaan aikaan. Töiden jälkeen se pääsi metsään juoksemaan ja leikkimään Repen kanssa ja pojilla oli taas niin kivaa. Ihanaa, että ne vielä tulevat niin hyvin toimeen keskenään. Kipillä on hauska tyyli käydä joskus läppäisemässä Repeä, jos se on aloillaan, ihan selvästi se hihkaisee sille "hippa!" ja pinkaisee karkuun, ja kyllä Repekin on heti juonessa mukana ja lähtee takaa-ajoon.

Tänään ja eilen ollaan otettu noutoa vähän kokonaisempana liikkeenä, kun muuten ollaan tehty enimmäkseen pitoja ja vauhtinoutoja, joissa kapulan saa myös irrottaa lennosta. Olipa kiva huomata, että Kipi osaa jo luovuttaa suorassa asennossa, se kun aina ennen jostain syystä hakeutui vinoon. Sujuu myös metallikapulan nouto ja kaksikiloisen pk-kapulan nouto.

Kahdesti ollaan treenattu hyppyä. Hyppyytin Kipiä säädettävän pk-hypyn yli eri korkeuksilta lentävän patukan perään ja houkuttelin sen takaisin toisella patukalla. Se hyppäsi tosi hyvin, joten nostin korkeuden 80 senttiin. Ihan kepoisasti meni sekin. Mikä ihmeellinen fiilis. Muistaakseni kaikki koirat ennen Vinskiä ovat pk-hypyn oppineet helposti, mutta kun tässä välissä on muutaman vuoden katsellut vain koiraa, jolle korkeiden hyppyjen hyppääminen on lähes mahdotonta, niin ihmeeltä tuollainen vaivaton hyppääminen rupeaa tuntumaan.

Vinskikin sai tehdä hyppytreeniä eri korkeuksilta. 80 sentistä se hyppäsi ihan kohtuullisen menohypyn, paluuhyppyä ei millään houkuttelullakaan. En jäänyt hinkkaamaan enempää enkä seuraavaan hyppytreeniin enää ottanut Vinskiä mukaan. Ulkoisesti Vinskillä on kaikki hyppäämiseen tarvittavat avut. Hyvä rakenne ja mukavasti kokoakin. Mutta pinnan alla piilee muuta. Vinski ei koskaan ole käyttänyt takaosaansa täysipainoisesti lievän selkäongelmansa takia, se on aika etupainoinen. Rikki se ei hyppäämisestä mene, mutta jos se kokee hyppäämisen jotenkin epämukavana tai pelottavana, niin en todellakaan sitä pakota. Hyvin harvoin sitä muutenkaan hyppyytän.

Yritän muistaa jossain välissä ottaa Kipilläkin niitä hyppytekniikkatreenejä erikseen. Varmasti niistä on hyötyä, vaikka Kipi tällä hetkellä näyttää aika luontaiselta hyppääjältä. Kun taas ongelmahyppääjälle, kuten Vinskille, eivät tekniikkatreenitkään välttämättä auta. Vinskiä edeltävät koirat eivät koskaan mitään tekniikkatreenejä tehneet, koska ei sellaisista ennen edes tiedetty, ja hypätä osasivat kaikki, erityisesti Jippo oli täydellinen luonnonlahjakkuus mitä hyppytyyliin tulee.

Oikein hätkähdin kun sain itseni joissain treeneissä kiinni todella typeristä alkeistason virheistä. Me niiiin tarvittaisiin niitä ylimääräisiä silmiä välillä katsomaan tekemistämme. Mutta tokoryhmään emme mahtuneet mukaan ollenkaan. BH-ryhmän treeneissä olemme päässeet käymään aika huonosti ja nyt treenit jo päättyivätkin tältä kaudelta.  Ei ole edes hallivuoroa mistään talveksi. Surkeaa.

Jälkiäkin ollaan tosiaan ajettu. Kerran pellolla, jokunen metsäjälki. Kipiltä ovat jäljet sujuneet hyvin edelleen, mutta kepeille se on taas välillä haistattanut pitkät, ihan turhia hidasteita sen mielestä. No, tämä on minulle tuttua, kautta aikain koirani ovat pitäneet jälkeä ykkösprioriteettina ja keppejä toisarvoisina, tuollaisiksi minä ne aina koulutan...Enkä ole edes varma, miten sen teen, kun kuitenkin yritän kiinnittää huomiota myös keppien treenaamiseen.

Reilu viikko sitten Kipi pääsi ajamaan Leean tekemän jäljen. Se oli ihmeissään, kun Leea myös käveli jäljen perässämme, ja jäljesti hitaammin ja vähemmän määrätietoisesti kuin koskaan ennen, mutta kyllä se jäljen ihan hyvin selvitti kuitenkin. Sille ei näköjään Pirjon tekemä jälki ole mikään vieraan tekemä jälki, kun Pirjo on sille niin tuttu! Ja nyt tuli sitten se oikeasti ensimmäinen vieras jälki sen mielestä.

Myös Vinski pääsi ajamaan Leean tekemän jäljen ja selvitti sen hyvin. Se ei ole koskaan ollut moksiskaan vieraista jäljentekijöistä.

Viime viikolla satoi lunta ja oli pienen hetken postikorttimaisemat.


Muuten ollaan lenkkeilty vähemmän valkoisessa ympäristössä. Vinski tutki metsälenkillä todella pitkään ja hartaasti puroa, ei ole tainnut turhan usein näin iloisesti solisevaan puroon törmätä.


Lampi houkutteli koiria myös, mutta uimaan ne eivät menneet, ne ymmärtävät että uimakausi on ohi. Niin no, yhdessä vaiheessa Kipi kyllä vähän pulahti lammessa, mutta ehdin kutsua sen takaisin kuivalle maalle ennen kuin se ehti  varsinaisesti uimaan.