torstai 26. joulukuuta 2013

Pienen koiran joulu

Paljon on ehtinyt tapahtua pienen koiran elämässä joulun aikaan. Nimiäkin pennulle on pyöritelty mielessä jo useampia ja yksi nimi on ollut aika vahvoilla, mutta mitään ei ole vielä lyöty lukkoon. Olkoon pentu vielä tässä tekstissä Kirppu, eikä siinä nimessä mitään vikaa sinänsä olekaan, ei sekään ole pois suljettua, etteikö sekin voisi nimeksi jäädä.

Aattoaamuna Kirppu pääsi leikkimään 12-viikkoisen Repe-aussien kanssa. Ihan mahtavaa kun löytyy pentuseuraa näin vaivattomasti, kun Pirjolla on pentu samaan aikaan. Hauskasti pikkupojat ovat samanvärisiäkin, Repellä lisäksi on värityksessä kolmattakin väriä. Ja kyllä pentu toisen pennun tuntee, leikkiminen alkoi sillä sekunnilla kun pennut kohtasivat. Hyviä kuvia ei saanut, kun oli valitettavan hämärää.


Aattoilta vietettiin siskon perheen luona ja Kirppu pääsi myös keskelle joulunviettoa. Rohkeasti se meni joulupukkia vastaan.


Leikkiminen sujui myös hyvin.


Ja pukki tiesi, että Kirppu vietti joulua myös tässä osoitteessa, joten Kirppu päääsi avaamaan oman paketin. Kotona vielä kaikki koirat saivat avata paketteja, joista löytyi herkkuja.



Joulupäivä sujui rauhallisemmissa merkeissä, koska edellispäivän vaikutteissa oli sulattelemista. Pysyimme koko päivän kotona. Tein Kirpulle pienen jäljen pihalle, ja se olikin pennun ihkaensimmäinen jälki. Jo muutaman pennun kanssa olen aloittanut jälkiharjoitukset ruuduilla, mutta nyt päätin aloittaa suoralla namijäljellä. Ihan lyhyt jälki ja joka askeleella lihapullan pala. Ensin Kirppu meinasi lähteä rynnimään, mutta asettui sitten hyvin jäljelle ja eteni nenä maassa lihapullia syöden. Olisi jatkanut pitempäänkin.

Muut koirat jostain taas heti tiesivät, että olin tehnyt Kirpulle jäljen. Olihan niillekin sitten tehtävä lähimaastoon jäljet, Jipolle lyhyt ja Vinskille ja Snoopylle muutaman sadan metrin pituiset. Hienosti kaikki jäljestivät, Jippokin aina syttyy työntekoon ihan entiseen malliin ja unohtaa kaikki vaivansa. Päivän ulkoilujen ja jälkien jälkeen oli kotona märkiä ja onnellisia koiria ja yksi märkä ja myös hyvin tyytyväinen emäntä.

Se hyvä puoli tässä keljussa joulusäässä on, että pääsee kokeilemaan pennulla jälkeä sulassa maastossa! Muurahaiset puuttuvat ja tuo ryteikköinen takametsämmekin on jäljestämiselle otollisempi paikka, kun hankalaa aluskasvillisuutta on vähemmän.

Tänään olimme Salmessa ja siellä oli paljon tapaninpäivän ulkoilijoita. Pääsi taas pentu katselemaan maailmaa. Tein myös kaikille nurmikkojäljet. Kirpulle taas lyhyt ja namitettu jälki, loppupalkkana pieni lihapullapussi. Kirppu eteni keskittyneesti ja söi melkein kaikki namit askelilta. Alussa se oli kääntymässä pois jäljeltä, mutta palasi heti kun huomasi jäljen ja namien häviävän.

Muutkin koirat ajoivat jälkensä hienosti. Eihän niitä nyt ilman voi jättää, kun yksi pääsee hommiin! Ja tajusin taas selvästi sen, ettei tavoitteista tärkein todellakaan ole kisaaminen. Uuden pennun kanssa on aina kiva aloittaa, vaikkei yhtään voi tietää mitä siitä tulee. Kehittymisen näkeminen on hyvin palkitsevaa itsessään. Vinskin kanssa alkoi tuntua vahvasti siltä, että sen rajat alkoivat tokossa tulla vastaan kun olisi pitänyt keskittyä ylempiin luokkiin ja se söi treenimotivaatiotani enemmän kuin se, ettei päästy kisaamaan. Jälkeä Vinskin kanssa on hyvin mielekästä tehdä, mutta pk-tottiksessa sitten on kompastuskivenä esteet ja ehkä vähän muutakin. Mutta Vinskissä arvostan valtavasti sen tasapainoista ja kilttiä luonnetta.

Kirppu leikkii jo kanssani oikein hyvin. Kokeiltiin leikkiä Salmen häiriöissäkin ja se sujui hyvin, kunnes tuli kohtuutonta häiriötä. Namiin keskittyi häiriössä paremmin. Mitään liikkeitä emme häiriössä yritä opetella, ne opetellaan rauhassa kotona. Eikä vielä olla kotonakaan tehty juuri muuta kuin leikitty. Mutta osaa Kirppu jo istua ovella odottamassa lupaa ulospääsyyn ja oppi myös samantien ottamaan katsekontaktin kun saa ruokakupin. Laitoin lattialle lelujen sekaan metallikapulan, eikä kauan mennyt, kun Kirppu kantoi kapulaa.

Vähän oli itselläkin erilainen joulu kuin olin ajatellut. Mielessä siinsi seesteinen kuva siitä, miten kynttilän hämyssä istun sohvalla lukemassa hyvää kirjaa ja syömässä konvehteja. Kirjaa en ole avannutkaan ja kynttilöitäkään en ole uskaltanut polttaa, kun tuo ipana on jo pari kertaa hakenut keittiön pöydältä itselleen yhden kynttilän ja kaatanut muita pitkin pöytää...Mutta yhtään ei haittaa, että joulusta tuli vähän erilainen!

maanantai 23. joulukuuta 2013

Koira joka tuli jouluksi kotiin

Ajattelin perustaa koirille ihan uuden blogin, kun entinen on salasanan takana, enkä nyt ainakaan heti viitsinyt siivota sieltä kaikkia ei-niin-koira-aiheisia-kirjoituksia.

Meidän koiralaumassa on vietetty hiljaiseloa, kun Jippo ja Snoopy ovat eläkeläisiä ja Vinskinkin kohdalla luovuin tavoitteellisesta treenaamisesta, koska tokon ylemmät luokat nyt vaan eivät ole sen juttu. Muutakaan sillä ei oikein selän takia voi harrastaa. PK-esteet arveluttavat, agility on ehdottomasti pois suljettua. En vanno, etteikö me koskaan enää kisattaisi missään lajissa, mutta tällä hetkellä ajatus tuntuu aika kaukaiselta.

Ollaan me harvakseltaan jäljestetty, kotipihatokoiltu ja esineitä etsitty. Vinski on taitava maastossa ja kotipihalla se myös tokoilee vietikkäämmin kuin muualla. Mutta tavoitteiden totaalinen puuttuminen on syönyt omaa treenimotivaatiota. Tavoitteen ei tarvitse olla korkealla eikä ole niin kauheaa, vaikkei se edes toteutuisi, kunhan se on jotain mitä realistisesti voi kuitenkin tavoitella. Sen olen silti huomannut, että on olemassa elämää ilman tavoitteellista treenaamistakin. Mutta outoa on ollut se, kun elämästä ovat kadonneet treeneissä käynnit ja treenikaverit ja ylipäänsä se suunnitelmallinen treenaaminen.

Lokakuun loppupuolella lauman kissavahvuudesta poistui Milla, korkeassa 18,5 vuoden iässä. Nellan ei silti tarvitse ihan yksin olla, koska serkun kissa Osku näyttää jääneen pysyvämmin muonavahvuuteen.


Uutta koiranpentua olen välillä miettinyt, mutta juuri nyt en ollut sitä ottamassa. Vaan kuinkas sitten kävikään. Sain vinkin kotia etsivästä nelikuisesta pennusta. Uteliaisuudesta otin pennusta selvää netin kautta ja totesin, että kiva on. Mutta enhän minä sitä nyt voisi ottaa.

Pentu kuitenkin jäi monestakin syystä mieleen pyörimään, ei vähiten siksi, että näin siinä aiempien koirieni Jessin ja Nastan ilmettä. Sukutaulussa tulikin vastaan Nastan isä neljännessä polvessa ja Jessin emä ja isoisä kuudennessa. Oli siellä myös yhteinen sukulainen Vinskin kanssa neljännessä polvessa, joten pentu oli sukua myös kaikille nykyisille koirilleni. Snoopyhan on Nastan poika ja Jessin tyttärenpoika, Jippo puolestaan on vähän kaukaisempaa sukua Nastan isälle. Pentu alkoi tuntua luonnolliselta jatkumolta meidän laumaan. Sopivasti sen sukutaulussa oli myös paljon paimentaustaisia koiria, jotka eivät olleet sukua muille koirilleni, ettei turhaan tarvitsisi vertailla sitä niihin. Pennun luonne oli kuvauksen perusteella mukava. Ja vaikken pidä väriä mitenkään oleellisena asiana koirassa, niin silti olin pitkään toivonut, että joskus minulla olisi ruskea bordercollie.

Pitihän pentua päästä katsomaan. Sipoossa vastassa oli iloinen, avoin ja reipas pentu, joka oli hyvin järkevä myös lauman aikuisten koirien kanssa. Ei asiaa tarvinnut kauan miettiä. Eilen pentu muutti meille. Sitä on nyt vielä kutsuttu Kirpuksi kuten aiemminkin, mutta mahdollinen nimenvaihdos on mietinnässä.


Kirppu asettui taloksi luontevasti ja meno on ollut aika railakasta, ei sen virallinen nimi turhaan ole Taifuuni ;D Lauma otti sen hyvin vastaan. Vinski kuitenkin oli alussa myös hieman hämillään uudesta tulokkaasta, mutta tänään se jo antautui pihalla leikkimään pennun kanssa. Vinskille nimenomaan olen toivonutkin leikkikaveria, koska Jippo painii sen kanssa enää hyvin harvoin, eikä Snoopykaan sen kanssa leiki.

Tänään kävimme Nummelassa tutkimassa isoa maailmaa, josta pennulla ei taida paljon aiempaa kokemusta olla. Ihmisiä kohtaan pentu on hyvin avoin, eikä se ympäristöäkään arastele. Vain Prisman parkkipaikalla vastaan tulevat rämisevät kärryt saivat sen vähän epäröimään ja laskemaan hännän alas. Käytiin moikkaamassa siskon perhettäkin ja pentu seurusteli onnessaan lasten kanssa.

Kotona Kirpun meno on välillä ihan hengästyttävää. Se ehtii joka paikkaan ja myös pääsee joka paikkaan, kuten vaikka keittiön pöydälle. Tiskipöydälle se ei vielä ole noussut, mutta tiputti tiskipöydän reunalta lattialle teräsastian, joka piti kauhean kolinan. Ei pentu siitä ollut moksiskaan.

Kirppu on hyvin leikkisä ja leluja rakastava tyyppi. Saalisleikkiä ihmisen kanssa olemme alkaneet opetella ja tänään saatiin kivaa leikkiä aikaiseksi. Välillä pentu huvittelee itsekseen leikkimällä yhtä aikaa kahdella pallolla tai kahdella Ikea-rotalla, se on kyllä viihdyttävää katsottavaa! On kiva päästä touhuamaan pennun kanssa, aika sitten näyttää sen, mihin pentu isompana parhaiten sopii. Kasvattajan luona se ehti jo syttyä lampaille ja lehmille, joten ties vaikka löytäisimme itsemme joskus paimenhommista.