Takapakkia

Otsikko ei todellakaan viittaa kevään etenemiseen. On ollut uskomattoman lämmintä ja tuntuu hassulta ajatellakaan, että vielä viime kuussa meidän lenkkireitillä oli jäätä. Kyllä ne jäät sieltäkin sulivat, vaikkakin vähän hitaammin kuin aurinkoisemmilta alueilta. Täällä päin on tuo metsä melkoisen varjoisaa ja synkkää. Peikkometsä, sanoi muuan tuttu taannoin.

Tiistaina näytti auton mittari jopa 31 astetta, vaikkei virallisesti aivan niin lämmintä ollut. Melkein kuitenkin. Vedetkin lämpenivät jo kesäisiin lukemiin, ja koirat aloittivat uintikauden viime viikolla. Keskiviikkona olin viimeksi niitä uittamassa ja painelin itse perässä, kun vesi tuntui mukavan lämpöiseltä. Vaatteet päällä, kun ei uimapuku ollut mukana, mutta mitä muotoseikoista. Äkkiä se helle vaatteet kuivasi. Vilukissana en varmaan koskaan ole heittänyt talviturkkia yhtä aikaisin keväällä.

Draama seisoi aluksi jonkin aikaa vedessä kyyläämässä, mutta jostain ärsykkeestä lähti sitten kuin napista painamalla uimaan. Olen huomannut, että usein sille riittää ärsykkeeksi se, että otan hihnan esille aikeissa kytkeä se, mokomakin ketku! Myös käden heilautus riittää usein laukaisemaan uintirefleksin. Draama häipyi keskelle järveä, eikä todellakaan ollut lähdössä pois siinä vaiheessa, kun kutsuin koirat pois järvestä. Kytkin pojat ja menin niiden kanssa kauemmas rannasta huhuilemaan Draamaa, mutta se vain ui pois päin. Ei siinä auttanut muu kuin odottaa, että neiti suvaitsee tulla pois järvestä. Ja kyllä se kestikin, oli aika kuumottava tilanne siinä avuttomana odottaa omassa kuplassaan kaukana järvessä uiskentelevaa koiraa. Olen törmännyt kuvauksiin siitä, miten bordercollieiden jotkut käytösmallit saattavat olla autistisia, ja Draaman uintikäytös jos mikä on kyllä melkoisen autistista. Se ui omaa lenkkiään suorastaan pakkomielteisesti omassa kuplassaan ja veden lumoissa, välillä loiskutellen ja vesipisaroita pyydystäen, kykenemättä kommunikoimaan muun maailman kanssa tai edes huomaamaan sitä.

Sinne se yksi häipyi pisteenä kauas...

Oli kivaa päästä treenaamaan tokoa ulkokentille, mutta nyt olemme jo reilut pari viikkoa pitäneet treenitaukoa, emmekä ihan lähiaikoina vielä palaa kentille. Syy ei ole siinä, ettemmekö molemmat Draaman kanssa haluaisi treenata, mutta terveystilanne valitettavasti notkahti sen verran, että treenit piti unohtaa. Draama liikkui pari kertaa lenkin alussa pää vasemmalle vinossa, jolloin varasin sille heti ajan kraniosakraalihoitoon ja jätin tokon tauolle. Epämääräiset ja pienet, todennäköisesti mahasta johtuvat oireet ovat myös jatkuneet ajoittain. Emme ole päässeet etenemään eliminaatiodieetin altistusvaiheessa, kun olen halunnut odottaa mahdollisimman oireetonta jaksoa.

Kraniohoidossa oltiin sitten viime viikon tiistaina. Hoitaja keskittyi paljon mahan hoitamiseen, koska siellä tuntui ongelmaa olevan. Jumiakin oli kropassa ihan kunnolla, eikä kaikkea saatu kerralla auki. Eilen sitten käytin Draaman Piiralla jatkokäsittelyssä, kun satuin saamaan peruutusajan. Lantiossa oli lukko, joten siitä se vinous lähti. Niskassakin oli jumia, niska ja lanneselkähän ne Draaman vakituiset ongelmakohdat ovat rangan virheasennon takia. Muutenkin oli kropassa kireyttä.

Piira ehdotti jatkohoidoksi muutaman kerran akupunktiota, joka voisi sopivasti täydentää tätä käsittelyä ja edesauttaa niin rangan kuin mahankin hyvinvointia. Tokon treenitaukoa Piira suositteli jatkettavaksi akupunktioon asti. Tokon treenaaminen kannattaa myös pitää hyvin maltillisena. Treenejä kannattaa pitää suhteellisen harvakseltaan, eikä kuormittavia liikkeitä saisi tehdä turhan usein eikä montaa toistoa kerrallaan. Vähemmän kuormittavia liikkeitä voi treenata vapaammin, mutta loppujen lopuksi aika moni tokoliike on kroppaa kuormittava. Joitain osa-alueita liikkeistä sentään pystyy treenaamaan vapaammin.

Olen miettinyt, että oliko Draaman kropalle liikaa jo se, kun kevään tullen isompia tokotreenejä oli pari kertaa viikossa, kun niitä talvikaudella oli pari kertaa kuussa. Talven liukkaat kelit myös varmasti ovat jättäneet jälkensä kroppaan, näin arveli Piirakin. Myös viime keväänä Draama oli talven jäljiltä kropastaan melkein vastaavassa kunnossa, mutta kesän ja syksyn aikana huomattavasti parempi. Nuo hemmetin mahavaivat myös osaltaan jumittavat kroppaa, enkä aina edes tiedä, johtuuko joku hetkellinen huono ilme mahasta vai muusta kropasta. On sydäntäsärkevää, kun koira saattaa joskus tulla luokse korvat luimussa kuin apua anellen, eikä voi tehdä mitään auttaakseen. Onneksi nämä ovat olleet vain ohimeneviä hetkiä.

Tokoa treenatessa olen tähänkin asti ollut tarkka siitä, ettei kuormittavimpia liikkeitä tehdä usein eikä montaa toistoa, ettei treenejä ole liian usein, että ennen treenejä lämmitellään ja treenien jälkeen jäähdytellään, että muistetaan myös tehdä vastaliikkeitä tasapainon vuoksi - siis kierrätetään myös toiseen suuntaan kuin minne koira itse valitsee kiertää ja tehdään seuruuta myös oikealta. Kiertoa olen treenannut hyvin harvakseltaan ja vähin toistoin muutenkin, koska se on kropalle hyvin kuormittava liike, ja vielä enemmän Draaman kaltaiselle koiralle, joka tekee nopeat ja tiukat kierrot ja jonka kroppa ei ole täysin terve. Pitää nyt sitten jatkossa olla vielä astetta nipompi.

Kun tilanne on se, että treenattavaa olisi ihan hirveästi, mutta treenimäärää ja joidenkin liikkeiden toistoja täytyy rajoittaa, niin edistyminen on hidasta, eikä mitään lyhyen tähtäimen tavoitteita voi asettaa. Aina voi myös terveys tehdä uudestaan tepposet. Tärkeintä onkin saada pidettyä Draama mahdollisimman hyvässä kunnossa.

Kevään koitettua pohdiskelin meidän lauman treenikuvioita eri lajeissa, vaikka tällä hetkellä nämäkin ajatukset tuntuvat jotenkin kaukaisilta. Pohdin pitkään, että jatkammeko Vinskin kanssa tällä kaudella vepeä, johon olisimme saaneet paikan vararyhmään. Päädyin sitten monestakin eri syystä johtuen siihen, ettemme enää jatka vepeilyä. Oli antoisaa saada tutustua tähän kivaan ja märkään lajiin, mutta jatkossa käytämme senkin ajan vaikkapa omiin vapaamuotoisiin uintiretkiin. Niistä Vinski nauttii todennäköisesti vielä enemmän kuin vepetreeneistä, eikä meillä kauheasti olisi tavoitteita kuitenkaan lajissa ollut.

Entäs sitten lempilapseni PK-jälki? Omaksi huviksi varmasti käymme jäljestämässä silloin, kun inspis iskee. Esineitä voidaan myös joskus ottaa, se on kivaa tekemistä ja siitä voi olla ihan käytännön hyötyäkin. Draama itse asiassa on viime aikoina ilmaissut minulle kaksi kertaa maastoon hukkuneen esineen ihan oma-aloitteisesti. Kolmisen viikkoa sitten se bongasi ojasta kengästäni kuukausia sitten irronneen liukuesteen ja sai ansaitusti isot kehut!

Olen myös pohtinut sitä vaihtoehtoa, että Draama (tai miksei Kipikin, jos se ensin suorittaisi BH:n) voisi kerran käydä ykkösluokan jälkikokeessa niin, että hyppyeste jätetään suorittamatta. Metrin este on itselleni tällä hetkellä ehdoton nou-nou selkävaivaiselle koiralle. Mutta välttämättä emme mene kertaakaan edes sinne ykkösluokkaan, koska A-estekään ei innosta minua ihan hirveästi. Kumpikaan koira ei jyrkkää A-estettä vielä osaa, joten sitä pitäisi treenata kunnolla ennen kuin mitään koetta voisi ajatellakaan. Ja rasittaa sekin kroppaa, vaikkei yhtä paljon kuin hyppy, ja miksi ihmeessä sen pitää jo ykkösluokassa olla niin jyrkkä?!?! Ennen ei ykkösluokassa ollut ollenkaan A-estettä, ja kun se tuli, oli se aluksi alemmissa luokissa loivempi. Aina eivät asiat muutu parempaan.

On kerrassaan hassua, että alun alkaen olen suhtautunut täysin ennakkoluulottomasti PK-esteisiin, mutta nyt kun olen muutaman vuoden ollut niitä treenaamatta, niin esteet ovat alkaneet näyttäytyä minulle kauheina valtavan kokoisina kammotuksina. Tähän katsantokantaan toki vaikuttavat myös selkävaivaisten koirien kanssa eletyt vuodet ja tieto siitä, etteivät esteet aina ole turvallisia ja sääntöjen mukaisia - Jipon kokema onnettomuus on tietenkin porautunut ikuisesti mieleeni.

Tarkastelin alkukeväästä kentällä käydessäni jyrkkää A-estettä ja ihmettelin, miten olen joskus uskaltanut sellaista koirillani ottaa. Herranjestas sentään, sehän on kuin seinä! :D

Enpä olisi arvannut tavoitteellisen PK-harrastuksen päättyvän tällä tavalla. Kun aloitin edellisen blogini, niin Vinski oli juuri tullut minulle, ja tarkoitus oli kirjata blogiin erityisesti sen tie jälkikoiraksi. Vähän toisin kävi. Tämän blogin aloitin, kun Kipi oli tullut minulle, ja aika pian ryhdyin haaveilemaan siitä, että nyt saisin kaipaamani PK-koiran. Mutta ne haaveet romuttuivat taas, kun Kipilläkin oli selkävika. Sitten tuli kuvioihin mukaan Draama, aikuinen ja terveeksi tutkittu koira, josta ainakin piti vihdoin viimein tulla PK-koira. Mutta oli kohtalon ivaa, ettei Draamankaan selkä sitten kuitenkaan ollut enää terve, ja jouduin kolmannen kerran peräkkäin luopumaan haaveista ja tavoitteista PK:n suhteen. Blogistakin on lähinnä tullut tarina harrastusten alasajosta.

Aika huono kässäri tässä tarinassa. Epäuskottavan samanlaisina toistuvia juonenkäänteitä ja antikliimakseja. Tarina ei kasva eikä kehity. Mutta onhan siinä sentään opetus. Ei kannata ottaa harrastuskoiraa, koska se ei sitten kuitenkaan käy harrastuksiin eikä ole terve. Kuvioon kuuluvat oleellisesti myös pitkäkestoinen ahdistus, huoli, stressi, eläinlääkärissä ja huollossa ramppaaminen sekä viimemainittujen seurauksena pahat talousvaikeudet. Olisit vaan tyytynyt keräilemään postimerkkejä.

Jippo oli ensimmäinen koira, jonka kanssa vein PK-harrastuksen vähän pidemmälle, koska se oli ensimmäinen, josta tuli käyttövalio, ja ensimmäinen, jonka kanssa osallistuin SM-kisoihin. Opin sen kanssa taas paljon uutta ja minussa kyti halu päästä soveltamaan oppimaani uuteen koiraan, jonka kanssa voisi myös olla tavoitteita. Mutta elämä meni nyt näin, eikä sitä uutta PK-koiraa tullut. Jippo on todennäköisesti sekä ensimmäinen että viimeinen käyttövalioni.

Nose Work on laji, jota ehdottomasti harrastamme jatkossakin. Sitä on niin kätevä tehdä milloin ja missä vain, se on todellinen matalan kynnyksen nenänkäyttölaji. Ei haittaa säät tai kentän tai hallin puute, kun sitä voi harrastaa kotonakin, treenit on nopea laittaa pystyyn ilman isoja järjestelyjä, ja tätä pystyy vajaakuntoinenkin koira tekemään. Kokeisiin en ole lajissa ainakaan tällä hetkellä tähtäämässä, mutta ehtiihän sitä asiaa myöhemmin miettiä uudestaan. Viime aikoina ollaan useamman kerran viikossa treenattu nosea, kun tokokin jäi tauolle. Kunnolla vanhennettu haju tuottaa enemmän päänvaivaa koirille, koska siitä niillä ei vielä ole paljon kokemusta. Erilaisia haasteita on yllinkyllin, kun hajun ikää voi vaihdella ja piilopaikkojen suhteen vain mielikuvitus on rajana. Syvyyssuunnassa oleva piilo on koirille selkeästi haasteellisempi. On myös mielenkiintoista nähdä, miten koirat välillä saavat hajun eri suunnasta kuin itse kuvittelisi.

Meidän Nose Work-priimuksemme on Draama, sinnikäs ja hoksottimiaan käyttävä nuuskija. Olen oppinut hajua piilottaessani kulkemaan kyseisessä huoneessa tai ulkotilassa ristiin rastiin, koska Draama meni muutaman kerran hajulle suoraan kulkemaani jälkeä pitkin. Pojillakin on hyvä motivaatio, mutta ne eivät ole niin loppuun asti sinnikkäitä ja järjestelmällisiä. Vinski on joskus tehnyt valeilmaisujakin, kun ei mielestään ole löytänyt hajua tarpeeksi nopeasti ja on mennyt siitä hämilleen. Sen kohdalla onkin tärkeää pönkittää sen itseluottamusta.

Nose Work on kivaa, mutta enemmän se tuntuu puuhastelulta kuin samanlaiselta treenaamiselta kuin toko tai PK.

Uusia lajeja meillä ei ole näköpiirissä, koska sellaista, joka sopisi sekä minulle, koirille että olosuhteisiin, ei vaan ole vastaan tullut. Ja kuten jo todettiin, niin toko on nyt tauolla, mutta toiveissa on päästä sitä taas jatkossa treenaamaan ainakin jossain määrin. Pojatkin pääsivät kevään tullen mukaan melkein joka kerta, kun tokoiltiin, ja ihan innoissaan ne siitä olivat. Tavoitteetta ja hömpsötellen niiden kanssa edelleen tokoillaan, mutta onhan sekin pieni mahdollisuus olemassa, että Kipi joskus huvin vuoksi ALO-luokassa kävisi. Mitään kiirettä tai pakkoa ei ole. Draama toivottavasti vielä joskus pääsee kokeeseen, jos terveys sallii.

Viimeksi kun tilasin Draamalle ruokaa, niin silmiin osui myös saman lafkan agilityeste, joka muistuttaa tokon avo-estettä, on vain vähän leveämpi. Tilaukseenhan se piti laittaa, joten nyt on omasta takaa koossa kaikki välineet vaikkapa kiertonoudon treenaamiseen. Vaikka se nyt sitten sattuukin olemaan liike, jota ei usein voi treenata. Aikamoisen välinearsenaalin tokoon kyllä tarvitsee.

Vinski lennokkaana kokeilemassa uutta estettä

Tärkeitä harrastuksia koko meidän laumalle ovat myös lenkkeily, retkeily ja uintireissut. Oikeastaan tärkeimpiä kaikista, koska ne ovat niin oleellinen osa hyvinvointia ja arkea. Hartaasti toivon, että edes niitä pystymme ilman kummempia rajoituksia harrastamaan jatkossakin.

Onhan tämä aika surullinen tilanne, kun laumassa on kolme aktiivi-ikäistä koiraa, muttei yhtään varsinaista treenikoiraa juuri tällä hetkellä, vaikka treenikausikin olisi parhaimmillaan. Että kyllä minä mieluummin värjöttelisin nyt räntäsateessa kuin olisin ottanut takapakkia ainoan treenikoiran terveystilanteeseen. Tai kenenkään muunkaan terveystilanteeseen.

Näin vihreää jo

Heinäkuun kuulumisia

Lauman elo on edelleen sujunut mukavasti. Draama ja Kipi tykkäävät välillä painia ja ajaa toisiaan takaa. Vinski ei niiden leikkeihin mene mukaan, mutta se tykkää ottaa juoksuspurtteja Draaman kanssa, ja välillä kaikki kolme juoksevat yhdessä. Snoopy jättää raisumman menon nuoremmille koirille, mutta kulkee leppoisasti mukana sopivan mittaisilla lenkeillä. Se on ollut aika hyvässä kunnossa, vaikkei sen takapää tuosta enää entiselleen tule, ja uskallan taas välillä antaa sen tehdä yli puolenkin tunnin lenkkejä.

Olemme välillä päässeet lenkille ja treenaamaan myös isommassa porukassa. Ollaan treenattu niin tokoa kuin pk-tottistakin. Minnan kanssa treenasimme kerran esineitä ja olimme ahkeria ja treenasimme kaikki koiramme, eli yhteensä seitsemän koiraa, kun Snoopykin pääsi hommiin. Staffien osalta treeni tosin muutettiin henkilöhakutreeniksi, kun ne ovat joskus hakuilleet ja selvästi mielsivät sitä nytkin pääsevänsä tekemään saadessaan pk-liivit ylleen. Telman kanssa minulla oli hiljattain taas vähän omaakin koulutusprojektia, ja kyllä se vaan on niin nopea ja ylitsepursuavan innokas koira, viimeisimmissä treeneissä olin jo ihan helisemässä sen kanssa, kun se oli niin leikkisällä ja hyppiväisellä tuulella :)

PK-Telma

Snoopy, Vinski ja Kipi olivat päteviä esineruutukoiria. Draamakin haki ensimmäisen esineen tosi hyvin, mutta toista se ei yhtä hyvin lähtenyt etsimään, joten kävimme ottamassa siitä sitten hajun, jolloin sekin esine palautui minulle vikkelään.

Pirjon kanssa ollaan treenaamisen lisäksi lenkkeilty. Viime aikoina on lenkeillä ollut mukana viisi koiraa, kun molempien laumojen vanhuskoirat ovat jääneet kotiin odottamaan.

Kipi, Miio, Draama, Vinski ja Repe

Draaman kanssa on edelleen ollut tosi kiva treenata, kun sillä on juuri sellaista tekemisen intoa ja paloa, jota olen kaivannutkin. Olemme treenanneet vähän kaikkea, eli pk-tottista, tokoa ja jälkeä. Jälkeä ollaan ajettu niin nurmikolla kuin metsässäkin. Pohdin alussa kovasti, että miten Draaman jälkitreenejä kannattaisi viedä eteenpäin ja päädyin siihen, etten sillekään lähde tässä vaiheessa enää opettamaan mitään jokaisen askeleen huolellista erikseen nuuskimista. En ole sellaista muillekaan koirille opettanut, enkä harrasta erikoisjälkeä, jossa on eri vaatimukset. En ole vielä keksinyt tarpeeksi pätevää syytä, miksi metsäjälkeä pitäisi välttämättä ajaa kuten erikoisjälkeä, vaikka tarkkuutta se toki lisää toisikin. Sen sijaan yritän kyllä treenata monipuolisesti erilaisia jälkiä erilaisissa maastoissa ja välillä myös nurtsipohjalla. Vielä emme tässä ajassa ole Draaman kanssa ennättäneet treenata kuin lähimetsässä ja nurtsilla, mutta kaikki aikanaan. Kivaa on ollut, ja Draamalla on tähänkin lajiin hyvä motivaatio ja se osaa työskennellä itsenäisesti.

Tokoliikkeiden suhteen minulla alkaa jo olla käsitys siitä, mitä asioita meidän erityisesti pitää Draaman kanssa treenata. Noutoesineiden kaunis pitäminen ja luovuttaminen käteen asti ovat listalla. Metallikapula oli Draaman mielestä aluksi vähän ällöttävä, mutta hommaa saatiin kyllä pian edistymään. Vielä paremmin saatiin metallinouto sujumaan, kun sitä otettiin kierron kautta, kuten entisessä kodissakin oli tehty. Tunnarin suhteen treenasimme ensin pelkkää oman etsimistä ja sitten laitoin kokeeksi vääriäkin näytille. Draama nosti vääriä ja puraisi yhtä sen verran lujasti, että päreiksi meni yhdellä puraisulla :D Nyt sitten ryhdynkin rakentamaan tunnaria aivan kuin se olisi Draamalle aivan uusi liike, vaikkei se oikeasti olekaan.

Olen kovasti ihastellut Draaman vauhtia irtoavissa liikkeissä kuten vaikkapa ruudussa, etenkin kun on viime aikoina tullut noita hitaammanpuoleisia koiria katseltua. Ja ai niin, on Draama vähän päässyt vepeäkin kokeilemaan Vinskin treeneissä! Vähän veneestä hyppyä ja köyden hakua veneestä. Sillä on hirmu nopea uintivauhti, se näyttää ottavan uimisenkin hyvin tosisaan.

Vinski on jatkanut vepetreenejä ja meillä oli ryhmässä käymässä ulkopuolinen kouluttajakin, kun yleensä treenaamme ilman vetäjää ja lisäksi ne kokeneimmat tyypit ovat ryhmästä jo aikaa sitten lähteneet. Kouluttajan ohje Vinskin ajoittaisiin vientiongelmiin oli se, ettei treeniä pidä helpottaa, jos Vinski kieltäytyy viemästä, vaan minun pitää saattaa se veneelle vaikka uimalla sen kanssa. Jos treeniä helpotetaan, niin se helposti oppii neuvottelemaan kanssani asiasta. Juuri tätä olen itsekin pohtinut, että noinhan se menee. Saa nähdä, oppiiko se sitten neuvottelemaan minut aina uimaan kanssaan :D

Vepekuvat: Matti Nenonen

Kipi on jokusen kerran treenannut tokoa. Ihan kohtuullisella motivaatiolla, mutta vauhtia ja fokusta kaipaisin enemmän. Viimeksi kokeiltiin Oilin neuvomaa kikkaa ruutuun menossa, eli laitoin ruutuun kissanruokarasian ja juoksimme ruutuun kilpaa. Nyt Kipi meni aika kivaa vauhtia ja ehti ennen minua, joten avasin sille mielihyvin kissanruokarasian palkaksi. Olen miettinyt, että menemme kokeilemaan alokastokoa vielä tänä vuonna, koska ei Kipi välttämättä tämän valmiimmaksikaan koskaan tule. Ehkä emme alokasluokkaa pidemmälle koskaan menekään, mutta sen näyttää aika, riippuu niin paljon siitäkin, tapahtuuko Kipin asenteessa mitään muutosta parempaan.

Olen huvikseni miettinyt, mikä koirien oma motto tai mielipide näistä työ- ja rotukysymyksistä olisi, jos ne puhuisivat ihmisten kieltä. Mielestäni se menisi kutakuinkin näin:

Draama: Minä olen bordercollie. Bordercolliet ovat Työkoiria.

Kipi: No joo joo, mutta täytyy myös muistaa, että meillä bordercollieilla on myös älyä ja oma tahto ja me voimme itse päättää, mitä työtä ja millä ehdoilla meidän kannattaa tehdä.

Snoopy: Senkin nulikka, kaikki työ on ihan tosi siistiä ja tärkeää! Sä et vain ole niin pätevä kaikessa kuin mä.

Vinski: Bordercollie? En kai minä ole bordercollie? Mää oon Vinski vaan.

Kipi kyttää väijymispaikaltaan ties mitä ja Draama kyttää Kipiä :)

Kipi katsoo kun mustavalkoiset uivat

Tämän viikon maanantaina kävivät kaikki paitsi Snoopy Marin käsittelyssä. Vinski oli ihan kunnolla jumissa tällä kertaa, mikä ei ollut yllätys, koska eturauhasvaivat ja tulehdukset kyllä herkästi jäkittävät kropan. Draamalta oikaistiin etu- ja takapään kireyksiä kuten viimeksikin ja se miltei nukahti käsittelyn ajaksi. Kipille tehtiin vain hyvin pikainen käsittely, koska siinä ei juuri laisinkaan laitettavaa ollut :) Mukavaa, että vihdoinkin se on näin hyvässä kunnossa, toivottavasi nyt jonkun aikaa pysyykin!

Märkiä treenejä

Maastojuttuja ei ole tullut tehtyä kovin paljon, mutta jotain kuitenkin. Toko/tottistouhuja on suunnitellusti vähennetty, tällä viikolla ei olla vielä tehty sillä saralla mitään.

Viikonloppuna puuhastelimme yhtä ja toista Luukissa kera Pirjon ja Repen. Lauantaina Kipi pääsi ensin lenkille Repen kanssa ja pojilla oli hauskaa telmiessä ja mutakylpyjä ottaessa. Kipin mielestä rypeminen ja erityisesti läträäminen on ihanaa, mutta Rapa-Repe on tässä lajissa omaa luokkaansa, menee ihan sammakkona pitkin lätäköitä, kuten tuossa alimmassa kuvassakin.

Huvin jälkeen oli vuorossa luontevasti työ, eli teimme pojille peltojäljet. Kipi oli kovasti innoissaan heti autosta otettaessa ja tiesi mitä oltiin menossa tekemään. Se jäljesti heti parkkipaikalla ja seurasi jälkiäni pitkin asfalttia kohti peltoa. Peltojälkikin meni kivasti, jos ei nyt ihan FH-tyyliin, mutta ei kyllä tarvitsekaan, kun ei tuo FH ollenkaan kiinnosta.

Jälkien jälkeen menimme vielä kentälle tottistelemaan. Vihdoinkin pääsimme treenaamaan ampumista seuruun aikana! Kipi käänsi päätä paukun kuullessaan, mutta häntä ei laskenut, eikä se paineistunut millään tavalla. Leikittiin ja sitten otettiin sama kaksi kertaa uudestaan, ja molemmilla kerroilla reaktio pieneni. Aika tavalla siten meni kuin odotinkin. Kipi ihmetteli, kun paukut tulivat uudessa tilanteessa ja odottamatta, mutta ei pelännyt. Ruoka-aikana kotipihassa Kipi on satunnaisesti paukkuja kuullut, eikä välitä niistä vähääkään, mutta oli jo aikakin siirtää paukut myös treenitilanteeseen! Myös vauhtiluoksetulo päästiin taas ottamaan, jee. Treenien päätteeksi alkoi sataa kovasti ja sitä sadetta sitten riitti loppupäiväksi.

Sunnuntaina mentiin uudelleen Luukkiin samalla porukalla, kun haluttiin jatkaa paukkujen treenaamista. Ensin käveltiin pieni remmilenkki osittain aika kovassa sateessa ja sitten mentiin iloisesti litisevälle kentälle. Kipi aloitti treeninsä leikkimällä ja otti sitten vähän seuruuta. Vire oli aika kiva, mutta täysin Kipi ei meinannut malttaa luopua ruokakiposta, jonka tiesi odottavan. Kippoa ei oikeastaan olisi vielä hyvä tuoda kentälle asti, mutta nyt tein niin, koska auton joutuu tuolla parkkeeraamaan niin kauas, etten halunnut jättää palkkaa autolle odottamaan. No olisi sen ehkä voinut vähän kauemmas kentästä silti jättää.

Vauhtiluoksetulo piti taas ottaa tietenkin, ja se tapahtui taas hippulat vinkuen ja rapa lentäen. Eteenmenokin otettiin, vein Kipin kanssa pallon eteenmenopaikalle valmiiksi odottamaan ensin. Kovaa meni. Käskytin sitten Kipiä seisomaan ja maahan vapaamuotoisesta liikkeestä. Seisoi hyvin, mutta maahanmenoa viivytteli ja tarvitsi lisäkäskyjä, vetinen nurmikko ei prinsessan mielestä ollut yhtään kiva makuupaikka, vaikkei se muuten vettä kaihdakaan ;) Palkkasin vasta, kun meni yhdellä käskyllä ja kohtuu nopeasti maahan. Loppuun otimme kaksi pätkää seuruuta, joiden aikana paukut tulivat. Ei reagoinut paukkuihin, jatkoi vain seuraamista, palkaksi taas leikittiin. Hienoa! Vielä pari askelta seuruuta ilman paukkuja ja siitä ansaittu vapautus ruokakipolle.

Vinskikin oli tällä reissulla mukana ja pääsi kentälle ansaitsemaan oman iltaruokansa tekemällä kisamaisen setin tokoliikkeitä. Kovasti oli intoa, ja liikkeet menivät etupäässä hyvin. Ruokakippoa vilkuili Vinskikin välillä liikkeiden jälkeen sillä silmällä, että joko..? Kun eivät meidän pojat niin kauhean tottuneita ruokakuppitreeneihin vielä ole. Ei kuitenkaan varastanut kipolle.

Tiistaina koirat treenasivat lenkin jälkeen esineruutua. Tallasin noin 20x50 metrin kokoisen ruudun ja laitoin kolme esinettä, yhden molempiin takakulmiin ja yhden keskelle 15-20 metrin päähän. Snoopy aloitti ja teki tyylipuhtaan suorituksen. Lähetin keskeltä ja se bongasi heti etuesineen, seuraavaksi lähetin oikeaan takakulmaan ja se nosti salamana esineen sieltä, ja sama vasemman takakulman kanssa.

Vinski myös löysi ensimmäisellä pistolla etuesineen. Kun lähetin sen oikeasta reunasta, se eteni kulmaan asti,  muttei bongannut esinettä heti, ja siirtyikin vasempaan takakulmaan, löysi siellä olevan esineen ja toi sen. Lähetin uudestaan samasta kohdasta ja nyt se bongasi esineen myös oikeasta takakulmasta, joten kolmella pistolla sekin esineet löysi.

Kipi pääsi sitten hyvin sotkettuun ruutuun etsimään valmiiksi kuolattuja esineitä. Lähetin senkin keskeltä ja se juoksi etummaisen esineen yli oikeaan takakulmaan ja toi sieltä salamavauhtia esineen. Seuraavalla pistolla se salamana löysi ja toi esineen vasemmasta takakulmasta. Päätin antaa sen etsiä vielä etummaisen esineen, koska se oli pari kertaa mennyt melkein sen päältä. Varauduin, että menemme tarvittaessa ottamaan esineestä hajun, ettei Kipi turhaudu tai paineistu tehtyään muuten niin hyvää työtä. Viimeisen esineen löytäminen kesti hetken ja Kipi vähän seilasi ja jäljesti sitä etsiessään, mutta löytyihän se sieltä, eikä tarvinnut mennä hajua ottamaan. Kipi irtoaa hienosti 50 metriin, tykkää juosta ruudussa eikä aina avaa nenää heti ruudun etualalla, on siis melko tyypillinen rotunsa edustaja! Snoopylla ja Vinskillä oli nyt nenä hyvin auki heti.

Tänään tein Kipille jäljen kangasmetsään Nummelassa. Jälkeä tehdessäni satoi vain ihan vähän, mutta saatuani jäljen tehtyä sade yltyi kovaksi ja sitä sitten riitti siksi aikaa, kun tehtiin ensin lenkki ja sitten ajettiin jälki. Reilun tunnin ikäisenä Kipi pääsi jäljen ajamaan. Janan meni nätisti ja nosti jäljen hyvin, mutta sitten pyörähtikin ympäri tarkistamaan takajälkeä. Ensimmäisen kepin jätti, muut kolme ilmaisi kyllä hyvin. Jäljestys oli selvästi tavallista haastavampaa sään muututtua jäljen tekemisen jälkeen vetisempään suuntaan. Yhdestä kulmasta Kipi ajautui reippaasti yli ja haki jälkeä laajalla säteellä. Annoin rauhassa tarkistella, ja kyllä Kipi sen jäljen taas löysi. Jälki ylitti kahdesti leveän polun, jossa melkoisella varmuudella myös oli kuljettu, ei mitään ongelmaa. Kokonaisuus oli selkeästi plussan puolella, ja on kyllä tärkeää treenata erilaisissa olosuhteissa, joten ihan tyytyväinen olin tilaisuudesta jäljestää litimärkänä kovassa sateessa. Eikä Kipikään valittanut :)

On kyllä viime aikoina vettä riittänyt. Viime viikolla peruuntuivat ohjatut tottistreenitkin, kun niin moni perui tulonsa viime tipassa, luultavasti sateen takia. Toivottavasti huomiset tottikset eivät peruunnu.

Tokopainotteista

Eniten ollaan tosiaan tokoiltu viime aikoina. Snoopy on tehnyt pikku treeninsä aina yhtä pettämättömällä innolla, mutta hieman keulien välillä. Joskus sitä vaan toivoisi, että nuo muutkin olisivat aina yhtä hyvässä vietissä yhtä vähällä vaivalla! Itse asiassa Snoopylle ei tarvitse tehdä mitään muuta kuin ottaa se esille, se on heti käyttövalmis ja hyvässä vireessä ja painaa hommia samalla innolla niin kauan kuin niitä riittää.

Kipi ei ole enää vajonnut samalle tasolle kuin missä se meidän pikku tokokriisin aikana oli, mutta vireen kanssa on välillä ailahtelua. Ilahduttavaa on se, että sen kanssa kyllä pystyy nyt treenaamaan pitkääkin treeniä ja kontaktitreenit häiriössä ovat edistyneet.

Vinskin kanssa tokoillaan nyt taas enemmän, kun sen kanssa olisi tarkoitus käydä vielä yhdet joukkuekisat avoimessa luokassa. Hiomistahan noissa avoimen liikkeissä löytyy loputtomiin, vaikka sinänsä Vinski ne liikkeet jo osaakin. Vaihtelun vuoksi olemme välillä ottaneet myös ylempien luokkien liikkeitä. Enää ei Vinski ole väläytellyt sellaista vauhtia kuin taannoin vaan on palannut aika lailla omaksi itsekseen. Tällä viikolla se kerran jopa jumitti ihan kunnolla kotipihatreeneissä. Lähetin sen ruutuun ja se lähti, mutta pysähtyi muutaman metrin päähän. Odotin, ei mitään. Annoin uuden käskyn, ei mitään. Joten kävin sitten viemässä sen ruutuun, minkä jälkeen lähetin sen uudestaan. Taas se eteni muutaman metrin ja pysähtyi. Laitoin sen tauolle ja hain sen myöhemmin takaisin, tällä kertaa se meni ruutuun ihan ok. Tuollainen on sille ihan tyypillistä, vaikkei se toki aina noin tee. Ruutu tai muutama muukaan liike nyt vaan eivät kuulu sen ykkösprioriteetteihin elämässä.

Maanantaina meillä oli Riitan yksäri. Otin ensin pikatreenin Vinskillä. Alkuun seuruuta, jossa Riitta häiriköi meitä eri tavoilla. Vinski ei piitannut Riitan käskyistä eikä muusta häiriköinnistä, ainoastaan lähelle heitetty noutokapula sai Vinskin katseen hetkeksi kääntymään, mutta se myös korjasi kontaktin salamana ennen kuin ehdin itse edes reagoida asiaan. Kaukokäskyt ok, ensimmäinen istumaan nouseminen nyt ei ihan ryhdikäs tosin ollut. Suora luoksetulo ja ruutuun lähetys tehtiin vielä, ihan kiva vauhti Vinskiksi, eli ei nyt mikään räjähtävä kuitenkaan. Juteltiin Riitan kanssa, että Vinskille voisi vaikka ruokakupin laittaa ruutuun silloin, kun treenataan ruutua vieraalla paikalla, että sillä olisi hyvä motivaatio ja varmuus sinne mennä. Nimenomaan ruoka toimii sille hyvänä motivaattorina. Eihän meillä kisatavoitteita ylempien luokkien suhteen edes ole, mutta jos treenataan näitä välillä, niin ehkä Vinski jo 15-vuotiaana on kisavalmis voittajaluokkaan ;D Ihan kivassa vireessä kyllä treenasi ja oli aktiivinen.

Kipi otti ensin kontaktia häiritysti. Sitten seuraamista. Tässä kun ei olla viime aikoina niinkään keskitytty tekniikkaan, niin Riitta huomasikin, ettei Kipi nyt käyttänyt takapäätään kovin hyvin. Treenattiinkin seuraavaksi vasemmalle käännöksiä ja perusasentoja.

Kisamainen luoksetulo oli muuten aika hyvä, mutta vauhtia olisi saanut olla enemmänkin. Heti perään tehtiin vauhtiluoksetulo ja siinä tuli kovaa. Kisamaisena ei olla tätä vielä paljon tehty ja liike onkin aivan keskeneräinen. Aika paljon ollaan treenattu erikseen vauhtia ja suoraa vapautusta kierron kautta ja erikseen eteen istumista, eivätkä vauhti ja eteen asti tuleminen vielä aina kohtaa.

Liikkeestä maahanmeno oli hyvä, Kipi putoaa maahan yleensäkin nopeasti. Kaukokäskyissä istu-maahan sujuvat ihan lähietäisyydeltä, seisomaan nousemiseen nyt haimme sitä oikeaa ohjaustekniikaa, kun käsiliikkeeni suuntautui jotenkin liian ylös ja taakse, mutta kovin on vielä keskeneräinen liike kaikkiaan, kun Kipin takapään kehitys on ollut hidasta eikä juurikaan olla tätä edes treenattu.

Nouto on kivalla mallilla, vaikka eri osa-alueissa vielä treenaamista riittääkin. Ruutuun lähetyksiä otettiin myös. Ensimmäinen ei ollut kovin hyvä, mutta parani toistoilla, tähän tarvitaan ihan yksinkertaisesti paljon rutiinia, koska on turhan vähäisellä treenaamisella ollut tämäkin. Lopuksi katsottiin vielä hyppyä ja otettiin yksi hyppynoutokin, joka meni hyvin. Paljon on tekemistä ja hyvin keskeneräisiä ollaan, mutta työtä me ei pelätä!

Torstaina Kipi oli ensimmäistä kertaa tällä kaudella treenaamassa pk-tottista ryhmässä, joten pelkkää tokoa ei koko viikkoa treenattu. Saatiin siis ryhmäpaikka tottikseen, mutta jälkiryhmään ei taaskaan paikkaa saatu. Emmekä edelleenkään ole saaneet paikkaa toisen seuramme tokotreeneihin, vaikka tosi kauan ollaan sinnekin jonossa oltu. Harmittaa erityisesti, kun ei päästä treenaamaan ryhmäpaikallaoloja, grrr!! Olisi niin tärkeää treenata vieraiden koirien kanssa välillä.

Aloitettiin treeni ihan meidän leikkimistä näyttämällä. Sen jälkeen vähän seuruuta ja vauhtiluoksetulo. Leikkiessä voisin kuulemma enemmän haastaa Kipiä ja antaa sen nähdä vaivaa lelun saamiseksi. Mihinkään korkeaan viettiin Kipi ei noussut, mutta toisaalta keskittyi hyvin eikä juuri vilkuillut ympäristöä, vaikka oltiin ihan uudessa paikassa. Muuten treenistä jäi mieleen, että siellä oli KYLMÄ. Hirvittävän kylmä tuuli eikä montaa lämpöastetta, enkä ole koskaan kestänyt paikallaan oloa kylmässä, ja aloin ilmeisesti ulkoisestikin muistuttaa jääkalikkaa, koska treenikaveritkin jo asiasta huomauttelivat.

Eilen Kipi pääsi lenkille Repen kanssa, kun tavattiin Repe ja Pirjo Kaitalammen tienoilla. Pojat pääsivät metsään ja suolle juoksemaan ja intoutuivat leikkimäänkin. Kipistä oli myös kerrassaan loistojuttu, kun suolta löytyi vettä ja se läträsi innoissaan. Sitten hetken päästä se hyppelikin surkean näköisenä kolmella jalalla, toinen takajalka ilmassa. Kun tutkimuksessa ei ihmeempää löytynyt ja se hetken päästä taas käytti kaikkia jalkojaan, niin tulimme siihen tulokseen, että vesi vain oli niin jäätävän kylmää, että jalan ilmassa pitäminen johtui siitä. Kaikkea kauheaa ehti silti jo mielessä liikkua. Kipiä ei jalan palelu kauaa hetkauttanut, vedellä piti läträtä uudestaankin. Kipin mielestä suo yleensäkin on ympäristönä hyvin inspiroiva.

Tuollapa Kipi kylmässä vedessä läträsi

Lenkin jälkeen otettiin esineruutu. Meille se oli kauden ensimmäinen, koska ohjaaja on tämän suhteen ollut laiska ja saamaton. Tehtiin aika kapea ruutu, jossa oli kolme esinettä, molemmissa takakulmissa plus etualalla yksi. Kipi tiesi jo parkkiksella mitä oltiin menossa tekemään ja nenä oli hyvin auki. Hyvin lähti ruutuunkin ja löysi nopeasti molemmat takaesineet, etummaista en enää haetuttanut. Vinskikin oli autossa mukana ja pääsi myös ruutuun. Hyvin teki sekin, vähän ehkä haahuili rajojen ulkopuolella välillä, mutta löysi esineet hyvin ja sai hakea kaikki.

Sitten otettiin vielä tokoa parkkiksella. Kipi pääsi paikkamakuunkin ottamaan Repen kanssa.

Tänään treenattiin kotipihalla. Leikitin kunnolla sekä Vinskiä että Kipiä ja olipas ilahduttavaa, kun Vinski tarjosi lelua minulle leikin toivossa uudestaan, kun irrotin otteeni. Sille kun on tyypillistä menettää mielenkiinto leluun välittömästi, kun päästän irti. Sellaista se treenaaminen on, välillä tulee takapakkia ja välillä yllättäviäkin hyviä hetkiä, pysyy ainakin mielenkiinto yllä!

Ihan pimeetä touhua

Ei ole helppoa harrastaa koirien kanssa tähän aikaan vuodesta. Lunta ja liukasta ei ole vielä paljon ollut, mutta meidän piha on ihan mutavelliä, tokoile siinä sitten. Ja suuren osan vuorokautta on pimeää, joten tehollinen harrastusaika on hyvin rajallinen. Kun ikkunasta tuijottaa vastaan säkkipimeys, niin ei minulle oikein iske edes inspis lähteä ajamaan jonnekin valaistuun paikkaan treenaamaan kuin joskus harvoin.

Moneen päivään ei kyllä muutenkaan päästy autolla minnekään. Auto oli vaihteeksi hajalla. Sama juttu jokaisen auton kanssa, minulla on kai joku huono karma autojen suhteen. Asuinpaikat vaan ovat pikkaisen eronneet sen suhteen miten pahassa motissa autotta on ollut. Täällä asuessa eristys muusta maailmasta on melko täydellinen ilman autoa.

Lenkille sentään pääsee ilman autoakin. Marraskuun loppupuolella käväisi taas talvikin hetken kylässä.

Tällä viikolla treenasimme kaksi kertaa esineitä. Vinski ja Snoopy olivat kovasti päteviä ja Kipikin teki aika kivasti. Vein esineet sen kanssa ruutuun mielikuvana yksi kerrallaan ja lähetin sitten hakemaan. Ensimmäisen se haki aina tosi vikkelään. Seuraavien kohdalla oli pientä varmistelua, se saattoi esineen lähellä vilkaista minua kysyvästi. Kannustin sitä tuomaan esineen ja sen se tekikin. Ei se ehkä kuitenkaan pelkästään lyhytjänteinen esineillä ole, ei vaan vielä kunnolla osaa ja vaatii rutiinia ja toistoja etenkin useamman esineen kanssa. Esineitä on niin vähän treenattukin, että ihmekös tuo, jälkeä on tehty paljon enemmän ja se on ihan eri mallilla.

Perjantaina pääsimme treenaamaan Lägin halliin, kun seurakaveri ei treeniin päässyt ja saimme hänen vuoronsa. Omaa vuoroakaan en meille tuolta tai mistään muualtakaan ottanut, joten kiva oli päästä halliin edes tämän kerran. Toivottavasti päästään joskus toistekin, jos joku on poissa.

Treenasin tällä kertaa vain Kipin. Hallissa pyöri kahdella kentällä tokoa ja yhdellä agilityä, joten häiriötä riitti. Kipi vilkuili välillä ympärilleen, mutta keskittyi kuitenkin liikkeiden tekemiseen hyvin ja oli pitkiä aikoja vilkuilemattakin. Otimme perusjuttuja; kontaktia, seuruuta, luoksetulon, noutoja, kaukoja. Tunnarin sai myös etsiä, se oli piilossa esteen takana seinustalla. Ja ruutuunkin sai mennä kerran näyttöruutuna ja kerran pallolle, meni ihan kivasti. Muutenkin teki mukavaa settiä, hiomista liikkeissä on vielä paljon, mutta edistystäkin on tapahtunut. Se jo on hienoa, että Kipi pystyi tekemään liikkeitä (tai lähinnä tietenkin niiden osia) näinkin isossa häiriössä. Välillä joku toinen koira touhusi ihan vieressä, mutta Kipi ei tästä välittänyt. Lopuksi oli vielä paikkamakuu ryhmässä liikkuroituna. Kipi makasi rivin reunassa kolmeminuuttisen ja oli rauhallinen.

Tänään oli kiva poutasää ja tehtiin pitkä lenkki koirien kanssa. Iltapäivällä sain vielä inspiraation lähteä jäljestämään. Tein jäljen vain Kipille, koska lähestyvän pimeän takia en muille ehtinyt. Ja jos jäljen tekee vähän ennen kolmea ja lähtee ajamaan sitä vähän vaille neljä ja palaa autolle lähempänä puoli viittä, niin kyllä silloin melko pimeää jo on.

Viime päivityksen jälkeen emme ole ajaneet yhtään jälkeä ennen tätä. Paikka oli sama kuin viimeksi eli Vaakkoin metsä ja jälki taas melko pitkä ja useita kulmia sisältävä. Maastona metsää, kalliota, pätkä suotakin. Viisi keppiä ja purkit alla. Lyhyt janalähtö, joka meni hienosti. Kakkoskepille asti Kipi jäljesti oikein hyvin, vähän sen jälkeen se mielestäni meni kohdasta josta en ollut itse mennyt. Yritin ehdottaa, että se palaisi takaisin etsimään oikeaa jälkeä, mutta se oli vakuuttunut, että jälki oli oikea. Päätin seurata sitä, koska olen ennenkin ollut väärässä enkä pääsääntöisesti halua puuttua koiran työskentelyyn, vaikka toisaalta en halua antaa jäljestää pitkiä matkoja väärääkään jälkeä.

Kipi jäljesti edelleen nenä maassa ja häntä heiluen, mutta pian kävi ilmeiseksi, että se todellakin oli vaihtanut jäljen johonkin toiseen, koska maasto oli minulle aivan outoa. Menin kuitenkin perässä ja tultiin isolle polulle, jonka itsekin olin jälkeä tehdessäni ylittänyt, mutta ainakin 15 metriä kauempaa. Tässä kohtaa Kipi lopetti jäljestämisen ja oli ihan kysymysmerkkinä. Kävelin sen kanssa ilman käskyä sinne missä tiesin oman jälkeni olevan ja se nosti sen sieltä.

Tässä vaiheessa oli jo niin pimeää, että laitoin otsalampun päälle ja yritin olla kompastumatta. En ihan onnistunut vaan mätkähdin kerran kunnolla maahan ja Kipi-raukka sai nykäisyn valjaisiin ja joutui hetken odottamaan, että pääsin pystyyn. Ei se ollut millänsäkään ja hyvin sillä riitti taistelutahto läpi jäljen muutenkin, ei lannistanut eksyminen tai pimeä. Kolmoskeppi jäi eksymisen takia, muut löytyivät. Täytyy se jäänyt keppi ja purkki mennä päivänvalolla joskus etsimään.

Jos on pimeää ulkona, niin on meidän olkkarikin aika pimeä ja siellä otetut kuvat tähän aikaan vuodesta hämäriä. Tässä ovat Snoopy ja Nella nokosilla sohvalla.

Jälkiä ja esineitä

Viime viikolla tuli treenattua jälkeä melkein joka päivä, kun sääkin sen salli. Keskiviikkona tein Kipille peltojäljen Luukkiin. Namittoman, koska tarkoitus oli treenata etenkin keppien ilmaisua. Opin siitä ainakin, että Kipille ei kannata tehdä namittomia peltojälkiä. Sillä oli turhan paljon vauhtia ja huoleton asenne, osasta kulmia se ryysäsi pitkälle yli ennen kuin huomasi mitään outoa. Ihan kaikkia keppejä se ei myöskään viitsinyt ilmaista. Jonkun kepin se saattoi osoittaa pienellä eleellä havainneensa kyllä, muttei kuitenkaan viitsinyt edes hidastaa vauhtiaan yhtään.

Pohdinkin sitten, että mihinkäs suuntaan minä keppien treenaamista nyt veisin. Muutaman kerran olin harrastanut kepeillä pysähtymistä, jos Kipi ei keppiä ilmaissut, ja jäänyt odottamaan, että se tajuaa tehdä kepille jotain. Mutta en oikein tykkää tuollaisesta treenistä, haluan koiran oppivan ilmaisemaan kepit omaehtoisesti. Tuossa on sekin vaara, ettei koira opi itse pitämään kepeistä huolta, kun se oppii luottamaan siihen, että mamma kyllä hoitelee ne, tai vähintäänkin vinkkaa niistä. Kokeiltua tuli silti, koska Kipi mielestäni osasi kepit, se ei vain halunnut pysähtyä niiden kohdalle. Mutta ei treeni siitä hirveästi edistynyt, enkä tosiaan itsekään kokenut sellaista treeniä hyväksi.

Päätin, että keppimotivaatiota ja rutiinia pitää yksinkertaisesti saada lisää. Päätin laittaa keppien alle jatkossa pienet purkit, joissa on lihaa, kissanruokaa tai muuta herkkua. Ja viimeisen kepin alle kokonaisen kissanruokarasian merkiksi siitä, että jälki loppuu siihen.

Torstaina olimme treenaamassa jälkeä ja esineitä Leean kanssa. Minä tallasin jäljet Kaikulle ja Jackille, Leea Kipille ja Vinskille. Jälkien vanhetessa talloimme vielä täysikokoisen esineruudun. Kipi pääsi ensimmäisenä ruutuun ja Leea vei sille esineen sen nähden etukulmaan. Hienosti haki sen. Se sai hakea vielä kaksi muuta esinettä takaa eri kohdista ja jouduin vähän auttamaan sitä. Se kyllä juoksi esineiden lähelle ja luultavasti sai niistä vainunkin, muttei ihan viitsinyt nähdä vaivaa paikallistaakseen ne kunnolla. Esineet olivat vähän pienempiä kuin ensimmäinen, ja toinen vähän haastavammassa kohdassakin puiden välissä. Kävelin itse esineitä kohti ja kyllähän Kipi sitten nekin esineet haki.

Leean analyysi Kipistä oli, että se on itseriittoinen ja itsenäinen eikä työskentele hirveän pitkäjänteisesti. Sellainen koira, jolta ehkä myöhemmin pitää osata vaatia asioita oikealla tavalla. Ja kyllähän se pitkälti juuri sellainen tällä hetkellä on omastakin mielestäni, tiedä sitten meneekö osa vielä teinivaiheen piikkiin. Joka tapauksessa nyt vielä opetellaan asioita ja luodaan pohjia.

Vinski oli aika pätevä esineruudussa ja sai etsiä kolme esinettä. Snoopy ei ruutuun eikä jäljelle nyt päässyt, mutta sai treenien jälkeen etsiä sekin esineen maastosta.

Kipi ajoi jälkensä parituntisena. Jälki oli puolisen kilometriä pitkä, keppejä kolme, kulmia muutama. Ensimmäisestä kulmasta ajoi vähän yli, mutta kääntyi sitten selvittämään sen. Muissa kulmissa ei juuri tarkistellut ja jäljen ajoi muutenkin hyvin. Kyllä se jäljellä on ihan pitkäjänteinen, paitsi keppien suhteen ei aina ole ollut. Nyt se ilmaisi kaikki kepit ja ilahtui purkeista niiden yhteydessä. Leean tallustaminen perässämme ei sitä enää näyttänyt millään lailla haittaavan.

Vinski ajoi jälkensä yli kaksituntisena. Pituutta silläkin se puolisen kilometriä, erilaisia haasteita, kuusi keppiä. Ensimmäinen keppi jäi, kun keppinenä ei ollut kunnolla auki vielä. Neloskeppi jäi, koska juuri siinä kohdassa Vinski ei ollut aivan jäljen päällä. Kerran se joutui etsimään jäljen uudestaan, maastossa oli liikkunut joku ihminen ja/tai riistaa, sen huomasi muutenkin Vinskin käytöksestä. Mutta ihan hyvin selvitti jäljen loppuun asti.

Perjantaina Kipi ajoi jäljen Nummelassa. Keppejä oli neljä, kerran jälki ylitti metsätien. Tosi hyvin ajoi jäljen eikä tienylitys taaskaan ollut mikään ongelma. Kepeistä ilmaisi kolme. Sen yhdenkin kohdalla pyörähti, mutta jatkoi sitten matkaa, enkä sitä estellyt, kun kerran olin päättänyt olla tekemättä niin. Olisi pitänyt vahvistaa sitä heti kun se reagoi keppiin, mutta myöhästyin sen asian suhteen.

Sunnuntaina olimme jäljestämässä Karkkilassa ja tein jäljet kaikille. Kipillä oli aika pitkä jälki, useita kulmia ja neljä keppiä. Janan tapainenkin otettiin, nosti jäljen ensin oikein mutta kääntyi sitten takajäljelle ja meni sitä pitkälle, se olikin uutta. Itse jälki meni taas hienosti ja kaikki kepitkin Kipi ilmaisi. Laitan purkit esim. sammaleen alle piiloon aina kun voin ja kepit siihen päälle. Kipi kaivaa purkit heti esiin, mutta ihan pyytämättä se ilmaisee myös kepit. Tämä tapa näyttää nyt toimivan kivasti. Ja kyllä Kipi on jäljellä edistyneempi kuin tokossa, pk-tottiksessa tai esineillä. Jälkimmäistä ollaan tehty määrällisesti hävyttömän vähän.

Vinskillä oli myös aika pitkä jälki ja erilaisia haasteita, kuten kulmia rinteessä, ja keppejä neljä. Hienosti suoritti janan ja hienosti ajoi jäljen, kaikki kepit ilmaisi. Snoopylla oli vähän lyhyempi kahden kepin jälki. Sen haasteena oli, että keppeinä toimivat ohuet tikut ja ensimmäinen siltä jäikin, toisen se ilmaisi. Ja yhtä innokas ja vauhdikas se oli kuin on aina ollut, ei se edes tiedä mitä hidastelu tarkoittaa...

Pääsääntöisesti koirat ajavat merkkaamattomia jälkiä. Kipillä on toistaiseksi ollut merkit keppien kohdalla, kun olen halunnut tarkkailla sen käytöstä kepeillä, enkä myöskään ole halunnut purkkien jäävän maastoon, mutta eiköhän aika ole jo kypsä keppimerkkienkin pois jättämiseen. Enpä sitten vahingossakaan tule hidastaneeksi omaa vauhtiani ennen keppejä, tietoisesti en sitä muutenkaan tee. Joissain treeneissä voi toki olla joku syy käyttää merkkejä, enkä minä kuulu niihin, jotka ehdottomasti vastustavat merkkien käyttöä kaikissa olosuhteissa.

Saa nähdä, miten kauan vielä sään puolesta voi jäljestää. Joka päivä ei muutenkaan ehdi, kun valoisaa aikaa ei niin pitkään ole. Täällä saa ikkunastakin tuijottaa pelkkää säkkipimeää suuren osan vuorokautta, kun ei täällä landella mitään katuvaloja ole, ja ainoasta pihavalostakin paloi lamppu joskus, öh, vuosi tai pari sitten ehkä..? Ilmankin pärjää, mutta voisihan siitä jotain iloa olla, on vaan vähän monimutkaisempi tapaus vaihtaa.

Keittiötokot varmaan tulevat talven aikana tutuiksi. Tänään olimme iltahämärissä lenkillä Luukissa ja Kipi myös tottisteli hetken parkkiksella. Parkkis oli melko huonosti valaistu, joten aika pimeää touhua se tottis sitten olikin. Ympäristö kiinnitti aika paljon Kipin huomiota ja tein treenin helpoksi. Liikoja ei voi vielä vaatia, mutta tarkkana saa olla siitä, että vahvistaa oikeita asioita.

Jälkeä, paimennusta ja sukulaisia

Olemme ottaneet loppukirin jäljestyksen suhteen ennen talvitaukoa. Kipi ajoi ensin muutaman nurmikkojäljen ja sitten olimme kahdesti pellolla. Kipi selvitti nurmikkojäljet muuten hyvin, mutta meno oli hieman hektistä, eivätkä kepit hirveästi kiinnostaneet. Peltojäljet namitin paremmin ja Kipi jäljesti ne tarkasti ja enimmäkseen rauhallisesti. Sillä oli myös ollut muita aktiviteetteja ennen peltojälkiä, mikä ehkä vaikutti siihen, ettei se ollut niin hektinen. Siirsin nyt myös loppupalkan tulemaan taskustani eikä enää jäljen lopusta.

Tämmöinen löytyi!

Metsäjälkien suhteen meillä oli pitkä tauko, koska metsät ovat olleet niin täynnä sienestäjiä. Viikko sitten maanantaina olimme pitkästä aikaa metsäjäljillä Velskolassa Pirjon kanssa ja teimme jäljet kaikille koirille. Minä talloin jäljet Repelle ja Inalle, Pirjo Kipille ja Vinskille ja minä vielä lyhyen jäljen Snoopylle. Kaikki jäljestivät hienosti. Kipin kanssa keppien eteen tehty työkin alkoi kantaa hedelmää, se ilmaisi oma-aloitteisesti kaikki paitsi yhden kepin. Sienestäjiltä emme täysin välttyneet nytkään, Vinskin jäljellä niitä oli vieraillut ja se hetken jäljestikin väärää jälkeä, mutta oli muuten varsin pätevä suolla ja metsässä kulkevalla jäljellään.

Tiistaina olimme Somerolla paimentamassa ja menomatkalla pysähdyimme metsään Somerniemellä. Tein ensin Kipille jäljen. Tilaa olisi ollut tehdä muillekin jäljet, mutta aika ei harmillisesti riittänyt. Jäljen vanhetessa koirat saivat juosta metsässä. Ne huumaantuivat, kun avaraa metsämaastoa riitti silmänkantamattomiin. Minä taas jouduin ison ongelman eteen. Niin paljon suppilovahveroita ja puolukoita, niin vähän aikaa poimia ne...

Kipillä oli ihan isojen poikien jälki. Pituutta oli useita satoja metrejä, metsätien ylityksiä kaksi, kulmia useita, keppejä neljä. Kipi jäljesti taas erittäin motivoituneesti ja selvitti kulmat ja tienylitykset hienosti, kepeistä nosti kolme.

Tuolla metsässä olisi mieluusti viettänyt koko päivänkin. On tilaa koirille juosta, on maastoa tehdä vaikka useampi voittajaluokan jälki, täysimittaisen esineruudunkin voi tekaista mihin kohtaan vain. Eikä muita kulkijoita näy. Tällaiselle suuntavaistottomalle on myös suunnaton etu, että auto näkyy satojen metrien päähän. Nytkin olisin muuten jo kertaalleen suunnan kadottanut ;D Olen minä tuonne kerran ihan kunnolla eksynytkin, kun ahneus kasvoi jälkeä tehdessä liikaa. Vuosituhannen vaihteessa tuolla tuli liikuttua paljon, koska asuin silloin lähistöllä. Oi niitä aikoja, kun laumassa vaikuttivat ensimmäiset neljä koiraani Netta, Jessi, Jason ja Nasta.

Paimentamaan Kipi pääsi siis nyt toista kertaa. Se oli innolla hommassa mukana päästessään isoon pyöröaitaukseen. Lammaslaumassa tapahtui sitten vähän hajaannusta ja Kipi ryhtyi jahtaamaan lampaita, jolloin Marika kävi säikäyttämässä sen. Se otti sitten sen verran nokkiinsa, ettei enää paimentanut ollenkaan. Yritin innostaa sitä ja hetkittäin se osoitti jotain mielenkiintoa, mutta sitten taas keskittyi syömään lampaankakkaa ja katselemaan yleisöä. Toisen kierroksen lopussa se jo vähän innostui kaartamaan lampaita. On siinä kuitenkin herkkyyttä, vaikkei se arjessa kovin herkältä vaikuta.

Torstaina olimme Pirjon ja Repen kanssa Vaakkoissa jäljestämässä. Kipi ajoi Pirjon tallaaman jäljen, joka ehti vanheta lähes pari tuntia. Jäljen alussa oli selkeästi käynyt joku hemaiseva narttukoira ja Kipi nosti elämänsä ensimmäistä kertaa jalkaakin jäljellä. Se harhautui alussa kerran jäljen ohi ylös kalliolle ja oli tulossa sieltä alas tosi jyrkästä kohdasta, mutta onneksi ehdin estää. Muuten se jäljesti hyvin, maastotyypin vaihtuminenkaan ei vaikuttanut sen työskentelyyn ja into oli kova selvittää jälki.

Perjantaina treenasimme esineitä ja tottista Luukissa Pirjon ja Repen seurassa. Teimme metsään kapean esineruudun, jonne tositoimiin pääsivät ensin Snoopy ja Vinski, joille esineet vietiin valmiiksi, ja hyvinhän ne palautuivat. Juniorit pääsivät siten hyvin sotkettuun ruutuun ja saivat treenata valmiiksi limaisilla esineillä. Pirjo vei Kipille ensin yhden esineen sen nähden ja kun se palautti sen hyvin, niin se sai hakea vielä toisenkin. Kipi vaikuttaa aika pätevältä esinekoiralta, vaikkei olla esineitä paljon treenattu. Ei tottiskaan ihan huonosti mennyt, Kipi on viime aikoina mennyt paljon eteenpäin, paikallaoloissa ja jäävissä liikkeissä on enemmän malttia, ja edistystä on muutenkin lähes joka rintamalla.

Lauantaina olikin jännä päivä, kun pääsimme Keuruulle Kipin kasvattajan luokse tapaamaan sukulaiskoiria omistajineen. Olin jo oikeastaan päättänyt olla menemättä ja odottaa mieluummin jotain kesäistä tapaamista, mutta päätinkin sitten lähteä. Kipi pääsi käymään entisellä kotiseudullaan, josta se kymmenen kuukautta sitten lähti, ja minä pääsin näkemään sen kotiseudun ensimmäistä kertaa. Mitä kaikkea lie koirapojan päässä liikkunut, mutta kyllä se ainakin kasvattajan nähdessään vähän höpsähti.

Ohjelmaan kuului mm. paimennusta. Paimennettavana oli vain yksi talutuksessa oleva lammas, millä estettiin lauman hajaantuminen ja koirien ryhtyminen jahtaamaan. Se olikin Kipille varsin passelia treeniä viime tiistain jälkeen. Se oli aluksi varsin varovainen lampaan kanssa, mutta alkoi pikkuhiljaa innostua asiasta taas, jopa siinä määrin, että sitä sai muutaman kerran kieltää näykkimisestä. Kasvattaja totesi, että kieltona Kipille toimii hyvin murahdus ja kehut heti perään, kun se tottelee. Toisella kierroksella talutin itsekin lammasta ja Kipi oli hyvin hommassa mukana. Enpä tiennytkään, että yhtäkin lammasta pystyy niinkin hyvin paimentamaan!

Lähisukulaisista paikalla oli yksi veli ja yksi sisko samasta pentueesta, sekä eno. Veljekset eivät kovasti toisiinsa tykästyneet, siskon kanssa Kipillä oli pientä painiakin. Oli hauska nähdä, miten Proosa-sisko huitoi etutassuilla samaan tyyliin kuin Kipikin leikkiessään.

Tässä sisarukset Kipi, Proosa ja Dodo

                                                                 
                                                                       Dodo-veli

                                                                        Roni-eno                                  

Kiva reissu, vaikka menomatkalla suoritin yhden pakollisen eksymisnumeron ja paluumatkalla jouduin ajamaan osan matkaa lumisateessa kesärenkailla!

Nyt olemme taas palanneet arkeen, ja tänään Kipi sai ajaa kotimetsässä aika pitkän jäljen. Kivalla mallilla on jäljestys nyt, ei haittaa vaikka talvitauko vaanii ovella.