Seuran tokotreeneissä ollaan myös käyty harvakseltaan, ja toissa viikolla treenit jo päättyivätkin. Ulkopuolisiakin kouluttajia on seurassa vieraillut. Viime kuussa Mari Leiviskä kävi kouluttamassa, ja olin ilmoittanut Draaman koulutukseen silloin, kun sen vointi vielä oli parempi. Ei oikein ollut fiilistä lähteä tilanteen huononemisen takia, mutta kovasti Draama taas nautti, joten hyvä kun mentiin. Olin etukäteen kuvitellut seuraavani tiiviisti myös muiden koirakoiden koulutusta ja tekeväni muistiinpanoja, mutta siihen ei enää kiinnostus riittänyt. Kun mielen täyttää vain huoli koiran voinnista, niin eivät toko-opinnot silloin ole päällimmäisenä mielessä. Ja kun ei tiedä, pääseekö enää ikinä yhteenkään tokokokeeseen, niin mihin sitä lisäoppia edes tarvitsee. Tai mitä väliä koko tokolla muutenkaan on, kun kaikkein eniten haluaisin vain terveen koiran.
Kaikesta huolimatta tunnari, tuo meidän ikuisuusprojekti, on sellainen liike, joka olisi kiva saada parempaan kuosiin, vaikka sitten vain höntsäilymielessä. Niinpä meidän treeniaiheena Marin koulutuksessa oli tunnari, ja hetki katsottiin myös kaukokäskyjä. Näytin ensin miten Draama tekee tunnaria, ja sehän auliisti esitteli tyypilliset virheensä, vaikka oli keittiötreeneissä hiljattain tehnyt oikein kelpo suorituksia. Mutta nyt näpsi vääriä ja ote tunnarista oli huono. Kyllähän se tunnarin osaa, kuten Marikin totesi, mutta on kiihkeä ja vähän malttamaton, jos ei heti bongaa omaa. Neuvoksi saimme piilottaa oman ja jättää väärät näkyville, jolloin Draaman on pakko keskittyä. Ja tätä pitäisi tehdä mieluiten liikkuroituna. Erikseen sitten haistelutreeniä kapuloiden vierestä niin, että heittelen nameja ja lähetän suoraan siitä etsimään omaa. Jos Draama tuo väärän, niin se kannattaa laittaa hetkeksi huilimaan eikä päästää heti jatkamaan, jotta se paremmin tajuaisi virheen.
Viime viikolla oli sitten Oilin koulutus. Draaman vointikin oli tällä välin kääntynyt parempaan, joten fiilis oli parempi, ja jäin myös seuraamaan muiden koulutuksia, vaikken muistiinpanoja viitsinytkään tehdä. Treeniaiheena meillä oli noutoesineen pito. Sain noottia siitä, etten ole riittävän mustavalkoinen. Jep, seilaan paljon harmaalla alueella ja tiedostan sen itsekin. On myös aika haastavaa poimia oikea hetki palkkaamiseen, kun Draama on niin pirun nopea käänteissään - juuri kun aion palkata sen hyvästä pidosta, niin se jo mälvääkin kapulaa.
Viime kuussa oltiin myös Nuuhkujen nosework-treeneissä. Satoi koko ajan reippaasti, eikä osallistujia sitten ollut hajujen piilottajien ja meidän lisäksi kuin yksi. Kun itse on jo pk-aikoina tottunut siihen, että joka säässä voi ja ehdottomasti kannattaa treenata, niin mielellään halusin kokeilla noseakin sateessa. Muistan kyllä elävästi, miten jälkivetäjänä ollessani alkoivat kännykkä ja sähköposti sadepäivänä laulaa, kun osallistujat kilvan peruivat tuloaan, kun ihan just silloin iski flunssa päälle tai muistui mieleen taloyhtiön kokous :D
Treenissä kävi hassusti niin, että Draama teki melkein heti ilmaisun, mutta hajun piilottaja sanoi, ettei siinä ollut hajua, eikä uskonut muutenkaan näpelöineensä sitä kohtaa, että siinä voisi edes vahingossa hajua olla. Olin ymmälläni, koska Draama ei yleensä tee valeilmaisuja. Olin jo sanonut palkkasanan, joten myös palkkasin sen, mutta tavallista laimeammin, kun se kerran oli valeilmaisu. Hetken Draama sen jälkeen etsi huonommin ja myös ohitti yhden hajun. Ja myöhemmin kävikin ilmi, että ensimmäisellä löydöllä sittenkin ihan oikeasti oli haju, piilottaja oli itse erehtynyt asiasta. Voihan harmi, kun Draama ei saanut ansaitsemaansa kunnollista palkkaa. Aina pitäisi luottaa koiraan! Etenkin, jos se ei yleensä valeilmaisuja tee.
Lopputreeni Draamalta meni hyvin, ja eukalyptuksen lisäksi etsimme myös laakerinlehteä. Myös pojat pääsivät hommiin, ja onnistuivat nekin ihan mukavasti, vaikka ensimmäiset hajut seinustalla tuottivatkin hankaluuksia, mutta vaikeita ne jostain syystä olivat kaikille koirille.
Viime viikolla treenattiin nosea Minnan kanssa kovassa tuulessa. Kuvittelimme, että tuuli jotenkin vaikeuttaisi treeniä, mutta vielä mitä, kaikki koirat löysivät hajut hyvin eikä tuuli vaikeuttanut työskentelyä.
Arkea on edelleen tahdittanut Draaman sairaus. Toukokuisen eläinlääkärikäynnin jälkeen oli alkuun erilaisia lääkityksiä ja uusia lisäyksiä ruokavalioon. Yhdestä lääkkeestä Draama ilmeisesti sai kuurin alussa pahan närästyskohtauksenkin. Oltiin hiljattain menty nukkumaan, kun Draama äkkiä kipusi sänkyyni turvaa hakemaan kohtauksen yllätettyä, ja päädyin lohduttamaan surkeaa koiraa ja valvomaan taas yhden yön. Annoin Draamalle Pepcidin ja vähän ruokaa, ja jonkin ajan kuluttua kohtaus helpotti, mutta uni ei oikein tullut kummallekaan.
Epäilyttävä lääke jätettiin pois, eikä uusia kohtauksia sen jälkeen ole tullut. Pientä närästelyä on kyllä välillä ollut. Aika varpaillaan sitä noin veemäisen vaivan kanssa saa koko ajan elää. Lenkeilläkin on saanut jännittää, miten Draama kulkee mukana, kun se yhdessä vaiheessa saattoi olla perässä vedettävä huomattavan osan lenkkiä. Kipin kanssa se ei pitkään aikaan halunnut leikkiä ollenkaan. Kontrasti elämäniloa ja energiaa joka käänteessä pursuaviin poikiin oli huomattava.
Lenkkeily on ollut vähän tylsää, kun ei olla voitu tehdä pitkiä lenkkejä, mutta ollaan sitten tehty muutama lyhyempi päivän mittaan. Pojat olisivat kovasti halunneet tehdä pitempiä lenkkejä, ja niin minäkin, mutten ole halunnut jättää Draamaa yksin kotiin stressaamaan.
Tuleehan noita tilanteita aina eteen, kun laumassa on vanha koira, että se ei välttämättä jaksa samoja lenkkejä kuin nuoremmat. Sitä en ole kokenut yhtä ongelmalliseksi kuin nuoren koiran vastaavaa tilannetta. Esimerkiksi Snoopy jäi vanhana oman lenkkinsä jälkeen mielellään sohvalle nukkumaan, kun muut tekivät pitkän lenkin, mutta Draama ei todellakaan halua jäädä yksin kotiin muiden lähtiessä lenkille. Ei Draaman kanssa toki voi ihan hirmu pitkiä retkiä tehdä normaalistikaan kropan takia, mutta ajallisesti kohtuullisen pitkiä kuitenkin joskus voi, kun huolehtii lepotauoista.
Ei kuusivuotiaan bordercollien elämän kuuluisi ihan tuollaista olla. Välillä olenkin miettinyt, että mahtaako Draama näiden vaivojensa kanssa olla kovin pitkäikäinen koira. Riippuu ihan siitä, miten sen suolistosairaus ja rankavaivat käyttäytyvät jatkossa.
Alkukuusta tapahtui käänne parempaan, ja Draama on lenkkeillyt useimmiten reippaasti ja iloisesti ja leikkinyt pitkästä aikaa joka päivä hetken Kipin kanssa. Sisällä se ei vieläkään Kipin leikkipyyntöihin vastaa, vaikka ennen niillä oli tapana aina aamuisin painia vähän keskenään. Lenkkejä ollaan nyt vähän pidennetty, mutta päivä ja hetki kerrallaan katsellaan missä mennään. Notkahduksiakin on ollut.
Muutaman päivän Draama ehti peräti olla dopingvapaa, kun varoajat oli lusittu lääkekuurien jälkeen, mutta viikko sitten tuli taas uusi lääkekuuri, kun eläinlääkäri katsoi antibioottikuurin aiheelliseksi paksusuolen tilanteen kannalta. Pientä takapakkia kun oli taas ulosteen laadussa, mahdollisesti monivitamiinin ja probiootin kokeilun jäljiltä.
Juhannuspäiväksi Pirjon kanssa sovitusta lenkistä tuli varsinaista säätämistä, kun Draama oli aattona lenkillä taas vähän huonompi, vaikkakin yleisilmeeltään ihan iloinen. Mietin, jättäisinkö Draaman kotiin Kipin kanssa, jolloin se olisi rauhallisempi kuin yksin jäädessään, ja voisimme tehdä juuri niin pitkän lenkin kuin huvittaisi. Vinski ja Miio kyllä jaksaisivat. Päätin kuitenkin, että kaikki lähtevät, ja tehdään sitten vähän lyhyempi lenkki. Aikataulukin piti säätää Draaman lääkityksen mukaan, kun se sai lääkkeen aamulla tiettyyn aikaan ja ruoan kanssa. Oi niitä aikoja, kun lenkille pýstyi lähtemään milloin vain ja aamuruoan pystyi vaikka jättämään väliin.
Lenkistä tuli mukava, vaikka pari kertaa Draama pysähtyikin luimistelemaan ja nielaisemaan. Mutta muuten se oli reipas. Tehtiin lenkki rauhallista vauhtia ja pysähdyttiin välillä uittamaan koiria ja syömään eväitä, joten aikaa saatiin mukavasti kulumaan luonnon helmassa. On tämä jo edistystä, sillä pahimpaan aikaan ei tällaista lenkkiä olisi voinut Draaman kanssa tehdä.
Draaman ruokavalio koostuu edelleen kalkkunasta, hirssistä, myskikurpitsasta ja psylliumista. Kokkaamista riittää. B12-vitamiini aloitettiin tabletteina muutama viikko sitten. Monivitamiinia ollaan kokeiltu kahteen otteeseen, mutta se ei ilmeisesti sovi, vaikka onkin sidosaineiltaan parhaasta päästä. Ruokaa annetaan 3-4 kertaa päivässä. Tämä ruoka näyttää sopivan ja myös imeytyvän hyvin, koska Draama sai nopeasti takaisin menettämäänsä painoa.
Seuraavaksi olisi tarkoitus kokeilla hypoallergeenista peura-perunaruokaa märkäversiona, jotta Draama saisi vähän paremmin ravinteita. Kovin vajaalla saannilla on menty jo pitkään, ja sopivia lisäravinteita on usein todella haastavaa löytää tällaisille koirille. Teollisiin ruokiin lisätyt vitamiinit usein siedetään paremmin, sikäli kun löytää sen sopivan teollisen ruoan ensin...
Märkäruoka siksi, että kuivamuona närästää herkemmin. Aluksi märkäruokaa annetaan ruokalusikallinen päivässä, ja jos siitä ei tule oireita, niin määrää lisätään. Hetki pitäisi mennä märkäruoalla, ja sitten voi kokeilla varovasti samaa ruokaa kuivaversiona ja turvotettuna. Jos märkäruokaa syöttää ainoana ruokana, niin kustannukset Draaman kokoiselle koiralle ovat kymmenen euroa päivässä. Tuon hintaisen ruoan syöttäminen ainoana ruokana ja pitkäaikaisesti ei todellakaan ole edes vaihtoehto.
Viime kuun lopussa Draama kävi Piiralla ja oli taas vähän vino. Vatsavaivat vaikuttavat selkeästi kroppaan ja vetävät sen tilttiin nopeammin. Juttelimme taas Piiran kanssa siitä, miten inhottavalla tavalla Draaman vaivat ruokkivat toisiaan. Nyt kärkymme Piiralle peruutusaikaa, tai sitten joudumme menemään muualle, koska syyskuulle varattu seuraava aika on aivan liian pitkän ajan päästä.
Treenihalujaan Draama ei kertaakaan ole kadottanut, aina se on ollut energinen ja onnellinen treeneissä. On aina ihanaa nähdä se sellaisena, vaikka muuten elettäisiin läpi huonompaa jaksoa, ja se arjessa näyttäisi hetkittäin maansa myyneeltä. Draama ehdottomasti myös tarvitsee treeniä huonoinakin aikoina, mutta silloin treenaamme normaaliakin kevyemmin. Oma motivaationi kärsii paljon herkemmin, kun murehdin oireilua, ja olen ihan pohjattoman väsynyt ja stressaantunut tilanteeseen.
Tuntuu epätodelliselta edes ajatella, miten toisenlaista arki olisi, jos olisin näiden koirien kanssa saanut jatkaa sitä mikä minulle joskus oli se koiraharrastuksen juju. Tallaisin jälkiä ja esineruutuja metsään, kävisin tottiskentällä ja leireillä, selaisin koekalenteria, tokoilisin vähän tavoitteellisemmin, kävisimme juuri niin pitkillä lenkeillä ja retkillä kuin huvittaisi.
Viime talvena päätin, että nyt mennään ja tehdään niin kauan kuin voidaan, kun se voi loppua milloin vain. Kolme rallykisaa ehdittiin helmikuussa käydä, ja siihen se sitten loppuikin. Kevään treenikauteen emme kunnolla päässeet käsiksi. Viime kuussa olisi ollut oman seuran rallykisat, jonne olin Draaman hyvissä ajoin ilmoittanut, mutta peruutukseen se tietenkin meni. Viime kuun loppuun olin jo talvella haaveillut tokokoetta, jonne minulla olisi ollut rallykisoista voitettu lahjakorttikin ja jossa oli kivat tuomarit, mutta ei sitten menty sinnekään. Toki osasin jo haaveillessani pelätä, että näin voi käydä.
Mieluummin olisin lopettanut aktiiviharrastamisen koirien kanssa vasta joskus vuosien päästä ja omalla päätöksellä, en olosuhteiden pakottamana. Silloin toivottavasti osaisi luopua hyvillä mielin ja tuntisi, ettei mikään jää kesken. Nyt jää. Koiraharrastukset ovat olleet minulle vähän niin kuin henkinen koti, eikä niiden jättämää tyhjiötä niin vain täytetä muulla.
Ehkä vielä pääsemme Draaman kanssa joskus kokeeseen asti, tai sitten emme. En tiedä, miten pitkään on mielekästä jatkaa puolittaista harrastamista terveydeltään epävakaan koiran kanssa ilman tavoitteita. Kaikkea puuhastelua en toki ole jättämässä, ellen totaalisesti väsähdä tilanteeseen, mutta varsinaista lajiharrastamista ja ryhmätreenejä täytyy punnita tilanteen ja fiilisten mukaan. Ihan vielä en niitä ole jättämässä. Varmaa on vain epävarma, ja tätä se tulee olemaan koko Draaman loppuiän. Pojathan on jo aikaa sitten höntsäilyosastolle siirretty.
Tällainen kortti joskus osui kaupan hyllystä silmään, ja päätyi heti meidän jääkaapin oveen. Niin osuva.
Toukokuussa oli tie reunustettu pumpulilla.
Vinski on meidän ilmeikäs uimamaisteri, joka taitaa myös paikkamakuun lammessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti