tiistai 7. toukokuuta 2019

Alamäki jatkuu

On kevät ja kaikkea, ja paljon oli odotuksia kaikelle kivalle tekemiselle, mutta eipä oikein enää ole tämän salakavalasti jyrkenneen alamäen takia.

Uintikausi on tietenkin yksi asia, mitä tässä vaiheessa vuotta yleensä odotellaan. Lämpimällä ilmalla päästin koirat kahlaamaan lenkin aikana vilvoitukseksi, ja ne olisivat toki aloittaneet uintikauden heti siinä paikassa. Kovasti paheksuen mulkoilivat minua, kun en älynnyt päästää niitä irti.



Mutta ne terveysongelmat varjostavat arkeamme aina vaan. Kun Draaman kakka aina vaan pysyi vihreänä, niin eläinlääkäri ehdotti seuraavaksi kakkanäytteen tutkimista parasiittien ja bakteerien varalta. Näin tehtiin, mutta mitään ei löytynyt, ei giardiaa tai loisia, ei etsittyjä bakteereita.

Draaman vointi hiipui samaan aikaan pikkuhiljaa huonompaan suuntaan. Se hidasteli välillä lenkillä, ei juuri enää leikkinyt Kipin kanssa, sitä näytti välillä vähän närästävän. Ihan kuin joku ankeuttaja olisi imenyt siitä elämäniloa ja energiaa. Lyhensin meidän lenkkejä tuntuvasti, peruin treenejä ja melkein kuolin huoleen. Kevyesti olemme välillä vielä jotain pientä treenanneet, ja Draama on ollut siitä aina hyvin onnellinen. Itselläni sen sijaan on motivaatio-ongelmia ollut, kun treenit eivät ole mitenkään päällimmäisenä mielessä tällaisessa tilanteessa, mutta on silti ihanaa nähdä Draaman nauttivan treeneistä. 

Mielestäni tilanne vaati nyt spesialistia, joten kävimme Draaman kanssa sisätautieläinlääkärin vastaanotolla. Vähän periaatteideni vastaisesti eksyin pörssiyhtiön ketjuklinikalle, ja vieläpä Helsingin keskustaan, jossa ajamista inhoan. Mutta olin kuullut tästä lääkäristä paljon hyvää, eikä hän kuuleman mukaan myöskään juoksuta asiakkaita turhaan kontrollikäynneillä vaan todellisen tarpeen mukaan, kun taas edellisen spesialistin klinikalla täysin turhia kontrollikäyntejä harrastettiin.

Tulehdusta siellä suolistossa vaikutti tutkimuksissa olevan, ja myös etuvatsaa Draama aristi. Diagnoosikin meni vähän uusiksi, eli Draamalla on ilmeisesti tulehduksellinen suolistosairaus, eikä pelkästään ruoka-aineallergia. Ja se on ollut sillä varmaankin jo kauan, on vaan alussa oireillut lievästi. Veriarvot olivat kunnossa, joten esim. maksa- tai sappiongelmaa ei näyttäisi olevan. Niinpä vihreän kakan aiheuttaa ilmeisesti bakteeriepätasapaino. Kotiinviemisiksi Draama sai kasan lääkkeitä, joilla yritetään ensin saada vointi paremmaksi. Sitten katsotaan muun lääkityksen tarvetta, kortisoni on yksi, millä näitä hoidetaan.

Ruokavaliota olin jo ennen käyntiä lähtenyt muuttamaan, koska entinen ei toiminut enää. Tämäkin on tyypillistä tällaisissa sairauksissa, että joku ruoka toimii hetken, mutta sitten koira herkistyy sille. Kokeilin ensin vaihtaa allergiaruoan toiseen kuivamuonaan, ja pidin kalkkunan vielä ruokavaliossa. Mitään ihmeellistä reaktiota ei tullut, mutta kun vointi muuten vähitellen huononi, niin jätin uuden ruoan pois. Nyt Draama on syönyt kalkkunan rinnalla hirssiä, ja eläinlääkärin kehotuksesta mukaan alettiin lisätä myös psylliumia ja myskikurpitsaa. Myöhemmin otetaan lisät mukaan, esim. B12 on eläinlääkärin mukaan tarpeellinen, koska arvo ei tammikuisessa verikokeessa ollut mikään huippu. Aikanaan on tarkoitus myös ottaa kokeiluun uusi liha, koska Draama on saattanut herkistyä myös kalkkunalle. Hill'sin allergiaruokaan emme enää palaa, koska se ei selvästi sovi. Kun esittelin eläinlääkärille ottamiani kakkakuvia, niin hän huomasi, että Hill'sin poisjättämisen jälkeen parannusta laadussa oli tapahtunut. Kannatti siis koota kännykkä täyteen kakkakuvia :D

Lisälöydöksenä käynniltä tuli myös sydämen sivuääni luokkaa1-2/6. Ei siis vielä huolestuttava, ja saattaa johtua myös Draaman rintakehän rakenteesta ja laihuudesta. Jos jatkuu, niin sydänultraa voisi eläinlääkärin mielestä harkita. Lisäksi silmissä todettiin lievää alkavaa linssien ikäsamentumaa, joka voi jossain vaiheessa vaikuttaa hämäränäköön.

Osa Draaman uutta elämää

Takki on taas kerran tyhjä ja huoli valtava. Näitä tautitiloja ei välttämättä ole helppo saada hallintaan, ja niille on tyypillistä se, että huonoja jaksoja tulee välillä. Tulehduksellista sairautta olin matkan varrella osannut jo moneen kertaan uumoilla, vaikka eläinlääkärit eivät siitä mahdollisuudesta aiemmin puhuneetkaan. Draamalla myös on sukulainen, jolla on IBD.

Suunnitelmat muuttuivat myös. Olin odottanut kivoja koulutuksia, kun meidän seuraan on tässä ja ensi kuussa tulossa ulkopuolinen tokokouluttaja, sekä kisoja ja retkiä, mutta ne on nyt unohdettu. Tai voihan se olla, että koulutuksiin menemme, jos Draaman vointi sallii, kun eihän siellä hulluna tarvitse rehkiä. Treenin tavoite vain ehkä on vähän hukassa. Retkiä ja pitkiä lenkkejä ei voi tällä hetkellä tehdä, ja olisi kurjaa jättää Draama yksin kotiinkaan ja lähteä vain poikien kanssa. Hetkeksi olen joskus jättänyt, että pojat saavat vähän juosta keskenään yhteisen lenkin päätteeksi, ja se lyhyt hetkikin on Draamalle usein kova paikka. Elämä pyörii Draaman sairastamisen ympärillä.

Draaman selkävaiva on ikävä kylkiäinen tulehdukselliselle suolistosairaudelle. Jos selkä vaatii joskus pitemmän kipulääkityksen, niin vaikutus voi olla hyvin ikävä mahan ja suoliston kunnolle. Muutenkin näistä vaivoista syntyy ikävä noidankehä, jossa vaivat ruokkivat toisiaan. Voi meidän kovan onnen koiraa.

Käytiin viime viikolla pitkästä aikaa kraniohoidossakin Marilla, ettei kropan tilanne pääsisi pahaksi ennen seuraavaa Piiran aikaa. Näytin Marille Draaman rankakuvat, ja hän huomasi niistä kohdan, josta eläinlääkäri ei ollut maininnut, enkä itsekään ollut siihen huomiota kiinnittänyt, eli muiden muutosten lisäksi Draamalla on yksi tosi ahdas häntänikamien väli. Sitä hoidettiinkin muun kropan ohella. Käsittelyn jälkeen Draama oli kaksi päivää jopa huonomman oloinen mahavaivojen suhteen, mutta sitten selvästi parempi ja pirteämpi kuin mitä oli viime aikoina ollut.

Draaman sairastaminen ei edes ole ainoa iso vastoinkäyminen tällä hetkellä. Tilanteesta tulee mieleen ajanjakso, jolloin Jipon tilanne oli hirveän huono, ja samalla kaikki muut asiat kaatuivat uskomattomalla tavalla niskaan. Koiraharrastus on parhaimmillaan ihan mahtava voimavara arjessa, mutta pahimpina hetkinä siitä voi tulla iso taakka, joka syö kaikki voimavarat ja nostaa muutkin ongelmat potenssiin sata.

Jipon sairastelun aikaan olimme pitkään pois treeneistä, ja tipahdimme samalla myös pois koko koirayhteisöstä. Ihan kuin meitä ei enää olisi ollut olemassa, kun emme treenanneet tai kisanneet, ja yksin sai rämpiä sen pimeän ajanjakson läpi. Olisin ilahtunut, kun joku olisi joskus ihan vaan kysynyt, miten meillä menee. Nytkin tunnen vieraantuvani jo harrastuselämästä täysin, vaikka olen joskus treeneissäkin käynyt. Mutta emme me tällä hetkellä kuulu siihen maailmaan, kun Draama ei ole riittävän terve, eikä mitään suunnitelmallisuutta voi olla. Minua ei liiemmin kiinnosta se maailma tällä hetkellä, eikä minulla ole paljon yhteistä niiden kanssa, jotka voivat suunnitella treenejä ja tavoitteita terveen koiran kanssa. Ellei tilanne muutu parempaan, tai jos Draamalle tulee pysyvämpi lääkitys, joka estää kokeissa käynnin jatkossakin, niin luovun meidän ryhmäpaikoista kokonaan. Poikien kanssa en niitä tarvitse, kun ne treenaavat vain höntsäilymielessä.

Toivottavasti Draama tulee parempaan kuntoon ja voimme taas treenata yhdessä enemmän ja suunnitelmallisemmin, vaikka ne tietyt rajoitukset meillä normaalistikin on. Kaikkein eniten silti haluaisin nähdä sen iloisena ja energisenä koirana, jonka voi ottaa mukaan vähän pidemmällekin lenkille, ja jolle ei tule huonoja oloja.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti