keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Laatikkoleikkejä, muita koulutusjuttuja ja terveyshuolia

Viime viikonloppuna oli aivan ihanat hankikantokelit ja viihdyimme paljon ulkona.










Toissaviikon perjantaina oltiin taas hallissa omatoimitokossa. Paikalla oli vain yksi koirakko meidän lisäksi. Vinski kävi ensin ansaitsemassa iltaruokansa tekemällä lyhyen ja iloisen treenin, sitten oli Kipin vuoro. Toinen koira ryntäsi sitä ovelle tuulispäänä vastaan ja vähän huolestuin, koska kyseessä oli juuri se uusi uroskoira, jolle Kipi oli aiemmassa treenissä murissut. Väistimme sen mitä pystyimme, ja tilanne meni ihan rauhallisesti ohi, eikä Kipi kertaakaan treenin aikana murissut kyseiselle koiralle tai kytännyt sitä.

Emme treenanneet pitkään Kipinkään kanssa, koska halusin ennen kaikkea pitää yllä motivaatiota. Vähän seuraamista ja ruutua ja tyhjään lähetystä alustalle, alustaa vähitellen hiekkaan piilottaen. Hyvin meni kyllä. Lopuksi Kipi pääsi paikallaoloon toisen koiran kanssa. Tässä vaiheessa kuulin, että tällä koiralla oli epävarmat paikallaolot, mikä jo sinällään vähän arvelutti minua. Mutta ei siinä kaikki, koiralle oli edellisessä treenissä käytetty karkailun korjaamiseksi rankaisuna koulutussuihketta, ja omistaja tiedusteli kantaani sen käyttöön tässäkin treenissä. Onneksi tiedusteli, niin pääsin kieltämään suihkeen käytön Kipin lähellä. Tuollainen pelkkää ilmaa suihkauttava väline voi vaikuttaa pehmeältä keinolta puuttua koiran ei-toivottuun käytökseen, mutta sen vaikutus perustuu kuitenkin koiran pelästyttämiseen ja voi olla etenkin herkälle koiralle hyvin ikävä kokemus. Paikallaolotreeniin ja tokoon yleensäkin tuollainen metodi on mielestäni totaalisen väärä.

Vieras koira oli alusta asti paineistuneen oloinen paikallaolossa, ja omistajakin totesi, ettei se edellinen treeni koulutussuihken kanssa ehkä niin onnistunut ollutkaan. Ja lähtihän se koira sitten Kipiä kohti, mutta ei luokse asti ehtinyt, kun omistaja palautti sen paikalleen. Kipin mielentila muuttui tästä selvästi epävarmemmaksi, ja kävin palkkaamassa sitä tiheästi. Puistattaa ajatuskin, että se lisäksi olisi tuossa tilanteessa joutunut pelästymään suihketta! Miten hirvittävän epäreilua olisi ollut, että se olisi saanut rangaistuksen, vaikka pysyi itse hyvin paikalla, ja vielä samalla hetkellä kun vieras koira lähestyi sitä, jolloin se hyvinkin todennäköisesti olisi oppinut pelkäämään myös vieraita koiria.

Ihmiset eivät aina tule ajatelleeksi, millaisia vaaroja rankaisuihin voi sisältyä. Koirat voivat oppia rankaisuista aivan jotain muuta kuin oli tarkoitus, ne voivat oppia pelkäämään ja menettää luottamuksen ohjaajaan. Jos rangaistus ei tule sekunnilleen oikein, yhdistää koira sen mielessään johonkin aivan muuhun asiaan kuin mitä haluttiin. Ja vaikka rangaistus tulisi juuri oikealla hetkellä, voi koira silti oppia muuta kuin mitä haluttiin. Erityisen epäreilua on rangaista koiraa jostain, mitä sille ei ole opetettu kunnolla.

Kovan onnen Kipi on valitettavasti oppinut vääriä asioita ilman tietoisia rankaisujakin. Sillä on varhaisnuoruudessaan jo ollut tietämättäni ikäviä tuntemuksia kehittyvän spondyloosin takia, ja se mahdollisesti yhä yhdistää tämän treenitilanteisiin. On ollut hyvin epäreilua Kipiä kohtaan, että siltä on odotettu kykyä keskittyä treenaamiseen hetkenä, jona sillä ei ole kunnollisia edellytyksiä siihen ollut :(  Ja tietenkin Kipillä saattaa yhä toisinaan olla huonoja tuntemuksia jumien takia, ja spondyloosikin saattaa jossain vaiheessa lähteä leviämään. Siksi tärkein kriteeri Kipin kanssa treenatessa onkin se, että mielentilan on oltava hyvä. Treeniä muokataan sen mukaan, mikä on mielentila, ja tarvittaessa treeni keskeytetään kokonaan ja pidetään treenitaukoja.

On ironista, että kun vihdoin pääsimme mukaan ohjattuihin tokotreeneihin, niin huomaan miettiväni, ettei se Kipin kannalta ole pelkästään hyvä juttu. Treeneissä on joka kerta teemana joku tietty liike tai asia, eikä se välttämättä juuri silloin sovi meidän tilanteeseen. Treeneissä myös tulee oman vuoron odottelua, joka on huono juttu vireen kannalta. Vaikka välillä vien Kipin autoon odottamaan tai treenaamme odotellessa omia juttuja, niin lässähtäneitä hetkiä uhkaa silti tulla, jolloin ympäristö vie liiaksi Kipin huomion ja vire laskee.

Mutta Vinskipä se pääsi eräänä päivänä pikku kävelylle Pirjon shelttipennun Miion kanssa, jotta pentu saisi kokemuksen isosta mustasta koirasta. Kivasti tulivat juttuun Vinski ja söpönen pikku Miio. Sheltit ovat aina kuuluneet suosikkirotuihini, ties vaikka jonain päivänä itsekin tuollaisen hankkisi.





Viime viikon maanantaina Kipi ja Snoopy pääsivät Marille kraniosakraalihoitoon, ja olihan sitä laitettavaa taas molemmissa. Mari totesi, ettei Kipin kroppa ollut pysynyt aivan niin hyvällä tasolla kuin mille se parhaimmillaan saatiin hoidettua. Piiralla käynnistä oli tasan kaksi kuukautta, ja selvästi näin pitkä käsittelyväli kuitenkin on Kipille vielä liian pitkä. Joten seuraavaksi mennään hoitoon vielä tämän kuun aikana, ja kun kroppa on taas saatu sille tasolle, jolla se parhaimmillaan on ollut, haetaan sopiva käsittelyväli yhteistyössä Marin kanssa.

Niin tärkeää kuin huollossa käyminen onkin, niin seuraavat pari päivää ovat rasittavia, kun lenkit pitää tehdä remmissä, mikä koettelee niin minun kuin energisen, paljon vapaana olemaan tottuneen koiran hermoja. Kipin kohdalla näihin pariin päivään sisältyy vielä sellainenkin lieveilmiö, että se pissaa sisälle useamman lätäkön. Muutenkin sillä on ajanjaksoja, jolloin se pissaa kerran yössä sisälle, muttei sentään sen enempää. En tiedä, onko sillä mahdollisesti hermotuksen kanssa jotain ongelmaa selkäviasta johtuen, mikä tuota aiheuttaa, vai onko se ihan merkkailua. Mutta käsittely sitten oikein avaa hanat hetkeksi.

Viime viikolla saimme Kipin kanssa päätökseen koulun projektit. Klapien hakeminen vajasta sujuu nyt varsin mainiosti. Tyhjään lähetyksestäkin Kipillä on aika hyvä käsitys. Alusta saatiin häivytettyä, liikkeeseen lisättiin vihje ja sitten vielä testattiin, reagoiko Kipi hämykäskyyn - mitä se ei tehnyt. Joskus Kipi ennakoi pysähdystä ennen kuin on edennyt ihan kymmentä metriä tai kaartaa hieman, joten ei liike vielä aivan valmis ole. En tässä ajassa mitään täydellistä suoritusta odottanutkaan. Peruuttamistreenissä kadotin itse omat kriteerini, ja sen treenaaminen jäi muutenkin kovin vähiin, mikä taas ei ollut huono asia kropan tilannetta ajatellen.

Uudeksi tehtäväksi opettaja antoi meille vielä laatikkoleikin, jossa vahvistetaan kaikkea mahdollista, mitä koira tekee laatikkoa kohtaan. Tämä siksi, että Kipi saisi itse tarjota asioita, koska opettajan mielestä joskus autoin sitä liikaa. No Kipihän tarjosi välittömästi kaikenlaisia toimintoja laatikkoa kohtaan, se ei ole sille mikään ongelma. Opettaja huomautti laatikkovideon nähtyään, ettei minun myöskään olisi ollenkaan pitänyt ohjata Kipiä palkan suunnalla, eli en olisi saanut palkata laatikon suuntaan, jotta Kipi olisi täysin omaehtoisesti lähestynyt laatikkoa. No ihan omaehtoisesti se kyllä heti laatikon nähtyään riensi tarjoamaan toimintoja, ryhdyin vain sitten sitä laatikon suuntaan automaattisesti palkkaamaan, kun ei opettajakaan etukäteen ollut muuta ohjeistanut. Minulla kuulemma on taipumus pyrkiä aina tavoitteeseen koiran kanssa, kun tässä vaiheessa minun olisi tärkeämpää kouluttaa nimenomaan itseäni. Tunnustan, ja myös sen, että minulla on taipumus pysyä omalla mukavuusalueellani. Lisäksi kuulemma omat koirani reagoivat liiankin hyvin koulutukseen, enkä saa seuraavissa projekteissa käyttää niitä :) En kuulemma saa käyttää muitakaan bordercollieita ;D Ja kaikkein mieluiten minun kuulemma pitää seuraavaksi kouluttaa jotain ihan muuta eläinlajia kuin koiraa.

Ajattelinkin seuraavaksi kouluttaa jotain ahneelle Osku-kissalle, joka jaksaisi keskittyäkin koulutukseen paremmin kuin Nella. Sovimme jo opettajan kanssa, että pidämme kissankoulutuspäivän maaliskuun lopussa. Sitten sitä seuraavana päivänä Oskua silitellessäni huomasin, että sen imusolmukkeet leuan alla tuntuivat käteen isoilta. Ja löysin myös kainalon alta suurentuneen imusolmukkeen. Minulla oli heti pahoja aavistuksia diagnoosista.

Menimme Oskun kanssa lääkäriin, ja lääkäri löysi vielä polvenkin alta suurentuneet imusolmukkeet. Hän otti ohutneulanäytteet kahdesta imusolmukkeesta, ja värjäyksessä niistä löytyi pahanlaatuisia soluja. Se oli se, minkä olin heti arvannut. Lymfooma. Mitään muita oireita ei Oskulla ole vielä ollut kuin satunnaista nesteen oksentelua, jonka takia juuri kaksi viikkoa sitten kävimme eläinlääkärillä, ja Osku todettiin silloin hyväkuntoiseksi kissaksi, eivätkä imusolmukkeet vielä silloin olleet suurentuneet. Lymfooma on silti voinut jo olla muualla ja aiheuttaa tuon oksentelun.

Aikaa ei ole paljon jäljellä, heti kun vointi notkahtaa alaspäin, pääsee Osku pois. Osku on varsinaisesti serkkuni kissa, joka tuli meille hoitoon lähes kolme vuotta sitten ja jäi sille tielleen. Siitä on tullut minulle läheinen, se makaa nytkin vieressäni onnellisen näköisenä kehräämässä. Se on leppoisa, ihmisläheinen ja hellyydenkipeä kissa. Toisin kuin Nella, jolle olen enemmän pelkkä ovenavaaja, ja joka valitsee makuupaikkansa mieluummin koiran kuin ihmisen vierestä. Tuntuu mahdottomalta uskoa, ettei Oskua pian enää ole :( Kuka sitten käpertyy syliini tai viereeni kodikkaasti kehräämään ja puskemaan? Tai kuka ryntää alati nälkäisenä ruokakupille? Kuka nyt osallistuu kissankoulutusprojektiini?


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti