Viime viikon perjantaina oltiin taas hallissa tokoilemassa. Aluksi meillä oli yksi koirakko treenikaverina, ja sitten saatiin olla omalla kentällä ihan yksin. Otettiin alkuun paikallaolot huimassa kahden koiran ryhmässä. Kipin kaverina oli sama bc-neito, josta se otti niin kovasti häiriötä viime kerralla. Nyt meni paljon paremmin, mutta istumisen jälkeiseen maahanmenoon tarvitsi kaksi käskyä, ja luoksetulot tuolla aina ovat hirmu hitaita paikallaolon jälkeen.
Keskenämme sitten treenasimme mm. kiertonoudon alkeita, kun oli hulppeasti tilaa. Yritin saada Kipille ajatusta kiertoon ja sen jälkeen esteen hakemiseen, ja ehkä jotain pientä ajatusta tulikin. Ei tämä mikään helppo liike ole, kun siihen pitää vielä liittää pysähdys ja noutokin. Ja mitä olen tätä liikettä nyt livenä kisoissa ja treeneissä päässyt näkemään, niin esteen ohituksia tulee koirille aika paljon.
Koulun projektiin koulutin Kipille ensin uutena juttuna kosketuskepin ja sen seuraamisen, minkä se oppi hetkessä. Sitten aloimme työstää tyhjään lähetystä eli merkitöntä merkkiä, tuota kauhujen tokoliikettä. Valitsin treenitavaksi alustalle lähetyksen. Alkutreenit ovat menneet hyvin, mutta saa nähdä, mitä tästä loppujen lopuksi tulee. Muina projektitemppuina koulutan Kipille peruuttamista ja klapien hakua vajasta, joiden koulutus on vielä ihan kesken. Kipi oli aluksi melko epäuskoinen, että ihan oikeastiko pitää jotain klapia noutaa, vaikkei se ole yhtään samanlainen kuin noutokapula. Kyllä se sitten alkoi sujua, kun vaan kannustin ottamaan klapin ja kehuin Kipin pystyyn kun se klapin toi, vaikka luovutukset eivät tyylipuhtaita olleetkaan. Oli kiva nähdä, miten Kipin olemus ja tunnetila muuttuivat, ja se oli itsekin ylpeä ja iloinen suorituksestaan :)
 |
| Iloinen klapinnoutaja |
Tänään alkoivat seuran ohjatut tokotreenit, ja päästiin heti Kipin kanssa tuurauspaikalta mukaan. Treenin teemana oli luoksetulo ja stopit. Omaa vuoroa odotellessa treenasimme omia juttuja. Iltaruoka oli nytkin mukana loppupalkkana, ja Kipi oli kivassa vireessä, mikä ei tosin estänyt sitä välillä ottamasta häiriötä ympäristöstä. Kentälle liikkeen aikana tuleva koira tai liian lähellä oleva treenikassien rivi vain olivat vähän liikaa, mutta osoitti Kipi välillä hyvääkin keskittymistä.
Omalla vuorollamme näytimme ensin luoksetulon läpijuoksuna. Vauhti oli Kipille kohtalainen, muttei yleisesti ottaen yhtään hyvä. Luoksetulon stoppia kokeilimme lyhyeltä matkalta ja se onnistui aika hyvin, vaikkei olla sitä aikoihin treenattu. Loppuun otimme vauhtiluoksetulon, jossa vetäjä piti Kipistä kiinni minun hetsatessani sitä ja juostessani karkuun. Nyt tuli lujaa, kuten yleensäkin näissä tilanteissa.
Mitähän me tälle asialle tekisimme. Vauhtiluoksetuloja ei pääse juurikaan ottamaan, kun meillä harvemmin on kiinnipitäjää, eikä pelkkä hetsaaminen ilman kiinnipitäjää toimi Kipillä läheskään yhtä hyvin. Luoksetuloihin ei vaan ole tullut toivottua vauhtia, kuten ei myöskään ruutuun, kiertoon tai oikeastaan mihinkään irtoavaan liikkeeseen. Pelottavan paljon samanlainen tilanne kuin Vinskin kohdalla. En ole vieläkään oikein tottunut siihen, enkä varmaan koskaan täysin totukaan. Kaipaan sitä, että saa tehdä yhteistyötä erittäin motivoituneen, draivilla työskentelevän koiran kanssa. Snoopyn kanssa niitä aikoja voi vielä fiilistellä, se on yhä kiihkeä ja motivoitunut, mutta kuitenkin auttamatta vanha.
Treenissä Kipi myös otti häiriötä vetäjästä ja meni moikkaamaan häntä kesken kaiken. Se on kovin ihmisrakas, ja nyt vetäjä vieläpä tuoksui tyttökoirille. Täytyy alkaa kouluttaa Kipille tosissaan ihmisistä luopumista, vaikkei se yleensä noin ole treeneissä käyttäytynytkään. On meillä niin hirvittävästi työtä tehtävänä, ettei tosikaan. Tuo häiriön ottaminen, uusille koirille muriseminen ja hidas vauhti luultavasti kaikki pohjautuvat Kipin epävarmuuteen. Ja siihen epävarmuuteen taas ovat vaikuttaneet ne varhaisnuoruuden kokemukset, kun Kipillä on ollut ikäviä tuntemuksia selkänsä takia. Voi että minua harmittaa, kun olen silloin kipeällä koiralla treenannut, mutta en vain tiennyt tilannetta. Ei ole Kipin syy, että se on tokokoirana melkoisen haastava. Näillä korteilla me nyt pelaamme, ja yritämme pitää samalla myös hauskaa!
Monelle tutulle on tullut tai on tulossa pentu, mikä ei yhtään helpota omaa pentukuumetta. Saa nyt silti nähdä, lykkääntyykö oma pentuprojekti vielä pitkällekin, kun kaiken aikaa törmään vain erilaisiin riskeihin ja kysymysmerkkeihin. Ehkä pitäisi vain relata, koska mikään ei muutenkaan ole niin varmaa kuin se tosiasia, että elämä on epävarmaa.
Joskushan olen leikitellyt ajatuksella, että lopetan koiraharrastuksen kokonaan. Silloin kun ensimmäisen kerran päätin lopettaa Vinskin kanssa harrastamisen ja laittaa sen eläkkeelle noin kaksi ja puoli vuotta sitten, ja kun elämässä samalla oli muitakin isoja vastoinkäymisiä, niin ajattelin, etten enää uutta koiraa otakaan, pidän vain nykyiset loppuun asti, mutta harrastaminen saa jäädä. Silloin minulla oli vain kaksi vanhaa eläkeläiskoiraa ja Vinski. Mutta kyllä se ajatus oudolta tuntui, ja identiteettikriisihän siitä seurasi. Huomasin, etten oikein osaa olla muuta kuin koiraihminen, ja mielellään vielä harrastava sellainen. Kirjastoon mennessäni marssin automaatttisesti ensimmäiseksi koirakirjahyllyn luokse katsomaan, olisiko siellä jotain uutta. Vaatekaappi oli täynnä lähinnä koiravaatteita. Treenikavereita oli ikävä. Netissäkin tuli pyörittyä eniten erilaisilla koira-aiheisilla sivuilla. Enkä minä oikein keksinyt, mitä muutakaan ryhtyisin tekemään.
Sitten tuli taloon Kipi aivan extempore ja toi tullessaan paljon iloa. Oli kiva aloittaa alusta uuden pennun kanssa, oli kiva liittyä treenitauon jälkeen taas mukaan treeniryhmään. Kaivoin Vinskinkin hetkeksi pois tokoeläkkeeltä ja olen siitä todella iloinen, koska saimme kokea hienoja hetkiä treeneissä ja kisoissa! Tällä hetkellä tilanne on taas vähän hutera harrastusten suhteen, mutta yritän pysyä niiden syrjässä kiinni jollain tavalla, koska se on jo selvää, että niin täytyy olla, se on oleellinen osa minua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti