Kriteerien vaikeus

Sää näyttää juuttuneen tuollaiseen kehään, missä ensin on lunta ja ehkä pikkupakkasta, sitten sataa vettä, lumet sulavat kovaa kyytiä ja tiet ja polut muuttuvat luistinradoiksi - vain saadakseen kohta taas lumipeitteen ylleen, joka sitten taas alkaa sulaa pois jne. Muutama päivä sitten tuli taas uusi lumipeite lähes jo sulaneeseen maahan, toivottavasti tämä valkeus nyt hetken pysyisikin. Kukahan kehittäisi koirille omat icebugit? Pientä lipsumista on niilläkin pidon suhteen jäisillä alustoilla ollut, ja Snoopy-raukka meni kerran ihan rähmälleen ja Kipikin puolittain.

Näin vähän lunta oli tammikuun lopussa

Koirat ovat taas muutaman kerran olleet mukana koululla ja joutuneet siellä harjoituskappaleiksi. Kipi on treenannut eniten, Vinski vähän vähemmän, ja Snoopy on saanut tehdä yhden lyhyen treenin ja on muuten seurannut koulutuksia turistina. Sekä teoriassa että treeneissä on koululla käsitelty mm. häiriöitä, ketjutusta, kriteerien asettamista, treenien etukäteissuunnittelua ja kirjaamista ylös ja toimintojen viemistä ärsykekontrolliin asti.

Kipi on saanut koululla treenata temppuja operantisti, mutta erityisesti otimme teemaksi erilaiset tokojutut. Temppuja Kipi lähti nopeasti tarjoamaan ja kriteeriäkin pystyi nopeasti nostamaan. Sitten jossain vaiheessa, kun Kipi osasi toiminnon jo varmasti, se yritti laskea kriteeriä ja testasi, saisiko se palkan jo alemman portaan suorituksesta. Tarkkana saa olla sen kanssa, koska joskus se harrastaa samaa tokossakin, mutta ihan erityisesti tavallisessa arjessa.

Ennen treenejä piti laatia treenisuunitelma ja miettiä kriteerit valmiiksi. käytännössä sitten aina kävi niin, että treenin aikana kriteerejä joutui muuttamaan, koska koirat eivät välttämättä toimi kriteerisuunnitelmien mukaisesti. Joskus ne etenevät ennakoitua nopeammin ja treeneissä pystyy hyppäämään joidenkin välikriteerien yli, tai sitten koko menetelmää joutuu muokkaamaan lennosta, jos treenin aikana käy ilmeiseksi, ettei juuri tämä tapa toimi halutusti tälle koiralle. Siitä huolimatta kriteerejä on tosi hyödyllistä miettiä etukäteen, että tiedetään mitä halutaan eikä jouduta tilanteeseen, missä ei välttämättä treenin aikana tarkkaan tiedetä, mistä vahvistetaan ja miten edetään.

Itsehän olen paljon treenannut sillä tyylillä, että joku suuntaa antava treenisuunnitelma on päässä valmiina ja treenin aikana sitten muokkaan treeniä sen mukaan, miten se sujuu. Tällaisesta luovasta vapaudesta en kokonaan aio luopua, mutta aina välillä täytyy kyllä pysähtyä miettimään kriteerejä ja treenien sujumista ihan paperillakin, muuten sitä turhan helposti toistaa aina samaa kaavaa, pysyy omalla mukavuusalueellaan eikä kehity.

Koululla on pilkottu koulutettavia käytöksiä pieniin osiin, ja treenissä on joskus pelkästään yhden osasen aikana joutunut miettimään, että mitä koira tekee ja mikä on sen tunnetila, missä ohjaaja pitää käsiään ja mistä palkan pitäisi tulla, millä hetkellä pitäisi palkata ja mikä on vahvisteväli, välillä on sekuntejakin pitänyt laskea. Kaikki samaan aikaan. Ei se koirankoulutus niin vaikeaa olekaan kuin luulin - se on vieläkin vaikeampaa!

Yhdet hallitokotkin on tässä välissä taas käyty. Kipi oli  kivassa vireessä läpi treenin. Hallissa oli kaksi sille ennestään vierasta koiraa, joista se otti aika paljon häiriötä. Se murisikin niille pariin otteeseen, ilmeisesti ne eivät olisi Kipin mielestä saaneet hänen hallissaan olla. Paikallaoloissa laitoin Kipin nyt ensimmäistä kertaa kahden koiran väliin, kun se on aina ennen ollut reunassa. Ei ollut ihan hyvä idea, kun se oli nyt muutenkin normaalia häiriöherkempi, ja toinen sen vieruskavereista oli sille ennestään tuntematon. Kyseessä sattui olemaan bc-neitonen, ja Kipi kyllä äkkäsi, että kyseessähän oli loppujen lopuksi vallan hurmaava uusi tuttavuus, joten istumisen aikana se sitten kenotti kaula pitkällä tämän ihanan tytsän suuntaan. Kun neitonen kesken istumisen nousi ylös, seurasi Kipi esimerkkiä, mutta kävin nopeasti palauttamassa sen istumaan. Kyllä se sitten pysyi, ja paikkamakuussa myös, mutta teki levottomimmat paikallaolonsa tässä hallissa ikinä. Jälkiviisaana voin vain todeta, että sille olisi pitänyt ottaa normaalia paljon helpompi paikallaolo näissä oloissa.

Muuten liikkeissä oli paljon hyvääkin, mutta hidas vauhti tötsän kierrossa, ruutuun menossa ja osittain luoksetuloissakin on näköjään enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja häiriöt ovat myös ikuisuusongelma. Ei todellakaan voi suunnitella mitään kokeisiin menoa ennen kuin Kipi on saanut lisää kokemuksia erilaisten koirien kanssa treenaamisesta, ja erityisesti paikallaoloista vieraiden koirien kanssa. Ei se kyllä aina ota ollenkaan noin paljon häiriötä vieraista koirista, ilmeisesti se mieltää tutun ydinjengin kuuluvan tuohon halliin ja muiden olevan väärässä paikassa väärään aikaan...

Jo näidenkin seikkojen takia aion laatia melko yksityiskohtaisen kriteerisuunnitelman Kipin tokotreeneihin. Mietin, miten lähdemme työstämään häiriötreenejä ja miltä haluan liikkeiden näyttävän. Se minulle on jo selvää, että mihinkään täydellisyyteen liikkeissä en pyri, se ei olisi realistista. Asetan meille ihan omannäköiset tavoitteet. En silti päästä Kipiä liian vähällä silloin, kun se oikeasti jo osaa jonkun asian, mutta kaikesta en aio nillittää tai huomautella. Ne vaatimukset ja huomautuksetkin ovat meidän tapauksessa (ja muutenkin oman koulutusfilosofiani mukaan) vain sitä, että huonosta suorituksesta ei palkata vaan tekeminen keskeytetään ja yritetään uudestaan. Myös virhesignaali "oho" on käytössä harkiten, mutta en halua treenien menevän pelkäksi huomautteluksi ja vaatimusten esittämiseksi, silloinhan luultavasti olen itse suunnitellut treenin väärin tai en osaa treenin aikana muuttaa suunnitelmaa, jos epäonnistumisia alkaa tulla paljon. Tarkoitus kuitenkin olisi saada aikaan mahdollisimman paljon niitä onnistumisia.

Vauhtia yritämme myös treenata motivaation kautta, mutta se tulee jos on tullakseen, ja voi hyvin olla tulemattakin. Kipille tuosta hitaasta vauhdista on jo ehtinyt tulla tapa, enkä voi tietää, mitä sen taustalla on. Hyvin todennäköisesti Kipi on joskus vauhtiliikkeitä tehdessään kokenut epämiellyttäviä tuntemuksia selkävian aiheuttamien jumien ja kipujen vuoksi ja yhdistää ne yhä näihin liikkeisiin. Häiriöherkkyys ja ailahtelevuus saattavat hyvinkin olla samaa perua, koska epäonniselle Kipille luotiin perustoja juuri silloin, kun sen spondyloosi oli akuutissa vaiheessa enkä sitä tiennyt.

Vaikka nuo selkävaivat vääjäämättä ovat vaikuttaneet Kipiin, niin sitä en saa koskaan tietää, miten erilainen se olisi harrastuskoirana, jos se olisi terve. Hyvin mahdollisesti sillä silti olisi samantyyppisiä ongelmia, mutta ehkä pienemmässä mittakaavassa. Tavoitteena meillä onkin vain edetä pienin askelin, mitkään kisatavoitteet eivät ole ajankohtaisia. Emme me ole vielä valmiita edes alokasluokkaan tokossa. Treeneistä kuitenkin aiomme nauttia, ja treenaamme muutakin kuin tokoliikkeitä. Nyt juuri meillä on alkamassa koulutusprojekti muutamaan temppuun koulutyönä, hauskaa!

Kipi on päässyt pari kertaa myös lenkkeilemään Repen kanssa. Aika erilainen seurustelutyyli näillä pojilla on, Repe kävisi suorasukaisesti heti asiaan kun näkee Kipin, mutta Kipi ei niin suorasukaista intoa kestä, se on hitaammin lämpiävä ja irvistelee liian suoralle toiminnalle, mitä taas Repe ei ymmärrä. Alkuhärdellin jälkeen ne sitten kyllä lenkkeilevät rauhallisina.

En voi väittää, etteikö edelleen harmittaisi, kun en tällä hetkellä voi yhdenkään koiran kanssa harrastaa aivan täysipainoisesti ja tavoitteellisesti. En ole mikään verenmaku suussa kilpailija ja minulle riittää vaikka sekin, että joskus pääsen johonkin kyläkisaan pyörähtämään. Sitä olen välillä miettinyt, miksi kuitenkin on tärkeää edes joskus sinne kokeeseen päästä, miksei voisi vaan omaksi huviksi harrastaa (kuten aika pitkälti tällä hetkellä teemmekin). Mutta se vain on niin, että joku kaukainenkin koetavoite motivoi minua treenaamaan enemmän ja suunnitelmallisemmin. Koe taas on minulle tilaisuus testata, miten koulutus on onnistunut. Pidän myös miltei velvollisuutenani kouluttaa käyttörotuisen koiran johonkin lajiin ja jättää sen ominaisuuksista jotain faktaa historiaan. Ymmärrän senkin, etteivät kaikki ajattele samoin.

Uuden pennun ottamista onkin tullut jo pidempään pohdittua, ja sitä, mitä kriteerejä yhdistelmälle asettaisi. Nämä kriteerit ne vasta vaikeita ovatkin. Tai siis periaatteessa yksinkertaisia, kun haluaisi vain terveen, kivaluonteisen ja harrastuksiin sopivan koiran, mutta kun se ei käytännössä ole niin yksinkertaista. Kun tietää liikaa, niin tietää ne huonot puolet ja riskit sellaisesta yhdistelmästä, jonka takaa tuleva suku on tuttua. Tietää myös, että tietyt sairausriskit ovat olemassa rodussa ihan kaikissa suvuissa, toisissa vaan suurempina. Mutta silti voi saada sairaan koiran juuri siitä vähäriskisestä yhdistelmästä. Tai voi käydä niin, että saa jonkun sairauden, josta ei ole koskaan kuullutkaan, kuten kävi esimerkiksi Vinskin sisarusten kohdalla. Ja paljon on bortsuissakin yhdistelmiä, joilla ei ole mitään näyttöä käyttöominaisuuksista ja joiden sukua en tunne, että tietäisin, mitä sieltä voi odottaa. Pelkät agilitytulokset eivät vielä kerro paljonkaan koiran ominaisuuksista. Paimennustuloksia tai työkäyttöä paimennuksessa arvostan todella paljon, koska se on rodun alkuperäinen tehtävä, ja se kertoo kyllä koiran ominaisuuksista paljon. Juuri paimennustausta on tehnyt bordercolliesta sen monipuolisen harrastuskoiran, joka se on, mutta jotkut bc:t ovat yhden asian koiria, hyviä paimennuksessa, mutta eivät syty muihin lajeihin, jotkut taas ovat turhan ohjaajapehmeitä sellaisissa lajeissa, joissa ne eivät nouse vietillisesti korkealle.

Rodun vaihtamistakin olen miettinyt. Miten mukavaa olisi ilman liian suurta tietämisen tuskaa vain valita joku kivan tuntuinen yhdistelmä! Mutta se, ettei kaikkia riskejä tiedosta, ei niitä tietenkään poista. eikä sen kivan yhdistelmän löytäminen todellakaan ole helppoa, jos ei tunne yhtään sukuja. Uuden rodun opettelu on työlästä, enkä ehkä siihen jaksa ryhtyä. Ihan uteliaisuudesta olen muutaman rodun pentutarjontaa seurannut, eikä todellakaan ole helppoa. Harrastuskoiraa etsiessä olisi mukavinta aloittaa selvitystyö siitä, että löytää koiria, joilla on jotain käyttötuloksia. Mutta katsottuani läpi monien pentueiden tiedot, joista suuri osa oli pk-rotuisia, ei yhdellä ainoallakaan vanhemmalla ollut mitään tuloksia! Ainoastaan jokunen hassu luonnetestitulos, ja onhan sekin tyhjää parempi. Ja olihan joillain myös näyttelytuloksia, mutta niillä ei ole minulle mitään merkitystä. Epäilemättä sieltä silti löytyisi mukavia koiria, mutta pitäisi tuntea ne suvut.

Minkä tahansa elävän olennon kun kotiinsa ottaa, niin siinä on aina riskejä. Mutta on myös paljon mahdollisuuksia kokea ilon ja onnen hetkiä ja oppia uutta. Millainen tyyppi meille sitten joskus mahdollisesti tuleekin, niin se on tervetullut sellaisena kuin on.

En minä todellakaan kaiken aikaa murehdi harrastusten vähenemistä, siihenkin jollain lailla tottuu. Rakkaita ja tärkeitä nuo koirat ovat joka tapauksessa, ja niiden riemua ihan vaan ulkoillessakin on ilo seurata. Tärkeintä on elää täysillä tässä hetkessä, kuten koirat luonnostaan tekevät.