Tässä välissä kerkesin myös miettiä Kipin ajoittaista taipumusta murista vieraille koirille kentällä ja mitä sille tekisin. Yleensä olen ollut neutraali ja pyrkinyt vain kiinnittämään Kipin huomion muualle, ja äkkiä se on murinat unohtanutkin. Ei niitä murinoita usein ole edes ollut. Räyhäämistä tai hyökkäämistä Kipi ei ole harrastanut. Mutta sitten tuli se kerta, kun se oikein syöksähti murisemaan läheltä ohi menevälle koiralle ennen treenejä, jolloin spontaanisti kielsin sitä. Toivoisin kentän olevan paikka, jossa toisiin koiriin suhtaudutaan neutraalisti ja provosoitumatta, ellei mitään todellista aihetta ole, töitä sinne ollaan menty tekemään.
Yleensä en kiellä koiriltani murisemista, koska se on tärkeä viestintäkeino. Jos murina on äitymässä isommaksi resurssikiistaksi, niin laukaisen tilanteen rauhanomaisesti muuttamalla ympäristössä jotain. Harvoin sellaisia tilanteita tulee, koska resurssikiistoja pystyy myös ennaltaehkäisemään, ja suurimmaksi osaksi nämä jakavat resurssit aivan sulassa sovussa muutenkin.
Miettiessäni, mitä seuraavaksi teen, jos Kipi taas murisee kentällä, tajusin miettiväni asiaa väärästä näkökulmasta. Oikea kysymys kuului, että mitä minun pitää tehdä, ettei murina edes ala. Nyt olenkin jo ennen treenien alkua palkannut Kipiä kentällä hyvästä käytöksestä muita koiria kohtaan. Olen pitänyt itsestään selvänä, että se käyttäytyy hyvin, mutta kun se ei niin kirkossa kuulutettua olekaan, niin sitä on todellakin syytä vahvistaa - miten nuo yksinkertaiset totuudet niin usein tuppaavatkin unohtumaan?! Minun tehtäväni on myös valvoa, etteivät muut koirat kentällä pääse tekemään aivan lähietäisyydellä mitään, mistä Kipi oikeasti ehtii huolestua. Tutuilta koirilta se yleensä sietää aika paljonkin, vieraammille enemmän on tiukkapipoillut.
Treeneissä on joka kerta eri koulutusohjaaja. Kaksi viikkoa sitten Mari toi terveisiä käymältään Lentsun kurssilta, jossa oli ollut aiheena tokokoiran huolto. Tokoa ei usein ajatella kovin fyysisenä ja kropalle haastavana lajina, mutta tiukat kierrot, jatkuva vasemmalla puolella seuraamisasennossa kenottaminen ja muut jutut kyllä kuormittavat kroppaa aika lailla. Nykyaikaa onkin opettaa koira tekemään kaikki liikkeet myös toisinpäin, ettei kroppa kuormitu toispuoleisesti. Jos koira kiertää kartion vastapäivään, pyydetään se seuraavaksi kiertämään myötäpäivään. Vasemmalla seuraamisen lisäksi opetetaan se seuraamaan myös oikealla. Opetetaan sivulletulo myös oikealle puolelle.
Näitä asioita sitten treenasimme sillä kertaa. Kokeilimme Kipin kanssa merkille menemistä ja stoppia molemmista suunnista kiertäen, ison tötsän kiertoa molemmista suunnista, oikealta seuraamista ja oikealta sivulletuloa. Oikealle tapahtuvia toimintoja jouduin vähän houkuttelemaan, koska niihin ei ole olemassa vielä vihjettä. Oli yllättävän haastavaa hahmottaa, milloin koira on oikeassa kohdassa ja suorassa oikealla sivulla ollessaan!
Kipillä oli nyt seuraamisissa kiva asenne, kierrot taas olivat melko hitaita kuten yleensäkin. Kokeilimme Marin ehdotuksesta vielä, miten Kipi tulee sivulle, kun jätän sen eteeni istumaan ja suljen silmäni ennen käskyn antamista. Välittömästi oli kuulemma reagoinut käskyyn ja tuli hienosti sivulle.
Olin treeniin kokonaisuutena tosi tyytyväinen, vaikka ne kierrot vähän hitaita olivatkin, mutta hyvällä asenteella ja ilmeellä Kipi teki ja meillä molemmilla oli kivaa!
Toissa sunnuntaina hioimme treeneissä kaukokäskyjä ja eilen tunnaria. Kipi otti tunnaritreenin alussa hirveästi häiriötä jostain kentän tapahtumasta ja sen keskittyminen hajosi hetkeksi täysin. Niin häiriöherkkä se vielä ajoittain on. Ohjeeksi saimmekin treenata paljon tunnaria häiriössä.
Ikävämpiäkin asioita on sattunut. Pari viikkoa sitten saattelin Osku-kissan viimeiselle matkalleen, ja nyt olen totutellut yhden kissan talouteen, joka on tilanteena aivan uusi. Aina on kissoja ollut 2-3 kerrallaan. Osku olisi täyttänyt toukokuussa 15 vuotta, joten pitkän elämän se sai elää, mutta olisihan sillä paremmalla tuurilla voinut olla vielä useita vuosia jäljelläkin. Nella on Oskun poismenon jälkeen muutaman kerran tullut hetkeksi sohvalle viereen silitettäväksi ja kerran syliinkin, mikä on sille hyvin harvinaista käytöstä.
Vinski oli taas kerran viime kuun lopussa pienellä lenkillä Miion kanssa. Nyt se oli paljon vapautuneempi ja aktiivisempi kuin edellisellä kerralla. On se vähän hassua, että alun perin tarkoitus oli totuttaa Miio isoon mustaan koiraan, ja sitten se melkeinpä kääntyikin siihen, että totutetaan Vinskiä pentuun :D
Ihana Miio, joudun ehkä hankkimaan oman sheltin!
Opinnoissa on pitänyt pientä kiirettä, mutta mikäs se opiskellessa on, kun luokkahuoneessa on tällaisia tyyppejä ;)
Kevään etenemistä on ollut hienoa seurata, on se vaan aina yhtä sykähdyttävää, kun päivät ovat enemmän täynnä valoa ja linnunlaulua. Ensimmäiset sinivuokot ilmestyivät pihaan jälleen jo maaliskuussa, nyt niitä on jo sinisenään. Myös kurkia ja joutsenia on tässä lähistöllä näkynyt ja perhosiakin on liihotellut. Ikävämpänä ilmiönä sitten ensimmäiset punkit on nypitty koirista, ja nyt mietitään, millä noita pirulaisia lähdettäisiin torjumaan.
Maaliskuun lopussa meidän lähimetsä oli jo näin sula.
Huhtikuun 7. päivä jäät lähtivät jo hyvää kyytiä lähijärvestä. Kipi tietenkin juoksi suoraan järveen ja olisi varmaan uimaankin lähtenyt, ellen olisi kutsunut sitä pois.
Kipin mielestä oli ihan parasta, kun jäät alkoivat lähteä myös lätäköistä ja se pääsi taas läträämään.
Ja meistä kaikista oli ihan parasta, kun ulkoilureitiltä sulivat loputkin jäät pois myös varjoisilta alueilta ja päästiin taas lenkkeilemään kokonaan sulassa maassa. Taustalla on pieninä pisteinä joutseniakin...
Lauantaina olivat taas vuorossa vepen kuivatreenit. Kävimme läpi uusia sääntöjä, jotka tulevat ilmeisesti ensi vuonna voimaan, mutta hetihän niitä on syytä ryhtyä treenaamaan. Hieman tokomaisia muutoksia on tulossa, eli enemmän valmistellaan ylempien luokkien liikkeitä jo alemmissa luokissa. Rantaan paluut tapahtuvat jatkossa vinosti. Yksi uusi liike on, että koiran pitää ohjatusti hakea joko vasemmalla tai oikealla puolella oleva vene, eli liike muistuttaa tokon ohjattua noutoa. Nyt treenasimmekin veneen luokse menemistä vuorotellen vasemmalle ja oikealle ja rantaan paluuta vinosti. Vinski lähti kerran väärään suuntaan, vaikka miten näytin oikeaa suuntaa ja olin asetellut Vinskin rintamasuunnankin sinne. Mutta se kun oli siitä toisesta suunnasta juuri namia päässyt hakemaan, eikä millään uskonut, että minun näyttämäni suunta oli nyt se oikea. Ohjautui se lopulta sinne minne piti, eikä juuri paineistunut mokastaan. Tuollainen omapäinen se osaa olla, mutta usein se sitten vielä menee lukkoonkin, kun tajuaa tehneensä väärin. Ei mikään helpoin koira kouluttaa tämänkään takia.
Yksi uusi liike vepessä tulee olemaan myös liikkuvasta veneestä hyppääminen, jonka osalta vähän mietityttää, että a) onko liike turvallinen Vinskille, vaikka sen selkävika lievä onkin ja b) suostuuko Vinski edes hyppäämään liikkuvasta veneestä. Mutta niin pitkälle emme ehkä lajissa muutenkaan pääse, että tämä liike vastaan tulisi.
Kotona olemme treenanneet Vinskin kanssa pelastusliivin kaunista luovutusta. Vähän hätäiseksi on mennyt aina välillä, eikä Vinski useinkaan suhtaudu hyvin siihen, kun jää ilman palkkaa ja siltä odotetaan parempaa suoritusta. Ryhdyinkin sitten kehumaan sitä hillitysti, vaikka se olisi sylkenyt esineen suustaan liian nopeasti, mutta kunnon palkka on tullut vasta halutusta suorituksesta. Muutin treenejä myös operantimpaan suuntaan, eli Vinski on itse saanut tarjota esineen ottamista ja tuomista. Tämä toimii paljon paremmin kuin käskyttäminen ja palkkaamatta jättäminen huonosta suorituksesta.
Nykyään näyttää esim. tokokoulutuksessa olevan usein vallalla koulutustapa, missä koiralle huomautetaan virheistä hyvin herkästi. Joskus muinoin niissä piireissä, missä itse liikuin, painotettiin enemmän sitä, ettei ohjaaja koskaan saa paineistaa koiraa eikä virheisiin tule kiinnittää kummempaa huomiota, niistä vain ei palkata. Sittemmin kilpailu on kiristynyt ja toko on muuttunut lajina entistäkin pikkutarkemmaksi, ja koulutukset samaten. Toki erilaisia koulutustyylejä on aina ollut ja on yhä, ja taitava kouluttaja osaa samaan aikaan vaatia, motivoida ja pitää treenit hauskoina. Virheistä pystyy kertomaan koiralle myös neutraalisti, eivätkä kaikki koirat paineistu moitteistakaan.
Mutta sitten on näitä koiria, joille ei paljon voi virheistä huomautella (ja ohjaajia, jotka eivät edes halua huomautella...). Juuri juttelin yhden treenikaverin kanssa, jolla on Vinskin tyyppinen koira, ja jota vieraileva koulutusguru neuvoi huomauttamaan aina, kun se oli tuomassa väärää tunnarikapulaa. Koira meni siitä kuitenkin lukkoon ja lakkasi tekemästä mitään, ja toiselta treenikaverilta ohjaaja sai neuvoksi päinvastoin kiittää hillitysti koiraa, kun se toi väärän kapulan, mutta lähettää sitten uudestaan etsimään ja palkata paremmin vasta oikeasta. Tällä tavalla koiran tunnari saatiinkin kuntoon. Kaikkia koiria vaan ei voi vääntää samanlaiseen muottiin.
Kipin kanssa minulla taas on alkanut operaatio vauhdin etsiminen. Se saa nykyään ansaita iltaruokansa kotipihalla tekemällä jonkun vauhtiliikkeen. Muutamana päivänä ruokakuppi oli ruudussa odottamassa, ja kylläpä pisteli Kipi hirmuista vauhtia ruutuun! Tänään otimme luoksetulon ja siitä ruokakupille vapauttamisen, taaskin vauhti oli hyvä. Yritän saada Kipin tunnetilaa vauhtiliikkeitä kohtaan muuttumaan. En tiedä, tuleeko tämä kovin kauaskantoisesti toimimaan ja tuleeko Kipi kuitenkin herkästi palaamaan hitaisiin suorituksiin silloin, kun ruokakuppi puuttuu. Vinskilläkin tehtiin tällaista treeniä aikanaan ja jossain vaiheessa se alkoi kantaa hedelmääkin, mutta kisakuntoonhan ylempien luokkien irtoavat liikkeet eivät koskaan tulleet.
Olen kuvitellut, että olen alusta asti motivoinut Kipiä hyvin ja huomioinut sen tunnetilat. Mutta jos voisi kysyä Kipiltä itseltään, niin olisiko se ollenkaan samaa mieltä? Ja voi kun olisin tiennyt sen spondyloosista ajoissa, niin en olisi yrittänyt opettaa sille mitään uutta hankalimpina aikoina. Kipi on ilmeisestikin päässyt oppimaan vääriä mielleyhtymiä nimenomaan isoissa liikkeissä ja häiriössä. Keittiössä Kipi tekee aina tokoa ja temppuja hirmu hyvällä motivaatiolla.
Tärkein projekti meillä Kipin kanssa onkin nyt keskittyä tunnetiloihin, enkä ota liikkeiden edistymisestä paineita. Tuntuu, että olen oivaltamassa tunnetilojen säätelystä koko ajan jotain uutta. Ehkä joskus sinne alokastokoonkin vielä päästään. Vinskin kanssa taas katsellaan, päästäänkö joskus vepessä soveltuvuuskokeeseen. Tavoitteet näiden kahden kohdalla ovat sellaisia, että jollekin muulle ne olisivat vasta ponnahduslauta kohti isompia tavoitteita. Eivät nämä tosiaan mitään helppoja harrastuskoiria ole, mutta ne pakottavat minut oppimaan uutta. Ja kyllä ne hetket, kun yhteistyö onnistuu ja koirat tekevät iloisesti, ovat hienoja!
,
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti