Normimenoa

Ihan tavallista tylsää arkea ollaan tosiaan elelty viime ajat. Meidän arkeen nyt vaan sattuu kuulumaan, että asiat usein menevät pieleen, ja kaikenlaista on taas tapahtunut. Vajaat pari viikkoa sitten oltiin koirien kanssa lähdössä pakkaspäivänä autolla asioille ja yritin juuri avata pakkasen jäädyttämää takaluukkua, kun takalasi hajosi nenäni edessä tuhansiksi sirpaleiksi. Tuollaista kuulemma joskus pakkasessa sattuu. Ei sitten lähdetty minnekään. Sittemmin laitoin takaluukun suojaksi pahvin ja peiton ja ollaan taas ajeltu. Uutta takalasia tuohon rotiskoon ei tule, mutta katsotaan löytyykö joskus jostain käytetty versio vai ajellaanko ilman vaan.

Kauheasti lasinsiruja ja hyvin ilmastoitu takaluukku

Onneksi koirien kanssa ei ole viime aikoina mitään isompia ongelmia ollut, kun suunnilleen kaikki muu onkin sitten kaiken aikaa päin p:tä. Koirien kannalta on eniten ärsyttänyt tämä sään jatkuva vaihtelu ja sitä myötä jäisiksi muuttuneet tiet ja hankaloitunut lenkkeily. Kotitie on jäinen pihasta alkaen, metsään tallomamme polut sentään vähän vähemmän jäisiä. 

Muutama päivä meni niin, että koirat kävivät vain lenkillä, yhtään mitään ei treenattu. Sitten otettiin taas pieni toko- ja tempputreeni ja kyllä oli onnellisia koiria. Kipi ihan nauroi koko olemuksellaan <3 Tänään Kipi treenasi lyhyesti Prisman parkkiksella, joka ei ollut erityisen liukas. Ihan remmissä silti treenattiin vaan, ja Kipi keskittyi hyvin. Sitten käytiin vielä taajamakävelyllä ja harvinaisesti nähtiin kaksi koiraakin. Yleensä koiria näkyy vain auton ikkunasta, ja ihan riesaksi asti, koska Kipillä on tapana haukkua niille. Sitten kun otan Kipin autosta ulos ja oikein haluaisin, että niitä koiria tulee vastaan, niin noup, ei yleensä koiran koiraa missään. Ei nytkään ihan nokatusten vastaan tullut, mutta vähän matkan päästä nähtiin, eikä Kipi niille haukkunut. Kotosalla lenkkeillessäkin muita koiria tulee vastaan tosi harvoin ja sitten ne vähätkin usein ovat tulossa päälle, joten pelkään, että Kipin maailmankuva muodostuu vähän oudoksi. Olisi tarpeen nähdä muita koiria vähän useammin ja mielellään niin, etteivät ne kaikki rähjää tai yritä tulla päälle.

Kipi on ilmoitettu kevään pk-treeneihin, toivottavasti se myös saa paikan. Tokoryhmiin on myös muistuteltu olemassaolostamme, mutta tilanne ei vaikuta lupaavalta. Todella ärsyttävää ja turhauttavaa. Lueskelin uusia tokosääntöjä, ja ryhmätreenien merkitys vain korostuu uusien sääntöjen valossa. Jo alokasluokassa koirat käskytetään paikkamakuuseen ja siitä ylös yksitellen, jolloin on syytä treenata sitä, etteivät koirat reagoi muiden kuin oman ohjaajan käskyihin. EVL:ssä sitten koirat myös kutsutaan paikkamakuusta luokse. Olen tutkaillut ja ihmetellyt, että minne muualle sitä voisi päästä tokoa treenaamaan, mutta vielä en ole keksinyt mitään. 

Eilen päivän jo pimetessä ja lumisateessa otin kännykuvia, kun Kipi ja Vinski leikkivät pellolla. Kuvien laatu on sen mukainen, mutta ihme, että niissä sentään jotain näkyy. Snoopy tyytyi vahtimaan toisten menoa.

Katsahdus taakse ja eteen

Niin on juhlittu joulu, uusi vuosi ja loppiainen ja tylsä arki alkakoon. Jouluaattona lenkkeilimme mitä jouluisimmassa säässä sankassa lumisateessa ja sen jälkeen olikin sitten häikäisevän kauniita, aurinkoisia pakkaspäiviä.

Uusi vuosi meni ihan mukavasti. Välipäivinä säästyimme kuulemasta paukkuja kertaakaan, vaikka kuuleman mukaan monessa paikassa paukkui jo. Huoh, kunpa tuo olisi jotenkin vahdittavassa oleva asia, ettei laillisen paukutusajan ulkopuolella tuliteta, kyllä sen kahdeksan tunnin laillisen paukuttelun pitäisi riittää...Laittomia paukkuja jouduimme silti kuuntelemaan aattona klo 13 alkaen, kun olimme lenkillä ja jossain lähitienoolla alkoi paukkua. Koirat olivat silloin irti, mutta kukaan ei paukuista välittänyt.

Ulkona käytiin uudestaan klo 16 jälkeen ja sitten klo 21 maissa. Olkkariin asti ei silloin vielä paukuttelu kantautunut, mutta eteiseen kuului hyvin, ja Kipi haukkui pari kertaa raketeille. Koirat kävivät vain lyhyesti pisulla remmissä, ja Kipi kuunteli aika valppaana pauketta, muttei osoittanut pelkoa, ja pissan teki ihan normaalisti myös. Leikitin sitä vielä nopeasti pihalla ennen sisälle paluuta ja hyvin pystyi leikkimään.

Pauke kantautui sitten satunnaisesti olkkariinkin ja Kipi höristeli pari kertaa korviaan ja taisi pari kertaa haukahtaakin, vilkas ja huomiokykyinenhän tuo on muutenkin. Vuoden vaihtuessa se kyllä nukkui nojatuolissa ketarat pystyssä. Ulos mentiin seuraavan kerran yhden maissa, jolloin oli melko rauhallista. Snoopy ja Vinski eivät kertaakaan kiinnittäneet raketteihin mitään huomiota ja olisi tietenkin mukavaa, että Kipi olisi yhtä täydellisen välinpitämätön, mutta hyvä noinkin, kun suurimpaan osaan ei reagoinut ollenkaan eikä missään vaiheessa osoittanut pelkoa.

Näin vuodenvaihteessa monilla on tapana kerrata menneen ja tulevan vuoden tavoitteita. Meillä ei ollut viime vuodelle tavoitteita eikä ihmeemmin ole tällekään vuodelle, mutta tässä kuitenkin pieni katsaus menneestä vuodesta ja pohdintoja alkaneesta vuodesta.

Viime vuoden alussa oli Kipi uusi tulokas laumassa ja vuosi menikin siihen tutustuessa ja sen kanssa uusia juttuja opetellessa. Olisi kyllä ollut paljon tylsempi vuosi ilman pientä ruskeaa tuulispäätämme! Yhden pissatulehduksen Kipi poti keväällä, jumien takia kävi huollattamassa itseään muutaman kerran ja etupää välikuvattiin terveeksi.

Maaliskuu toi suuren surun, kun rakas, maailman paras Jippo päätti maallisen vaelluksensa. Siihen päättyi yksi aikakausi ja laumaan jäi valtava aukko.

Vinskillä oli alkuvuodesta hyvin lieväoireinen kennelyskä ja silmätulehdus. Selkävaivan suhteen sillä oli paras vuosi tähän astisista, se ei ontunut kertaakaan. Erot takajalkojen lihaksistossa myös tasaantuivat ensimmäistä kertaa sen elämän aikana. Lievää pupulaukan tapaista sillä on edelleen esiintynyt ja tulee varmaan aina olemaankin, mutta ennen sitä esiintyi määrällisestikin enemmän. Vinskiä on huollettu säännöllisesti alle vuotiaasta asti, joten ehkä se nyt vihdoin on saatu hyvään tasapainoon, tai sitten sillä on muuten vaan parempi kausi. Huoltoa on nyt harvennettu reippaasti, kun tilanne on ollut parempi. Mitään kisatavoitteita ei Vinskin suhteen viime vuodelle ollut, mutta osallistuimme sitten kuitenkin kerran tokokokeeseen, kun joukkue kaipasi täydennystä piirinmestaruuskisoihin. Vinski sai toisen ykköstuloksensa avoimesta luokasta ja Hiiden Haukkujen joukkueelle napsahti piirinmestaruus.

Snoopy vietti leppoisaa eläkeläiselämää lenkkeillen, uiden ja välillä vähän treenatenkin. Se sai olla terveenä koko vuoden.

Alkuvuodesta elimme kirppusirkuksessa, kun koirista löytyi lintukirppuja, jotka olivat melko sitkeitä pikku pirulaisia. Näin jälkikäteen ajateltuna en kyllä välttämättä enää aivan vastaavaan pesu- ja siivousrumbaan lähtisi, koska lintukirput eivät jää pysyvästi koiraan asumaan muutenkaan. Mistä lie helmikuussa tulleet, kun se ei ole niille tyypillistä aikaa, mutta ovathan ne maailmankirjat muutenkin olleet vähän sekaisin.

Tälle vuodelle ehdottomasti tärkein toive on terveys, ihan kaikkien kohdalla. Kipi olisi tarkoitus viedä luustokuviin. Kisatavoitteita ei vieläkään ihmeemmin ole. Jos Vinskillä riittää terveyttä, niin sen tavoitteena voisi olla BH ja TK2. Tokosäännöt ovat muuttumassa tänä vuonna, mutta tuskin uudet säännöt ovat Vinskille niin suotuisat, että sitä vieläkään kannattaisi ylempiin luokkiin viedä. Snoopy tietenkin jatkaa eläkeläiseloaan joka tapauksessa.

Kipin osalta tavoitteena on edelleen oppia lisää. Niin arkielämässä kuin tokossa, tottiksessa, jäljellä ja esineruudussa. Kisavalmis se ei lähimainkaan ole. Jälki on se, josta toivoisin meille päälajia, mutta se jää nähtäväksi, toteutuuko toive kisamielessä. Luustokuvilla on oma merkityksensä asiaan. Ja ainahan muitakin muuttuvia tekijöitä on, joista vähäisin ei ole se, miten treenit toteutuvat.

Olen tässä viime aikoina miettinyt, miten vaikeaa kunnollinen treenaaminen voikaan olla. En voisi esimerkiksi kuvitella vieväni koiraani pk-kokeeseen ilman, että sille on koskaan treeneissä ammuttu seuruun ja paikkamakuun aikana. Kipille ei ole. Itse olen ampunut silloin tällöin pihalla ja satunnaisesti on jossain muuten vaan paukkunut, mutta treeneissä se ei ole paukkuja kuullut. Toinen juttu on riittävässä häiriössä treenaaminen, nimenomaan siten, että olisi häiriökoiria paikalla. Kolmas tärkeä juttu on, että saisi joskus liikkurin käyttöön. Ja neljäs, että joskus joku katsoisi sitä tekemistä ja antaisi palautetta. Meillä nämä kaikki mainitut ovat toteutuneet huonosti tai eivät ollenkaan. Liikkuri on ollut tasan kaksi kertaa, kun ollaan käyty Riitan luona, ylimääräinen silmäpari vain muutaman kerran ja häiriökoiria niitäkin aivan liian harvoin.

Kuulun kahteen koiraseuraan, joista toisessa olisi tarkoitus treenata tokoa ja toisessa pk-tottista ja jälkeä. Hah. Viime vuonna ei saatu ollenkaan paikkaa tokotreeneihin ja edelleen ovat ryhmät täysiä, ei mitään tietoa, saadaanko tänäkään vuonna missään vaiheessa treenipaikkaa. Toiseen seuraan ehkä on mahdollisuuksia saada tottispaikka, ainakin viime vuosi saatiin olla BH-ryhmässä siellä. Mutta se ei yksin mieltä lämmitä. Treenejä on vuositasolla aika vähän, koska yksi treenikausi on niin lyhyt. Pienen ryhmän koirat tulevat myös äkkiä tutuiksi, eikä niistä enää ole samalla tavalla häiriötä. Ja sitä häiriötä tällainen korpiasukki kuin Kipi todella tarvitsee. Arjessa törmäämme muihin koiriin aika harvakseltaan ja silloinkin kohtaamiset turhan usein ovat negatiivisia, vastaantulevat koirat rähisevät tai jopa tulevat päälle. Ei ole kauan siitä, kun lenkillä viimeksi tuli vapaana ollut koira päälle.

Ja sitten se ampuminen. Vaikka pääsisimme tottisryhmään, niin se ei takaa ensimmäistäkään ampumistreeniä. Treenit eivät useinkaan ole alueella, missä saa ampua, eikä suurimmalla osalla kouluttajista edes ole asetta käytössään. Ja sitten on ne uudet säännöksetkin, että starttiaseisiinkin tarvitsee luvat. Tosin hirveän ristiriitaista tietoa asiasta liikkuu, että mikä on sallittua ja mikä ei. Poliisitkin ovat neuvoneet kysyjiä eri tavoin. Oma aseeni on lähinnä lelu, eikä siihen edes lupaa voisi hakea, kun se ei ole mikään numeroitu ase.

On turhauttavaa, jos ei pysty treenaamaan kunnolla. Pilkkua en välitä liiaksi viilata enkä liian totisesti muutenkaan viitsi treenata, mutta tietyt asiat haluan kuitenkin tehdä edes suhteellisen kunnolla. Ei se vaan näytä onnistuvan. Jälkiryhmäänkin ollaan jonotettu jo koko viime vuosi, ja kun tilanne on niin toivoton, niin en ehkä enää viitsi siellä jonossa roikkua. Osaan kyllä ilman ryhmää kouluttaa jälkeä, mutta kovin mielelläni antaisin Kipin ajaa säännöllisesti vieraan tekemiä jälkiä. Ja ryhmässä olisi muutenkin kiva olla ja nähdä muita koiria ja ohjaajia. Ongelma ratkeaisi, kun ottaisin oman jälkiryhmän vedettäväksi. Monet vuodet olinkin vetäjänä enkä vielä koskaan ole ollut missään jälkiryhmässä rivijäsenenä, olisi ollut kiva edes yhdeksi kaudeksi päästä sellainen ihme kokemaan...Viime aikoina en vaan ole sitä vetovastuuta oikein voinut/halunnut muusta elämäntilanteesta johtuen ottaa.

Ihmetellen olen lukenut joistain muista blogeista, miten tyypit treenaavat vaikka missä seuroissa ja porukoissa monta kertaa viikossa. Parhaimmillaan on porukkatreenejä jopa kahdesti päivässä. Minä olisin onnellinen paljon vähemmästäkin ja koirillekin riittää vähempi. On minullakin joskus ollut treeniasiat vähän paremmin, mutta vain hetkittäin. Kaikkein paras olisi kun olisi joku kaveriporukka, joka treenaa yhdessä säännöllisesti ja myös katsoo vähän toisten tekemisiä. Sellaista odotellessa...Kiva, että ollaan kumminkin jokunen vieras jälki ja muutama ryhmätreeni tottiksessa saatu Kipille viime vuodelle. Yleisesti ottaen kai sijaitsemme maantieteellisesti katsottuna jotenkin väärässä paikassa, kun ei koiraseurojen treeneihin meinaa millään päästä mukaan.

Siihen tulokseen olen kyllä tullut, että jos treeniasiat eivät yhtään tästä parane, niin sitten kisatavoitteet saavat olla. En täältä perämetsästä raahaa kisoihin koiraa, joka ei ole edes paukkuja päässyt treeneissä kuulemaan tai joka ei ole päässyt treenaamaan tarpeeksi paljon vieraskoirahäiriöitä ja myös ryhmäpaikallaoloja jne. Sitten treenataan vain omaksi iloksi sen verran kuin sattuu huvittamaan ja keskitytään enemmän lenkkeilyyn.

Yksi yö nyt jouluun on

Viimeisen reilun viikon aikana olemme treenanneet Kipin kanssa vain kahdesti vähän pidemmän kaavan mukaan tokoa. Muuten ollaan vain lenkkeilty ja välillä vähän temputeltu kaikkien kanssa, joululoma se saa koirillakin olla.

Ekat tokoilut tehtiin omalla pihalla ja kun lopuksi otettiin seuruupätkiä, oli Kipi ihan kuutamolla. Ei kontaktia, ei pitänyt oikeaa paikkaa. Kipi oli ehkä treenin alussa joutunut käyttämään aivojaan liikaa uuden oppimiseen, ei ollut enää kapasiteettia jäljellä ;)

Sunnuntaina oltiin Luukissa ja siellä meni paremmin, kontaktitreenikin onnistui kivasti. Eilen käveltiin Kipin kanssa vilkkaalla ja isolla parkkipaikalla kun odoteltiin liha-autoa. Häiriötä oli tosi paljon, yksi iso rekka lastia purkamassa, meluisa remontti ym. Kipi ei välittänyt häiriöistä mitään. Ihan sen verran treenattiin, että kontaktia otettiin, ja hienosti onnistui. Kävellessä Kipi äkkäsi peilikuvansa liikerakennuksen ikkunassa ja meni katsomaan sitä, vilkaisi minua kysyvästi, mutta tuumi sitten vain, että well, ja jatkoi matkaa :)

Eilen tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä kun Kipi tuli meille. Vauhdikas vuosi on takana. On kyllä hienoa, että Kipi on ottanut paikkansa laumassa niin hyvin ja pojat tulevat kivasti toimeen keskenään! Etenkin Kipi ja Vinski ovat ihan kavereitakin ja välillä painivat keskenään. Snoopyn ja Kipin välillä on joskus pientä nokkapokkaa resursseista, mutta hienosti ovat kuitenkin toimeen tulleet, kumpikaan ei hirveän tosissaan ole resurssien suhteen.

Jälkitreeneissä Kipi on edennyt vuoden aikana hienosti, tottis/toko on vielä aika alkeissa ja välillä vielä sellaista vuoristorataa. Riitan kanssahan juteltiin, että Kipi on Vinskiä intensiivisempi ja tekee hyvällä ilmeellä. Ei sen intensiteetti ja tekemisen palo kuitenkaan samaa luokkaa ole kuin Jipolla oli, enkä sitä odottanutkaan. Sellaisia koiria kuin Jippo on oikeasti tosi harvassa. Kipillä on se itseriittoinen puolensa myös. Ja vaikka sillä on hyvä keskittymiskyky silloin kun se haluaa, niin ei se aina malta keskittyä kunnolla, helposti se uppoaa esimerkiksi hajujen maailmaan. Olisi jännä tietää, miten paljon pidemmälle olisimme edenneet, jos Kipi olisi tullut minulle heti seitsenviikkoisena. Nyt sille tuli murkkuikä aika pian vastaan.

Jännityksellä odotan, miten Kipi kehittyy kun teinivaihe jää taakse, vai onko se jo nyt lähellä aikuisminäänsä. Aika pänkkihän se myös osaa olla, eikä vaikuta ollenkaan ohjaajapehmeältä tapaukselta. Se on toistaiseksi vain kahdesti paineistunut selkeästi, eli silloin kun se juoksi täysiä minua päin ja satutti itsensä ja vielä kaaduinkin sen päälle, ja silloin kun paimenessa kouluttaja joutui säikäyttämään sen rauhallisemmaksi lampaiden kanssa. Muuten se ei ole mistään ottanut itseensä, vaikka välillä on joutunut tiukastikin huomauttamaan jostain hölmöilystä tuota ehtiväistä tyyppiä.

Yhteistyöhaluinen Kipi on. Innosta rupeaa pomppimaan, kun on treeniä tiedossa :) Samoin aamuisin kun nousen ylös, pomppii Kipi riemuissaan omalla hassulla tyylillään. En ole kenenkään nähnyt pomppivan samalla tavalla. Järkeäkin on jonkun verran pieneen päähän kertynyt vuoden kuluessa, enää ei Kipi ole kotona sellainen pyörremyrsky kuin alkuaikoina.

Kurakelejä ehti taas olla viime viikolla, mutta onneksi saimme uuden lumipeitteen. Kuviakin tuli otettua, taattua huonoa kännykkälaatua, mutta tässä näitä nyt kumminkin.

Meidän poppoo hiljentyy nyt joulunviettoon ja toivottaa kaikille:

                             Tunnelmallista ja Hyvää Joulua!

Tokokatsausta ja lunta

Treenirintamalla on ollut suhteellisen hiljaista, mutta jotain pientä ollaan jossain välissä tehty. Temppuja ja keittiötokoa, yksi helppo palauttava jälki.

Maanantaina kävimme Kipin kanssa näyttämässä Riitalle, missä mennään tokon suhteen. Oli niin ankea, viheliäinen ja masentava sadepäivä, etten ilman sovittua menoa takuulla olisi puuhastellut ulkona mitään muuta kuin pakolliset lenkit. Mutta treenin aikana sitä sadetta ei enää huomannutkaan.

Aloitimme kontaktitreenillä. Riitta häiriköi meitä välillä ja huomautin Kipille jos kontakti tipahti, nyt ei tippunut ollenkaan niin paljon kuin jossain isommassa häiriössä. Paljon tarvitaan kyllä häiriötreeniä lisää.

Seuruuta otettiin useampi pätkä. Edistystä oli kuulemma viime kerrasta tapahtunut. Palkkauksen suuntaan pitää kiinnittää huomiota, nyt annoin ekan palkan väärin ja jatkossa Riitta muistutti palkkaushetkellä kääntymään vasemmalle palkkaamaan. Juu-u, ihan tiedän, että pitäisi, mutta selkäytimestä usein tulee vanha huoleton palkkaustyyli vielä läpi. Ei sitä nääs ennen vanhaan palkkauksen suuntaan mitään huomiota kiinnitetty... Otettiin myös tekniikkatreeniä namilla ja sain ohjeeksi ohjata Kipiä vasemmalle kääntyessä namilla taakse, ettei rupea keulimaan.

Ruututreenissä toivoisin Kipiin vähän lisää vauhtia ja nyt kokeilimme, auttaisiko namikuppipalkkaus tässä. Huomattavaa eroa ei lelupalkkaan verrattuna vielä saatu, mutta jatkossa voisi kokeilla jotain vielä parempaa namipalkkaa. Riitta myös huomasi, että Kipi käyttää silmää ruutuun mennessä, joten siksi se ei ihan kiitolaukkaa mene, mutta laukalla kumminkin.

Noutoa tehtiin pitotreeninä, vauhtinoutona ja maassa olevan kapulan noutona. Pitotreenissä kapulan voisi antaa alempaa. Ja noudoissakin Riitta totesi Kipin käyttävän silmää. Ekassa vauhtinoutoyrityksessä kävi vähän hassusti, kun kentän viereen oli tullut auto, josta juuri silloin tuli ulos kaksi valkkaria, ja Kipi äkkäsi ne juuri kun oli aikeissa ottaa kapulan. Ja sehän unohti kapulan ja lähti. Sain sen seisahtumaan käskystä ja kutsuin luokse. Valkkarit lähtivät kävelylle ja Kipi vielä ilmasta haisteli niiden hajuja. Taisivat olla neitokoiria. Ja Kipi on niin kovasti nenänsä vietävänä. On ihan viime aikoina alkanut tosisaan kiinnostua riistastakin, vaikka luulin sen olevan tässä suhteessa vaivaton koira. Ärr ja murr!!

Ei ole Kipi ennen kesken treenin karannut muiden koirien luokse. Ei hallissakaan välittänyt, vaikka joku teki vauhtiliikettä vieressä. Todettiin Riitan kanssa, että nyt oli vähän eri tilanne, kun kentällä ei alun perin ollut muita koiria ja sitten yllättäen tuli. Paljon vaan pitäisi koirahäiriöitäkin treeneihin saada. Ja kaikkea muutakin häiriötä, kuten erilaisia merkkejä treenikentälle. Nyt Kipi meni yhdessä vaiheessa leikkimään palloleikkiä merkin kanssa, joka kyllä olikin ihan puolipallon muotoinen. En saanut sitä siltä heti pois ja sitten minua rupesi huvittamaan sen suuri riemu pallonsa kanssa. Mitähän tälle toivottomalle ohjaajalle olisi tehtävissä...

Muita liikkeitä ei ehditty tällä kertaa ottaa, ehkäpä ensi kerralla. Riitta sanoi, että Kipi tekee intensiivisesti ja on avoin koira. Juu, kovasti yritti alussa Riittaa moikkailla. Riitalla oli yllään sadetamineet ja iso sateenvarjo, joita moni nuori koira kuulemma ensin arastelee, mutta Kipin mielestä asiassa ei mitään outoa ollut. Eikä se ole sateenvarjoihin tottunut, en itse moisia käytä, kun ovat koirien kanssa epäkäytännöllisiä.

Ja huomionarvoista on sekin, että Kipi vietti tärkeimmän sosiaalistumisikänsä syvällä maaseudulla. Sille ei esitelty Stockmannia tai lentokentän vilinää, se ei  käynyt treenikentälläkään. Itse asiassa se ei käynyt missään ennen kuin nelikuisena lähti Saaran matkassa etelään ja sitten meille. Kertoo aika hyvää sen perusluonteesta :) Ja landellahan se nytkin asuu, joskus menee muutama päivä niin, ettei se näe muita ihmisiä kuin minut.

Eilen oli kiva herätä uuteen päivään, kun kurainen harmaa maailma oli vaihtunut puhtaanvalkoiseen.

Tänään olimme Luukissa ja Kipi vähän treenasi parkkiksella. Muita koiria oli älyttömän paljon. Koira-aitauksen suunnalta lappoi koiralaumoja, muita kävelijöitä koirineen hiihteli ohi, shelteillä oli meneillään jotkut omatekoiset agilitytreenit siinä vieressä ja räkytys oli jatkuvaa. Otimme kontaktia, seuruuta ja vähän jääviä ja kapulan pitoa ja noutoa, Kipi oli hihnassa koko ajan. Vauhtiliikkeitä ei otettu, parkkis oli luminen ja liukas. Luukin parkkis on rauhallisempanakin aikana Kipille vaikea treenipaikka, koska siellä on tosi iso aukea. Pää tahtoo siellä kääntyillä paljon. Niin nytkin, mutta Kipi teki liikkeet pääasiassa kivasti. Joitain koiria se vähän vilkaisi, joitain ei tuntunut huomaavan ollenkaan. Ketään kohti ei ryntäillyt eikä mitään sanonut kuin yhdelle koiralle. Vanhaenglanninlammaskoira tuli tuijottamaan Kipiä vähän turhan lähelle ja sille piti sitten murista. En sinänsä ihmettele, eihän kyseiseltä koiralta voinut lukea edes naamanilmeitä, kun koko naama oli karvojen peitossa. Ja kyllä Kipillä on jonkun verran terävyyttä koiria kohtaan.

Kotimatkalla alkoi aurinko pikkuhiljaa laskea, allaolevat kuvat ovat matkan varrelta.  Ehdin silti kotipihalla ennen pimeän tuloa vielä ampua koirille. Laitoin niille pikkupurkit kissanruokaa nenän eteen ja annoin luvan syödä hetkeä ennen kuin ammuin kaksi laukausta. Ei mitään reaktiota. Olikin jo pitkä aika edellisestä paukkutreenistä.

Ihan pimeetä touhua

Ei ole helppoa harrastaa koirien kanssa tähän aikaan vuodesta. Lunta ja liukasta ei ole vielä paljon ollut, mutta meidän piha on ihan mutavelliä, tokoile siinä sitten. Ja suuren osan vuorokautta on pimeää, joten tehollinen harrastusaika on hyvin rajallinen. Kun ikkunasta tuijottaa vastaan säkkipimeys, niin ei minulle oikein iske edes inspis lähteä ajamaan jonnekin valaistuun paikkaan treenaamaan kuin joskus harvoin.

Moneen päivään ei kyllä muutenkaan päästy autolla minnekään. Auto oli vaihteeksi hajalla. Sama juttu jokaisen auton kanssa, minulla on kai joku huono karma autojen suhteen. Asuinpaikat vaan ovat pikkaisen eronneet sen suhteen miten pahassa motissa autotta on ollut. Täällä asuessa eristys muusta maailmasta on melko täydellinen ilman autoa.

Lenkille sentään pääsee ilman autoakin. Marraskuun loppupuolella käväisi taas talvikin hetken kylässä.

Tällä viikolla treenasimme kaksi kertaa esineitä. Vinski ja Snoopy olivat kovasti päteviä ja Kipikin teki aika kivasti. Vein esineet sen kanssa ruutuun mielikuvana yksi kerrallaan ja lähetin sitten hakemaan. Ensimmäisen se haki aina tosi vikkelään. Seuraavien kohdalla oli pientä varmistelua, se saattoi esineen lähellä vilkaista minua kysyvästi. Kannustin sitä tuomaan esineen ja sen se tekikin. Ei se ehkä kuitenkaan pelkästään lyhytjänteinen esineillä ole, ei vaan vielä kunnolla osaa ja vaatii rutiinia ja toistoja etenkin useamman esineen kanssa. Esineitä on niin vähän treenattukin, että ihmekös tuo, jälkeä on tehty paljon enemmän ja se on ihan eri mallilla.

Perjantaina pääsimme treenaamaan Lägin halliin, kun seurakaveri ei treeniin päässyt ja saimme hänen vuoronsa. Omaa vuoroakaan en meille tuolta tai mistään muualtakaan ottanut, joten kiva oli päästä halliin edes tämän kerran. Toivottavasti päästään joskus toistekin, jos joku on poissa.

Treenasin tällä kertaa vain Kipin. Hallissa pyöri kahdella kentällä tokoa ja yhdellä agilityä, joten häiriötä riitti. Kipi vilkuili välillä ympärilleen, mutta keskittyi kuitenkin liikkeiden tekemiseen hyvin ja oli pitkiä aikoja vilkuilemattakin. Otimme perusjuttuja; kontaktia, seuruuta, luoksetulon, noutoja, kaukoja. Tunnarin sai myös etsiä, se oli piilossa esteen takana seinustalla. Ja ruutuunkin sai mennä kerran näyttöruutuna ja kerran pallolle, meni ihan kivasti. Muutenkin teki mukavaa settiä, hiomista liikkeissä on vielä paljon, mutta edistystäkin on tapahtunut. Se jo on hienoa, että Kipi pystyi tekemään liikkeitä (tai lähinnä tietenkin niiden osia) näinkin isossa häiriössä. Välillä joku toinen koira touhusi ihan vieressä, mutta Kipi ei tästä välittänyt. Lopuksi oli vielä paikkamakuu ryhmässä liikkuroituna. Kipi makasi rivin reunassa kolmeminuuttisen ja oli rauhallinen.

Tänään oli kiva poutasää ja tehtiin pitkä lenkki koirien kanssa. Iltapäivällä sain vielä inspiraation lähteä jäljestämään. Tein jäljen vain Kipille, koska lähestyvän pimeän takia en muille ehtinyt. Ja jos jäljen tekee vähän ennen kolmea ja lähtee ajamaan sitä vähän vaille neljä ja palaa autolle lähempänä puoli viittä, niin kyllä silloin melko pimeää jo on.

Viime päivityksen jälkeen emme ole ajaneet yhtään jälkeä ennen tätä. Paikka oli sama kuin viimeksi eli Vaakkoin metsä ja jälki taas melko pitkä ja useita kulmia sisältävä. Maastona metsää, kalliota, pätkä suotakin. Viisi keppiä ja purkit alla. Lyhyt janalähtö, joka meni hienosti. Kakkoskepille asti Kipi jäljesti oikein hyvin, vähän sen jälkeen se mielestäni meni kohdasta josta en ollut itse mennyt. Yritin ehdottaa, että se palaisi takaisin etsimään oikeaa jälkeä, mutta se oli vakuuttunut, että jälki oli oikea. Päätin seurata sitä, koska olen ennenkin ollut väärässä enkä pääsääntöisesti halua puuttua koiran työskentelyyn, vaikka toisaalta en halua antaa jäljestää pitkiä matkoja väärääkään jälkeä.

Kipi jäljesti edelleen nenä maassa ja häntä heiluen, mutta pian kävi ilmeiseksi, että se todellakin oli vaihtanut jäljen johonkin toiseen, koska maasto oli minulle aivan outoa. Menin kuitenkin perässä ja tultiin isolle polulle, jonka itsekin olin jälkeä tehdessäni ylittänyt, mutta ainakin 15 metriä kauempaa. Tässä kohtaa Kipi lopetti jäljestämisen ja oli ihan kysymysmerkkinä. Kävelin sen kanssa ilman käskyä sinne missä tiesin oman jälkeni olevan ja se nosti sen sieltä.

Tässä vaiheessa oli jo niin pimeää, että laitoin otsalampun päälle ja yritin olla kompastumatta. En ihan onnistunut vaan mätkähdin kerran kunnolla maahan ja Kipi-raukka sai nykäisyn valjaisiin ja joutui hetken odottamaan, että pääsin pystyyn. Ei se ollut millänsäkään ja hyvin sillä riitti taistelutahto läpi jäljen muutenkin, ei lannistanut eksyminen tai pimeä. Kolmoskeppi jäi eksymisen takia, muut löytyivät. Täytyy se jäänyt keppi ja purkki mennä päivänvalolla joskus etsimään.

Jos on pimeää ulkona, niin on meidän olkkarikin aika pimeä ja siellä otetut kuvat tähän aikaan vuodesta hämäriä. Tässä ovat Snoopy ja Nella nokosilla sohvalla.

Treenejä ja huoltoa

Tämän viikon aikana olemme vähän tokoilleet kotosalla kaikkien kanssa ja Kipi pääsi kerran myös Luukin kentälle ottamaan pk-tottista. Tottiskentältä mentiinkin suoraan Vaakkoin metsään ajamaan aiemmin tallaamani jälki, joka oli siinä vaiheessa parituntinen.

Jälki oli pisin tähänastisista. Tarkkaan en sen pituutta laskenut, mutta lähelle kilometri luultavasti. Kulmia oli useita ja toiseksi viimeinen kulma oli hieman tavallista terävämpi. Yhdellä kallionkielekkeellä jouduin tekemään väistöliikkeen  vasemmalle, ettei tulisi liian jyrkkä pudotus alas, ja alhaalla palaamaan takaisin kulkusuuntaan, eli siihen tuli pieni piikki. Maasto oli normimetsää ja paikoin avointa sammalpeitteistä kalliomaastoa. Keppejä laitoin viisi enkä merkannut niitä enkä mitään muutakaan paitsi jäljen alkukohdan.

Otimme lyhyen janalähdön ja Kipi nosti jäljen heti oikein. Ja se jäljesi hienosti, keskittyneesti ja nenä maassa. Tuuli oli kohtalaisen navakkaa, mutta nenä pysyi maassa avoimessakin maastossa kalliolla. Kepit Kipi huomasi kaikki. Uskoni oli koetuksella ennen neloskeppiä ja olin varma, että se on jäänyt ja harmittelin, että nyt jäi sitten purkkikin maastoon ja pitää mennä se jonkun toisen koiran kanssa etsimään. Mutta hetken päästä Kipi jo neloskepin ilmaisikin. Kielekkeellä näytti hetken, että Kipi aikoo jatkaa suoraan, mikä olisi ollut se luonteva suunta, mutta se huomasi kulman ja kääntyi, samoin se kääntyi heti alhaalla hyvin sinne minne jälkikin. Kulmia ei nyt muutenkaan tarkistellut, sen hieman terävämmänkin suoritti epäröimättä ihan täydellisesti. Yksi kaatuneen puun alituskin oli loppusuoralla, Kipi tosin mahtui menemään siitä lähes suorana, minä jouduin ryömimään.

Miten mahtava pieni jälkikoira <3

Keskiviikkona Kipi pääsi Piiran käsittelyyn. Tarpeeseen tuli, selässä oli taas jumeja ja toispuoleisuutta. Käsittelyn jälkeen oli taas lantio suora. Etuosaan oli nyt hyvin kehittynyt voimaa, mutta takaosaan valitettavasti ei, ja selän syvät lihakset ovat vielä olemattomat. Kotiläksyksi saimme remmikävelyä metsässä kolme kertaa viikossa 10-15 minuuttia kerrallaan siten, että Kipi kulkee tasapuolisesti sekä oikealla että vasemmalla puolellani. Tuon ikäinen uros on usein vielä hyvin keskentekoinen ja koska Kipi on myös pitkäselkäinen koira, niin se tuo omat haasteensa kehitykseen.

Olen kyllä nähnyt, että Kipin takaosa on sellainen aika löperö vielä. Sen makuu- ja seisomisasennot ovat myös kielineet siitä, että syvätuki on vielä puutteellinen. Silti vähän ihmetytti, ettei mitään kehitystä ole takaosan suhteen tapahtunut, vaikka olemme tehneet myös kävelylenkkejä ja osan niistä metsässä, uimistakin harrastettiin niin pitkään kuin pystyttiin. Nyt täytyy entistä enemmän kiinnittää huomiota oikeanlaiseen ja monipuoliseen liikuntaan. Vapaana liikkuessa ne syvät lihakset tai takaosa eivät kehity, silloin Kipi melkein aina laukkaa. Netistä löysin myös jumppaohjeita syvien lihasten kehittämiseksi, joten otetaan myös ne käyttöön.

Jossain vaiheessa pitäisi uskaltaa kuvauttaa selkä ja lonkat. Ja kyynärät myös, tällä kertaa virallisesti, nehän onkin jo välikuvattu terveiksi. Hui. En ehkä uskalla. Kyllähän se mietityttää, että jos takapään huonompi kehittyminen kuitenkin johtuu esim. lanneselän viasta tai huonoista lonkista. Lanneselän ongelmat ovat liiankin tuttuja jo, noilla muilla kahdella niitä on jo ollut. Snoopylla ohimeneviä ja lieviä, se on tällä hetkellä hyvin liikkuva 11-vuotias. Vinskillä lieviä mutta pysyvämpiä ja enemmän harrastuksia haittaavia. Vaikka on sekin nyt ollut pitkään paremmassa kunnossa kuin oli nuorempana (no ei ole varmaan enää kauan kun tämän erehdyin sanomaan...).  Kipi kyllä hyppäsi sulavasti korkeankin hypyn, kun sitä kokeiltiin, eli ei sen ponnistusvoima ihan nollatasolla sentään ole. Mutta nyt ei kyllä korkeita hyppyjä oteta, eikä kovin paljon mataliakaan, ennen kuin syvätuki on parempi ja ehkä ne kuvatkin otettu.

Piira antoi ohjeeksi pitää Kipi kolme päivää levossa ja remmiliikunnalla käsittelyn jälkeen. Minulle nousi parahiksi lähes 39 asteen kuume vielä samana iltana ja seuraavan päivän olin tosi kipeä. Mikä ihastuttava lähtökohta remmilenkkeilylle. Vastaavassa tilanteessa yleensä hoidan lenkkeilyn pitämällä koiria irti tuossa viereisessä pöpelikössä ja tallustamalla itse siellä hissukseen perässä. Nyt oli pakko vääntäytyä remmilenkille, yhtään pissatuskäyntiäkään ei voinut ilman remmiä hoitaa. Ja Kipi lisäksi veti paljon enemmän kuin yleensä ja jouduin koko ajan sitä estelemään. Argh, ei tuollaista kipeänä jaksaisi. Onneksi tänään tauti on jo helpottamaan päin.

Tänään satoi luntakin ja oli vaikea pidellä innokasta koiraa, joka tietenkin olisi halunnut telmiä vapaammin. Huominen vielä olisi remmilenkkipäivä, sitten päästään onneksi taas menemään vapaammin.

Jälkiä ja esineitä

Viime viikolla tuli treenattua jälkeä melkein joka päivä, kun sääkin sen salli. Keskiviikkona tein Kipille peltojäljen Luukkiin. Namittoman, koska tarkoitus oli treenata etenkin keppien ilmaisua. Opin siitä ainakin, että Kipille ei kannata tehdä namittomia peltojälkiä. Sillä oli turhan paljon vauhtia ja huoleton asenne, osasta kulmia se ryysäsi pitkälle yli ennen kuin huomasi mitään outoa. Ihan kaikkia keppejä se ei myöskään viitsinyt ilmaista. Jonkun kepin se saattoi osoittaa pienellä eleellä havainneensa kyllä, muttei kuitenkaan viitsinyt edes hidastaa vauhtiaan yhtään.

Pohdinkin sitten, että mihinkäs suuntaan minä keppien treenaamista nyt veisin. Muutaman kerran olin harrastanut kepeillä pysähtymistä, jos Kipi ei keppiä ilmaissut, ja jäänyt odottamaan, että se tajuaa tehdä kepille jotain. Mutta en oikein tykkää tuollaisesta treenistä, haluan koiran oppivan ilmaisemaan kepit omaehtoisesti. Tuossa on sekin vaara, ettei koira opi itse pitämään kepeistä huolta, kun se oppii luottamaan siihen, että mamma kyllä hoitelee ne, tai vähintäänkin vinkkaa niistä. Kokeiltua tuli silti, koska Kipi mielestäni osasi kepit, se ei vain halunnut pysähtyä niiden kohdalle. Mutta ei treeni siitä hirveästi edistynyt, enkä tosiaan itsekään kokenut sellaista treeniä hyväksi.

Päätin, että keppimotivaatiota ja rutiinia pitää yksinkertaisesti saada lisää. Päätin laittaa keppien alle jatkossa pienet purkit, joissa on lihaa, kissanruokaa tai muuta herkkua. Ja viimeisen kepin alle kokonaisen kissanruokarasian merkiksi siitä, että jälki loppuu siihen.

Torstaina olimme treenaamassa jälkeä ja esineitä Leean kanssa. Minä tallasin jäljet Kaikulle ja Jackille, Leea Kipille ja Vinskille. Jälkien vanhetessa talloimme vielä täysikokoisen esineruudun. Kipi pääsi ensimmäisenä ruutuun ja Leea vei sille esineen sen nähden etukulmaan. Hienosti haki sen. Se sai hakea vielä kaksi muuta esinettä takaa eri kohdista ja jouduin vähän auttamaan sitä. Se kyllä juoksi esineiden lähelle ja luultavasti sai niistä vainunkin, muttei ihan viitsinyt nähdä vaivaa paikallistaakseen ne kunnolla. Esineet olivat vähän pienempiä kuin ensimmäinen, ja toinen vähän haastavammassa kohdassakin puiden välissä. Kävelin itse esineitä kohti ja kyllähän Kipi sitten nekin esineet haki.

Leean analyysi Kipistä oli, että se on itseriittoinen ja itsenäinen eikä työskentele hirveän pitkäjänteisesti. Sellainen koira, jolta ehkä myöhemmin pitää osata vaatia asioita oikealla tavalla. Ja kyllähän se pitkälti juuri sellainen tällä hetkellä on omastakin mielestäni, tiedä sitten meneekö osa vielä teinivaiheen piikkiin. Joka tapauksessa nyt vielä opetellaan asioita ja luodaan pohjia.

Vinski oli aika pätevä esineruudussa ja sai etsiä kolme esinettä. Snoopy ei ruutuun eikä jäljelle nyt päässyt, mutta sai treenien jälkeen etsiä sekin esineen maastosta.

Kipi ajoi jälkensä parituntisena. Jälki oli puolisen kilometriä pitkä, keppejä kolme, kulmia muutama. Ensimmäisestä kulmasta ajoi vähän yli, mutta kääntyi sitten selvittämään sen. Muissa kulmissa ei juuri tarkistellut ja jäljen ajoi muutenkin hyvin. Kyllä se jäljellä on ihan pitkäjänteinen, paitsi keppien suhteen ei aina ole ollut. Nyt se ilmaisi kaikki kepit ja ilahtui purkeista niiden yhteydessä. Leean tallustaminen perässämme ei sitä enää näyttänyt millään lailla haittaavan.

Vinski ajoi jälkensä yli kaksituntisena. Pituutta silläkin se puolisen kilometriä, erilaisia haasteita, kuusi keppiä. Ensimmäinen keppi jäi, kun keppinenä ei ollut kunnolla auki vielä. Neloskeppi jäi, koska juuri siinä kohdassa Vinski ei ollut aivan jäljen päällä. Kerran se joutui etsimään jäljen uudestaan, maastossa oli liikkunut joku ihminen ja/tai riistaa, sen huomasi muutenkin Vinskin käytöksestä. Mutta ihan hyvin selvitti jäljen loppuun asti.

Perjantaina Kipi ajoi jäljen Nummelassa. Keppejä oli neljä, kerran jälki ylitti metsätien. Tosi hyvin ajoi jäljen eikä tienylitys taaskaan ollut mikään ongelma. Kepeistä ilmaisi kolme. Sen yhdenkin kohdalla pyörähti, mutta jatkoi sitten matkaa, enkä sitä estellyt, kun kerran olin päättänyt olla tekemättä niin. Olisi pitänyt vahvistaa sitä heti kun se reagoi keppiin, mutta myöhästyin sen asian suhteen.

Sunnuntaina olimme jäljestämässä Karkkilassa ja tein jäljet kaikille. Kipillä oli aika pitkä jälki, useita kulmia ja neljä keppiä. Janan tapainenkin otettiin, nosti jäljen ensin oikein mutta kääntyi sitten takajäljelle ja meni sitä pitkälle, se olikin uutta. Itse jälki meni taas hienosti ja kaikki kepitkin Kipi ilmaisi. Laitan purkit esim. sammaleen alle piiloon aina kun voin ja kepit siihen päälle. Kipi kaivaa purkit heti esiin, mutta ihan pyytämättä se ilmaisee myös kepit. Tämä tapa näyttää nyt toimivan kivasti. Ja kyllä Kipi on jäljellä edistyneempi kuin tokossa, pk-tottiksessa tai esineillä. Jälkimmäistä ollaan tehty määrällisesti hävyttömän vähän.

Vinskillä oli myös aika pitkä jälki ja erilaisia haasteita, kuten kulmia rinteessä, ja keppejä neljä. Hienosti suoritti janan ja hienosti ajoi jäljen, kaikki kepit ilmaisi. Snoopylla oli vähän lyhyempi kahden kepin jälki. Sen haasteena oli, että keppeinä toimivat ohuet tikut ja ensimmäinen siltä jäikin, toisen se ilmaisi. Ja yhtä innokas ja vauhdikas se oli kuin on aina ollut, ei se edes tiedä mitä hidastelu tarkoittaa...

Pääsääntöisesti koirat ajavat merkkaamattomia jälkiä. Kipillä on toistaiseksi ollut merkit keppien kohdalla, kun olen halunnut tarkkailla sen käytöstä kepeillä, enkä myöskään ole halunnut purkkien jäävän maastoon, mutta eiköhän aika ole jo kypsä keppimerkkienkin pois jättämiseen. Enpä sitten vahingossakaan tule hidastaneeksi omaa vauhtiani ennen keppejä, tietoisesti en sitä muutenkaan tee. Joissain treeneissä voi toki olla joku syy käyttää merkkejä, enkä minä kuulu niihin, jotka ehdottomasti vastustavat merkkien käyttöä kaikissa olosuhteissa.

Saa nähdä, miten kauan vielä sään puolesta voi jäljestää. Joka päivä ei muutenkaan ehdi, kun valoisaa aikaa ei niin pitkään ole. Täällä saa ikkunastakin tuijottaa pelkkää säkkipimeää suuren osan vuorokautta, kun ei täällä landella mitään katuvaloja ole, ja ainoasta pihavalostakin paloi lamppu joskus, öh, vuosi tai pari sitten ehkä..? Ilmankin pärjää, mutta voisihan siitä jotain iloa olla, on vaan vähän monimutkaisempi tapaus vaihtaa.

Keittiötokot varmaan tulevat talven aikana tutuiksi. Tänään olimme iltahämärissä lenkillä Luukissa ja Kipi myös tottisteli hetken parkkiksella. Parkkis oli melko huonosti valaistu, joten aika pimeää touhua se tottis sitten olikin. Ympäristö kiinnitti aika paljon Kipin huomiota ja tein treenin helpoksi. Liikoja ei voi vielä vaatia, mutta tarkkana saa olla siitä, että vahvistaa oikeita asioita.