torstai 19. helmikuuta 2015

Aurinkoa ja historiaa

Muutaman päivän ajan oli aurinkoista ja koirille myös hankikanto. Tuli oltua paljon ulkona tietenkin. Nyt on taas harmaata ja hankikantokin mennyttä, mutta aurinkoisista päivistä jäi monta kuvamuistoa.


Snoopy nautiskelee



Kipi lennokkaana

Tänään olimme Luukissa ja Kipi tapasi pitkästä aikaa Repen. Kipi oli innoissaan Repen nähdessään ja pomppi malttamattomana kun käveltiin metsään päin. Sitten kun pojat metsässä pääsivät irti, olikin tilanne vähän erilainen ja syntyi pieni rähinä. Otettiin pojat taas kiinni ja käveltiin hetki, sitten päästettiin ne uudestaan irti. Kipi oli vähän varautunut ja pojat puuhailivat pitkän aikaa vain omiaan. Sitten lopulta ne ryhtyivät ajamaan toisiaan takaa niin kuin ennenkin, mutta painileikkiin ne eivät antautuneet. Ne alkavat olla siinä iässä, että hakevat uutta tapaa olla keskenään, ja toki pitkä taukokin varmaan vaikuttaa asiaan.

Metsäilyn jälkeen otettiin vähän treeniä parkkipaikalla. Treenasimme seuruuta, ruutua ja ohjattua noutoa. Ohjattua emme ole aiemmin treenanneet kuin ihan harvoin alkeita. Nyt kokeilimme kahdesti uusien voittajaluokan sääntöjen mukaista suoritusta. Sehän meni ihan kivasti, tosin toisella kerralla kapulaa tuodessaan Kipi äkkäsi jotain maassa ja irrotti kapulan siksi aikaa kun meni tsekkaamaan, että sehän olikin vain tupakannatsa. Vähän lipsui työmoraali...Täytyy kyllä ottaa työn alle treenata siten, että kentällä on monimuotoisia häiriöesineitä. Ylimääräisiä merkkejä ja kapuloita on usein ollut, mutta pitää laittaa jotain pientä sälääkin tästä lähtien, vaikkapa namejakin, ja treenata sitä, että niitä ei oteta. Eihän se nyt tuommoinen vetele, että työt jätetään kesken!

Olin tyytyväinen, kun parkkiksen ohi tai poikki meni monta koiraa ja pääsin naksuttelemaan Kipille niiden näkemisestä. Ja tietenkin meillä oli häiriönä myös Repe. Kipi keskittyi liikkeiden aikana kivasti, liikkeiden välissä vilkuili jonkun verran ympäristöä.





Kipin eno Roni se suoritti viikonloppuna ensimmäisenä bordercolliena rekikoirien käyttökokeen hienoilla pisteillä, huisia! Vieläköhän löytyy sellaisia lajeja, joita yksikään bordercollie ei vielä ole valloittanut ja joihin bortsuilla olisi osallistumisoikeus..? Kun se IPO-tuloskin jo löytyy.

Jälkikautta tässä jo kovasti odotellaan! Ja tietoa siitä, päästäänkö edes pk:ssa mukaan seuran treeneihin. Tokon suhteen en elättele paljon toivoa, mutta suunnitelmissa on yrittää etsiä treenikavereita muuta kautta.

Milloin tämä harrastaminen tällaiseksi meni, ettei treeneihin millään mahdu mukaan? Ehkä jossain mahtuu vieläkin, mutta meillä päin ei. Toista se oli ennen. Kun aloittelevana harrastajana halusin ensimmäisen koirani Netan kanssa mukaan agilityyn, asia oli yhdellä puhelinsoitolla selvä. Sellainen ehto minulle tosin kerrottiin, että ensin pitää tulla mukaan tottis- tai tokotreeneihin. Sehän sopi paremmin kuin hyvin, ja minut toivotettiin tervetulleeksi heti seuraavana maanantaina klo 18 Gesterbyn koulun kentälle tottistreeneihin. Treenien jälkeen kysyin innokkaana, että milloin ne agilitytreenit ovat. Nyt, kuului vastaus. Ja niin sitä ajeltiin peräkanaa Rånäsin agilitykentälle, ja tämä treenikuvio tuli tutuksi vuosien mittaan maanantaisin.

Jessi Rånäsissa 


Kyllä ovat lajitkin noista ajoista menneet hirveästi eteenpäin. Tottistreenit siihen aikaan olivat usein sitä, että koirat tekivät läpi pk-kaavion mukaisia liikkeitä ryhmässä, eikä koirien motivointiin tai palkkaukseen useinkaan kummemmin kiinnitetty huomiota. Ja eivät aivan kaikki kuuleman mukaan vieläkään ole tulleet nykyaikaan tässä asiassa, mutta olettaisin tuollaisen treenitavan nykyään melko harvinaiseksi.

Agilityssä rimat olivat ennen korkeammalla kuin nyt, mutta toisaalta radat eivät olleet niin tiukkoja. Koirien terveysasioihin ei kiinnitetty paljonkaan huomiota. Moni otti koiran radalle suoraan autosta kylmiltään ja radan jälkeen myös palautti koiran suoraan autoon tai kiinni puuhun radan vierelle. Ainakin yhden kisan muistan nähneeni asfalttipohjalla, karmivaa. Koiria ei myöskään kovin yleisesti vielä huollettu eikä sen alan ammattilaisia ollut juurikaan. Hallissa treenasivat vain harvat, eikä seuroilla vielä ollut omia halleja. Meillä oli talvisin vuoro Masalan kuplahallissa.

Agilityn tulostaso ei ennen ollut yhtä kova kuin nykyään. Syntyi hirveä poru, kun MM-karsintoihin pääsyn kriteerejä tiukennettiin ja vain kourallinen koiria sai karsintatulokset kasaan. Vaatimukset tuntuivat ylimitoitetuilta ja kohtuuttomilta. Sittemmin kriteerejä edelleen tiukennettiin, mutta osallistujista ei silti ollut pulaa, koska lajin koulutustaso meni koko ajan eteenpäin.

Tokon taso on myös niin eri sfääreissä nykyään, ettei samaksi lajiksi uskoisi. Ennen oli esimerkiksi vaikeaa saada joukkuekisoihin ylempien luokkien koiria tarpeeksi. Nyt taas eivät edes yksilö-SM-kisoihin mahdu kaikki hyviä tuloksia omaavat ja halukkaat koirakot mukaan, vaikka sinne pääsee sata koiraa!

Koulutusmenetelmät ovat muuttuneet ihan älyttömän paljon. Ennen ei puhuttu mitään koiran vireestä, ilmeestä tai mielentilasta. Eikä palkkauksen suunnasta tai ajoituksesta, ei kriteereistä tai hyppytekniikasta. Monia treenitapoja ja tekniikoita ei ollut keksitty vielä. Naksuakaan ei vielä ollut, mutta shaping oli jo keksitty ja käytin koirilleni shapingpilliä. Ja mitään yksäreitähän ei ennen tunnettu ja treenimäärät olivat monilla nykyistä vähäisempiä. Joskus tuli joku guru seuraan kouluttamaan ja erilaisia koulutustapahtumia ja leirejä kyllä oli.

Olen miettinyt, miten erilaista on nyt tulla mukaan koiraharrastukseen, kun tietotaito on ihan eri tasolla. Moni aika aloitteleva harrastaja näyttääkin edistyvän nopeasti. On hienoa, että Suomen taso monessa lajissa on niin korkea. Näen kyllä kiristyneessä kilpailussa varjopuoliakin, ennen oli leppoisampaa. Mutta onhan se vieläkin paljon omasta asenteesta kiinni, miten harrastaa, vaikka pyrkisi huimiinkiin tavoitteisiin. On ilo nähdä nykyään paljon hyvää yhteistyötä tekeviä koirakoita, kun koirien motivointiinkin paneudutaan.

Itsehän olen vieläkin vähän sinne historiaan jämähtänyt. En ole kaikkia uusia treenitekniikoita omaksunut enkä kaikista ole kuullutkaan, olenpa vain pannut merkille, että jotkut tekevät esimerkiksi tokokentällä vaikka millaisia jänniä, minulle tuntemattomia juttuja ;D Pidin taukoa tokosta vuosina, joina laji meni huimasti eteenpäin, enkä vieläkään ole päässyt kiinni ohjattuun treenaamiseen.

Yksi valtava muutos on myös rotujen kirjo lajeissa. Bordercollie oli suuri harvinaisuus silloin kun aloitin, malejakin oli vain vähän. Alkuaikoina tiesin suuren osan maan bordercollieista ja myös suvun niiden takana. Enää tunnen vain hyvin pienen murto-osan ja monet suvut ovat myös minulle tuntemattomia. Rotuun on myös tullut paljon kirjoa vuosien mittaan, alussa oli eniten showlinjaisia koiria.

Kun ensimmäinen bordercollieni Jessi oli pentu (ja vielä aikuinenkin), niin pääsääntöisesti kukaan ei tunnistanut sen rotua. Saatettiin kysyä, onko se ihan puhdas karjalankarhukoira tai mitä rotuja siinä on. Luultiin sitä Netta-sakemannin pennuksikin. Eräs edistyksellinen ihminen kysyi, onko siinä bordercollieta. Ja yksi tunnisti sen bortsuksi auton ikkunasta ja innostui tästä harvinaisesta näystä niin, että pysäytti auton ja tuli juttelemaan. Kun Jessi sai pennut ja käytin sen eläinlääkärin tsekkauksessa, että kaikki pennut varmasti olivat syntyneet, niin eläinlääkäri kehotti minua tarkistamaan, oliko pennuilla kannukset, koska ne kuulemma ovat sekakoirilla yleisiä ;D

Noina alkuaikoina, kun järjestettiin bordercollieille leiri, niin koirat päästettiin irti leirialueelle leirin alussa ja kerättiin kasaan leirin loppuessa. Toki ihan kaikki eivät kaiken aikaa olleet irti, mutta osa oli. Yksi uros näytti aina olevan yksin uimassa keskellä järveä, pärskytti, haukkui ja pyydysti vesipisaroita siinä samalla. Kaveri vähän hermostui, kun treenasi koirallaan puomia ja siihen änkesi samaan aikaan joku näistä vapaana kulkevista koirista. Jokohan ovat leiritkin tylsemmiksi muuttuneet? :D




   Snoopykin innostui juoksemaan Kipin kanssa ja välillä se on ollut hilkulla leikkiäkin muiden kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti