keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Piiralla

Tänään oli koirilla Piira-päivä. Ensin pääsi Kipi pikatsekkaukseen. Sen takaliikkeet ovat (sattuneista syistä) kiinnittäneet huomioni alusta asti. Se on käyttänyt pupulaukkaa ja etenkin hitaassa liikkeessä se keikuttaa kovasti takapäätään, joskus se myös astuu takajaloillaan ristiin. Se ei myöskään näytä hahmottavan takapäätään kovin hyvin, se on joskus jopa mätkähtänyt alas sohvalta kyljelleen tajuamatta ottaa takajalkoja alleen. Toisaalta se on kyllä hyvin ketterä. Sen taka- ja etuosa ovat kovin eripariset ja olen miettinyt, että tämäkin voi olla syy noihin outouksiin.

Piira totesi, että Kipin lantio on suora, keskiselässä ehkä jotain pientä vinoutta, mutta ei mitään hälyttävää. Eikä kaikenkaikkiaan pikatarkistuksessa mitään sellaista, että sitä olisi tarvinnut ruveta käsittelemään. Piirakin sanoi, että takapään ongelmat voivat johtua takakorkeudesta. Neuvoksi saatiin harrastaa hidasta kävelyä metsässä. Jonkun verran ollaan sitä tehtykin. Saa nähdä, tasoittuuko takakorkeus tuosta ajan myötä.

Seuraavana vuorossa oli Vinski. Sen lantio oli  ilahduttavasti pysynyt suorassa ja viime kerralla auottu SI-nivelen lukko oli pysynyt auki. Lapaluiden takana oikealla ja taempana selässä myöskin oikealla oli kireyttä, samoin jonkun verran takajaloissa. Vinski nautti käsittelystä silmät ummessa ja havahtui vain, kun kireitä kohtia käsiteltiin.

Sitten pääsi käsittelyyn Jippo. Siitä olin ollut huolissani, koska sillä oli muutama vaisumpi päivä, mutta nyt parin päivän ajan oli jo parannusta näkyvissä. Epäilin, että Jipolla on taas niska kauheassa kunnossa. Mutta se ei nyt ollut ollenkaan niin pahassa kunnossa kuin joskus aiemmin. Lapaluiden kohdallakaan ei nyt ollut turvotusta, mutta selkärangan päällä taempana jonkun verran oli ja tällä kertaa muutenkin takaosassa oli enemmän sanomista.

Piira epäili Jipon vaisuuden johtuneen tällä kertaa suolistosta. Itsekin olin ottanut myös tämän vaihtoehdon huomioon ja syöttänyt sitä muutaman päivän sulavammalla ja vähärasvaisemmalla ruoalla. Pääosa dieetistä saakin jatkossa olla pysyvästi tällainen, vanhan koiran elimistö ei välttämättä enää niin hyvin sulata ja hyödynnä raakalihoja, jotka usein ovat hyvin rasvaisia ja ravintoarvoltaan huonommista ruhonosista valmistettuja. Mutta kyllä ne muiden koirien ruokalistalla pysyvät, ja Jippokin saa niitä mausteeksi.

Snoopy oli ainoa, joka ei käsittelyyn tai edes tarkistukseen päässyt. Se on liikkunut hyvin ja ollut muutenkin reipas, joten se saa olla rauhassa, se kun ei käpälöitäväksi joutumista arvosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti