Snoopy 14 vuotta!

Tänään ollaan juhlittu Snoopyn 14-vuotissynttäriä, ja pappakoira on tietenkin saanut ylimääräisiä herkkuja. Vuosi sitten arvelin haikeana, että se syntymäpäivä varmaan jäisi Snoopyn viimeiseksi, mutta niin vaan Snoopy on ollut ilonamme vielä vuoden lisää. Olen niin iloinen, että olemme vielä saaneet tätä kesää viettää sen kanssa yhdessä, ja että se on saanut nauttia uintiretkistä, lenkeistä ja jäljestämisestä. Tänään se pääsi lenkille yhdessä vuotta nuoremman Inan kanssa. Kovin oli Snoopy intona uuden lenkkipaikan hajuista ja naisseurasta, ei malttanut istahtaa edes kuvassa poseeraamista varten. Kyllä nämä vanhuskoirat ovat niin liikkiksiä <3 Ja voi vain olla kiitollinen, kun on saanut pitää koiran vanhaksi asti, vaikka ainahan se aika silti tuntuu kesken loppuvan. 

Pappa ja mummo lenkillä <3

Synttärit, retkeilyä ja treenejä

Meidän lauman kuopus, pieni ruskea pyörremyrskymme Kipi on ehtinyt jo neljän vuoden ikään. Syntymäpäivää viime viikolla se vietti retkeilemällä ja uimalla. Iltaruoan jälkeen se sai superherkkuaan, olkipossun korvaa pureskeskeltavaksi, joten kaikki hyvän synttäripäivän ainekset olivat kasassa.

Laitetaan tähän vielä pari melko tuoretta kuvaa Kipin lelulla rallattelusta tokotreeneissä.

Muutenkin ollaan treenattu aina välillä jotain. Draama on saanut ajaa muutaman nurmikkojäljen. Jäljen alkuun ja kulmien jälkeen olen laittanut nameja. Keppien alla on ollut pienet purkit, joissa on ollut herkkua. Purkkien ansiosta keppien ilmaisu on ollut varmempaa. Samalla olen opettanut Draamalle, että kepit voi ilmaista myös rauhallisella maahanmenolla, kun se ennen on saanut ottaa kepit suuhun ja myös leikkiä niillä. Jospa tämä tapa vähän rauhoittaisi jälkityöskentelyä. Jäljen lopussa yhä saa leikkiä viimeisellä kepillä tai lelulla. 

Nurmikko/peltojälkikuurin toivon muutenkin vähän tarkentavan työskentelyä. Aika kivasti jäljet ovat menneetkin, mutta kulmissa on pientä tarkistelua ollut, ja namittomilla osuuksilla puolestaan vauhti kasvaa, eikä ihan jokainen askel tule tarkistetuksi. Eipä se mikään ihme olekaan, kun Draamalle on pohjatyö tehty metsässä, eikä jäljellä ole nameja ollut. FH-tyyliin en odota jälkien sujuvankaan, enkä ainakaan näillä näkymin tähtää FH-jäljelle. Haasteita siinä kyllä riittäisi, jos siihen ajattelisi ryhtyä. Koirakin niin helposti palaa siihen, minkä on ensin oppinut, että moni yksityiskohta tuottaisi varmasti päänvaivaa. Ja sama koskee kyllä myös ohjaajaa, ei tällainen ikänsä metsäjälkeä harrastanut ja sen vapautta rakastava tyyppi helposti ryhdy jokaisesta askeleesta erikseen niuhottamaan ;D

Snoopy on joskus saanut jäljestää ruokakuppinsa pihalla. Metsäjälkiä ei ole kukaan vähään aikaan ajanut, kun ei oikein innosta tähän aikaan vuodesta mennä metsään marjastajien ja sienestäjien sekaan. Niin no, kyllä nurtsijäljilläkin voi kaikenlaisiin yllätyksiin törmätä. Viime kerralla alueelle ilmestyi päältä ajettava ruohonleikkuri juuri kun aloimme ajaa jälkeä. Ensin se pysyi etäällä, mutta Draaman jäljestäessä loppusuoraa se ajoi suoraan meitä vastaan jälkeä pitkin. Kun ruohonleikkuri ei väistänyt, niin pyysin Draaman pois jäljeltä, odotimme hetken ja jatkoimme sitten työskentelyä parturoidulla jäljellä. Draama ei ollut moksiskaan ja ajoi jäljen hienosti loppuun asti, se ei mikään herkkähipiäinen koira töitä tehdessään ole. 

Tokossa olemme Draaman kanssa työstäneet mm. kurssilla esiin tulleita asioita ja ohjattua noutoa. Ruutua ja ohjattua ollaan muutama kerta otettu myös merkin kautta, ja hyvin on Draama ketjuttanut asian, vaikka olin etukäteen ihan varma, että se kaahaa merkistä välittämättä suoraan ruutuun tai kapuloille. Tyhjään lähetystä ollaan haparoiden kokeiltu vain pari kertaa, enkä vielä oikein tiedä, millä tyylillä sitä lähtisi työstämään. Alusta tai lelu eivät välttämättä ole hyviä tässä, mutta muidenkin tapojen toteutus mietityttää. Älyvapaa liike!

Kipi ja Vinski ovat saaneet myös tokoilla satunnaisesti. Viimeksi laitoin Kipille pienen ruokarasian odottamaan palkaksi kentälle ja sen oli kovin vaikea luopua siitä. Intoa kyllä riitti, mutta tekeminen oli tavallistakin suurpiirteisempää ja välillä piti vähän vilkaista purkkia kohti. Ei se aina vielä kestä sitä, että ruokapalkka on kentällä mukana, kauempana oleva palkka on vähän helpompi ja toimii hyvänä motivaattorina. Lelupalkkaus noin periaatteessa toimii hyvin myös, mutta melko itseriittoinen Kipi lelujen kanssa on, ei se paljon ohjaajaa leikkimiseen tarvitse, kuten ylempänä olevista kuvistakin huomaa. Se rallattelee pitkiä aikoja itsekseen. Välillä houkuttelen sen näissä tilanteissa kahden lelun leikkiin, johon se kyllä myös lähtee mukaan, koska sen on ihan pakko tulla tarkistamaan, onko minulla oleva lelu vielä parempi. Mutta jos se kerran itsekseen rallattelusta palkkaantuu hyvin, niin rallatelkoot kaikin mokomin.

Eilen vietimme koirien kanssa retkipäivää ja suuntasimme Iso-Valkeelle. Koirat olivat niin riemuissaan, kun ne saivat kulkea pitkät pätkät rantaa pitkin, juoksennella ja uida. Matalaa rantaa riitti ja vesi oli hyvin kirkasta. Kävin itsekin uimassa, ja tuli samalla talviturkki heitettyä, sopivasti tässä syksyn jo kolkutellessa ;) Snoopykin oli mukana, ja oli kyllä niin sydäntä lämmittävää katsella sen riemua hiekkarannalla ja uusissa maastoissa. Ihmeen hyvin se jaksoi muiden mukana. Ja hitsi sentään, vuosituhannen vaihteessa asuin vajaan parin vuoden ajan suhteellisen lähellä retkipaikkaamme, enkä edes tiennyt paikan olemassaolosta! Silloinen lauma sai kyllä nautiskella uimalammesta pihassa (ja todella hulppeista jälkimaastoista), mutta oltaisiin kyllä täällä käyty säännöllisesti uimassa, jos oltaisiin paikka tiedetty.

Kesäkuulumisia

Jos nyt jotain päivityksen tynkää vähän tavallistakin pidemmän tauon jälkeen, oli vähän hankaluuksia, kun osa läppärin näppäimistä sanoi itsensä irti.

Juhannusviikon alkajaisiksi tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Draama tuli meille. On ollut niin kivaa kulkea sen kanssa tämä aika. On ollut hienoa saada laumaan taas suuren moottorin ja motivaation omaava koira, jonka kanssa on ilo tehdä yhteistyötä. Terveysongelmat ja niiden tuomat rajoitukset toki ovat luoneet varjoakin yhteiseloomme.

Aikuisen kodinvaihtajan kanssa  on niin erilaista aloittaa yhteistyö kuin pennun kanssa. En ole aina voinut täsmälleen tietää, mitä Draama jo osaa ja miten jonkun asian perusteet on sille opetettu. Tutkimusmatkalla tässä ollaan sen kanssa oltu. Onhan se omalla tavallaan vähän haikeaakin, kun ei ole voinut olla mukana niitä perusteita luomassa, kun ei ole saanut tuntea Draamaa jo pentuna ja nähdä sen kasvavan, ja on hypännyt kyytiin vähän niin kuin kesken matkan. Mutta niin hienosti Draama sopeutui alusta asti laumaamme ja lauma siihen, ja niin luontevasti se on kanssani työskennellyt, että sen ihmeemmin en tuota murehdi. Etujakin aikuisen koiran ottamisessa on, kun tietää jo paremmin mitä saa, kuin mitä pienestä pennusta voi tietää. Silti on jännä välillä ajatella, että Draamalla on menneisyys jo ennen minua ja meidän laumaa, enkä tiedä siitä kaikkea. Pois ovat myös jääneet monet sellaiset kuviot, jotka uuden koiran kanssa yleensä tulevat eteen, jos koira tulee taloon jo pentuna, kuten juuri asioiden opetteleminen nollapisteestä alkaen, sisaruksiin ja muihin sukulaisiin tutustuminen ja muu sellainen. Mutta silti, tuhannesti haikeampaa ja vaikeampaa olisi se, jos joutuisi vastoin tahtoaan luopumaan aikuisesta koirastaan, jonka kanssa on jo ehtinyt harrastaa paljon ja johon on kiintynyt.

Draaman Neo-veljeä sentään olin nähnyt jo ennen Draaman tuloa, koska se on ollut samassa veperyhmässä Vinskin kanssa, ja samassa tokojoukkueessakin. Muita sisaruksia en ole koskaan tavannut enkä ulkomaista isääkään, ihastuttavan Nyyti-emän kyllä.

Itse asiassa näin kerran Draaman itsensäkin ennen kuin siitä tuli oma koirani. Tämä tapahtui tokokisoissa vuonna 2015, juuri uusien sääntöjen tultua voimaan, kun olin katsomassa Uudenmaan piirinmestaruuskisoja. Draama oli mukana joukkueessa ALO-luokassa ja kuulin, että kyseessä oli Neon sisko. Ykköstuloksen se silloin teki ja oli mukana voittamassa piirinmestaruuskultaa. Enpä olisi ikinä uskonut sen suoritusta seuratessani, että jonain päivänä siitä tulisi minun koirani!

Juhannusta vietimme ulkoillen, ja vieraitakin kävi. Meidän pihan juhannusruusu kukki tänä vuonna myöhässä, juhannuksena suurin osa kukista oli vasta nupuilla. Koivunlehdet sentään olivat silloin jo aika hyvän kokoisia :) Myöhässähän moni muukin asia on tänä kesänä ollut, aina uimavesien lämpenemisestä mustikoiden kypsymiseen.

Vasta viikko juhannuksen jälkeen oli juhannusruusu täydessä kukassa.

Meillä oli Draaman kanssa tokokurssin viimeinen tunti heinäkuun alussa, teemana tunnari ja kaukokäskyt. Teimme tunnarin kolme kertaa liikkuroituna ja kisamaisesti. Ekalla kerralla Draama ei heti tajunnut lähteä tunnarikasan luokse, koska emme ole yleensä tehneet sitä kisapituiselta matkalta. Vauhti sillä kasvoi kovaksi, ja se oikein roiskaisi tunnareille. Vain kerran se silti otti väärän, silloinkin toisella yrittämällä omansa. Otekaan tunnarikapuloista ei aina ollut paras mahdollinen. Silti en osaa tuota niin murehtia, koska edistyminen alkutilanteeseen nähden on kuitenkin selkeää. Alussahan tunnarit menivät tuhannen päreiksi, ote oli vieläkin huonompi, ja väärät nousivat omaa useammin.

Jatkossa siis keskitymme yhä treenaamaan lyhyeltä matkalta, ettei vauhti kasva liikaa. Tunnarit, niin oman kuin väärätkin, voi myös piilottaa esim. korkeaan ruohikkoon, jotta Draama joutuu oikeasti etsimään, eikä myöskään opi siihen, että vain oma on aina piilossa. Eikä se tällöin myöskään pysty roiskaisemaan kapuloille niin rajusti ja huolettomasti. Hallissa treenatessa tunnarit voi laittaa seinän viereen vauhdin hillitsemiseksi. Hyvä on myös treenata joskus niin, että kapulat ovatkin vähän korkeammalla. Treenissä yksi EVL-koira kokeili tunnareiden etsimistä ihmisen päältä, ja se oli kyllä sille tosi vaikeaa. Korkeamman paikan ei vältämättä tarvitse olla niin haastava kuin ihminen, laudanpätkäkin riittää haasteeksi. Haju ei silloin tule suoraan maasta, ja koiralle on siinäkin uutta haastetta.

Kaukokäskyjä katsottiin myös, ja niissähän on ongelmia piisannut. Erityisesti seisomisessa, joka on edelleen täysin alkutekijöissään. Pompputekniikalla ollaan sitä otettu, mutta Draama ei ole liikettä sisäistänyt eikä osaa sitä, ellen ole sen edessä auttamassa. Naksuttelin sille taannoin myös tyynyä takajalkatargetiksi, ja innollahan se toimintaa alkoi tarjota, ei vain sitten täpinöissään usein malttanut pitkään pitää takajalkoja aloillaan, ja varsin usein se jo targetille mennessään lennätti koko targetin metrin päähän. Joten ei sekään homma sitten edennyt ihan niin kuin olin ajatellut. Nyt saimme neuvoksi opetella seisomista ihan kaukojumppana ilman pomppua ja vaihtaa vihjesanan. Koska takajalkatargetti ei ole toiminut toivotulla tavalla, niin jatkossa voi takajalkojen eteen laittaa riman, jonka yli takajalkoja ei saa laittaa.

Harmi kun kurssi jo päättyi, olisi niin tärkeää saada vähän säännöllisemminkin palautetta, neuvoja ja kisamaista häiriötä. Onneksi kuukauden päästä alkaa neljän kerran kilpatokokurssi seuran valmennusrenkaalaisten vetämänä, jonne myös saimme paikan. Yhä vaan haaveilen siitä, että pääsisi säännöllisesti johonkin koulutukseen, jossa voisi paneutua liikkeiden edistymiseen pitkäjänteisemmin. Yhden koulutuskerran aikana saa jonkinlaiset eväät yksittäisen liikkeen eteenpäin viemiseksi, mutta myös seuranta olisi tärkeää. Kun ei ole niitä ylimääräisiä silmiä näkemässä, niin ei aina voi olla edes varma, tekeekö ne asiat oikein ja kuten on neuvottu. Eikä näe kaikkea mitä koira tekee. Uusiakin ongelmia tulee yleensä aina, ja niitä olisi hyvä pohtia jonkun kanssa. Mutta ikuisuushaaveeksi nämä kai jäävät...

Jäljellä ollaan käyty muutaman kerran. Kerran kävimme ihanassa Vihtijärven metsässä ja tein jäljet koko laumalle. Vinskille ja Snoopylle melko lyhyet yhdellä kulmalla, Kipille ja Draamalle pitkät useammalla kulmalla. Jälkien tallaamisen jälkeen tuli rankka sadekuuro ja sen perään muutama lisääkin sillä aikaa, kun olimme lenkillä jälkien vanhenemista odottamassa. Jälkiä tehdessäni oli vielä melko kuivaa. Jäljestys sitten olikin tosi hankalaa niissä oloissa. Kaikki kyllä nostivat jäljet hyvin ja selvisivät alkujäljestä, mutta kaikki joutuivat vaikeuksiin ensimmäisessä kulmassa. Vinski ja Snoopy löysivät tovin pyörimisen jälkeen jäljen uudestaan, selvittivät sen loppuun asti ja nostivat kepit. Kipi ja Draama taas ajoivat kulmasta reilusti ohi, pyörivät ympäriinsä, mutteivat enää löytäneet jälkeä, jolloin keskeytin niiden työskentelyn. Jäljet olivat täysin merkkaamattomia, joten en myöskään ihan tarkkaan tiennyt, miten kauas jäljeltä ne ajautuivat.  Seniorit vastaan juniorit siis 2-0.

Illalla tein vielä kotimetsään Draamalle uuden jäljen useammalla kulmalla ja kepillä, tällä kertaa merkatun, jotta voisin tarvittaessa keskeyttää jäljen ajoissa, jos ongelmia taas tulisi. Oikein toivoin, että taas tulisi rankkoja sadekuuroja, että saataisiin samat olosuhteet kuin aiemmalla epäonnisella jäljellä, mutta eihän niin käy koskaan silloin kun sitä toivoo. Tämä jälki meni hyvin, kulmissa ei ollut mitään ongelmia ja kepit nousivat. Työstämistä niin kulmat kuin kepitkin vielä Draaman kanssa vaativat, aina se ei malta olla riittävän huolellinen.

Uimassa ollaan tietenkin käyty, ja pari kertaa Draama on aiheuttanut harmaita hiuksia, kun se ei ole ollut lähdössä pois ollenkaan samaan aikaan kuin muut. Sitten sitä onkin saanut odottaa hyvän tovin. Snoopy ei yleensä ole meidän uintireissuilla mukana, kun useimmiten koirat käyvät uimassa jonkun pitkän lenkin varrella ja/tai Snoopylle huonossa rannassa. Niinpä olen vienyt Snoopya yksin uimaan. Ne ovat olleet hyviä reissuja, Snoopy on saanut ihan itse ja rauhassa noutaa kaikki kepit, kun kukaan muu ei ole päässyt väliin, ja rannalle ja pois kävellessä se on saanut pysähtyä nuuhkimaan kaikkia hajuja sielunsa kyllyydestä.

Muilla koirilla on välillä ollut Repe ja Miio lenkki- ja uintiseurana. Miio-sheltti on ollut kovasti ihastunut Draamaan, nenä usein sen peräpäässä kiinni, ja uinnin jälkeen nämä kaksi ovat spurttailleet villisti.

Yhdet sukujuhlatkin käytiin, ja Kipi kirmaili villisti pihalla Vilin ja lapsijoukon kanssa. Kipi on kyllä lasten parissa hyvin suosittu tyyppi, ja yleensä kyllä aikuistenkin, ei sen puoleen.

Vinski on tänä kesänä käynyt kerran vepetreeneissä. Enempään en ole saanut itseäni vielä motivoitua. Vinski osaa periaatteessa ALO-liikkeet, mutta vientiesinettä se pitäisi saada tyrkyttämään paremmin käteen asti. Maalitolppien läpi rantaan tulemista sille ei ole erikseen opetettu, ja asian merkitys on uusien sääntöjen myötä korostunut, kun rantaan tullaan vinosti. Treeneissä Vinski ajautui joka kerta tolppien ohi, kun lähestyminen ei enää ollut suora. Vepe on kiva laji, mutta tavoitteiden puuttuminen syö kyllä motivaatiota, kun ALO-luokkaa korkeammalle ei välttämättä ole realistista haaveilla etenevänsä. Ja pelkästään SOVE- ja ALO-luokkaan päästäkseen pitäisi vielä opetella uusia asioita, jotka juuri Vinskin kohdalla eivät ole mitään läpihuutojuttuja. Jos joku inspiraatio vielä iskee, niin saatammehan me vepetreeneihin mennä, mutta toisaalta saatamme olla menemättäkin. Vedestä aiomme joka tapauksessa nauttia, koska vesi on Vinskille niin rakas ja tärkeä elementti, on ollut ensimmäisestä kerrasta saakka. Vinski on laumassa se kaikkein hartain ja omistautunein uimari, vaikka kaikki nuo ovat aivan hulluina veteen. Uimassa takuulla käydäänkin niin kauan kuin uintikelejä riittää.

Tokoa ja huoltoa

Kesäkuu alkoi melko viluisissa merkeissä, kun lämpötila joinain päivinä oli vain 6-7 astetta, pohjoisesta kävi navakka tuuli ja rakeitakin satoi välillä. Yhtenä vähän aurinkoisempana ja lämpimämpänä hetkenä haksahdin päästämään koirat lenkin varrella uimaan lampeen, mutta jouduin katumaan päätöstä, kun Draama liikkui loppulenkin huonommin ja oli kylmissään. Pojat eivät olleet moksiskaan, mutta Draamahan paleli myös talven paukkupakkasilla niitä enemmän etenkin tassuistaan. Sillä on huono ääreisverenkierto, tassut tuntuvat aina viileiltä. Kylminä alueina ne ovat näkyneet myös lämpökameratutkimuksissa. Kylmän sään takia vesistöjen lämpötilat olivat laskeneet monella asteella, eivätkä enää olleet suotuisat kuntouttavaan uintiin. Otinkin taas ohjenuoraksi sen, että alle 15-asteisessa vedessä ei pääsääntöisesti uida, vuodenajasta riippumatta. Niin hassulta kuin tuntuikin laittaa uinti tauolle kesäkuussa! Niin no, Vinskihän pääsi loppusyksystä vahingossa uimaan todella hyisessä vedessä eikä ollut siitäkään moksiskaan, mutta en antanut sen viipyä vedessä pitkään. Yksilöllisiä juttujahan nämä myös ovat, mutta tuskinpa mikään pitkä uinti liian kylmässä vedessä hyväksi on.

Kun vedet taas lämpenivät sopivasti, pääsivät koirat sadepäivänä metsälenkille ja metsälampeen uimaan. Ihan parasta sadepäivän hupia, eikä Draamakaan yhtään palellut.

v

Pari viikkoa sitten Draama kävi akupunktiossa. Piira jo suositteli akupunktiota tukihoidoksi, jotta jäykkyyttä saataisiin vähemmäksi, mutta epäröin asiaa aika pitkään. Draamahan on vain kerran aiemmin saanut akupunktiota fyssarin antamana, ja sen jälkeen se meni paljon huonompaan kuntoon. Piira kuitenkin suositteli tiettyä akupunktiohoitajaa ja oli luottavainen, ettei samoin enää kävisi. Niinpä lopulta varasin ajan. Kerroin myös akupunktiohoitajalle edellisestä kokemuksesta, ja hän oli sitä mieltä, että akupunktiosta se huononnus on johtunut, jotain on silloin mennyt pieleen.

Tällä kertaa Draama sai klassista akupunktiota, joka poikkeaa siitä, mitä valtaosa eläinlääkäreistä ja fyssareista tekee, vaikka heissäkin klassisen akupunktion harjoittajia on. Hoitaja kuulosteli Draaman kehoa hetken ja laittoi sitten sille kaksi neulaa, yhden päähän ja yhden etujalkaan. Heti kun Draaman ilme muuttui, neulat otettiin pois, joten käynti ei montaa minuuttia kestänyt.

Ns. länsimainen akupunktio (jollaista ei akupunktiohoitajamme mukaan ole olemassakaan) on erilaista, neuloja laitetaan enemmän ja niiden annetaan olla kauemmin. Siitäkin ovat koirani joskus apua saaneet, ja mulle onkin sinänsä sama, mitä akupunktion muotoa käytetään, jos se auttaa. Ja tärkeintä on se, ettei siitä ainakaan ole haittaa. Vain tuo yksi huono kokemus on toistaiseksi ollut, mutta se sitten olikin melkoisen ikävä. Vaikka sattumankin mahdollisuutta silloin mietin, niin olisihan se aikamoinen sattuma, että koira tulee paljon kipeämmäksi juuri sen jälkeen kun on käynyt fyssarilla ja akupunktiossa. Neulat laitettiin sillä käynnillä ihan ilmoitusluonteisesti ja yllättäen, mutta jatkossa en anna niin tapahtua, ellei asialle ole hyvät perusteet ja ellen tiedä, että tekijä on varmasti osaava, kokenut ja hyvä.

Akupunktion jälkeen kun illalla silitin Draaman jalkoja, niin tajusin yllättäen, että sen tassuthan olivat lämpimät! Jonkun sysäyksen oli elimistö näköjään saanut. Muutenkin Draama oli hyvävointinen akupunktion jälkeen.

Viime maanantaina kävi Vinski rokotettavana, nolosti päivän myöhässä. Perjantai-iltana havahduin hätkähtäen siihen tosiasiaan, että rokotus menisi sunnuntaina vanhaksi, enkä enää viikonlopuksi saisi aikaa minnekään. Rokotus nyt sentään ei päivystysasia ole. Maanantaina heti varasin ajan samalle päivälle, mutta voihan itku ja hammasten kiristys, yhden päivän myöhästyminen tarkoittaa kolmen viikon varoaikaa kaikkiin virallisiin tapahtumiin. No, ei me kai mihinkään oltu menossakaan :) Eikä päivä sinne tai tänne oikeasti merkkaa mitään.

Vinski todettiin muuten hyväkuntoiseksi koiraksi, mutta painoa se saisi hankkia vähän lisää. Olin tämän itsekin tiedostanut, jälleen kerran. Vinski on aina ollut hyvin hoikka poika. Se on ihan sukuvika, mutta ovat kaikki muutkin bc-urokseni olleet taipuvaisia laihuuteen. Vinski syö ihan reiluja annoksia, mutta se vain ei näy missään. Eläinlääkäri jo kyseli sen ulosteen laadustakin, kun mietti haimaongelmien mahdollisuutta, mutta ulosteen laadussa ei mitään vikaa ole, ja Vinski on aina ollut tuollainen. Tai on se joskus painanut enemmänkin, kun olen järjestelmällisesti lisännyt sen ruokaan lihaista rasvaa tai jotain muuta erityisen energiapitoista, mutta hoikka se on aina ollut. Täytyy nyt taas tarkkailla sen syömisiä kriittisemmin, vaikka tuntuukin siltä, että se syö jo nyt kokoonsa nähden valtavia annoksia. Hassua tässä on sekin, ettei se ole kastraation jälkeen lihonut grammaakaan, vaikka ruoan määrää ei ole vähennetty.

Meidän seura järkkäsi neljän kerran tokokurssin, johon päästiin Draaman kanssa mukaan. Kolme kertaa on jo mennyt, ja heinäkuun puolella on vielä yksi kurssikerta, vaikka kävisihän tuota kyllä pidempäänkin. Ensimmäisen kerran teemana oli zeta ja seuraaminen. Jäävät liikkeet Draamalta sujuivat hyvin, vaikka yksi virheasento tulikin, mutta seuraamisessa näpsiminen tuli esiin ja saatiin vinkkejä, miten sitä voisi yrittää työstää. Treenasimme perusasentoa ja kontaktia niin, että pidin namikättä Draaman pään vasemmalla puolella ja se sai palkan luopumisen kautta. Välillä Draaman voi ottaa pyörähtämisen kautta lennosta seuraamaan, myös marssiaskelien tehoa voi kokeilla. Pään asentoa voisi myös ohjata vielä enemmän ylöspäin, jolloin Draama ei paukuttaisi minua jalkaan kuten nyt liikkeelle lähdöissä tapahtuu, mutta tähän en ryhdy niskavaivaista koiraa kannustamaan. Hieman epäergonominen se Draaman seuraamisasento muutenkin on, mutta ihan matkalaukkuseuraamiseen sitä tuskin enää saa opetettua ;)

Tärkeää tässä (kuten kaikessa muutenkin) on myös mielentila. Draaman on hyvä antaa purkaa itseään tarpeeksi leikkiin, ettei sen tarvitsisi kiihkoissaan sitten näpsiä minua. Jännä nähdä, saadaanko käytös vähenemään. Olen toiveikas, että jonkin verran edes, mutta kun käytös on jatkunut niin pitkään, niin kyllä se voi silti putkahdella esiin vielä pitkään treenistä huolimatta. Kivasti on Draama lähtenyt treeniin vastaamaan, mutta saattaa esim. liikkeiden välissä innoissaan paukuttaa päätään jalkaani.

Toisella kerralla treenasimme ruutua. Draama osaa hyvin hakea ruudun, mutta oikea paikka ruudussa ei ole sille täysin selvä, se saattaa himmailla vauhtia jo ruudun etualalla, vaikka joskus tähtääkin suoraan oikeaan kohtaan taemmaksi. Saimme ohjeeksi samansuuntaisia juttuja, mitä olin itsekin ajatellut. Lätkä on toiminut Draamalla hyvin, joten sitä kannattaa käyttää. Ensin voi jättää lätkän Draaman kanssa ruutuun ja sitten lähettää sen sinne. Seuraavilla toistoilla lätkää voi vähän häivyttää laittamalla esim. hiekkaa osittain sen päälle, ja jonkun toiston voi tehdä ilman lätkää. Hyvin Draama vastasi tähänkin treeniin.

Kolmannella kerralla oli aiheena kiertonouto. En ollut miettinyt tätä liikettä koskaan kovin syvällisesti kokonaisuutena, ja päällimmäisenä mielessä oli vain se, että vinoa lähestymistä noutoon ja hyppyyn on ainakin syytä treenata. Nyt koin ahaa-elämyksen, että tässä liikkeessähän on luopuminen valtavan suuressa roolissa, kun koiran pitää juosta tötsälle noutokapuloiden ja esteiden ohi. Sitä luopumista nyt etenkin treenattiin, ja sitä täytyy jatkossa treenata paljon, koska se on Draamalle erityisen haastavaa. Jee, nyt on saatu kiertonoudon treenaaminenkin alkuun!

Paikallaolotkin on joka kerta kurssilla otettu, ja kahdesti ollaan tehty ne EVL-liikkeenä. Tässähän Draama on vielä hyvin kokematon. Kaukokäsky maahanmenoon on pitänyt molemmilla kerroilla antaa tuplana, mutta istumassa ja maassa Draama on pysynyt hyvin.

Kipi ja Vinskikin ovat saaneet viime aikoina vähän enemmän tokoilla. Vinski tekee edelleen ihan mielellään tokon perusliikkeitä, mutta treenaamattomuus kyllä näkyy siinä, ettei tarkkuus ole ihan justiinsa. Kipikin on nyt tehnyt aika kivalla asenteella, mutta vauhtiliikkeet se tekee yhä lönköttelyvauhdilla. Olen sitäkin miettinyt, että jos joskus hamassa tulevaisuudessa ihan uteliaisuudesta sittenkin veisin sen ALO-luokkaan. Ihan ilman tulostavoitetta, ainoana tavoitteena hyvä mielentila kehässä. Ja se vain pitää sitten hyväksyä, että Kipiltä puuttuu bortsumainen vauhti esim. luoksetulossa. Saa nähdä, toteutanko tätä ajatusta koskaan, mutta varsinaista tokokoiraa en ainakaan ole Kipistä edelleenkään leipomassa, kun toko ei sen kutsumus tässä elämässä ole. Sopivissa annoksissa se kuitenkin on kivaa tekemistä, ja kyllä Kipikin jotain tekemistä kaipaa.

Tänään Draama pääsi jälleen kraniosakraalihoitoon luunhalaajan vastaanotolle ja oli kuulemma huimasti parempi kuin viime kerralla. Etu- ja takapäässä silti oli vielä kireyttä, kuten oli jo viime kesänä, mutta on tosi hienoa, että kokonaistilanne on selvästi parantunut.

Alkukesän vaaleanvihreys on kyllä hienoa

Kasin oppilaat tokon SM-kisoissa

Meidän tokotreenit Draaman kanssa ennen SM-joukkekisaa sujuivat suhteellisen mukavasti, mutta mitä lähemmäksi kisa tuli, sitä enemmän ongelmia tuntui putkahtelevan, osa niistä aivan odottamattomia. Tämä näköjään kuuluu jo ihan kaavaan. Kisoja edeltävänä torstaina oli tarkoitus vetää viimeinen varsinainen treeni. Mutta voi kauhistus sentään, kaikki menneet ongelmat tuntuivat nyt kulminoituvan siihen hetkeen, eivätkä ruutu ja kaukokäskyt onnistuneet ollenkaan ensi yrittämällä. Siinä meinasi jo pieni paniikki iskeä, että voi hitsi sentään, kisat on ihan justiinsa, ei takuulla ehditä enää korjata näin pahoja ongelmia, tehdään huono suoritus kisoissa ja viedään joukkueelta pisteitä.

Sitten heräsinkin miettimään, että hetkinen, olikohan treenaamisesta viime aikoina tullut liian ryppyotsaista ja suorituskeskeistä. Päätin, että treeniä toki tarvitsimme noiden kahden liikkeen osalta vielä lisää ennen kisoja, mutta mitään kaameaa hinkkausta en alkaisi harrastaa, vaan liikkeitä tehtäisiin ilon kautta. Ruutua ja kaukokäskyjä sitten tehtiin vielä muutamia toistoja ennen kisoja, ja pidettiin samalla hauskaa. Ja tavoitteeksi otin sen, että meillä olisi myös SM-kehässä hauskaa. AVO-luokassa lisäksi oli seurasta toinenkin osallistuja, joten ei seuran tulos ollut yksin meidän varassa. Kahden AVO-koiran lisäksi joukkueessa oli vain yksi ALO-koira ja yksi EVL-koira.

SM-kisat alkoivat Ojangossa lauantaina 27.5. ALO- ja EVL-luokilla. Uutena juttuna SM-kisoissa oli joukkuekisa jaettu kahdelle päivälle, jotta porukka jakautuisi tasaisemmin molemmille päiville, eikä yksilöfinaalin aikaan paikalla pyörisi vain kourallinen ihmisiä. En tästä itse ihan kauheasti tykännyt, koska joukkue ei hajautetussa kisassa välttämättä ole kumpanakaan päivänä kokonaisena paikalla, mikä saattaa syödä joukkuehenkeä. Entistä useammat pitkämatkalaiset joutuvat myös yöpymään, jos mielivät olla paikalla koko joukkuekisan ajan. Tätä ongelmaa ei itsellä ollut, kun matka oli sen verran lyhyt.  Yksilöfinaali sitten kyllä jäi näkemättä, kun keskityin sunnuntaina omaan suoritukseen, koirien huoltamiseen (Kipi ja Vinski olivat turisteina mukana) ja joukkuekaverin suorituksen jännäämiseen.

Kävin lauantaina jo haistelemassa kisatunnelmaa ja katsomassa suorituksia. Joukkueen ALO- ja EVL-koirat tekivät molemmat hienosti ykköstulokset. Draamakin kävi ottamassa tuntumaa kisa-alueeseen. Se bongasi välittömästi kehien sijainnin ja yritti kovasti aktivoida minua oikeaan suuntaan eli lähintä kehää kohti. Se ei voinut ymmärtää, miksen käsittänyt asiaa, siellä kehässähän se kaikki hauskuus eli työ oli, ja se  yrittikin pari kertaa nopealla äkkisyöksyllä päästä kehään.

Sunnuntaina sitten pääsimme tositoimiin. Meidän vuoro oli vasta loppupäässä, mutta eläinlääkäritarkastuksen takia paikalle piti raahautua jo aikaisin aamulla valvotun yön jälkeen. Ihan uutta tämä eläinlääkäritarkastuskin tokossa, tullut nyt mukaan kuvioihin sen takia, kun toko on nykyään Palveluskoiraliiton alainen laji, ja siellä on tarkastus ollut vallitseva tapa SM-kisoissa. PK-SM-kisoista nämä tarkastukset olivat jo tutuiksi tulleetkin.

Tuntien odottamisen jälkeen meidän vuoro vihdoinkin alkoi lähetä. Käytiin pieni lämppälenkki ja virittelin Draamaa kehän lähellä. Juuri ennen meidän vuoroa tuli kehään joku viivytys ja odotteluaika vähän venyi, mutta Draama ei käynyt yhtään liian kuumana. Jänskätti vähän se, että koesuoritus alkoi juuri meidän kahdella kauhujen liikkeellä, ruudulla ja kaukoilla, joten virittelin Draamaa ruutuun jo kehän ulkopuolella.

AVO-luokka oli jaettu neljään kehään, ja tässä nyt koottuna meidän suoritus.

Kehä 1, tuomarina Timo Pussinen

Ruutu: 10. Ensimmäinen liike meni nappiin, vaikka se pelotti etukäteen! Draama lähti hyvin ruutuun ja meni aika lähelle vasenta reunaa, mutta oli kuitenkin sisällä ruudussa kun stoppasin sen, ja oli hyvin kuulolla.

Kaukokäskyt: 8.5. Nämäkin menivät hyvin, pistevähennys tuli siitä, että istuessaan Draama olisi saanut olla ryhdikkäämpi.

Seuraaminen: 7. Seuruu oli periaatteessa hieno, mutta Draama oli niin tiivis ja painoi välillä minua, että pisteet menivät siitä. Pään liike oli myös jälleen liikkeelle lähdöissä levotonta, mutta tästä tuomari ei huomauttanut ollenkaan, vaan pelkästään tuosta tiiviydestä.

Kokonaisvaikutus: 10. Tuomari tykkäsi kovasti Draaman työskentelystä. Niin minäkin, asenne oli kohdillaan!

Kehä 2, tuomarina Mari Väänänen

Tähän kehään saatiin marssia suoraan ekasta kehästä, mutta liikkuri huomaavaisesti kysyi, olinko ehtinyt juottaa koiran, kun näki juomapullon kädessäni, ja saimme pitää juomatauon ennen kehää.

Hyppy: 8. Tämä meni hyvin, pistevähennys tuli törmäyksestä minuun eteen istuessa.

Nouto: 8. Sama juttu, hyvä ja vauhdikas suoritus, mutta eteen istuessaan törmäsi minuun.

Liikkeestä istuminen: 8. Tässä varmistelin istumista pienellä eleellä ja pistevähennys tuli siitä, muuten hyvin.

Kokonaisvaikutus: 8. Tätä voisi sanoa melko tasaiseksi kehäksi, kun kaikesta tuli kasi! Edelleen Draama teki hyvällä asenteella, mutta kevyet törmäykset vähensivät pisteitä.

Kehä 3, tuomarina Kaarina Pirilä

Luoksetulo: 8. Oikein hieno, mutta jälleen törmäys...

Kierto: 8,5. Tosi hyvä, Draama kiersi tötsän läheltä mutta koskematta sitä. Ja kyllä, pistevähennys tuli jälleen kerran törmäyksestä...

Liikkeestä seisominen: 8. Tämä oli ihan täydellinen melkein loppuun asti, mutta peruusasennossa Draama meni vain puoliksi istumaan ja tarvitsi lisäkäskyn.

Kokonaisvaikutus: 9.

Kehä 4, tuomarina Vesa Kallio.

Paikalla istuminen: 10. Tässä ei ollut ongelmia ja viimeisestä liikkeestä siis kymppi kuten ensimmäisestäkin.

Kokonaisvaikutus: 9. Yksi piste lähti siitä, että Draama tuli suorituspaikalle tiukalla hihnalla. Hmm, olisi siis pitänyt ottaa se heti käskyn alle, mutta en tullut moista ajatelleeksi, kun Draama muuten kulki ihan asiallisesti ja kiskomatta.

Pisteitä tästä kertyi 270, eli meidän toinen ykköstulos AVO-luokasta, ja sijoitus oli lopulta 21/71.

Olin meidän suoritukseen kyllä tyytyväinen, kun kaikki liikkeet onnistuivat, myös ne missä ennen kisoja tuli viime hetken ongelmia, kokonaisuus pysyi hyvin kasassa ja Draama teki niin kivalla asenteella. Se keskittyi hyvin, eikä ottanut häiriötä mistään. Nuo törmäykset tietenkin vähän jäivät harmittamaan, koska ne veivät niin paljon pisteitä monessa eri liikkeessä. 24,5 pistettä yhteensä, ja se on aika paljon se! Tällä kertaa kun Draama ei luoksetuloissa kertaakaan tullut suoraan sivulle, mitä aiemmin on joskus harrastanut. Ja ainahan se ei selkeästi myöskään törmäile, vaikka aina tulee vauhdilla ja tosi lähelle. Nyt onkin mietintämyssy päässä sen suhteen, että mitä tuolle asialle jatkossa tekisi. Työstäisikö sitä, että törmätä ei saa, vai opettaisiko Draaman tulemaan suoraan sivulle. Luulenpa, että Draama tulee pitkään käyttämään näitä eri tapoja sekaisin, jos lähden muuttamaan kriteeriä, kun se on tehnyt sitä jo muutenkin joskus. Ja kokeessa on sekin pulma, että saa antaa esim. vain yhden noutokäskyn, eikä voi pyytää tulemaan sivulle, joten jää sitten koiran vastuulle valita, mihin se tulee. Ja kun eteen tulemista vain on tähän asti vahvistettu, niin ei se sieltä käytösmalleista hetkessä mihinkään katoa. No, keskeneräisyyttä ja hiomista on monissa eri liikkeiden osa-alueissa muutenkin ja muutamaa ylempien luokkien liikettä ei osata vielä ollenkaan. Ei lopu ainakaan tekeminen kesken!

Seuran toinen AVO-koira teki tosi hienon setin ja ykköstuloksen hyvillä pisteillä. Koko Hiiden Haukkujen joukkueelle siis ykköstulokset ja sijoitus oli 12/42, ei paha.

Oli kiva olla mukana! Toista kertaa emme välttämättä Draaman kanssa SM-kisoihin pääse, joten oli sikälikin hienoa, että päästiin nyt mukaan ja saatiin sen kanssa kokea tämä. Se jäi harmittamaan, kun en muistanut missään vaiheessa kaivaa kameraa esiin, joten tässäkin on kuvituksena ihan muita kuin kisakuvia Draamasta.

Kevät ja muita vuodenaikoja

On tämä kevät ollut vaihtelevaa aikaa, välillä on yhden päivän aikana tullut koettua kaikki vuodenajat pikakelauksena. Ennen vappua tuli lumimyräkkä ja talosta meni sähköt illan hämärtyessä. Siinä kynttilänvalossa hissutellessa ja ikkunasta lumista maisemaa katsellessa pääsi kivasti virittymään jouluiseen tunnelmaan. Jouluna ei lunta ollutkaan. Yhtenä toukokuisena päivänä lähdin asioille kunnan isoimpaan taajamaan, ja tarkoitus oli samalla käydä koirien kanssa pitkällä lenkillä. Perille päästyä auringonpaiste vaihtui äkäiseen raekuuroon ja kovaan tuuleen, eikä mukaan ollut sattunut päähinettä tai hupullista takkia. Mutta ei hätää, kaupassa olivat pipot 70% alessa kesken parhaan sesongin, joten lenkki sujui sittenkin lämpöisissä ja kuivissa tunnelmissa :D

                                                     Lumimyräkässä vapun alla

                                     Toukokuun aikana on tullut aika monta raekuuroa

Toissa viikolla aloitimme jälkikauden. Perjantaina pääsivät jäljelle kotimetsään Draama ja Snoopy. Taitavia jälkikoiria olivat ja molemmat myös nostivat kaikki kepit, Draama viisi ja Snoopy kaksi. Sunnuntaina sitten olimme Velskolassa jäljestämässä Seijan, Miinan ja Mollan kanssa. Nyt jäljelle meidän laumasta pääsivät Kipi ja Draama. Molemmilla Seijan tallaamat puolen kilometrin jäljet muutamalla kulmalla, Kipillä keppejä kolme ja Draamalla viisi. Kipi jäljesti taitavasti, mutta ekan kepin se jätti, toiseen reagoi muttei sitäkään meinannut ilmaista, kolmannen vasta ilmaisi kunnolla. Kepit tehtiin oksista vasta juuri ennen jäljen tekoa, ehkä niissä ekoissa ei sitten ollut Kipille tarpeeksi hajua tai se ei vain avannut keppinenää heti alussa.

Draama oli myös motivoitunut ja taitava, mutta parissa kohdassa ajautui sivuun jäljeltä, päättäväisesti kyllä etsi sen uudestaan. Ja kaikkia keppejä sekään ei ilmaissut. Niin onnellisia molemmat olivat päästyään jäljelle, että kyllä se motivoi itseäkin jatkamaan jälkitreenejä ainakin silloin tällöin, vaikka mitään tavoitteita pk-jäljen suhteen ei oikein voi asettaa. Vinskikin saa pian korkata jälkikauden. On tämä niin kiva laji, ja koirien kannalta taatusti yksi parhaista lajeista mitä olemassa on.

Reilu viikko sitten Draama pääsi taas huoltoon. Tällä kertaa pitkästä aikaa kraniosakraalihoitoon tuttuun paikkaan, käsittelijä vain oli eri kuin ennen. Laitettavaa oli erityisesti kaularangan ja rintarangan alueella, kallon alueellakin jotain. Draama yrittää kropallaan kompensoida rangan virheasentoa siten, että jumia tulee herkästi niskan ja kallon alueelle myös.

Tokon treenaamisessa on pidetty ohjenuorana sitä, minkä Piirakin neuvoksi antoi, eli peräkkäisinä päivinä ei tokoa ei treenata. Jos joskus sattuu tulemaan joku erityinen syy tai houkutus tehdä jotain tokoon liittyvää välipäivänä, niin sitten tehdään jotain mikä ei kuormita kroppaa, esim. tunnaria. Vastapainoksi sitten pidetään välillä useampi peräkkäinen vapaapäivä tokosta. Lämmittelyt ja jäähdyttelyt tietenkin kuuluvat osana treeneihin myös, ja kuormittavimpia liikkeitä tehdään mahdollisimman vähän. Myös palkkaukseen kiinnitän huomiota, lelupalkkaus tehdään kroppaa säästäen ja paljon käytetään namipalkkaa.

Kiertonoutoa emme ole edes alkaneet treenata, ja ajatus siitä vähän hirvittää minua. Se on kropalle hyvin haastava liike. Harmittomia eivät ole monet muutkaan liikkeet, kuten nopeat stopit kovasta vauhdista tai seuraaminen. Mutta kiertonouto kuuluu vetävän jumiin sellaisetkin koirat, jotka muuten eivät ole jumeihin taipuvaisia. Tuomarit lisäksi arvostavat tässä tiukkaa kiertoa ja ripeää vauhtia. Jos voisin, niin opettaisin Draaman siitä huolimatta kiertämään vähemmän tiukasti ja nopeasti, mutta Draamalla on jo valmiina niin tiukka ja nopea kierto, että sitä tuskin saa siltä pois karsittua. Draama on muutenkin luontaisesti nopea ja sähäkkä eikä tajua kroppaansa säästellä, joten jää sitten omaksi tehtäväkseni pitää homma jonkinlaisissa järkevissä mittasuhteissa.

Pelkkää tötsän kiertoahan toki ollaan ihan satunnaisesti tehty, mutta siihen ei vielä ole liitetty kierron jälkeistä stoppia tai sen jälkeen tapahtuvaa vinosti hyppynoutoon lähtöä. Nämä uudet tokosäännöt eivät varsinaisesti ilahduta, koska koiran kroppa joutuu entistä kovemmalle. Pk-puolella taas ei ilahduta se, että jääräpäisesti pidetään kiinni metrin hypystä ja jyrkästä A-esteestä. Kunpa jonain päivänä näissä lajeissa ajateltaisiin enemmän kropan hyvinvointia, mutta meidän kannalta se joka tapauksessa tapahtuu liian myöhään. En voi olla mitenkään varma, että edes tokosta on Draamalle pitkäaikaiseksi lajiksi, kun sillä on näitä omia haasteita. Toivottavasti kuitenkin saadaan tokoilla vielä hyvän aikaa, mutta olen vaihtoehtoisia lajejakin mielessä pyöritellyt.

Viime aikoina tokoliikkeet ovat iloisesti taas levinneet ja Draama on kehitellyt omia mielenkiintoisia variaatioita suoritustapoihin. Pysyypä ohjaaja ainakin varpaillaan...

Yksi poikkeuksellisen kylmän kevään huono puoli on ollut se, ettei uimakautta päästy aloittamaan kovin aikaisin, kun en noita selkävaivaisia halua hirmu kylmään veteen päästää. Viime perjantaina sitten oli hellepäivä ja senkin jälkeen on aika lämmintä ollut, ja viime viikonloppuna se uimakausi sitten aloitettiin. Ei nyt niin hirveän paljon normaalia myöhempään sitten kuitenkaan. Koirat hullaantuivat täysin, ja nyt onkin rasittavaa, kun osa meidän lenkkireiteistä kulkee vesistöjen ohi ja nyt nuo sitten ovat koko ajan ryntäämässä vettä kohti...Ollaan nyt käyty kolme kertaa uimassa (noh, koirat ovat uineet, en minä vielä...), ja Draama on joka kerta uinut myös ja häipynyt ulapalle polskimaan. Alussa se saattaa kytätä vettä rannalta ennen kuin lähtee uimaan. Varmin tapa saada se uimaan on näyttää sille remmiä, jolloin se luulee että olemme lähdössä pois ja hyppää heti veteen :D Parempi niin kuin että se lähtisi uimaan vasta sitten, kun oikeastikin olemme lähdössä pois.

Draaman suhde veteen siis jatkuu fanaattisena. Se bongaa vesistöt jo kaukaa ja pyrkii sitkeästi niitä kohti. Uidessa se on ihan omassa kuplassaan, enkä vielä ole keksinyt, miten sen kuplan saisi puhkaistua.

Kipillä on taas menossa joku lemmekäs kausi, jossain lähitienoilla on ehkä ollut taas juoksunarttu, tai sitten se on aktivoitunut E-vitamiinikuurin johdosta :D Mitään tokoon tai tottikseen viittaavaa ei olla tehty kuin vähäisissä määrin sen tai Vinskinkään kanssa. Elän vieläkin vähän sellaista etsikkoaikaa, että mitä noiden kahden kanssa ryhtyisi vakavammin tekemään vai ryhtyisikö mitään. Ihan hyvä on näinkin, ja aktiivista elämää ne saavat elää.

Snoopy-murukin on vielä ilonamme, vaikka viime kesänä en uskonut sen selviävän näin pitkälle. Mutta Snoopy onkin sitkeää tekoa eikä sen kunto ole mennyt niin alas, että olisi vielä ratkaisujen aika ollut. Se päivä voi tulla ihan milloin vain, mutta elämme hetki kerrallaan ja Snoopy saa touhuta juuri sen verran kuin haluaa ja jaksaa.

Kevät on kyllä mainiota aikaa, kun valoisaa lenkkeilyaikaa riittää, ja pääsee taas aloittamaan niin uimisen kuin jäljestyksenkin. Ja voi myös päästä rälläämään suolle, kuten meidän entiset puhtaat koirat eräänä päivänä.

Kotitiellä on sentään vähän kuivemmat olosuhteet.