maanantai 31. heinäkuuta 2017

Kesäkuulumisia

Jos nyt jotain päivityksen tynkää vähän tavallistakin pidemmän tauon jälkeen, oli vähän hankaluuksia, kun osa läppärin näppäimistä sanoi itsensä irti.

Juhannusviikon alkajaisiksi tuli kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun Draama tuli meille. On ollut niin kivaa kulkea sen kanssa tämä aika. On ollut hienoa saada laumaan taas suuren moottorin ja motivaation omaava koira, jonka kanssa on ilo tehdä yhteistyötä. Terveysongelmat ja niiden tuomat rajoitukset toki ovat luoneet varjoakin yhteiseloomme.

Aikuisen kodinvaihtajan kanssa  on niin erilaista aloittaa yhteistyö kuin pennun kanssa. En ole aina voinut täsmälleen tietää, mitä Draama jo osaa ja miten jonkun asian perusteet on sille opetettu. Tutkimusmatkalla tässä ollaan sen kanssa oltu. Onhan se omalla tavallaan vähän haikeaakin, kun ei ole voinut olla mukana niitä perusteita luomassa, kun ei ole saanut tuntea Draamaa jo pentuna ja nähdä sen kasvavan, ja on hypännyt kyytiin vähän niin kuin kesken matkan. Mutta niin hienosti Draama sopeutui alusta asti laumaamme ja lauma siihen, ja niin luontevasti se on kanssani työskennellyt, että sen ihmeemmin en tuota murehdi. Etujakin aikuisen koiran ottamisessa on, kun tietää jo paremmin mitä saa, kuin mitä pienestä pennusta voi tietää. Silti on jännä välillä ajatella, että Draamalla on menneisyys jo ennen minua ja meidän laumaa, enkä tiedä siitä kaikkea. Pois ovat myös jääneet monet sellaiset kuviot, jotka uuden koiran kanssa yleensä tulevat eteen, jos koira tulee taloon jo pentuna, kuten juuri asioiden opetteleminen nollapisteestä alkaen, sisaruksiin ja muihin sukulaisiin tutustuminen ja muu sellainen. Mutta silti, tuhannesti haikeampaa ja vaikeampaa olisi se, jos joutuisi vastoin tahtoaan luopumaan aikuisesta koirastaan, jonka kanssa on jo ehtinyt harrastaa paljon ja johon on kiintynyt.

Draaman Neo-veljeä sentään olin nähnyt jo ennen Draaman tuloa, koska se on ollut samassa veperyhmässä Vinskin kanssa, ja samassa tokojoukkueessakin. Muita sisaruksia en ole koskaan tavannut enkä ulkomaista isääkään, ihastuttavan Nyyti-emän kyllä.

Itse asiassa näin kerran Draaman itsensäkin ennen kuin siitä tuli oma koirani. Tämä tapahtui tokokisoissa vuonna 2015, juuri uusien sääntöjen tultua voimaan, kun olin katsomassa Uudenmaan piirinmestaruuskisoja. Draama oli mukana joukkueessa ALO-luokassa ja kuulin, että kyseessä oli Neon sisko. Ykköstuloksen se silloin teki ja oli mukana voittamassa piirinmestaruuskultaa. Enpä olisi ikinä uskonut sen suoritusta seuratessani, että jonain päivänä siitä tulisi minun koirani!


Juhannusta vietimme ulkoillen, ja vieraitakin kävi. Meidän pihan juhannusruusu kukki tänä vuonna myöhässä, juhannuksena suurin osa kukista oli vasta nupuilla. Koivunlehdet sentään olivat silloin jo aika hyvän kokoisia :) Myöhässähän moni muukin asia on tänä kesänä ollut, aina uimavesien lämpenemisestä mustikoiden kypsymiseen.



Vasta viikko juhannuksen jälkeen oli juhannusruusu täydessä kukassa.


Meillä oli Draaman kanssa tokokurssin viimeinen tunti heinäkuun alussa, teemana tunnari ja kaukokäskyt. Teimme tunnarin kolme kertaa liikkuroituna ja kisamaisesti. Ekalla kerralla Draama ei heti tajunnut lähteä tunnarikasan luokse, koska emme ole yleensä tehneet sitä kisapituiselta matkalta. Vauhti sillä kasvoi kovaksi, ja se oikein roiskaisi tunnareille. Vain kerran se silti otti väärän, silloinkin toisella yrittämällä omansa. Otekaan tunnarikapuloista ei aina ollut paras mahdollinen. Silti en osaa tuota niin murehtia, koska edistyminen alkutilanteeseen nähden on kuitenkin selkeää. Alussahan tunnarit menivät tuhannen päreiksi, ote oli vieläkin huonompi, ja väärät nousivat omaa useammin.

Jatkossa siis keskitymme yhä treenaamaan lyhyeltä matkalta, ettei vauhti kasva liikaa. Tunnarit, niin oman kuin väärätkin, voi myös piilottaa esim. korkeaan ruohikkoon, jotta Draama joutuu oikeasti etsimään, eikä myöskään opi siihen, että vain oma on aina piilossa. Eikä se tällöin myöskään pysty roiskaisemaan kapuloille niin rajusti ja huolettomasti. Hallissa treenatessa tunnarit voi laittaa seinän viereen vauhdin hillitsemiseksi. Hyvä on myös treenata joskus niin, että kapulat ovatkin vähän korkeammalla. Treenissä yksi EVL-koira kokeili tunnareiden etsimistä ihmisen päältä, ja se oli kyllä sille tosi vaikeaa. Korkeamman paikan ei vältämättä tarvitse olla niin haastava kuin ihminen, laudanpätkäkin riittää haasteeksi. Haju ei silloin tule suoraan maasta, ja koiralle on siinäkin uutta haastetta.

Kaukokäskyjä katsottiin myös, ja niissähän on ongelmia piisannut. Erityisesti seisomisessa, joka on edelleen täysin alkutekijöissään. Pompputekniikalla ollaan sitä otettu, mutta Draama ei ole liikettä sisäistänyt eikä osaa sitä, ellen ole sen edessä auttamassa. Naksuttelin sille taannoin myös tyynyä takajalkatargetiksi, ja innollahan se toimintaa alkoi tarjota, ei vain sitten täpinöissään usein malttanut pitkään pitää takajalkoja aloillaan, ja varsin usein se jo targetille mennessään lennätti koko targetin metrin päähän. Joten ei sekään homma sitten edennyt ihan niin kuin olin ajatellut. Nyt saimme neuvoksi opetella seisomista ihan kaukojumppana ilman pomppua ja vaihtaa vihjesanan. Koska takajalkatargetti ei ole toiminut toivotulla tavalla, niin jatkossa voi takajalkojen eteen laittaa riman, jonka yli takajalkoja ei saa laittaa.

Harmi kun kurssi jo päättyi, olisi niin tärkeää saada vähän säännöllisemminkin palautetta, neuvoja ja kisamaista häiriötä. Onneksi kuukauden päästä alkaa neljän kerran kilpatokokurssi seuran valmennusrenkaalaisten vetämänä, jonne myös saimme paikan. Yhä vaan haaveilen siitä, että pääsisi säännöllisesti johonkin koulutukseen, jossa voisi paneutua liikkeiden edistymiseen pitkäjänteisemmin. Yhden koulutuskerran aikana saa jonkinlaiset eväät yksittäisen liikkeen eteenpäin viemiseksi, mutta myös seuranta olisi tärkeää. Kun ei ole niitä ylimääräisiä silmiä näkemässä, niin ei aina voi olla edes varma, tekeekö ne asiat oikein ja kuten on neuvottu. Eikä näe kaikkea mitä koira tekee. Uusiakin ongelmia tulee yleensä aina, ja niitä olisi hyvä pohtia jonkun kanssa. Mutta ikuisuushaaveeksi nämä kai jäävät...

Jäljellä ollaan käyty muutaman kerran. Kerran kävimme ihanassa Vihtijärven metsässä ja tein jäljet koko laumalle. Vinskille ja Snoopylle melko lyhyet yhdellä kulmalla, Kipille ja Draamalle pitkät useammalla kulmalla. Jälkien tallaamisen jälkeen tuli rankka sadekuuro ja sen perään muutama lisääkin sillä aikaa, kun olimme lenkillä jälkien vanhenemista odottamassa. Jälkiä tehdessäni oli vielä melko kuivaa. Jäljestys sitten olikin tosi hankalaa niissä oloissa. Kaikki kyllä nostivat jäljet hyvin ja selvisivät alkujäljestä, mutta kaikki joutuivat vaikeuksiin ensimmäisessä kulmassa. Vinski ja Snoopy löysivät tovin pyörimisen jälkeen jäljen uudestaan, selvittivät sen loppuun asti ja nostivat kepit. Kipi ja Draama taas ajoivat kulmasta reilusti ohi, pyörivät ympäriinsä, mutteivat enää löytäneet jälkeä, jolloin keskeytin niiden työskentelyn. Jäljet olivat täysin merkkaamattomia, joten en myöskään ihan tarkkaan tiennyt, miten kauas jäljeltä ne ajautuivat.  Seniorit vastaan juniorit siis 2-0.

Illalla tein vielä kotimetsään Draamalle uuden jäljen useammalla kulmalla ja kepillä, tällä kertaa merkatun, jotta voisin tarvittaessa keskeyttää jäljen ajoissa, jos ongelmia taas tulisi. Oikein toivoin, että taas tulisi rankkoja sadekuuroja, että saataisiin samat olosuhteet kuin aiemmalla epäonnisella jäljellä, mutta eihän niin käy koskaan silloin kun sitä toivoo. Tämä jälki meni hyvin, kulmissa ei ollut mitään ongelmia ja kepit nousivat. Työstämistä niin kulmat kuin kepitkin vielä Draaman kanssa vaativat, aina se ei malta olla riittävän huolellinen.

Uimassa ollaan tietenkin käyty, ja pari kertaa Draama on aiheuttanut harmaita hiuksia, kun se ei ole ollut lähdössä pois ollenkaan samaan aikaan kuin muut. Sitten sitä onkin saanut odottaa hyvän tovin. Snoopy ei yleensä ole meidän uintireissuilla mukana, kun useimmiten koirat käyvät uimassa jonkun pitkän lenkin varrella ja/tai Snoopylle huonossa rannassa. Niinpä olen vienyt Snoopya yksin uimaan. Ne ovat olleet hyviä reissuja, Snoopy on saanut ihan itse ja rauhassa noutaa kaikki kepit, kun kukaan muu ei ole päässyt väliin, ja rannalle ja pois kävellessä se on saanut pysähtyä nuuhkimaan kaikkia hajuja sielunsa kyllyydestä.




Muilla koirilla on välillä ollut Repe ja Miio lenkki- ja uintiseurana. Miio-sheltti on ollut kovasti ihastunut Draamaan, nenä usein sen peräpäässä kiinni, ja uinnin jälkeen nämä kaksi ovat spurttailleet villisti.




Yhdet sukujuhlatkin käytiin, ja Kipi kirmaili villisti pihalla Vilin ja lapsijoukon kanssa. Kipi on kyllä lasten parissa hyvin suosittu tyyppi, ja yleensä kyllä aikuistenkin, ei sen puoleen.


Vinski on tänä kesänä käynyt kerran vepetreeneissä. Enempään en ole saanut itseäni vielä motivoitua. Vinski osaa periaatteessa ALO-liikkeet, mutta vientiesinettä se pitäisi saada tyrkyttämään paremmin käteen asti. Maalitolppien läpi rantaan tulemista sille ei ole erikseen opetettu, ja asian merkitys on uusien sääntöjen myötä korostunut, kun rantaan tullaan vinosti. Treeneissä Vinski ajautui joka kerta tolppien ohi, kun lähestyminen ei enää ollut suora. Vepe on kiva laji, mutta tavoitteiden puuttuminen syö kyllä motivaatiota, kun ALO-luokkaa korkeammalle ei välttämättä ole realistista haaveilla etenevänsä. Ja pelkästään SOVE- ja ALO-luokkaan päästäkseen pitäisi vielä opetella uusia asioita, jotka juuri Vinskin kohdalla eivät ole mitään läpihuutojuttuja. Jos joku inspiraatio vielä iskee, niin saatammehan me vepetreeneihin mennä, mutta toisaalta saatamme olla menemättäkin. Vedestä aiomme joka tapauksessa nauttia, koska vesi on Vinskille niin rakas ja tärkeä elementti, on ollut ensimmäisestä kerrasta saakka. Vinski on laumassa se kaikkein hartain ja omistautunein uimari, vaikka kaikki nuo ovat aivan hulluina veteen. Uimassa takuulla käydäänkin niin kauan kuin uintikelejä riittää.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti