Meidän lauman kuopus, pieni ruskea pyörremyrskymme Kipi on ehtinyt jo neljän vuoden ikään. Syntymäpäivää viime viikolla se vietti retkeilemällä ja uimalla. Iltaruoan jälkeen se sai superherkkuaan, olkipossun korvaa pureskeskeltavaksi, joten kaikki hyvän synttäripäivän ainekset olivat kasassa.
Laitetaan tähän vielä pari melko tuoretta kuvaa Kipin lelulla rallattelusta tokotreeneissä.
Muutenkin ollaan treenattu aina välillä jotain. Draama on saanut ajaa muutaman nurmikkojäljen. Jäljen alkuun ja kulmien jälkeen olen laittanut nameja. Keppien alla on ollut pienet purkit, joissa on ollut herkkua. Purkkien ansiosta keppien ilmaisu on ollut varmempaa. Samalla olen opettanut Draamalle, että kepit voi ilmaista myös rauhallisella maahanmenolla, kun se ennen on saanut ottaa kepit suuhun ja myös leikkiä niillä. Jospa tämä tapa vähän rauhoittaisi jälkityöskentelyä. Jäljen lopussa yhä saa leikkiä viimeisellä kepillä tai lelulla.
Nurmikko/peltojälkikuurin toivon muutenkin vähän tarkentavan työskentelyä. Aika kivasti jäljet ovat menneetkin, mutta kulmissa on pientä tarkistelua ollut, ja namittomilla osuuksilla puolestaan vauhti kasvaa, eikä ihan jokainen askel tule tarkistetuksi. Eipä se mikään ihme olekaan, kun Draamalle on pohjatyö tehty metsässä, eikä jäljellä ole nameja ollut. FH-tyyliin en odota jälkien sujuvankaan, enkä ainakaan näillä näkymin tähtää FH-jäljelle. Haasteita siinä kyllä riittäisi, jos siihen ajattelisi ryhtyä. Koirakin niin helposti palaa siihen, minkä on ensin oppinut, että moni yksityiskohta tuottaisi varmasti päänvaivaa. Ja sama koskee kyllä myös ohjaajaa, ei tällainen ikänsä metsäjälkeä harrastanut ja sen vapautta rakastava tyyppi helposti ryhdy jokaisesta askeleesta erikseen niuhottamaan ;D
Snoopy on joskus saanut jäljestää ruokakuppinsa pihalla. Metsäjälkiä ei ole kukaan vähään aikaan ajanut, kun ei oikein innosta tähän aikaan vuodesta mennä metsään marjastajien ja sienestäjien sekaan. Niin no, kyllä nurtsijäljilläkin voi kaikenlaisiin yllätyksiin törmätä. Viime kerralla alueelle ilmestyi päältä ajettava ruohonleikkuri juuri kun aloimme ajaa jälkeä. Ensin se pysyi etäällä, mutta Draaman jäljestäessä loppusuoraa se ajoi suoraan meitä vastaan jälkeä pitkin. Kun ruohonleikkuri ei väistänyt, niin pyysin Draaman pois jäljeltä, odotimme hetken ja jatkoimme sitten työskentelyä parturoidulla jäljellä. Draama ei ollut moksiskaan ja ajoi jäljen hienosti loppuun asti, se ei mikään herkkähipiäinen koira töitä tehdessään ole.
Tokossa olemme Draaman kanssa työstäneet mm. kurssilla esiin tulleita asioita ja ohjattua noutoa. Ruutua ja ohjattua ollaan muutama kerta otettu myös merkin kautta, ja hyvin on Draama ketjuttanut asian, vaikka olin etukäteen ihan varma, että se kaahaa merkistä välittämättä suoraan ruutuun tai kapuloille. Tyhjään lähetystä ollaan haparoiden kokeiltu vain pari kertaa, enkä vielä oikein tiedä, millä tyylillä sitä lähtisi työstämään. Alusta tai lelu eivät välttämättä ole hyviä tässä, mutta muidenkin tapojen toteutus mietityttää. Älyvapaa liike!
Kipi ja Vinski ovat saaneet myös tokoilla satunnaisesti. Viimeksi laitoin Kipille pienen ruokarasian odottamaan palkaksi kentälle ja sen oli kovin vaikea luopua siitä. Intoa kyllä riitti, mutta tekeminen oli tavallistakin suurpiirteisempää ja välillä piti vähän vilkaista purkkia kohti. Ei se aina vielä kestä sitä, että ruokapalkka on kentällä mukana, kauempana oleva palkka on vähän helpompi ja toimii hyvänä motivaattorina. Lelupalkkaus noin periaatteessa toimii hyvin myös, mutta melko itseriittoinen Kipi lelujen kanssa on, ei se paljon ohjaajaa leikkimiseen tarvitse, kuten ylempänä olevista kuvistakin huomaa. Se rallattelee pitkiä aikoja itsekseen. Välillä houkuttelen sen näissä tilanteissa kahden lelun leikkiin, johon se kyllä myös lähtee mukaan, koska sen on ihan pakko tulla tarkistamaan, onko minulla oleva lelu vielä parempi. Mutta jos se kerran itsekseen rallattelusta palkkaantuu hyvin, niin rallatelkoot kaikin mokomin.
Eilen vietimme koirien kanssa retkipäivää ja suuntasimme Iso-Valkeelle. Koirat olivat niin riemuissaan, kun ne saivat kulkea pitkät pätkät rantaa pitkin, juoksennella ja uida. Matalaa rantaa riitti ja vesi oli hyvin kirkasta. Kävin itsekin uimassa, ja tuli samalla talviturkki heitettyä, sopivasti tässä syksyn jo kolkutellessa ;) Snoopykin oli mukana, ja oli kyllä niin sydäntä lämmittävää katsella sen riemua hiekkarannalla ja uusissa maastoissa. Ihmeen hyvin se jaksoi muiden mukana. Ja hitsi sentään, vuosituhannen vaihteessa asuin vajaan parin vuoden ajan suhteellisen lähellä retkipaikkaamme, enkä edes tiennyt paikan olemassaolosta! Silloinen lauma sai kyllä nautiskella uimalammesta pihassa (ja todella hulppeista jälkimaastoista), mutta oltaisiin kyllä täällä käyty säännöllisesti uimassa, jos oltaisiin paikka tiedetty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti