sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Eläinlääkärikierteessä

Kirjaan nyt tähän ylös Draaman tähänastisen sairaskertomuksen mahavaivojen osalta. Tarina on pitkä ja seikkaperäinen, mutta sellaisena sen haluan itselleni  tallentaa.

Jälkikäteen ajateltuna luulen, että mahavaivat ovat saattaneet olla mukana meidän arjessa alusta asti, vaikken sitä silloin vielä tiennyt. Oireet olivat pitkään vähäisiä eikä ollut mitenkään ilmeistä, että ne olisivat viitaneet mahavaivoihin tai muuhunkaan pysyvään ongelmaan.

Kun Draama oli vasta tullut minulle, niin se kerran kakalla käytyään paineistui hetkeksi, mutta palautui pian. Paikalla ollut koiraihminen arveli, että ehkä se oli syönyt jotain, mikä oli saanut sen mahan kovalle ja paineistui siksi. Tapaus ei muistaakseni toistunut pitkään aikaan, mutta joskus tosi harvakseltaan vastaavaa on sittemminkin tapahtunut. Kun Draamalla diagnosoitiin rankavaiva toissa syksynä ja sillä oli ongelmia lumbosakraalialueella, niin arvelin, että satunnainen kakatessa paineistuminen on mahdollisesti johtunut siitä, että lumbosakraalialueella tuntuu silloin kipua. Mutta todennäköisempi selitys saattaakin olla, että sillä on ollut (ylimääräistä) kaasua suolistossa ja se on aiheuttanut kakatessa kipua.

Draama on myös aina maistellut mielellään ruohoa ulkona. Talvella se rouskuttaisi mielellään keppejä, mutta sen kiellän. Ruohoakaan en anna mielinmäärin syödä, mutta sitä se ei varsinaisesti edes tee. Sen ruohonsyönti ei ole koskaan ollut maanista, vaan rauhallista ja valikoivaa. Ja jotkut koirat nyt vaan syövät ruohoa ilman kummempaa syytä. Itselläkin on ollut muutama ruohoa syövä koira, joilla ei muuten ole ollut mitään mahavaivoihin tai närästykseen viittaavia oireita.

Näiden oireiden perusteella en siis osannut alussa mahavaivoja epäillä. Draamalla ei edes koskaan ollut maha löysällä. Edes kodin vaihtaminen ei sen mahaa saanut löysälle, mutta sen aiheuttama stressi on muuten voinut hyvinkin tilanteen kehittymiseen vaikuttaa. Vaikka Draama ulkoisesti sopeutui hirmu helposti meidän laumaan, niin ihan varmasti se on silti ollut pitkään stressaantunut.

Ensimmäisenä syksynä sitten tuli saikkua rankaongelmien takia, ja Draama söi kuurin Norocarpia ja Neurontinia. Sivuvaikutuksia ei lääkekuureista näkyvästi ilmennyt, mutta sitähän ei tiedä, onko maha kuitenkin mennyt huonompaan tulehduskipulääkkeen jälkeen.


Viime helmikuussa Draama välillä vähän nieleskeli ja roikotti päätä ja puhahteli. Joskus kun se haukkui, niin sitä rupesi yskittämään. Ulkona se joskus saattoi yhtäkkiä tulla luokseni paineistuneen näköisenä, mutta jatkoi sitten normaalisti ulkoilua. Epäilin vähän nielutulehdusta, koska osa oireista oli samoja kuin olin siinä taudissa joskus aiemmin nähnyt. Kävimme lääkärissä, ja nielu todettiin puhtaaksi, mutta sen sijaan Draama sai silloin närästysdiagnoosin. Syytä paineistumiselle eläinlääkäri ei osannut sanoa, mutta otti esille mahdolliset henkiset ongelmat, joihin taas en itse lainkaan uskonut.

Tämän jälkeen sitten tarkastelin Draaman ruokavaliota kriittisesti ja tein siihen joitain muutoksia. Olin tarkka siitä, että ruoan oli oltava hyvin sulavaa ja laadukasta. Oireilua oli yhä ajoittain, mutta se oli lievää ja sitä kesti kerrallaan vain muutaman sekunnin ajan. Muuten Draama oli aivan normaali reipas itsensä.

Eniten ihmetytti tuo Draaman ajoittainen paineistuminen ulkoillessa, joka sekin kesti vain muutaman sekunnin ajan, mutta oli kuitenkin poikkeavaa käytöstä Draamalle, eikä yleensä liittynyt kakkaamiseen. Selkävaivojen aikana se oli vastaavaa tehnyt ihan jokusen kerran, joten mietin tietenkin, että voisiko sillä taas olla ajoittain tuntemuksia selässä, esim. hetkellistä hermokipua. Maaliskuussa rokotusten yhteydessä se tutkittiinkin taas lämpökameralla. Kroppa oli kuitenkin selkeästi parempi kuin se syksyllä oli ollut, joten paineistuminen ei selittynyt tällä kertaa rankaongelmilla. Alkoi näyttää todennäköiseltä, että se kuitenkin jotenkin liittyi närästykseen.

Myöhemmin keväällä Draama alkoi lenkillä välillä ravistella korvia ja kulkea hetken pää vinossa. Kurkkasin korviin, enkä nähnyt niissä mitään, mutta toki suuntasimme taas eläinlääkäriin. Jospa paineistuminenkin johtui korvakivusta? Mutta korvat olivat täysin terveet eläinlääkärinkin tutkimuksessa. Juttelin eläinlääkärin kanssa närästyksestä ja ajoittaisesta paineistumisesta ja kysyin, josko kannattaisi tutkia Draamaa vähän tarkemmin vaikkapa verikokeilla. Eläinlääkärin mielestä tämä ei ollut tarpeen, koska Draama vaikutti niin hyvinvoivalta koiralta. Yleistutkimuksessa se ei myöskään aristanut mitään paikkaa.

Tein erilaisia ruokakokeiluja sen testaamiseksi, vaikuttiko joku yksittäinen osanen ruokavaliossa oireisiin. Kun oireita oli ollut, niin jätin ruokavaliosta pois jonkun ainesosan, jota se hiljattain oli saanut. Joskus oireilu lakkasikin, mutta saattoi yllättäen palata, vaikka kyseinen aine pidettiin edelleen pois ruokavaliosta. Ja kun joku mahdollinen oireiden aiheuttaja taas palautettiin ruokavalioon, ei siitä välttämättä seurannut ollenkaan oireilua. Mitään logiikkaa ei missään näyttänyt olevan, joten en saanut kiinni siitä, mikä ruoassa mahdollisesti oireet provosoi.

Kesä ja alkusyksy sitten olivat Draamalle kaikin puolin hyvää aikaa, ja melkein unohdin koko närästyksenkin. Kunnes sitten lokakuussa mahaoireet räjähtivät yllättäen kertalaakista käsiin ja kävimme päivystyksessä toteamassa, että närästykseltähän se taas vaikuttaa. Tällä kertaa vain erittäin paljon pahemmalta. Verikokeista tarkistettiin mm. sisäelinten toiminta ja verenkuva, ja kaikki arvot olivat normaaleja.

Draama söi jonkun aikaa Losecia ja ruokavalio vaihdettiin heti mahdollisimman mahaystävälliseksi ja rajoitetuksi. Keittelin sille kanaa ja riisiä ja kaikki lisäravinteet jätettiin pois. Vointi parani, ja jonkun ajan päästä lisäsin eläinlääkärin kehotuksesta ruokaan joitain lisäravinteita. Hyvin harkiten ja vain sellaisia, jotka eivät oletusarvoisesti ole pahoja närästyksen kannalta. Esim. kalkkivalmiste vaihdettiin kalsiumsitraattiin, koska kalsiumkarbonaatti saattaa närästää. Kalaöljyä en enää uskaltanut antaa, enkä nivelravinteita, sinkkiä tai magnesiumiakaan.

Vaikka tilanne aluksi näytti jo ihan hyvältä, niin marraskuun aikana aloin kiinnittää huomiota siihen, että Draaman ilme oli joskus ulkoillessa huono, sellainen sisäänpäinkääntynyt ja vähän pahoinvoiva. Se ei aina näyttänyt erityisesti nauttivan ulkoilusta. Kotonakin se joskus näytti samanlaiselta. Joskus se vähän nieleskeli. Se myös toisinaan sai ruoan jälkeen jonkinlaisia kipukohtauksia, jolloin se roikotti päätä, oli kovin huonovointisen näköinen ja hengitti terävämmin. Lisäksi se oli laihtunut. Konsultoin taas eläinlääkäriä ja hän mietti, että olisi ehkä aika tutkia Draama ultralla tai röntgenillä, jos sieltä vaikka jotain ikävää löytyisi. Tilasinkin Draamalle ajan sisätautilääkärille jatkotutkimuksiin. Koska oireet olivat taas pahentuneet, lopetin myös kanan ja riisin syöttämisen siltä varalta, että juuri ne ärsyttivät sitä, ja keittelin sen sijaan seitiä ja kauraa ruoaksi.

Joulukuun alussa sitten ajelimme sisätautilääkärille. Mielenkiintoista klinikalle saapumisessa oli se, että vaikka olimme parkkipaikalla lähes puoli tuntia etuajassa, niin saavuimme silti lääkäriin pari minuuttia myöhässä. Pieni ja ahdas parkkihalli oli täpötäynnä, koska klinikalla sattui samaan aikaan olemaan joukkokuvaus. Odotin hetken, olisiko joku paikka vapautunut, mutta sen sijaan halliin ajoi kaksi autoa lisää. Ja sitten siellä oltiinkin aikamoisessa sumpussa kaikki. Kukaan ei meinannut mahtua enää edes ulos ajamaan, ja väistin itse ensin hankalasti muita, joiden aika oli ennen meitä. Sen jälkeen ajoin itse ulos ja menin etsimään paikkaa jostain kadunvarresta, jonka löydettyäni juoksin Draaman kanssa klinikalle. Ja sitten käynnin jälkeen autolle palatessa en tiennyt, missä auto on, kun en ehtinyt yhtään painaa mieleen, minne sen jätin! Pieni epätoivo iski, kun se ei ollut siinä suunnassa, mistä sen oletin löytäväni. Draamakaan ei suhtautunut asiaan niin vakavasti kuin olisin toivonut, se vain juuttui koko ajan haistelemaan mielenkiintoisia hajuja, ja hoputin sitä, että kuule, tämä on nyt vakava paikka, kun pitää löytää se auto, ja Vinski ja Kipikin siellä odottavat. Mietin myös, että mitä kuuluu tehdä, jos auto ei löydy. Tuskin kannattaa ainakaan soittaa poliisille, että anteeksi, olen kadottanut autoni... Auto löytyi sitten lopulta lähempää kuin olin luullut, ja vastakkaisesta suunnasta kuin olin etsinyt...

Punnitsin Draaman heti aulassa lääkärille mennessä ja järkytys oli melkoinen, kun painoa oli vain 13,5 kg, kun se normaalisti on painanut 16 kg. Normaalipainoisenakin se on ollut silakka. Pysäyttävä oli myös eläinlääkärin kuntoluokaksi antama 2/5. Draamalle tehtiin yleistutkimus ja otettiin lisää verikokeita, joista tutkittiin imeytymistekijät, kortisoli ja haiman toiminta. Haimastahan oli jo pikatesti otettu, mutta se ei ole täysin luotettava, joten nyt näyte lähetettiin labraan tutkittavaksi. Kysyin ultrasta, jota aiemmin hoitanut lääkäri oli suositellut, mutta uusi lääkäri ei pitänyt sitä tarpeellisena tässä vaiheessa. Olin tästä harmissani, koska olin mennyt erikoislääkärille nimenomaan siksi, että hän tarvittaessa osaa myös tulkita ultraa kunnolla. Sain ihan sen käsityksen, että tarkoituskin oli juoksuttaa asiakkaita mahdollisimman usein klinikalla saman vaivan takia...Olisihan se ultra siinä kohtaa lisännyt sen muutenkin tähtitieteellisen laskun loppusummaa, mutta kuitenkin vähemmän kuin uusi käynti ultran takia.

Lasku siitä käynnistä oli joka tapauksessa pyörryttävä, huomattavasti isompi kuin edes viikonlopun päivystyskäynti oli ollut. No, onneksi tykkään kaurapuurosta. Harmitti aika peijoonisti, että olisin selvinnyt halvemmalla menemällä ottamaan samat verikokeet muualle. Mutta kun oireilu oli tuolla tavalla pahentunut ja kroonistunut, niin tuntui sikäli järkevältä mennä nimenomaan sisätauteihin erikoistuneelle eläinlääkärille. Ja eiköhän siitä kuitenkin jotain hyötyäkin ole ollut, että lääkäri on näihin juttuihin perehtynyt, joitain linjauseroja esim. lääkityksen suhteen on ollut. Oli myös ensimmäinen kerta, kun lääkäri ei vain pyöritellyt silmiään kun kerroin paineistumisoireista, vaan piti myös niitä mahaoireista johtuvina, kaasu on välillä aiheuttanut kiputuntemuksia. Taustasyyksi hän epäili ruoka-aineyliherkkyyttä. Itse olin jo epäillyt, että Draamalla on vähintäänkin syöpä, mutta vakuuttavasti lääkäri kertoi, että kaikki nuo inhottavat oireet voivat johtua tuollaisesta vähän viattomammasta (mutta silti tarpeeksi inhottavasta) syystä. Hoidoksi Draama sai kolmen viikon Pepcid-kuurin ja Litalginin tarvittaessa otettavaksi.

Myös eliminaatioruokavalio määrättiin, ja tietenkin eläinlääkäri suositteli nimenomaan jotain klinikalla myytävää hypoallergeenista nappulaa. Tässä kohtaa siirryin ihan mielelläni valmisruokaan, koska siitä saisi ainakin teoriassa enemmän ravinteita, ja olin jo vähän kyllästynyt ikuiseen ruokien keittämiseen. Sisällysluettelo noissa ruoissa on sellainen, että ihmetyttää, miten kukaan voi niiden avulla tervehtyä, mutta kuitenkin monen koiran maha on kuuleman mukaan saatu niillä rauhoittumaan. Kallistahan se erikoisruoka oli, mutta ei seitikään ihan ilmaista ole. Laskin joskus, että helposti menee Draaman kokoisella koiralla parisataa euroa kuussa seitiin. Se kun on niin laihaa ravintoa, ettei ihan pieni nokare riitä. Ja kun taloudessa lisäksi on kissa, joka seitin haistaessaan vaatii päivittäin oman osuutensa, niin huh vaan...

Parin päivän päästä eläinlääkäri soitti verikokeiden tuloksista. Haima ja kortisoli ok, mutta imeytymistekijät eivät. Folaatti oli todella matala ja B12 selvästi alle viitteiden. Syynä tähän oli luultavasti pitkäaikainen mahan ärsytys, vaikka joskus voi imeytymishäiriö toisaalta aiheuttaa mahaoireet (mutta mikä sitten siinä tapauksessa on aiheuttanut sen imeytymishäiriön..?). Imeytymishäiriö myös selitti laihtumisen. Draama tarvitsisi B12-vitamiinipistoksia viikon välein kuusi kertaa, ja saimme kehotuksen varata kontrolliaika mahdollisimman pian, jotta hoito voitaisiin aloittaa.

Niinpä löysimme itsemme klinikalta jo toistamiseen saman viikon aikana. Ihmettelin kovasti meille määrättyä kontrollikäyntiä, sillä eläinlääkäri ei koko aikana koskenutkaan Draamaa tai juuri vilkaissutkaan sitä päin, ja selitti minulle vain samat asiat kuin jo puhelimessa. B12-piikin antoi hoitaja, kuten kaikki seuraavatkin. Ja näin saatiin kätevästi laskutettua täysin turha kontrollikäynti, ja maksoin pistossarjasta yli kolme kertaa enemmän kuin tiedän muiden maksaneen edes ketjuklinikalla! Tällaista rahastusta en todellakaan arvosta. Mielestäni eläinlääkäreilläkin pitäisi olla joku vastuu siitä, etteivät laskuta turhasta. Eivät he voi tietää, miten huonoon tilanteeseen he jonkun asiakkaan mahdollisesti ajavat muutaman satasen ylimääräisellä laskulla. Välttämättömät jutut on tehtävä, mutta liian usein kuulee nykyään turhasta rahastuksesta ja jopa täysin turhista ja vastoin eläimen etua olevista toimenpiteistä. En tykkää. Eläinlääkärit ovat tarpeeksi kalliita muutenkin. Ikävöin todella entisiä aikoja. Eläinlääkärit olivat silloin huomattavan edullisia nykyiseen hintatasoon verrattuna (myös rahan muuttunut arvo huomioiden), ja laskua kirjoitettaessa tiedusteltiin aina, haluaako maksaa käteisellä vai laskulla. Nyt se on vain mennyttä maailmaa. Onhan se eläinlääketiede toki kehittynyt tässä välissä, mutta meidän lauman tarpeisiin se entinen tasokin riitti vallan mainiosti.

Uuteen ruokaan siirryttiin vähitellen, ja ensimmäiset päivät menivät hyvin. Sitten kun uutta ruokaa alkoi olla puolet kokonaismäärästä, muuttui tilanne hulluksi. Kakan määrä oli hirveä, sitä tuli viisi kertaa päivässä ja se muuttui löysäksi ja limaiseksi. Lopulta mukana oli tippa vertakin. Eläinlääkäri totesi, että ruokaa voi hyvin jatkaa, tottuminen voi kestää aikansa. Tilanne oli niin hankala, eikä mikään ruoka ollut tuollaista koskaan aiheuttanut, että lopetin kuitenkin ruoan. Päätin kokeilla vielä toista allergianappulaa ja jos sekään ei sopisi, niin sitten tekisin eliminaation kotiruoalla.

Uusi nappula oli vielä edellistäkin kalliimpaa, kolmen kilon pussi lähes 50 euroa. Mutta tämä nappula sopi paremmin, joten seuraavaksi ostin kymmenen kilon säkin. Kilohinta ei ollut niin kova kuin pienemmällä pussilla, mutta hinta oli silti aika huima, eli vähän yli satasen. Netistä tilaamalla olisi saanut halvemmalla, mutta tarve oli kiireisempi kuin tilaamalla olisi saanut. Ruokaan siirryttiin taas vähitellen, ja nyt Draama on syönyt pelkästään sitä yli kolme viikkoa.

Joulukuun aikana Draaman vointi ei aina ollut kovin kaksinen. Joskus jouduin lyhentämään lenkkiäkin, kun näin, ettei sillä ollut hyvä olla. Lenkkeilykään ei tuottanut sille aina enää iloa, enkä itsekään pystynyt tuulettamaan päätä lenkillä kuten olin tottunut. Elämä oli yhtä ahdistusta, stressiä ja huolta. Parempiakin hetkiä oli, mutta enemmän on mieleen jäänyt kaikki se pimeä. Ja se koiran alituinen kyttääminen.

B12-piikkisarja on nyt kokonaan saatu, ja ensi kuussa otetaan kontrolliverikokeet, jolloin selviää, tarvitaanko vielä toinen piikkisarja. Paino on vähän noussut, mutta sen pitää nousta vielä reilusti lisää. Ultrassakin Draama sitten lopulta kävi, koska se ei vastannut Pepcid-kuuriin kovin hyvin. Litalginista ei myöskään tullut näkyvää vastetta, ja jätin sen aika pian pois, koska se ei välttämättä ole ihan harmiton lääke.

Ultrassa ei taas mennyt kaikki niin kuin olisi pitänyt, kun kukaan ei ollut huomannut minulle sanoa, että ennen ultraa olisi pitänyt paastottaa 12 tuntia. Niinpä mahalaukkua ja suolistoa ei näkynyt kaasun takia kunnolla, mutta se mitä niistä näkyi, näytti normaalilta. Sisäelimet näkyivät oikein hyvin, kuulemma harvinaisenkin hyvin. Varmaan siksi, kun ei ainakaan ollut yhtään läskiä tiellä. Hyviltä ne sisäelimetkin näyttivät. Edelleen siis diagnoosina on ruoka-aineyliherkkyys, mutta eihän se mitenkään satavarmaa ole, että siitä on kyse.

Ultran jälkeen oli hämmentävää, kun Draama liikkui pitkin seiniä kyyryssä ulos klinikalta. Kotona se ei olisi halunnut lähteä edes lenkille. Pesin heti kotona geelit pois sen mahasta, mutta sekään ei auttanut. Paljaaksi ajettu maha vaivasi Draamaa niin paljon. Jouduin patistelemaan sen pienelle lenkille. Seuraavana aamuna Draama ei olisi halunnut edes nousta ylös. Kun se komennettuna sitten nousi, liikkui se kummallisesti koikkelehtien ja heittäytyi sitten dramaattisesti maahan makaamaan. Konsultoin klinikkaa ja kävimme pikaisesti näytilläkin, mutta jotkut koirat kuulemma tosiaan reagoivat tuolla tavalla ajeltuun mahaan. Omilla koirilla en aiemmin ole tuollaista reaktiota nähnyt, joten tulipa taas koettua jotain uutta.

Hankin Draamalle heti ulkoiluja varten JumppaPompan, joka peittää vähän paremmin mahaa kuin takit. Kävimme metsässä, ja siellä Draama reipastui ja suorastaan riehaantui, mutta metsälenkin jälkeen se taas muuttui huonommin liikkuvaksi ja vaisummaksi versioksi itsestään. Myöhemmin illalla ultran jälkeisenä päivänä oli tiedossa hallitreenit, ja varauduin siihen, että treenaan vain poikien kanssa, jos Draama on edelleen tuollainen. Mitä vielä, Draama halusi ehdottomasti treenata, eikä ollut yhtään vaivainen. Treenin jälkeen se taas muisti, ettei oikeastaan ollut edes täysin liikuntakykyinen.

Vaikka ensin ajattelin, että onpa Draama nyt oikea drama queen, niin olen sittemmin miettinyt, että ei tuo paljaaksi ajettu maha oikeastikaan varmaan kivalta tunnu. Ja jotkut aistivat asioita muita herkemmin, joku ihminenkin saattaa kokea jonkun vaatteen epämukavana ja hankaavana, kun joku toinen ei huomaa samassa vaatteessa mitään erikoista. Paljaaksi ajettu maha takuulla tuntuu hyvin erilaiselta kenestä vaan, mutta toisista sitten ihan todella pahalta.







Draaman vointi on nyt ihan viime aikoina ollut jo parempi ja oireilu on helpottanut. Elämään on tullut taas enemmän iloa. Tiukkaa eliminaatiodieettiä olisi tarkoitus jatkaa vielä muutama viikko ja sitten kokeilla yksi kerrallaan muita ruoka-aineita. Ajatuskin stressaa, koska takapakkia voi olla tiedossa. Sen oikean ruokavalion löytyminen voi olla hyvin pitkän ja mutkikkaan tien takana. Joillain on mennyt vuosi parikin löytää sopiva ruokavalio. Mahavaivat ovat kaikin puolin inhottavia ja arvaamattomia. Jos saisi valita, niin ottaisin kiusaksi jonkun helpomman ja kiltimmän vaivan niiden sijaan. Mahavaivat vaikuttavat niin kokonaisvaltaisesti koiran vointiin ja pahimmillaan voi käydä juuri noin, että koiran yleisolemus muuttuu vain varjoksi omasta itsestään. On myös ikävästi arkea rajoittavaa, kun joutuu kieltämään koiralta kaiken, mitä se on ennen syönyt, ja kun rajoitukset varmaan ovat nyt pysyvä osa meidän arkea tulevaisuudessakin. Juttelin viime käynnillä eläinlääkärin kanssa vaivan ennusteesta, ja hänkin sanoi, että täysin oireettomaksi Draamaa ei varmaan saada, mutta sellaiseksi, että se pärjää.

Mahavaivat ovat myös inhottava yhdistelmä rankavaivojen kanssa. Draama ei ole nyt moneen kuukauteen saanut nivelravinteita tai muita kropan hyvinvoinnille tärkeitä lisäravinteita. Imeytyminen on muutenkin ollut huonoa jo pitkään. Paino on laskenut ja lihaksia hävinnyt, mikä myös vaikuttaa suoraan kropan hyvinvointiin. Mahakipujen aiheuttama jännitys myöskin vaikuttaa epäsuotuisasti kroppaan. Ja entä jos Draama joskus taas tarvitsee tulehduskipulääkettä, kestääkö maha sen.

Viime sunnuntaina Draama kävi pitkästä aikaa kraniosakraalihoidossa Tarjan luona. Jumia oli lantion ja niskan alueella, L4 kiukutteli erityisesti. Jumia oli myös pallean ympärillä, ja tämä tietenkin johtuu mahavaivoista.

Toisilla on paskempi tuuri, ja Draamalla nyt sitten tällainen, että se joutuu elämään kahden kroonisen vaivan kanssa. Mitä tässä muutakaan voi tehdä kuin elää hetkessä ja nauttia niistä hyvistä hetkistä, mitä on, ja koittaa olla murehtimatta liikaa tulevaisuutta. Ei se helppoa ole olla murehtimatta, mutta turhaahan se kuitenkin on etukäteen kauheasti murehtia. Tarpeeksi raskasta on murehtia silloin, kun asiat ovat kohdalla.

On tämä ollut aikamoista rumbaa. Joulukuussa Draama kävi viisi kertaa eläinlääkärissä ja Snoopy kerran. Eikä siinä tosiaan ollut kaikki viime vuoden käynnit. Tänä vuonna Draama on käynyt eläinlääkärissä jo kolme kertaa. Rahaa on lääkärikäynteihin palanut järjetön summa, ja ruokiin on lisäksi mennyt satoja euroja. Siltäkin kannalta tämä mahavaiva on todella viheliäinen! Samaan aikaan on auto vieraillut kahdesti korjaamolla. Ja sitten viimeksi eläinlääkärille ajellessani huomasin ajon aikana, että tuulilasissa pystysuoraan mennyt halkeama oli edennyt loppuun asti ja kohdannut vaakasuorassa läpi tuulilasin menevän halkeaman. Olin onnistuneesti viivyttänyt halkeaman etenemistä mm. välttämällä kuumailmapuhalluksen suuntaamista tuulilasiin kylmällä ilmalla. Ja nyt unohdin sen tehdä, kun olin niin stressaantunut uusista käänteistä ja taas yhdestä eläinlääkärikäynnistä. Autokorjaamolla viimeksi sanottiin, että tuulilasi pitää vaihtaa viimeistään sitten, kun halkeamat kohtaavat. Huoh, nyt ei kyllä just pysty. Kai tuo tuulilasi vielä jonain pakkaspäivänä silmille räjähtää, kuten kävi edellisen auton takalasin kanssa. Sitä odotellessa.

Surkuhupaisaa on sekin, että viime vuonna eläinlääkärissä kävivät vain vakuuttamattomat koirani. Kipistä ja Vinskistä maksoin turhaan vakuutusmaksuja, koska ne eivät lääkäriä tarvinneet. Edellisenä vuonna ne kyllä molemmat kävivät lääkärissä useammin kuin kerran. Onhan se hieno homma, että edes nuo kaksi pysyivät niin terveinä, etteivät lääkäriä tarvinneet. Ei siitä vain hirveästi ole jaksanut iloita, kun yksi koira on monen koiran edestä siellä lääkärissä rampannut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti