torstai 16. kesäkuuta 2016

Treenejä leirillä ja vähän muuallakin

Mutta ensin kuitenkin Snoopyn kuulumiset. Snoopy oli viime viikon torstaina taas akupunktiossa. Jälleen se protestoi voimakkaasti neulojen laittamista tietylle selän alueelle, vaikka muut neulat se antoi laittaa hyvin tai vain lievää epäluuloa osoittaen. Eläinlääkäri sanoi, ettei reaktio kuitenkaan johtunut siitä, että kyseinen kohta olisi erityisen kipeä, vaan siitä, että neulojen laittaminen siihen tuntuu joka tapauksessa.

Lääkitystä hieman rukattiin, Onsior vaihdettiin Norocarpiin, joka on pitkäaikaisessa käytössä turvallisempi. Neurontin jatkuu ennallaan. Jatkossa yritämme ehkä taas selvitä ilman akupunktiota, koska nyt vanhemmiten Snoopy stressaa lääkärikäyntejä ja protestoi niin voimakkaasti joidenkin neulojen laittamista. Takapään kuntoa voi yrittää pitää yllä kevyellä hieronnalla ja venyttelyllä. Totesipa eläinlääkäri vielä, ettei Snoopya uskoisi ikäisekseen. Sydän kuunneltiin myös varmuuden vuoksi, edellisestä kerrasta oli puolisen vuotta. Edelleen sydän kuulosti normaalilta.

Snoopyyn tuli taas uutta lennokkuuta akupunktion jälkeen. Se on nyt muutenkin palannut vähintään siihen tilaan, missä se oli ennen oireiden alkamista, nukkuu yöt levollisesti ja elää tavallista arkea.

Harmi, kun Snoopy noin vastustaa selän neuloittamista, sillä se todellakin saa vastetta akupunktiosta. Omista koiristani se on saanut kaikkein isoimman avun akupunktiosta. En ole edes ajatellut sitä samalla tavalla selkävikaisena kuin Vinskiä ja Kipiä, koska sen elämässä ei ole ollut mitään rajoitteita ja se eli vuosikaudet täysin oireettomana. Vika tuli aikanaan ilmi, kun se meni jumiin ja alkoi satunnaiseti ontua liikkeelle lähtiessään. Selän hermotus ei tykännyt hyvää runsaslumisesta talvesta ja umpihangessa liikkumisesta. Sitä ennenkin oli yksi huolestuttava oire ollut näkyvissä jo ihan nuoresta asti, kun Snoopy pisteli mielellään menemään kovavauhtista pupulaukkaa. Koskaan se ei kuitenkaan ontunut tai vaikuttanut muuten kipeältä ennen tuota talvea.

Hoidoksi aloitimme silloin kipulääkityksen ja akupunktion, vaikka ortopedin mielipide oli, etteivät akupunktio, fysioterapia yms. hoitomuodot tähän auta, eikä mitään erityistä ole tarpeen tehdä. Mutta akupunktiolla Snoopy lähti menemään koko ajan parempaan suuntaan, kunnes se lopulta oli täysin oireeton. Jumit ja iskiaksesta johtunut ontuminen jäivät historiaan. Vaikuttavinta minulle kuitenkin oli se, että Snoopylta hävisi ihan täysin pupulaukka, jota se oli ehtinyt päivittäin käyttää jo muutaman vuoden ajan. Eikä se ole tähän päivään mennessä palannut, kun tuosta on jo useita vuosia kulunut.






Sitten niihin treeneihin. Toissa viikon sunnuntaina ohjattujen tokotreenien aiheena oli kisamaisuus. Menimme kaksi kertaa kehään kisamaisesti ja teimme ekalla kierroksella luoksetulon ja tokalla seuruun liikkuroituna. Nämä menivät Kipiltä yllättävän hyvin. Ryhmäpaikallaolot tehtiin niin, että ohjaajat pelasivat samalla peliä, johon kuuluivat koirien eteen laitetut kipot, juoksentelua ja tunnarikapuloiden kuljettamista kippoihin ja pois. Hyvin meni tämäkin.

Mutta viime viikonlopun vietimme sitten Kunkkulan koirakeskuksessa Hartolassa Hiiden Haukkujen 30-vuotisjuhlaleirillä. Tärkeintä antia meille olivat tietenkin koulutukset, joista laitan tähän koostetta.

11.6. lauantai

Jälki, kouluttajana Virpi Laamanen (Kipi)

Leirimme alkoi sopivasti lempilajillani. Mielellään käytin mahdollisuuden saada uusia tiedonmuruja ja arvion Kipin jäljestyksestä, vaikkei siitä oikein pk-jälkikoiraa voi tullakaan. Kyllähän siellä sitten ryhmän kesken tuli taas puhe muista mahdollisista lajeista, joista pk-esteet puuttuvat, eli erikoisjäljestä ja pelastusjäljestä. Minusta erikoisjälki on hirmu vaikea ja haastava, mutta kouluttaja ei ollut samaa mieltä asiasta. Hmm, en nyt kuitenkaan ihan heti näe meitä tämän lajin parissa, mutta yhä on kesken ajatusprosessi siitä, mikä jälkilaji voisi olla se meidän juttu. Vai treenaammeko vain pk-metsäjälkeä siitä huolimatta, ettemme pääse kokeisiin. Tällä hetkellä ainakin teemme juuri viimemainittua.

Teimme itse jäljet omille koirille. Kipille osui maastoksi vaikeakulkuinen ryteikkö. Vetinen oja piti ylittää kahdesti ja toisella kertaa ylitys oli vähän vaikeampi, kun ensin olin kulkenut pitkin ojan viertä ja sitten siinä oli edessä niin haastavaa maastoa, että oli pakko heittää 90 asteen kulma ihan siitä ojan reunasta ojan yli. Kipi otti sen kulman kuin nakutettu.

Tuuli oli navakkaa ja Kipi ajoi jälkensä melko tuoreena. Niinpä osasin odottaa, ettei se aja kovin syvällä nenällä eikä kaikissa kohdissa täysin jäljen päällä. Alkusuoralla Kipi ajoi pätkän pari metriä jäjen sivussa tuulen alla, mutta myöhemmin se pysyi jäljen päällä. Janalla eteni suoraan ja määrätietoisesti, tarkisti takajälkeä metrin verran ja kääntyi sitten nopesti ympäri. Kulmissa ei juurikaan mennyt yli, neljästä kepistä nosti kolme. Tämä oli vasta kauden kolmas jälki Kipille ja olin siihen ihan tyytyväinen.

Kouluttaja tietenkin näki jäljessä myös huomautettavaa. Työskentely voisi olla tarkempaa ja rauhallisempaa, Kipin vauhti oli kuulemma turhan kova. Itse en välttämättä ole samaa mieltä, koska etenin itse koko ajan kävelyvauhtia, mutta toki Kipin meno on saattanut vaikuttaa hektiseltä sellaiselle, joka on tottunut peltojälkimäiseen tarkkuuteen. On niitä sellaisiakin metsäjälkikoiria, jotka etenevät oikeasti juoksuvauhtia ja jotkut vieläpä hyvin tuloksin, mutta itse en koskaan ole päästänyt koiriani edes mitään puolijuoksua etenemään, reipasta kävelyvauhtia kylläkin.

Janalla Kipi olisi saanut edetä heti nenä maassa ja rauhallisesti haistellen, kun se nyt eteni nenä korkealla ja vauhdilla. Muillakin koirillani on vähän vastaava tyyli ollut, koska joskus muinoin opetin janaa vähän niin kuin eteenmenoliikkeenä. Sujui se niinkin, jäljen ylityksiä ei koirille tullut ja kokeissa tuli keskimäärin tosi hyviä janapisteitä. Ymmärrän kyllä kouluttajan pointin tässä, enkä ole Kipille tarkoituksella opettanut tuollaista suoritustapaa, janaa emme vain ole varsinaisesti ajatuksella treenanneet.

Kehuja Kipi sai motivoituneesta ja innokkaasta suorituksesta ja minä siitä, että kehuin kepeistä kunnolla ja Kipi myös aidosti ilahtui tästä sosiaalisesta palkasta. Minkä jälkeen toki tuli vielä namipalkka, välikepeistä lihapullia ja loppukepistä kissanruokarasia. Jep, jäljellä meillä ei ole samoja ongelmia kuin tokossa!

Kuten monet muutkin jälkikouluttajat, neuvoo Virpi tekemään pohjatyön pellolla. Alussa on jokaisen askeleen kärjessä makupala. Askeleet hän neuvoi heti tekemään normaalisti erikseen, ei jonona, kuten joskus on jossain neuvottu. Koiraa kannustetaan heti haistelemaan jokainen askel erikseen. Myös metsäjäljellä koiran pitäisi haistella jokainen askel. Aika tähän riittää kyllä, jos koira on opetettu niin tarkaksi, ettei se tee kulmissa tarkistuksia tai hukkaa välillä jälkeä kokonaan. Kulmiin voi opettaa tarkkuutta antamalla koiralle pysähtymällä vain sen verran työskentelysädettä, ettei se pääse etenemään kauas kulmasta, mutta saa kuitenkin selvittää kulman muuten täysin itsenäisesti.

Kuten kouluttaja itsekin totesi, niin monilla eri tavoilla voi kuitenkin päästä tuloksiin. Koiria on rakennettu jäljelle ilman namijälkiä laumapalkalla ja muilla variaatioilla. Jonkun ideologiaan kuuluu olla koskaan puuttumatta koiran työskentelyyn edes pysähtymällä, joku hakee metsäjälkeenkin samanlaista työskentelyä ja yhtä pilkuntarkkaa esineiden ilmaisua kuin peltojäljelle. Itse ajattelen niin, että lopulta kaikki riippuu koiran ominaisuuksista ja ohjaajan tavoitteista, eikä jäljenkään suhteen ole yhtä ainoaa totuutta. Jälkien merkkaaminen on myös yksi ikuisuusaihe, jotkut vastustavat henkeen ja vereen merkkaamista missään tilanteessa. Virpi ei vastustajiin kuulunut ja neuvoi merkkaamaan jäljet tarpeeksi tiheästi, että oikeasti tietää missä jälki menee. Itse käytän merkkaamista usein aloitteluvaiheessa, ja sitten pyrin siitä eroon, mutta tilanteen vaatiessa voin käyttää sitä kyllä -> esim. epäily huolella sotketusta maastosta, tietoinen harhajäljen treenaus tai muu syy, miksi haluan olla varma jäljen kulusta.

Bosse, vajaat 5 kk, jäljen alkeisopissa leirillä



Toko, kouluttajana Oili Huotari (Kipi)

Iltapäivällä oli sitten vuorossa tokokoulutus, ja me olimme ihan ekaa kertaa ikinä Oilin koulutuksessa. Lukemani perusteella osasin odottaa kurinpalutusta, ja kyllähän sitä tulikin ;)

Näytimme aluksi meidän seuraamista, joka ei nyt mennyt kovin hyvin. Enemmän huomiota Oili kiinnitti kuitenkin perusasentoon, Kipi ei hänen mielestään tiennyt, mitä sivulla oleminen tarkoittaa. Tästä olen kyllä samaa mieltä. Kuten usein ennenkin, otti Kipi kontaktia vain välillä ja antoi muuten katseensa harhailla hajamielisesti ympäristössä. Oili kysyi, miten tätä ollaan treenattu. Kerroin, että ollaan käyty esimerkiksi parkkipaikoilla treenaamassa kontaktia ja olen palkannut kontaktista. Mutta ongelmahan tuleekin vasta siinä, mitä olen tehnyt tai jättänyt tekemättä, kun kontakti katkeaa. Olen kokeillut tässä joskus huomautussanaa huonolla menestyksellä. Mitään liikettä ei ole huonossa kontaktissa aloitettu, mitään tekemistä tai palkkaa ei ole huonosta kontaktista saanut. Mutta Kipille tämä ei riitä, Oili sanoi, että sitä pitää kieltää kunnolla. Ja kyllähän se tällaiseen treeniin heti lähtikin vastaamaan.

Olen vältellyt tuota varsinaista kieltämistä, koska olen tottunut aiemmatkin koirani kouluttamaan pääasiassa positiivisella vahvistamisella ja virheistä palkkaamatta jättämisellä tai vaivihkaisella korjaamisella. Niille se on sopinut, mutta Kipi on eri maata. Sen suhteen minua kuitenkin on jarruttanut tieto sen selkävaivoista, ja olen siksikin yrittänyt olla mustavalkoinen mahdollisimman pehmeästi ja positiivisesti. Tällä hetkellä tilanteen pitäisi olla hyvä, eikä tietenkään kannata liikaa selkäjuttuja miettiä, pitää vain yrittää lukea koiraa niin hyvin, että osaa olla sille reilu ja huomaa ajoissa muutokset terveydentilassa.

Oili neuvoi myös antamaan palkan perusasenosta ylempää, että Kipi joutuu aktiivisesti tavoittelemaan sitä. Tätä voisi myös tehdä kotona iltaruoan aikaan peilin edessä ja pikkuhiljaa nostaa kriteeriä.

Seuraavaksi Kipi laitettiin istumaan paikalla vähän matkan päähän minusta ja Oili houkutteli sitä luokse namia näyttämällä ja kutsumalla. Halpaanhan se meni, joten hain sen takaisin paikalleen ja muistutin, että pitää istua. Sitten Oili alkoi käskyttää sitä maahan ja sehän meni joka kerta. Laitoin takaisin istumaan ja annoin painokkaan istu-käskyn, mutta se ei auttanut, sama toistui kerta toisensa jälkeen ja Oili totesi Kipin tehneen tästä itselleen pelin.

Kokeiltiin houkutuksia myös sivulla ollessa ja tässä Kipi ei ihan niin helposti retkahtanut, Oilin mukaan siitä huomasi, että tätä on joskus treenattu.

Näytimme vielä ruutuun menoja ja kerroin Oilille Kipin hitaasta vauhdista tässä ja muissa vauhtiliikkeissä. Nyt Kipi meni ekalla kerralla aika hyvää vauhtia, mutta joka toistolla ei. Oili totesi, että oikean paikan ruudussa se hahmottaa hyvin. Seiso-käskyn jälkeen kehuessani se usein lähtee steppailemaan, mutta Oili ihmetteli, miksi edes pyydän sen seisomaan. No siitäkin on vain tullut tapa, kun niin on joskus muinoin opetettu tekemään...Oili neuvoi hihkaisemaan palkkasanan, kun Kipi on oikeassa kohdassa, ja palkkaamalla nopeasti ja kunnolla. Näin Kipi saa palkan oikeasta paikasta, eikä tarvitse pilata hyvää suoritusta keskittymällä steppailun korjaamiseen. Seisomista voi harjoitella erikseen muualla kuin ruudussa.

Hitaalle koiralle Oili neuvoi käyttämään ruudussa aina 20-30 metrin matkaa, että se ehtii päästä vauhtiin. Joskus voi myös juosta kilpaa koiran kanssa ruutuun ja jos ehtii sinne ennen koiraa, niin sitten vaan sieppaa palkan sen nenän edestä. Palkkana ihanteellinen ruudussa olisi lelu, mutta koska Kipi ei aina palkkaannu siitä tarpeeksi, voi sille käyttää suljetussa rasiassa olevaa ruokaa. Voi myös kokeilla ruudun takana olevaa avustajaa, joka koiran tullessa ruutuun lähtee nopeasti vetämään esim. narupalloa taaksepäin ja koira saa sitä tavoitella.

Oili totesi Kipin olevan vahva koira. Ja oli hän samaa mieltä kanssani myös siitä, ettei se ole mikään helppo koira. Kerroin Kipin ailahtelusta ja Oili kertoi itselläänkin olevan kokemusta aiheesta. Jos koiraa ei joku päivä olisi huvittanut treenata, niin Oili oli todennut, että häntäpä huvittaa, ja oli vaikeuttanut treeniä. Näin koira oppi, ettei lusmuilemalla pääse helpommalla. Minun ei jatkossa kannata Kipinkään kohdalla lähteä huonona päivänä treenistä kesken kotiin. Olen ajatellut palkkion ja tekemisen poistumisen olevan sille rangaistus, mutta näin ei välttämättä ole. Vähän vaan mietityttää, miten treenin vaikeuttaminen toimii, jos Kipi muutenkin tekee huonolla asenteella. Mutta kokeillaan ehdottomasti.

Oili myös totesi, ettei Kipillä ole miellyttämishalua minua kohtaan. Tieteellisesti ottaen koirilla ei muutenkaan katsota olevan miellyttämishalua ihmisiä kohtaan, ne haluavat lähinnä miellyttää itseään. Mutta kyllähän se miellyttämishaluna usein meille ihmisille näyttäytyy, kun koira haluaa tehdä työtä ohjaajalle tai yhteistyössä ohjaajan kanssa. Ja Kipillä tätä ei tokossa tosiaan paljonkaan ole, vaikka se joskus saattaa sitä kyllä väläytellä.

Ohjeeksi saimme myös yrittää päästä mukaan sellaisiin treeneihin, jotka todella vievät meitä eteenpäin. Ja tässähän yksi ongelman ydin juuri onkin. Vaikka pitkän odottelun jälkeen saimme paikan seuran treeniryhmästä, niin nämä treenit eivät ole eteenpäin vieviä. Häiriötä saamme kyllä, ja toisinaan hyviä neuvojakin. Mutta kun vetovastuussa ovat treenaajat itse vuorotellen, niin kukaan vetäjä ei edes opi tuntemaan koirakkoja kunnolla, ja kaikilla on omat lähtökohtansa ja mielipiteensä. Tällainen treeni sopii meille huonosti, ja yhtä hyvin voi häiriötä hakea jonkun kaveriporukan kesken. Meidän pitäisi päästä vaikkapa jollekin hyvälle kurssille. Mistä ja milloin sellaisen löytäisi, niin se on toinen juttu. Harmillista minusta on sekin, että ne osaavimmat tyypit helposti muodostavat omia sisäänpäinlämpeäviä treeniklikkejään, eivätkä halua treenata kuin samalla tasolla olevien kanssa. Sinänsä ymmärrettävää, kun ei ihmisillä rajattomasti ole aikaa ja muita resursseja, mutta kuitenkin harmillista, kun tietotaito pidetään pienen piirin juttuna.

Treenien päätteeksi otettiin vielä ryhmäpaikallaolot ja tämä meni Kipiltä hyvin, myös Oilin mielestä.

Illalla oli vähän jännää vetäytyä omaan huoneeseen yöpuulle. Entä jos meidän maalaisjuntit reagoisivat kaikkiin mahdollisiin ääniin ja häiritsisivät muita yöllä? Mitä vielä, vaikka oven ohi lappasi porukkaa, ympäristöstä kuului koirien haukkua ja muita ääniä, niin meidän pojat ne nukkuivat kaikessa rauhassa. Tämä huone kun ei ollut niille vielä oma reviiri, niin ne suvaitsivat vaikka mitä. Eikä olisi tarvinnut huolehtia siitäkään, että ne ketään häiritsevät, sen verran railakas ja äänekäs oli yö muiden toimesta, että itse torkahdin hetkeksi vasta aamuyöstä...

12.6. sunnuntai

Rally-toko, kouluttajana Taru Leskinen (Kipi)

Aamulla tosi freesinä (not) rally-tokoa ihmettelemään. Ei ne radat ihan virheettömästi menneet, kun säännöissäkin on vielä opettelemista. Pitää muistaa, missä liikkeessä piti pysähtyä ja missä ei saa pysähtyä, missä kohtaa kylttiä liike pitää tehdä jne. Yllättävän haastavaa, jos ei hahmotuskyky muutenkaan ole se vahvin puoli. Kivaa tässä lajissa on se, että vartaloapuja saa käyttää. Toisaalta se on myös kompastuskivi, jos harrastaa myös tokoa, että kannattaako sitä totuttaa itseään käyttämään vartaloapuja vai ei...

Rally-tokossa hassua on sekin, että kymppi merkitsee kymmenen pisteen menetystä, eikä sitä, että liikkeestä tuli kymppi kuten tokossa.

Kipille tuotti yllättäviä vaikeuksia radalla pyörähtää vasemmalle, se on niin selkeästi oikeakätinen. Jotkut temput se jo jollain lailla osaa, esim. eteenistumisen osaamisesta on hyötyä. Kyllä tämä voisi lajina sopia Kipille tokoa paremmin, koska se ei vaadi samaa virettä eikä sisällä samanlaisia vauhtiliikkeitä. Kunhan joskus ehtisin kyltit opettelemaan, niin katsellaan.

Kipi odottaa rally-vuoroaan


Vepe, kouluttajana P-H Vepe (Vinski)

Leirin päätöstreeneihin pääsi vihdoinkin Vinski. Ensin otimme vientiä, jossa nyt on ollut ongelmiakin. Ihan määrätietoisesti Vinski lähti tehtävää suorittamaan, mutta luovutuksessa oli taas vähän ongelmaa, Vinski ehti sylkäistä patukan vain hetkeä ennen kuin vastaanottaja sai siitä otteen. Toisella yrittämällä vähän paremmin. Tässä saimme ohjeeksi treenata erikseen pitoa samalla tavalla kuin noutokapulalla, että ohjaaja voi ottaa patukasta kiinni ja yrittää siirrellä sitä, mutta koira saa irrottaa vasta irti-käskystä.

Rupesinkin miettimään, että miten ne luovutushetket oikeasti ovat menneet, onko kriteeri ollut koiralle epäselvä. Avustajat ovat varmaan yleensä ottaneet patukan ilman suullista käskyä, mutta irrotuskäsky nimenomaan toisi selkeyttä tilnteeseen. Hassua, kun ei ole mieleen kunnolla moinen tullutkaan, kun koko laji on ollut niin uusi. Leirin jälkeen otin Vinskin kanssa pihalla pitotreeniä patukalla ja kerroin, ettei otetta saa päästää ennen irti-käskyä, ja nyt taisi kriteeri paremmin aueta sillekin. Viime tiistaina kun olimme seuran vepetreeneissä, niin ohjeistin avustajan ottamaan patukan irti-käskyllä, ja Vinski teki kaksi ihan täydellistä suoritusta!

Leirivepessä otimme myös veneen hakua ja veneestä hyppyä, hyvin menivät. Treenin jälkeen jäin vielä uittamaan koiria veperantaan, kun oli Snoopyllekin sopiva ranta kyseessä. Tiistain treenien veperantakin oli sille sopiva, joten onpas kiva, että pappakoirakin on vähän päässyt uimaan viime aikoina <3

Uinnin jälkeen lähdimme ajelemaan kotiin ja kyllä se vaan on niin, että poissa hyvä mutta kotona paras. Rankkaa oli leirielämä, mutta jotain uutta tuli taas opittua ja oivallettua. Kuten että a) ohjaaja on tyhmä (no tämä oli kyllä vanhaa tietoa ;) ja b) Kipin haastavuus ei ole vain oma mielipiteeni. Ja ehkä jotain hyödyllisempääkin mukaan tarttui :)


Snoopy <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti