Luopumisia

Kovin on kiirettä pitänyt, eikä ole ehtinyt blogiakaan päivittää aiemmin. Ollaan ulkoiltu, ihmetelty helteitä, käyty uimassa ja vähän treenattukin. Jälkeä on tehty kerran, ja Kipi on tehnyt muutaman leikkipainotteisen lyhyen tokotreenin. Ilahduttavasti se on leikkinyt aika hyvin kanssani, mikä ei ole sille mikään itsestäänselvyys. Leikkiminen kun kiinnostaa Kipiä vähän vaihtelevasti, mutta namipalkka sille kelpaa aina.

Vinski on käynyt jo kolmet vepetreenit ihan oikeassa vedessä. Ollaan nyt hiottu erityisesti vientiä, jonka suhteen tuli vesikauden alkajaisiksi joku totaalinen klikki. Nyt on ollut jo suunta parempaan. Veneestä hyppy sen sijaan sujui ensi yrittämällä hienosti, samoin veneen haku. Ja viimeksi päästiin kokeilemaan hukkuvaa, jota ei ole taidettu kuin kerran treenata aiemmin ja silloinkin ilman märkäpukua. Nyt laittoi hukkuvan roolissa ollut mies myös märkäpuvun ylleen ja pärskytteli veneestä pudottuaan kovasti, mutta epäröimättä Vinski ui kohti, tarttui patukkaan ja hinasi hukkuvan rantaan. Oli kuulemma paikalle tultuaan nuuskaissut ensin kysyvästi hukkuvaa :) Ehkä otti vain selvää, onko kyseesssä ihan oikeasti ihminen, tai sitten etsi nameja :) Mutta hienoa, ettei Vinski vierastanut hukkuvaa ollenkaan, pohjimmiltaan epävarma kun kuitenkin on.

Olen huomannut, että Kipin kanssa kierrän samaa kehää ympäri. Joskus tulee joku vähän parempi treeni ja ajattelen, että ehkä tästä hommasta kuitenkin voi tullakin jotain. Sitten tulee taas huonompia treenejä, jolloin herkästi menetän hetkeksi treeni-intoni, mutta jonkun ajan kuluttua palaan taas asiaan. Ja sitten sama kierros uudestaan. Kovin ahkerasti emme muutenkaan treenaa. Olen yksi kerrallaan luopunut isommista tavoitteista ja haaveista Kipin kanssa. Sen tultua minulle aloin haaveilla pk-urasta sen kanssa, ja elättelin myös toivoa, että pääsisimme vaikkapa nuorten koirien tokorinkiin sen kanssa, se olisi jotain ihan uutta ja innostavaa. Mutta ei tullut Kipistä pk-koiraa, ja tokonkin kanssa on vähän niin ja näin.

Tokoa en vielä ole kokonaan lopettamassa, mutta ihmeempiä odotuksia ei sen suhteen ole. Jos vaikka joskus joku koetulos saataisiin edes sieltä alokasluokasta, niin hyvä. Olen nyt vähän alkanut lämmetä ajatukselle, että aloittaisin Kipin kanssa rally-tokon. Olen vähän niin kuin viran puolesta päässyt nyt parit rally-tokotreenit näkemään, ja olen sitten kotona kokeillut samoja liikkeitä niin Kipin kuin Vinskinkin kanssa. Ihan kivoja temppuja, mutta on siinä itsellä opettelemista, että omaksuu uuden lajin.

Snoopyn kanssa ollaan eletty läpi vielä ikävämpiä juttuja. Sen takapää tosiaan alkoi heiketä viime vuoden aikana, mutta se pärjäili hyvin asian kanssa, eikä oireillut muuten. Viime viikolla sitten sen yöt muuttuivat levottomammiksi, ja se haki minulta välillä huomiota yön aikana, mikä on sille aivan epäluonteenomaista. Se myös sai läähätyskohtauksia öisin ja joskus päivälläkin. Tilasin sille heti akupunktioajan Aistiin oireiden alettua, koska selkeästihän oireet kipuiluun viittasivat.

Akupunktiossa sitten oltiin viime viikon torstaina. Aluksi Snoopy antoi hyvin laittaa neulat, mutta selässä oli kipeämpiä kohtia, joihin ei sen mielestä ollut mitään asiaa. Laitettiinkin sitten sille kuonokoppa hetkeksi. Hyvin se antoi neulojen olla ja antoi ottaa ne poiskin ilman vastalauseita. Eläinlääkärin kanssa juteltiin, että on tärkeää saada sille kivuton loppuelämä. Kipulääkkeeksi aloitettiin nyt Onsior, kun tähän asti Snoopy on saanut kuuriluonteisesti Norocarpia.

Snoopyn taka-askel keveni selvästi akupunktion jälkeen, mutta sitten tuli takapakkia, kun se aamupissatuksella joutui hetkeksi eroon laumasta ja oli ilmeisesti jonkun verran juoksennellut ympäriinsä laumaa etsiessään, mikä ei siinä kohtaa ollut hyvä juttu. Kutsuin sitä heti, kun huomasin sen hävinneen pusikkoon pidemmäksi aikaa kuin pelkän hädän tekemisen vaatimaksi ajaksi, mutta sen kuulo on myös ihan viime aikoina selkeästi heikentynyt, eikä se tullut kutsusta. Nyt vahdinkin haukkana sitä ulkona, ettei se joutuisi liian kauas muista. Sellaista se vanhan koiran kanssa usein on. Kaikkien muiden edesmenneiden koirien kuin Jipon kanssa tuli eteen se vaihe, kun ne ulkoillessa uppoutuivat herkästi omaan maailmaansa ja niiden perään piti katsoa, etteivät ne joutuneet hukkaan. Jason kerran kääntyi yhdestä risteyksestä eri suuntaan kuin muu lauma ennen kuin huomasin asian ja sitten se olikin jo kadonnut. Etsinnöistä huolimatta en sitä silloin yön kynnyksellä löytänyt, mutta sitten se palasi itse kotipihaan, ja sain tietää sen käyneen satojen metrien päässä olevan maatilan pihalla, jossa se tai muu lauma ei ollut koskaan aiemmin käynyt.

Takapakkia tuli siinäkin, että keskiviikon vastainen yö oli Snoopylla tosi levoton. Sen jälkeen aloitettiin heti Onsiorin rinnalle Neurontin, jota löytyi omasta kaapista valmiina Jipon jäljiltä. Seuraava yö oli parempi ja sitä seuraavat jo oikein levollisia. Mene tiedä, oliko helteilläkin jotain osuutta öiseen levottomuuteen, mutta meillä ei kyllä sisällä talossa kovin kuuma ole ollut. Nyt helle sitten päättyikin, ja on kyllä mukavampaa lenkkeillä ja touhuta koirien kanssa nyt.

Samaan aikaan Snoopyn ongelmien kanssa on muu elämä ollut yhtä matalakiitoa ja olen kulkenut paikasta toiseen zombiena valvottuani yöt Snoopyn ja stressin takia. Arkeen on nyt tullut joitain muutoksia Snoopyn tilanteen takia. Snoopy on tähän asti kulkenut melkein kaikilla lenkeillä mukana. Ollaan usein tehty sellaista vajaan tunnin mittaista lenkkiä, minkä jälkeen Snoopy on saanut mennä kotiin ja nuoremmat pojat usein ovat vielä hetken juoksennelleet lähimaastosssa. Snoopy on hyvin jaksanut nämä lenkit, mutta nyt katsoin paremmaksi rajoittaa lenkkien pituutta entisestään. Snoopy saa käydä ulkona useamman kerran päivässä ja liikkua omaehtoisesti muutamasta minuutista enintään puoleen tuntiin kerralla.

Pidemmät lenkit on tehty siis vain Vinskin ja Kipin kanssa, ja voi miten outoa se onkaan ollut! Tuntuu ihan orvolta, kun yksi puuttuu. Kenen tahansa puuttuminen olisi outoa, mutta sitten vielä kun se puuttuva yksilö on joku niin suuri ja itsevarmuutta huokuva persoona kuin Snoopy, niin se ero on vielä huomattavampi. Ihan kuin laumasta puuttuisi sen moottori ja sielu.

Päätin myös, ettei Snoopy enää tule mukaan uimaan sellaiseen rantaan, jossa joutuu ollenkaan ponnistelemaan vedestä rantaan noustessaan. Ja koirat uivat aika paljon Snoopylle huonossa paikassa, koska ne helpommat rannat ovat sellaisia, joissa on epämääräisempi veden laatu ja joihin tulee joka kesä sinilevää. On surullista luopua näistä asioista, vaikka se vanhan koiran kanssa on myös luonnollista. Yhteinen taipaleemme Snoopyn kanssa on joka tapauksessa loppusuoralla, mikä on mielettömän haikeaa, mutta samalla olen kiitollinen siitä, että olen sen saanut näinkin kauan pitää ja suurimmaksi osaksi vieläpä ihan todella terveenä koirana. Vanhat koirat ovat niin ihania ja erityisiä, on sääli, etteivät ne enää viivy luonamme kauaa.

Norppalivekin sitten loppui jo, hei hei sympaattinen Pullervo!

Ja tässä vielä yksi tänään otettu kuva. Juhannusruusu alkaa jo kukkia! Yleensä kukinta on ajoittunut melko tarkasti juuri juhannukseen ja viime kesänä jopa sen jälkeen, kun oli niin viileät ilmat. Nyt on kaikki aikaisessa.