torstai 8. syyskuuta 2022

Lähdön jälkeen

Kuukausi on mennyt Draaman poismenosta. Se on aivan liian lyhyt aika siihen, että ikävä ja suru olisi vielä lieventynyt. Draama kulkee mukana ajatuksissa  koko ajan. Mietin usein myös viimeisiä hetkiä, ja sitä miten en muista niistä kaikkia yksityiskohtia. Muuten muistan kaiken hyvin, mutta ne tietyt pienet merkitykselliset yksityiskohdat jotka haluaisin myös muistaa, niin niitä en rekisteröinyt tarpeeksi hyvin kyetäkseni muistamaan. Olin sen verran onnistuneesti etäännyttänyt itseni siitä tilanteesta voidakseni olla Draamalle se turvallinen ihminen ja säilyttääkseni kommunikointikykyni eläinlääkärin suuntaan. 

Olen miettinyt, miten kiva olisi ollut tuntea Draama jo pentuna. Nyt se tuli elämääni aikuisena, jolla oli jo elettyä elämää takana, enkä tiedä tarkalleen millainen se oli pentuna. Joitain kuvia olen nähnyt, ja kuullut tarinoita sen tempauksista. Sillä oli taipumus hyökätä jukkapalmujen kimppuun, ja olen nähnyt kuvia runnellusta palmusta ja multaisista lattioista. Se oli varsin puuhakas pentu. Nuorihan Draama vielä oli minulle tullessaan, ja ehti seniori-ikäiseksi luonani, vaikka lähtikin aivan liian varhain. Sain kuitenkin kulkea sen kanssa merkittävän osan sen elämää.

Arjessa tulee eteen tilanteita, joissa tulee mieleen, miten Draama tästä nauttisi. Olimme esimerkiksi retkellä Iso-Valkeella, ja kaiken kivan keskellä oli haikea fiilis kun tiesin miten paljon Draama olisi riemastunut sinne pääsemisestä.





Draaman poismenon jälkeen pysähdyimme poikien kanssa vielä jonkin aikaa lenkillä aina Draaman lempipaikalle joen varrella. Kipi kävi innolla kahlaamassa siellä, mutta ei se paikka ollut sille yhtään niin merkityksellinen kuin se Draamalle oli. Vinski ei edes välittänyt kahlata, koska se ei uimamaisterina ymmärrä vesistöjä, joissa ei voi uida. Kumpikaan ei isommin rakastanut veden virtauksen katselemista kuten Draama. Lopulta Kipi alkoi menettää innostusta myös kahlaamiseen, joten lopetimme pysähtymisen siihen kohtaan kokonaan. Se oli Draaman oma juttu ja sellaiseksi se jää. Ei se minullekaan enää ole sama asia ilman Draamaa.

Kipillä taisi into kahlata joessa myös kummuta sen kilpailuhengestä. Kun se näki Draaman tekevän niin ja muutenkin nauttivan joesta, niin se halusi siitä oman osansa. Se on sillä tavalla hassu, ettei siitä aina tiedä, mikä on sen oma juttu ja mikä vain laumakäyttäytymistä. Se saattaa olla ihan eri koira kaksin minun kanssani. Lauman kanssa sillä on tarve esimerkiksi olla uimareissuilla aina vedessä ensimmäisenä, mutta oikeasti se ei ole mikään uimamaisteri ollenkaan. Kerran sen ollessa nuorempi olin sen kanssa kahdestaan treeneissä, ja kotimatkalla pysähdyin uittamaan sitä. Kuvittelin tarjoavani sille laatuaikaa järvellä ilman muita koiria, mutta mitä vielä. Kipi katsoi minua vähän hölmistyneenä ja kysyvästi, että mitä me täällä tehdään? Ei sillä ollut mitään mielenkiintoa mennä veteen ollenkaan, vaikka lauman yhteisillä uimareissuilla se oli joka kerta juossut täyttä häkää suoraan veteen. Omituinen pieni koira. 

Tavarat muistuttavat myös. Miksi edes tavarat säilyvät usein niin paljon pitempään kuin elävät olennot? Sitä olen useinkin pohtinut. Draaman valjaat roikkuvat yhä naulassa, enkä tiedä mitä niille tekisi. Kipille niitä ei voi antaa, koska se vetää valjaissa kuin peijooni. Vinskikään ei niitä tarvitse. Draama itsekään ei niitä loppuaikoina enää käyttänyt, koska valjaat osuivat juuri kasvaimen kohdalle. Lisäksi on takit, ruokakuppi, kongit, jne. Lääkkeitäkin tietenkin jäi, ja on tylsää, kun ei edes noita arvokkaampia voi laillisesti luovuttaa eteenpäin. Kaapissa oli myös odottamassa jo uudet pehmolelut Draaman leikkejä varten. Pojat eivät niillä leiki, mutta Draamaa varten piti säännöllisesti hankkia uudet, kun ne eivät kauan sen leikkejä kestäneet. Nyt se ei ehtinyt edes käyttää niitä entisiä loppuun. Ei ole enää ketään, joka silmät loistaen ja suu korvissa toisi minulle leluja leikin toivossa. Ja aina minä Draaman kanssa leikin kun se halusi, ei se mitenkään liian usein halunnut. Ymmärsin hyvin miten arvokkaita ne hetket olivat.

Pian Draaman poismenon jälkeen kohtasimme lenkillä naapuritalon kohdalla pikkutytön, joka usein oli silittänyt koiria. Nyt hän tuli taas kysymään lupaa silittää, ja kysyi samalla, missä se kolmas on. Vastauksen kuultuaan kääntyivät tytön suupielet hetkeksi alaspäin. 

Käytin Vinskiä kraniohoidossa muutama päivä Draaman poismenon jälkeen, ja hoitaja kysyi iloisesti mitä teille kuuluu, luullen Vinskiä siinä vaiheessa Draamaksi. Kerroin että kyseessä on eri koira, ettei Draamaa enää ollut ja että sillä oli ollut juurikin kasvain kuten kraniohoitaja itsekin oli arvellut. Sitten juttelimmekin aika paljon Draamasta. Ja tiedän, että näitä tilanteita tulee lisää, eivät kaikki vielä Draaman poismenosta tiedä. Osteopaattikaan ei tiedä, ja arvaan, että keskustelusta tulee pitkä kun sinne myöhemmin syksyllä menemme. Draama oli tärkein syy miksi osteopaatilla aina kävimme, sen kroppaa ei voinut kuka tahansa hoitaa ja se vastasi osteopaatin käsittelyyn hyvin. Puhun Draamasta ihan mielelläni, koska siten saan itse myös työstettyä asiaa, mutta jotkut kohtaamiset voivat olla raskaampia, jos toinen osapuoli kovasti yllättyy ja tyrmistyy ja menen liikaa siihen tunteeseen mukaan.

Lenkkeily on nykyään erilaista kahden koiran kanssa. Kaksi tuntuu hirveän vähältä. Eihän minulla ole ollut näin vähän koiria vuoden 1995 jälkeen! Draaman takia aina väistimme lenkeillä muita koiria, koska en halunnut stressata sitä. Nyt emme enää väistele ja maailma näyttäytyy aivan erilaisena. On tietenkin kätevää, kun ei tarvitse vaihtaa suuntaa tai etsiä väistämispaikkaa, mutta kyllä väistelyssä oli puolensakin. Ihan eri tavalla törmää nyt kummallisiin tilanteisiin. On räyhääviä koiria, on omalaatuisia omistajia. Jotkut eivät edes yritä ottaa koiria käsiin, jotkut eivät siihen pysty, jotkut tekevät muuten vaan kaikkea outoa. Onneksi aika paljon on myös ongelmattomia ohituksia. 

On pysäyttävää tajuta, ettei näitä kahtakaan koiraa enää loputtomiin ole. Että niillä on jo ikää, ne ovat selkävikaisia, ja parhaassakin tapauksessa niiden aika loppuu muutaman vuoden sisällä. Järjestys oli vähän väärä nyt, kun Draama lähti ennen Vinskiä. On pelottava ajatus, että jonain päivänä jäljelle jää vain yksi. Ja mitä sitten kun viimeinenkin lähtee... Sitä ei voi edes kuvitella. Jos asiat olisivat menneet viime vuosina toisin, niin minulla varmaan olisi jo nuori koira kotona tai ainakin suunnittelisin pennun hankkimista tulevaisuudessa, mutta elämä osoitti ennakoimattomuutensa. Aina ennen yhden koiran lähtiessä on laumaan jäänyt nuoria koiria, joten tilanne on nyt aivan uusi. Oli lohdullista, kun jatkuvuus oli turvattu. 

Draaman poismenon myötä myös ovat nousseet mieleen kaikki muut edesmenneet koirat. Ilmoitin Draaman kuolleeksi jalostustietokantaan, ja oli pysäyttävää katsoa riviä, missä oli seitsemän kuollutta koiraa ja vain kaksi elossa olevaa. Niin paljon luopumisia, niin paljon historiaa, niin vähän enää tulevaisuutta. On käynyt mielessä sekin, että mitä järkeä on ottaa koiria, kun ne elävät niin vähän aikaa ja jättävät jälkeensä niin ison ikävän. Ne mullistavat elämän sekä tullessaan että lähtiessään. Mutta siinä välissä ne ovat olemassa, tuovat iloa ja tekevät elämästä täydempää.

Olen miettinyt myös muiden edesmenneiden koirien viimeisiä aikoja. Miten sitä toivookaan, että voisi aina päästää koirat pois ennen pahoja kärsimyksiä ja romahdusta, mutta ei se aina toteudu. Sellaisesta jää traumaattiset muistot. Snoopy ja Jippo olivat viimeisimmät lähtijät ennen Draamaa. Snoopyn viimeisistä ajoista jäi hyvät muistot. Se ehti elää vanhaksi, sen vointi ei ehtinyt romahtaa ennen kuin se pääsi pois, sen kohdalla luopuminen tapahtui  lempeämmin, hitaammin ja luonnollisemmin. Se sai vielä viimeisenä päivänä kokea kivoja juttuja. Jippo sen sijaan meni äkillisesti ja arvaamatta, sen tila romahti ja sen viimeinen aamu oli kamalaa kärsimystä, jossa ei ollut mitään hyvää tai kivaa. Sen lähtö on ollut vaikea käsitellä. Molempia jäi kova ikävä, mutta Snoopyn kohdalla mielessä oli paljon kauniita muistoja ja kiitollisuutta yhteisestä taipaleesta, Jipon kohdalla jossittelua ja muistoja sen kamalasta äkkilähdöstä ja myös sen aiemmista kärsimyksistä välilevytyrän vuoksi. Draaman kohdalla tietenkin myös sen sairaudet kummittelevat ajatuksissa, mutta viimeisistä ajoista ei jäänyt painajaisia mieleen, koska kaikki sujui niin hyvin kuin niissä oloissa oli mahdollista.

Vaikeaa on sekin, ettei koskaan voi satavarmasti tietää minkä verran koira kokee kipua tai kärsimystä. Voi vain yrittää parhaansa mukaan lukea koiraa ja miettiä sen elämänlaatua. Draaman kohdalla jouduin tekemään tätä usein, koska etenkin suolistosairaus aiheutti välillä vaikka mitä, ja silloin ihmettelin, että mitä järkeä tässä on. Kuitenkin siihen liittyi myös se fakta, ettei tilanne missään vaiheessa mennyt ennusteen suhteen huonoksi. Kroonisen enteropatian suhteen on ihan normaalia, että tilanne elää. Huonon hetken tai ajan jälkeen voi tulla pitkäkin hyvä aika, eikä suolistosairaita koiria siksi yleensä rynnätä lopettamaan huonon ajanjakson aikana, ellei tilanne mene toivottomaksi. 

Elämään aina väistämättä kuuluu myös kipua ja kärsimystä, kyse on rajanvedosta sen suhteen mikä on missäkin tapauksessa liikaa. Joskus rajanveto on selkeää, mutta esimerkiksi aaltoilevan sairauden suhteen haastavampaa. Kroonisen enteropatian aiheuttamista aallonpohjista Draama aina nousi, ja viimeiset viikot olivat enteropatian osalta oireetonta aikaa, aggressiiviselle kasvaimelle sen sijaan ei kukaan mahtanut mitään. Mutta krooninen enteropatia on joka tapauksessa hyvin viheliäinen sairaus niin koiralle kuin omistajallekin. Draaman ei koskaan enää tarvitse siitä tai muistakaan vaivoista kärsiä, eikä minun tarvitse stressata ja kytätä oireita. Päällimmäisenä tunteena kuitenkin vielä on helpotuksen sijaan tyhjyys ja menettämisen aiheuttama suru. 

Toivottavasti Draama itse koki elämänsä riittävän hyväksi, ja uskon sen kyllä niin tehneen. Se todella osasi elää hetkessä ja nauttia asioista, eivätkä sairaudetkaan koko ajan oireilleet.

Alla olevat kuvat muistuttavat siitä, että meillä oli Draaman kanssa paljon hyviä aikoja.

Olisitpa voinut viipyä pitempään, olisitpa saanut olla terveempi. Kiitos että olit. 💓





                                                                  






                                                                    

                                                               



                                                                      
                                                      
                                                                     








                              





Kuvien jatkoksi lisään vielä omaksi ilokseni muutaman videon, ihan muutaman sekunnin pituisia vain. Draamasta on aika vähän videoita ja vain lyhyitä pätkiä, mutta sitä arvokkaampia muistoja ne itselleni ovat. Ensimmäinen video on uintireissulta ja näyttää Draaman hassun puolen, miten se usein päätti lähteä uimaan siinä vaiheessa kun ehdotin poislähtöä. Ja sen uintivauhti oli hyvin nopea, kaiken se teki täysillä. Toisessa videossa se treenaa tunnaria, kolmannessa jälkeä.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti