sunnuntai 24. tammikuuta 2021

No sitten se terveyspäivitys

Jos nyt sitten kirjaisi tänne vihdoinkin ne terveysjutut. Turhankin paljon on ehtinyt tapahtua, kun en aiemmin niitä kirjannut. Tylsä ja pitkä päivitys siis.

Heinäkuun alkupuolella Vinskiltä alkoi karata pissa alle iltaisin levon aikana. Vein sen lääkäriin aika vikkelään. Harmillisesti oli kesälomakausi, eivätkä luottolääkärit olleet töissä. Tutulle klinikalle silti pääsimme. Vinskiltä tutkittiin pissanäyte ja otettiin verikokeita. Kaikki veriarvot olivat viitearvojen sisällä, eikä pissassa ollut tulehdusmuutoksia, hieman verta ja paljon bilirubiinia kyllä, ja hieman laihaakin pissa oli, mutta näitä ei eläinlääkäri pitänyt tärkeinä löydöksinä. Oletuksena oli kastraatiosta johtuva inkontinenssi.

Mainitsin käynnillä myös kesäisestä kutinasta ja kastraation myötä muuttuneesta turkista, ja eläinlääkäri halusi siksi ottaa myös kilpirauhasarvot. Yritin selittää, ettei Vinskillä ole mitään vajaatoimintaan liittyviä oireita, ja kutinaakin ilmenee ainoastaan uintikaudella, mutta eläinlääkäri ei tuntunut kuuntelevan ja piti päänsä. Niinpä maksoin täysin turhat kilpirauhaskokeet, ja arvot tulivat tietenkin priimana takaisin. 

Lääkitykseksi inkontinenssiin Vinski sai Propalinia. Se ei auttanut ollenkaan, joten reilun parin viikon päästä lääke vaihdettiin Rinexiniin. Siinä on sama vaikuttava aine kuin Propalinissa, mutta joillekin se silti tehoaa paremmin. Vinskille niin ei käynyt, vaan sen sijaan se alkoi vähitellen falskata vielä enemmän ja useammin. Ostin sille pari kestovaippaa, joita se sai pitää illat ja yöt. Päivisin ei vahinkoja tullut.

Koska hoitavalla eläinlääkärillä ei ollut enempää ideoita, niin seuraavaksi vein Vinskin Draamaakin hoitavalle sisätautilääkärille, joka oli palannut lomalta. Vinskin virtsarakko oli tutkimushetkellä sen verran pieni, ettei ultrausta ja virtsanäytepunktiota tehty sillä käynnillä. Muissa tutkimuksissa selvisi, että kaikki oli muuten kunnossa, sydänkin oikein hyvänkuuloinen, mutta selässä oli sanomista. Eläinlääkäri arveli, että Vinskillä saattaa olla spondyloosi. Myös osteopaattikäynti oli paljastanut huonontuneen selän tilanteen. Pissavaivakin saattoi olla myös selästä ja kivusta johtuvaa, joten Vinski sai viikon tulehduskipulääkekuurin. Sen jälkeen katsottaisiin, miten edetään, mutta ainakin ultra olisi hyvä tehdä. 

Vinski ei kauan ehtinyt kipulääkekuurilla olla, kun se sai klassiset ja kovat virtsatietulehduksen oireet. Sillä oli hätä usein, se oli levoton, se jatkoi koiven nostamista vaikkei mitään enää tullut. Jouduimme takaisin lääkäriin maanantaina, kun juuri perjantaina olimme siellä viimeksi olleet.

Vinski pääsi tällä kertaa ultraan, ja siltä otettiin pissanäyte punktioneulalla. Eläinlääkäri ja hoitaja yrittivät kantaa Vinskin kaksistaan ultraan, ja minun oli tarkoitus istua kauempana samassa huoneessa sillä aikaa, koska korona. Mutta Vinski jännitti kovasti ja heitti itsensä aivan jäykäksi heidän sylissään, ja näin, ettei tuosta kyllä mitään tule. Sainkin luvan mennä avustamaan. Sisäelimet vilkaistiin nopeasti ja ne näyttivät hyvältä. Virtsarakko sen sijaan oli rosoinen ja selvästi tulehtunut. Myös pissanäyte oli melko törkyinen, vertakin oli paljon. Tällä kertaa lähdimme kotiin antibioottikuurin kanssa. Myöhemmin vielä viljelytulos varmisti, että bakteereja kasvoi virtassa runsaasti.

Vinskin kusiralli päättyi kuin seinään tuohon käyntiin. Mietitytti, että oliko sillä koko ajan ollut tulehdus piilevänä ja oireet johtuivat siitä. 



Piirallakin kävimme monta kertaa viime vuoden puolella. Elokuussa hoidettiin Vinski, koska se oli selästään jäykkä ja juntturassa, pitkä hyvä ajanjakso oli siis päättynyt. Jatkossa taas Vinskiäkin joutuu huoltamaan tiheämmin. Piira antoi Vinskille myös laseria pahimpaan kohtaan. Ja sittenhän vähän myöhemmin eläinlääkäri tosiaan arveli, että Vinskillä on spondyloosi. Olihan se odotettavissa, että vanhemmiten selkävaivat saattavat taas pahentua.

Syyskuussa oli Draaman vuoro päästä Piiralle. Laittamista oli ihan normisti. Samalla Vinski sai uudestaan laseria. Seuraava käynti oli marraskuussa, ja silloin käsittelyyn pääsi taas Vinski, koska sillä oli suurin tarve, siltä löytyi lukkokin. Se sai uudestaan myös laseria. Tällä kertaa Piira sai vaikutelman siitä, että Vinskillä on akuuttivaiheen spondyloosi. Sillä oli selässä turvotustakin.

Joulukuun alussa oli taas Draaman vuoro päästä käsittelyyn oikomaan kireyksiä, ja samalla se sai myös laseria yhteen jäykkään kohtaan selässä. Kokonaistilanne ei kuitenkaan ollut huono, edelleen Piira kehui sitä, että Draama on nyt paljon paremmassa kunnossa kuin alkuaikoina. Paljon on sen eteen tehtykin, että tilanne pysyy mahdollisimman hyvänä. Vinski myös sai taas laseria, sillä ei enää ollut turvotusta selässä, eikä ollut tullut uusia lukkojakaan. 

Juuri ennen marraskuun alun Piiralla käyntiä Vinskillä olivat uudelleen alkaneet inkontinenssivaivat. Varasin heti ajan lääkärille, ja Vinski ultrattiin taas ja siltä otettiin pissanäyte suoraan rakosta. Tällä kertaa en päässyt mukaan edes samaan huoneeseen, koska pahentunut korona. Muissa tutkimuksissa sain olla samassa huoneessa turvaväliä noudattaen ja maski päässä.

Vähän mietitytti, että miten ultra sujuu ilman minua, kun Vinski on niin kova jännittämään. Eläinlääkäri oli luottavainen, että tilannehan on sille jo tuttu. Ja ultrasta tullessa hän kertoikin, että alun pienen jäykistelyn jälkeen Vinski oli rentoutunut oikein hyvinkin, ja sitä oli pitänyt lopuksi vähän herätelläkin, että hei, nyt sopii jo tulla pöydältä pois :D 

Rakko oli ultrassa siisti, eikä virtsassakaan näkynyt mitään ylimääräistä, mutta se jäi vielä viljelyyn. Mahalaukun seinämässä näkyi pientä ärsytystä, ja suolistossakin oli paikoin hieman paksuuntumaa, joten mahavaivojen aiheuttama lisääntynyt juominen ja kipuilu olivat selän lisäksi mahdollinen syy pissailuun. Myös sulkijalihaksen heikkous saattoi olla osatekijä. Hoidoksi tuli viikon Cerenia-kuuri, ja myös Rinexin palautettiin lääkitykseen. Koko ajan Vinski on myös saanut lisäravinteita virtsatietulehduksen uusimisen ehkäisemiseen. 

Vinskillä myös todettiin lievä ihotulehdus mahan alueella, ja se sai siihen hoidoksi rauhoittavaa vaahtoa. Vaippahan sen todennäköisesti oli aiheuttanut, joten pidin vaippaa sillä mahdollisimman vähän. Hankala tilanne, kun sen ei toisaalta voinut antaa pissailla minne sattuu, mutta toisaalta sitten vaippa ärsytti sitä. Mietin todellakin jo sitä, ettei näin voi ikuisesti jatkua, että pissailu vielä koituu Vinskin kohtaloksi.

Viljelytulos oli myös puhdas. Sisälle pissailu päättyi tällä kertaa parin viikon rumban jälkeen. Ehkä Cerenia, osteopaatti ja laser kaikki auttoivat tässä. Erityisesti laseriin Vinski näyttää vastaavan hyvin joka kerta, joten selkävaivojen osuus pissavaivaan näyttää ilmeiseltä.

Kesken Vinskin kusirumban Draama sai mahataudin. Eräänä marraskuisena aamuna sillä oli hirveä kiire ulos, ja se oksensi jo kynnykselle, ulkona teki ripulin. Seuraavalla ulkoilulla se ulosti ensin pelkkää verta, sen jälkeen vesiripulia. Sitä seuraavalla ulkoilulla verensekaista ripulia. Eläinlääkäri kertoi, että veristä ripulia on paljon liikkeellä, ja epäili heti mahatautia. Draama aloitti viiden päivän Trikozol-kuurin, joka veikin hyvin oireet pois.

Muutaman päivän päästä myös Kipi ja Vinski vuoronperään saivat ripulin, joten mahatautidiagnoosi vahvistui. Niillä oireet jäivät paljon lievemmiksi ja menivät melkein heti ohi. Toisaalta oireilu sitten palasi molemmilla lyhyesti vielä pari kertaa, koska ne ilmeisesti saivat aina uudestaan tartunnan Draamalta. Mutta niiden tilanne ei mennyt ollenkaan huonoksi eikä vertakaan näkynyt. Draama ei niin vähällä päässyt, kun ei muutenkaan ole suolistoltaan terve.

Trikozol-kuurin jälkeen Draaman ulosteen laatu alkoi vähitellen taas heiketä, kunnes ripuli palasi lievänä. Draama sai hoidoksi Kaoliinia, johon se aluksi vastasi hyvin. Sitten vaste huononi ja ripuli paheni. Seuraavaksi Draama lopetti syömisen. Cereniaa saatuaan se söi yhden aterian, mutta kieltäytyi taas myöhemmin ruoasta, mikä ei ole yhtään sen tapaista. Huonoinakin aikoina se normaalisti syö hyvin. Koska ripulikin oli aivan vetistä ja yhä paheni, niin lääkäriinhän me jouduimme. Draama oli jo vähän kuivahtanut vuorokauden paastottuaan ja ripuloituaan, joten se sai nestettä nahan alle ja piikin pahoinvointia vastaan. Kotiin tuli melkoinen lääkearsenaali, eli Cerenia, Kaoliini, Tylosin ja Losec mups. Olisi tullut myös Ondansetron, mutta se ei taannoisen käyttökokemuksen mukaan ole Draamalle sopiva lääke.

Draama myös ultrattiin samalla käynnillä. Suolistossa oli paksuuntumaa kuten ennenkin, mutta ihan erityisen pahassa kunnossa ei suolisto ollut. Mahalaukku sen sijaan oli aiempaa hurjemmassa kunnossa, hirmuisen paksuuntunut ja viiruinen, mikä viittaa mahdolliseen mahahaavaan. 

Eläinlääkäri oli sitä mieltä, että Draama hyötyisi pysyvästä lääkityksestä, joten keskustelimme siitä, aloitetaanko sille Apoquel vai sitä halvempi kortisoni, koska omistajan konkurssi jatkuvien ell-kulujen takia. Apoquel kuitenkin on sivuvaikutuksiltaan vähäisempi ja elimistölle vähemmän kuluttava lääke, joten sillä olisi kuitenkin tarkoitus aloittaa. Aloitusta lykättiin pyhien ja meidän muuttomme yli, ettei tule niiden takia ylimääräistä hämminkiä. Onhan sen aloittaminen jo reilu vuosi sitten ollut hilkulla, mutta sitten Draama kuitenkin pärjäsi muulla tukilääkityksellä vielä.

Draaman tilanne helpotti heti ell-käynnin jälkeen, ja kymmenen päivän Tylosin-kuuri hoiteli ripulin hetkeksi historiaan. 

Ell-käynnin jälkeisenä päivänä metsässä reippaana


Ettei liian tapahtumaköyhäksi menisi, niin ripulirumban keskellä havahduin siihen, kun Kipi leikki lattialla jollain pienellä jutulla, johon se suhtautui jännällä tavalla. Menin katsomaan, ja sehän oli hampaan pala. Kävin kaikki koirat läpi, ja lopulta paljastui, että Vinskiltä puuttui pala P4-väliposkihampaasta alaleuasta. Lähetin kuvan hammasasioihin erikoistuneelle eläinlääkärille lähiklinikalle, ja arvio oli, että poistaa täytyy, muttei ole tulenpalava kiire. Saimme ajan parin viikon päähän.

Oli kyllä aikakin parin viikon päästä poistaa hammas, sillä se oli kyllä varmaan ollut kipeä, vaikkei Vinski sitä erityisesti oireillut. Mutta ytimeen asti murtunut se oli. Samalla hampaat putsattiin, paljon ei hammaskiveä ollut, mutta hampaat olivat kovin kuluneet. Kuluneimmista otettiin varuiksi röntgenkuvat, mutta niille ei tarvinnut tehdä mitään. Tuntuu kyllä, ettei Vinskin hammaslaatu ole parhaasta päästä. Siltä murtui jo tosi nuorena yksi hammas. Enkä ymmärrä sen hampaiden noin kovaa kulumista ollenkaan, kun se ei tee mitään erityisen kuluttavaa. Enkä tiedä, miksi siltä tuo P4 nyt murtui, kun en ole huomannut mitään mikä sen olisi voinut aiheuttaa.

Operaatio meni oikein hyvin, mutta puolisen vuorokautta anestesian jälkeen Vinski alkoi taas vaihteeksi laskea alleen. Ymmärrettävämpää se olisi ollut heräämisvaiheessa. Mutta ehkä selän hermotus ei tykännyt pöydällä makaamisesta operaation aikana, ehkä anestesia sai elimistössä jotain aikaan jälkijättöisesti. Rinexin palautettiin listalle, ja neljän päivän päästä Vinski sai myös laseria Piiralla käydessään. Sen jälkeen pissailu loppui. 

 Kännisenä hammasoperaation jälkeen


Inkontinenssi- ja selkäongelmien takia hetken mietin sitäkin, että onko järkeä enää viedä Vinskiä hammasoperaatioon, kun sen päivät voivat olla luetut milloin vain. Lisäksi sillä on muutama patti ja silmäluomessa Meibomin rauhaskasvain, jotka vaikuttavat toistaiseksi harmittomilta. Mutta Vinski oli ennen operaatiota hyvin energinen, iloinen ja hyvin liikkuva, joten en lopulta voinut edes ajatella, että veisin sen viimeiselle piikille operaation sijaan. 

Hiljattain Vinski taas alkoi pissata alleen. Päätimme eläinlääkärin kanssa kokeilla kipulääkekuuria. Kas vain, pissailu loppui siihen. Tämä näyttää nyt kyllä olevan ongelma, joka pitää koko ajan varpaillaan, se voi uusiutua milloin vain. Ei ole hauskaa, kun sohvalta äkkiä löytyy lätäkkö, tai kun pissaa tippuu matkalle, kun Vinski aamulla tai illalla kävelee eteiseen kun ollaan lähdössä ulos.

Uudenvuodenaattona Kipi näytti vähän aristavan hännäntyveään jo päivällä. Kun laitoin sille illaksi Back on Track-loimea päälle, se murisi minulle kun pujotin häntää häntäaukkoon ja veti hännäntyven jäykäksi. En sitten vähään aikaan käyttänyt sillä häntäreikää. 

Seuraavana päivänä Kipi äkkiä kotona meni lähes jalattomaksi ja alkoi täristä. Näin jo itseni sieluni silmin uudenvuoden päivystyksessä halvaantuneen koiran kanssa lopetuspäätöstä miettimässä. Sitten Kipi kuitenkin taas löysi jalkansa, ja päättelin sen vain lyöneen kipeän häntänsä ovenkarmiin kun se hössötti perässäni. Kokeilin asennonkorjausrefleksitkin, jotka vaikuttivat normaaleilta. Alun perin Kipi varmaan oli satuttanut häntänsä autossa riekkuessaan, kuten kerran aiemminkin. Koska lääkärissäkään emme muuta hoitoa olisi saaneet kuin kipulääkityksen, niin aloitin Kipille viikon Rimadyl-kuurin emmekä lähteneet päivystykseen. Häntäkipu hellittikin vähitellen seuraavien päivien aikana.



Juuri ennen uuttavuotta olimme muuttaneet uuteen kotiin, ja jännitystä oli ilmassa Draaman suhteen, koska stressi herkästi pahentaa suolisto-oireita. Lieviä oireita ja satunnaista ripulia tulikin, mutta ne menivät aina nopeasti ohi. Luulin jo meidän päässeen vähällä. Sitten ripuli alkoi taas, eikä tällä kertaa mennyt ohi. Lopulta Draama taas lopetti syömisenkin. Se sai hoidoksi taas Tylosin- ja Cerenia-kuurit, ja ripuli helpottikin heti ja ruoka maistui taas. Kaoliinia meni myös, sitä menee muutenkin usein. Joten Draama on kyllä melkein säännöllisellä lääkityksellä ollut, vaikkei  pysyvää immunosuppressiivista lääkitystä ole vielä aloitettu. Mutta ihan näillä näppäimillä sekin aloitetaan.



On tämä vähän erilaista elämää kuin joskus vanhoina aikoina. Luopumistyö harrastusten suhteen on jo jonkin aikaa vaikuttanut erittäinkin loppuunkäsitellyltä. En enää kunnolla edes muista, millaista oli olla aktiiviharrastaja. Kun olen törmännyt vanhoihin harrastuskuviin, niin ne eivät ole herättäneet mitään erityisiä tunteita. Ihan kuin niissä kuvissa esiintyisi joku vieras ihminen ja vieraat koirat, ihan kuin se kaikki olisi tapahtunut jollekin toiselle. Tämän blogin alaotsikoksi voisi hyvin laittaa: Miten lopetin harrastamisen pitkän kaavan mukaan. Koska sitähän tämä koko matka tältä ajalta on ollut, luopumista.

Koirat ja muu elämä ovat viime aikoina kuormittaneet niin järjettömästi, että seurauksiakin on ollut. En enää ole aina suhtautunut kaikkiin asioihin niin rutiininomaisesti ja tyynesti kuin ennen, vaan usein on tullut savu korvista. Lenkillä koirien kanssa on välillä ärsyttänyt ja kyllästyttänyt yhden reaktiivisuus, toisen aivoton hajujen perässä säntäily ja kolmannen hönöily. Koiriin liittyvä työmäärä on välillä väsyttänyt ja turhauttanut. Joskus on tehnyt tiukkaa muistaa että mikä lääke mihinkin aikaan meni millekin koiralle. Erityisen väsynyt olen ainaisiin terveysongelmiin, oireiden kyttäämiseen, huoleen, rahanmenoon ja sen aiheuttamiin pahoihin ongelmiin ja yllätyskäänteisiin. Lähtö eläinlääkärille voi tulla milloin vain. Ja jos esimerkiksi Kaoliini on loppunut, niin sitä on pitänyt lähteä vaikka lumimyrskyssä hakemaan 50 kilometrin päästä, koska lähiapteekit eivät sitä myy, ja ilman ei voi olla. 

Hetkittäin olen ollut sitä mieltä, että koirat voisivat ihan hyvin muuttaa Timbuktuun. Itse asiassa mieleen juolahti, että olisipa meidänkin koirilla sellainen mummola, jonne ne voisi joskus hyvillä mielin laittaa hoitoon. Mutta kun ei ole. Voisin toki huhuilla niille hoitopaikkaa jostain, että saisin joskus hengähdystauon, mutta kun asia ei ole niin yksinkertainen. Draamaa ei oikein voi antaa hoitoon minnekään, koska sen sairaus lähes satavarmasti pahenisi siitä ja aiheuttaisi taas lisää ongelmia ja huolta. Ja kukapa noin työlästä koiraa edes haluaisi ottaa hoitoon, enkä itsekään haluaisi sen olevan kellekään ristinä. Vinski taas on harmiton ja helppo koira muuten, mutta ei sekään pissavaivojensa kanssa kovin haluttu hoidokki taitaisi olla. Kipiä ei voisi missään nimessä sijoittaa minnekään, missä on muita uroksia. Nartuista se varmaan sekoaisi muuten vaan. 

En tiedä, raaskisinko lopulta edes antaa noita hoitoon, mutta lohduttaisi tietää, että sellainen mahdollisuus on olemassa. Kelle tahansa en noita silti todellakaan luottaisi. Erityisesti Draaman kanssa pitäisi olla hyvinkin tarkat kriteerit hoitopaikasta, jos se muuten jostain syystä olisi pakko hoitoon laittaa. Sille kun ei esim. voi antaa murustakaan mitään muuta kuin omaa ruokaansa, ja se on asia, joka on yllättävän monelle ihmiselle vaikea. Moni ei ihan todella halua uskoa eikä ymmärtää asiaa kirjaimellisesti. Moni ei myöskään tajua oikeasti huolehtia kaikkea syötävää pois sairaan koiran ulottuvilta. Ettei sillä varmasti ole pääsyä kissan ruokakupille, etteivät lapselta syödessä lattialle tippuvat ruoanmurut joudu sen suuhun, ettei vierailulle tuleva mummo päätä vähän hemmotella sitä makupalalla, etteivät perheen muiden koirien luut loju lattialla saatavilla, tai ettei tiskikoneen luukku jää auki, jolloin koira pääsee nuolemaan likaisia astioita. Moni ihminen ei myöskään kokemuksen puutteessa osaisi tulkita Draaman oireita ja reagoida niihin ajoissa, joten olen 24/7 naimisissa sen sairauden kanssa itse. 

Draama taannoin kun olo ei ollut hyvä, Kaoliinia on mennyt vähän naamallekin

Mutta on niitä hyviäkin hetkiä <3 

Ei sitä ihan tällaista elämää kuvittele, kun koiran hankkii. Tällä hetkellä ajattelenkin, ettei minulle enää näiden jälkeen yhtään koiraa tule. Elämästä ei toki tiedä miten se heittelee, mutta juuri nyt se ajatus on hyvinkin vahvana mielessä. Ei.Enää.Ikinä.Yhtään.Sairasta.Koiraa.

Kyllä koirien kanssa on hyviäkin hetkiä paljon, vaikkei niitä aina edes tiedosta kaiken muun keskellä. Ja ne ovat edelleen tärkeitä ja rakkaita, vaikka ne joskus haluaisikin lähettää Timbuktuun. Tilanteelle ei mitään mahda, joskus on vaan paskempi tuuri.

Paskasta tulikin mieleen, että viime aikoina olen ollut ihan erityisen kettuuntunut ihmisiin, jotka eivät korjaa pois koiriensa paskoja edes kulkureiteiltä. Sen jälkeen kun tuli lunta, ovat kaikki kulkureitit olleet täynnä koirankakkaa. Sitä on jopa keskellä tietä järjettömän monessa paikassa. Siinä on tekemistä kun yrittää väistellä jokaista läjää, lenkit ovat melkoista pujottelua ja koirien käskyttämistä. Silti ne pääsevät joskus tallomaan kakkaa tai haistelemaan sitä. Aina saa pelätä, että koiriin, erityisesti Draamaan, tarttuu jotain. Ei Draama tyhjästä sitä syksyn mahatautiakaan saanut. Argh, en ikinä opi ymmärtämään ihmisten välinpitämättömyyttä ja itsekkyyttä tässä enkä monessa muussakaan asiassa. 





2 kommenttia:

  1. Höh, kirjoittelin itsekin juuri pissaobgelmista ja sitten luin tämän. Meillä ei tilanne oli vielä mitenkään paha, mutta eipä se siitä paranekaan ja kastroidun uroksen todennäköisyys vastata mihinkään lääkitykseen lienee aina huono. Meillä vasta eka kokeilussa.

    Kammottavaa edes miettiä muuten täysin virkeän ja elämänhaluisen koiran lopettamista vain siksi että se pissii allensa. Mutta ei niinkään oikein voi pitemmän päälle elää. Ja se hämillään olevan koiran ilme kun se ei itsekään ymmärrä mitä tapahtui...

    VastaaPoista
  2. No kas, painitaan sitten samanlaisten ongelmien kanssa. En ihan ole vielä päässyt kaikesta perille, kun pissavaiva tulee ja menee, mutta laser näyttää auttavan Vinskiä, joskaan ei pitkäksi aikaa. Nyt auttoi kipulääke tai sitten se oli vain sattumaa... Kohtuullisen inhottava ja stressaava vaiva. Sitäpä juuri pelkään, että jos jatkuu vaikka vuosia, niin ei sillä tavalla voi niin kauan elää. Ja sitten taas olen aika hentomielinen lopettamaan koiraa vain pissaamisen takia, mutta hankalaksi menee, kun pissavahinkoja tulee sohvalle, lampaantaljalle, laminaatille, matolle...Tai sitten laitat vaipan, jolloin tulee ihotulehdus... Eipä sitä voi kuin taistella päivän kerrallaan, koiran elämänlaatu ja kokonaistilanne lopulta ratkaisee. Toivottavasti teille löytyisi jonkinlaista helpotusta vaivaan! Olen kuullut kastroiduista uroksista, jotka ovat vastanneet Propaliniin tai Rinexiniin, mutta paremminhan ne nartuille tehoavat. Vinskin kohdalla on epäily, ettei pissailu johdu ainakaan pelkästään kastraatiosta, mutta mitään satavarmaa ei voi sanoa.

    VastaaPoista