tiistai 13. maaliskuuta 2018

Alussa oli mielentila


Draaman kanssa saatiin onnistuneesti päätökseen eliminaatiodieetin ensimmäinen altistusvaihe. Ensimmäisenä kokeiltiin kananmunan sopivuus, ja hyvinhän tuo näytti sopivan. Nyt ollaan jo hyvää vauhtia kokeilemassa kalkkunaa. Vähän pelottaa kokeilla näitä ennestään tuttuja ruokia, koska joku tai jotkut niistä todennäköisesti aiheuttavat oireita. Tuntuisi turvallisemmalta kokeilla sellaisia ruokia, joita Draama ei ole ennen saanut joko ollenkaan tai ei juuri ollenkaan. Mutta olisi ongelmallista koostaa ruokavalio sellaisten ruokien varaan, koska niiden saatavuuteen ei voi luottaa ja hintakin on usein liian korkea. Että mitäpä sitä edes tekisi tiedolla, että koira voi kyllä syödä kengurua ja strutsia, jos niitä ei pysty järkevästi hankkimaan. Peuraa haluaisin joka tapauksessa kokeilla, mutta ei sitäkään tällä hetkellä mistään näytä saavan. Hevonenkin on ongelmallinen, Kennelrehulta se on aina loppu ja eläinkaupassa hävyttömän kallista. Joten pakkohan se on uskaltaa kokeilla kaikki ennestään tutut ruoat läpi, koska niitä nyt vaan on käytännöllisempää ja järkevämpää syöttää myös jatkossa.

Se vaan nyppii tässä ruokaruljanssissa, ettei kaikkea millään ehdi tai voi kokeilla. Siinä sitten onkin miettimistä, että voiko edes joskus tulevaisuudessa antaa Draamalle vaikka jonkun satunnaisen palan banaania. Ja entä kun kevät tästä etenee ja Draama varmaankin alkaa taas maistella kaikenlaista vihreää ulkona. Papanoiden suhteen jo vähän nostin kädet pystyyn. Meidän kulmilla liikkuu paljon rusakkoja, ja papanoita alkaa nyt olla sydäntalvea runsaammin tarjolla, enkä ilman kuonokopan käyttöä pysty sataprosenttisesti niiden syömistä estämään. Draama on niistä hyvin, hyvin kiinnostunut. Ehkä ne nyt sentään eivät ole todennäköisiä oireiden aiheuttajia, ja lasipurkkiin ei tuota koiraa nyt vaan voi laittaa. Kuonokopan käyttöön voisi tilanteen vaatiessa totuttaa, mutta toivottavasti pärjättäisiin ilman.



Parit hallitreenit ollaan taas käyty sitten viime päivityksen. Ensimmäisissä ohjaaja lähinnä löi päätä seinään, kun erehtyi vaihteeksi kokeilemaan tunnaria. Ja sehän ei sitten sujunut. Ei niin kuin alkuunkaan. Vaikka ollaan sitä hartaasti keittiössä treenattu, eikä Draama ole siellä enää vääriä minulle asti tuonut kuin ani harvoin, suussa on kyllä saattanut niitä käyttää etsimisvaiheessa. Nyt se sitten toi kaksi kertaa väärän ihan perille asti. Ja otekin oli hirveän ruma. Huokailin siinä sitten, että miten tämä on edes mahdollista, ettei homma ikinä edisty, vaikka ollaan taottu liikkeen eri osa-alueita kaaliin jo niin pitkään. Ja seuraaminenkin oli viime aikoina hajonnut ihan käsiin ja oli ihan luokatonta. Että huoh vaan.

No kyllähän minä sen perimmäisen syyn tajusin, vaikka olin siihen mielestäni yrittänyt vaikuttaa. Mielentila on usein väärä, ja hallissa tämä vielä korostuu, kun Draama on siellä herkästi vieläkin ylivireisempi. Vauhtiliikkeet saattavat vielä onnistuakin ihan hyvin, mutta sitten mopo karkaa käsistä juuri seuraamisessa ja tunnarissa ihan täysin. Seuratessa tulee poikittamista, edistämistä ja puskemista ja ajoittain näpsimistäkin. Tunnarille sitten lähdetään takki auki ja henkselit paukkuen, eikä siinä sitten pysty rauhassa keskittymään haistelemiseen tai hyvään otteeseen.

Olen kyllä kiinnittänyt mielentilaan huomiota, enkä ole päästänyt Draamaa aloittamaan mitään liikettä näkyvästi kiihtyneessä mielentilassa. Olen myös keskeyttänyt esim. seuruun heti, jos liiallista kiihtymistä on näkynyt. Mutta se vaan ei vielä riittänyt.

Tämän katastrofitreenin jälkeen sitten kokeilin tunnaria kotona. Toimin muuten samalla tavalla kuin yleensäkin, mutta annoin Draaman odottaa vähän kauemmin ennen kapuloille lähettämistä. Ja oikeasti olin ällistynyt siitä erosta, mikä liikkeessä oli. Draama keskittyi hyvin, haisteli kunnolla, otti oman ja toi sen kauniilla otteella. Ja niin vaikeaa kuin kokonaisuus on ollut saada onnistumaan, yleensä on vähintäänkin ote ollut huolimaton, tai sitten Draama on törmännyt kapuloille niin, että ne ovat lentäneet mihin sattuu.

Ennen kapuloille lähettämistä olen odottanut, että Draama vaikuttaa rauhalliselta ja keskittyneeltä. Joskus olen pyytänyt siltä käsikosketusta tai ottanut pari askelta seuruuta, syöttänyt ehkä pari namiakin, että saisi sen ajatusta pois kapuloista. Kapuloille on saanut lähteä, kun on ensin luopunut niistä ja pitää hyvin kontaktia. Nyt vain yksinkertaisesti vaadin vielä pidempää kontaktia ja rauhoittumista ennen lähetystä. Ja se tepsi, mutta ei asia niin yksinkertainen silti ole. Joka kerta en onnistu poimimaan juuri sitä parasta hetkeä kapuloille lähettämiseen, mutta tilanne on kuitenkin parempi.

Kaikenlaisia kikkoja olemme ehtineet kokeilla. Esimerkiksi seinää hidasteena, mutta sillä ei ollut yhtään mitään vaikutusta asiaan. Viime syksynä Juha Korrin koulutuksessa otin aiheeksi juuri huonon otteen tunnarikapulasta, ja Juha neuvoi treenaamaan sitä saalisjännitteen kautta. Teimme sitten niin, että Draaman tuodessa kapulaa juoksin karkuun ja heitin lennosta patukan eteeni palkaksi. Draaman kanssa tärkeää oli myös saada sen ajatus enemmän palkkaan kuin noudettavaan esineeseen, koska kapulan pitäisi olla vain väline saada palkka.

Kyllähän saalisjännitteellä saa rakennettua hyvän noutoliikkeen, mutta itse jäin pohtimaan sen toimivuutta nimenomaan tunnariin ainakaan meidän taopauksessa. Se kun on muutakin kuin noutoliike, eikä Draama mene tunnareille oikeassa tunnetilassa, jos sillä on vain patukan tai narupallon kuva päässä. Itse palautuksiin toki apua voi tullakin, mutta liikkeen alkuun tai kokonaisuuteen tapa ei ollut toimiva. En sitten halunnut vahvistaa Draaman mielikuvaa edes liikkeen loppuosasta tähän suuntaan, ja parin kokeilun jälkeen luovuin treenitavasta tunnarin suhteen, noudoissa muuten olemme sitä käyttäneet jo aiemminkin. Ja kuten nyt olen huomannut, niin ote tunnarikapulasta on automaattisesti hyvä, kun mielentila on heti liikkeen alussa oikea.

Melkein jo huvittaakin miettiä, miten turhaan olen hinkannut niitä eri osa-alueita ja ihmetellyt hidasta edistymistä, kun kyse ei ole ollut niinkään osaamattomuudesta, vaan väärästä mielentilasta. Tai huomasinhan minä toki sen, että kierroksia on usein ihan liikaa, mutten löytänyt tasapainoa asian suhteen. Joskus kun lähtötilanne näytti ihan hyvältä, niin lopputulos oli silti huono. Ja tulee vielä monet kerrat varmasti olemaan, koska homma on niin pienestä kiinni, raja sopivan ja ylivireisen mielentilan välillä on kovin hienovarainen. Mutta oli tärkeä oivallus huomata, että vieläkin hitaammalla ja rauhallisemmalla lähestymistavalla asiaan voi vaikuttaa.



Draamassa on jotain samaa kuin Jipossa oli, se on samalla tavalla erittäin motivoitunut, pitkäjänteinen ja intensiivinen työskentelijä. Se niillä on erona, että Jippo osasi säädellä virettään hyvin, Draamalla taas herkästi menee vähän överiksi. Jipon kanssa myös hitsauduimme yhteen jo sen pentuaikana, kun taas Draaman historiassa on minulle tuntemattomia aukkoja. Jipon työskentely oli omaa luokkaansa, mutta sille olisi kyllä saanut rakennettua vieläkin voimakkaamman ja näyttävämmän tottiksen. En kuitenkaan nähnyt tarpeelliseksi vahvistaa tällaisia asioita, koska halusin sen työskentelevän sillä alueella, joka on itselleni vielä mukava ja miellyttävä hallita, ja käsittääkseni koirallekin vähemmän stressaava. Nopea ja voimakkaasti työskentelevä se joka tapauksessa oli.

Olisikin mielenkiintoista tietää, olisiko minulla helpompaa Draaman kanssa tällä hetkellä, jos se olisi ollut minulla pennusta asti ja olisin päässyt vahvistamaan sellaisia asioita, joita minulla on tapana vahvistaa ja tuntisin sen koko koulutushistorian tarkalleen. Luulen, että jonkun verran varmaankin joo, mutta vireensäätely ei silti luultavasti olisi aina helppoa, koska Draama vaan on sen tyyppinen koira. Ja itselläni sitten taas ei ole hirveästi kokemusta vire-ja mielentila-asioiden hienosäätämisestä tämän tyyppisessä tapauksessa. Ennen näistä asioista ei edes puhuttu, mutta onhan niitä silti tullut jollain tasolla tehneeksi, vaikkei niille ollut edes nimeä.

Viime kerralla hallissa otimme kerran kiertonoudon loppuosan ja sitten koko liikkeen. Ja se menikin niin hyvin, ettei tarvinnut hinkkaamaan jäädä, kapuloista ja esteistä luopuminenkaan ei nyt ollut vaikeaa. Ruudun otimme vain kerran ja ihan kokonaisena liikkeenä tyhjään lähetyksen kautta. Sekin onnistui, mutta tyhjään lähetystä Draama ei oikeasti vielä osaa. Onpa kuitenkin joku itu jo olemassa. Seuraamista myös otettiin vähän, ja oli se sentään siistimpää kuin edellisellä kerralla.

Tunnaria piti tietenkin kokeilla nyt uudella, kärsivällisemmällä tyylillä hallissakin. Ja joo, se meni paljon paremmin kuin hallissa koskaan ennen. Täydellisestä ollaan silti kaukana vielä. Tutkimusmatkalla tässä edelleen Draaman  kanssa ollaan monessa suhteessa, ja välillä taiteillaan heikoilla jäillä. Mutta kivaa meillä kyllä on. Nautin siitä, että voin sen kanssa tehdä liikkeitä, joita poikia olisi vaikea saada hyvällä motivaatiolla tekemään. Ja nautin ihan vaan siitäkin, että ylipäätään voimme tällä hetkellä treenata yhdessä ja saan nähdä ilon loistavan Draaman silmistä.

Vinski täytti helmikuun lopussa jo kahdeksan vuotta. Meille tullessaan se oli nuorin neljän koiran laumassa, nyt se on kolmesta koirasta vanhin. Mikään lauman kunkku se ei silti ole, vaan jää vähän tuon voimakaksikon varjoon, kun on sellainen nöyrä, kiltti ja hömppä. Se on sellainen oman elämänsä Hessu Hopo.







Lunta ja pakkasta on piisannut pitkään (tosin just nyt tuolla ulkona on ällön märkää) ja koirat ovat edelleen päässeet nauttimaan talven riemuista.










Taas noi leikkii kaksistaan eikä ota mua mukaan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti