Osteopaatti kysyi, miten meidän vanhus Vinski nykyään pärjää, onko se ontunut ja miten siltä onnistuvat asennonvaihdot. Kerroin, että hyvin pärjäilee, ei ole kertaakaan ontunut ja vaihtaa sujuvasti asentoja, vaikka lievää huteruutta voi takapäässä huomatakin. Näytin käytännössä, miten Vinski tekee maahan-istu-seiso-vaihdot, ja osteopaattikin totesi, että hyvinhän se meni, vain seisomaan nousussa näkyi vähän huteruutta takajaloissa.
Jatkoimme myös osteopaatin kanssa keskustelua Draamasta ja kuolemaan ja terveyteen liittyvistä asioista siitä mihin viimeksi jäimme. Se tahtoo olla niin, että aina kun olen jutellut osteopaatin, eläinlääkärin tai kraniohoitajan kanssa näistä asioista, niin mieleen tulee jälkeenpäin lisäkysymyksiä aiheesta. Sitten saakin kärsivällisesti odottaa mahdollisesti useita kuukausia, että pääsee jatkamaan juttua. Joka kerta olen oivaltanut jotain uutta tai saanut uutta tietoa tai näkökulmaa asiohin tai vahvistusta joillekin mietteilleni. Asian prosessointi on pitkä tie, vaikka en sentään alkutekijöissä enää olekaan. Draama eli hieman erikoisen elämän, jossa oli monenlaisia käänteitä, joten prosessointikin on monipolvisempaa kuin useimpien muiden kohdalla. Sitä kovasti harmittelen, että jotkin sivujuonteet varmaan jäävätkin prosessoimatta loppuun, kun kaikkien asianosaisten kanssa ei taida olla mahdollista keskustella.
 |
| Osteopaatin lähellä oli vähän toisenlainen joki |
Ja juu, niin kävi, että pk-jutut ovat myös olleet nyt mielessä, vaikken enää edes ole pk-harrastaja. Siis siitähän tulee ensi kuussa jo 11 vuotta, kun olin viimeisen kerran pk-kokeessa viimeiseksi jääneen pk-koirani Snoopyn kanssa! Toisaalta olin kyllä Vinskin kanssa BH-kokeessa "vain" kahdeksan vuotta sitten, jos sen laskee pk-kokeeksi, onhan siitä sentään alle kymmenen vuotta.😁 Kamalaa tuo ajan kuluminen joka tapauksessa.
Olen tietenkin menneinä vuosina yrittänyt viritellä pk-harrastusta uudelleen näiden viimeisten kolmen koiran kanssa, vaikka kokeisiin asti en niiden kanssa koskaan päässyt tuota Vinskin BH:ta lukuun ottamatta, joten en noin montaa vuotta sentään ole ollut kokonaan tekemättä pk-juttuja.
En ole nyt muutamaan vuoteen kuitenkaan seurannut pk-maailmaa oikeastaan ollenkaan, mitä nyt jotain satunnaisia tuulahduksia siitä on tullut vastaan esimerkiksi kavereiden somepäivityksistä. Minulta oli mennyt ohi sekin, että Palveluskoiraliiton kevätkokoukseen oli tulossa käsiteltäväksi sääntömuutosehdotus, mutta vähän ennen kokousta satuin huomaamaan asiaa koskevan tiedon facesta. Kokouksen jälkeen sain tietää, että pk-tottis päätettiin pitää edelleen FCI-sääntöjen mukaisena, mutta oheen tulee valittavaksi B-tottis, josta jää pois hyppyeste ja ampuminen, ja vähän muutakin. Tämä asia onkin nyt herättänyt paljon mietteitä, vaikkei se enää itseäni koskekaan.
Sääntömuutos tulee omille koirilleni aivan liian myöhään. Jos se olisi tullut muutama vuosi sitten, niin olisin varmasti tarttunut tilaisuuteen ja jatkanut pk-harrastusta B-kokeiden merkeissä. Pk on (tai siis oli...) minulle niin paljon mielekkäämpää kuin muut lajit. Ja koska maastot olivat aina minulle se tärkein asia pk:ssa, niin voisin hyvin elää sen seikan kanssa, että tottis muuttuu vähän tylsemmäksi.
Kuitenkin suhtaudun tähän muutokseen vähän ristiriitaisesti. Jaetaanko pk-harrastajat nyt sitten jatkossa A- ja B-luokan harrastajiin, niihin parempiin ja huonompiin? Samalla tapaa kuin jotkut ovat aiemmin tehneet jakoa suojelun ja kansallisten lajien välille, missä edellinen on ainoa vakavasti otettava ja koirien ominaisuuksia mittaava laji, jälkimmäinen pelkkää puuhastelua. No, sellaisen ei toki pidä antaa liikaa häiritä.
On harmi, ettei esteasiaa saatu vieläkään muuten ratkottua kuin tällä tavalla. Miksi pitää pitää kiinni FCI-säännöistä, onhan muissakin Pohjoismaissa oma kansallinen tottis. Miksei esteturvallisuusasiaa voi ratkoa muulla tavalla kuin jättämällä esteen kokonaan pois B-luokasta ja jättämällä sen yhä sellaisenaan A-luokkaan. Jää sinne A-luokkaan yhä myös jyrkkä A-este, jota siellä ei entisinä aikoina vielä ykkösluokassa ollut. B-tottiksessakin on A-este, mutta vasta kolmosluokassa ja silloinkin loivana. Tavoitteellisimmat kuitenkin sinne A-luokkaan jäänevät, koska arvokisat käydään siellä.
Minusta yksi hyvä malli olisi sellainen, että este olisi säädettävä kuten tokossakin, ja hyppykorkeus määräytyisi järkevässä suhteessa koiran säkäkorkeuteen. Eihän se nyt kovin tasapuolista ole, että sama metrin hyppykorkeus on sekä 40 cm kelpienartulla että 70 cm hoffiuroksella. Vaikka joskus se pieni koira saattaakin hypätä sen esteen jopa paremmin kuin se iso koira. Olen myös kuullut kerrottavan perinteisistä pk-rotuisista koirista, jotka ovat jääneet jopa roikkumaan mahastaan esteeseen, joten ei se aina niin turvallinen niillekään ole.
Metrin hyppyähän usein on perusteltu sillä, että sen merkitys on jalostuksellisesti tärkeä. Mutta jos koira selviää kaikista pk-kokeen osioista ja metriä matalammasta hypystä, niin en kokisi sitä yhtään vähäpätöiseksi asiaksi. Sikäli jalostukseen vetoaminen myös on tosi hassua, että pk on aika marginaalinen laji, eikä useimmilla jalostukseen käytettävillä koirilla pk-tuloksia ole. Viimeksi kun etsin itselleni uutta koiraa ja kävin läpi pentueita, niin ei yhdenkään pentueen vanhemmilla pk-tuloksia ollut. Ja bortsujen lisäksi kävin silloin läpi muitakin pk-oikeudet omaavia rotuja, osittain ihan uteliaisuudesta, mutta osittain ihan avoimin mielin mahdollista rodunvaihtoa kohtaan.
Kyllä minuakin yksi jalostuksellinen seikka B-luokassa harmittaa, eli se, ettei siellä tule ampumista. Taas poistuu yksi mahdollisuus jättää mustaa valkoisella siitä, että koira kestää paukkuja. BH:sta se jo aiemmin poistui, vaikka oli ennen siellä. Ääniarkuus on kuitenkin todella tärkeä jalostuksessa huomioitava asia. Tässä on jo muutenkin se ongelma, että koirilta testataan äänikestävyyttä turhan vähän, valtaosalla jalostukseen käytettävistä bortsuistakaan ei mitään näyttöä asiasta ole. Eipä sinänsä B-luokan tottiskaan sitä ongelmaa poistaisi, vaikka siellä ammuttaisiin, ellei sinne olisi huomattavasti enemmän menijöitä kuin pk-kokeisiin muuten on ollut.
Se nyt tietty on kiva, että jos omistaa hyvän mutta vähän ääniherkän pk-koiran, niin sen kanssa voi jatkossa mennä kokeisiin - ainakin jos B-luokan kokeita järjestetään erikseen, jolloin koealueella ei kuule samaan aikaan olevan A-tottiksen paukkuja. Ehkä jonain päivänä B-luokka voitaisiin avata kaikille roduille? Minusta se olisi hyvä juttu. Kumpikohan näistä luokista jatkossa on suositumpi?
Olen aina ollut eniten pk-ihminen, vaikka nyt olosuhteiden pakosta olen joutunut sen maailman jättämään. Kennelnimenkin valitsin viitaten jälkiharrastukseen ja vähän muuhunkin metsäilyyn. Olen tykännyt kovasti niin viestistä, hausta kuin jäljestäkin, mutta jälki on ollut se ykkönen, rakkain laji kaikista. Siinä vain on jotain niin hienoa, kun saa uppoutua koiran kanssa metsäjälkeen ja katsoa sen työskentelyä. Kaikki pk-lajit ovat koiraakin ajatellen hienoja, kun niissä pääsee käyttämään nenää ja on monipuolisia osioita.
B-tottis olisi ehkä vähän ongelmallinen Kipille, vaikka pk muuten sopisikin sille paremmin kuin toko. Mutta B-tottiksessa on seuraamiskaavio kahteen kertaan, joten Kipillä olisi hyvin aikaa laamaantua. Ykkösluokan B-tottiksessa ei ole edes noutoliikettä, ja tuplaseuraaminen jää pois vasta kolmosluokassa. Vinskin kanssa ei niin tätä ongelmaa olisi, sille sopisi hyvin tällainen yksitoikkoinen pitkä seuraaminen, jos se noin muuten vielä voisi kokeissa käydä. Kauhean ergonomistahan tuollainen pitkä seuraaminen ei kyllä myöskään ole. Mutta kummankin kohdalla juna meni jo, joten sinänsä turhaa näitä on edes pohtia.
Poikkeuksellisesti heräsin näitä pohtimaan, kun pk kuitenkin on ollut tärkein lajini, ja se on nimenomaan esteisiin karahtanut viimeisten kolmen koiran kanssa. Olen tuskastuneena seurannut keskustelua esteturvallisuudesta jo vuosia sitten, kun asenteet ovat olleet niin änkyröitä, vaikka tietoa esteturvallisuudesta ja esteiden kuormittavuudesta on ollut saatavilla aiempaa enemmän. Ja monet muutkin kuin perinteiset pk-rodut ovat olleet mukana jo kymmeniä vuosia, ei pk-harrastus enää ole vain perinteisille roduille, että silläkään voisi perustella esteiden vaativuutta.
Ehkä pk-kokeisiin nyt löytää tiensä moni sellainen, joka ennen ei ole esteiden takia lajia harrastanut, ja palaa takaisin sellaisia, jotka ovat lajin esteiden takia hylänneet. Saa nähdä. Tai itse en kyllä ole ehkä näkemässä, kun en aktiivisesti sitä maailmaa enää seuraa. Monilla on ollut korkea kynnys harrastaa pk:ta siksi, että he kokevat sen vaivalloiseksi erityisesti maastojen takia, joten kaikki varmaan eivät nytkään lajin pariin ryntää. Nykyään on niin paljon lajeja, joista valita.
Ja hei, mekin tehtiin tänään vähän pk-juttuja! Vaikka harrastajaksi en todellakaan itseäni enää koe, kun tekeminen on niin hirveän vähäistä ja pelkkää höntsäilyä. Olimme siis pitkästä aikaa jäljestämässä. Tein molemmille simppelit jäljet kahdella kulmalla ja kolmella kepillä, jotka noukin maasta vasta lähtiessäni tallaamaan jälkiä.
Ei tarvinnut kuin valjaat pukea Vinskille, niin se heti tiesi, mitä ollaan menossa tekemään. Se ajoi jälkensä todella hyvin ja oli liikuttavan onnellinen koko ajan.😭 Ei jäänyt yksikään keppi huomaamatta, hyvin napakasti Vinski ilmaisi ne.
Kipi ajoi oman jälkensä yhtä hyvin ja motivoituneesti, mutta välikepin se jätti. Ei haittaa, tällaisista ei nykyään stressata ollenkaan.
Niin hienot pojat! Oli niin kivaa pitkästä aikaa jäljestää. Ja niin oma lajini olisi tämä, miksi sääntömuutoksen piti tulla vasta nyt!😭
Jälkien jälkeen jatkoimme matkaa vähän eteenpäin ja teimme pienen metsäretken.
 |
| Vinski testasi taukopaikalla lepokiveä |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti