lauantai 25. maaliskuuta 2017

Kevättalven kuulumisia

Tämä aika vuodesta on yhtä aikaa ihana ja kamala. Ihana siksi, että päivä pitenee koko ajan ja antaa enemmän mahdollisuuksia ulkona puuhasteluun iltaisinkin, joutsenia lentelee ja luonto alkaa heräillä. Kamala siksi, että siellä ulkona kuitenkin on vaikeaa lenkkeillä ja harrastella liukkauden takia. Olen ihan tosi kypsä liukkauteen, josta tällä talvikaudella on saanut kärsiä enemmän kuin yleensä. Piha on jäinen, lähitiet ovat jäisiä, polut ovat jäisiä, peltokin on osittain jäinen. Eikä jäiden sulaminen ole omaan silmään edistynyt piiruakaan pitkään aikaan. Lenkit ovat enemmän verenpainetta nostattavia kuin rentouttavia, kun yritän käskyttää koiria liikkumaan jäisten teiden ja polkujen ulkopuolella silloin, kun se on mahdollista (ja pysyä itse pystyssä). Jo ennestään selkävaivaisten koirien kanssa jään aiheuttama stressi on ainakin potenssiin kymmenen. Eläinlääkärikin totesi, että liukkailla keleillä on monelle selkävaivaiselle koiralle tullut huono jakso.

Kyllähän tuolla muutaman sadan metrin päässä alkaa sellainen hiekkatie, jossa pääsee aika pitkäänkin kävelemään ihan sulassa maassa, mutta sinne päästäkseen saa ensin taiteilla jäällä. Siellä sulaneella tiellä sitten puolestaan lentää iloisesti ja hyvinkin kattavasti rapa...

Muutama viikko sitten Draama käväisi taas fyssarilla. Oikeaa puolta käsiteltäessä se vaikutti olevan suorastaan mallikelpoisessa kunnossa, mutta vasemmalta puolelta kuitenkin paljastui jumia kaularangan 5-6 välistä ja lannerangan 2-3 välistä. Toispuoleisuutta siis edelleen.

Kuun alussa Draama sitten kävi eläinlääkärillä rokotuksilla ja samalla sen kropan tila tsekattiin lämpökameralla. Lumbosakraalialue oli ilahduttavasti paremmassa kunnossa kuin edellisellä kerralla, mutta etuosassa ei ollut samaa edistystä tapahtunut. Ongelmakohdat olivat kaularangan 5-6 välissä ja rintarangan kyfoosin alueella. Ja minä kun olin kytännyt erityisesti takaosaa, koska viimeksi siellä oli aristusta ja hännän oireilustahan koko soppa alkoi. Pari kertaa ohimennen olin kyllä kiinnittänyt huomiota epäpuhtauteen etuliikkeissä muutaman askeleen aikana, mutta enimmäkseen Draama on liikkunut ihan hyvin sekä edestä että takaa.

Muiden koirien kanssa on sellainen hassu tilanne, että niiden huoltotauko on venynyt pitkäksi, koska en ole saanut niiden entiseen vakihuoltajaan yhteyttä tilatakseni ajan. Kotihuollolla ollaan menty, eikä mitään akuuttia ole onneksi ollutkaan. Jossain vaiheessa täytyy ne viedä jonnekin uuteen paikkaan tsekattavaksi, kun vain tietäisi mihin. Draaman vein uudelle fyssarille jo viime vuoden puolella, koska sillä oli muita suurempi tarve päästä jonnekin huoltoon, mutta mieluummin käyttäisin koiria osteopaatilla tai kraniosakraalihoidossa, koska niiden vaikutus menee syvemmälle. On tullut huomattua, miten tärkeä se oma luottohuoltaja on ja miten tylsää sellainen on menettää. Tuttu ja osaava huoltaja tuntee koirat ja niiden historian, tietää mikä niille toimii ja osaa omistajallekin kertoa tärkeitä havaintoja.







Kipillä on ollut kevättä rinnassa. Hajut ovat kiinnostaneet entistä enemmän, ja välillä se on seissyt vetämässä henkeen ihania tuoksuja suoraan ilmasta. Siltä suunnalta, missä asuu meidän lähin naapuri muutaman sadan metrin päässä. Ottipa se pari kertaa hatkatkin siihen suuntaan, palasi kyllä käskystä aika pian takaisin. Lenkillä se on ollut erittäin innostunut, kun ollaan menty läheltä naapuria ohi. Tästä ei voi kuin päätellä, että naapurin koiralla on ollut juoksuaika. Ei ole Kipi tai kukaan muukaan meidän pojista ennen käyttäytynyt aivan tuolla tavalla.

Aika vakavasti Kipi nuo tyttöasiat on ottanut, koska kerran se haisteli jopa Draaman pissaa leuka väpättäen. Saa nähdä, miten kauan menee ennen kuin eturauhanen alkaa kunnolla vaivata Kipiä... Mä niin en haluaisi antaa kastroida sitäkin, kun Tardakin vaikutuksetkin olivat vähemmän mieluisia. Vinskiin taas kastraatio ei ole vaikuttanut muuten kuin ettei se haistele enää lenkillä niin paljon, ei merkkaile eikä yritä lussuttaa narttujen pissoja. Muut kolme koiraa ovat hyvinkin kiinnostuneita hajuista lenkkien varrella, mutta Vinski kiinnostuu hajuista hyvin valikoivasti. Draama on taas viime aikoina ollut melko nihkeä leikkimään Vinskin kanssa, eikä Kipikään oikein sen kanssa leiki. Surullista. Joitain pieniä yhteisiä spurtteja sentään joskus. Draama myös joskus käy tutkivasti nuuhkimassa Vinskin vehjettä, ihan kuin ihmetellen, että kyllä sillä tuommoinen vielä on, mutta ei se urokselta haise... Leikkaus ei vienyt Vinskiltä leikkimishaluja kuten Tardak Kipiltä, mutta leikkikavereiden leikkimisintoa sen kanssa se kyllä laimensi.






Tässä lähellä ei vielä ole sellaista sulaa paikkaa, missä voisi kunnolla treenata tokoa ulkona, mutta kauempana sellaisia paikkoja jo on. Niinpä pikkuhiljaa virittelemme ulkotreenikauttakin. Talvikausi on muuten mennyt silloin tällöin keittiössä treenaten ja joka toinen viikko hallissa omatoimitokoillen. Tunnari on ollut yksi meidän murheenkryyneistä Draaman kanssa. Treenasimme pitkään pelkkää pitoa ja tunnarikapulan kaunista nostamista lattialta, joskus myös oman etsimistä piilosta. Tuontivaiheessa pitäminen usein vieläkin muuttuu huonommaksi, mutta enää Draama ei sentään pure tunnareita päreiksi. Uskaltauduin sitten laittamaan kasan vääriäkin tunnareita mukaan treeniin. Siinä kohtaa Draama ei enää välittänyt käyttää nenäänsä vaan noukki huoletta vääriä tunnareita. Vähän piti jalkaa laittaa väärien suojaksi, että se tajusi lähteä etsimään sitä omaa. Nenäänsähän se kyllä osaa käyttää, joten siitä ei ole kysymys. Intoa vaan on niin paljon ja palkan odotus kova, eli mielentilaa tässä yritetään kovasti työstää keskittyneemmäksi ja rauhallisemmaksi. Parissa viime treenissä Draama on jo jättänyt väärät tunnarikapulat rauhaan. Hei, ehkä tästä joskus saadaan ihan kokonainenkin liike!

Kaukokäskyjen seisomista Draama ei käytännössä vielä osaa ollenkaan, ja olen itsekin hukassa sen suhteen, miten siinä pitäisi edetä. Tyhjään lähettämistä tai kiertonoutoa ei olla edes kokeiltu. Mutta mikäs kiire tässä, AVO-luokkakin on vielä suorittamatta. Koko talven ajan treenasimme eniten liikeiden osia, mutta nyt olemme muistutelleet mieliin myös AVO-luokan kokonaisia liikkeitä, kun täytyyhän se jossain vaiheessa taas hakea tuntumaa koesuoritukseenkin.

Kipi on joskus harvakseltaan saanut pienimuotoisesti tokoilla. Edistystäkin on parissa jutussa näkynyt. Mielentila ja motivaatio kotipihan ja keittiön ulkopuolella ovat ne suurimmat kompastuskivet, joihin myös meidän tavoitteet tokon suhteen kariutuivat. Siinä sitä haastetta ja mielenkiintoa riittäisi, kun yrittäisi näihin pureutua. En ole tästä mitään varsinaista vakavasti otettavaa projektia ottamassa, mutta testaillaan joitain juttuja silloin kun siltä tuntuu ja enimmäkseen tehdään kuitenkin muita juttuja.




Vinskin vepeuran jatkoa olen pohtinut kovasti. Säännöt ovat tänä vuonna muuttuneet, ja jo AVO-luokassa tulee vastaan liikkeitä, jotka ovat Vinskille pahoja. Joten olen miettinyt, kannattaako minun sitoutua vepetreeneihin enää jatkossa, kun tavoitteet lajissa päättyvät sinne ALO-luokkaan. Vinski kyllä nauttii lajista (itsekin tykkään), mutta yhtä paljon se nauttii ihan vaan uintireissuista. Niinpä teinkin sellaisen kompromissiratkaisun, että luovuin vakipaikasta veperyhmässä, mutta ilmoitin meidät tuurauspaikalle, jolloin pääsemme treeneihin mukaan silloin kun on poissaoloja. Voin sitten rauhassa miettiä, laitammeko tämän lajin kokonaan telakalle vai käymmekö silloin tällöin vielä treeneissä.

Aikaa on jo kotva kulunut siitäkin, kun koulu loppui. Kiva oli tutustua eläinalan eri puoliin teoriassa ja käytännössä. Hirveän syvällisesti ei moneenkaan osa-alueeseen ehtinyt niin lyhyessä ajassa perehtyä, ja paljon oli ennestään tuttua asiaa. Jotain uuttakin tarttui silti matkaan. Kouluttamispuolella oli mukavaa se, että tuli perehdyttyä kouluttamisen teoreettiseen puoleen vähän tarkemmin. Paljon oli sielläkin tuttua asiaa, esim. shapingiin olen tutustunut ensimmäisen kerran jo 90-luvulla. Jotkut asiat avautuivat nyt vähän paremmin ja vaikuttavat omaan kouluttamiseeni jatkossa. Olen tottunut käyttämään aika paljon houkuttelua koulutusmenetelmänä, vaikka olen jo jonkun aikaa ymmärtänyt sen huonot puoletkin. Nyt sain tarpeellisen sysäyksen oikeasti vähentää houkuttelun käyttämistä radikaalisti ja antaa koiran oivaltaa enemmän itse. Suunta, jota kohti olisin ehkä muutenkin kulkenut, mutta hitaammin.

Sain myös vahvistusta käsityksilleni omista heikkouksista ja vahvuuksista. Harmillista oli se, että samoin kuin harrastuksissa, niin koulussakin eläimiä sai kouluttaa aika yksin, ilman että kukaan seurasi ja kommentoi reaaliaikaisesti, mikä taas olisi tärkeä edellytys kehittymiselle. Yksin kun räpeltää, niin sitä ei vaan huomaa kaikkea ja paljon oppimista jää tapahtumatta. Uusia elämyksiä kyllä sain roppakaupalla, kun koulutin mm. lampaita. Sympaattisia otuksia ja hyvin oppivaisia! <3

Tokotreeneissä tosiaan on se sama ongelma, että kukaan ei yleensä ole katsomassa ja kommentoimassa, jolloin edistyminen usein on huomattavasti hitaampaa, moni vinkki jää saamatta ja mitä todennäköisimmin toistan samoja typeriä virheitä. Joku satunnainen yksäri ei kanna kovin pitkälle, ja viime yksäristä on jo aikaa... Tokoryhmäpaikasta luovuin jo vuosi sitten, enkä kyllä ole sitä katunut. Ryhmä oli hyvä siihen, että sai häiriötä ja ryhmäpaikallaolot, mutta tokossa edistymiseen sekään ei juuri eväitä antanut. Vetäjä vaihtui joka viikko, joka viikolla oli yksi ennalta määrätty teema ja yhden koirakon koulutusaika jäi hyvin lyhyeksi. Huipputavoitteellisille on oma ryhmänsä, mutta muille tehokasta koulutusta toivoville ei ole mitään. Resurssikysymys tietenkin pitkälti.

Snoopy on edelleen viettänyt leppoisaa eläkeläisen elämää. Vähän jännittää, miten lämpenevä sää siihen vaikuttaa, kun talvi on ollut sille parempaa aikaa kuin viime kesä oli. Kovasti pappakoira nauttii lumesta <3




Lopuksi vielä muutama kuva helmikuulta, jolloin välillä oli aika paljon lunta.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti